keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Karkurikatras karttuu

Norjalaisen Auroran kuusi vuotta sitten julkaisema Runaway kiipeää nyt striimilistoilla eli on arvatenkin se kuuluisa Tiktok-hitti. Ajoitus täsmäsi hämmentävästi hänen suomalaisen kaimansa paluuseen. Yli neljä vuotta tilastoistamme kadoksissa ollut Aurora näyttää debytoivan viikkostriimien Top 20:ssä. Vettä kaivoon -singlellä vierailee Keko Salata, joka oli mukana jo hänen pikkuhitillään Sä hiffaat (2015).

Listahistoriastamme vuosien 2006 ja 2009 kohdalta löytyy kolmaskin Aurora, brittiläinen dance-duo. Ainoa muu kolmasti tilastoitunut esittäjänimi on Nicole, jota ovat kantaneet saksalainen euroviisuvoittaja, amerikkalainen r&b-laulaja ja teuvalainen neljä lista-albumia tehnyt metallibändi.

Norjan Aurora kerää kaimoja myös levytyksensä nimellä. Runawayn ovat tehneet meillä hitiksi Del Shannon, samaa biisiä versioinut The Sensational Alex Harvey Band, Eruption, Bon Jovi, Deee-lite, Janet Jackson, Iio ja Galantis. Hyvin on kelvannut myös variaatio Run Away MC Sar & The Real McCoyn ja Sunstroke Projectin esittämänä. Sekä tietenkin Runaway Boys ja Runaway Train.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Otettu ja omistettu

Fredistä kirjoitettiin lauantaina paljoin kiireisiä muistotekstejä, jotka yhteismassallaan saivat muodostettua kuvan hänen saavutuksistaan, mutta täydentäisin kuvaa vielä muutamalla detaljilla. Kuten sillä, että häntä voi pitää Finnhitsin isähahmona: ensimmäisen Finnhits-albumin ensimmäinen kappale oli Fredin Rakkauden sinfonia.

Muisteluarvoa olisi silläkin, että kun mies tehtyään toistakymmentä singlehittiä vihdoin sai markkinoille ensimmäisen varsinaisen albuminsa Niin paljon kuuluu rakkauteen (1972), se oli ykkösenä viisi kuukautta ja rikkoi maamme myyntiennätyksen 58.000 kappaleen menekillään. Sitä ennen oli julkaistu hittikokoelma Fredi (1970), jota nykykäytäntöön verrattuna voisi toki pitää tavallista hittipitoisempana esikoisalbumina.

Suosikkidetaljini liittyy syyskuussa 1969 kärkikympissämme debytoineeseen Joe Dolanin hittiin Make Me an Island. Fredillekin muun muassa Kolmatta linjaa takaisin -klassikon tehnyt sanoittajaguru Juha Vainio suomensi sen muotoon Anna mun ajoissa tietää, ja vokalistiksi tuli aiemmin samana vuonna esikoissinkullaan ykköseksi rynninyt Markku Aro. Varma hitti.

Aro etenikin marraskuussa 15:nneksi, mutta putosi joulukuun listalta ulos, vaikka Dolan viihtyi yhä top viidessä. Miksi? No, kymmenentenä debytoi ja siitä tammikuussa ykköseksi nousi kappaleen uusi versio Ota ja omista. Asialla oli sekä laulajana että ensi kertaa tällä tasolla myös sanoittajana Fredi. ”Olet saanut, minut saanut täysin muuttumaan.”

Fredin ekan euroviisukeikan aikoihin olin liian pieni katsomaan, mutta toisen muistan. Häpesin sitä, miten noloa pelleilyä, Pump pump! Ajat kuitenkin muuttuvat, ja voin sanoa rehdisti ilahtuneeni pari kuukautta sitten, kun suosikkisarjani Corner Gasin luoja, kanadalainen Brent Butt linkitti Twitteriin tuon viisuesityksen saatteella ”Honestly… this may be the greatest video I have ever seen.”

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Suomi Hot 50 – 16/2021

Hittikevät keikkuen tulevi, nyt debyyttejä nähdään taas vähemmän ja ne viimekertaisetkin ovat pääosin jyrkässä laskussa. Etenkin Erika Vikmanin Häpeä, jonka Youtube-katselut romahtivat viidesosaan edellisestä viikosta. Sen sijaan Doja Catin ja SZA:n Kiss Me More otti aimo askeleen ylöspäin. William-uutuus Flyys tuskin enää kohentaa 11. sijaansa, jollei yllätä radiokannatuksellaan.

Sininen = Spotify
Vihreä = Youtube
Keltainen = Radio Monitor 

1

1

Piilotan mun kyyneleet by Haloo Helsinki!

2

2

1

2

2

Montero (Call Me By Your Name) by Lil Nas X

1

3

38

3

3

Dinosauruksii by Ellinoora

35

8

2

4

4

Frida by Behm

21

5

3

5

5

Save Your Tears by The Weeknd

17

14

5

6

7

Dark Side by Blind Channel

9

13

9

7

10

Astronaut In The Ocean by Masked Wolf

5

6

23

8

11

Wellerman - Sea Shanty by Nathan Evans

7

10

11

9

8

My Head & My Heart by Ava Max

36

30

4

10

12

Peaches by Justin Bieber

6

23

51

11

Flyys by William

4

21

80

12

14

Aavikko by Lauri Tähkä

26

7

13

13

15

Your Love (9PM) by ATB, Topic, A7S

19

83

15

14

22

Friday by Riton, Nightcrawlers

16

49

25

15

9

Syntisten pöytä by Erika Vikman

57

4

19

16

17

20 Ave Mariaa by Abreu

20

36

27

17

16

Steppasin Partyy by YB026, Nuteh Jonez

3

18

27

Kiss Me More (feat. SZA) by Doja Cat

13

32

97

19

31

Life (Sun luo) by Cledos, Behm

10

73

20

18

Drivers License by Olivia Rodrigo

30

67

26

21

20

The Business by Tiësto

27

38

42

22

23

Rapstar by Polo G

11

11

23

21

Kelle mä soitan by Ilta

28

24

52

24

6

Häpeä by Erika Vikman

29

9

55

25

25

Prinsessa by Etta

8

43

26

19

Niinku koko ajan by Erin

25

16

77

27

30

Kyläbaari by Portion Boys

31

1

28

24

Without You by The Kid Laroi

37

31

29

26

Taipumaton by Kaija Koo

70

7

30

29

Kaipaan sua by Keko Salata

12

58

31

13

West Side Baby by Ibe, Blacflaco, Elastinen

15

35

32

38

Goosebumps by Hvme

48

89

36

33

36

Enkelten kaupunki by Samu Haber

61

8

34

44

Yhtenä sunnuntaina by Erin

120

42

20

35

28

Kuka on se oikea by Stig

6

36

34

Me ei mennä rikki by Gasellit, Karri Koira

32

48

37

41

Leave The Door Open by Silk Sonic

50

66

35

38

re

Levitating (feat. Dababy) by Dua Lipa

18

12

39

35

Hei rakas by Behm

41

45

40

42

We're Good by Dua Lipa

87

18

41

Kivullisii by Nightshift, Pyhimys, Ibe, Dreas

14

42

39

Take You Dancing by Jason Derulo

160

12

43

37

Viimeinen elämä by Maija Vilkkumaa

100

51

22

44

40

I Love You by Teflon Brothers, Pandora

23

17

45

49

Year of the Young by Smith & Thell

10

46

46

Follow You by Imagine Dragons

60

41

47

50

Epäröimättä hetkeekään by Elastinen

82

34

48

Keväät by Brädi

22

49

Runaway by Aurora

39

15

50

Another Love by Tom Odell

40

18