torstai 31. lokakuuta 2013

Määrä korvaa laadun

Muutkin kuin Justin Bieber osaavat mättää biisejä latauslistalle. Tällä kertaa pisimmän korren veti – ja Bieberin ykkösputken katkaisi – One Direction. Järin pitkään läsnäoloon ei kannata Story of My Lifenkaan tapauksessa varautua, sillä bändin kaksi aiempaa tämänvuotista lataushittiä (ykkönen ja kakkonen) poistuivat rivakasti. Yhteensä One Directionin viisi tilastoitua sinkkua ovat haalineet 11 listaviikkoa.

Lady Gagakin harrastaa biebermäistä sinkkusarjatulta. Viime viikolla R. Kellyn höystämä Do What U Want jäi Hold Tightin taakse kakkoseksi, mutta nyt Venus (#3) debytoi yhden sijan Recoveryn (#4) edellä. R. Kelly on havaittu Suomen listoilla kolme kertaa vierailijana ja vain kerran itsekseen (Burn It Up, 2005), eikä kertaakaan albumitilastossa.

Pyöröovimeininki herättää yleensä epäilykset vähäisestä kokonaismyynnistä, ja muutenkin latauskauppa näyttää ratkaisevasti menettävän yleisöä suoratoistopalveluille. Sijan kahdeksan nimittäin tällä viikolla jakaa neljä eri esitystä, joista yksi on tulevan PMMP-kokoelman (yllätys!) ainoa ennenjulkaisematon biisi (yllätys!), Valloittamaton. Uusia versioita sisältävä Matkalaulu-albumi on vajonnut viidennellä listaviikollaan jo 31:nneksi.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kuinka ylivoimaa mitataan?


Kun Suomen radiolistan laadinta siirtyi loppukesällä Nielseniltä Radio Monitorille, oli vaikea määritellä, kuinka yhteismitallinen uusi pisteytyssysteemi on vanhan kanssa. Siis voiko uudet ja vanhat pisteet summata tasaveroisina vuosilistaan. Alemmat sijat etenkin alueella 20–40 tuntuivat yhteneväisiltä, mutta kärjessä heilahteli enemmän kuin mihin keskimäärin oli tottunut.

Radiolistaa ovat koko syksyn hallinneet Jenni Vartiaisen Junat ja naiset ja Cheekin Timantit on ikuisia. Niiden viikkopisteet ovat liidelleet ylempänä kuin mitä on muutamaan vuoteen nähty, mutta isoja odotettuja hittejähän ne ovat olleet. Nyt 11 viikon listallaolon jälkeen ne ovat vuosilaskelmissa jo top viiden kynnyksellä ja syyhkivät ennen pitkää kaksoisjohtoon. Ehkä se on ansaittua. Mielelläni ajattelen näin, koska en ihan pienestä viitsisi ryhtyä pisteytysremonttiin.

Kummankin pisteet ovat pudonneet noin 30 prosenttia huippuajoista, ja kun seuraajatkin kiipeävät jo kohti kärkeä (Parempi mies ja Selvästi päihtynyt), heitämme ehkä hyvästejä yllättävänkin pian, tai ehkä emme. Tällä viikolla Top 20 vastaanotti kaksi tulokasta, Jonna Tervomaan Tikapuut (26–16) ja Sannin ekan näin suuren radiohitin Me ei olla enää me (22–19). Selvästi päihtynyt on korkein Top 100 -uutuus sijalla 26.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Jälkijäristys 30 vuoden takaa


Ikä tuo malttia. Listakonkari Robin odotti rauhassa sopivaa saumaa albumilistan paalupaikan nappaamiseen ja tunkeutui samalla ns. singlelistankin kärkeen Nenäpäivä-keräyslevyllään, joka sisältää Boom kah -albumin kakkosraidan Erilaiset. Sijoitukseen tuli jonkin verran taustatukea Spotify-soitoista, joissa ollaan 32. sijalla.

Vaikea sanoa, paljonko Boom kah sai lisäpontta esimerkiksi Robinin vierailusta Dancing on Ice -show’ssa – tv:n suosikkiohjelmien vaikutus levymyyntiin ei nyt tunnu järin vahvalta. Jukka Pojan Vain elämää -isäntäjakson stimulointivoiman olisi pitänyt näkyä tällä listalla, mutta Kokoelma joutui päästämään edelleen jopa Motörheadin. Aftershock (#5) sivuaa yhtyeen parasta sijoitusta vuosilta 1981 ja 1982.

Parasta aikoihin -osastossa skoolaavat myös Pearl Jam (#8, viimeksi noin korkealla 1998) ja Charles Plogman (#12, edeltäjä jäi 27:nneksi). Seitsemäntenä debytoinut Wolfheart on ylempänä kuin Tuomas Saukkosen edellinen hanke Before the Dawn koskaan, ja Paavoharju ylsi kolmannella levyllään listaensikertalaiseksi sijalle 11.

James Blunt (#13) ja Katy Perry (#15) lipsuivat vain hieman edellisistä pitkäsoitoistaan, mutta Sunrise Avenuen 10. sija (vasta neljänneksi korkein debyytti) tuntuu isommalta notkahdukselta. Saksasta lienee luvassa parempaa, sillä Lifesaver-single ehti siellä jo myynnissä sijalle 13. Suomen Spotify-soitoissa se ei mahdu sadan joukkoon.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Soittolista: Hitit Suomessa 1978

1978 oli elokuvahittien hullu vuosi Greasen ja Saturday Night Feverin ansiosta. Bee Gees sai kolme Fever-biisiä Top 20 -vuosilistalle, jossa kuullaan myös pikkuveli Andy Gibbille ja Frankie Vallille tehdyt Shadow Dancing ja Greasen tunnari. Greasea edustavat niin ikään kaksi John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin duettoa. Soundtrack-albumit viettivät yhteensä viisi kuukautta ykkösenä.

Spotifyn valikoima on tämän vuoden osalta kattava. Ainoa Top 20 -poissaolo, Tapani Kansan Rokkivaari Hotanen (#19) johtuu siitä, että alkuperäinen Dartsin Daddy Cool menestyi paremmin. Kansaa edustakoon nyt Veikko Nieminen. Käännöskulttuuri ei vielä suuremmin näivettynyt, mutta muutti muotoaan: vuoden ykköshitti, Kontran Jerry Cotton muokattiin melko tuntemattomasta The Kinksin levytyksestä Jack the Idiot Dunce (1975).

Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.

1978 Suomi Top 40

(20) Bee Gees: Night Fever
(22) The Michael Zager Band: Let's All Chant
(12) Seitsemän seinähullua veljestä: Banaania poskeen
(45) Veltto Virtanen: Niilo Yli-Mainio
(16) Jamppa Tuominen: Jos ystävään luottaa voit
(8) Marion: Señorita por favor
(13) Santa Esmeralda: Don't Let Me Be Misunderstood
(3) Boney M: Rasputin
(4) John Travolta & Olivia Newton-John: You're the One That I Want
(10) Darts: Daddy Cool
(21) Tom Robinson Band: 2-4-6-8 Motorway
(1) Kontra: Jerry Cotton
(32) Tapani Kansa: Veikko Nieminen
(39) Paula Koivuniemi: Sua vasten aina painautuisin
(33) Kari Tapio: Kaipuu
(5) Bee Gees: How Deep Is Your Love
(42) Donna Summer: MacArthur Park
(6) Abba: Summer Night City
(26) Eini: Yes sir, alkaa polttaa
(18) Danny & Armi: Me vain
(54) Maarit: Jäätelökesä
(37) Hector: Ei mittään
(11) Rod Stewart: Sailing
(9) Bonnie Tyler: It's a Heartache
(34) Jonathan Richman & The Modern Lovers: Egyptian Reggae
(41) Frankie Valli: Grease
(25) Andy Gibb: Shadow Dancing
(30) The Commodores: Three Times a Lady
(36) Katri Helena: Ystävä
(23) Lea Laven: Aamulla rakkaani näin
(40) Umberto Tozzi: Ti amo
(27) John Travolta & Olivia Newton-John: Summer Nights
(35) Sheila & B. Devotion: Singin' in the Rain
(14) Baccara: Darling
(28) Silhuetit: Jos mulle sydämesi annat
(17) Mikko Alatalo: Vicky Lee
(49) Frederik: Tuu jo tangoon
(2) Boney M: Rivers Of Babylon
(15) Bee Gees: Stayin' Alive
(7) Kate Bush: Wuthering Heights

torstai 24. lokakuuta 2013

Harvainvalta, uhka vai mahdollisuus?


Jos kolme voi muodostaa putken, niin Justin Bieberin jokaviikkoisilla latauslistaykkösillä on putki päällä. Tänään paalupaikalla debytoi Hold Tight. Liikesarjasta on karsiutumassa kaikki epäolennainen: kymmenikön aloittaja Heartbreaker näyttäytyi kakkosviikolla vielä 18:ntena, mutta viime viikolla kärkeen ampaissut All That Matters katosi Top 30:stä saman tien.

Artistien monimuotoiset multiesiintymiset alkavat jo huolestuttaa – onko listoilla enää tilaa muille kuin muutamalle kärkinimelle kerrallaan? Kuukauden jatkunut ja hiljalleen hiipuva Cheek-invaasio on jo kohdannut Spotify-soitoissa voittajansa: Avicii näet pitää siellä paraikaa sijoja yksi, kolme ja neljä. Myös Jenni Vartiaisen nimeen törmää aivan riittävän usein, vaikka ei parhailla paikoilla.

Avicii onnistuu myös tuplaedustamaan itseään radiolistan Top 20:ssä, mikä on yhä varsin poikkeuksellista. Stig korvasi näyttävästi itsensä, kun Viheltelen-biisin vajotessa rajan alle Niks ja naks viiletti 52. sijalta kymmenenneksi. Hiukan pitemmän loikan (57–14) otti ennustellusti Parempi mies, joka tuossa Cheek-invaasiossa on jo ehtinyt kuplia yhtenä päällimmäisistä, mutta Samuli Edelmannin läsnäolo varmistaa täsmäsukseen nimenomaan radiossa.

tiistai 22. lokakuuta 2013

37 pisteen tähden


Vajaat kolme vuotta sitten kyselin täälläkin vihjeitä vanhoista Jokamiehen listoista, joita koottiin Yleisradiossa 1973–1985. Erityisesti kaipailin niitä täydentämään 1980-luvun alun hittidokumentointia, jolloin singlelista alkoi menettää uskottavuuttaan. Nyt taidan julistaa etsinnän päättyneeksi.

Yksi osviitta johdatti minut tutkimaan tuon ajanjakson Katso-lehtiä, ja löytyihän noita oheisennäköisiä nurkantäytteitä sieltä täältä, mutta ei likimainkaan kattavasti. Jotain kuitenkin opin: joku Yleisradiossa on koostanut listoja varsin tunnollisesti merkiten ylös kappaleiden aiemmat sijaluvut, pistemäärät ja listallaolokuukaudet, vaikka tietojen säilyttäminen ei olekaan ketään kiinnostanut.

Pistemäärä kertonee biisin saamat maininnat Jokamiehen sävelradioon lähetetyissä toivelistoissa. Veikkaan niiden olleen 1970-luvulla olennaisesti suurempia, mutta esimerkiksi marraskuun 1981 kotimaisessa listassa ykkössijaan riitti 37 pistettä ja kärkikymppiin 24. Ykköseksi nousi yllättävästi Beatin Tulevaisuuden lapset – muu tarjonta oli paljolti tuttua myös myyntitilastojen yläpäästä.

Luovuttamisen jälkeenkin muutama asia kyllä nakertaa. Kirjassani taisin todeta, että Paula Koivuniemen Aikuinen nainen on suurhitti, jota ei koskaan nähty (single/jukebox)listoilla. Katson irtotiedoista kuitenkin ilmeni, että se johti käännösbiisien Jokamiehen listaa loppuvuonna 1982. Listahitti vai ei?

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suurenmoinen peesaaja


Menneinä viikkoina äänitemarkkinoillemme on tungettu kosolti kotimaisten suosikkien levyjä, ja niinpä tämänviikkoinen kärkikymmenikkö on täysin suomalainen. Vieläpä niin, että jokainen noista esittäjistä on joskus komeillut albumilistan ykkösenä. Joten vaikka amerikkalainen Trivium (#11) jäi pykälän parhaasta sijoituksestaan, sen on lupa olla sangen tyytyväinen ostetuimman ulkomaisen albumin titteliin.

Hiukan yllättäen Juha Tapion Lapislatsulia debytoi vasta kakkosena Jenni Vartiaisen takana. Toki sijoitus on Tapiolle ennestään tuttu, sillä vielä muutaman vuoden hittiputken jälkeenkin mies sai tyytyä hopeamitaleihin albumeilla Kaunis ihminen (2006) ja Suurenmoinen elämä (2008). Ekan paalupaikan toi lopulta Suurenmoinen kokoelma, ja sekin 18. listaviikollaan levyalen avittamana alkuvuonna 2010.

Odottajana Tapio ei kuitenkaan vedä vertoja Rodriguezille, joka ensiesiintyy Top 50:ssä kolmen 1970-luvun alussa äänitetyn julkaisun voimin. Teemalla nähty dokumentti Searching for Sugar Man sinkosi listalle miehen ainoat varsinaiset pitkäsoitot Cold Feetin (#18) ja Coming from Realityn (#29) sekä samannimisen soundtrackin (#34). Jonkinlaisen sinnikkyysprenikan ansaitsee myös Death Angel (#36), joka palasi albumitilastoomme 23 vuoden tauolta.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Soittolista: Hitit Suomessa 1977

Eri vuosille osuu eri määrä isoja hittejä, ja 1977 oli selvästi runsaimmasta päästä. Lähes mikä tahansa Top 10:stä olisi ansainnut vuositilaston kärkipaikan, ja piste-erot olivat pieniä. Esimerkiksi Tapani Kansan R-A-K-A-S sai tyytyä viidenteen sijaan, koska sinkun varsinainen a-puoli Melina oli myös suosittu ja vaati osansa singlelistapisteistä.

Soittolistalla ovat tahallisesti perätysten Marionin Kylähäät ja R-A-K-A-S, jos joku ei vielä ollut noteerannut biisien samankaltaisuutta. Kumpikin tekstihän tehtiin samaan Campesino-ralliin, mutta Marionin ehdittyä ensin Kansalle sepitettiin uusi sävel. Melina ei 22. sijastaan huolimatta ole soittolistalla, koska se oli vasta neljänneksi menestynein Kansa-kappale. Top 20 -hiteistä puuttuu sija 15, El Pasadorin Amada mia, amore mio.

Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.

1977 Suomi Top 40

(33) Electric Light Orchestra: Livin' Thing
(36) Markku Aro: Ollaan lähekkäin
(13) Armi ja Danny: Kaiken sulle antaisin
(20) Tapani Kansa: Äidin pikkupoika
(1) Baccara: Yes Sir, I Can Boogie
(9) Boney M: Ma Baker
(14) Abba: Money Money Money
(28) Vladimir Cosma: Thème de Nadia
(2) Jamppa Tuominen: Aamu toi, ilta vei
(46) Juhani Markola: Rakkauden aamu
(12) Kari Tapio: Viisitoista kesää
(43) Kirka ja Anna: Cindy
(40) Lea Laven: Vie meidät rakkauteen
(7) Mutkattomat: Jätkän humppa
(49) Hanne: Verushka
(4) Marion: Kylähäät
(5) Tapani Kansa: R-A-K-A-S
(17) Irwin Goodman: Häirikkö
(57) Sex Pistols: God Save the Queen
(32) Sleepy Sleepers: Anarkiaa Karjalassa
(55) Urpo: Teryleeniä
(8) Lasse Mårtenson: Myrskyluodon Maija
(37) Chicago: If You Leave Me Now
(31) Eagles: Hotel California
(18) Freeman: Kaksi lensi yli käenpesän
(10) Kisu: Onnestain on puolet sinun
(34) Monica Aspelund: Lapponia
(35) Katri Helena: Lintu ja lapsi
(41) Merja Rantamäki: Jossain
(29) Jeanette: Porque te vas
(25) Abba: The Name of the Game
(27) Smokie: I'll Meet You at Midnight
(3) Armi ja Danny: Tahdon olla sulle hellä
(11) Tapani Kansa: Sulle
(26) Marion: Rakkaus on hellyyttä
(56) Taiska: Ihmemaa
(16) Baccara: Sorry I'm a Lady
(6) Boney M: Daddy Cool
(39) Donna Summer: I Feel Love
(38) Danny Mirror: I Remember Elvis Presley

torstai 17. lokakuuta 2013

mpk15: Idiootti (1998)


Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Zen Cafén esikoisalbumi Romuna (1997) sai mukavasti myönteistä mediahuomiota, ja kun sitä seurannutta Idioottia siivitti niinkin hittipotentiaalinen ralli kuin Todella kaunis, piti listaläpimurron sujua kuin leikki... vaan ei. Ei, vaikka mukana olivat myös sittemmin tutuiksi käyneet Taxi ja Jättiläinen, joista jälkimmäinen antoi viisi vuotta myöhemmin nimensä lähes 70.000 kpl myyneelle kokoelmalle.

Tuon viiden vuoden aikana ehti tapahtua paljon. Kolmoslevy Ua ua hyökkäsi jo kakkossijalle ilman erityisvahvoja sinkkuja, ja seuraavat julkaisut toivat neljä ykkössijaa ja yhden kakkosen ennen trion hajoamista. Isoin listahitti oli vuoden 2003 Piha ilman sadettajaa. Myös Samuli Putron kolmesta sooloalbumista kaksi saavutti paalupaikan, ja viimevuotinen Olet puolisoni nyt palasi hiljattain Top 40 -radiolistalle.

Kolme kuukautta Ua uan ilmestymisen jälkeen, marraskuussa 1999, Idiootti eteni midpricelistan ykköseksi. Todella kaunis on bändin ylivoimaisesti kuunnelluin levytys Spotifyssa – miljoonan raja ylittyi hyvän aikaa sitten. Taxikin tilastoituu seitsemänneksi.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Nousussa: norskiduot

Norjalainen musiikki on muodostumassa hittimarkkinoidemme vakioelementiksi. Adelenin Bombon ja Ylvisin The Foxin jatkoksi Envy-kaksikon Am I Wrong harppasi tänään radiolistalla 80–17. Ehkä asemat yrittävät kompensoida sitä, että The Foxia ei ole rohjettu soittaa kuin sijan 74 edestä? Norjan-menestyksen lisäksi Am I Wrong ehti jo elokuussa Ruotsin sinkkukakkoseksi, mutta meillä sitä ei vielä voi kuunnella Spotifysta. Ihan kelpo biisi, muuten.

Top 20 -radiolista vastaanotti myös kolmikon J. Karjalainen: Riisinjyvä (25–16), Birdy: Wings (24–18) ja Sunrise Avenue: Lifesaver (36–20). Haloo Helsingin albumin neljäs lohkaisu Carpe diem eteni vakuuttavasti 72–21. Viime viikolla kerroin Jukka Poika -sinkun Laineet vastoinkäymisistä, ja radiot päättivätkin nyt tarttua sen Pelimies-edeltäjään, joka ilmaantui Top 100:n ulkopuolelta sijalle 35.

Kärkipää on taas jokseenkin muuttumaton, mutta huomioitakoon Lady Gagan Applausen verkkainen eteneminen kuudenneksi. Yksikään Born This Way -albumin kappale ei noussut noin korkealle. Jo kesäkuussa Top 40 -kynnyksen ylittänyt John Newmanin Love Me Again osoittautui sekin lopulta Top 10 -radiohitiksi.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sopu (ykkös)sijaa antaa

Takavuosina tuntui ja taisi joku sen ääneenkin sanoa, että maamme kärkiartistit lutvivat ennalta keskenään albumiensa julkaisuaikataulut, jotta jokainen voisi vuorollaan jatkaa ykkösputkeaan. Tuo aika lienee ohi; paljon kovempia nimiä ei voisi laittaa vastakkain kuin Jenni Vartiainen ja Robin tällä viikolla. Moni mieltää varmaan myös Jukka Pojan samaan liigaan. Ehkä listakuninkuus ei enää tunnu niin tavoiteltavalta, että sen eteen ruvettaisiin säätämään mitään.

Radioteemapäivien sun muiden jälkeen Vartiaisen Terran jääminen vaille paalupaikkaa olisi ollut noloa, mutta hyvinhän siinä kävi. Robin debytoi kakkosena, ja Egotrippikin ehti Jukka-kokoelman edelle (sijat 5 ja 6). Muutaman kerran ykkössijaa on hätyytellyt myös Korn, mutta The Paradigm Shiftin debyytti 22:ntena ei ole niin huono uutinen kuin voisi luulla – sen edeltäjä The Path of Totality ylsi näet vain numeroon 36.

Jonkinlainen potku Terrasta liikeni myös sinkulle Junat ja naiset, joka vaisuine Spotify-soittoineen sai odottaa tähän viikkoon asti pääsyä ns. singlelistalle (#15). Albumiraidat eivät hyökyneet tilastoihin lähellekään Cheekin tapaan. Ensimmäinen Vain elämää -jaksokaan ei poikinut vielä listamerkintöjä – viime vuonnahan monen esityksen alkuperäisversio virkosi latauslistalle ja coverit myöhemmin perässä, mutta ainakaan Ilkka Alanko tai Neljä ruusua eivät tätä hyötyä saaneet osakseen.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Soittolista: Hitit Suomessa 1976

Finnhits-ilmiö palautti käännösbiisien kulta-ajan, mikä toisaalta on soittolistalle hyväksi: useita vuoden ulkomaisia suurhittejä ei löydy Spotifysta. Jackpotin Sing My Love Song (#7), African Exodus (#13), Orso Maria Guerrinin I Wanna Go (#14) ja Barbi Bentonin Ain’t That Just the Way (#16) kuullaan versioina Laula kanssain, Kuusamo, Lumikenttien kutsu ja Näinkö aina meille täällä käy. Bentonin poissaolon takia Top 40:ssä ei ole yhtään amerikkalaista äänitettä!

Vanhoissa hittivuosilaskennoissa huomioin vain Top 20 -singlelistat, ja yksittäistapauksissa biisi on saattanut hyötyä paljonkin nyt mukaan otetuista sijoista 21–30. Esimerkiksi Juice Leskisen Syksyn sävel keräsi kuukausilistoilta parin re-entryn kautta sijat 25–25–19–27–26–20, ja uusi laskenta kohensi sen asemaa olennaisesti, poistojen myötä nipin napin mukaan soittolistalle.

Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.

1976 Suomi Top 40

(10) Freeman: Ajetaan tandemilla
(28) Alwari Tuohitorvi: Älä iske Tuijaa
(26) Hurriganes: An Awful Crime
(2) Vicky: Tuolta saapuu Charlie Brown
(20) Taiska: Mombasa
(12) Abba: Fernando
(39) Queen: Bohemian Rhapsody
(38) Francis Goya: Nostalgia
(3) Merja Rantamäki: Mä mistä löytäisin sen laulun
(19) Kari Tapio: Laula kanssain
(5) Katri Helena: Syysunelma
(57) Juice Leskinen: Syksyn sävel
(17) Irwin Goodman: Haistakaa paska koko valtiovalta
(25) Erkki Liikanen: Jokkantii
(34) Brotherhood of Man: Save Your Kisses for Me
(22) Tina Charles: I Love to Love
(41) Harpo: Moviestar
(6) Tapani Kansa: Hafanana
(47) Kai Hyttinen: Tuikku murheisiin
(56) Markku Aro: Etsin kunnes löydän sun
(4) Danny: Kuusamo
(55) Country Express: Daddy Frank
(21) Sailor: Girls Girls Girls
(29) Afric Simone: Ramaya
(18) Mikko Alatalo: Saara
(23) Fredi & Ystävät: Pump pump
(46) Erkki Junkkarinen: Tango notturno
(11) Pekka Himanka: Kankaan kaunis Katriina
(30) Jukka Raitanen: Lumikenttien kutsu
(53) Kisu: Tunteet
(9) Vicky: Näinkö aina meille täällä käy
(15) Hurriganes: My Only One
(31) Royals: High
(33) Bay City Rollers: Money Honey
(37) Juice Leskinen: Erkki twistaa
(36) Freeman: Osuuskaupan Jane
(8) Katri Helena: Kesän lapsi
(24) Penny McLean: Lady Bump
(35) Harpo: Horoscope
(1) Abba: Dancing Queen

torstai 10. lokakuuta 2013

Yksi särjetty, yhdeksän jäljellä

Elämme kotimaisten megajulkaisujen aikaa, mutta melko vahvat ainekset vuoden listailmiöön on tarjolla ulkomaiden Kanadasta. Latauslistan ykkösenä debytoi maanantaina julkaistu Justin Bieberin Heartbreaker, joka seuraavina yhdeksänä maanantaina saa kunakin jatkoa uudesta Bieber-kappaleesta. Mahtaako tilastollinen imu kestää kauan, näemmekö peräti kymmenen peräkkäistä ykköstä?

Tähän astihan Bieber on menestynyt yllättävänkin vaisusti suomalaisilla hittilistoilla. Keväinen vierailu Will.i.amin singlellä #Thatpower on oikeastaan ainoana jaksanut kerätä merkintöjä vähän pitempään, eivätkä nekään olleet häikäiseviä (L9, S13). Todennäköisesti tuleva jatkumo kerää meriittinsä nimenomaan latauslistalta, koska Spotifyssa ei reagoida noin nopeasti ja radio tuskin voisi vähempää Justinista välittää.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Radioaaltoja, ei laineita


Vaikka albumilistalle lappaa uutuuksia klimppitolkulla joka viikko, radiosoitossa elellään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tänään Top 20:n sisällä yksikään biisi ei liikkunut kahta sijaa enempää. Pohjapuolelle saatiin sentään kaksi uutuutta, Calvin Harrisin Thinking About You (36–18) ja Jesse Kaikurannan kakkosalbumia maistattava Vielä täällä (29–19).

Vaisuutta selittää ehkä se, että muutamalla korkean profiilin julkaisulla on hankaluuksia. Top 3 -sijoja niittämään tottuneen Sunrise Avenuen Lifesaver jatkaa muutaman viikon kestänyttä takelteluaan kiiveten 42–36. Jonna Tervomaan Minä toivon soi paljon, mutta sen seuraaja Tikapuut lienee liian synkkä radioille – nousua vain 39–37.

Oma arvoituksellinen lukunsa on Jukka Poika, jonka kokoelmalevylle Vain elämää -pestin myötä pitäisi olla kaikki portit avoinna, mutta singlealustukset eivät enteile ollenkaan hyvää. Alkukesällä julkaistu Pelimies käväisi latauslistan 23:ntena kadoten pian, ja Laineet on jo runsaan kuukauden ajan aikaansaanut nollareaktioita. Se eteni nyt radiosoitossa 95. sijalta 93:nneksi, huimaa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vielä Virtaa

Harvoinpa esittäjänsä ainoaksi varsinaiseksi studioalbumiksi jääneelle äänitteelle kertyy näin monta mainetekoa. Blues Section oli Love Recordsin eka Top 10 -artisti debytoidessaan albumilistan kolmosena joulukuussa 1967. Nimettömän levyn re-entry 25:ntenä merkitsee tilastohistorian pisimmältä tauolta paluuta (yli 45 vuotta) sekä levylle että esittäjälle. Toinen Svart/Love-julkaisu, sijan 37 Tabula rasan esikoinen, kävi 16:ntena syksyllä 1975.

Pitempiäkin toimintajänteitä albumilistalle tulijoilta löytyy. 41:nneksi uudella materiaalilla palaava Cher oli syyskuussa 1966 ensimmäinen tilastoon yltänyt ulkomainen naissooloartisti levyllä The Sonny Side of Cher. Jättiboksillaan seitsemäntenä debytoiva Olavi Virta pääsi ensi kertaa mukaan helmikuussa 1968. Tuolloin kuten aina Virran tapauksessa asialla oli kokoelma.

Cheekin taakse huippusijoille järjestyi odotettu joukkio. Esikoissoolonsa tapaan Lauri Tähkä on taas kakkonen, Herra Ylppö menneisyydestään hiukan tinkien kolmonen ja Nicole vain pykälän parhaastaan jääden 12:s. Turmion kätilöt (#4) kirjautti uransa korkeimman tuloksen, samoin Mygrain (#19), eikä Remuakaan (#24) ole nähty yksin noin ylhäällä 18 vuoteen. Takaiskuiksi katson Vuokko Hovatan (#16) ja Justin Timberlaken (#21) numerot.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Soittolista: Hitit Suomessa 1975

Tänä vuonna hittipisteytykseen alkoi vaikuttaa levyautomaattien soittoja mittaava jukebox-lista, jota koottiin melko säännöllisesti vuoteen 1986 asti ja senkin jälkeen pätkittäin. Uutta pistelähdettä saavat vuosilistapaikastaan kiittää Lea Lavenin Niin-singlen b-puoli Tumma nainen (sija 32) ja Juice Leskisen Tarzanin kalsarit (Se oli jautaan b-puoli, sija 38). Tumma nainen sisällytettiin myös Finnhits-sarjan menestyneimmälle kakkososalle.

Vuoden kärkihitit ovat kaikki mukana paitsi Katri Helenan Paloma Blanca (#9) – siksi, että George Bakerin alkuperäinen Paloma ja kaksi muuta Katri-biisiä saavat riittää. Harmi että millekään vuosilistalle ei ole Spotifyssa saatavilla Mireille Mathieun tuotantoa, eli täältäkin puuttuu On ne vit pas sans se dire adieu (#46, tunnetaan englanniksi nimellä When a Child Is Born, useita suomennoksia).

Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.

1975 Suomi Top 40

(15) Rock 'n' Roll Band: I'm Gonna Roll
(26) Hurriganes: Tallahassee Lassie
(7) Sleepy Sleepers: Kuka mitä häh
(17) Juice Leskinen & Coitus Int: Se oli jautaa
(27) The Rubettes: Juke Box Jive
(16) Teach-in: Ding-a-Dong
(22) Marion: Pepe
(11) Erkki Liikanen: Meiä Veera
(33) Erkki Junkkarinen: Pieni hetki
(6) Katri Helena: Vasten auringon siltaa
(4) Fredi: Avaa sydämesi mulle
(32) Lea Laven: Tumma nainen
(12) Gloria Gaynor: Never Can Say Goodbye
(18) Labelle: Lady Marmalade
(20) Carl Douglas: Kung Fu Fighting
(36) The Stylistics: Can't Give You Anything but My Love
(23) The Shadows: Let Me Be the One
(39) Salomon: Unisatu
(30) Mikko Alatalo: Maalaispoika oon
(13) Kivikasvot: Tankeros Love
(44) Dave: Vanina
(56) Status Quo: Down Down
(5) Hurriganes: Get On
(52) Dr. Feelgood: Back in the Night
(35) Alvin Stardust: You, You, You
(14) Wess & Dori Ghezzi: Era
(60) Eija Sinikka: Kanssasi sun
(2) Erkki Junkkarinen: Ruusuja hopeamaljassa
(21) Matti Esko: Jennie Jennie
(51) Katri Helena: Anteeksi suo
(49) Abba: I Do I Do I Do I Do I Do
(8) George Baker Selection: Paloma Blanca
(24) Bay City Rollers: Give a Little Love
(19) The Rubettes: I Can Do It
(3) Vicky: Kun Chicago kuoli
(1) Marion: El Bimbo
(38) Juice Leskinen & Coitus Int: Tarzanin kalsarit
(10) Erkki Liikanen: Evakkoreki
(37) Hector: Menin kipsiin taas
(29) Wigwam: Freddie Are You Ready

torstai 3. lokakuuta 2013

mpk14: Life thru a Lens (1997)


Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.

Kun Robbie Williams julkaisi pian Take Thatistä lähtönsä jälkeen Freedom-sinkun kesällä 1996, siitä kiinnostuttiin Suomessa 7. sijan edestä. Mutta kun sooloalbumi ilmestyi neljän sinkun jälkeen, välinpitämättömyys oli alkanut vallata brittejäkin. Life thru a Lens ehti siellä pudota Top 100:sta, kunnes lopulta kiipesi 28. viikollaan paalupaikalle – syynä Angels-biisin ilmiömäinen suosio.

Vaikka Angels eteni meillä radiolistan 12:nneksi, albumi ei ylittänyt Top 40 -kynnystä, ja vaikka miehen asema radiosoitossa vankistui, seuraavatkin pitkäsoitot käynnistyivät hitaasti – kakkoslevy I’ve Been Expecting You ylsi sijalle 20. Normaalireaktiot Williams herätti faneissaan vasta 2006, jolloin Rudebox debytoi paalupaikalla, ja siitä alkoikin alamäki. Take Thatiin paluusta suomalaiset eivät innostuneet ollenkaan.

Robbie Williamsin paras vuosi oli 2003, kun edellissyksynä ilmestynyt Escapology nousi lopulta tammikuussa ykkösalbumiksi ja poiki neljä Top 10 -radiohittiä. Kärkikympissä kävi myös Live Summer 2003, ja tavallaan vuoden kruunasi Life thru a Lensin ilmaantuminen midpricelistan kakkoseksi marraskuussa.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Sama rakkaus, ihan sama


Timantit on ikuisia syrjäytti desimaalien erolla Junat ja naiset radiosoittotilaston kärjestä, mikä vain vankisti Cheekin ennestäänkin suvereenia listadominanssia. Mies on yhtä aikaa radio-, albumi-, midprice-, lataus- ja ns. singlelistan ykkösenä. Ainoa kauneusvirhe on musiikki-dvd-osasto; miksihän Cheekin ainoa dvd-julkaisu puuttuu sieltä, vaikka se on vasta neljä vuotta vanha?

Latausten ja Spotify-soittojen multiedustus ei kuitenkaan toteudu radiolistalla, vaan Timantit on ikuisia on ainoa Cheek-veisu koko Top 100:ssa. Sen jälkipuoliskossa piisaisi kyllä tilaa aiemmillekin levytyksille – sieltä löytyy muun muassa neljä Chisun kappaletta sijoilta 55, 65, 77 ja 94.

Vuoden tähän asti isoimpia lataus- ja suoratoistohittejä verratessa kärkikymppiin mahtuu kaksi Macklemore & Ryan Lewisin biisiä, Thrift Shop ja Can’t Hold Us. Niiden seuraaja Same Love on homoliittoteemoinen melkoinen tyylinmuutos, mutta otettiin maailmalla hyvin vastaan – Australiassa on myyty jo neloisplatinaa. Suomalaiset Same Love näyttää silti jättäneen kylmäksi. Spotify osoittaa sille 79. sijaa, ja radiolistalla romahdettiin lopullisen näköisesti 41–82.