Punnuksia puolin ja toisin

Vaikka Adelen ja Gotyen viimevuotiset hitit palasivat latauslistan kärkikahinoihin (ilmeisesti) Oscar-gaalan ja (ilmeisesti) Voice of Finlandin ansiosta, hittivuosilista 2012 näyttää valmistuvan normaaliaikoihin huhtikuussa. Hittivuosilistahan huomioi niiden biisien koko listauran myynnissä ja soitossa, joiden suurin menestys osui johonkin kohtaan viime vuotta.

Vain kourallinen tuohon tilastoon kuuluvia biisejä jaksaa yhä kerätä pisteitä omana itsenään. Mutta mukaan lasketaan myös menestys albumilistalla, jossa mennyt vuosi roikkuu paljon näkyvämmin, eikä esimerkiksi Vain elämää -levyjen poistumisaikataulua voi yrittääkään ennustaa. Katkaisen yleensä albumipisteytyksen maaliskuun lopusta – jos levy sen jälkeenkin myy, sen ei enää tarvitse katsoa olevan vanhan singlelohkaisun ansiota.

Joka vuodelle osuu kiperiä vaa’ankieliä, ja nyt sellainen on Kauas pois. Raappanan hitti kiipesi ennen vuodenvaihdetta sekä radio- että latauslistan neljänneksi, mutta sen pohjustama Tuuliajolla-albumi ilmestyy vasta 22. maaliskuuta. Koska edellinen pitkäsoitto Maapallo nousi ykköseksi ilman hittejä, Kauas pois voi olettaa saavansa pulskan pistepotin – vähän liian myöhään. Lienee korrektia siirtää se vuoden 2013 hitiksi.

Kaksi puolta, tuplavaikutus

Setviessäni 1960-luvun loppupuolen singlemyyntilistoja (Suosikki, Iskelmä, Intro, Stump) olen törmännyt tämän tästä siihen ilmiöön, että saman singlen eri puolet on tilastoitu erikseen. Mitään selitystä tälle logiikalle ei lehtien listakommentoinnissa tarjota. Koska etenkin kotimaiset sinkut julkaistiin kuvattomissa, etiketin näyttävissä reikäpusseissa, a- ja b-puolet lienevät vain menneet raportoinnissa sekaisin. Tai ehkä levyjä myytiin tuolloin tiskin takaa ja kauppias merkkasi ylös sen biisin, jota asiakas häneltä pyysi?

Remasteroidessani listoja olen yhdistänyt puoliskot – se oli mahdollista, koska Suosikissa ilmoitettiin kunkin biisin saamat pisteet ja ne oli helppo ynnätä. Suosikin singlelista oli vuoteen 1969 asti peräti sadan nimikkeen mittainen, joten sille mahtui muita enemmän yhteistilanteeseen vaikuttavia b-puolibiisejä. Iskelmä ja Stump julkaisivat Top 30 -listaa, ja Intron Top 20 ilmestyi muita useammin kahdesti kuussa.

Erityisen kirjava vuosi oli 1968, jonka todelliset kärkitilanteet poikkesivat useasti aikakirjojen kertomasta. Esimerkiksi Simo Salmisen Pornolaulu ei ollutkaan ykkönen, koska samalla Irwin Goodman -sinkulla julkaistut Kieltolaki ja Kun ei rahat riitä olivat yhtä aikaa Top 5:ssä ja ohittivat yhteispisteineen Simon. Toisaalta Salminen kuittasi menetyksen tammikuussa 1969, kun Politiikkalaulun ja Tenkka-tenkka-poon summa riitti paalupaikkaan.

Vaikka Eero Raittisen Vanha holvikirkko rankattiin aikoinaan ykköseksi ja b-puoli Rakkaudelta näyttää, hitto vie komeili sekin ylimmillään Top 10:n tuntumassa, sinkku ei minun laskelmissani päässyt kärkeen – Tapani Kansan Delilah ja Päättyneet on päivät haalivat vielä paremman kimppapotin. Elokuu 1968 oli tuplahittien huipentuma, kun noiden kahden ohi nousi Fredi puoliskoillaan Milloinkaan en löydä samanlaista ja Pieni nukke. 1970-luvun alussa ilmiö alkoi harvinaistua.

Paha siemen ei idä kauan

Nick Cavelle on kertynyt aika komea ansioluettelo Suomen albumilistalla, jos katsoo huippusijoja. Push the Sky Away on viitosdebyytteineen jo kuudes miehen Top 10 -albumi – korkeimpana komeilee nelossijallaan vuoden 2003 Nocturama. Listaviikoissa mitaten status alenee melkoisesti, sillä 12 albumilla on niitä yhteensä ainoastaan 52. Grinderman-bändin kaksi visiittiä eivät paljon saldoa kartuta.

Muut Top 50 -uutuudet ovat kotimaisia. Pääkaupunkiseudulta ponnistavat Mind of Doll (#13), Superscar (#27) ja Barbe-Q-Barbies (#38) pääsivät mukaan ensimmäistä kertaa. KXP (#28) paransi 15 pykälää edellisestä yrityksestä, ja Marko Haavisto (#46) palasi kuvioihin yhdeksän vuoden tauolta. Ei hän Poutahaukat-yhtyeineenkään yltänyt tilastoihin kuin kerran.

Iskelmä-radion vuodesta 2005 järjestämän Iskelmägaalan ympärille koostetut levyt ovat lisänneet tehojaan tasaisesti. Iskelmägaala 2013 (#9) debytoi samalla sijalla kuin mihin viimevuotinen ylimmillään pääsi ja todennäköisesti parantaa asemiaan pari seuraavaa viikkoa. Itse gaalalle multiplussat siitä, että on koko historiansa ajan pitäytynyt 8–9 palkintokategoriassa.

Chartseista awardseihin

Google on tehokas masennusväline. Se muun muassa antaa ”awardseissa”-sanahaulle käsittämättömät 81 600 osumaa. En ahdistu pelkästään siitä, että kahden monikon tunkeminen yhteen sanaan on hyperärsyttävää idiotismia. Enkä siitä, että mainiota ”palkinto”-sanaa näin hyljeksitään. Enkä siitäkään, että sekä ”öuoods” että ”avarts” istuvat todella huonosti keskelle suomenkielistä puhetta.

Enkä siitä, että palkintogaalat ovat punaisine mattoineen, julkkiskertymineen ja heidän pakollisine tempauksineen helppoa tikapuuhermostorehua viihdeuutissuoltamoille. Enkä siitä, että ”arvostetummat” uutislähteet luulevat nousevansa massasta keskittymällä ”olennaiseen” eli voittajiin ja vertaamalla, rikkoutuiko joku epämääräinen yhteissummaennätys.

Eniten minua musiikinystävänä ahdistaa kuvitelma siitä, että kehittelemällä uusia pönäköitä palkintoja (Iskelmä-Finlandia), keksimällä uusia kategorioita ja vaatimalla niille tasapuolista kohtelua (Emma-debatti) saataisiin jotenkin automaattisesti lisää arvostusta. Inflaation laki toimii muuallakin kuin taloudessa ja kirosanoissa.

Musiikin ilosanoman levittäminen kategorisoinnin ja lobbaamisen kautta on ikävä keksintö. Sekä karsinan väljyys että tiukkuus aiheuttavat kiusallisia tulkintoja. Onko se-ja-se muka metallia? Palkittiinko se-ja-se siksi, että edustaa tyylilajia ”puhtaimmillaan” vai siksi, että tekee hyvää/myyvää musiikkia? Suomalaiset osaavat kyllä nauraa Grammyjen paras polkkalevy -palkinnolle, mutta eivät huomaa kulkevansa kovaa kyytiä samaan suuntaan.

Tuo tuplamonikko ei ole pop-kielenkäytössä uusi ilmiö. Hiljattain latasin Facebookin Kuka mitä häh -ryhmään Kari Suomalaisen piirroksen vuodelta 1964, jossa käytettiin sanaa Beatlesit. Oikeastaan ”awardseissa” olisi etäisesti järjelliseltä häivähtävä sana puhuttaessa useista palkintogaaloista: ”Annie Lennox on aina pärjännyt hyvin Brit Awardseissa.” Mutta ei ole olemassa useita The Beatles-yhtyeitä.

Hämmennystä Harlemissa

Kiistattomasta suosiostaan huolimatta One Direction ei ole tähän asti kunnostautunut Suomen hittimarkkinoilla – pari pikakäyntiä latauslistalla vain. Nyt samaisen tilaston huipulle nykäisi One Way or Another (Teenage Kicks), jossa brittien tulevan nenäpäivän hyväksi yhdistetään Blondien ja The Undertonesin punkpopklassikot 1970-luvun lopulta. Ainoa aikaisempi Blondie-cover listoillamme on ollut Mona Caritan Call Me -suomennos Soita mulle (jukebox-kakkonen 1980).

25. sijalta kuudenneksi harppasi Elastinen soolopaluullaan Iisii. Miehen edellinen oma hitti Ovet paukkuu on vuodelta 2007, mutta Fintelligens-äänitteiden lisäksi hän on tällä välin vieraillut neljällä listasinkulla. Näistä viimeisimmällä esille tuupattu Jontte Valosaari (Haastaja) debytoi nyt itsekseen 18:ntena, yhden sijan Antti Tuiskun (Rakkaus on) yläpuolella.

22:nneksi ilmaantui vielä menneen viikon nettiniksahdus, Baauerin Harlem Shake, joka niksahti käsittämättömästi tänään Billboard Hot 100:n ykköseksi – juuri kun tilastossa alettiin huomioida You Tuben lataamiskerrat. Onko joku muka katsellut biisistä muitakin versioita kuin niitä ympäri maailmaa tehtailtuja 30-sekuntisia, vai lasketaanko myös ne listasijaan mukaan? (Ei.) Ilman videosaldoa biisi olisi päätynyt myyntipisteineen sijan 15 tietämille.

Nelinkertainen haloo-huuto

Radiolistan kärkikaksikolla on tavallista kovemmat soittomäärät, ja asemakohtaiset profiilit muistuttavat niin paljon toisiaan, että Anssi Kela voitaneen jo nyt julistaa ensi viikon ykköseksi. Levoton tyttö on valloittanut samat asemat kuin J. Karjalaisen Mennyt mies ja päälle vielä pari nuorisotaajuutta. J:n 238 viikkosoittoa riitti toistaiseksi kukistamaan A:n 266 soittoa, koska Nova.

Top 20:n viidestä tulokkaasta neljä oli helppo ennustaa: Krista Siegfridsin Marry Me 24–11, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää 33–12, Hanna Pakarisen Jokapäiväinen 26–18 ja Bruno Marsin When I Was Your Man 28–20. Noiden kaikkien ohi kuitenkin kaasutteli Suomipopin megarotaation avulla Erinin Mitä tänne jää (46–9), jolle Top 20 -sija näytti jo jääneen ikuiseksi haaveeksi.

Erinin ja Laura Närhen Siskoni-duetto roikkuu yhä 19:ntenä, mutta Haloo Helsingillä on vielä vankempi tuplaedustus (#4 ja #12). Vapaus käteen jää ja Huuda! mahtuvat 20 parhaan joukkoon myös lataus- ja ns. singlelistalla. Spotifyn Top 100:ssa ne joutessaan antavat tuplaedustukselle toisen merkityksen, sillä kumpikin raita löytyy sieltä kaksi kertaa (numerot 18, 31, 34 ja 91).

Tämä hamppari ei kaipaa juustoa

Sattuneesta syystä olemme viime aikoina tottuneet coverbiisien hirmuvaltaan albumilistalla. Vain elämää -julkaisut muodostavat nyt kronologisen tuplahampurilaisen, sillä niitä ennen kärjessä oli Yö ja ykkösputken katkaisi Suvi Teräsniskan Yö-versioinneista koottu Hän tanssi kanssa enkeleiden. Se toi Teräsniskalle ensimmäisen paalupaikan.

Onko ennen menty ykköseksi kierrättämällä vain yhtä esittäjää? Eppu Normaali kierrätti itseään vuoden 2011 Mutalalla, mutta vertailukelpoisempia ovat Pate Mustajärven Ollaan ihmisiksi (2009) ja Musta (2010). Ensinmainittu sisälsi Juice Leskisen, jälkimmäinen Johnny Cashin biisejä.

Alemmat debyytit muodostivat aika loogisia lenkkejä esittäjiensä sijoitusketjuihin: Haloo Helsinki! 6–7–8–2, Bullet for My Valentine 8–3–5, Vesterinen yhtyeineen 12–12–7. Kahdeksas sija on Nicole Willisiltä melko yllättävä, koska hänen edellinen albuminsa ei tilastoitunut kahdesta Top 20 -singlestä huolimatta. Palefacen nimen olisi luullut kantavan ylemmäs kuin 25:nneksi, vaikka levyllä onkin mukana joku Matre. Sijalla 30 saamme vielä tutustua 1990-luvulta asti levyttäneisiin kanadalaiskaksosiin Tegan and Sara.

Tieto on kantaa

Joitakin vuosia sitten suomalaisetkin jakoivat linkkiä sivustoon, ”josta voit katsoa, mikä biisi oli ykkösenä, kun synnyit”. Everyhit.comin listatilanteet olivat peräisin brittilistalta, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan. Sivuston triviapaljous sivusi myös suomalaisia: se kertoi, että pisin singlehitin nimi, jossa sama kirjain ei toistu, on Bomfunk MC’sin Uprocking Beats.

Koska Everyhit on niin retropainotteinen tietolähde, en heti huomannut, että sen päivitykset on lopetettu vuonna 2011. Tietokanta on kuitenkin yhä toiminnassa, toisin kuin toinen runsaudensarvi Chartstats.com. Brittilistoja pyörittävä The Official Charts Company vaati viime marraskuussa sen sulkemista tekijänoikeuksiin vedoten, mikä närkästytti monia listaentusiasteja – OCC:n oma raskasliikkeinen sivusto kun ei tarjoa ihan vastaavia tietoja.

Suomalaisista listoistahan on myös olemassa tasokas ulkopuolinen tietokanta finnishcharts.com, jota on miellyttävämpi käyttää kuin Musiikkituottajien sivustoa. Ylläpitäjä Steffen Hungin kanssa on ollut puhetta laajentaa sitä vuodesta 1995 taaksepäinkin, mutta hänelle pitäisi ensin jossain muodossa toimittaa Yle-listojen alkuajoista puuttuva puolentoista vuoden jakso.

Haloo Oulu, otetaanko kisa?

Latauslistan korkeimmat uutuudet ovat Uuden musiikin kilpailun kaksi parasta, Krista Siegfridsin Marry Me kuudentena ja Mikael Saaren We Should Be Through 17:ntenä. Kun finaalissa esitetty Teflon Brothersin Seksikkäin jäbäkin loikkasi 30–18, UMK:n voi sanoa varsin tuoreeltaan onnistuneen siinä, missä Emma-gaala ei luultavasti onnistu ikinä: levymyynnin virkistämisessä.

Mukaan saatiin myös Suvi Teräsniskan versiot Yön 2000-luvun suurimmista hiteistä Pettävällä jäällä (20) ja Rakkaus on lumivalkoinen (27). Neljästä platinalevystään huolimatta Teräsniska ei ole koskaan päässyt albumilistan ykköseksi, joten Yö-covereita sisältävä Hän tanssi kanssa enkeleiden on melkoisten odotusten kohteena – etenkin kun edellinen paalupaikka menetettiin samaan aikaan julkaistun Olli Lindholm -soolon takia.

Mutta jos latauslista toimii indikaattorina, Teräsniskaa saattaa sunnuntaina odottaa uusi pettymys. Samana päivänä näet julkaistiin neljäs Haloo Helsinki! -albumi, jonka biiseistä Huuda! ja Vapaus käteen jää ovat yhtaikaa kymmenen parhaan joukossa. Toissavuotinen III nousi vain kahdeksanneksi, mutta lukuisat hitit roikottivat sitä Top 50:ssä 36 viikkoa ja midpricessa 25 viikkoa.

Kirpparilta ladattu

Ns. singlelistaa johtava ja latauslistankin kärkeä kärkkyvä Thrift Shop kiipesi tänään radiolistan 33. sijalta 18:nneksi. Se on tavallaan nykypäivän Freestyler, sillä se lohkaistiin Macklemoren ja Ryan Lewisin esikoisalbumilta vasta viidentenä singlenä. Ja kuulostaahan se aika erikoiselta USA:n, Britannian, Kanadan, Ranskan, Australian ja ties minkä ykköshitiksi.

Suomalainen yllättäjä on tyhjästä 17:nneksi ilmestynyt Spoon River, Samae Koskisen ensimmäinen Top 20 -radiohitti. Top 100:n ulkopuolelta sangen korkealle loikkasivat myös Krista Siegfrids (24. Marry Me) ja Haloo Helsinki! (33. Vapaus käteen jää). Siegfridsille UMK-finaalissa hävinnyt Diandran Colliding Into You on 31:ntenä maleksittuaan jo muutaman viikon Top 40:ssä.

Marry Men radiostartti on poikkeuksellinen, sillä viime vuosina edustusbiisiämme on yleensä vaivauduttu soittamaan vasta toukokuun finaaliviikolla. Hanna Pakarisen Leave Me Alone (2007) pääsi kunnon rotaatioon, mutta sai odottaa sitä puoleenväliin maaliskuuta – Pakariselta kun oli samaan aikaan markkinoilla Go Go -single. Hard Rock Hallelujah ylitti Top 20 -kynnyksen vasta euroviisuvoittonsa jälkeen.

Jaossa vain pronssimitaleita

Elämöintikierrätysten kaksoisjohto jatkuu jo seitsemättä viikkoa, ja Vain elämää jatkuu on ohittanut edeltäjänsä ykkösvikkojen määrässä. Se on pitkäaikaisin albumilistan hallitsija sitten Adelen parhaiden päivien. Jos kansa joskus lakkaa noita äänitteitä ostamasta, saamme nähdä kuinka tiukassa käsikynkässä ne laskeutuvat huipultaan. Nytkin niiden valtakausi on tavallaan jatkoajalla, kun tv-sarja, konsertit ja yksittäisten hittien suosio on eilispäivää.

Tuplaesteen takia jo neljäntenä peräkkäisenä viikkona korkein uutuus debytoi kolmantena. Jätkäjätkät, Tuuttimörkö ja Biffy Clyro saivat myötäilijäkseen Jannika B:n, jonka Seuraavaan elämään oli vuodenvaihteen kovimpia radiohittejä. Seuraava tulokas, Tomahawkin Oddfellows, löytyy vasta sijalta 26. Jos joku kaipasi sekaan Justin Bieberiä, niin Believe Acoustic nousi uudeksi midpricetilaston ykköseksi.

Top 50:n pohjalla nähdään hämmentävä tasatilanne: lähes 50 vuotta sitten uransa aloittaneet Kari Kuuva ja Topmost pääsivät ensimmäistä kertaa albumilistalle! Kuuva levytti useita singlehittejä, mutta Topmostilla ei ole esittää tilastollisia todisteita väitteille ”Suomen ykkösbändin” asemasta vuosina 1966–1967. Stump-lehden lukijaäänestys, joo joo. Tosin tuolloin eivät muutkaan kotimaiset yhtyeet juuri juhlineet listoilla.

Kohti hegemoniaa

Radio Novan ja Spotifyn eilen julistettu ja saman tien aloitettu yhteistyö hämmentää Suomen listasoppaa sangen isolla kauhalla. Sakeammaksi vai kirkkaammaksi, siihen on eri näkökulmia. Sanotaan ensin se ilmeinen plussa: ennestään jo Nielsenin radiolistaa esilletuova Nova levittää tosissaan rajat ylittävää valtakunnallista listakiinnostusta toisin kuin monet omaa napaansa kaivavat kilpailijansa.

Mutta. Yhden kaupallisen toimijan, miten monopolimaisen tahansa, tuottamien tietojen julistaminen ”viralliseksi” listaksi kavahduttaa aina. Jos Spotify saa kunnon kilpailijoita ja nämä solmivat samanlaisia diilejä toisten radioiden kanssa, ollaan taas kaivamassa omia napoja. Ja mitä tapahtuu ns. singlelistalle, joka nykyjamassaan on lähinnä vain hämärretty versio Spotify-tilastosta?

Onkohan tämä ”virallinen” Spotify-lista yhtään entistä varteenotettavampi siinä suhteessa, että saman biisin eri ääniteversioiden soitot olisi vihdoin yhdistetty saman sijaluvun alle? Sitä kumpikaan osapuoli ei kerro. Sen sijaan Spotifyn aluejohtaja Öjje Holt antoi alle peistatun lausunnon, joka kenen tahansa novalaisen sanomana kuulostaisi täysin absurdilta – ikään kuin soittolistan suppeus johtuisi levyjen puutteesta:

”Spotifyn valikoimissa on yli 20 miljoonaa musiikkikappaletta, ja tämä uusi yhteistyö todistaa, että radio ja verkon musiikkipalvelu täydentävät toisiaan. Eniten yhteistyöstä hyötyvät kuuntelijat, joilla on nyt ulottuvillaan enemmän musiikkia kuin koskaan aikaisemmin.”

Monta on hittiä siis

Vuonna ’85 -elokuvaan liittyvä albumi sisältää yksi poikkeus poislukien pelkkiä Eppu Normaalin, Popedan ja Juice Leskisen alkuperäislevytyksiä, vieläpä esittäjiensä tunnetuimmasta päästä. Hittipitoisuus ja itse leffan menestys huomioiden voi odottaa, että äänite vielä kohentaa tämänviikkoista 14. sijaansa.

Vai onko paketissa sittenkin yksi käärepaperi liikaa? Esimerkiksi tuo nimikappale on tilastoitu aiemmin jo osana neljää Eppu-julkaisua (Kahdeksas ihme, Lyömättömät, Repullinen hittejä, Jackpot) ja ainakin yhtä Suomirokkia-kokoelmaa. Eivät Popeda ja Juicekaan ole ujostelleet musiikkinsa kierrätyksessä – fono.fi:stä löytyy noille esityksille jos jonkinlaisia ympäristöjä.

Toisaalta ne harvat viime vuosina kansaa kiinnostaneet soundtrackit ovat paljolti samanlaisia greatesthitsejä: Mamma Mia! (Abba-covereita), Iron Man 2 (AC/DC) ja This Is It (Michael Jackson). Uudella musiikilla ovat pärjänneet lähinnä vain kolme Risto Räppääjää, eikä niistäkään ollut Top 10 -kynnyksen ylittäjiksi. Ei liene Titanicien ja Saturday Night Feverien aikaan paluuta.

Anssi tuli takaisin

Radiolistaa hallitsee yhä kova suomalaiskolmikko, joiden järjestys tällä kertaa on Mennyt mies – Koko kuva – Huuda. Seuraan tunkeutumista näyttää valmistelevan Anssi Kela, jonka Levoton tyttö harppasi 39. sijalta kahdeksanneksi ja esittäjänsä kymmenenneksi Top 10 -radiohitiksi. Biisi soi poikkeuksellisen monella kanavalla, mutta Novan rotaatioon pääsy olisi jatkonousun kannalta välttämätön.

Kaksi muuta lennokasta Top 20 -kynnyksen ylitystä voi paljolti laittaa Novan ansioksi. Toista vuotta sitten USA:ssa julkaistu Imagine Dragonsin It’s Time eteni 61–16 ja Jesse Kaikurannan Näytän sulle rannan 77–20. Matti Johannes Koivu on odottamattomassa vauhdissa Jos muutat mielesi -kappaleellaan (62–26), ja Hanna Pakarisen Jokapäiväinen ilmaantui Top 100:n ulkopuolelta 28:nneksi.

Korskeasta albumilista-avauksesta huolimatta Biffy Clyron Black Chandelier vajosi sijalle 39. Ennenaikaisesti Top 40:stä ulos ovat luisuneet Justin Timberlake (Suit & Tie) ja Biffyn tapaan albumillaan toissapäivänä hyvin debytoinut Olli Helenius (Luota vaan). Erinin Mitä tänne jää näytti jo kasvavan Vain elämää -projektin ainoaksi Top 20 -radiomenestykseksi, mutta sekin putosi nyt 30–53.

Kattokruunun mukana korkealle

Muutenkin uutuuksilla pakatun albumilistan erikoisuudeksi kertyivät lukuisat ensi kertaa mukaan päässeet esittäjät. Näihin kuuluu myös kolmosena debytoinut Biffy Clyro, vaikka jo Oppositiesia edeltäneeltä (viidenneltä) levyltä irtosi Top 20 -radiohitti Many of Horror. Uusin lohkaisu Black Chandelier on tähän mennessä soinut sijan 19 edestä.

Keltanokkia niin ikään ovat gospelpiireistä valtavirtaistunut Olli Helenius (#12), kolme ruotsalaista metalliryhmää Cult of Luna (#21), Ghost (#22) ja Crashdiet (#37), amerikkalaiset Gary Clark Jr (#23) ja Hatebreed (#43) sekä puolalainen Riverside (#41). Jos mietityttää, kuinka yleinen näky näissä kuvioissa on puolalainen yhtye, niin Riversidella on kaksi edeltäjää, Sirrah ja Behemoth.

Tutuilla palaajilla on pääosin myönteinen meininki. Yli 16 vuoden tauon jälkeen Bad Religion ylsi vaihteeksi kärkikymppiin (#5) tuntumassaan kahdesti aiemmin 26:ntena käynyt Teflon Brothers (#6). Bablo muistuttaa 12 vuoden jälkeen olemassaolostaan kokoelmalla (#26). Seitsemän Top 10 -albumin Andrea Bocelli (#15) on viime vuosina ailahdellut. Selvää miinusta näytetään vain Tiktak-laulaja Petralle (#35), joka eka soolo saavutti numeron 23.

Tehdään numeroa

Seija Sartti on kirjoittanut tärkeän jutun numeroiden mielivallasta tämänpäiväiseen Kuukausiliitteeseen. Monisyisyydessäänkin se jätti tosin huomioimatta yhden numerofuulauksen muodon: yhdistämiskelvottomien lukujen yhdistämisen.

Esimerkkejä löytyisi listakulttuuristakin, mutta ensiksi tuli mieleen euroviisukarsintamme, anteeksi UMK, jonka tuottaja Anssi Autio vastikään selitti Iltalehdelle. ”Systeemi on yksinkertainen. Käytännössä tuomaripisteiden ja yleisöäänten prosenttiosuudet yhdistetään, ja kummankin painoarvo on puolet.”

Toissapäivän semifinaalissa Great Wide North sai kaikilta tuomareilta 10 pistettä eli maksimin. Sen osuus kaikista tuomaripisteistä oli silti vain 23,8 prosenttia, koska kaikille piti antaa pisteitä eikä liian julma sopinut olla. Yleisö äänestää pelkkää ykkössuosikkia ilman kohteliaisuusvaateita, jolloin teoreettinen maksimi on sata prosenttia ja käytäntökin yleensä ihan muuta kuin 23,8.

Sama ristiriita on kansainvälisessäkin kisassa, johon tuomariäänet ovat tehneet puolittaisen paluun – kirjoitin tästä neljä vuotta sitten. Mutta euroviisut on hyvä esimerkki siitäkin, että mittausjärjestelmiin voi suhtautua myös harhaanjohtavan ylikriittisesti. Naapurimaiden suosimista paheksutaan äänekkäästi, vaikka käytännössä tuo suosiminen on vain taustakohinaa – 2000-luvulla voitto on mennyt joka vuosi eri maahan.

Samalla tavoin vanhoja levymyyntilistoja pyritään väheksymään, koska ne perustuivat myyjien muistikuviin eivätkä reaalimittaukseen. Väärät muistikuvat kuitenkin vaikuttavat tulokseen vain silloin, jos ne vääristyvät useilla samaan suuntaan – risteävät vääryydet ovat kohinaa. Toki omankin käsitykseni mukaan vääristymää on päässyt vaihtelevasti tapahtumaan, mutta noihin listoihin jää silti paljon arvokasta tietoa.