Syyskuun Top 30

Syyskuussa Listablogin Facebook-sivulla listattiin Suomen listahistorian menestyneimpiä esikoislevyjä.

1. Aikamiehet: Iltatuulen viesti (1967)
2. Raptori: Oi beibi (1990)
3. Darude: Sandstorm (2000)
4. The Baseballs: Umbrella (2009)
5. Las Ketchup: The Ketchup Song (Asereje) (2002)
6. Baccara: Yes Sir I Can Boogie (1977)
7. Jamppa Tuominen: Aamu toi, ilta vei (1977)
8. Jari Huhtasalo: Äideistä parhain (1972)
9. Kim Wilde: Kids in America (1981)
10. Vicky: Kun Chicago kuoli (1975)

11. Taisto Ahlgren: Pettäjän tie (1972)
12. Rednex: Cotton Eye Joe (1994)
13. Samantha Fox: Touch Me (I Want Your Body) (1986)
14. Haddaway: What Is Love (1993)
15. Taco: Puttin’ on the Ritz (1983)
16. Mutkattomat: Jätkän humppa (1977)
17. Merja Rantamäki: Mä mistä löytäisin sen laulun (1976)
18. T.A.T.U.: All the Things She Said (2002)
19. The Sounds: Emma (1963)
20. Jonna: Minttu sekä Ville (1983)

21. Martti Huuhaa Innanen: Elsa, kohtalon lapsi (1967)
22. Chisu: Mun koti ei oo täällä (2008)
23. Frankie Goes to Hollywood: Relax (1984)
24. The Rubettes: Sugar Baby Love (1974)
25. Bat & Ryyd: Ehtaa tavaraa (1989)
26. Sleepy Sleepers: Kuka mitä häh (1975)
27. Edward Maya & Vika Jigulina: Stereo Love (2010)
28. Jaana ja Tiina: Mustan kissan tango (1971)
29. Maukka Perusjätkä: Säpinää (1980)
30. Britney Spears: Baby One More Time (1999)

Lokakuun teema on ”Toiseksi menestyneimmät versiot”. Eli hyvin pärjänneet kappaleet, joista kuitenkin on joku muu tehnyt vielä isomman hitin samoilla sanoilla – aiemmin, samaan aikaan tai myöhemmin. Käännöksiä, uudelleensanoituksia ja rapmukaelmia ei rinnasteta alkuperäisiin, mutta muutama käännöshitti livahti silti mukaan.

(Turha sen sijaan luulla, että lista ratsastaisi Vain elämää -sesongilla. Ohjelman antia on vain yhden biisin verran!)

Muita universaalimpi

Mikael Gabriel on erottunut muista tämänsyksyisistä Vain elämää -artisteista listamenestyksellään – hänen ekat esityksensä Pauhaava sydän ja Mun koti ei oo täällä pitivät vähän aikaa kaksoisjohtoa Spotifyn päivälistoilla. Tarkkasilmäiset lienevät noteeranneet senkin, että hänen biisiensä ”kansigrafiikat” poikkeavat muista. Syynä on eri julkaisija. Tähän asti kaikki sarjan musiikki on liikkunut Warner-yhtiön alaisuudessa, mutta Gabriel-tuotokset (kuten hänen muutkin levynsä) julkaisee Universal.

Tämä on mielenkiintoista, koska sarjassa on ennenkin esiintynyt Universalin (ainakin Pauli Hanhiniemi ja Virve Rosti) ja myös muiden yhtiöiden sainauksia, mutta nyt vasta tehtiin poikkeus. Sisältyiköhän se alkuperäisiin mukaantuloehtoihin vai virisikö hanke vasta sitten, kun kuultiin hänen versioidensa hittipotentiaali? Eihän Mikael Gabrielia voi vainelämää-asteikolla minään poikkeuksellisena supertähtenä kuitenkaan pitää.

Ylämäki, alamäki

Kun käynnistin 50 hittiä -listan vuonna 1992, sitä pidettiin vähän vaikeatajuisena, koska se yhdisti niin monta elementtiä. Nykyisiltäkin hittivuosilistoilta tuttujen single- ja albumimyynnin ja radiosoiton lisäksi siinä huomioitiin soitot diskoissa ja tanssilavoilla. Mutta siitä oli vielä pitkä matka nykyisen albumitilastomme kryptisyyteen.

Sehän yhdistää arvoituksellisella tavalla suoratoiston ja myynnin (eli lataukset ja fyysiset äänitteet). Arvoituksia ovat sekä osasten painoarvo (jota kuulemma alkuvuonna säädettiin striimien suuntaan) että se tapa, jolla yksittäiset biisikuuntelut luetaan albumin hyväksi. Niinpä listatapahtumien analysointi on entistä vaikeampaa. Kuten sen, miksi Nick Caven albumi putosi toisella viikollaan niin rajusti (1–16), vaikka esimerkiksi hänen edellisen levynsä vastaavat sijat olivat 5–9.

Äkilliset piikit ja pudotukset voi helposti tunnistaa myynnin aiheuttamiksi, koska kuuntelukäyttäytyminen on paljon paljon tasaisempaa. Niitä nähtiin useasti silloin kun mitattiin vain ostotapahtumia. Mutta voisiko peräti olla niin, että striimien mukanaolo kärjistää noita liikkeitä, vaikka myyntiluvut ovat aiempaa alhaisempia?

Suoratoiston jäljiltä lista-aineisto on entistä staattisempaa ja tasaisempaa massaa, mutta sen painoarvo taitaa silti toistaiseksi olla niin maltillinen, että vakiintuneen fanikannan ostopiikillä pystyy sen puhkaisemaan. Levyorientoituneiden fanien suoritettua velvollisuutensa toisen viikon pudotus saattaa sitten tasaisen massan seassa upota yllättävän alas. Ehkä 1–16 on hyvinkin samanlaisen kulutuskäytöksen seurausta kuin kolmen vuoden takainen 5–9. Ensi listan numero kertoo enemmän.

Number 6 with a bullet

Lauri Tähkän ensimmäinen post-Elonkerjuu-ykkönen albumilistalla oli ennustettavissa, samoin striimivahvan Ellinooran kakkossija. Mutta seuraava debyytti ehti askarruttaa. Mira Luoti ei biisimaistiaisillaan vakuuttanut kuluttajia, ja ympärillä oli esimerkkejä siitä, että myönteinenkään medianäkyvyys ei aina auta – Lassi Valtosen paluulevyhän jäi ulos listalta. Tunnelivisio ylsi kuitenkin hienosti kuudenneksi, ja PMMP on nyt historian toinen suomalaisduo, jonka kumpikin puolikas pääsi sooloalbumilla kärkikymmenikköön. Ensimmäinen oli Fintelligens.

Kent julkaisi kokoelman (#9) vain neljä kuukautta viimeiseksi julistetun studiolevyn perässä, ja Lordi (#10) palasi Top 10 -tasolle yhden notkahduksen jälkeen. 12:ntena debytoi Ghostin viisibiisinen ep Popestar, jota on vinyylinä kaupattu lähes kahdellakympillä. 23 minuutin kestosta huolimatta se on sijoitettu myös muissa maissa albumitilastoon (Ruotsissa kolmoseksi asti). Viimevuotisen suurmenestyksen Melioran seuraajaksi sitä tuskin mielletään – Meliora teki 44. viikollaan re-entryn sen yläpuolelle 11:nneksi.

Vaikka luonnonlaki käskee uutuuksia puskemaan edeltäjiään alaspäin, Nick Caven romahdus kärjestä 16:nneksi on poikkeuksellinen, puhumattakaan kakkosesta 27:nneksi luisuneesta Devin Townsendista. Edorf katosi kokonaan ysisijaltaan. Myös Steve ’n’ Seagulls vajosi 11 pykälää, vaikka Brothers in Farmsin hieno saavutus Billboardin bluegrass-listalla (#1) sai meillä paljon uutistilaa.

(Jos otsikko ei avautunut, sillä viitataan Billboard-hittilistojen käytäntöön, jossa nopeat nousijat saavat bullet-merkinnän.)

Harma-eminenssi

Hectorin Tyttörukka nousi striimatuimpien Top 50 -listalle, ja viimeksi ennakoimani temppu toteutui: yhden artistin ekan ja viimeisimmän listahitin aikaero on yli 50 vuotta. Pieni kauneusvirhe siinä, että kumpikin äärilevytys on cover, mutta se esikoinen Palkkasoturi sentään tuolloin 18-vuotiaan Hectorin oma sanoitus.

Kohta voimme seurata Vain elämään ansiosta miehen biiseistä tehtyjen versioiden listamenestystä. Se on yllättävän harvinainen lajityyppi: ylhäisessä yksinäisyydessään on vuoden 2009 Jos sä tahdot niin, jolla Jippu ja Samuli Edelmann nousivat sekä sinkku- että radioykkösiksi. Mutta suoraan muille tehtyjä, lähinnä sanoituksia, on tilastoitunut vuosikymmenten mittaan runsaasti. Kuten Edelmannin läpilyöntikappaleet Peggy ja Pienestä kii (1991).

Suurin merkitys hänen myötävaikutuksellaan oli silloiselle lankomiehelle Freemanille, jonka kaikki hitit Ajetaan tandemilla, Osuuskaupan Jane ja Kaksi lensi yli käenpesän (1976) olivat Hector-tekstejä. Myös kaksi Arja Korisevan vuoden 1995 radiosuosikkia tulivat hänen kynästään, Kattojen primadonna ja Rakastunut nainen. Ja Jari Sillanpään Pariisi–Helsinki. Isoin tilaushitti on kuitenkin sanoitettu noita kaikkia ennen: 1972-vuosilistan seitsemänneksi noussut italialaissävelmä Äänesi mä kuulen, sisällöltään varsin epätyypillinen Katri Helenalle.

Historiaa haarukassa

Vain elämää -ohjelman musiikkibisneksellinen hyödyntäminen turvaa nyt uuteen strategiaan: kaikki kuusi ekan jakson esitystä laitettiin saman tien jakeluun. Takavuosinahan niitä annosteltiin valikoidusti, mikä luultavasti auttoi muutamaa biisiä (Sata salamaa, Naurava kulkuri) nousemaan massasta merkittäviksi hiteiksi. Nyt on riskinä se, että vahvastikin käyntiin lähtenyt hitteys jää nopeasti saman artistin uusien tarjoomusten varjoon.

Riski toteutuu jos toteutuu näkyvimmin Mikael Gabrielin kohdalla – Pauhaava sydän näet on johtanut selvästi Spotifyn ohjelmanjälkeisiä päivälistoja. Yllättävän hyvin vastaanotettiin myös Chisu ja Anna Puu siihen nähden, että kummankaan viimevuotisilta albumeilta ei löytynyt suoratoistohittejä. Polte ja Suudellaan lisäsivät kuunteluitaan vielä neljäntenäkin päivänä (klikkaa oheinen graafi isommaksi), kun Gabrielin nousu jo taittui. Suvi Teräsniska, Hector ja Mikko Kuustonen lähtivät lievään laskuun jo toisena päivänään.

Kuustosen Saat syttymään tuskin mahtuu striimatuimpien Top 50 -viikkotilastoon, eli miehen tuorein listahitti on vastakin alkuvuodelta 2007, jollei latauslistalla tapahdu jotain. Mutta Hectorin Tyttörukka voi netota  striimisijoituksenkin ja päätyä osaksi historiallista saavutusta. Hectorista tulisi ensimmäinen artisti, jonka vanhimman ja uusimman ennenjulkaisemattoman hitin aikaeroa olisi yli 50 vuotta. Edes Katri Helena ei ole siihen yltänyt, vaikka saikin Vain elämään avulla yhden täpärän latauslistamerkinnän.

Blog around the clock

Eilisen albumilistan uutuuksiin mahtui kaksi sellaistakin levyä, joiden nimet on väännetty tunnetuista klassikoista: Steve 'n' Seagullsin Brothers in Farms (#10) ja Tommi Liimatan Rokokoo Computer (#43). Sen verran harvinaisia moiset ovat, että kahta samalla viikolla voi pitää melkoisena sattumana.

Takavuosilta tulevat äkkiseltään vastaavina mieleen useampikin Eppu Normaalin albumi sekä Sleepy Sleepersin Born in the S.A.V.O. (1985). Sillä välin kun mahdollisesti joskus pureudun aiheeseen tarkemmin, voitte kirjata tänne muita tapauksia, vaikkapa ulkomaisia. Ja listoillemme päässeitä.

Isänsurua ja äidinkieltä

Albumitilastoon rynni tänään 12 uutuutta, ja vilkkaalta näyttää seuraavakin viikko, joten olemme astuneet uuteen markkinakauteen. Uusi ykkönen on asetelmallisesti yllättävä, mutta kuitenkin odotettu: 28 vuotta listadebyyttinsä ja 20 vuotta ekan Top 10 -sijoituksensa jälkeen paalulla nähdään vihdoinkin Nick Cave. Muutamaa päivää vaille 59-vuotiaana mies on poikkeuksellisen, mutta ei ennätyksellisen iäkäs ensikertalainen kärjessä – Leonard Cohen teki sen 77-vuotiaana.

Caven tähän asti paras numero oli neljä kuten myös Devin Townsend Projectilla, joka nyt debytoi kakkosena. Jos Caven nousua siivitti kuolemantapaus, niin vielä konkreettisemmin sen koki Edorf (1985–2015), joka eläessään pääsi korkeimmillaan 33:nneksi, mutta nyt postuumialbumillaan yhdeksänneksi. Uusissa korkeuksissa ovat myös edellisellä levyllään pitkään Top 50:n pohjasijoilla roikkunut Bastille (#13) ja pari pykälää pb:tään petrannut Pain (#14).

Kaikki tulokkaat eivät sentään riko ennätyksiä. Kolmasti kärkeen yltänyt Anna Abreu ilmaantui kolmanneksi ja Carolaa versioiva Hanna Pakarinen 11:nneksi, mikä ikävästi katkaisi kuuden peräkkäisen Top 10 -merkinnän putken. Pidän kuitenkin huomionarvoisena, että 12 parhaan joukkoon mahtuu kolme viime vuosikymmenellä kilpaillutta Idols-artistia – Antti Tuisku näet sinnittelee yhä Pakarisen tuntumassa. Kaksi heistä on matkan varrella vaihtanut laulukielen englannista suomeksi.

Kirja-, vierailu- ja kiertue-elämää

Viides Vain elämää -kausi käynnistyy tänään Lauri Tähkän päivällä, ja uskomattoman sattumaketjun seurauksena juuri tänään ilmestyi myös Tähkän uusi albumi. Sitä pohjustettiin tehokkaasti keväällä, kun Morsian-single säntäsi radiolistan kärkeen ja striimasikin sijan 22 edestä. Vaikka hiljattain julkaistu Minun Suomeni lähti suoratoistossa liikkeelle yskähdellen, niin kai tässä on kasassa eväät miehen ekaan ykkösalbumiin ilman Elonkerjuuta.

Muista viitoskautelaisista myös Suvi Teräsniska julkaisee levyn parin viikon päästä, mutta toisilla on synergia vähän hakusessa. Hector toki kerää nostetta 50-vuotista levytysuraa juhlistavalle marras–joulukuun keikkakiertueelle. Mikael Gabriel vierailee yhdellä niistä harvoista Anna Abreun uuden pitkäsoiton kappaleista, joita ei vielä ole julkaistu singlenä. Chisulta ja Anna Puulta tulivat albumit vuosi sitten, ja Puu lämmittelee omaansa Top 40 -radiolistalta löytyvällä Matkalla-lohkaisulla.

Mikko Kuustosen sinänsä sisällökäs musiikkiura on ollut niin kauan telakalla, että artistikattauksen paljastuttua häntä yleisesti arveltiin jonkun viime tipassa peruneen tuuraajaksi. Mutta Vain elämää -julkisuutta voi hyödyntää muussakin kuin sävelbisneksessä. Kuustonen on toinen tekijä kuun lopussa ilmestyvässä Isän tyttö, tytön isä -teoksessa, josta 96-sivuisena käyttäisi mieluiten nimitystä ”kirjanen”, mutta yli kahdenkympin hinta ja nen-pääte ovat hieman ristiriidassa keskenään.

Leijonia ja elefantteja

Spotify-listojen kärkipää on viime päivinä ollut hyvin tasainen. Ellinooran Elefantin paino eteni kolmantena ulkonaolopäivänään kahdeksannelta sijalta ykköseksi, vaikka sen kuuntelumäärä karttui vain puolisentoista prosenttia. Se tuskin vielä ehtii ensi perjantain striimiviikkotilaston kärkeen, vaan välissä huipulla käväissee DJ Snaken Let Me Love You. Biisillähän on mukana Justin Bieber, jolla on ennestään ykköskokemusta sekä itsekseen että Major Lazerin kanssa.

Ellinooran vuosi on sujunut vaihtelevasti. Maaliskuussa julkaistu Leijonakuningas vastaanotettiin hyvin etenkin radioissa, mutta se romahti heinäkuun alussa kärkikympistä Top 40:n alasijoille kuin tehdäkseen tilaa Rakkauden kesä -seuraajalleen. Tämä kuitenkin osoittautui flopiksi, ja radiot tarttuivat uudelleen jellonaan – se on tällä viikolla korkeimmalla sijallaan neljäntenä. Kun lukuisat sinkkumaistiaiset viimevuotisesta Carrie-hitistä alkaen ovat ehtineet haalia kuunteluita ”kultalevyn” edestä, on hyvä julkaista eka albumi ensi perjantaina.

Tuttuja uutuuksia

Eri esittäjiä -koostelevyjen markkina-arvoa on kasvavasti epäilty suoratoiston voittokulun myötä. Viimeiseksi luullun lippulaivan The Voice kesähitti -jatkumon masto näytti katkenneen, kun tämänvuotinen seuraaja Kiss kesähitti jäi sijalle 15. Vaan mitä vielä, uusi albumilistan ykkönen on Retroperjantai – We Love the 90’s Vol. 2. Oheiset kasvot kuuluvat Oku Luukkaiselle, jonka juontama Retroperjantai-ohjelma siirtyi alkuvuonna The Voicesta Radio Novaan.

Vaikka Musiikkituottajien tilasto niin näyttää, levy ei suinkaan debytoinut kärjessä – aiemmat sijoitukset olivat kahdeksan ja viisi. Ilmeisesti nimitietojen säätäminen antoi kolmelle tutulle Top 10 -levylle keltapohjaisen uutuustähden toistamiseen. Muuttuvien nimien takia listasivuston Artistit-hakemistokin on paikoitellen epäluotettava. Esimerkiksi the-artikkelin läsnä- tai poissaolo saa bändin ansioluettelon hajoamaan eri paikkoihin.

Sadan listaviikon haamuraja arkipäiväistyy striimiroikkujien takia. Listan alkuvuosina ylittäjiä saatiin kaksi, mutta seuraajaa niille piti odottaa yli 25 vuotta. Viime viikolla klubin kuudenneksi jäseneksi eteni Ed Sheeranin X, ja ensi viikolla satasen rikkoo myös Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana. Albumi on koko tämän vuoden sinnitellyt sijojen 18–30 välissä eikä ole katoamassa mihinkään vielä aikoihin. Sitä se teettää, kun listalla pysyminen ei enää edellytä uuden yleisön hankkimista.

Kaksijakoisuus kasvaa

Kolmen–neljän viikon takaisen uutuusryöpsäyksen ansiosta virallisen suoratoistolistan kärkipää koostuu melko tuoreesta tavarasta, mutta parissa viimeisessä tilastossa tulokkaita on nähty ihmeen niukasti. Vaikka tunnetutkin nimet ovat kyllä julkaisseet tavaraa, striimiväki ei näytä lämpenevän. Esimerkiksi tämänpäiväisen radiolistan korkein debyytti, Arttu Wiskarin Kuningaslohi (#28), lojuu Spotifyn päiväraportissa sijalla 64.

Nuo striimausta hallitsevat kotimaiset kappaleet ovat yhä radiosoitossa täysin statisteina – jopa Cheekin All Good Everything vasta 51:ntenä – ja sama koskee hieman yllättäen myös leffahittiä Sucker for Pain. Se paransi striimilistalla yhä asemiaan viidenneksi, mutta radiolista näyttää numeroa 42. Sen sijaan striimien Top 50:stä jo kymmenen viikkoa sitten ulos pudonnut Justin Timberlaken Can’t Stop the Feeling soi yhä sijan kahdeksan edestä.

Striimin ja radion ero näyttää oikeastaan nyt historiallisen suurelta. Vain yksi biisi mahtuu kummankin kärkikymppiin: Major Lazerin Cold Water sijoille kuusi ja kolme. Jos kyseessä on pitkäkestoinen ilmiö, sillä voi olla kiinnostavia seurauksia hittivuosilistan 2016 kannalta. Tällä haavaa minulla on käsitys parista–kolmesta vahvasta menestyjästä, mutta loppulista saattaa muodostua yllätyksekkääksi, ja hyvä niin.

Tiedonkeruu meni vihkoon

Lapsuudenkodin tyhjennysprojektissa osui käteen pari ruutuvihkoa, joihin olin 1970-luvun lopulla ylösmerkinnyt Radio Luxembourgin Top 30- ja Top 40 -listoja. Olen kai muutaman kerran puhunut Luxembourgista ja nuo vihkot saanevat minut vielä palaamaankin aiheeseen, joten tähän väliin faktapaketti.

Radio Luxembourg lähetti (kyllä, Luxemburgista) keskiaalloilla kaupallista ohjelmistoa eri kielillä, ja illat pyhitettiin anglosentriselle popille ja brittideejiiden pälätykselle. Kulta-aikaa olivat 1960- ja 1970-luvut, joiden jälkeen Britannian oma mainosradiotarjonta pisti sen ahtaalle. Tiistaisin klo 21 Suomen aikaa lähetettiin mainitsemani lista, joka selvästikin tilastoi brittien suosikkeja hyvin vakuuttavaan sävyyn, mutta sen syvin olemus valkeni minulle vasta parin vuoden kuuntelun jälkeen.

Sain selville, että BBC lähetti yksinoikeudella virallista Englannin singlelistaa, jonka varsinainen kaksituntinen lähetysaika Radio 1:ssä oli sunnuntaisin, mutta joka julkistettiin jo edellisenä tiistai-iltana. Luxembourgin show olikin vain virallisiin listatapahtumiin perustuva yksioikoinen ennuste – nousevia nostettiin hiukan ylemmäs, putoajia sysättiin alemmas. Toimi tuohon aikaan, jolloin levyt liikkuivat hitaammin eivätkä koskaan saavuttaneet huippusijaansa ekalla ja harvoin tokallakaan viikolla.

Luultavasti suurin ”eettinen” dilemma syntyi ykkössijan kanssa. Yleensä Luxembourgissa maltettiin pitää yhtä biisiä kärjessä vain pari viikkoa, ja syrjäyttäjät noukittiin joskus melko alhaalta. Kun Yesin Wonderous Stories eteni lokakuussa 1977 virallisella listalla 16. sijalta seitsemänneksi, Lux sinkautti sen ykköseksi. Kun biisi kääntyikin seuraavalla viikolla laskuun, sitä ei kehdattu romahduttaa heti ulos kärkikympistä, vaan se sijoitettiin kolmanneksi ja viikkoa myöhemmin 12:nneksi.

Löysin Radio 1:n harmillisesti heikommin kuuluvan listalähetyksen keskiaalloilta joskus syksyllä 1979. Pian lopetin Luxembourgin listojen kirjaamisen.

Syömähammas kromia

Tuuttimörkö yllätti ehkä enemmän debytoituaan kolmosena kolme vuotta sitten kuin syyhkiessään tänään albumitilaston kärkeen. Kromihammas on kahdeksas yksisanainen ykkösalbumin nimi tänä vuonna. Agents & Vesa Haaja sai tyytyä samanmoisella (Blue) kolmossijaan. Agents on netonnut Topi Sorsakosken ja Jorma Kääriäisen kanssa useita paalupaikkoja, mutta Haaja-yhteistyöllä on toistaiseksi ylletty parhaimmillaan vain kakkoseksi.

Ja lisää uutuuksia, tämähän oli vilkas viikko. Paraikaa Arttu Lindemanin ykkössinkulla vieraileva ja neljä omaakin hittiä haalinut Lucas debytoi seitsemäntenä ja Britney Spears kahdeksantena. Yhdeksännen Spears-pitkäsoiton Gloryn biisimaistiaiset eivät ole herättäneet juuri mitään reaktioita, mutta jotenkin daami onnistui ujuttautumaan koko uransa neljänneksi korkeimpiin asemiin. Yhtään ykkösalbumiahan hänellä ei Suomessa ole ollut.

Jyväskyläläinen rapryhmä Korstoraatio ensiesittäytyy 19:ntenä ja jossain yhteydessä Within Temptationiin oleva hollantilainen Delain 31:ntenä. Raaka-aineen neljäs listavisiitti tuotti numeron 35. Kolumbiassa vuonna 1988 perustettu metalliveteraani Inquisition ja melkein yhtä vanha vaasalainen Throes of Dawn ovat tästedes myös lista-akteja, onnea heille. Joko saa julkaista?

Provokaation aika on ohi

Vaikka Suomen strimatuimmat -lista soi NRJ:lla vasta perjantai-iltaisin, se julkistetaan kanavan sivuilla usein jo torstaina – niin tapahtui eilenkin. Suurta uutisarvoahan tilastolla ei ole siksi, että Spotifyn päivälista haalii nopeudellaan enimmän mediahuomion. Tällä viikolla se kuitenkin elää samaa tilannetta päivälistojen kanssa, koska uusia suurhittejä ei viime päivinä ole julkaistu. Ykkösenä siis jo toisella biisillään Arttu Lindeman.

Siirrän katseeni viikkolistan sijalle 39 ja päivälistan sijalle 46, joita miehittää Sannin Vahinko. Siis se ”kohubiisi”, jonka ”kohuvideo” on herättänyt paljon keskustelua joidenkin toimittajien some-ympyröissä ja innoittanut heitä kirjoittamaan kolumneja, joissa on aika tuttu dramaturgia. Niissä päädytään julistamaan kohu nerokkaaksi markkinointitempuksi, vaikka tempun tehosta ei ole mitään näyttöä. Biisihän on jatkanut videon jälkeenkin tasaista alamäkeään. Smells like Emma-gaala.

Popkulttuuriin kuuluu huomiohakuisuus, mutta suomalaiset harvoin ymmärtävät reagoida tähtien tempauksiin kulutuksellaan. Nyt meillä vihdoin on listajärjestelmä, joka kykenisi nopeasti ja uskottavasti heijastamaan kaikenlaisia reaktioita ja vastareaktioita, jos sellaisia vain viriäisi.

Pitää siirtyä pienempiin ympyröihin niitä löytääkseen, eli latauslistalle. Sian toissavuotisen Chandelierin paluulla sijalle 20 lienee syy-yhteys siihen, että Saara Aalto esitti kappaleen brittien X Factor -karsinnoissa ja aikaansai jonkinlaisen, no, kohun. Ehkä tässäkin näkyy striimi- ja ostokulttuurin ero: provosoitumista voi ilmaista ostamisella tai ostamatta jättämisellä, mutta ei kuuntelemisella.

Merkkikuukausi 9/2016

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

50 vuotta: Kristina Hautala
Kuudesti singlelistalle nousseen laulajan ensimmäinen hitti En koskaan oli nelossijoineen myös suurin.

45 vuotta: Rod Stewart
Every Picture Tells a Story -albumista alkaneesta 40 vuoden listajänteestä huolimatta Stewart ei ole koskaan yltänyt meillä top kolmeen. Sinkkuykkösiä on pari.

35 vuotta: J. Karjalainen
35 vuotta: Tomas Ledin
Karjalainen sai ekan merkintänsä Mustat lasit -sinkun noustua jukeboxlistalle. Vaikka Ledin tunnetaan ruotsinkielisistä levyistään, hän tilastoitui ensiksi albumilla Lookin’ for a Good Time.

25 vuotta: Don Huonot
25 vuotta: Moby
25 vuotta: The Black Crowes
25 vuotta: Marky Mark
Huonot, Moby, Crowes ja Mark esittäytyivät singleillä Manimania, Go, Hard to Handle ja Good Vibrations. Mark, siis Wahlberg, teki noista ekana Top 10 -albumin!

20 vuotta: Ultra Bra
20 vuotta: Vanessa-Mae
20 vuotta: No Doubt
20 vuotta: Toni Braxton
Ultra Bran Vapaaherran elämää jäi vielä albumitilastossa platina-Vanessan The Violin Playerin varjoon. No Doubt ja Braxton debytoivat vaivihkaa albumeilla, jotka nousivat kuukausia myöhemmin hurjaan liitoon Don’t Speak- ja Unbreak My Heart -hittien myötä.

15 vuotta: Von Hertzen Brothers
Kyllä, donkkarikitaristi Kie von Hertzenin toisen bändin listadebyytti tuli tasan kymmenen vuotta ensimmäisen jälkeen.

10 vuotta: Jippu
10 vuotta: Lily Allen
Tunnettujen isien (oopperalaulaja ja näyttelijä) tyttäret saapuivat eri suunnista, Allen radiosuosikkina (Smile) ja Jippu albumimenestyjänä (Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan).