Soitetuimmat radiohitit 2009

Tämä lista perustuu Music Controlin viikoittaisilla Top 40 -radiolistoilla vuoden 2009 aikana kerättyihin pisteisiin. Suluissa mahdollinen sijoitus vuoden takaisessa Top 100:ssa.

1. PMMP: LAUTTURI
2. David Cook: LIGHT ON
3. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: SUUDELLAAN
4. Linkin Park: NEW DIVIDE
5. Lady Gaga: POKER FACE
6. Juha Tapio: MINÄ OLEN, SINÄ OLET
7. Pink: SOBER
8. Alesha Dixon: THE BOY DOES NOTHING
9. Happoradio: OLETTE KAUNIITA
10. Happoradio: PUHU ÄÄNELLÄ JONKA KUULEN

Lautturi oli poikkeuksellisen selvä ykkönen roikkuen Top 40:ssä jouluun asti, mutta mikään muu PMMP-raita ei yltänyt vuosilistalle. Kärkikymppi on niin alkuvuosipainotteinen, että osaa kappaleista täytyy oikein muistella. Happoradiolla tuplaedustus vuonna 2009?

11. Anna Puu: C'EST LA VIE
12. Sunrise Avenue: THE WHOLE STORY
13. Koop Arponen: EVERY SONG I HEAR
14. Pete Parkkonen: THE FINAL DAY
15. Madonna: CELEBRATION
16. Juha Tapio: RAIKAS TUULI
17. Maria Mena: ALL THIS TIME (PICK ME UP SONG)
18. Neljänsuora: SIIPIRIKKO
19. A.R. Rahman ft Pussycat Dolls: JAI HO (YOU ARE MY DESTINY)
20. Yö: LOISTO

Juha Tapiollakin on tuplaedustus Top 20:ssä, ja tuorein Idols-kolmikko sijoittui söpösti lähes peräkkäin. Yllätysnimi Neljänsuora porskutti paljolti Iskelmä-radion tuella, eli kyllä ne muutkin pystyvät dominoimaan kuin Nova.

21. Pink: PLEASE DON'T LEAVE ME
22. Milow: AYO TECHNOLOGY
23. Apulanta: RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ
24. Antti Tuisku: JUURET
25. Irina: ET HUOMAA
26. Anna Abreu: MUSIC EVERYWHERE
27. The Baseballs: UMBRELLA
28. Mando Diao: DANCE WITH SOMEBODY
29. Anssi Kela: AAMU
30. Sunrise Avenue: NOT AGAIN

Lisää tuplaedustuksia Pinkille ja myynnissä takkuilleelle Sunrise Avenuelle. Umbrella ei ehtinyt vuoden soitetuimmaksi coveriksi, vaan kuusi sijaa korkeammalla on Ayo Technology. Ja Anssi Kela kehdannee ensi vuonnakin kertoa radiosoittotulonsa julkisesti.

31. Robbie Williams: BODIES
32. Leona Lewis: RUN
33. Kelly Clarkson: MY LIFE WOULD SUCK WITHOUT YOU
34. Vesterinen yhtyeineen: KUKAAN EI KOSKAAN
35. 3oh!3: DON'T TRUST ME
36. Antti Tuisku: VIILTO
37. Chris Cornell: PART OF ME
38. The Black Eyed Peas: I GOTTA FEELING
39. Koop Arponen: INSOMNIA
40. Green Day: 21 GUNS

Antti Tuiskun comeback oli radioidenkin mielestä vakuuttava, ja Idols-siipien kantokykyä todisti tahollaan myös Kelly Clarkson. Koop Arponen sai niin ikään hyvät merkinnät, vaikka ei millään hitillään kelvannut Yle X:n soittolistalle.

41. Billy Talent: RUSTED FROM THE RAIN
42. Shinedown: SECOND CHANCE
43. Muse: UPRISING
44. Katy Perry: HOT N COLD (35)
45. Suvi Teräsniska: HENTO KUISKAUS (88)
46. Deep Insight: ROCK WITH MY BAND
47. The Sounds: NO ONE SLEEPS WHEN I'M AWAKE
48. Anna Abreu: SILENT DESPAIR
49. Flo Rida ft Kesha: RIGHT ROUND
50. Kings of Leon: SEX ON FIRE

Yllättävän rockpainotteinen kymmenikkö – Radio Rockin soitoilla alkaa olla melkoisesti merkitystä. Shinedownin hyvä albumi ei jostain syystä kiinnostanut ostajia, ja Top 40 -sijoitus jäi haaveeksi myös Flo Ridan pitkäsoitolle.

51. Irina: NÄE MINUT TÄSSÄ
52. Deep Insight: DANGEROUS
53. The Rasmus: GHOST OF LOVE
54. Chisu: BADEN-BADEN
55. Lily Allen: THE FEAR
56. Paramore: DECODE
57. Nickelback: BURN IT TO THE GROUND
58. Fall Out Boy: AMERICA'S SUITEHEARTS
59. Eros Ramazzotti: PARLA CON ME
60. Paramore: IGNORANCE
61. Juha Tapio: KAKSI PUUTA (5)
62. Cobra Starship: GOOD GIRLS GO BAD
63. The Rasmus: JUSTIFY
64. Taylor Swift: LOVE STORY
65. Flo Rida: SUGAR
66. Katy Perry: THINKING OF YOU
67: John Me: LOVE IS MY DRUG
68. Britney Spears: IF U SEEK AMY
69. Kristiina Brask: KUIVILLA SUSTA
70. Kevin Rudolf ft Lil Wayne: LET IT ROCK
71. Vesterinen yhtyeineen: MITÄ TAPAHTUI HOKKASEN TIMOLLE?
72. The Script: BREAKEVEN
73. Aura: SONG FOR SOPHIE
74. Laura Voutilainen: MONTA MONTA
75. Sturm und Drang: A MILLION NIGHTS (97)
76. Britney Spears: CIRCUS
77. Metro Station: SHAKE IT
78. Pate Mustajärvi: KAKSOISELÄMÄÄ
79. David Guetta ft Akon: SEXY BITCH
80. Katri Ylander: MAAILMAN IHANIN
81. Enrique Iglesias ft Ciara: TAKIN' BACK MY LOVE
82. Paloma Faith: STONE COLD SOBER
83. Hanna Pakarinen: SHOUT IT OUT LOUD
84. Princessa Avenue: NEVER NEVER (AGAIN)
85. Shakira: SHE WOLF
86. David Guetta ft Kelly Rowland: WHEN LOVE TAKES OVER
87. Cascada: EVACUATE THE DANCEFLOOR
88. Milow: YOU DON'T KNOW
89. Lady Gaga: LOVEGAME
90. Lady Gaga: PAPARAZZI
91. Yö: KIITOS JA KUNNIA
92. Empire of the Sun: WE ARE THE PEOPLE
93. Green Day: KNOW YOUR ENEMY
94. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: KYLKEEN KYHNYTÄ
95. Paloma Faith: NEW YORK
96. Ilkka Alanko: SATTUU
97. Carolina Liar: I'M NOT OVER
98. The Pussycat Dolls: I HATE THIS PART
99. Uniklubi: POLJE
100. Aste: POIKKEUS SÄÄNTÖÖN

Kaikennäköistä ainakin neljästätoista eri maasta. Norjan kansallissankari Alexander Rybak ja sinkkulistalla juhlinut Waldo’s People jäivät euroviisuineen ulos radiovuosilistalta, samoin Music Control -otantaan mukaan pääsystään huolimatta Cheek. Ja aniharvoin poikkeuksin kaikki yli 40-vuotiaat artistit.

Kiitos, Yleisradio!

Tänään koottiin ja julkaistiin viimeiset Ylen viralliset listat. 16 vuoteen mahtuu paljon tilastointia, ja valtionyhtiö suoriutui siitä pääosin erittäin kunniakkaasti. Ohjelmallisia toteutuksia olen paljon kritisoinut, mutta myönnän, että peippailu yleisradiotoiminnan ihanteiden ja vaikkapa ÄKT:n intressien välillä on tuskin ollut helppoa. Kasassa on ihan uskottava läjä kansallista pophistoriaa, ja toivon arkistojen pysyvän netissä kaikkien tutkittavana.

Entä mitä nyt? ÄKT piilottelee yhä tärkeimpiä korttejaan – ensi viikon keskiviikkonakin laaditaan listat, mutta julkistusaikataulusta ja -väylistä ei tätä kirjoitettaessa ole kerrottu. Hankalin muuttuja ainakin tv-neuvottelujen kannalta on laadinnan ja julkistuksen välinen viive, jonka soisi olevan mahdollisimman lyhyt. Esimerkiksi latauslistatietojen panttaaminen sunnuntaista torstaihin on nykyaikana omituinen ilmiö. Puhumattakaan siitä, että tälle viikolle niitä ei saatu ollenkaan.

Myös marketien albumimyynnistä tulee tieto myöhässä, minkä takia tämänpäiväisessä Top 40:ssä on vielä paljon jouluostoksia ja vähän muutoksia. Lady Gagan The Fame Monster tosin loikkasi kakkoseksi eli portaan ylemmäs kuin The Fame parhaimmillaan. Muita huippusijan saavuttajia ovat Rihannan Rated R (24) ja PMMP:n 2000-luku (39).

Radiosoittolistaan toi uutta ilmettä se, että suurin osa Radio Novan joulunalusmusiikista oli tilastoteknisesti merkityksetöntä ja kanavan osuus lopputuloksista tipahti noin kymmeneen prosenttiin. Uudeksi ykköseksi eteni tutun huippunimen Irinan Näe minut tässä.

Yllätysveto Top 20:ssä on Tuomo Prättälän Ipanapa-levytys, versio Slade-klassikosta Merry Christmas Everybody. Vaikka mies ei Voice-haastattelun mukaan ollut edes erityisen motivoitunut laulamaan biisiä, se sai pistekannatusta kuudelta kanavalta. Itse ihmettelin englanninkielisen esityksen valikoitumista lastenlevylle, mutta radioille ratkaisu arvatenkin kelpasi. Huomenna julkaistavalla Top 100 -radiovuosilistalla on vain 29 suomenkielistä hittiä.

Liikenneraportti maailmalta

Koko maailmaa koskeviin levymyyntitietoihin on useita syitä suhtautua skeptisesti, mutta haluan silti tunnustaa Media Trafficin olemassaolon. Kaksi saksalaisjätkää kokoaa viikko- ja vuosilistoja niin, että viideltä suurimmalta markkina-alueelta (USA, Japani, Saksa, Britannia, Ranska) lasketaan reaalilukemat (ei tukkumyyntiä) ja 29 pienemmästä maasta listasijoituksiin ja kokonaismarkkinoihin pohjautuvat arviot.

Tältä pohjalta duo on nyt julistanut, että vuoden 2009 menestynein albumi on Susan Boylen I Dreamed a Dream 6,2 miljoonan myynnillä. Kakkoseksi eteni Lady Gagan The Fame (5,8m), kolmoseksi The Black Eyed Peasin The E.N.D. (4,6m) ja neloseksi Taylor Swiftin Fearless (4,2m). Swiftiä kaupattiin jo edellisenä vuonna 18. sijan edestä, yli kaksi miljoonaa.

Tuokin jo riittää osoittamaan, että suomalaisten tuontisuosikit eivät käy kovin hyvin yksiin yleismaailmallisten (tai paljolti amerikkalaisten) trendien kanssa. Black Eyed Peas ylsi hiljaisena kesäaikana meidän viikkolistallamme vain 17:nneksi, eikä Swiftiä ole havaittu Top 40:ssä lainkaan. Toisaalta The Baseballsia on turha hakea maailma-Top 40:stä, ja Madonnan Celebrationkin on vasta sijalla 35.

Ilmiö yli muiden on kuitenkin Michael Jackson, joka sai 25 myydyimmän joukkoon peräti kahdeksan albumia! Koska eri markkina-alueet valitsivat eri kokoelmat päämielenkiintonsa kohteiksi, kokonaistilanteessa niiden ohi viitossijalle kiilasi Thriller 25, joka oli 2008-myynnissäkin jo sijalla 16. Sitä seuraavat Number Ones (6), This Is It (11), The Essential (13), King of Pop (19), Bad (20), Dangerous (24) ja Off the Wall (25). Kaikki siis muun muassa Celebrationin edellä...

Media Traffic mittasi noiden kahdeksan yhteismenekiksi runsaat 21 miljoonaa, mikä on ihan linjassa niiden arvioiden kanssa, että Jacksonin koko tuotantoa olisi albumimitassa ostettu 25–29 miljoonaa miehen kuoleman jälkeen – siis puolessa vuodessa. Maksulliset biisilataukset summaantuvat myös samoille tienoille, pelkästään USA:ssa niitä mitattiin yli 11 miljoonaa. Ihan kiva saldo artistille, joka kymmenen vuotta sitten systemaattisesti sivuutettiin useimmista ”vuosisadan vaikuttajat” -listauksista samoilla ansioilla.

Kuka poimii parhaat?

Vuoden massiivisin albumilista ansaitsee vähän taannehtivaakin tarkastelua. Joulumarkkinat ja myyntitilastothan täyttyvät aina spesiaalituotteista – joululevyistä, lastenlevyistä, monenlaisista coverprojekteista ja bokseista. Aatonaattona kootussa Top 40:ssä varsinaiset uutta musiikkia sisältävät pitkäsoitot jäivät armotta vähemmistöksi.

Lahjatavaroiksi perinteisesti mielletyt hittikokoelmat ovat menettäneet asemiaan, mutta Top 20:ssä näkyy kolme sellaistakin: Juha Tapio yhdeksäntenä, Rajaton 12:ntena ja Yölintu sijalla 18. Vuosilistan 20 parhaan joukkoon mahtuu näillä näkymin vain kaksi kokoelmaa, joten jonkinlainen sesonkikohentuma on niillekin osoitettavissa.

Hittikoosteiden statusta on tietenkin syönyt nykyinen, yksittäisten biisien lataamisen mahdollistava ostokäyttäytyminen. Miksi ostaa valmiiksilajiteltu kattaus, kun voi näppärästi sommitella oman makunsa mukaisen? Pahiten jouluruuhkassa floppasivat juuri latauslistalta tutut nimet. The Rasmus -kokoelma tipahti Top 40:stä kolmen viikon jälkeen, eikä Britney Spears yltänyt mukaan ollenkaan.

Joskus myös valinnan vaikeus madaltaa listasijoja. Joulun sadan myydyimmän albumin joukossa oli neljä Michael Jacksonin kokoelmaa, joten ei ihme että korkein niistä selvisi vain sijalle 30. Kaikki variaatiot yhteenlaskemalla olisi hätyytelty topkymppiä. Kuvio on suunnilleen sama myös vuosilistalla.

Levy, paperi, sakset

Joulunalusmyynti kohosi ehkä ennakoituakin suuremmaksi, hyvin lähelle viimevuotista tasoa. Koska tähänastinen äänitevuosi oli suhteessa selvästi hiljaisempi, kokonaismyynnin painopisteen voi sanoa siirtyneen taas enemmän joulun suuntaan. Se näkyy entistä paremmin myös albumivuosilistalla, jollaisen saatte täällä nähtäväksenne runsaan viikon päästä.

Dramaattisesta liikehdinnästä on turha haaveilla – suurin liike tämänpäiväisessä Top 20:ssä oli kolme sijaa, Top 20:n alapuolella 11 pykälää. Sen sijaan Music Controlin radiolistalla tuulee navakasti, kun joulubiisit aiheuttavat hajontaa. HIM harppasi 20–3, 30 Seconds to Mars 19–4, Lady Gaga 16–5, Rihanna 14–6 ja melkoiseksi syysmenestykseksi osoittautuneen Musen Undisclosed Desires 10–7. (Muse tarjosi myös oheisen joulukoristeen, kiitos!)

The Baseballs jatkaa radiosoiton kärjessä, samoin Discopressin laatimien disco- ja rocklistojen ykkösenä. Joulun täyskäsi jäi silti uupumaan, sillä toinen myyntilistojen paalupaikoista lipsahti muualle. Koska olen liikkeellä ennen julkistusajankohtaa, en kerro kumpi. Nyt menoksi ja hyvää joulua blogini lukijoille!

Epäskarppia helppoilua

Hittilista-sanaa on jo pitkään tottunut näkemään milloin minkäkinlaisen vähättelyn ja mitätöinnin apuvälineenä. Silti on pakko äimistellä Yle Teeman Popkult-ohjelman retoriikkaa: ”Skarppi Popkult ei luettele hittilistoja, vaan astuu rohkeasti rokkiestradien takahuoneisiin ja televisio-ohjelmien lavasteiden taakse ja uskaltaa kysyä vaikeitakin.”

Skarppius, rohkeus ja uskallus ovat siis hittilistojen vastakohtia, ja hittilistat vastaavasti ainoa asia, jonka Popkult määrittelee vastavoimakseen. Asia selvä. Ja oikeastaan melkein ymmärrettäväkin, kun huomioi kuinka surkeaa journalistista hyödyntämiskykyä Yleisradio osoitti pian päättyvän virallisen listalaatijapestinsä aikana.

Viime aikoina on puhuttu paljon median itsesäätelystä ja kuluttajien mahdollisuuksista arvioida mediasta saamansa informaation paikkansapitävyyttä ja objektiivisuutta. Media muun muassa tarjoaa yhä innokkaammin tulkintojaan eri ilmiöiden ja artistien menestyksestä ja suosiosta. Tulkintojen takana voi olla asiantuntemusta, mutta myös tarkoitushakuisuutta ja tietämättömyyttä. Hypeä, laumasieluilua, levy-yhtiön talutushihnassa tempoilua, kaverin avittamista.

Mistä kuluttaja voi hakea suhteutusta kohinalle?
Mistä muualta kuin hyvin laadituista hittilistoista?

Mistä muualta näkee niin konkreettisesti, millaiseksi kuplaksi esimerkiksi syksyn medialemmikin Markku Laamasen suosio osoittautui? Entäpä Ebdo Mihemmed alias Pensselisetä, joka heittämällä kelpasi muun muassa skarpin Popkultin skarpin jutustelun skarpiksi aiheeksi? Tähänastiset listat eivät anna minkäänlaista katetta ilmiön ilmiömäisyydelle – ehkä juuri siksi niistä onkin syytä vaieta. Mutu-mietiskelyä ei sovi pilata faktatiedolla.

Minusta tämä Juha Nummelan taulukko Suosikki-lehden julisteaiheista vuosina 1963–2007 on hauska. Siitä voi lukea tai olla lukevinaan monenlaisia manipulointiyrityksiä, kun sitä vertailee samojen ajanjaksojen... niin, hittilistoihin. Ehkä palaamme siihen tarkemminkin.

Tule joulu entinen

Latausaikakauden konkreettisimpia ilmentymiä ovat vuoden viimeisille listoille kerta kerran jälkeen palailevat jouluhitit. Siis niissä maissa, joiden tilastoihin kelpuutetaan kaikki äänitteet julkaisuajankohdasta riippumatta. Useimmissa Euroopan maissa ovat seinät riittävän leveällä, useimmissa Euroopan ulkopuolisissa eivät. Lieneekö loputon ilmiö vai päättyykö sitten, kun mattimyöhäisilläkin on musiikkitiedostosoittimet?

Sama tavara sieltä näyttää puskevan mukaan joka kerta. Laajimmasta kannatuksesta kilpailevat aina Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (1994) ja Whamin Last Christmas (1984). Carey on Norjan tuoreimmalla singlelistalla jopa kuudentena, mutta Wham on edellä Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa numeroin 16–18–19. Careyn uuden albumin sinkkuvalinta I Want to Know What Love Is on tyypillisesti saanut tehdä kaikkialla tilaa 15-vuotiaalle sesonkiviisulle.

Britanniassa ja Irlannissa joulusuosikki (sijat 18 ja 13) on taas The Poguesin ja Kirsty Maccollin mainio Fairytale of New York (1987). Tuntuu, että mantereen puolella kelpuutetaan vain laulut, joiden nimessä on Christmas – esimerkiksi Whamin biisissä ei joulua juuri muualla olekaan kuin nimessä. Brittien omiksi jääviä ikivihreitä ovat myös Sladen Merry Xmas Everybody ja Wizzardin I Wish It Could Be Christmas Everyday (molemmat 1973).

Niin ikään umpibrittiläisenä pidetty Shakin’ Stevens yllättää: Merry Christmas Everyone (1985) komeilee Itävallan listalla! Chris Rean Driving Home for Christmas (1988) on levinnyt ainakin seitsemän maan tilastoihin. Ja mikähän senkin selittää, että Do They Know It’s Christmas (1984) on Ruotsin listalla alkuperäisenä, mutta kaikkialla muualla myöhäisempänä Band Aid 20 -versiona?

Suomessa sesonkihitin virkaa ovat tähän asti toimittaneet Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen (1988) ja Katri Helenan Joulumaa (1978), mutta sellaiseksi voi lukea myös yhdeksänneksi kiivenneen Suvi Teräsniska -laulun Hei mummo. Vaikka se on mukana tuoreella Tulkoon joulu -albumilla, se julkaistiin jo 2007 Joulutarina-elokuvan soundtrackillä ja kävi 50 hittiä -listan 39:ntenä.

Keltainen juhla ennen punaista

Ensimmäinen Simpsonit-sarjan jakso esitettiin Yhdysvalloissa päivälleen 20 vuotta sitten. Nykyperspektiivistä katsoen asiat tapahtuivat nopeasti: jo vuoden kuluttua kaupoissa oli hyvin menestyvä albumi The Simpsons Sing the Blues, ja suomalaisetkin olivat ehtineet huumaan mukaan. No, olihan perhe lanseerattu aikaisemmin The Tracey Ullman Show’n pikkupätkissä.

Musiikillinen voittokulku ei kestänyt kauan, mutta kerrattakoon saavutukset. Albumi myi USA:ssa tuplaplatinaa nousten listakolmoseksi, Britanniassa kuudenneksi ja meillä sijalle 39. Michael Jacksonin kirjoittama ja Bartin eli Nancy Cartwrightin esittämä Do the Bartman oli brittiykkönen ja eteni Suomessa seitsemänneksi, mutta sitä ei julkaistu USA:ssa singlenä. Sikäläisessä radiosoittotilastossa se kekkaloi sijan 11 edestä. Seuraaja Deep Deep Trouble (edelleen Bart-osastoa) menestyi imussa miten kuten.

Viikonloppuna Helsingin Sanomissa muisteltiin sarjan alkamisaikoja uutisankkuri Kent Brockmanin kautta, ja Harri Uusitorpan tavoittelema huumorin lajityyppi jäi jälleen kovin hämäräksi: ”Suomesta saimme viestin, että eräs Kirka-niminen laulaja hallitsee myyntilistaa edelleen albumillaan Surun pyyhit silmistäni, mitä se tarkoittaakin.”

1988 julkaistu Surun pyyhit silmistäni ei ollut koskaan Suomen listaykkönen, ja Simpsonien alkaessa jopa sen seuraaja Anna käsi oli ehtinyt jyrkkään alamäkeen. Todellisuudessa meikätilastoja määräsi tuolloin Phil Collinsin But Seriously, ja kotimusiikilliseksi ajankuvaksi olisi voinut mainita nimet Bat & Ryyd, Clifters tai vaikka Pääkköset.

Kun tämäntapaisissa raporteissa on yleensä tapana turvautua muuhunkin kuin omiin muistikuviin, asiat olisi helposti voinut tarkistaa esimerkiksi eräästä vihreäkantisesta kirjasta, joka ilmestyessään takuulla toimitettiin myös Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukseen.

Sydämet uhattuina

The Baseballsin ylivoiman hiipuminen ”vain” kolminkertaiseksi kakkossijaan nähden on juhlajähmeyteen sairastuneen albumilistan vavahduttavin uutinen. Anna Abreu parantaa menekkiään kuin joulusika pakoonjuoksuaan, ja Club for Five kiipesi Top 10 -kynnyksen yli. Viikon kovin nousija ei olekaan The Priests tai jokin lastenlevy, vaan Madonnan kokoelma (36–21).

Pari uutuutta sentään: Il Divon livelevy pääsi mukaan vasta toisella myyntiviikollaan (38), ja Polyteknikkojen kuoro & Matti Salminen debytoi sijalla 33. Joulu on meillä on 64-vuotiaan Salmisen kuudes lista-albumi ja kolmas joulusellainen – aikaisemmat julkaistiin 1983 ja 1999.

Pikku kajastus rosollinjälkeisestä todellisuudesta nähdään sinkku- ja radiolistoilla, joiden 8. ja 20. sijoilla debytoi Heartkiller-niminen maistiainen HIMin ensivuotiselta albumilta. Se ennätti jo saada soittomerkintöjä kahdeksalta asemalta, ja 45:nneksi ilmestyi toinen odotettu näytepala, Herra Ylppö & Ihmisten Pojat ei tanssi. Baseballsin Umbrellalla on listakärjessä yli kaksinkertaiset soittopisteet kakkoseen verrattuna, mikä tässä tilastossa on paljon poikkeuksellisempaa kuin albumimyynnissä.

2 Seconds to Virén

30 Seconds to Mars -albumi This Is War debytoi 24:ntenä Suomen Top 40:ssä, mitä voi pitää kohtalaisena edeltäjä A Beautiful Lien parhaaseen sijaan (15) verrattuna. Mutta saavutus kalpenee siihen suhteutettuna, että A Beautiful Lie viihtyi tilastoissa peräti 24 viikkoa. Yleensä pitkäikäisten äänitteiden seuraajille riittää kosolti ostajia jo julkaisuviikolla. Kings and Queens -sinkku on edennyt radiosoittolistalla 20:nneksi, mutta siitäkin on vielä matkaa From Yesterdayn nelossijaan.

Bändi on ehtinyt saada paljon tilaa suomalaismediassa ilman erään teeman käsittelyä, joten on korkea aika jonkun nostaa esiin palanen keulahahmo Jared Leton menneisyydestä. Hänen ensimmäisellä leffapääroolihahmollaan oli nimittäin suoranainen päähänpinttymä Suomesta. Tai oikeastaan Lasse Virénistä, muu Suomi oli vain välikappale.

Prefontaine (1997) kertoo juoksija Steve Prefontainesta, jota Virén nöyryytti Münchenin olympiakisojen 5000 metrin loppusuoralla vuonna 1972 ja sai tämän pakkomielteisesti janoamaan revanssia. Kun tiet eivät muutoin kohdanneet, hän järjesti keväällä 1975 seurakaverinsa, kiekonheittäjä Mac Wilkinsin kanssa USA:n yleisurheiluliittoa uhmaten suomalaisille kilpailukiertueen ja leffan mukaan ajoi itsensä autolla hengiltä Oregonissa juuri tämän kiertueen päättäjäisbileistä poistuessaan.

Elokuvan yhdeksi ”dramaattisimmista” kohtauksista on nostettu se, kun järjestäjäkaksikko saa kuulla, että Wilkinsin varta vasten kutsuma euroopanmestari Pentti Kahma osallistuu kilpailuihin – mutta Virén ei. Nyyh! Olisi mukava kuulla Kahman tai vaikka seiväshyppääjä Antti Kalliomäen näkemyksiä kiertueesta ja leffan todellisuuspohjasta. Täällä yksi Google Newsin lehtiartikkeli kisatapahtumista.

Todellisuuspohja horjuu ainakin siinä, että Prefontaine kuvataan lupaavana juniorina ja Virén kaikenkokeneena kehäkettuna, vaikka heillä oli ikäeroa vain puolitoista vuotta. Kahma oli kuulemma ”world’s number one this year”, vaikka tuli Amerikkaan aloittamaan kautensa (ja voitti Wilkinsin). Ilmaisullisetkin ansiot ovat sitä tasoa, että Leto tuskin itse haluaisi ottaa elokuvaa haastatteluissa puheeksi.

Kun muinoin näin Prefontainen jollain maksukanavalla, luulin sen pian saapuvan kohisten Suomenkin telkkariin, mutta se on jäänyt meillä aivan tuntemattomaksi. Pre-kulttia on rapakon tällä puolella vaikea ymmärtää. Elokuvan sivuhenkilöistä, Wilkinsistä ja Frank Shorterista tuli oikeasti olympiavoittajia, mutta heidän elämäntarinansa ei kiinnosta ketään – Prefontainesta on tehty useampikin raina.

Tartu tähtihetkeen

Suomalaiset viihdeuutismyllyt jauhoivat monta kierrosta Billboardin katsausta päättyvän vuosikymmenen suurimmista yhden hitin ihmeistä USA:ssa. Kummallisimmin asiansa esitti STT, joka poimi näytteiksi juuri niitä tuntemattomimpia lokaali-ilmiöitä, jotka vähiten puhuttelevat täkäläisiä pop-artikkelien selailijoita. Mikä ”ihme” se sellainen on, jota kukaan ei tiedä/muista?

Yhden hitin ihmeen määrittely on toki aika mielivaltaista. Kuinka kauan artistin annetaan yrittää seuraavaa menestystä ennen tähdenlentoleimaa? Lasketaanko vierailut muiden hiteillä tai bändi/soolotuotanto erikseen? Missä kulkee hitin ja flopin raja? Noihin amerikkalaisiin listauksiin päätyy usein artisteja, joita muualla maailmassa saatetaan pitää kestosuosikkeina.

Sainpa tästä kuitenkin vielä yhden syyn selata 50 hittiä -listan arkistoa vuosilta 1992–2007. Hain eniten yhteispisteitä keränneet kappaleet, joiden esittäjä pääsi listalle vain yhden kerran eikä menestynyt tuon ajanjakson ulkopuolellakaan. Linja oli tiukka: Youssou N’dour (7 Seconds) ei kelvannut, koska hänen duettokumppanillaan Neneh Cherryllä oli muitakin hittejä, eivätkä tietenkään Neljä Baritonia -osaston tempaukset.

Suomessa puhdas yhdenhitinihmeys on perinteisesti ollut vaikeaa – ilmiselvimpienkin päiväperhojen jälkituotannolle on annettu mahdollisuuksia nolostuttavassa määrin. Muistatteko, että Scatman John ja Lou Bega saivat meillä kaksi listaykköstä? Niinpä 50 hittiä -listan historiasta löytyy vain yksi ykkösbiisi, joka jäi esittäjänsä ainoaksi Top 50 -käynniksi. Se on allaolevaa laskelmaa johtava Spaceman.

1822,37 – Babylon Zoo: SPACEMAN 1996
1807,17 – The Roots featuring Cody Chesnutt: THE SEED 2003
1799,01 – Meredith Brooks: BITCH 1997
1700,17 – Drömhus: VILL HA DIG 1998
1649,97 – Paulina Rubio: NI UNA SOLA PALABRA 2007
1525,98 – In-grid: TU ES FOUTU 2003
1502,02 – Fool's Garden: LEMON TREE 1996
1461,87 – Stone Sour: THROUGH GLASS 2006
1453,54 – Jamie Walters: HOLD ON 1995
1434,39 – The Connells: '74—'75 1995

Vaikka Top 10:ssä on kiitettävän kansainvälinen kirjo, yhtään suomalaista ei sekaan mahtunut. Tässä niitä vielä erikseen. Aika vaisu meininki, mutta melkoisena sattumana on pidettävä kahta samannimistä kappaletta.

1397,29 – Denigrate: MOMBASA 2002
1016,86 – 2. Maanantai: MIXET TAHDO OLLA MUNKAA? 1994
986,29 – Merja Raski: AAMUYÖ 1993
866,27 – Agnes: I THOUGHT WE WERE LOVERS 2006
808,37 – 101 (Yxnollaykkönen): AAMUYÖ 1995
792,68 – KCD: SIMO GOES POING! 1992
611,57 – Mira: ONPA IISI PÄIVÄ 1994
552,33 – Niina Päivänurmi: OLE PAISTEENA AURINGON 1998
552,26 – Taivassatama: KAKTUSPIIKKI 1995
548,94 – Tommy Tabermann: KIITTI VITUSTI 2004

Tiukasti ottaen poikabändi Taivassatama ei ole yhden hitin ihme, mutta sen riveistä nousseet vaikuttajat vaikenevat niin visusti menneisyydestään, että menköön näin. Ai ketkä? No, Tehosekoitin-rumpali Tero Sundell ja Pori Jazzin seuraava taiteellinen johtaja, mm. The Five Corners Quintetistä tuttu Tuomas Kallio. Ja Merja Raskikin taisi laulaa anonyymisti Waldon varhaisilla hiteillä.

Mainostetaan vielä, että Voice-miehet Jussi Mäntysaari ja Jani Nivala listaavat ensi viikolla mielestään parhaita yhden hitin ihmeitä oivallisessa videoblogissaan.

Australiasta lainattu ääni

Spotify soittaa minulle paraikaa albumilistan 12. sijaa pitävää Club for Fiven coverlevyä You’re the Voice. Kaikki biisit ovat sangen tuttuja – 11 raidasta seitsemän on peräisin albumeilta, jotka nousivat Suomessa vähintään top viiteen, mutta eivät välttämättä menestyneet itse sinkkuina. Esimerkiksi Brothers in Arms on vasta nyt ensi kertaa Top 20 -singlehitti, vaikka Dire Straitsin samanniminen pitkäsoitto (1985) on maamme ostetuin ulkomainen studioalbumi – pelkästään virallisen maahantuojan kautta yli 116.000 kpl.

Kaksi biisiä on peräisin levyiltä, joita ei Suomen listoilla yllättäen näkynyt, vaikka ne menestyivät maailmalla ja niiden esittäjät keräsivät myöhemmin meiltäkin korkeita sijoituksia. Walking on the Moonin alkuperä on The Policen Reggatta de Blanc (1979), Sweet Dreamsin puolestaan Eurythmicsin samanniminen albumi (1983). Sweet Dreamsin alkuperäisversio nousi meillä sentään sinkkutilaston kahdeksanneksi.

Nimikappale You’re the Voice ei aikoinaan herättänyt meillä näkyviä ostoreaktioita, mutta oli esittäjä John Farnhamin kotimaassa mammuttisuksee: miehen kahdestoista sooloalbumi Whispering Jack (1986) on näet yhä Australian myydyin paikallista tuotantoa oleva äänite, 24-kertaista platinaa. Ja jotenkin tyypillistä, että sen seuraaja The Age of Reason kävi Suomessakin 28:ntena, vaikka ei sisältänyt vastaavia megahittejä.

Club for Fiven muut kierrätykset ovat Running Up That Hill (Kate Bush), No Son of Mine (Genesis), Life on Mars? (David Bowie), Alone (Heart), With or Without You (U2), Under the Bridge (Red Hot Chili Peppers) ja Nothing Else Matters (Metallica).

Markusta on moneksi

Yksi Iso ja Ynnämuut -asetelma jatkuu albumilistan kärkipäässä, mutta onneksi The Baseballsin varjossa alamaiset vaihtelevat paikkojaan. Suvi Teräsniska eteni jo kolmanneksi ja Lady Gaga 22. sijalta kuudenneksi The Fame Monsterin eri versioiden yhteenlaskemisen seurauksena. Yölintu-kokoelmakin saattaa ehtiä jouluksi mitalikamppailuihin, koska sen numerot ovat kehittyneet 28–20–17–15–11.

Rajaton julkaisi kahtena edellisenä syksynä Top 10 -albumit (Maa 2007 ja Rajaton Sings Queen 2008), jotka kuitenkin lopullisessa lahjaryysiksessä jäivät vuonna 2003 ilmestyneen Joulun jalkoihin. Kuvio mitä ilmeisimmin toistuu taas, koska Best of 1999–2009 tipahti 16:nneksi ja on enää yhden pykälän Joulun edellä. Tipahtavista kokoelmista tilastollisesti dramaattisin on silti 27:nneksi vajoava The Rasmus -sellainen.

Peräti neljä eri levy-yhtiötä on pannut ulos Talent-”löytö” Markku Laamasen musiikkia eri aikakausilta, ja mikä versio pääsi listalle? Tietysti se (Minun tieni, Sony, sija 40), jonka kannessa on Penumbra Serif -fontti... Miehen tähän asti ainoasta, Gulliver-yhtyeen vokalistina saavutetusta albumilistavisiitistä on yli 33 vuotta. Puolitoista vuotta myöhemmin hänet nähtiin jukebox-listan kolmantena veisaamassa Nousevan auringon talosta.

Ysistä nollaksi, nollasta ykköseksi

Kun vuosiluvun toiseksi viimeinen numero uhkaa vaihtua, popjournalismissa melkoiseen rooliin kohoavat monensorttiset vuosikymmenen parhaat -katsaukset. Listablogi voisi myös tarttua mahdollisuuteen, mutta katsotaan nyt. Vuosikoosteissakin on niin paljon pureskelemista, että 2000-lukuanalyysit aiheuttaisivat vain sekaannusta samaan saumaan ajettuina. Jos vaikka kesäsarjan rustaisi.

Kolmen vuoden takaisessa Sisältää hitin -kirjassani laitoin esittäjiä järjestykseen kokonaislistamenestyksen (albumit + hitit) perusteella ja erottelin myös toptenit eri vuosikymmenistä. 2000-luvun kuusi ja puoli ensimmäistä vuotta kattava laskelma tuntui osin yllättävältä sekä tuolloin että nyt. Kotimaisessa sarjassa näet Apulannan, Nightwishin ja HIMin edelle, The Rasmuksen taakse kakkossijalle summaantui – kuka muistaa – Tiktak!

Ulkomaanosastossa pärjättiin paljon vaisummilla lukemilla, ja paalupaikan vei niukasti Robbie Williamsin ulottuvilta Eminem. Miehen tämänvuotinen Relapse-albumi oli täällä selvä floppi – ei mitään asiaa Top 100 -vuosilistalle – joten Williams lienee menossa ohi. Toisaalta hänenkään vauhtinsa ei ole entisenlaista, eli kannattaa katsoa takaa-ajajia. Ettei vain tämäkin kisa päättyisi 1980- ja 1990-sarjojen voittajan Madonnan eduksi? Sen ehkä näkee joskus sitten jahka.

Seriffi on pop

Andrea Bocellin joulualbumi sen viimeistään niittasi: 2009 on Penumbra Serifin vuosi. Ai kenen? Se on kirjasintyyppi, jota oheisen näytteen perusteella on käytetty menestyslevyjen kansigrafiikoissa vähintään riittävästi. Kuten myös leffoissa, kirjoissa, peleissä...

Yhden fontin ylivalta on omituista, koska helppojen ohjelmistojen myötä uusia laadukkaita kirjainmallistoja tulvii markkinoille. Esimerkiksi lehtien ulkoasu-uudistuksissa yleistyy tapa käyttää vain korkkaamattomia, muualla näkymättömiä kirjasimia. Mutta muinaista roomalaista meisselikirjoitusta jäljittelevä Penumbra Serif ei ole uutuus – amerikkalainen Lance Hidy suunnitteli sen jo 1994 ja se levisi nopeasti fonttikauppiaiden valikoimiin. Siinä ei edes ole gemenaa eli pikkukirjaimia, muutama lihavuusvaihtoehto sentään.

Bocellin My Christmasin alla näytelähteinä ovat Maj Karman Salama, Samuli Edelmannin Maa on niin kaunis – virsiä 3 ja Queenin Absolute Greatest. Edelmannin aiempienkin virsikansien kirjasimena oli Penumbra Serif, eli ei nyt häntä ainakaan syytetä matkimisesta.

Syytetään Motownia. Michael Jacksonin kesäisten projektien grafiikoissa käytettiin paljon Penumbra Serifiä, joten varhaiset Jackson-levytykset omistava yhtiölegenda turvasi myös siihen elokuisessa The Stripped Mixes -rahastuksessaan (josta näyte). Lieneekö tämä vaikuttanut siihen, että This Is It -leffassa ja levyssä onkin toinen fontti. Klassista antiikvaa niin ikään, mutta jopa maallikko näkee eron esimerkiksi T:n poikkiviivassa.

Kuolleen kaksitoista kävelyä

Halpojen laululatausten dominoimalla singlelistalla on outoa nähdä neljästä studiobiisistä, neljästä livebiisistä ja neljästä musiikkivideosta koostuva paketti, vieläpä ykkösenä. Vieläpä ylivoimaisena ykkösenä. Kotiteollisuus olisi yltänyt albumilistallakin kolmoseksi Kuollut kävelee -ep:n myynneillä. Vertailukelpoista tai ei, bändi sentään on yhä vakituinen vieras singlelistalla toisin kuin moni muu. Esimerkiksi 13 Top 10 -sinkkua julkaisseen The 69 Eyesin uusimman albumin kappaleille ei herunut mitään listamerkintöjä.

Kahdeksantena laulavat Jippu ja Samuli Edelmann Jos rakastat -elokuvan puffiviisuksi muokattua Hector-raitaa Jos sä tahdot niin. Edelmann on aiemminkin suoltanut listaduettoja Sanin, Janitan, Mari Rantasilan, Cata Mansikka-ahon ja Mikko Kuustosen kanssa, vaikka niistä harvoin aistii mitään synergian hekumaa. Jos sä tahdot niin -videossa artistien piittaamattomuus toisistaan saavuttaa jo koomisen tason. Piti se silti katsoa kokonaan, koska leffayhtiön valtavat pakut jyristelivät viime kesänä niin moneen kertaan mökkini lähistöllä.

Joulukuu toi joulun

The Baseballsin takana on Top 40:ssä yhä melkoinen kuilu, jonka viikon korkein uutuus käytti taas hyväkseen. Andrea Bocellin My Christmas nappasi kakkossijan ei-kovinkaan-maatakaatavilla lukemilla samoin kuin Doom Unit edellisellä albumilistalla. Bändin tuolloisen tuurin määrää kuvaa hyvin se, että Cross the Line romahti nyt kakkosviikollaan 17:nneksi.

Bocelli ei tietenkään ole samanlainen keltanokka – miehellä oli ennestäänkin kuusi Top 10 -sijoitusta, joista yksi ykkönen. Vaikka ero kärkeen on suuri, My Christmas lienee silti se potentiaalisin Baseballsin syrjäyttäjäehdokas. Huippua lähestyvät myös Suvi Teräsniskan jouluäänite (34–10) ja Club for Fiven You’re the Voice (25–13).

The Rasmus -kokoelma ilmaantui säällisesti kahdeksanneksi, Susan Boyle vaisuhkosti 12:nneksi ja Rihanna vaisusti 28:nneksi. Eppu Normaalin Jackpot-boksin 20. sija ei vakuuta jossain näkemääni 15.000 kappaleen myyntitavoitteeseen suhteutettuna, mutta hyvin sillä sujuu muutamaan muuhun verraten. PMMP:n 2000-luku jäi tilastosta ulos, samoin Britney Spearsin kokoelma ja Nightwishin Lokikirja toisellakin myyntiviikollaan.

Lady Gaga hämmensi listalaatijoita julkaisemalla 8-biisisen The Fame Monsterin sekä irrallaan että The Famen bonuslevynä. Tuloksena on debyytti sijalla 22 ja re-entry 37:ntenä. Korkeamman ja ennakoidumman paluun teki tietysti Rajattoman Joulu 24:nneksi. Top 40:n varmin asemiensa jatkoparantaja on The Priestsin kakkosalbumi Harmony sijalla 38.

Emmalle tuli hoppu

Emma-palkintojen saajaehdokkaat julkistettiin yllättäen lähes kaksi kuukautta totuttua aikaisemmin. Huomioonotettava musiikki on paljolti jo ehtinyt markkinoille, mutta tähän asti olennaisena kriteerinä pidetty kaupallinen menestys ei ole ehtinyt täysin hahmottua.

Ehkä menestyksen painoarvoa on tietoisesti pudotettu, sillä esimerkiksi Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen eivät saaneet yhtään ehdokkuutta. Useimmin nimetyksi yltäneen Chisun Vapaa ja yksin -albumi kävi listalla vain 10:ntenä – toisaalta se on tippunut tavallista hitaammin. Niin, Pate teki coverlevyn, mutta kyllä sellaisiakin on monesti palkittu.

Emmagaala-sivustolla voi tutustua palkinnontavoittelijoihin tarkemmin – jos kykenee lukemaan järkyttävän amatöörimäisiä esittelytekstejä. Niissä sakkaavat iloisesti sekä muoto että sisältö. Alla muutama näyte.

”Tokio Hotel on noussut suurempaan kansainväliseen suosioon kuin yksikään saksalainen artisti yli 20 vuoteen.”
Lukijan muisti on lyhyt, mutta pitikö tämmöistä väittää samalla sivulla, jossa on juuri puhuttu Rammsteinista?

”[Yö] on jättänyt kotimaisen rockin historiankirjoihin kaikkien aikojen suurimmat laulut:Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen.”
Millä tuo suuruus on mitattu, kaikuluotaimellako?

”Jo alas ajettava miesten – yleiseksi kutsuttu – asevelvollisuus on antanut tilaa globaalin militarismin vastustamiselle Aseistakieltäytyjäliiton varsinaisen toiminnan keskiössä.”
Tämä yhtä aikaa neljään ilmansuuntaan kaatuva kirjainkeko liittyy jotenkin Asa & Toverit -albumiin.

”Loirin albumeiden yhteenlaskettu myyntimäärä lähenee miljoonaa.”
Kyllä minun pankkitilinikin lähenee miljoonaa kerran kuussa (ja loittonee muun ajan), mutta on yhä aika kaukana.

”Räväkän P!nkin levyt ovat Suomessa myyneet lähes järjestäen kultaa.”
Pitäisiköhän ”järjestyneille” kultalevyille olla oma kategoria? Ja mikä ihmeen P!nk? Kuinka p-äänteen voi huutaa?

”[Lauri Tähkän] uutta levyä on myyty ennätysmäärä – yli tuplaplatinan; 60 000 kpl verran!”
Edellistä levyä meni tuplasti paremmin, mutta tokihan uskomme virkettä, jossa on puolipiste.

”Arvostettu Q Magazine, kuultuaan Mannan musiikkia, teki puolestaan varauksen streamata ensimmäisenä mediana levyn avaavanTruth Song -kappaleen.”
Mä en jaksa enää...

Ostetuimmat albumit 1–11/2009

Vielä yksi välikatsaus ennen lopputuloksia, mutta tätä ei kannata pitää minään spoilerina – tilanne kokee vielä kunnon joulumyllerryksen. Uusimman Top 40:n perusteella Lauri Tähkä (sija 5) näyttäisi vauhdikkaasti saavuttavan Anna Puuta (16), mutta tuossa on silmänlumeellakin osansa. Lista oli nimittäin noiden sijojen välillä hyvin tasainen, myyntieroa noin 30 prosenttia. Mutta katsotaan nyt.

1. (1) Anna Puu: Anna Puu
2. (2) Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tänään ei huomista murehdita
3. (3) PMMP: Veden varaan
4. (4) Yö: Loisto
5. (–) The Baseballs: Strike!
6. (14) Vesa-Matti Loiri: Hyvää puuta
7. (12) Rammstein: Liebe ist für alle da
8. (6) Lady Gaga: The Fame
9. (5) Koop Arponen: New Town
10. (9) Madonna: Celebration

11. (7) Metallica: Death Magnetic
12. (8) Cheek: Jare Henrik Tiihonen
13. (10) Kotiteollisuus: Ukonhauta
14. (11) Pete Parkkonen: First Album
15. (–) Juha Tapio: Suurenmoinen kokoelma 1999–2009
16. (13) Happoradio: Kaunis minä
17. (15) Scandinavian Music Group: Palatkaa Pariisiin!
18. (17) Tapio Rautavaara: Kulkurin taival
19. (–) Pate Mustajärvi: Ollaan ihmisiksi
20. (19) Viikate: Kuu kaakon yllä

Onnellista uutta vuotta

Niin hassulta kuin se nykymaailmassa tuntuukin, USA:n listoja julkaiseva Billboard käynnistää yhä uuden ”listavuoden” marras-joulukuun vaihteessa. Käytäntö on lähtenyt siitä, että näin ehdittiin vanhoina hitainakin aikoina julistaa vuositilastot lehden joulunumerossa ja pitää palkintogaalat samassa yhteydessä. Kun tarkkoja myyntilukuja ei mitattu, ei tarvinnut välittää siitä, että merkittävän osan vuosimyynnistä muodostavat joulumarkkinat merkkaantuivat väärälle vuodelle.

Tämänkertaiseen ”uuteen vuoteen” sisältyi kuitenkin selvä edistysaskel. Viralliseen BB200-albumitilastoon kelpuutetaan tästedes kaikki maassa kaupitellut äänitteet julkaisuajankohdasta tai aiemmista listatapahtumista riippumatta. Järjestelystä kertovat enemmän mm. Paul Grein ja Kuningasburgeri. Minä totean vain, että muutoksen ansiosta uudessa Top 200:ssa on 45 re-entryä, joista 29 on joululevyjä.

USA:n listojen myyntilukemat ovat julkista tietoa ja täten kertovat konkreettisimmin markkinoiden muutoksista. Saattaa kuulostaa ihan kunnioitettavalta, että Norah Jonesin uutta pitkäsoittoa ostettiin julkaisuviikollaan 180.000 kpl (sija 3) ja 50 Centiä 160.000 (sija 5), mutta muistellaanpa tarkemmin. Kun artistit julkaisivat kakkosalbuminsa vuosina 2004 ja 2005, kummankin ensimmäisen viikon tulos oli yli miljoona. Toisaalta Susan Boylelle ennustetaan ensi viikoksi ainakin 600.000:n menekkiä, eli tähtisuhdanteetkin vaihtelevat.

Iso omena tuplana

Yksi tasamyynnistä johtuva flip-flop poislukien tämänviikkoiset single- ja latauslistat ovat täysin identtiset, eli varsinaiset levysinkut eivät vaikuttaneet tilanteeseen ollenkaan. Top 20:ssä ei ole myöskään yhtään uutta tulokasta, mikä viimeaikainen äänitteiden julkaisumäärä huomioiden on aika paradoksaalista.

Eniten singlelistaviikkoja (18) on kerännyt Chisun Baden-Baden, mutta saksalainen kylpyläkaupunki ei ole hittimaailman tämänhetkinen ykköstaajama. Sijalla 10 on Paloma Faithin New York, jossa vokalisti toistaa biisin nimeä 12 kertaa. Porrasta alempana pistetään vielä paremmaksi, sillä Jay-Z:n Empire State of Mindilla vieraileva Alicia Keys laulaa sanat ”New York” viisi kertaa per kertsi, yhteissaldo 20.

Iso Omena on tietysti ennenkin ollut lukuisien hittien aiheena – pelkästään Britannian Top 40 -arkistosta löytyy sanaparihaulla 20 erilaista sinkkua. Summaa täydentävät vielä kaupunginosat, esimerkkeinä Beastie Boysin No Sleep till Brooklyn ja A-han Manhattan Skyline.

Markkinarako täyteen

Musiikkimarkkinoillamme on tätä nykyä vain yksi menestystarina, The Baseballs. Kun Strike! johtaa albumimyyntiä viisinkertaisella ja Umbrella singlemyyntiä lähes nelinkertaisella erolla, takana on tilaa dramaattisillekin yllätyksille. Tilaisuuteen tarttui tamperelainen Radio Rockstarba -kisan keväinen voittaja Doom Unit. Kakkosena debytoiva Cross the Line -albumi vastaa myös taannoiseen kysymykseeni siitä, missä viipyvät tämänvuotiset kotimaiset listayhtyetulokkaat.

Josh Hommen, Dave Grohlin ja kumppanien superbändi Them Crooked Vultures ensiesittäytyy 13:ntena, listaykkösenäkin joskus nähdyn Norah Jonesin neljäs albumi 21:ntenä ja ruotsalaisia pitkään hurmannut Melody Gardot sijalla 30. Melkoisen arkun raahasi Sentenced sijalle 22: Coffin – The Complete Discography sisältää 16 cd:tä, kaksi dvd:tä ja kirjan.

Paketin suuruuskaan ei siis selitä sitä häkellyttävää tosiseikkaa, että kahdeksan cd:n Nightwish-annos Lokikirja jäi Top 40:n ulkopuolelle. (Paketin ankea ulkonäkö selittää jo enemmän.) Samasta kohtalosta saavat nauttia myös AC/DC:n Backtracks ja Queenin Absolute Greatest. Leona Lewisin kakkosalbumi Echo ei sekään löytänyt riittävästi ostajia, mutta aiemmin vain hiljaisina sesonkeina Top 40:ssä käväissyt Devin Townsend löysi (sija 36).

Pakko laulaa?

Kymmenen vuotta sitten singlelistallemme nousi biisi, joka ensin vähän maisteli hittituntumaa, päätti sitten jäädä pitempään ja sai vauhtia ulkomaisista suosionosoituksista. Siitä tuli ensimmäinen suuri suomalainen brittihitti ja myös ensimmäinen edustajamme USA:n Hot 100 -listalla. Se oli tietenkin Daruden Sandstorm, mutta tämän tekstin kannalta olennaisinta: se oli instrumentaaliesitys, laisin vailla ihmisääntä.

Minulle ei ainakaan tule mieleen 2000-luvulta yhtään noin laajalti menestynyttä instrumentaalia. Tanskalaisen Safri Duon Played-a-live (The Bongo Song) (2001) pääsi lähelle. Aivan kuin kaikki olisivat unohtaneet instrumentaalien olleen kuitenkin vuosikymmenten ajan olennainen osa populaarimusiikkia.

1960-luvulla oli sekä mustissa että valkoisissa musiikkipiireissä paljon asialle omistautuneita menestysbändejä (Booker T & the MG’s, The Shadows ym.), ja myös uusia musiikkityylejä edustavat laulu- ja soitinyhtyeet omaksuivat käytännön (esimerkiksi Fleetwood Macin Albatross tai The Commodoresin Machine Gun). Uuden aallon bänditkin menestyivät instrumentaaleilla – muistammehan toki Jonathan Richman & The Modern Loversin Egyptian Reggaen ja Madnessin The Return of the Los Palmas 7:n.

Kun musiikin ja elokuvan yhteismarkkinointiin alettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten panostaa enemmän, seurauksena oli paljon lauluttomia leffahittejä: Chariots of Fire, Star Wars Theme, Axel F, Theme from Deer Hunter... Pääsivätpä tilastoihin myös tv-sarjatunnarit kuten Hill Street Blues, Miami Vice ja meillä tietysti Myrskyluodon Maija. Suomen albumilistoilla piinallisesti roikkuneet viihdeveikot Francis Goya (kitara) ja Richard Clayderman (piano) löivät hekin läpi singleillä Nostalgia ja Ballade pour Adeline.

1990-luku alkoi Dave Stewartin (kitara) ja Candy Dulferin (saksofoni) yhteishitillä Lily Was Here, mutta sen jälkeen perinnettä ovat jatkaneet lähinnä vain trancevaikutteiset dance-muusikot. Robert Milesin Children oli vuoden 1996 ostetuin sinkku Euroopassa. Sekä Miles, Darude että Safri Duo yrittivät ylläpitää menestystään pestaamalla vokalisteja, mutta eihän heistä ollut juurikaan apua.

Miksi instrumentaaleihin ei enää uskota? Hittiradio-opit eivät suoranaisesti niitä hyljeksi – esimerkiksi Children oli aikoinaan Kiss FM:n soitetuin biisi, ja NRJ pyöritti ahkerasti The Bongo Songia. Uusi sukupolvi ehkä uskoo mieluummin autotuneen, mutta eivät menneen ajan soittomestaritkaan vielä haudan partaalla horju. Candy Dulfer ja Robert Miles täyttivät molemmat tänä syksynä vasta neljäkymmentä.

Naapurissa joulukin on lähempänä

Saksalaiset tekevät sitä, ruotsalaiset tekevät sitä, milloin suomalaiset? No okei, Idols-kilpailijat yrittävät sitä pikkupakolla, mutta muitakin mahdollisuuksia näköjään olisi. Puhun siitä, että uudehkoista maailmanhiteistä tehdään vielä uudempia ja jopa vielä isompia hittejä alkuperäiskielessä pitäytyen.

Saksalaisesimerkki on tietenkin The Baseballs, ja Ruotsin sinkkuykkösenä komeili vastikään Darinin versio Coldplayn viimevuotisesta Viva la vidasta. Sen pudotti huipulta viime viikolla Kentin 2000, joka mahdollisesti rikkoi ennätyksiä romahtamalla tänään sijalle 32. Darin jatkaa yhä hopeakorokkeella, ja sen ohi nousi mikäpä muu kuin Lady Gagan Bad Romance.

Ruotsalaiset ovat ehtineet jo ostaa kahdenkymmenen kärkeen kolme paikallisten kykyjen joulualbumia, esittäjinä Carola, Lotta Engberg ja Sissel og Odd. Viisu-Carolan levyä kansainvälistävät muun muassa Paul Potts ja Linda Lampenius, ja Engberg maanitteli mukaansa Alexander Rybakin. Meillähän on vain Suvi Teräsniskan Tulkoon joulu 33:ntena, eikä hänellä ole sen kummempia tähtiduettopartnereita kuin joku Antti Annola.

500. Listablogaus kiittää lukijoita, kommentoijia, linkittäjiä, listalaatijoita, Bloggeria, Applea, Ekosähköä, äitiä ja muita homman mahdollistajia

Kiitos.

Listalla voi myös nousta

Välihuokaisu vai kuolonkorahdus? Uutuuslevyjen virta näyttää tyrehtyneen dramaattisesti ainakin huippumyynnillä mitattuna. Top 40:ssä on seitsemän re-entryä ja vain neljä tulokasta, joista korkein vasta 25:ntenä. Tuon sijan otti ei-ihan-todennäköisin nimi, gospelrockryhmä Saraste ensimmäisellä albumillaan.

Bon Jovin ennakoitu ryydloikka kohti kärkeä ei ylettynyt kuin seitsemänneksi. Jos kohennusta ei enää tule, The Circle on yhtyeen huonoiten sijoittunut studiopitkäsoitto Suomessa vuonna 1984 julkaistun esikoisen jälkeen. Maailmaltahan on voinut havaita toisensuuntaista trendiä – USA:ssa mentiin kärkeen ja Britanniassa kakkoseksi.

Anna Abreuta ei taidettu juuri ostaa isänpäivälahjaksi, jos peräkkäisistä sijoista 3–12–4 voi jotain päätellä. Just a Pretty Face? ohitti uudella nousullaan myös Pate Mustajärven (6), joka esti sitä debytoimasta ykkösenä kolme viikkoa sitten. Robbie Williamskin petrasi toisella viikolla asemiaan tilastoprotokollan vastaisesti (9–3).

Vaikka myös Michael Jacksonin This Is It peruuttaa ylöspäin 18:nneksi, Suomi on kohdellut äänitettä sangen poikkeuksellisesti. Näin netissä katsauksen soundtrackin listasijoituksista 37 maassa, ja 36 niistä nosti sen vähintään seitsemänneksi, kun meillä numeroksi jäi 11. Esimerkiksi Ranskassa se on kolmatta viikkoa ykkösenä.

Radioaallot suojaavat sateelta

Music Control -radiolistan hyytynyttä tunnelmaa terästävät tällä viikolla Top 100:n ulkopuolelta suoraan 12:nneksi ponkaiseva Naturi Naughtonin Fame sekä kahdeksannelta sijalta ykköseksi kurkottava The Baseballsin Umbrella. Jälkimmäinen saattaa hyvinkin ohittaa saavutuksineen Rihannan alkuperäisen, joka oli 50 hittiä -pisteytyksen perusteella vuoden 2007 yhdeksänneksi suurin hitti Suomessa.

Rihannan ei pidä silti pistää suuta mutrulle, sillä viime viikolla singlelistan neljäntenä debytoinut Russian Roulette etenee nyt myös radiosoitossa 55–25. En edelleenkään usko ensi viikolla ilmestyvän Rated R -albumin mullistavan myyntitilastomme kärkikahinoita, mutta toisaalta arvelen sen menestyvän selvästi paremmin kuin The Baseballsin seuraava albumi.

Kasvun paikka

Pääsin sitten minäkin katselemaan tulevan listasysteemin raameja ÄKT:n toimistossa. Vuoden myötähän listalaatija vaihtuu (lisää aiheesta täällä), ja nyt sain selvennyksiä muutamiin vaihdosta koskeviin käytännön juttuihin.

Ranger Computersin systeemiin saadaan yhdistettyä digimyynnin tiedot niin, että esimerkiksi iTunes Storen albumiostokset otetaan mukaan laskelmiin. Cd- ja vinyylisinglet sisällytetään yhä singlelistaan, ja näillä näkymin single- ja latauslistaa julkistetaan edelleen rinnakkain. Kokoamispäiväksi muuttuu perjantai, ja julkistuspäivä riippuu yhteistyömediasta. Joka tapauksessa listat julkistetaan myös netissä.

Rekisteröityvä äänitemyyntidata on oikeastaan yksi suuri massa, josta eri parametreillä saa koostetuksi halutunlaisia tilastoja tai vaikka kaikki samaan. Virallinen albumilista kasvaa Top 50:ksi, singlelista Top 30:ksi ja midprice sekä musiikki-dvd Top 10:ksi. Rumba alkaa julkaista samasta sessiosta eroteltavaa erikoisliikkeiden myyntilistaa. Midprice-kriteerit jäävät Kilpailuviraston säädösten takia edelleen hiukan tulkinnanvaraisiksi, ja rajatapauksia setvii muutaman hengen raati.

Potentiaalia hienoihin listoihin siis on, kun vain on jotain mitä mitata. Ja ymmärtäväinen mediakumppani.

Sekaan mahtuu, Susan!

The Baseballsin Strike! on siinäkin mielessä poikkeuksellinen listatapaus, että se on ainoa tänä vuonna Suomen ykköseksi noussut ulkomainen esikoisalbumi. Lady Gagan esikoinen The Fame on vuoden ostetuin ulkomainen, mutta se ei päässyt ykköseksi eikä edes ilmestynyt tänä vuonna. Noiden takana on uskomattoman tyhjää: vuoden sadan ostetuimman joukkoon mahtuvat vain viisuvoittaja Alexander Rybak ja American Idol -voittaja David Cook. Eikä loppuvuonnakaan taida heille tehdä seuraa kuin korkeintaan Talent-löytö Susan Boyle.

Tilaston kotimainen puoli näyttää toki paremmalta, näyttäähän? Meillä on listakärjessä juhlinut Idols-kolmikko Anna, Koop ja Pete... ja... ja... no löytyihän sieltä sadan joukosta yksi tulokas, NRJ Aamupojat! Esikoislevyn julkaisseita varsinaisia yhtyeitä ei tosiaankaan ole yhtään, sillä kesällä yllätysykkösenä käväissyt Gebardi XXL:kin jää Top 100:n ulkopuolelle. Mahdollinen mukaantunkija on paljon radiossa soiva ja tällä viikolla listalle palannut Vesterinen yhtyeineen.

Tulen olemaan blogannut

Oikeakielisyys ei ole mikään itseisarvo popmusiikissa, ja sanoitusten kömpelöinkin kielikukkanen saattaa soljua vaivatta kuulijan pään läpi. Mutta levyjen ja kappaleiden nimissä olisi hyvä olla järkeä. Esimerkiksi Fintelligensin esikoisalbumi, yhtä ässää vajaa Renesanssi, taisi herättää laajaakin myötähäpeää.

Myös Maija Vilkkumaan hitti Ingalsin Laura hämmästytti, koska hahmo tuntui edustavan biisissä niin merkittävää vertauskuvallisuutta, että Ingalls olisi ollut syytä kirjoittaa oikein. Mutta kuka niistä Maijan edesottamuksista selvän ottaa – ainakaan minun kallooni ei mahdu, mikä saa ihmisen käyttämään sanayhdistelmää "panen stereot lujempaa".

Minulle opetettiin kauan sitten – ja olen ollut siitä kernaasti yhtä mieltä – että suomen kielessä ei ole futuuria. Sitä ei tarvita. Erityisesti ihoni on saanut kuplimaan sanonta tulee olemaan. Tilanteesta tulee kiusallinen, kun sanotaan: "Tilanne tulee olemaan kiusallinen."

Nyt olen kuitenkin nähnyt kielemme tulevaisuuden, ja sen nimi on Katri Helena. Hän debytoi eilen Top 40:ssä albumillaan Tulet aina olemaan. Ah tätä valaistumista. Tulen aina muistamaan Katria lämpimästi – tai koska svetisismejäkin lienee turha enää vastustaa: lämmöllä.

Ykkösflopin jälkeen

Viimeviikkoinen visioni oli lähellä toteutua. Kolmen peräkkäisen isänpäivän jälkeisen ykkössijan jatkoksi Vesa-Matti Loiri kiri taas kakkoseksi. Hyvää puuta -albumin nimikappalekin näyttäytyy singletilaston peräpäässä. The Baseballs piti paalupaikkansa, koska viikon tulokkaista ei ollut vastusta.

Kent-kuume laskee hitaasti mutta tasaisesti: neljän peräkkäisen studioalbumin sijoitukset Suomessa ovat 1–2–3–4. Robbie Williamsin debyytti yhdeksäntenä ei ole mahdottoman huono, sillä hän on onnistunut nousemaan meillä suoraan ykköseksi vain kerran. Kiinnostavaa kyllä asialla oli Rudebox (2006), jolle media on etenkin viimeaikaisissa jutuissa ahkerasti sovittanut floppiviittaa.

Swallow the Sun (10), Katri Helena (14) ja Leverage (27) ylsivät normienmukaisiin numeroihin, mutta Foo Fightersin (23) ja Yölinnun (28) kokoelmat aloittivat vaisusti. Kuuden vuoden takainen Yölintu-hittipaketti myi kultaa ja kävi viitossijalla. Top 40:ssä on tilaa niinkin epäilyttäville yhdistelmille kuin Ressu Redford & Jussi Rainio (36) ja kolmen eri uskontokunnan saarnamiehistä koostuva Pastorit Areenalla (37).

Pitkän linjan menestyjät Sting ja Bon Jovi saapuivat kimpassa sijoille 31 ja 32. Hiukan outoa, koska Bon Jovin The Circle julkaistiin virallisesti vasta tänään. Stingin menekkiä oli vaikea ennakoida flopanneen luuttulevyn jälkeen – toisaalta hänellä on Bruce Springsteenin ohella ulkomaisista miessooloartisteista eniten ykkösalbumeita, viisi.

Viikate sai kuin saikin ensimmäistä kertaa kasaan kymmenen listaviikkoa. Mainittava saavutus, koska Kuu kaakon yllä on Anna Puun ohella Top 40:n ainoa albumi, jolla on kaksinumeroinen luku listaviikkosarakkeessa.

Ohari vuoronvaihdossa

On jo toistuvasti käynyt selväksi, että radiosoittotilastossa artistin uudella hitillä on tapana ampua vanha alas. Esimerkiksi Irinan Näe minut tässä -biisin riuska nousu nelossijalle tiesi Et huomaa -edeltäjän tippumista 11. sijalta 27:nneksi. Paloma Faithin Stone Cold Sober näytti pari viikkoa sitten pääsevän vasta vauhtiin edetessään kuutossijalle, mutta nyt samat asemat veivaavat jo New York -seuraajaa, jonka sijoitus kohenee 38–15.

Samaa kaavaa noudattaa myös PMMP, jonka Pariterapiaa nytkähti alamäkeen Lapsuus loppui -biisin ilmestyttyä. Paitsi ei sittenkään: kummankin edeltäjä, jo kuukausia sitten vuoden isoimmaksi radiohitiksi kasvanut Lautturi roikkuu yhä sijalla 13. Eikä kyse ole parin ison aseman uppiniskaisuudesta, vaan pisteitä rekisteröitiin menneellä viikolla kahdeksalta taajuudelta. Itse en edelleenkään tajua, mitä ihmeellistä esitykseen sisältyy.

Lauri Tähkä & Elonkerjuun Kylkeen kyhnytä romahti sekin 10. sijalta 38:nneksi, joten silmä hakee listalta automaattisesti vuoronvaihtajaa... mutta sellaista ei ole! Kuka teki oharin? Vaikka Tänään ei huomista murehdita -albumin ilmestymisestä ei ole kahtakaan kuukautta, sillä ei ole tällä haavaa yhtään aktiivista lataus- tai radiotäkyä.

Listamenestyjät Suomessa 2008

Älkää säätäkö kalentereitanne. Tajusin vain yhtäkkiä, että a) en tehnyt viime vuodesta mitään artistikatsausta, b) sellaisen saisi koostettua vaivattomahkosti käsillä olevasta datasta ja c) se pitää julkaista ennen kuin tämänvuotinen laskelma valmistuu.

Artistit saivat pisteitä vuonna 2008 listoilla olleista äänitteistään niin, että albumimyynnin osuus on noin puolet, single/latausmyynnin noin kolmasosa ja radiosoiton noin kuudesosa. Muutin pisteet sellaiseen muotoon, että voittajan potti on tuhat ja muut on suhteutettu siihen.

Lauri Tähkän edellisvuotinen albumi lohkaisuineen keräsi niin paljon pisteitä, että kokoelmalevyyn yhdistettynä kokonaispotti riitti voittoon. Muun muassa Rihannan ja Katy Perryn sijoitukset kertovat, että nettoamalla useamman kuin yhden vahvan lataushitin nousee korkealle, vaikka albumi ei kävisikään kaupaksi. Niinpä tämänvuotisen tilaston ykkössuosikki ei liene Tähkä tai Anna Puu, vaan Lady Gaga.

1. Lauri Tähkä & Elonkerjuu 1000
2. Anna Abreu 955,9
3. Madonna 836,8
4. Metallica 807,3
5. Apulanta 711,3
6. Juha Tapio 695,0
7. Rihanna 536,4
8. Duffy 484,7
9. Sturm und Drang 479,6
10. Katy Perry 472,2

11. Vesa-Matti Loiri 467,1
12. Jenni Vartiainen 461,6
13. Happoradio 438,4
14. AC/DC 437,1
15. The Rasmus 433,7
16. Chisu 431,7
17. Britney Spears 428,1
18. Samuli Edelmann 410,3
19. Nightwish 376,2
20. Coldplay 360,4

21. Leona Lewis 351,8
22. Cheek 343,5
23. Rajaton 327,0
24. Pink 314,1
25. Paramore 308,7
26. Kat Deluna 304,9
27. Guns N' Roses 292,0
28. Mariko 285,4
29. Children of Bodom 277,3
30. Popeda 275,0

31. Teräsbetoni 267,2
32. Risto Räppääjä 265,8
33. Idols 2008 255,3
34. Poets of the Fall 248,5
35. Disturbed 229,0
36. Maija Vilkkumaa 227,9
37. Herra Ylppö & Ihmiset 212,6
38. Kim Herold 209,4
39. Katri Ylander 207,8
40. Negative 203,1

Avaa muistikuvasi mulle

Hiljattain Speed Promotion julkaisi vauhdikkaan tiedotteen, jossa hehkutettiin Britannian boogieveteraanien Status Quon keväisiä Suomen-keikkoja. STT teki sen pohjalta huomattavasti vähävauhtisemman uutisen, johon lisättiin lause ”Parhaiten se tunnetaan biiseistä In the Army Now, Rockin' All Over the World ja Pictures of Matchstick Men.” Eli kahdesta coverversiosta ja uran alkuhapuiluja edustavasta irtosinkusta (joka toki kotimaassaan menestyi).

Tapaus You’re in the Army Now on outo. Ilmeisesti porukat eivät muista siitä jättihitin tehneen Bolland-duon nimeä, koska littävät sen muistoissaan Status Quohon – joka vain hyödynsi sitä, että hollantilaisveljekset eivät lyöneet läpi Britanniassa. Toki se on poikkeuksellinen Quo-levytys kantaaottavuutensa takia. Meillähän Raul Reiman vesitti tekstin perusteellisesti ”kääntäessään” sen Meiju Suvaksen suuhun (Kun lähdet armeijaan).

Mitä vanhemmasta aktista on kyse, sitä mielivaltaisemmiksi nuo tiedotusvälineiden ”parhaiten tunnetaan” ja ”suurin hitti” -määritelmät käyvät. Eilisen Nyt-liitteen ”info”laatikossa väitettiin, että haastatellun Fredin suurin hitti on Kolmatta linjaa takaisin (1968). Okei, Suomen listat eivät aina ole häikäisseet luotettavuudellaan, mutta jotain referenssiä kuitenkin: Kolmatta linjaa takaisin nousi Suosikin singlelistan sijalle 14, kun kuusi (!) muuta Frediraitaa ylsi ykköseksi. Yhtäkään niistä ei mainita Nyt-jutussa.

Suosituimmillaan Fredi oli 1972, jolloin pelkistä käännösiskelmistä koottu Niin paljon kuuluu rakkauteen eteni siihenastisen levyhistoriamme ostetuimmaksi albumiksi (58000 kpl). Heti perään julkaistu Puhu hiljaa rakkaudesta ei jostain syystä ollut sillä mukana ja vietti singletilastossa yli vuoden. Avaa sydämesi mulle (1974) myi suunnilleen yhtä paljon, vaikka siinä oli nimikappaleen ohella useita miehen omia sävellyksiä. Menestys tyrehtyi (ansaitusti) vuoden 1976 euroviisuun Pump pump.

Joku raja juhlimisellakin

Syksyn levyhyöky ei ole edelleenkään tuonut mukanaan yhtään hittiä, joka jaksaisi syrjäyttää Madonnan Celebrationin Music Control -radiolistan huipulta. Yläpäässä on suoranainen tyhjiö, jonka ansiosta jo pitkään tilaston alasijoja seilanneet Billy Talentin Rusted from the Rain ja Anna Abreun Music Everywhere imeytyivät yhtäkkiä kärkikymmenikköön. Mariah Careyn I Want to Know What Love Is on päässyt 19:nneksi pelkästään Radio Novan soitoilla.

Celebrationin ja Music Everywheren lisäksi radio- ja singlelistojen Top 10:ssä on vain yksi yhteinen biisi, Robbie Williamsin Bodies. The Baseballsin sinkkuykkönen Umbrella näyttäisi havahduttaneen radioasemat vasta nyt (nousua 55–22), mutta Radio Suomi veivasi sitä ahkerahkosti jo heinäkuussa, jolloin saksalaistrio vielä menestyi kotimaansakin albumilistoilla (korkein sija 6). Toukokuussa julkaistu Strike! on ehtinyt jo pudota Top 100:sta.

Jos ei kestä kuunnella hittiradioita kuin pieninä annoksina, torstai-ilta on oiva aika päivittää korvansa menestysmusiikin suhteen. The Voice soittaa latauslistaa klo 18–20 ja Radio Nova radiolistaa heti perään 20–22. Kumpaakin ohjelmaa voi nykykriteereillä jopa kutsua toimitetuksi kokonaisuudeksi, asialla Kristiina Komulainen ja Salsa Sinisalo.

Outo rauha

The Baseballs sai napatuksi kummankin listan paalupaikan vuodenaikaan nähden ihmeteltävän helposti. Se on Rammsteinin jälkeen vasta 2000-luvun toinen saksalaisnimi albumiykkösenä. Pate Mustajärvi esti viime viikolla peräkkäiset germaanijuhlat, mutta sellaisiakin on todistettu kesällä 1998, jolloin Scooter pudotti Modern Talkingin kärjestä. (Oi niitä aikoja...)

Ensi viikon kärkeä ennakoitaessa on pakko huomioida se tosiseikka, että kolmena edellisenä vuonna isänpäivän jälkeisen albumitilaston ykkösenä oli Vesa-Matti Loiri milloin milläkin äänitteellä. Hyvää puuta ei ole vielä yltänyt viitossijaa korkeammalle, mutta tällä viikolla se jo kohosi neljä porrasta parempiin kärkkymisasemiin.

Markkinoiden suhteellista hiljaisuutta kuvastaa sekin, että lahjamusiikiksi harvoin soveltuvat metallimaakarit pärjäävät ihan tavalliseen malliin. Katatonia (8) sivusi parasta sijaansa, eivätkä Slayer (12) ja Wolfmother (32) tippuneet perustasostaan. Sen sijaan neljänä edellisenä vuonna Top 10 -albumin lykännyt Charles Plogman debytoi vasta 21:ntenä. Rajaton-kokoelma kiilasi juuri kilpailevan lauluryhmän Club for Fiven eteen 15:nneksi.

Kohauttavin uutuus lienee sijan 22 Henri & Kasperi, jonka Outo nauha on lähinnä luokiteltavissa kuunnelmaksi. Muuta ostavansa kuvitelleet hiphopparit ovat raivostuneet harhaanjohdetuksi tulemisestaan ja purkavat turhaumiaan ainakin basso.fi:n keskustelussa.