maanantai 30. heinäkuuta 2018

Samanlaiset, eri tarpeet

Katselin vasta eilen MTV3:n tallenteen Maria Veitolan Suomi-areenalla 17.7. vetämästä paneelikeskustelusta Kuka tekee tulevaisuuden tähdet, johon osallistui kuusi musiikkialan vaikuttajaa. Se oli kiinnostava, mutta odotetusti niin sisäsiisti, että poiki enemmän uusia kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

Rupattelu sivusi musiikin julkaisusykliä ja radion roolia tähtien ja hittien tekijänä, mutta ei sitä todellista muutosta. Vuosikymmenten ajanhan sinkkujen ilmestymisrytmi on tuntunut palvelevan sekä ostavaa/striimaavaa yleisöä että radiota – kumpikin on mieluusti korvannut vanhan biisin uudella muutaman kuukauden välein. Nyt tämä yhteinen rytmi näyttää kadonneen jokseenkin kokonaan.

Nelonen Median musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä kertoi kokemuksenaan, että vuosittain radioissa breikkaa kunnolla vain yksi artisti, ja tänä vuonna siltä yhdeltä näyttää Evelina. Mutta miten tämä breikkaus on toteutunut? Katsotaan ensin tuoreinta, striimilistan viitossijalla komeilevaa Vielä kerran -sinkkua: se on toistaiseksi ehtinyt Nelosella vain Loopin varovaiseen pyöritykseen.

Entä edeltäjä Sun vika? Se lähti keväällä lupaavasti liikkeelle, mutta ei ole biisit.infon mukaan soinut toukokuun jälkeen enää laisinkaan. Sen edeltäjä Katri Helena oli radioissa täysfloppi. Minkä varaan arveltu breikkaus voi sitten rakentua? Vastaus on viime vuoden syyskuussa julkaistu neljänneksi uusin Evelina-single Tornado. Se pyörii paraikaa Suomipopilla yli 60 soiton viikkotahtia ja pitää siksi edelleen Radio Monitorin listalla kuutossijaa.

Radio- ja striimisyklien erkaneminen tuntuu siinä suhteessa mysteeriltä, että Spotifyn kuuntelu on monilla sangen ”radiomaista”, passiivista soittolistojen klikkailua. Jos käyttää ilmaisversiota, välissä vielä soivat mainokset kuin kaupallisilla radioilla. Mysteeriin pitänee etsiä vastauksia muualta kuin paneelikeskusteluista.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Kysvas #7: Don’t You Want Me?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Don’t You Want Me julkaistiin The Human Leaguen Dare!-albumin neljäntenä singlenä, vaikka laulaja Philip Oakey ei olisi halunnut sitä edes albumille. Sinkku ylitti kaikki odotukset Atlantin molemmin puolin ja nousi meilläkin myynnin ykköseksi sekä 1982-vuosilistan kolmoseksi.

Pelkkää kertosäettä kuunnellessa kysymys vaikuttaa rakkauspohjaiselta, mutta säkeistöistä paljastuu erikoinen tähden ja tähdentekijän välinen väittely. Tähti (Susanne Sulley) uskoo pärjäävänsä tästedes omillaan, tähdentekijä (Oakey) ei usko. Viiden vuoden menestystä kokeneesti kelaileva Sulley oli biisiä laulaessaan vain 18-vuotias.

Vastaajamme keskittyvät vain nimen neljään sanaan, ja yhden reaktion tarjoaa Britannian puolesta euroviisuissa laulanut Gina G. Edustuskappale nappasi singlelistalta kuutossijan ja 1996-vuosilistalta numeron 181.
Vastaus 3: Ooh Aah Just a Little Bit

Transvision Vampin isoin hitti ylsi niin ikään kuudenneksi, mutta pärjäsi 1988-vuosilistalla vissisti paremmin, sijan 90 edestä.
Vastaus 2: I Want Your Love

Myötäsukaisimmiksi kyselyn suhteen osoittautuvat Axwell ja Ingrosso, joiden iskusävel juhli radiolistan ykkösenä, striimilistan neljäntenä ja 2017-vuosilistan sijalla 14.
Vastaus 1: More than You Know

torstai 26. heinäkuuta 2018

Kysvas #8: Näinkö aina meille täällä käy?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Suomalaiset ihastuivat Sheriffi McCloud -sarjassa kuulemaansa Barbi Bentonin lauluun Ain’t That Just the Way. Koska sen saaminen levymarkkinoillemme otti aikansa – hyvä kun yksi kopio löytyi radiosoittoon – Virve Rosti tienasi helpon hitin versiollaan: single- ja jukebox-ykkönen sekä 1976-vuosilistan yhdeksäs.

”Näinkö aina meille täällä käy?” on vahvasti retorinen, rakkauden menettämistä lievästi katuva ja voivotteleva kysymys. Arvatenkin nopeasti tehty Pertti Reposen teksti noudattaa alkuperäistä ideaa: joka säkeistössä on sama viimeinen rivi, ”'cause all it would have taken was some time” eli ”kun tuokion se maksanut ois vaan”.

Eppu Normaali myötäilee latteaa kyllä/ei-kysymystä kappaleellaan, joka eteni singlekakkoseksi, radioviitoseksi ja 1993-vuosilistan sijalle 15.
Vastaus 3: Näinhän täällä käy

Eino Valtanen näyttää lähestyvän dilemmaa small talk -otteella. Hänen ikimuistoisin hittinsä oli jukebox-kakkonen, singlekuutonen ja 1979-vuosilistan 27:s.
Vastaus 2: No justiinsa juu

Pääkköset eivät mokomaa ruikutusta kuuntele. Beastie Boys -kierrätys noteerattiin singlelistan kuudentena ja 1990-vuosilistan sijalla 186.
Vastaus 1: Turpa kii palikka ja bailaa

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Suomessa listatkin lomailevat

Kun megatähti julkaisee yhtä aikaa 23 uutta biisiä, luulisi striimiaikana olevan pulmallista nostaa massasta esille ne koko kansan hitit. Draken Scorpion-albumin kappaleet pärskähtivät maailman listoille aika kontrolloimattoman näköisesti, mutta meillä Suomessa merkkihetket löytyivät kuin itsestään. Ensin huomio kiinnittyi Michael Jackson -”duettoon” Don’t Matter to Me, ja sitten esiin syöksähti viraalitanssi-ilmiö In My Feelings. Se debytoi toissapäivänä singlelistan 11:ntenä ja kiipesi eilen Spotify-päivälistan ykköseksi – 24 päivää ilmestymisensä jälkeen.

Jaa miksi tapojeni vastaisesti siteerasin ns. singlelistaa? Koska Striimatuimmat-listaa ei päivitetty NRJ:n sivuille ja koska Musiikkituottajien sivuilla sitä ei ole päivitetty viikon 44/2017 jälkeen. Jälkimmäinen on käsittämätön ratkaisu muun muassa siksi, että NRJ ei ylläpidä arkistoa vanhoista listoista. Arkistosivusto Wayback Machine auttaa löytämään aiemmatkin Top 50:t, mutta vain ne, jotka on julkaistu – toistaiseksi sen ulottumattomissa on kaksi (oletettavasti lomasyistä) julkaisematta jätettyä listaa.

Mistä senkään tietää, palaako Striimatuimmat NRJ:lle enää laisin, jos sen prioriteetti on näin olematon. Journalistisesti olisi tärkeää nostaa listan tunnettuutta, jotta mediassa tajuttaisiin, että yhden kaupallisen toimijan (eli arvatkaa minkä) tulostuksille on olemassa laajempi ja virallisempi vaihtoehto. Latauslistan alasajolle oli ymmärrettäviä syitä, mutta yksikään niistä ei päde Striimatuimmat-listaan. Yhden ymmärrettävän syyn saisi aikaiseksi, jos ns. singlelista kasvatettaisiin nykyisestä Top 20:stä vähintään Top 40 -mittaan.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Ei voi laittaa listaukseen

Viitisen vuotta sitten linkitin tänne Spotify-soittolistoja eri vuosien isoimmista hiteistä. Nyt kun vuosilistasivusto on vihdoin valmis myös 2017:n osalta, päätin linkittää sinne kaikkien vuosien soittolistat täydennettyinä Top 75 -mittaan.

Tällä välin Spotifyn valikoimat ovat laajentuneet olennaisesti muunkin kuin The Beatlesin suhteen. Kotimaisista menestyksistä vasta melko hiljattain päätyivät sinne muun muassa Tuula Amberlan Lulu, Heikki Helan Uneton yö ja ainoana Raptori-hittinä lähes alkuperäinen Oi beibi. Mutta puutteita yhä riittää.

Koska tälle kuulle en ole vielä julkaissut jämä-top kolmeakymppiä, ilmestyköön sellaisena lista suurimmista hiteistä, joita ei ainakaan alkuperäisversiona löydy Spotifysta. 1960-luvussa on yllättävän vähän vajeita, mainittavimpina HMV-merkin kotimaiset äänitteet. Tyypillisiä puuttujia ovat 1970- ja 1980-lukujen mannereurooppalaiset irtosukseet. Multimenestyjistä Sladen ja The KLF:n tuotantoa on tarjolla vain parin kokoelmaraidan muodossa.

Isoimmat hitit, joita ei ole Spotifyssa

1. Jackpot: SING MY LOVE SONG 1976
2. The Art Company: SUSANNA 1984
3. Eartha Kitt: WHERE IS MY MAN 1984
4. Exodus: AFRICA 1976
5. Orso Maria Guerrini: I WANNA GO 1976
6. De La Soul: RING RING RING (HA HA HEY) 1991
7. Mireille Mathieu & Patrick Duffy: TOGETHER WE'RE STRONG 1983
8. The Hootenanny Trio: HALITULIJALLAA 1966
9. N-Trance ft Ricardo da Force: STAYIN’ ALIVE 1995
10. Neil Reid: MOTHER OF MINE 1972

11. Barbi Benton: AIN’T THAT JUST THE WAY 1976
12. Ritz: LOCOMOTION 1979
13. Ofra Haza: IM NIN' ALU 1988
14. Princessa: ANYONE BUT YOU / VIVO 1997
15. Apua! Orkesteri: MAKSAMME VELKAA 1985
16. Slade: SKWEEZE ME PLEEZE ME 1973
17. The KLF: WHAT TIME IS LOVE 1992
18. Adam Clayton & Larry Mullen Jr: THEME FROM MISSION: IMPOSSIBLE 1996
19. Raptori: DEBI GIBSON 1990
20. Raptori: RAPTORI 1990

21. Kai Lind: ANNAMAIJA RAKKAHIN 1961
22. Sleepy Sleepers: NYKÄSEN MATTI 1988
23. Nico: CENTO CAMPANE 1973
24. Spesialisti ft Timsi: ÄLÄ TULE MYÖHÄÄN KOTIIN 2003
25. Mariko: UNSTOPPABLE 2008
26. Elton John: CANDLE IN THE WIND 1997 1997
27. Helen Hoffner: SUMMER OF LOVE 1993
28. Slade: MY FRIEND STAN 1973
29. Pandora: A LITTLE BIT 1997
30. The KLF: LAST TRAIN TO TRANCENTRAL 1991

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kysvas #9: How Deep is Your Love?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Saturday Night Fever -soundtrackin eka single oli Bee Geesin suurin hitti Suomessa, sinkkuykkönen ja 1978-vuosilistan viitonen. Take That vei coverinsa sinkkukakkoseksi ja radioysiksi vuonna 1996, ja samalla kysymyksellä / eri biisillä pärjäsivät hienosti Calvin Harris ja Disciples vuonna 2015.

”How deep is your love” voidaan kuulla sekä kysymyksenä että osoituskehotuksena tutussa ”me vastaan muu maailma” -tilanteessa. Hieman ristiriitaisesti laulaja väittää toisen osapuolen kyllä sisimmässään tietävän hänen sitoutumisensa asteen – miksei sitten toisinpäin?

Madonna osaa keksiä hyvältä kuulostavia, mutta salaperäiseksi jääviä vastauksia. Tällä mentiin single- ja radiolistan kakkoseksi ja 1993-vuosilistan sijalle 12.
Vastaus 3: Deeper and Deeper

Alanis Morissetten mielestä kysymys on tahditon – ei sitä kuulu esittää suoraan, vaan on käytettävä omaa intuitiota. Läpimurtolaulu oli 50 hittiä -listan kymmenes ja 1995-vuosilistan sijalla 123.
Vastaus 2: You Oughta Know

Konkreettisen tiedon eteen pitää vaihtaa kieltä. Esko Rahkosen ensimmäinen ja säveltäjä Unto Monosen viimeinen hitti pysyi kauan singlelistalla, korkein sija viitonen ja 1965-vuosilistasija yhdeksikkö.
Vastaus 1: Syvä kuin meri

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kysvas #10: Mikä kesä?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Valvomo oli juuri ehtinyt lyödä jotenkuten läpi Ovi ois -sinkullaan, kun kesän myötä ohi jyräsi single- ja radioykkönen, 2006-vuosilistan seiska Mikä kesä? Sen vetämänä helsinkiläisbändin esikoisalbumi nousi kolmoseksi ja huomattavasti syvämietteisempi Ensimmäinen kaiken ottaa Top 20 -radiohitiksi, mutta auttamaton yhden hitin ihme -leima hommasta näyttää jääneen.

Nimeen vasiten laitettua kysymysmerkkiä sopii ihmetellä, koska itse lyriikassa sanapari on selvä toteamus muiden peräkkäin asetettujen kesätoteamusten seassa. Vastauksia määrittäköön se, että kysymyssanana on mikä, ei millainen.

Vielä yhdeksän vuotta tangokuningattaruutensa jälkeenkin Eija Kantola teki omassa genressään suosittuja äänitteitä. Tämä eteni radiolistan kahdeksanneksi kesällä 2001.
Vastaus 3: Perhoskesä

Tämän voimalla Vesa-Matti Loirin eka Eino Leino -albumi roikkui tilastoissa kaksi vuotta, mutta vasta 29 vuotta myöhemmin biisin lauloi listahuipulle Kristian Meurman: latauslistan ykkönen ja 2007-vuosilistan sija 36.
Vastaus 2: Lapin kesä

Jos biisi pauhaa vielä 40 vuotta myöhemminkin K-marketin mainoskampanjassa, se on keulapaikkansa ansainnut. Maaritin läpilyöntilevytys nousi jukebox-viitoseksi ja 1978-vuosilistan sijalle 54.
Vastaus 1: Jäätelökesä

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Ruokahalu kasvoi taas

Albumitilaston katveisessa alaosassakin voi joskus nähdä merkittäviä ilmiöitä. Guns n’ Rosesin Appetite for Destruction käväisi remasteroidun uusintajulkaisun ansiosta listalla. Entäs sitten? Tähän asti yhtyeen kolme levyä – Appetiten lisäksi G n’ R Lies ja Greatest Hits – olivat keränneet 45 listaviikkoa, mutta visiitillään Appetite eteni yksinään viikkokuninkaaksi, mikä lienee täysin ansaittua.

Sen poistuttua tilalle tuli eilen muun muassa Years & Yearsin kakkosalbumi Palo Santo 18:nneksi. Ylemmäs kuin edeltäjä Communion, vaikka esikoinen sisälsi kunnon listahitin (King) ja seuraaja ei. Ei ainakaan vielä, minun korvissani Palo Santo pursuaa potentiaalisia singlejä. Uuden huipun koki myös sijan 17 Immortal. Norjalaisbändin yhdeksästä albumista neljä on päätynyt listallemme, jokainen edellistä korkeammalle.

Entinen ykkönen, Imagine Dragonsin Evolve, putosi Top 50:stä 54 viikon jälkeen. Siltikin mukana on yhä hurjat 20 entistä ja nykyistä ykköstä, seassaan metusalemit Kiitos ei ole kirosana (184 vk) ja En kommentoi (164 vk). Edellä hehkutetut gunnareiden viikkomäärät tuntuvat nykyolosuhteissa kovin vaatimattomilta, mutta muistutetaan vielä kerran, että striimin ja myynnin aikaansaamat viikkolukemat ovat täysin vertailukelvottomia.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kysvas #11: Where Is My Man?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Where Is My Man oli hieno comeback paitsi 56-vuotiaalle Eartha Kittille myös muun muassa Village Peoplen perustajana tunnetulle ranskalaistuottaja Jacques Moralille. Biisistä tuli jättihitti Ranskassa ja myöhemmin ympäri Eurooppaa. Suomessa mentiin sinkkuykköseksi, jukebox-listan kolmanneksi ja 1984-vuosilistan 12:nneksi.

Teksti antaa hieman ristiriitaisia vihjeitä siitä, onko Earthalta hukassa joku tietty mies vai mies ylipäätään. Hän luettelee ihannehepun ominaisuuksia ja toisaalta roikkuu tuntikaudet puhelimessa. Skaalaa levittää laulajattaren menneisyys: USA:n presidentin rouvalle lausuttu kohukommentti Vietnamin sotaa vastaan sysäsi hänet maailmankansalaiseksi.

Kitt saa vastaukset suomeksi, mutta eka biisi on alkujaan amerikkalainen Red River Valley, jonka Hurriganes väänsi myöhemmin Red River Rockiksi. Matti Heinivaho teki siitä sinkkulistakakkosen ja 1960-vuosilistaviitosen.
Vastaus 3: Tunturin juurella

Mies voi löytyä myös paikasta, joka annettiin Aki Sirkesalolle sanoitustehtäväksi Hotelli Sointu -ohjelmassa. Radiolistan kolmonen vuonna 2002.
Vastaus 2: Toijalan takana

Koska Kittin Amerikka-suhde lämpeni myöhemmällä iällä, Popeda antaa hänelle toivoa kotikulmilta. Singlekakkonen, jukebox-kuutonen ja samalla 1984-listalla hiukan ylempänä, kahdeksantena.
Vastaus 1: Matkalla Alabamaan

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Hittilistat 28/2018

Tippa löysi uuden vaihteen uralleen hukattuaan T:n, ja nyt taidetaan hakea ensimmäistä radiohittiä. Ensi viikon striimiykkönen Roska silmäs sisältää akustisen kitaran (vrt. Kaksi ihmistä) lisäksi kontribuution kaksikolta JVG, jonka Popkorni yhä roikkuu radiolistan Top 5:ssä ja on tähän mennessä vuoden selvästi suurin hitti.

Striimatuimmat
 1.  (1)  Lukas Leon ft Cheek & Etta: XTC
 2.  (2)  Clean Bandit ft Demi Lovato: Solo
 3.  (–)  Tippa & JVG: Roska silmäs
 4.  (3)  Sanni: Jacuzzi
 5.  (5)  Alan Walker & K-391 ft Julie Bergan & Seungri: Ignite

Albumilistan kärkeen toisella viikollaan kiivennyt Lukas Leon veti striimiykköseksi myös mentorinsa Cheekin, jolla on nyt tasan 20 striimi- tai myyntiykköshittiä. Alan Walkerkin on kärkiviisikossa ensi kertaa huiman toissavuotensa jälkeen.

20.  (–)  Janna ft Pyhimys: Mustis
24. (40)  Maroon 5 ft Cardi B: Girls Like You
30.  (–)  Justin Timberlake: Soulmate
37.  (–)  Robin Schulz ft Piso 21: Oh Child
49.  (–)  DJ Oku Luukkainen ft Pasi ja Anssi & Portion Boys: Ysäriboi

Sä et ole hullu -hitin jälkeinen Jannan ura on koostunut monenlaisista pikavisiiteistä, tuoreimpaan yritykseen kutsuttiin avuksi Pyhimys ja Jurek. Koska Justin Timberlaken alkuvuotinen albumi ei sisältänyt kunnon iskusävelmiä, tarvittiin uusi biisi palauttamaan hänet striimitilastoon.

Radiolista
 1.  (1)  Haloo Helsinki!: Kaksi ihmistä
 2.  (4)  Elastinen: Supervoimii
 3.  (2)  Juha Tapio: Kuka näkee sut
 4. (12)  Apulanta: Toinen jumala
 5.  (3)  JVG: Popkorni

Tyylikokeilut eivät horjuta Haloo Helsingin kannatusta, vaan 12. radioykkönen tuli selvällä piste-erolla. Apulannan paluubiisi jäi striimatuimpien 35:nneksi, mutta menestys onkin tällä vuosikymmenellä painottunut radiosoittoon.

16. (25)  Jannika B: En luovu susta koskaan
17. (23)  Maija Vilkkumaa: Siks ku mä halusin
19. (22)  Bad Wolves: Zombie
24. (35)  Five Finger Death Punch: Gone Away
29. (46)  Maroon 5 ft Cardi B: Girls Like You

Harvinaisesti 20 soitetuimman joukkoon kiipesi kolme biisiä, joilla ei ole striimi- tai latauslistamerkintöjä – Bad Wolves sai ekan merkintänsä ylipäätään. Maija Vilkkumaan edellisestä Top 20 -radiohitistä on jo kahdeksan vuotta, striimihittejä ei ole ollenkaan.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Kysvas #12: Mua lemmitkö vielä, Kustaa?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Myöhemmän Abba-managerin Stig Andersonin sävellys muotoutui Sauvo Puhtilan tekstillä Brita Koivusen linjaan sopivan humoristiseksi ja singlelistan ykköseksi. 1960-vuosilistalla päädyttiin seitsemänneksi.

Tarina myötäilee ruotsalaisen Lill-Babsin laulamaa alkuperäistä, jossa Kustaa oli Klas-Göran. Mies on kadonnut Amerikkaan 15 vuotta sitten naisen säästöjen kanssa, mutta tämä odottaa yhä kirjettä matkalippuineen – vaikka ympärillä juorutaan, ettei Kustaa edes lähtenyt mihinkään. Naisen yksinkertaisuuteen vihjataan sanojen lausumisella: ”Onko rakkautes ruastumaton?”

Listahistoriastamme ei hevin löydy Kustaa-nimisiä muusikoita, mutta Tokio Hotelin rumpali on Gustav. ”Olen sinun puolellasi” on ihan passeli biisinnimi, sillä mentiin singlelistan 13:nneksi vuonna 2007.
Vastaus 3: An deiner seite (Ich bin da)

Uusi kikka sarjassamme: delegointi. J. Karjalainen pääsi sen avulla radiolistan neloseksi, mutta 1990-vuosilistalla hän sai tyytyä 86. sijaan.
Vastaus 2: Aurinko, lemmi häntä puolestani

Sanni saa luvan kertoa sen, minkä kaikki paitsi Brita olivat jo hoksanneet. Kappale oli hänen eka kunnon radiohittinsä (#4) ja striimasikin kolmossijan edestä. 2013-vuosilistalla yllettiin 34:nneksi.
Vastaus 1: Me ei olla enää me

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Keltaisia selityksiä

Lisämateriaalia perjantaina julkistettuun 2017-hittivuosilistaan. Oheisesta graafista näkyy 50 suurimman hitin pistejakauma. Huomaa myös pieni vihreä palkki, joka kertoo latausmyyntipisteet. Sen osuus pienenee entisestään tänä vuonna. Pisteitä on saanut sijoituksesta Top 40:ssä, eli vaikka parilta hitiltä puuttuu keltainen radiopalkki, se ei tarkoita että olisi jääty kokonaan vaille radiosoittoa.

Muutoin keltaista näkyy yllättävänkin paljon siihen nähden, että radiolistasijan pistekerroin oli viime vuonna hieman alle puolet siitä, mitä Striimatuimmat-listalta tienasi. Muutamat hitit vain roikkuvat tehorotaatiossa niin pitkään – pitempään kuin ennen – että pelkkä radiosaldo turpoaa pienemmälläkin kertoimella yli 3000 pisteen.

Keltaista voisi olla hieman enemmänkin, mutta kehitin siihen käytännön syistä pikku rajoitteen. On käynyt yleisemmäksi, että vanhatkin kappaleet palaavat 40 soitetuimman joukkoon ns. recurrent-hittinä. Radiothan soittavat paljon ”aktiiviaikansa” ohittaneita biisejä, ja jos sattuu soimaan recurrentina usealla kanavalla yhtä aikaa, saattaa hittipistelaskuri naksahtaa taas käyntiin ja minun pitäisi päivittää vanhoja vuosilistoja.

Laskentapohjassani on jokaista osa-aluetta varten 40 saraketta. Jos biisi roikkuu Top 40:ssä pitempään kuin 40 viikkoa, uudet sijaluvut huomioidaan vain jos ne ovat parempia kuin aiemmat sijat. Esimerkiksi Evelinan Tornado on 44. viikollaan yhä seitsemäntenä. Tuo seiskasija merkitään laskentapohjaan niin, että se korvaa matalimman sitä edeltäneen sijan. Sitten kun uusi sija ei enää kykene korvaamaan vanhaa, pisteytys loppuu.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kysvas #13: Minne tuuli kuljettaa?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Katri Helena sai vuoden 1965 euroviisukarsinnoissa eniten yleisöääniä, mutta Minne tuuli kuljettaa ei päässyt edustajaksi – lisäksi säveltäjä Toivo Kärki antoi sen ensin oman yhtiönsä artistin Ragni Malmstenin levytettäväksi. Katri eteni kuitenkin kahden kuukauden takamatkalta ykköseksi ja vuosilistan viidenneksi.

Kertosäe koostuu useista kysymyksistä: kääntyykö suunta sen, minnekä tuuli vienee? Luonnonilmiötä kohtaan esitetään myös katkeria syytöksiä: tuuli vuodet vei, tuuli kaiken otti, tuuli anna ei. Aistin ristiriitoja pirteän laulutavan ja eloisan – toki kuitenkin mollimelodisen – toteutuksen kanssa.

Hoidetaan alta pois näsäviisas tulkinta, että Tuuli on ihminen ja tarvitsee apuvälineitä kuljetukseensa. Irwin Goodman nousi kolmoseksi vuoden 1966 singlellä, jonka toinen a-puoli oli Kalteritango.
Vastaus 3: Autolla Kanarian saarille

Elastisen kookkain soolohitti lienee turhankin yksioikoinen. 2015-vuosilistan kymmenes.
Vastaus 2: Eteen ja ylös

Koska tuuli aiheutuu lämpötilaeroista, osuvimman vastauksen antaisi Jukka Poika – jollei Anna Abreu olisi 2013 nostanut biisiä uusiin korkeuksiin, striimikolmoseksi, latausykköseksi ja radiokuutoseksi. Vuosilistanumero 28.
Vastaus 1: Kylmästä lämpimään

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Suurimmat hitit Suomessa 2017

Tämä laskelma perustuu hittien keräämiin pisteisiin Striimatuimmat-listalla, Radio Monitorin mittaamassa radiosoitossa ja vähäisemmässä määrin latauslistoilla. Myös muina kalenterivuosina kerätyt pisteet on huomioitu, kunhan suurin menestys on vuodelta 2017. Kappaleille on perinteisesti annettu pistemääriä kuvaava nappijono nimen perään.

1. Ed Sheeran: SHAPE OF YOU •••••••
2. Luis Fonsi ft Daddy Yankee & Justin Bieber: DESPACITO •••••••
3. Evelina: TORNADO ••••••
4. Post Malone ft 21 Savage: ROCKSTAR ••••••
5. Reino Nordin: ANTAUDUN ••••••
6. Haloo Helsinki!: HULLUUDEN HIGHWAY •••••
7. Robin ft Nelli Matula: HULA HULA •••••
8. Jenni Vartiainen: KEINU •••••
9. Zayn ft Sia: DUSK TILL DAWN ••••
10. Ed Sheeran: PERFECT ••••

Tornado ja Keinu keräävät tätä kirjoitettaessa yhä radiopisteitä, mutta ero yläpuolisiin on niin suuri, että ohitukset ovat epätodennäköisiä. Shape of Youn ja Despaciton yhteispistemääriin ei ylletä kovin usein – jopa Antaudun ja Rockstar olisivat joinakin vuosina ansainneet ykköspaikan.

11. JVG: ÄLÄ JÄTÄ ROIKKUU ••••
12. Pikku G ft Behm: SOLMUSSA ••••
13. Antti Tuisku: RAHAN TAKII ••••
14. Axwell & Ingrosso: MORE THAN YOU KNOW •••
15. JVG ft Ellinoora: SITÄ SÄÄT MITÄ TILAAT •••
16. Antti Tuisku ft Erin: AAMUKUUTEEN •••
17. Camila Cabello ft Young Thug: HAVANA •••
18. Vesala: MUITAKI IHMISII •••
19. Cheek: ENKELIT •••
20. Eminem ft Ed Sheeran: RIVER •••

21. Sanni ft Apocalyptica: KELPAAT KELLE VAAN •••
22. Mikael Gabriel & Isac Elliot: LIIKAA SUSSA KII •••
23. Kygo & Selena Gomez: IT AIN’T ME •••
24. Clean Bandit ft Zara Larsson: SYMPHONY •••
25. Katy Perry ft Skip Marley: CHAINED TO THE RHYTHM •••
26. Pyhimys ft Vesta: KYNNET, KYNNET •••
27. Evelina: KYLMII VÄREITÄ ••
28. David Guetta ft Justin Bieber: 2U ••
29. Mikael Gabriel: RIIPPUMATTO ••
30. Dua Lipa: NEW RULES ••

31. Selena Gomez & Marshmello: WOLVES ••
32. Antti Tuisku ft Boyat: HANURI ••
33. Jenni Vartiainen: TURVASANA ••
34. Robin Schulz ft James Blunt: OK ••
35. Haloo Helsinki!: TUNTEMATON ••
36. Zayn & Taylor Swift: I DON’T WANNA LIVE FOREVER ••
37. Roope Salminen & Koirat ft Ellinoora: TANSSI SE ULOS ••
38. G-eazy & Halsey: HIM & I ••
39. Robin: ME TEHTIIN TÄÄ ••
40. NF: LET YOU DOWN ••

41. Petri Nygård ft Vesku Jokinen: NÖSSÖ ••
42. Italobrothers: SUMMER AIR ••
43. J Balvin & Willy William: MI GENTE ••
44. JVG ft Vesala: HOMBRE ••
45. Spekti ft Tasis: JUNA ••
46. Arttu Wiskari: MEIDÄN BIISI ••
47. Portion Boys: KARJALA TAKAS ••
48. The Chainsmokers: PARIS ••
49. Avicii ft Sandro Cavazza: WITHOUT YOU ••
50. Martin Garrix & Dua Lipa: SCARED TO BE LONELY ••

51. The Chainsmokers & Coldplay: SOMETHING JUST LIKE THIS ••
52. Calvin Harris ft Pharrell Williams, Katy Perry & Big Sean: FEELS ••
53. Jax Jones ft Raye: YOU DON’T KNOW ME ••
54. Enrique Iglesias ft Descemer Bueno: SÚBEME LA RADIO ••
55. Anna Puu: TARVIIN VIELÄ YHDEN YÖN AIKAA •
56. Ed Sheeran: GALWAY GIRL •
57. Alma & French Montana: PHASES •
58. Jonas Blue ft William Singe: MAMA •
59. Ed Sheeran: CASTLE ON THE HILL •
60. Alan Walker ft Noah Cyrus & Digital Farm Animals: ALL FALLS DOWN •

61. Charlie Puth: ATTENTION •
62. Rag ’n’ Bone Man: SKIN •
63. Cheek: SINÄ ANSAITSET KULTAA •
64. Justin Bieber & Bloodpop: FRIENDS •
65. Pink: WHAT ABOUT US •
66. Mikael Gabriel & Isac Elliot: MAAILMAN LAIDALLA •
67. Profeetat ft Nelli Matula: EYO •
68. Jenni Vartiainen: SE OIKEA •
69. Jason Derulo ft Nicki Minaj & Ty Dolla Sign: SWALLA •
70. Laura Voutilainen: MÄ EN KESTÄ •

71. Nikke Ankara: PETTÄVÄLLÄ JÄÄLLÄ •
72. DJ Khaled ft Rihanna & Bryson Tiller: WILD THOUGHTS •
73. Samu: HILJAISUUS •
74. Teflon Brothers ft Spekti & Petri Nygård: MANTELI •
75. Vice ft Jasmine Thompson & Skizzy Mars: STEADY 1234 •
76. Arman Cekin ft Snoop Dogg & Paul Rey: CALIFORNIA DREAMING •
77. Olli Lindholm: TUHOUTUVA TARINA •
78. Sanni: TIMANTIT ON IKUISIA •
79. Alok & Bruno Martini ft Zeeba: HEAR ME NOW •
80. Mikael Gabriel: PIMEYTEEN •

81. DJ Khaled ft Justin Bieber, Quavo, Chance the Rapper & Lil Wayne: I’M THE ONE •
82. Imagine Dragons: THUNDER •
83. Pasi ja Anssi ft Portion Boys: KAKKUU JÄRVELLÄ •
84. Marshmello ft Khalid: SILENCE •
85. Alma: CHASING HIGHS •
86. Mäkki ft Pyhimys: MIXET TAHDO •
87. Herrat: KUMIANKKA •
88. JVG: MATTI & TEPPO •
89. Yksi totuus ft Tommi Läntinen: VIELÄ KERRAN •
90. Arttu Lindeman: HUKUTAAN •

91. Liam Payne ft Quavo: STRIP THAT DOWN •
92. Robin: RAKKAUS ON LUMIVALKOINEN •
93. One Republic & Seeb: RICH LOVE •
94. Juha Tapio: ÄLÄ LÄHDE VIELÄ POIS •
95. Aleksanteri Hakaniemi ft Aste: FILMI KATKEE •
96. Ellinoora: GLITTERI •
97. Cheek: SURULAPSI •
98. Robin: KYMMENEN KIROSANAA •
99. Kaija Koo: SYYPÄÄ SUN HYMYYN •
100. Cheek: JUMALA •

Vuosilistaa jouduttiin odottamaan normaalia pitempään, joten tässä bonus pitkämielisyydestä: sijat 101–200!

101. Jon Bellion: ALL TIME LOW •
102. Future: MASK OFF •
103. Rag ’n’ Bone Man: HUMAN •
104. Logic ft Alessia Cara & Khalid: 1-800-273-8255 •
105. Shawn Mendes: THERE’S NOTHING HOLDIN’ ME BACK •
106. Sam Smith: TOO GOOD AT GOODBYES
107. Portugal. The Man: FEEL IT STILL   
108. JVG: URHEILUHULLU
109. Petri Nygård: NELJÄ VUODENAIKAA
110. Lil Pump: GUCCI GANG

111. Antti Tuisku: MÄ HIIHDÄN
112. Kygo ft Justin Jesso: STARGAZING
113. Antti Tuisku: TRAGEDIA
114. Zedd & Alessia Cara: STAY   
115. Profeetat: JOKAINEN KYYNEL   
116. Sanni: TAHDON RAKASTELLA SINUA   
117. Taylor Swift: LOOK WHAT YOU MADE ME DO
118. Teflon Brothers: SIT MENNÄÄN   
119. Janne Ordén ft Neea: SUNNUNTAISIN
120. Bess: TEMPO   

121. Nikke Ankara ft Irina: KAADUTAAN
122. Maroon 5 ft Future: COLD   
123. Kygo & Ellie Goulding: FIRST TIME   
124. Harry Styles: SIGN OF THE TIMES
125. Louis Tomlinson ft Bebe Rexha & Digital Farm Animals: BACK TO YOU
126. Vesala: EI PYSTYNY HENGITTÄÄ   
127. French Montana ft Swae Lee: UNFORGETTABLE   
128. Antti Tuisku ft JVG: SWÄG
129. Tuure Kilpeläinen: SURUSILMÄINEN KAUNEUS
130. Nikke Ankara: MIKS EI

131. Gasellit ft Karri Koira: MUISTANKS MÄ VÄÄRIN?   
132. Profeetat: YHTÄCCII   
133. Aleksanteri Hakaniemi: PANE MUT SEKASIN
134. Ida Paul & Kalle Lindroth: KUPLA   
135. Sabrina Carpenter: THUMBS
136. Imagine Dragons: WHATEVER IT TAKES 
137. Aste: LUONASI   
138. Martin Jensen: SOLO DANCE
139. Gabriel Lion: MÄ EN HALUU TIETÄÄ 
140. Ida Paul & Kalle Lindroth: PÄÄLLEKKÄIN

141. Martin Garrix & Troye Sivan: THERE FOR YOU   
142. Machine Gun Kelly & Camila Cabello: BAD THINGS   
143. Haloo Helsinki! ft Cantores Minores: JOULUN KANSSAS JAAN   
144. Jannika B: RIISU KOKONAAN
145. Teflon Brothers: ARVON LEIDIT   
146. Tuure Boelius: EIKÖ SUA HÄVETÄ
147. Cheek: VAHINKO   
148. Charlie Puth: HOW LONG
149. OG Ulla-Maija: MAKIA   
150. Saara: SUPERPOWERS

151. Evelina: KATRI HELENA   
152. Mäkki ft Arttu Wiskari: JUOPPOKUSKI   
153. Imagine Dragons: BELIEVER   
154. Cheek: MALJA   
155. Miley Cyrus: MALIBU
156. Saara ft Jillionaire: ALL THE LOVE   
157. Mäkki ft Reino Nordin: SATAMILJOONAA KERTAA   
158. Irina: KAAOKSEN KESKELLÄ   
159. Calvin Harris ft Frank Ocean & Migos: SLIDE
160. Mikko Harju: TAIVAS EI OO RAJANA   

161. Sunrise Avenue: I HELP YOU HATE ME   
162. Cheat Codes ft Demi Lovato: NO PROMISES   
163. Kendrick Lamar: HUMBLE.   
164. Jax Jones ft Demi Lovato & Stefflon Don: INSTRUCTION
165. Kasmir: KAIJA   
166. Nikke Ankara: KYYNELEET
167. Alessia Cara: HOW FAR I’LL GO
168. Hesaäijä ft Mäkki: SAUNA LÄMPEE   
169. JVG ft Reino Nordin: LÄHEN MENEE   
170. Avicii ft Rita Ora: LONELY TOGETHER

171. JVG ft Tippa-T: KRUUNU TIKITTÄÄ   
172. Katy Perry ft Migos: BON APPÉTIT   
173. Slim Mill ft Fatboy L & ASAP Vergi: KEBAB   
174. Big Shaq: MAN’S NOT HOT   
175. Cheek: ÄLÄ LÄHDE VIELÄ POIS   
176. Alan Walker: THE SPECTRE
177. Vesta: OTA VAROVASTI   
178. Major Lazer ft Travis Scott, Camila Cabello & Quavo: KNOW NO BETTER
179. Aste: ENEMMÄN KUIN VALMIS   
180. Katy Perry ft Nicki Minaj: SWISH SWISH

181. Jari Sillanpää: SUN KOHDALLA
182. Suvi Teräsniska ft Mikael Gabriel: SAMASE
183. Jenni Vartiainen: TRAMPOLIINI
184. Profeetat ft Paleface: PIPEFEST   
185. G-eazy & Kehlani: GOOD LIFE   
186. Sanni: RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ   
187. Leo: KAIKKI MITÄ RAKASTIN   
188. Maggie Lindemann: PRETTY GIRL
189. Janna ft Nikke Ankara: VAIKEE MUT OIKEE   
190. Aleksanteri Hakaniemi: KYNTTILÄT   

191. Mikael Gabriel & Isac Elliot: RING RING RING   
192. Haloo Helsinki!: OH NO LET’S GO   
193. Robin: EN MIELESTÄIN SUA SAA   
194. Nelli Matula: TÄÄ EI OO OHI
195. Brädi ft Juha Tapio: NELOSTIE   
196. Camila Cabello: CRYING IN THE CLUB
197. Abreu: SOO SOO   
198. Major Lazer ft Partynextdoor & Nicki Minaj: RUN UP   
199. Haloo Helsinki!: RAKASTA MUA NYT   
200. The Vamps & Matoma: ALL NIGHT

Jatkosatasesta näkee, että hyvällä striimilistasijalla ei pötkitä pitkälle, jos siitä pudotaan nopeasti alas. Esimerkiksi Antti Tuiskun Mä hiihdän (#2) ja Evelinan Katri Helena (#4) jäivät vähiin pisteisiin, samoin monet Vain elämää -esitykset. Niitä mahtuu silti sadan parhaan joukkoon 12 – noin 12 enemmän kuin tänä vuonna. Mitähän saamme tilalle?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Liikaa Drakea vai liian vähän?

Viime perjantaina julkaistu 25-raitainen Drake-albumi Scorpion oli varsinkin suoratoistobisneksen kannalta niin iso ilmiö, että useampikin mopo näytti karkaavan käsistä. Spotifyn soittolistakattaus oli niin Drake-pitoinen, että jotkut amerikkalaiset asiakkaat pillastuivat – he kun mielestään maksavat mainoksettomasta palvelusta ja näin vahva promootio ei kuulu siihen. Apple Musicin väittämä, että Scorpionia olisi julkaisupäivänä striimattu enemmän sen kuin Spotifyn kautta, herätti lähinnä epäuskoa.

Levyn vastaanotto eri maissa on vaihdellut paljon. Perjantain Spotify-raportit näyttivät, että USA:ssa ja artistin kotimaassa Kanadassa peräti 23 soitetuinta biisiä olivat peräisin Scorpionilta – Britanniassa ”vain Top 12. Eilen Australian Top 10:ssä oli viisi Drakea, mutta Saksassa ei yhtään. Ruotsin ja Suomen Top 10:ssä oli yksi, heillä ykkösenä ja meillä viitosena.

Se yksi on Don’t Matter to Me, johon on ujutettu ennenjulkaisematonta Michael Jacksonin laulua. Se laitettiin Suomen Spotifyssa saman tien Kovimmat hitit juuri nyt- ja Uuden musiikin lista -soittolistojen lähtöraidaksi, mutta luultavasti USA:ssa ei – siellä se nimittäin oli julkaisupäivänä vasta levyn 10. soitetuin biisi, mutta on sittemmin kiivennyt kakkoseksi ja maailmanlistalla kärkeen.

USA:n Spotify-ykkönen Nonstop on meillä 28:ntena ja muut raidat sen alapuolella, mitä voi pitää odotettua vaisumpana tilanteena – ehkä 25 biisin annos on yksilösuoritusten kannalta epäedullisen suuri. Eiköhän mies silti ole matkalla ekalle paalupaikalleen Suomen albumilistalla.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kysvas #14: Are You with Me?

Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.

Belgialaistuottaja Lost Frequencies löysi – nimensä edellyttämänä – aika piilossa olleen, kantrilaulaja Easton Corbinin levyttämän biisin ja rakensi siitä poimitun laulupätkän varaan edm-hitin. Are You with Me? oli meillä striimikolmonen, latausykkönen, radiokakkonen ja 2015-vuosilistan yhdeksäs.

Vaikka Corbinin laulamasta tekstistä otettiin käyttöön vain ensimmäinen säkeistö, siitä käy kyllä ilmi teema: haluan seikkailla ja toteuttaa unelmiani, haluatko tehdä sen kanssani? Alun Meksiko-teemasta mariacheineen ja margaritoineen Corbin siirtyi geneerisempään ympäristöön, jota ei erityisesti jää kaipaamaan.

Huey Lewis & The Newsin toteamus indikoi, että asiassa ei ole mitään kysyttävää. Bändin hittisaldo jäi Suomessa albumimenekkiin verrattuna alhaiseksi, mutta tämä single kävi 15. sijalla ja päätyi 1986-vuosilistan 71:nneksi.
Vastaus 3: Stuck with You

Captain Hollywood Projectin isoin hitti huokuu sitoutuneisuutta. Se oli singlelistan kakkonen ja 1993-vuositilaston sijalla 20.
Vastaus 2: Only with You

Koska tekstissä kuunnellaan mariachi-bändiä, parhaaksi vastaajaksi rankkautuu ainoalla sinkullaan brittikakkoseksi yltänyt Stardust. Meiltä lohkesi singlelistan 12. sija vuonna 1998.
Vastaus 1: Music Sounds Better with You

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Merkkikuukausi 7/2018

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

50 vuotta: Simon and Garfunkel
Sittemmin hämmästyttävään kokoelmadominanssiin yltäneen duon avausmerkinnän toi single Mrs. Robinson.

45 vuotta: Ami Aspelund
45 vuotta: Suzi Quatro

Klassikkosinglet ja myös esittäjiensä isoimmiksi jääneet hitit: Apinamies ja Can the Can.

40 vuotta: Leevi and the Leavings
Kymmenen vuotta ennen varsinaisen menestyksen alkua saatiin single Mitä kuuluu, Marja-Leena?

35 vuotta:
35 vuotta: Solistiyhtye Suomi

Yhä vain single-esittäytyjiä: Yön löi läpi Likaiset legendat, ja jonkinlaista tukea (?) antoi Solistiyhtye Suomen Rilluttele yö.

30 vuotta: Tracy Chapman
30 vuotta: Gipsy Kings
30 vuotta: Iggy Pop
30 vuotta: Slayer

Iggy ylsi listoillemme vasta yli 40-vuotiaana albumilla Instinct. Pitkäsoitoilla tulivat sisään muutkin, Chapman ja Gipsy Kings nimikkosellaisilla, Slayer neljännellä levyllään South of Heaven.

25 vuotta: Eros Ramazzotti
11 vuotta ensilevynsä jälkeen Ramazzotti huomattiin meillä Tutte Storie -albumillaan, ja radiohittiputki aukesi siitä kolme vuotta myöhemmin.

20 vuotta: Bomfunk MC’s
20 vuotta: Janne Tulkki

Singlelistan 11:s Uprocking Beats saavutti saman sijan brittilistalla yli kaksi vuotta myöhemmin. Tulkin tie kohti esikoisalbumin tuplaplatinaa alkoi radiohitillä Sinisen taivaan sateenkaari.

10 vuotta: Lady Gaga
10 vuotta: Katy Perry
10 vuotta: Volbeat

Lady Gagan ensimmäinen hitti oli Just Dance, Perryn puolestaan I Kissed a Girl. Volbeat tilastoitui jo kolme vuotta aikaisemmin julkaistulla albumilla The Strength / The Sound / The Songs.