Mokoma pystyi ensimmäistä kertaa urallaan pitämään albuminsa ykkösenä toisen viikon. Lievästi yllättävää, koska pahimmillaan kakkosviikon romahdus on ollut ennätyksellinen 1–22 (Luihin ja ytimiin, 2007). Tuolloin toki elettiin kovia joulumarkkina-aikoja. En lue ennätykseksi Robinin Boomboxin viimekesäistä katoamista paalupaikalta kokonaan pois, koska se siirrettiin midpriceen.
Ilmeisesti jokin Spotify-soittorajoitus on saatu sivuutettua, mutta sekään ei täysin selitä Mark Ronsonin myöhästynyttä debyyttiä kahdeksantena. Toiseksi korkein uutuus on nykyisin harvinaisuus eli elokuvalevy, Fifty Shades of Grey (#15). Sen ykköstäkynä toimii tietenkin Ellie Gouldingin hitti Love Me Like You Do, joka on vakava ehdokas jopa radiolistan ykköseksi noustuaan tällä viikolla 12. sijalta kuudenneksi.
USA:ssa Spotify-ennätyksiä rikkonut Draken If You’re Reading This It’s Too Late näyttäytyy meillä vain 30:ntenä, mutta miehen aiempi tuotantohan ei kerännyt mitään merkintöjä. Ensikertalainen sooloartistina on myös trumpetisti Verneri Pohjola sijalla 26. Vanhoista äänitteistä huomiota herättää Sian 1000 Forms of Fear, joka pari kertaa useaksi viikoksi koko listalta pudottuaan on kiivennyt kymmenenneksi. Paras numero viime kesältä on ysi.
Viime viikolla yllättävän re-entryn tehnyt Katri Helena katosi listalta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Huomattavan nousun tekivät Vain elämää -kokoelmatkin. Mielenkiintoista.
VastaaPoistaKun listan substanssi putoaa (siis myyntimäärät vähenevät), niin yksittäisten kauppojen tai ketjujen tarjoustempaukset näkyvät voimakkaampina kuin ennen. Joku on ehkä laittanut Katri Helenan sisäänheittotuotteeksi?
VastaaPoistaAinakin Citymarketissa Katri Helenan "Taivaan tie" ja Hectorin "Hauras" olivat alennuksessa neljän euron hintaan, se lienee ollut syy Katri Helenan levyn lyhyelle paluulle listalle.
VastaaPoista