maanantai 29. heinäkuuta 2024

Nimetön apu kelpaa

Olen kai aiemminkin maininnut siitä, kuinka Radio Suomen ohjelmissa tämän tästä hyödynnetään suomenvuosilistat-sivustoni tietoja ilman että mainitaan lähdettä. Toiminta jatkuu yhä ainakin kesäshow’ssa Elämäni kesä, ja satuin myös kuulemaan, kuinka ”historian hajatietojen runsaudessa harhailevassa” Poppijormassa suorastaan piehtaroitiin sen tilastoissa nimityksillä ”Suomen soitetuimmat” ja ”Suomen kuunnelluimmat”.

Vaikka tuo ei tietenkään ole lähestulkoonkaan suurin syy tuntea antipatiaa Yleä kohtaan, mietin voisiko sille tehdä jotain. Sivustohan on ohittanut kokonaislukijamäärissä tämän blogin – koko tämän vuoden ajan latauksia on kertynyt yli 20 tuhatta joka kuukausi. Yritin nyt sitoa näitä paremmin yhteen ripottelemalla sinne © Listablogi -merkintöjä. Eli voitte puhua Listablogin vuosilistoista, kiitos.

Poppijorma-ohjelman tyylilaji menee minulta täysin ohi. Nytkin aloitettiin Bananaraman hitillä Help! (1989), jota höystävät koomikkotrion Dawn French, Jennifer Saunders ja Kathy Burke jatkuvat mölinät. Hämmentävää, jos kuulija ei tiedä, mistä on kyse, eikä sitä tietenkään heille kerrottu. Täällä aiheesta enemmän. Bananarama julkaisi myös radioystävällisemmän version itsekseen, tiedä sitten miksi sitä ei voinut soittaa.

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Tasaisen kylmää

Singlelistalla on vain yksi uusi tulokas, mutta lisävärähtelyjä kesähyytymään on onneksi luvassa samasta suunnasta kuin vuosi sittenkin – eli tänään ekan Helsingin-keikkansa tekevältä Coldplayltä. Viime kesänähän pelkkä lippujen myyntiintulo innoitti striimaajia niin, että muun muassa bändin läpimurtosinglestä Yellow (2000) tuli meilläkin ensi kertaa listahitti (#23).

Yellow on pelkkiä Coldplay-biisejä verratessa maailmanlaajuisen Spotifyn kuunnelluin, mutta Chainsmokers-yhteistyö Something Just Like This (2017) menee senkin ohi 2,6 miljardin potteineen. Kun se ja BTS-kimppa My Universe (2021) lasketaan mukaan, yhtye sai juuri 11:nnen miljardihittinsä uuden elämän kokeneen esikoisalbumiraidan Sparks ansiosta. En summannut erillisiä liveversioita mukaan. Klikkaa isommaksi oheinen graafi.

Bändin ansioluettelo on hyvin tasainen – yleensä kestomenestyjiltä nousee pitkän hännän myötä biisi tai pari eroon muista. Toisenlaista tasaisuutta edustaa se, että kuukausi sitten julkaistu uutuusbiisi Feelslikeimfallinginlove on jäämässä striimirintamassa vanhojen elpyjien jalkoihin. Radiolistalla se on sentään edennyt sijalle 28.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

125-vuotias inspiraatio

Eminem poislukien striimilistoilla näkyy entistä harvemmin 1970-luvulla syntyneitä rappareita, mutta Tirehtööri-single on nostanut Spektin ylemmäs kuin pitkään aikaan. Siinä käytetty melodia on hyvin tuttu, vaikka tekijä ei. Tšekkiläinen Julius Fučík sävelsi vuonna 1899 sotilasmarssin Gladiaattorien tulo, joka nousi suosioon sirkusesitysten taustalla.

Suomiraphiteissä on hyödynnetty ulkomaisia sampleja tai lainauksia erittäin vähän, mikä lieneekin viisas ratkaisu. Vuonna 2017 JVG:n Popkorni myöhästyi samannimiseltä albumilta vanhan Pop Corn -melodiapätkän oikeussählingin takia. Kun se julkaistiin erikseen alkuvuonna 2018, sen ainoaksi biisintekijäksi oli merkitty Pop Cornin säveltäjä Gershon Kingsley, joka oli tuolloin 95-vuotiaana yhä hengissä.

Aikoinaan ekana suomirapbiisinä 50 hittiä -listan Top 20:een yltäneen Seremoniamestarin Viestin (2000) kitarakuvio muistutti niin paljon Stingin Shape of My Heartia, että esimerkiksi Who Sampled -sivustossa kappaleiden yhteys on huomioitu. Sille oli kuitenkin tehty ns. vanillaicet, eli yhtä nuottia muuttamalla kyettiin jättämään Sting vaille krediittiä. Omin sanoin -albumin kaksi kotimaista samplea on kuitenkin mainittu.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Hyppyjä ennen hyytymää

Näihin aikoihin voi aina ennakoida radiolistan jämähtävän asemiinsa, sekä markkinajarruttelun että musiikkipäälliköiden lomien takia. Mutta perjantain tilastossa oli yllättävän riehakas tunnelma. Esimerkiksi toukokuussa julkaistu Robin Packalenin ja Tupen Häitä pidelly harppasi 50. sijalta kuudenneksi ja kuukauden verran kyräilty Ellinooran 7 minuuttii debytoi 20:ntenä.

Myös isoja pudotuksia nähtiin, ja useinhan niissä on kyse vuoronvaihdosta. Samaan aikaan kuin Jenni Vartiaisen Villit vedet valuivat 25. sijalta 77:nneksi, seuraaja Viimeinen pisara eteni 37–23. Pitkän kärkikamppailun jälkeen myös Mirellan Timanttei-hitin vajoamisessa kolmosesta 13:nneksi on pientä dramatiikkaa, mutta sillekin on vastakappale: Luotathan nousi 38–22.

Portion Boysin ja Kake Randelinin Juhannusyö romahti juhannuksen jälkeen 28. sijalta 76:nneksi, mutta siinä on ilmeisesti havaittu uusia ansioita, koska nyt se kiipesi 21 porrasta kymmenenneksi. Tuo on hyvä uutinen myös Sony Musicille, jolla ei ole aikoihin ollut kunnon radiohittiä ja jonka markkinaosuus Top 100:n impacteista laski alimmillaan 13 prosenttiin.

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Big in Helsinki

Spotifyn artistisivujen Tietoja-osastosta löytyy lista: viisi kaupunkia ympäri maailman, joissa tuota artistia kuunnellaan eniten. Sitä ei suhteuteta asukaslukuun, joten esimerkiksi helsinkiläisten on oltava hyvin aktiivisia ohittaakseen isommat metropolit. Ulkomaisten esiintyjien Suomen-konserteista kirjoja julkaissut Mikael Huhtamäki teki Facebookin Live in Finland 1955–2010 -sivullaan aiheesta kiintoisia löytöjä.

Helsinki näet tarjoaa suurimmat kuuntelijamäärät varsin laajaltikin menestyneille raskaan rockin osaajille: Rainbow, WASP, Uriah Heep. Myös UDO, Bonfire, Girlschool ja Frank Marino & Mahogany Rush ovat meillä hallussa. Rockabillyväestä ykkössijoja löytyi Crazy Cavanille ja The Baseballsille. Ensimmäiset omat bongaukseni olivat Jason & The Scorchers ja Lords of the New Church, tuttuja Rumba-urani alkuajoilta.

Kun siirryin ysärinimien puolelle, Helen Hoffnerin jälkeen paljastui runsaudensarvi nimeltä eurodance. Muun muassa seuraavien suurin kuuntelijayhteisö on helsinkiläinen: Pandora, E-rotic, Sash!, Pharao ja Alexia. Mutta yksi on omassa sarjassaan, kaikki viisi listakaupunkia Suomesta: espanjalainen vuoden 1997 tähdenlento Princessa.

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Kielikylpyä ruuhkassa

Käärijän ja Joostin yhteissingle Trafik! eteni täpärästi julkaisupäivänään Spotifyn ykköseksi, mutta Joostin kotiseudulla Alankomaissa se debytoi vasta sijalla 75 ja putosi siitä 114:nneksi. Biisi on näyttäytynyt kuuden maan Top 200:ssa, mikä on Käärijän uran toiseksi paras tulos.

Suomalaisen ja ulkomaalaisen vokalistin duetot eivät enää ole erikoisuuksia. Jo nelisen vuotta sitten kokosin niitä tänne, ja sen jälkeenkin on saatu mm. Ed Sheeranin ja Ellinooran 2step, joka edusti jo kadonneeksi luultua armopaladuetto-genreä. Maailmantähti lokalisoi biisinsä jakamalla sitä erimaalaisten yrittäjien täydennettäviksi. Mikael Gabriel on tehnyt jo kolme Top 10 -hittiä virolaisen Nublun kanssa.

Esityskieli on joidenkin biisien sisällä vaihdellut, mutta kolmikieliset ovat harvinaisuuksia. Trafik! sisältää kuullakseni ääntelyä ainakin englanniksi, suomeksi ja hollanniksi. Joostin tämänvuotinen viisukappale Europapa saattaa olla listahistoriamme ensimmäinen hollantia sisältävä hitti. Yksi kisassa hollanniksi esitetty euroviisu ylsi meillä kärkikymppiin käännöksenä What Do I Do (Sandra & Andres 1972).

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Ville Vierailija

Neljä vuotta sitten Williamin esikoishitti Penelope •••••••• oli keskellä pitkää ykkösputkeaan Suomen singlelistalla – kaikkiaan hallinta-aikaa kertyi 21 viikkoa. Edes lähelle samanlaista sukseeta ei ole sittemmin ylletty, mutta tälläkin haavaa miehellä on tuplaosanotto Top 40:ssä. Hän vierailee 13:ntena debytoineella Averagekidluken Rauhaa-sinkulla ja on yhä mukana 12:ntena käyneellä ILY-soololla.

Yhteensä William on käynyt Top 40:ssä huimat 41 kertaa. Listavisiiteistä täyssooloja on 10, vierailijan tuella tehtyjä 11 ja muiden hiteillä fiittauksia peräti 20. Mitäpä jos luettelisin nuo hänen apuaan kaivanneet: Etta, Cledos, Sexmane (x2), MDS, Jambo, Joe L (x2), Isac Elliot (x3), Bizi, Vitunleija, Mikael Gabriel, Jore & Zpoppa, Ares, Överi, Kerza, T Swoop ja Averagekidluke.

Penelopea seuranneen Kopiokissan jälkeen miehen omat sinkut eivät ole ylittäneet 1000 pisteen nappihittirajaa, mutta moni vierailu kuitenkin: Joe L:n Käytöstapoi ja Ovet paukkuu, Isac Elliotin 20min ja Missaat mut, Bizin Draama sekä Jore & Zpoppan Bämä. 20min on ainoa Top 20 -radiohitti, jossa William kreditoidusti ääntelee.

torstai 11. heinäkuuta 2024

Yksin vai yhdessä 2

Tässä jatko-osassa paljastuu, että jako soolo- ja bändimenestyksen välillä ei ole ihan yksiselitteinen. Esimerkiksi Ismo Alangon soolopotti on pienempi kuin yhteenlaskettu bändipotti, mutta suurempi kuin noiden bändien erilliset potit. Broadcastin sooloilleista jäsenistä yhdellä oli enemmän omia pisteitä, muilla vähemmän kuin itse yhtyeellä.

Bändipisteytyksessä ei huomioida niitä hittejä, joissa vertailtava menestysartisti ei ollut mukana – esimerkkeinä Take That ja Leningrad Cowboys. Jotakuta saattaa yllättää Teflon Brothersin häviäminen Pyhimykselle, mutta veljeksillä ei ole koskaan ollut kunnon radiohittejä – Pyhimys eteni kahdesti ykköseksikin. Erin ohitti täpärästi oman duotaustansa sillä, että sooloura on kestänyt kauemmin.

Hittipisteissä menestyneimmät sellaiset yhtyeet/duot, joiden jäsen menestyi vielä paremmin sooloartistina
1. Nylon Beat (Erin)
2. Teflon Brothers (Pyhimys)
3. Fintelligens (Elastinen)
4. Wham! (George Michael)
5. Sielun veljet (Ismo Alanko)
6. No Doubt (Gwen Stefani)
7. Enigma (Sandra)
8. Gimmel (Jenni Vartiainen)
9. Sound of R.E.L.S. (Ressu Redford)
10. Take That (Robbie Williams)
11. Genesis (Phil Collins)
12. Hassisen kone (Ismo Alanko)
13. Boycott (Tommi Läntinen)
14. Broadcast (Kim Lönnholm)
15. The Sounds (Johnny)
16. The Police (Sting)
17. Sonny and Cher (Cher)
18. Destiny’s Child (Beyoncé)
19. Jormas (Pepe Willberg)
20. Kemopetrol (Laura Närhi)
21. Mistakes (Pave Maijanen)
22. Bogart Co. (Ressu Redford)
23. Neljä baritonia (Ismo Alanko)
24. Profeetat (Cheek, Elastinen)
25. Neloset (Jukka Kuoppamäki)
26. Leningrad Cowboys (Jore Marjaranta)
27. Cream (Eric Clapton)
28. Soundgarden (Chris Cornell)
29. Kivikasvot (Fredi)
30. Rock ’n’ Roll Band (Pave Maijanen)

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Yksin vai yhdessä 1

Tuskin yllätys kenellekään, että en seuraa nykypopparien edesottamuksia niin tarkasti kuin joskus muinoin. Vasta hiljattain esimerkiksi tajusin, että kahdesti listoilla Gettomasan kanssa käynyt Van Hegen on/oli useita striimihittejä tehneen Mouhous-trion jäsen. Sain tästä idean kartoittaa uudella tavalla artistien soolo/bändiuria.

Nyt vertaillaan niitä, joiden menestys on jakautunut soolohittien ja bändihittien kesken, mutta negaation kautta. Ekassa listassa on parhaita artisteja, joiden soolopotti on pienempi kuin bändipotti ja tulevassa toisessa listassa parhaita bändejä/duoja, joiden potti häviää yksittäisen jäsenensä potille. Mitä tasaisempi jakautuma, sitä parempi sijoitus on luvassa.

Sooloksi on määritelty kaikki äänitteet, joiden alussa on artistin nimi, vaikka perässä mainittaisiinkin jokin yhtye. Fiittauksia ei ole laskettu pisteytykseen.

Hittipisteissä menestyneimmät sellaiset sooloartistit, jotka menestyivät vielä paremmin yhtyeen/yhtyeiden jäseninä
1. Vesala (PMMP)
2. Ismo Alanko (Hassisen kone + Sielun veljet)
3. Jonne Aaron (Negative)
4. Paul McCartney (The Beatles)
5. Pate Mustajärvi (Popeda)
6. Simo Silmu (Yölintu)
7. Harry Styles (One Direction)
8. Kai Lind (Four Cats)
9. Ville Galle (JVG)
10. Melanie C. (Spice Girls)
11. Samu Haber (Sunrise Avenue)
12. Nopsajalka (Elokuu)
13. Pauli Hanhiniemi (Kolmas nainen)
14. Jon Bon Jovi (Bon Jovi)
15. Zayn (One Direction)
16. Sani (Aikakone)
17. Jorma Kääriäinen (Agents)
18. Will.i.am (The Black Eyed Peas)
19. George Harrison (The Beatles)
20. Edu Kettunen (Broadcast)
21. Samuli Putro (Zen Café)
22. Neumann (Dingo)
23. Kelly Rowland (Destiny’s Child)
24, John Fogerty (Creedence Clearwater Revival)
25. Brian McFadden (Westlife)
26. Mick Jagger (The Rolling Stones)
27. Herra Ylppö (Maj Karma)
28. Mark Knopfler (Dire Straits)
29. Geri Halliwell (Spice Girls)
30. John Lennon (The Beatles)

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Kompastelu ei kelpaa

Alkuvuoden suurimpia hittejä useissa Euroopan maissa ja kauempanakin on ollut Stumblin’ In, jonka esittäjäksi on merkitty australialainen Cyril. Suomessa sitä voi kuulla joillakin nuorisokanavilla, mutta Spotify-listalta ei ollut mitään havaintoja ennen kuin viikko sitten kappale vihdoin pistäytyi sijalla 192. Ei kai ole meidän makuumme.

Tosiasiassa Cyril on vain remiksannut vuoden 1978 kappaleen, jossa ääntelivät Suzi Quatro ja Smokien vokalistina tunnettu Chris Norman. Biisintekijät Nicky Chinn ja Mike Chapman olivat jo aiemmin nikkaroineet kummallekin useita Euroopassa menestyneitä singlejä, mutta USA:n markkinoilla Stumblin’ In eteni nelossijallaan kummankin selvästi isoimmaksi saavutukseksi.

Vaikka Quatro ja Smokie pärjäsivät 1970-luvulla jonkin aikaa Suomessa mainiosti, Stumblin’ In syrjäytyi meillä täysin. En muista sen soineen kertaakaan Yleisradiossa – nykyäänhän duetto kyllä pyörii Radio Suomen klassikkorotaatiossa. Quatrolta oli ennen sitä tullut pari floppialbumiakin, mutta tähteys oli toisaalla nousussa suosikkisarja Onnen päivien satunnaisroolin Leather Tuscaderon ansiosta. Levylistoillemme hän ei enää palannut.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Idolius sammuu ja elpyy

Juhannusperjantaina ei juuri julkaistu uutta musiikkia, joten sitä ei liioin päätynyt viimeksi singletilastoon. Arkistohittikelpoisuuden saavutti kuitenkin radiolistan kautta kaksi biisiä: Olli Halosen Synnytty saunomaan ja Katri Ylanderin Mosaiikki. Ylanderhan teki vahvan paluun vuoden 2019 ykkösellä Sano mulle jotain kaunista, mutta sen jälkeen oli taas hiljaisempaa.

Ylander nousi julkisuuteen 18 vuotta sitten Idolsin kakkoskaudella, ja koska ohjelma kuopattiin jo aikoja sitten, voisi katsastella siihen osallistuneiden nykyistä listatilannetta. Kun Antti Tuisku ”lopetti” uransa, löytyykö Katrille enää popmarkkinoilta relevantteja kollegoita? Abreu on tehnyt tänä vuonna yhden hitin, ja muistakaamme että Erika Vikman kilpaili myös Idolsissa. Hän putosi samassa seiskakauden jaksossa kuin muuan Alma Miettinen.

Oheinen graafi Idols-lähtöisten artistien lista-arkistohiteistä saattaa yllättää kun huomioi, että viimeisten voittajien ura ei lähtenyt lainkaan siivilleen. Mutta Erikan ja Alman lisäksi pottia kasvattivat Vain elämää -mylly ja Tuisku-albumien striimiryöpsähdykset. Vuosipötköissä on erilliset tunnusvärit Tuiskun (vihreä), Abreun (punainen) ja Anna Puun (keltainen) osuuksille.

Tässä parhaat artistikohtaiset hittimäärät: Antti Tuisku 67, Abreu 43, Anna Puu 24, Hanna Pakarinen 15, Pete Parkkonen 13, Jani Wickholm 12, Katri Ylander 11, Alma 11, Ari Koivunen 7, Erika Vikman 7. Vierailupestejä ei laskettu mukaan.