sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Monen tarinan mies

Radiolistalla harvoin harpotaan näin nopeasti kärkikymmenikköön: 94 – 20 – 10. Vielä harvemmin, jos kyseessä on ulkomainen hitti, mutta nyt sen on tehnyt Eminemin Houdini. Hänen edellinen Top 10 -merkintänsä on vuodelta 2017 (River ft Ed Sheeran) ja täyssoolona niinkin kaukaa kuin 2005 (Like Toy Soldiers). Houdiniin samplattu Steve Millerin Abracadabra oli Suomessa kolmen napin hitti vuonna 1982.

Vastikään viime vuodenvaihteessa radiolistan neljäntenä oli Dua Lipan samanniminen biisi, ja kummassakin tuntuu olevan jokin katoamistempputematiikka. Unkarilaissyntyinen Harry Houdini (1874–1926) tunnettiin tosin parhaiten kahlekuninkaana, vaikka taikoi myös norsun näkymättömiin. Vuonna 1988 Kon Kanin kookkaahkon I Beg Your Pardon -hitin seuraaja Harry Houdini eteni meillä singlelistan 17:nneksi, vaikka menestyi maailmalla vaatimattomasti.

Toisen raphittiputken rakentajan JVG:n striimi-imuri Rallikansa sen sijaan saa oudon vähän rotaatiota, vaikka sitä on jopa käytetty Radio Suomipopin tv-mainoksessa. Debytoituaan 31:ntenä sitä ei ole enää nähty 40 soitetuimman joukossa. Duolle on kuitenkin kertynyt runsaan vuosikymmenen aikana myös radiossa 13 Top 10 -sijoitusta.

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Luottamusyö

Tänään paljastuu, riittikö juhannuspiikki nostamaan Portion Boysin Juhannusyön viikkosinglelistamme kärkeen. Spotify-striimausten perusteella ei tainnut riittää. Oheisessa graafissa sen päivätilanteita verrataan hallitsevaan ykköseen, joka on kolmen viikon ajan ollut Mirellan ja Lauri Haavin Luotathan. Klikkaa suuremmaksi.

Viime perjantaina Juhannusyö sai lähes 100.000 kuuntelua enemmän (237.282) kuin julkaisupäivänään kaksi viikkoa aiemmin. Tästä saa syyn pelätä, että siitä tulee samanlainen ikuinen listapalaaja kuin monista joululauluista. Juuri rakennettuani uuden pisteytyksen jouluhiteille en houkutu siitä ajatuksesta, että tulevaisuudessa juhannushititkin tarvitsisivat samanlaisen.

Yksi tapahtumakulku kuitenkin enteilee sitä, että musiikinystävät eivät ole valmiita joulunkaltaiseen kulutuskaruselliin kahdesti vuodessa. Joululauluthan katoavat tilastoista kokonaan pian aaton jälkeen, mutta piikkinsä jälkeen Juhannusyö on piirtänyt samantyyppistä käyrää kuin mikä tahansa hitti, vaikka päiväkohtainen sijaluku onkin hiukan pudonnut.

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Tekoälyhitit

AI-villitys näyttää löytäneen sellaisenkin muodon, että korostetaan firman tms. nimessä sitä, jos siinä on A ja I peräkkäin. Ennen kuin saan siitä tarpeekseni, ajattelin hyödyntää teemaa hittiarkistossani. Tähän tapaan.

Suurin kotimainen AI
Kuumaa: YlivoimAInen •••••••• 2023

Suurin käännös-AI
Jari Huhtasalo: Äideistä parhAIn ••••••• 1972

Suurin tupla-AI
Kisu: Uneen AIka vAIpuu •••••• 1974

Suurin englanninkielinen AI
Sunrise Avenue: FAIrytale Gone Bad •••••• 2006

Suurin ulkomainen AI
Adele: Set Fire to the RAIn •••••• 2011

Suurin instrumentaali-AI
Lasse Mårtenson: Myrskyluodon MAIja ••••• 1977

Suurin kieliversiokaksikko-AI
Barbi Benton: AIn’t That Just the Way ••• 1976
Vicky Rosti: Näinkö AIna meille täällä käy ••••• 1976

Suurin viisuedustaja-AI
Kirka: HengAIllaan •••• 1984

Suurin espanjankielinen AI
Paradisio: BAIlando •••• 1997

Suurin portugalinkielinen AI
Michel Teló: AI se eu te pego ••• 2012

Suurin esittäjä-biisi-AI
AIkakone: KeltAInen ••• 1996

Suurin ranskankielinen AI
Jane Birkin & Serge Gainsbourg: Je t’AIme moi non plus ••• 1969

Suurin karjalankielinen AI
Heli Keinonen: Ajettih da tsiganAIset •• 1967


Laajahkokaan etsintä ei tuonut joukkoon ruotsin- tai saksankielisiä edustajia. Jos keksit, kerro.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Vuosi parissa kuukaudessa

Useimmat meistä puurtavat läpi työelämänsä koskaan kuvittelemattakaan, että siitä olisi seurauksena jotain palkintoja, mutta toisille kuten musiikintekijöille niitä tunnutaan jaettavan melkein joka kadunkulmassa. Viimeksi olemassaolostaan muistutti Suomen Musiikkikustantajat ry:n Palkintogaala 2024 seitsemän kategorian ehdokasasetteluineen.

Muissa sarjoissa nominaateiksi on päässyt hyvinkin tuntemattomia nimiä, mutta vuoden biisiksi tarjotaan vain varmoja nakkeja: kaikki kahdeksan ovat menestyneet hienosti sekä striimauksissa että radiosoitossa. Niiden kautta hanke nettoaa myös klikkiotsikoita kuten ”ehdolla todellinen yllätysnimi!” (joka yllämainitut kriteerit täyttäessään ei ole yllätys, mutta mainitaan silti: Pilvi Hämäläisen Mon chéri.)

Muiden vuosigaalojen aikatauluista erottuu kivasti, kun julkistaa ehdokkuudet kesäkuussa ja voittajat syyskuussa, mutta tällöin jää myös epäselväksi, mistä vuodesta on kysymys. Noista kahdeksasta seitsemän on ilmestynyt lyhyellä välillä (joulukuu23–helmikuu24) ja se yksi yli puoli vuotta muita aikaisemmin (Viivin ja JVG:n Mitä näil korteil saa). Tässä Soundin artikkeli palkintokokelaista.

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Täyskäännösten päivä

Vaikka edellinenkin kirja on vielä vähän vaiheessa, päätin jo ruveta hakemaan apurahaa seuraajaa varten ja kappas, sellainen lohkesi yllättävänkin pian. Ilmeisesti hyvä nimiehdotus paikkasi aika hahmottumatonta sisältösuunnitelmaa. Piti oikein miettiä, mistä päästä työrupeama kannattaisi aloittaa.

Kirjassa on vaihteeksi musiikkiteema, ja tartuin ensiksi kohteeseen, joka ei pääse vanhenemaan, vaikka valmistuminen venyisi. Tutkailin viime vuosisadan menestyneimpien kotimaisten albumien biisikoostumuksia, lähinnä sitä, paljonko niissä on ulkomaisia sävellyksiä, ja olihan niitä jopa levyn täydeltä. Siis muissakin kuin käännösteema-albumeissa kuten Sleepy Sleepers Sings Elvis tai Hair-musikaalin kotimaisen version soundtrack.

Moni 1970-luvun iskelmälevy sisältää pelkkiä tuontihittejä, esimerkiksi Kai Hyttisen Dirlanda (1972). Hyttinenhän ei koskaan osallistunut Syksyn säveleen tai viisukarsintoihin, joista useimmat suomivalmisteiset hitit kapusivat listoille. Mutta Katri Helena oli mukana useasti, ja silti myös häneltä löytyi kaksi peräkkäistä täyskäännöstä, Kun kohdattiin (1974) ja Paloma blanca (1975). En muuten tiennytkään, että hän on joskus levyttänyt Abbaa suomeksi (SOS).

Ilman kotimaisia melodioita älppäreitään täyttivät menestyksekkäästi myös ainakin Fredi, Kisu, Tapani Kansa, Juhani Markola ja Kari Tapio. Myöhemminkin se on onnistunut, mainitaan vaikkapa Pate Mustajärven 1980-luvun sooloalbumit ja Topi Sorsakosken ja Reijo Taipaleen yhteislevy Kulkukoirat (1992). 30-vuotinen katsauskauteni päättyi vuoteen 1995.

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Viiden vuoden putki

V2.fi on moneen otteeseen hehkutellut musiikkiuutisissaan Behmin esikoisalbumin listamenestystä, viimeksi eilen. Ja riittäähän siinä hehkuttamista: Draaman kaari viehättää keräsi ennätykselliset 20 ykkösviikkoa, ja kohta on koossa neljä vuotta Top 50:ssä ilman vajoamista koskaan sijaa 24 alemmas. Kuten otsikko toteaa: ”Viime vuosien suosituin kotimainen albumi – 195 listaviikkoa takana ja loppua ei ole näkyvissä”.

Yhtään samantyyppistä ihastelujuttua en muista kuitenkaan nähneeni Gettomasan Diplomaatti-levystä. Se on nimittäin pysytellyt samaisessa tilastossa tauotta jo 264 viikkoa, yli viisi vuotta, huonoimpana sijalukunaan 38. Keskimääräinen Diplomaatin raitojen Spotify-kuuntelumäärä on nyt 11.076.368, kun Draaman vastaava lukema on 12.386.738.

Loppua ei ehkä ole näkyvissä, mutta putken katkeaminen on ennustettavissa. Kummankin albumin alhaisin merkintä näet on viime vuoden jouluviikolta. Pitkäsoitot eivät notkahtele tuolloin niin dramaattisesti kuin striimihitit, mutta albumilistallakin jouludominanssi on kasvanut sesonki sesongilta, ja puolen vuoden päästä voi tulla ainakin hetkellisesti tukalat paikat.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Vain 55 % luvatusta

Singlelistan Top 40 -uutuuksista on totutusti puolet nimeltään vieraskielisiä mutta sisällöltään suomea. Pieneksi vaihteluksi Sexmane ft Melon (Mama We Made It #18) ja Etta ft Turistin (Showtime #25) seurassa debytoi 27:ntenä Karim B ft Ege Zulun Mi amore.

Spotifyn esittelytekstin mukaan ”Karim B is a charismatic artist who topped the Spotify charts at the end of last year with the hit Aji Aji.” Topped tarkoittaa tässä päivälistan sijaa 13 – tai jos joku jostain syystä yhä seuraa Viral Songs Finland -tilastoa, sijaa kuusi.

Vaikka tulokkaissa tuntuvat aina toistuvan samat nimet, niin heidän suhdanteissaan on vaihtelua. Kahdella edellisellä singlellään sijoille 36 ja 40 jäänyt Portion Boys elpyi kolmoseksi kappaleella Juhannusyö. Se on tehty vauhtikiihtyy-metodilla eli versioi Kake Randelinia vuodelta 1989. Mukana ääntelevä Randelin palasi lista-artistiksi 35 vuoden tauolta. Hän ei saanut esittäjäkrediittiä JVG:n Amatimies-hitillä (2022).

Aiemmin kielikorviamme hiteillä Aatelisii, Dinosauruksii ja Hiljaisii heeroksii hivellyt Ellinoora ylsi 21:nneksi singlellä 7 minuuttii. Nimi viittaa aikaan, jonka ihmisaivot uskomuksen mukaan toimivat vielä kuoleman jälkeen. Biisihän tietysti kestää tasan seitsemän minuuttia, eikö vain? Ei, vaan ainoastaan 3,52 – joka toki sekin on nykystandardia enemmän.

torstai 13. kesäkuuta 2024

Olympiadipäivitys

Vuonna 2020 Top 1000 -kirjassani julkaistiin vuosien 1960–2019 menestyneimmät listahitit Suomessa. Tuolloinen tulostus on esillä myös täällä blogissa. Kuinka tilanne on muuttunut neljässä vuodessa? Luettelen alla ne 58 uutta kappaletta, jotka tunkeutuisivat tuhannen joukkoon, jos kirjasta otettaisiin toinen painos. Muistatko vielä nuo kaikki?

Tulokkaissa on kaksi vanhempaa biisiä (Studio Killersin Jenny ja Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan), ja listan sisälläkin on liikehdintää. Behmin Hei rakas paransi deadlinen jälkeen kuutosesta neljänneksi, ja Ne Kaksi Joululaulua ovat tietenkin kartuttaneet saldojaan.

5. Behm: FRIDA (2020)
7. The Weeknd: BLINDING LIGHTS (2020)
13. Käärijä: CHA CHA CHA (2023)
18. William ft Clever: PENELOPE (2020)
20. Kuumaa: YLIVOIMAINEN (2023)
21. Arttu Wiskari ft Leavings-orkesteri: TÄSSÄKÖ TÄÄ OLI? (2020)
25. Bess: RAM PAM PAM (2022)
27. Portion Boys ft Matti ja Teppo: VAUHTI KIIHTYY (2021)
36. Elastinen ft Jenni Vartiainen: EPÄRÖIMÄTTÄ HETKEEKÄÄN (2020)
45. Kuumaa: TULIPALO (2023)
61. Behm & Olavi Uusivirta: VIIMEINEN TANSSI (2023)
94. David Guetta & Bebe Rexha: I’M GOOD (BLUE) (2022)
96. Blind Channel: DARK SIDE (2021)
98. A36: SAMMA GAMLA VANLIGA (2021)
99. Ed Sheeran: BAD HABITS (2021)
104. Olli Halonen: POHJOLA (2022)
116. Ed Sheeran: SHIVERS (2021)
126. Haloo Helsinki!: PIILOTAN MUN KYYNELEET (2021)
131. Gettomasa ft Van Hegen: SHAMPPANJADIEETILLÄ (2022)
138. The Kid Laroi with Justin Bieber: STAY (2021)
172. Hugo ft Costi: TAULUT (2023)
184. Ibe: BLONDINA (2023)
238. JVG: AMATIMIES (2022)
266. Harry Styles: AS IT WAS (2022)
344. The Weeknd: SAVE YOUR TEARS (2021)
345. Studio Killers: JENNY (2013)
349. Bbno$ ft Rich Brian: EDAMAME (2021)
359. Ramses II: VILLIELÄIN (2022)
486. Ellinoora: DINOSAURUKSII (2021)
491. Costi: MAAILMAN YMPÄRI (2023)
510. Bee: VIIMEISIÄ SANOJA (2023)
534. Viivi: USA (2021)
537. Viivi ft Robin Packalen: IHANA KIPU (2022)
538. Erika Vikman: SYNTISTEN PÖYTÄ (2020)
540. Behm: LUPAAN (2020)
551. Erin: YHTENÄ SUNNUNTAINA (2020)
553. 24K Goldn ft Iann Dior: MOOD (2020)
576. Ava Max: SALT (2020)
594. Behm: TIVOLIT (2020)
600. Haloo Helsinki! ft Cantores Minores: JOULUN KANSSAS JAAN (2017)
620. Haloo Helsinki!: REIVILUOLA (2022)
641. Gettomasa: VASTUSTAMATON (2022)
651. Miley Cyrus: FLOWERS (2023)
735. Lil Nas X: MONTERO (CALL ME BY YOUR NAME) (2021)
774. Shrty ft Joalin: PARIISIN KEVÄT (2023)
808. Glass Animals: HEAT WAVES (2021)
816. Dua Lipa: PHYSICAL (2020)
822. Måneskin: I WANNA BE YOUR SLAVE (2021)
861. Ava Max: KINGS & QUEENS (2020)
864. Jaymes Young: INFINITY (2022)
904. Haloo Helsinki!: TULIKÄRPÄSET (2021)
936. Måneskin: BEGGIN’ (2021)
951. Kube: 100 (2020)
953. Elton John & Dua Lipa: COLD HEART (2022)
971. Saint Jhn: ROSES (2020)
973. Olivia Rodrigo: GOOD 4 U (2021)
982. Lil Nas X ft Jack Harlow: INDUSTRY BABY (2021)
998. Masked Wolf: ASTRONAUT IN THE OCEAN (2021)

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Suurimmat hitit Suomessa 2023

Tämä laskelma perustuu hittien keräämiin pisteisiin striimauspohjaisen singlelistan ja Radio Monitorin mittaaman radiosoiton Top 40 -viikkosijoituksissa. Myös muina kalenterivuosina kerätyt pisteet on huomioitu, kunhan suurin menestys on vuodelta 2023. Kappaleille on annettu pistemääriä kuvaava nappijono nimen perään, ja lopussa mainitaan paras Top 40 -sijoitus single- ja radiolistalla.

Viimeaikaisten suuntausten mukaisesti kärjessä on paljon isoja potteja, ja 2000–3000 pisteen hittien määrä on selvästi pudonnut. Yli 6000 pisteestä huolimatta Iben Blondina sai tyytyä kuutossijaan, mutta kompensaatioksi miehen nimi esiintyy peräti 14 kappaleen esittäjätiedoissa! Kuvassa oletetusti Korelon ja Ibe.

1. Käärijä: CHA CHA CHA ••••••••• S1 R1
2. Kuumaa: YLIVOIMAINEN •••••••• S1 R1
3. Kuumaa: TULIPALO ••••••• S3 R1
4. Behm & Olavi Uusivirta: VIIMEINEN TANSSI ••••••• S2 R1
5. Hugo ft Costi: TAULUT •••••• S1 R11
6. Ibe: BLONDINA •••••• S1 R14
7. Costi: MAAILMAN YMPÄRI •••• S1
8. Bee: VIIMEISIÄ SANOJA •••• S9 R1
9. Miley Cyrus: FLOWERS •••• S1 R2
10. Shrty ft Joalin: PARIISIN KEVÄT ••• S2

11. Viivi ft JVG: MITÄ NÄIL KORTEIL SAA? ••• S5 R1
12. Behm: SATA VUOTTA ••• S1 R2
13. Gettomasa: MEIT EI OO ••• S1
14. Gettomasa: JÄLKEEKÄÄN ••• S1 R19
15. Elastinen ft Bess: PIMEE ••• S8 R1
16. Tate McRae: GREEDY •• S11 R5
17. Portion Boys: SAMAA TAIVASTA KATSOTAAN •• S5 R3
18. Ibe: FAMOUS •• S2
19. Bess: SAMMUMATON •• S15 R3
20. Turisti ft Ibe: KIIREINEN NAINEN •• S1

21. Lewis Capaldi: FORGET ME •• R1
22. Kenya Grace: STRANGERS •• S7 R6
23. Costi: ENNEN VANHAAN •• S4
24. Loreen: TATTOO •• S3 R8
25. Tove Lo: 2 DIE 4 •• R4
26. Jenni Vartiainen: LANKA •• S6 R1
27. Lauri Haav ft Gettomasa: FEIMII •• S2
28. Cassö, Raye & D-block Europe: PRADA •• S6 R26
29. Alessandra: QUEEN OF KINGS •• S3 R18
30. Ellinoora: MATKALLA •• S4 R5

31. Raye & 070 Shake: ESCAPISM • S3 R20
32. Överi ft Ahti: STADIN PUISTOT • S6
33. Bee ft Jambo: SILKKIIN VERHOILTUNA • S3
34. One Republic: RUNAWAY • R2
35. Vesterinen yhtyeineen: KOHTI SYDÄNPELTOJA • R1
36. Cledos: JOS MÄ OISIN SÄ • S1
37. Alma: SUMMER REALLY HURT US • R5
38. Keira: NO BUSINESS ON THE DANCEFLOOR • S7 R12
39. Jami Faltin: KERTOIMIA VASTAAN • S1
40. Jore & Zpoppa ft William: BÄMÄ • S4

41. JVG: OISKO TÄÄ TÄS • S5
42. Lewis Capaldi: WISH YOU THE BEST • R2
43. Metro Boomin ft The Weeknd & 21 Savage: CREEPIN’ • S14 R9
44. Etta: DEMONEISTA YSTÄVII • S2 R34
45. Dua Lipa: DANCE THE NIGHT • S33 R2
46. Davi ft Joalin: SILKKII • S1
47. Olli Halonen: KYLÄ KESKELLÄ EI MITÄÄN • S27 R3
48. Ibe: VYYHTI (ETTINY AITOO RAKKAUT) • S10
49. Ed Sheeran: EYES CLOSED • S31 R2
50. T Swoop ft Ibe: ALLSTAR • S2

51. Roope Salminen & Koirat, Teflon Brothers, Stig: VITUIKS MÄN • S21 R6
52. Bess: MISSIO • S10 R25
53. Isac Elliot ft William: MISSAAT MUT • S7
54. Korelon ft Ibe: CITYBOY • S4
55. Doja Cat: PAINT THE TOWN RED • S7 R10
56. Averagekidluke ft Ibe: GHETTO LOVE • S1
57. Alok, Sigala & Ellie Goulding: ALL BY MYSELF • R7
58. Zara Larsson: CAN’T TAME HER • S39 R4
59. Dua Lipa: HOUDINI • S31 R4
60. Jason Derulo ft Dido: WHEN LOVE SUCKS • R6

61. Kuumaa: TÄSSÄ ON KAIKKI • S3 R7
62. William ft Korelon: EI VITUS • S3
63. Alesso & Zara Larsson: WORDS • R10
64. Averagekidluke ft Turisti: RICH MAN • S4
65. Cledos ft Jambo: KILSOI • S1
66. Isac Elliot: SUA EI OO • S5
67. David Guetta, Anne-Marie & Coi Leray: BABY DON’T HURT ME • S28 R4
68. Ibe ft Baka®: SHOPPAA • S5
69. Kuumaa: ANNA MULLE MITÄ VAAN • S6
70. Ibe: BISNESMIES • S4

71. Aliisa Syrjä: 2:02 • S8 R29
72. Blacflaco & Korelon: JULKINEN PERSOONA • S11
73. Purplape: RECKLESS • S6
74. Tuuli ft Ibe: ONLYFANS • S5
75. Lauri Haav: AINO • S6
76. Benjamin: HOIDA MUT • S7 R30
77. Costi ft Lauri Haav: PARTYBOY • S3
78. Jaakko Kulta ft Ellis: HUONE • S4
79. Aden Foyer: THE BALLET GIRL • R7
80. Ibe: DIIPIMPÄÄ • S6

81. Turisti: UUDESTAAN • S7
82. Aste ft Diandra: KÖYHÄ LAULAA • S7
83. Jack Harlow: LOVIN ON ME • S15 R18
84. Sanni: MIELENMAISEMAT • S13 R13
85. Dave & Central Cee: SPRINTER • S11
86. Calvin Harris ft Sam Smith: DESIRE • R11
87. Cledos ft Ibe: KAUEMMAS S2
88. Ellie Goulding ft Big Sean: EASY LOVER R8
89. Adam Lambert: HOLDING OUT FOR A HERO R10
90. Joe L ft William: OVET PAUKKUU S2

91. Isac Elliot ft Ibe: KAKS S4
92. Abreu: EILISEN MÄ S4 R22
93. Isac Elliot ft Costi: KOMPASTUN S5
94. Anne-Marie ft Shania Twain: UNHEALTHY R5
95. Post Malone: CHEMICAL R8
96. Lauri Haav: SYDÄMII S6
97. Ava Max: GHOST R6
98. Ege Zulu ft Joe L: OIKEE MIES S5
99. Sebastian Noto ft Ibe: YLLÄS S13
100. Robin Packalen: SINÄ 4EVER S4

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Hyvä ja huono päivä

Perjantaina radiolistan ykköseksi eteni Benjaminin ja Bessin Paremmin ku kukaan muu. Samana päivänä dueton kumpikin osapuoli julkaisi erillään uuden singlen, ja vastaanotto oli aika paljon vaisumpi. Bessin Kyyneleet sateessa debytoi Spotifyn päivälistan 25:ntenä ja Benjaminin Vanha minä vainaa sijalla 48. Uutuusbiisien välisessä vertailussa ne jäivät sijoille 7 ja 12.

Benjamin ei ole aiemmin päässyt radiolistalla kuin 20:nneksi (Minä-minä-maa 2023), mutta Bessillä on kosolti kokemusta sen valtiaana olosta. Ram pam pam (2022) pysytteli kärjessä kymmenen ja Elastisen kanssa esitetty Pimee (2023) kahdeksan viikkoa. Myös hänen toiseksi suurin täyssoolohittinsä Sammumaton (2022) pärjäsi radiossa selvästi paremmin kuin striimeissä (sijat 3 ja 15), joten Kyyneleet sateessa saattaa vielä saada paljon soittoa.

Benjaminkin peittosi päivälistastriimeineen kaikki ulkomaiset uutuudet, myös Espresso-hitillään hienosti suoriutuneen Sabrina Carpenterin follow-upin Please Please Please (#58). Asetelma on siis palautunut hetkellisen eurovisiohäiriön jälkeen – finaalin jälkeisenä päivänä Top 10:ssä oli kuusi ulkomaista, joista viisi viisuja.

torstai 6. kesäkuuta 2024

On muitakin sesonkeja

Kun kokosin uutta jouluhittilaskelmaa ja katselin Haloo Helsingille (Joulun kanssas jaan) kertynyttä pistepottia, aloin miettiä: miksi niin harvat nykypopsuosikit yrittävät tehdä kestohittejä tuohon sesonkiin? Kyllähän Teflon Brothers kavereineen on julkaissut montakin (Manteli 2017, Kuka antais pukille? 2018, Tee mulle joulu 2019, Munatoti 2021), mutta tuskin niiden on edes kuviteltu palaavan listoille seuraavina vuosina.

JVG:n plakkariin on kuitenkin kertynyt kolme iskusävelmää, jotka kasvavat keväisin korkoa. Ikuinen vappu elpyi taas 1.5. Spotify-päivälistan 11:nneksi. Vaikka lätkäkisat menivät huonosti, Häissä vietti koko toukokuun Top 100:ssa, korkeimmillaan sijalla 61. Ja koulujen päätyttyä viime lauantaina Gran Turismo (”lomalla viimeinkin”) soitettiin 18:nneksi.

Top 200 -listoista striimejä ynnäävän Kworbin all time -tulostuksessa Ikuinen vappu ylitti hiljattain ensimmäisenä biisinä 30 miljoonan rajan. Spotifyn omassa raportoinnissa se lähentelee jo 35 miljoonaa, Häissä ja Gran turismo kumpikin 22 miljoonaa. Seuraavaksi Kworbissa 30 miljoonan saavuttaa Käärijän Cha cha cha, jonka kansainvälisessä Spotify-potissa on yli 142 miljoonaa kuuntelua.

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Suuria lukemia

Mirellalla on ollut huima alkuvuosi, ja näköjään se vain huimistuu. Perjantaina ilmestyneellä Lauri Haav -duetolla Luotathan on nimittäin jo maanantain jälkeen koossa yli miljoona Spotify-striimiä, tarkemmin ottaen 1.023.758. Hänen edellisistä ykkösistään Timanttei nettosi parhaaksi viikkosaldokseen 1.196.159 ja Uuteen eiliseen 1.137.631.

Timanttei pysyi miljoonatasolla kolme viikkoa ja on vielä viiden kuukauden jälkeenkin saanut joka kerralla haalituksi vähintään 500.000 kuuntelua. Koska se hallitsee myös radiolistan kärkeä, näyttää ilmeiseltä että sitä on erittäin vaikea kukistaa 2024-hittivuosilistalla. Potentiaalia riittää tavoitella jopa kaikkien aikojen parhaita pistemääriä.

Luotathan-ilmiön varjossa myös Robin Packalenilla ja Tupella on hyvät mahdollisuudet miljoonaviikkoon Häitä pidelly -singlellään. Se olisi Packalenille toinen, sillä Viivi-fiitti Ihana kipu (2022) rekisteröi julkaisuviikollaan lukeman 1.139.238.

lauantai 1. kesäkuuta 2024

Syksy on uusi mahdollisuus

Koronatauon jälkeiset euroviisufinaalit ovat roiskaisseet listoille paljon biisejä, joista valtaosa kuitenkin lähtee heti nopeaan laskuun kuin Käärijän follow-upit ikään. Tuoreella singlelistallamme tämänkeväinen voittaja, Nemon The Code, romahti 7–22 ja kakkonen, Baby Lasagnan Rim tim tagi dim, 10–31.

Merkit olivat toki nähtävissä, sillä jos kappaleessa on oikeaa hittipotentiaalia, se tilastoituu jo ennen kilpailua, ja tätä ei nyt tapahtunut. Viime vuonna esimerkiksi Alessandran Queen of Kings striimattiin hyvissä ajoin Top 20:een, ja suosiota kesti niin kauan, että hittivuositilastossa se ylsi lähelle Loreenin voittobiisiä Tattoo.

Ainahan on mahdollista, että radio löytää jonkin laulun myöhemmin. Toissa vuonna Armeniaa edustanut Rosa Linnin Snap ilmaantui tilastoihin syksyllä ja eteni ykköseksi. Viime vuonna puolalaisen Blankan Solo oli sijan 23 syyshitti, ja sen seuraaja Rodeo kiipesi nyt helmikuussa radiolistan viidenneksi.

Queen of Kings ja Snap ovat yli 2000 listapisteellään koko 2000-luvun selvästi isoimmat ulkomaiset ei-voittajahitit. Tuhanteen ovat niiden lisäksi päässeet vain Brainstormin My Star (2000) ja The Arkin The Worrying Kind (2007). 1900-luvulla kuusi esitystä meni jopa 3000 pisteen yli, mutta niistä tuorein tapaus on vuoden 1981 kakkonen, Lena Valaitisin Johnny Blue.