Viimetingan kerjuu

Vaikka albumimyynti putosi tuntuvasti edellisestä viikosta, mukana on yhä niin paljon jouluostoksia, että sijaluvut eivät juuri muuttuneet. Seuraavalla listalla pakka luultavasti sekoittuu sitäkin iloisemmin. Tärkein muutos tällä kertaa oli Lauri Tähkä & Elonkerjuun nousu kärkeen pitkän kärkkymisen jälkeen. Kirkkahimmat 2000–2008 on ensimmäinen greatest hits -tyyppinen ykkösalbumi Suomessa yli kolmeen vuoteen! Edellinen oli Nightwishin Highest Hopes lokakuussa 2005.

Tähkä poppoineen on myös ainoa vuoden mittaan kahdella levyllä kärkeen yltänyt yrittäjä – Tuhannen riemua -albumin viimeinen ykkösviikko oli 5/08. Kumpikin äänite mahtuu vuoden myydyimpien top teniin, kun kukaan muu ei saanut tuplaedustusta edes 40 parhaan joukkoon. Tulokset luvassa vuoden alkupäivinä, radio- ja sinkkuraporttien jälkeen.

Ulkomaiset tilastohirmut jäivät joulun alla lähes järjestään kauas Suomen Top 40:stä (Kanye West, Beyoncé, Take That, Akon, Nickelback...). Samaan floppiosastoon on luettava myös muun muassa Rumban kannessa komeillut Fall Out Boy, vaikka I Don’t Care -sinkkua on luukutettu radioissa nelossijan edestä. Biisin kitarariffihän on kupattu vanhasta hippihitistä Spirit in the Sky – samankaltaisuus on ilmeisin verrattuna Doctor & the Medicsin brittiykkösversioon (1986).

Varaudu numeroähkyyn

Music Controlin tuoreen radiolistan pistemääriä pudotti joulumusiikin syömä soittoaika. Lastchristmaseja sun muita sesonkivanhuksia ei mittauskoneisto taida noteerata lainkaan, eivätkä uudetkaan joululaulut yltäneet 20 soitetuimman joukkoon. Merkittävimmät loikkaajat, etten sanoisi uuden vuoden suunnannäyttäjät ovat Alesha Dixonin The Boy Does Nothing (41–15) ja Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin (58–19). Kärjessä jatkaa Katy Perryn Hot n Cold.

Vuoden soittoraportit ovat nyt kasassa, ja yhteissummaa tulostetaan täällä heti vuoden vaihduttua. Lopputulokset ovat hyvin tasaiset – radioasemat näyttävät lyhentäneen tai ainakin tasapäistäneen rotaatioitaan. Olen laskenut lopputuloksiin ne pisteet, jotka kukin biisi ehti kerätä ollessaan Top 40:ssä. Huomioin radio-, single- ja albumivuosilistoissa vain kalenterivuoden sisään mahtuvat viikot, mutta myöhemmin valmistuvaan suurimpien hittien tilastoon ynnätään kunkin hitin koko listaura.

Niin, ja jokainen noista vuosilistoista on mitaltaan Top 100. Nettiin mahtuu!

Pilviä sinitaivaalla

Vuoden korkeaprofiilisin albumilista jäi ilmestymispäivänsä takia vähälle huomiolle, joten hehkutetaan vielä vähän jouluykköseksi palannutta Vesa-Matti Loiria. Kasarin lisäksihän Loiri oli lahjamyynnin kunkku myös vuoden 2006 Ivalo-albumillaan ja on vasta viides kahdesti Suomen jouluykköseksi yltänyt artisti. Aiemmat tuplaajat olivat The Beatles 1968 ja 2000, Eppu Normaali 1986 ja 1996, Madonna 1990 ja 1995 sekä Samuli Edelmann 1991 ja 2007.

Eliitin ovea kolkuttavat äänekkäimmin Smurffit, jotka vuoden 2002 lisäksi olivat kärjessä jouluna 2004, mutta viimeisiä myyntipäiviä mitannut, joulun jälkeen julkaistu lista osoittikin ykköseksi Ellan ja Aleksin. Smurffit olisivat todennäköisesti itse kiilanneet samalla tavoin paalupaikalle 1996, vaan tuolloinpa joulunjälkeisellä viikolla ei koottu listaa lainkaan.

Sininen ininäkone on alkanut vihdoinkin yskiä. Vaikka 12 aiempaa joulumarkkinoille julkaistua smurffialbumia nousivat kaikki kärkikymmenikköön – viimevuotinenkin vielä seitsemänneksi – Tanssii smurffien kanssa Vol. 16 sai tyytyä sijaan 19. Olen aina epäillyt noita äänitteitä kiireisten sukulaisten epätoivoisiksi lahja-artikkeleiksi, joita yksikään lapsi ei oikeasti halua kuunnella. Epätoivoisia sukulaisia piisaa toki yhä, mutta heille on nykyisin enemmän valinnanvaraa.

Lepää rauhassa, Suoma

Vaikka moni asia taukoaa jouluksi, lokalisoimaton viihdeuutisointi ei. Eartha Kittin kuolinuutisissa puhuttiin kaikesta paitsi siitä, mistä nimenomaan suomalaiset hänet muistavat. Kitt nettosi Suomessa 27 vuoden välein kaksi megahittiä kappaleilla Uska dara (1957) ja Where Is My Man (1984), joista jälkimmäinen nousi singlelistan ykköseksi, jukeboxlistan kolmoseksi ja vuoden suurimpien hittien laskelman sijalle 16.

Uutisissa tunnetuimpana biisinä mainittu Santa Baby tiedetään täällä paljon kehnommin, ja silloin harvoinkin yleensä Marilyn Monroen levytyksenä – se soitettiin vastikään Yle X:n X-raadissa ja päihitti joulubiisiäänestyksessä muun muassa Do They Know It’s Christmasin.

Tekisi mieli neuvoa uutiskääntäjiä turvautumaan alan kirjallisuuteen, mutta enpä taidakaan luettuani tuoreen Mitä Missä Milloin -kirjan kevyen musiikin katsausta. Tekstiä on tuskin editoitu muutoin kuin oikolukuohjelmalla – silloinkin kuin asiat ovat järkeviä, ne on pitänyt kryptata mahdollisimman monitulkintaisilla lauserakenteilla.

Jos virke alkaa ”Suomessa havahduttiin yhdysvaltalaisen, kolmesta veljeksestä muodostuvan Jonas Brothersin olemassaoloon”, miksi se jatkuu luettelolla USA:n listasaavutuksista? Ja millä taajuudella I Kissed a Girl -hitin menestys kiteytyy lauseeksi ”single sijoittui Suomen virallisella albumilistalla neljänneksi ilmestymisviikollaan heinäkuussa 2008”? Kysymyksiä, kysymyksiä...

Kattilat täynnä puuroo

Virallinen Top 40 julkistetaan huomenna ja singlelista tapaninpäivänä. Sen verran voi kuitenkin raportoida, että albumien kokonaismyynti kasvoi yhä lähes 40 prosenttia edellisestä viikosta, ja kärjessä oli tiukkaa. Niin, kukapa nämä maalikameratilanteet yleensä kääntää edukseen...

Seuraavallekin listalle on yhä luvassa tuhteja numeroita, koska tämän alkuviikon markettimyynti ehtii vasta sinne. Niinpä vuositilastoilla spekulointikin jätetään myöhemmäksi. Vuodenvaihdehan on Listablogissa numeroiden juhlaa, kun albumien, sinkkujen ja radiohittien vuosisaldot pistetään järjestykseen. ÄKT ehti jo raportoida vuoden tukkumyyntimenestyjät, mutta asiaan on muitakin näkökulmia.

Nyt kuitenkin pidetään pää kiinni muutaman päivän ajan. Systemaattista joulua kaikille blogin lukijoille!

Puolen vuoden joulu

Joulun alla Top 40:n listaviikkosarake näyttää tavallista tasapäisemmältä. Yhden ja kahden viikon albumit ovat harvinaisuuksia, mutta kymmentä viikkoa vanhemmatkin tuppaavat kovassa kisassa putoamaan ulos. Tässä seurassa silmään pistää Rajattoman Joulu-levyn haalimat 26 viikkoa – osittain siksikin, että luku on väärä. Todellisuudessa summaksi kasvaa joulu kerrallaan eriteltynä 7+5+4+5+3+4=28.

Tarkkaan ottaen numeron pitäisi olla 29, koska joulun 2003 jälkeen jätettiin yksi tilasto laatimatta, ja siinä mukana olleille kuuluisi lisäviikko. Toisaalta tauon jälkeinen lista mittasi kahden viikon myynnin, jossa oli vielä joulua mukana, ja jos jälkimmäinen viikko olisi mitattu erikseen, Rajaton olisi taatusti pudonnut siitä ulos kuten muutkin joulualbumit.

Levyn jatkuva mukaanpulpahtelu ärsyttänee niitä yrittäjiä, jotka eivät tuoreemmilla joululevyillään pääse lainkaan listalle – ja heitä on yleensä paljon. Nyt Rajattoman seurana on vain 35:ntenä debytoineen Finlandersin Joulun rauhaa. Myydyin sesonkiäänite on kuitenkin kokoelmalistaa johtava EMIn tripla-cd Kaikkien aikojen paras joululevy.

Taustasäteily lisääntyy

Billboard on jälleen julkistanut monisyiset vuositilastonsa USA:n markkinoilta, mutta ne kiehtovat kerta kerralta vähemmän. Kaupallisista syistähän BB-vuosi katkeaa marras-joulukuun vaihteessa, minkä seurauksena menestyneimpien albumien laskelmaa dominoivat edellisen joulun myyntitykit. *haukotus*

Hits Daily Double -sivusto tarjosi herkullisemman laskelman: vuoden aikana Yhdysvalloissa eniten kaikkia albumeitaan kaupaksi saaneet artistit. Kun ajankohtaisten levyjen kysyntä putoaa ja latausmyynti tekee vanhan tuotannon hankkimisen helpommaksi, back-katalogin osuus kokonaispotista on noussut. Vaikka Lil Wayne veti vuoden selvästi suurimmat viikkomyynnit, AC/DC kiilasi lopputuloksissa rapparin ohi kärkeen.

Jotkut sijoitukset ovat median välittämään tilannekuvaan verrattuna lähes surrealistisia – esimerkiksi Beyonce piti vain niukasti takanaan Michael Jacksonin, vaikka King of Pop -kokoelmaa ei edes julkaistu USA:ssa. Heti perässä tulevat aina ajankohtaiset Elvis Presley ja The Beatles, joiden taakse jäi muun muassa nipun Grammy-ehdokkuuksia kerännyt Leona Lewis.

Top 20 Artists of 2008 by Combined Sales of All Releases (in Millions of Units):
1. AC/DC 3,4
2. Lil Wayne 3,3
3. Taylor Swift 3,2
4. Coldplay 2,5
5. Metallica 2,3
6. Kid Rock 2,2
7. Jonas Brothers 2,1
8. Sugarland 1,9
9. Jack Johnson 1,8
10. Mariah Carey 1,7
11. T.I. 1,6
12. Nickelback 1,5
13. Beyonce 1,4
14. Kenny Chesney 1,4
15. Michael Jackson 1,4
16. Elvis Presley 1,4
17. Beatles 1,4
18. Josh Groban 1,3
19. Journey 1,3
20. Leona Lewis 1,3

Alanko- ei kun Hollanti-hitit

Uuden ykkösartistimme Koopin ja hänen puolittain hollantilaisen taustansa kunniaksi palautan mieleeni palasen kadonnutta listahistoriikkia. Sisältää hitin -kirjaan näet piti tulla osio hollantilaisista yhden hitin ihmeistä. Maalla ei ole ollut tarjota kuin kaksi edes jonkinlaista kestomenestyjää (2 Unlimited ja Within Temptation), mutta sitäkin useampia tähdenlentoja. Luettelen tässä isousjärjestyksessä kymmenen hittiä, joiden koko on kahdesta kuuteen nappia.

1. Jackpot: Sing My Love Song (Laula kanssain, 1976)
2. Electronicas: Dance Little Bird (Tiputanssi, 1981)
3. Taco: Puttin’ on the Ritz (1982)
4. George Baker Selection: Paloma Blanca (1975)
5. Ten Sharp: You (1992)
6. Bolland: You’re in the Army Now (1982)
7. The Art Company: Susanna (1984)
8. Anouk: Nobody’s Wife (1998)
9. Teach-in: Ding-a-dong (1975)
10. Tee Set: Linda Linda (1979, tunnetaan myös Frederikin versiona)

Vaikka kustantaja hankkiutui ansiokkaasti eroon koko painoksesta jo kauan sitten, näin hiljattain opusta myynnissä Asematunnelin Kirjatorilla. Menkää ostamaan 15 eurolla, kyllä sitä epätoivoisempiakin joululahjoja voisi keksiä! (Minä en niistä enää rikastu, joten tämä ei ole mainos.)

Tosin olen saanut käsityksen, että markkinoilla on toinenkin samanniminen painotuote. Huomasin kerran kirjastossa kotimaisen lehden (nimi oli Sondi tai jotain), jossa siitä puhuttiin. Tartuin artikkeliin ja jatkoin lukemista, vaikka aika varhain kävi ilmeiseksi, että kyse ei ollut minun kirjastani. Teräväkynäinen kirjoittaja tuntui olevan liekeissä ripittäessään armottomasti kirjaparkaa muun muassa siitä, että siinä ei mainittu Jarkko Martikaisen syntyneen DDR:ssä.

Tunsin myötätuntoa ja pientä häpeääkin tekijän puolesta – mennä nyt unohtamaan noin ohittamaton perustieto, on kirjan sisältö tai tyylilaji mikä tahansa. Samalla myönnän tunteneeni helpotusta, sillä minun kirjassani se kerrotaan peräti kaksi kertaa! Rohkenin jopa elätellä toivoa, että omakin hengentuotteeni joskus pääsisi saman kynäniekan laserintarkkaan analyysiin. Muistaisinpa vain hänen nimensä – se ei ollut Timo Eränkö, mutta sinne päin.

Hento ote kestää

Vaikka Koop Arposen Insomnia tuli myyntiin vasta myöhään sunnuntaina Idols-tuloksen ratkettua vain MTV3:n omassa digikaupassa ja latauslistan deadline on jossain kohtaa maanantaita, online-kaupankäynti näytti tehonsa ja biisi ehti singlelistan ykköseksi. Ensi viikkoon mennessä johto lienee kasvanut ylivoimaiseksi, jos nyt latausmyyntiä silloin edes mitataan – viime vuonnahan joulun ja uudenvuoden tienoissa jätettiin kaksi listaa ikävästi väliin.

Kakkosenakin on melkoinen virstanpylväs, 56-vuotiaan Dave Lindholmin ensimmäinen varsinainen singlelistahitti Pieni ja hento ote. Hänen johtamansa Rock’n’Roll Bandin I’m Gonna Roll ylsi viitossijalle syksyllä 1975, mutta sen päävokalisti oli Pave Maijanen. Toinen miehen kokoonpano Bluesounds kävi 17:ntenä sinkulla Your Wonder Boy keväällä 1982.

Albumilista jatkaa staattisen tasaisena. Vaikka kokonaismenekki ja Top 40 -listalle edellytettävä myyntikynnys ovat nousseet vahvasti, kärjessä ei edelleenkään rekisteröidä mitään monsterilukemia. Tv-kampanjoita on liian paljon, jotta niiden vaikutusta jaksaisi laajemmin analysoida, mutta ainakin Maria Lund on kiivennyt sellaisen avulla 17:nneksi listan pohjasijoilta – siitäkin huolimatta, että laulaa mainoksessa heleiden pastellivärien verhoamana ”ylläni on surupuku, ja surupuku on musta”.

Käsi pois kolehtihaavista!

Listahirmuiksi jo ennen ensimmäistä levyäkään julistetun The Priestsin markkinahumulle on altistuttu maailmalla eri tavoin. Norjassa ja Irlannissa mentiin jopa ykkösiksi ja niiden naapurimaissakin kärjen tuntumaan, ja USA:ssa levy johtaa Top Classical Albums -tilastoa. Mutta Keski-Eurooppa ei ole juuri lämmennyt – Saksan Top 100 -listalla Priestsiä ei näy lainkaan.

Saksa ei ole paska maa. Minäkään en ymmärrä laulavien munkkien, missien, mäkihyppääjien ja ties kenen jälkeen, mitä poikkeuksellista on laulavissa papeissa. Moisia kun on täällä Suomessakin kuunneltu jo riittämiin Jukka Kuoppamäen, Mikko Salmen ja kumppanien ansiosta – Oi beibin isäkin oli rovasti. Priestsiä ostetaan meillä kuitenkin siihen tahtiin, että ensi jouluksi saadaan vastaisku kenties juuri Kuoppamäeltä, Salmelta ja kumppaneilta. Rivit kasaan, kovat kaulaan ja rintamalle! Tämä kolehti kannattaa kerätä.

Eläkerahasto tämäkin

Latausmyynti nosti oleellisesti vanhojen biisien mahdollisuuksia palata listoille, ja meilläkin on nähty useiden joulu- ja kesähittien elpymisiä. Whamin Last Christmas (1984) nousi viime vuonna Suomen latauslistan kymmenenneksi ja on taas tuoreimmassa tilastossa 16:ntena. Singlelistan Top 20:een menekki ei vielä riittänyt.

Sesonkituotteet eivät kuitenkaan ole kärjessä, kun tutkitaan parhaiten latauskaupassa menestyneitä klassikkoraitoja. Billboardin Keith Caulfield keräsi hiljattain lukijan pyynnöstä tiedot myydyimmistä, alkujaan ennen vuotta 1990 julkaistuista digitaalilauluista. Jokseenkin kunnioitettavaan yli kahteen miljoonaan lataukseen USA:n markkinoilla on yltänyt Journeyn Don’t Stop Believin’ (1981), joka soi The Sopranosin kuuluisassa päätösjaksossa. Puoltatoista miljoonaa lähentelevät Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama ja Queenin Bohemian Rhapsody – yli 30 vuotta ilmestymistensä jälkeen.

Record of the Day -keskustelupalstalla on mietitty Britannian ladatuimpia biisejä, mutta tarkkaa faktaa löytyi vain siitä, että mikään ei ole vielä saavuttanut miljoonan haamurajaa. 2000-luvulla vain yhdeksälle sinkulle on merkitty miljoonamyynti, ja ne ovat kaikki fyysisten levyjen valtakaudelta. Ja noista yhdeksästä ainoastaan kaksi on ”aitoja” hittejä (siis eivät Idols-tyyppisiä tv-hypetyksiä tai hyväntekeväisyysjulkaisuja): Shaggyn It Wasn’t Me ja Kylie Minoguen Can’t Get You Out of My Head, molemmat vuodelta 2001.

Kun isoisä levyn osti

Niin vaikea kuin sitä näinä aikoina onkin uskoa, minun listakiinnostukseni käynnistyi radiota kuuntelemalla. Ensin Radio Luxembourgia, jonka listat olivat paljolti hatusta vedettyjä, mutta countdownin ja musiikin taika oli hallussa. Sitten löysin BBC Radio 1:n keskiaaltolähetykset ja sunnuntai-iltaisen singlelistashow’n, jossa mitä mestarillisimmin kyettiin aina välittämään se maailmankuva, että poplistat ovat samaan aikaan universumin tärkein ja tyhjänpäiväisin asia.

Suomeen oli turha kuvitellakaan samanlaista menoa muun muassa siksi, että täkäläinen 1970–80-lukujen listamusiikki oli pääosin niin mautonta ja ankeaa. Eikä sellaista ole sittemminkään saatu. BBC:n ohjelmat ovat yhä kaukana suomalaisten edellä ja kuuluvat netistä stereona, mutta vanhaa magiaa niistä on hankala aistia. Siitäkin huolimatta, että latausmyynnin myötä levyt liikehtivät taas viihdyttävämmin ja uskottavammin.

Käsityksen muinaisista ja vielä muinaisemmistakin ajoista voi saada Paul Gambaccinin dokumentista Straight in at Number 1: The Life and Times of the Charts, joka on kuultavissa huomiseen lauantai-iltaan asti BBC Radio 2:n nettisoittimessa – sitten tarjolle tulee kakkososa. En itsekään ole vielä ehtinyt kuunnella ohjelmaa kokonaan, mutta mainostan ennen kuin tulee kiire. Kyllä nostalgiassa voi joskus rypeä, se lähtee suihkussa pois.

Huokeat joululaatikot: lanttu & abba

Seitsemäs listaviikko nosti lopulta Anna Abreun Now-albumin ykköseksi. Hän on Kaija Koon, Maija Vilkkumaan ja Jonna Tervomaan jälkeen vasta neljäs suomalaisnainen, joka on saanut useamman kuin yhden albumin listakärkeen. Niitä yhteen ykköslevyyn jääneitä on yllättävän paljon, reilusti toistakymmentä. Lauri Tähkä & Elonkerjuu kärkkyy joulun myydyimmän levyn titteliä aivan Abreun rinnalla. Joululista laaditaan aatonaattona (tiistai) ja julkistetaan aattona.

Viikon ainoa uutuus on Britney Spears 19:ntenä, joten tarkkailkaamme salakavalia nousijoita. Celine Dion ja Andrea Bocelli ovat hiipineet kuuden viikon aikana sijoille 11 ja 20, ja Abban yhdeksän cd:n paketti eteni viisi porrasta 14:nneksi. Olen tosin nähnyt sitä myynnissä jopa alle neljälläkympillä, kun esimerkiksi Leevi and the Leavingsin 5cd+dvd liikkuu kuudessakympissä ja Tapio Rautavaaran 14-levyinen boksi lähellä satasta.

Perryä Perryn perään

Music Controlin tuoreen radiolistan silmiinpistävimmät liikehdinnät ovat seurausta Radio Novan joulusiivouksesta. Popedan Elän itselleni romahti 5–36, 3 Doors Downin Let Me Be Myself 6–21 ja Suurlähettiläiden Tuntemattomalla tiellä peräti 7–56. Luisuun lähti myös vuoden sitkein listavieras, keväällä NRJ:n ja The Voicen, syksyllä Novan tehosoitossa roikkunut Simple Planin Your Love Is a Lie (11–55).

Mitä Nova pisti tilalle? The Rasmuksen Justify humahti suoraan sijalle kymmenen, Per Gesslen Silly Really 34–15 ja Katy Perryn I Kissed a Girl koki ihme-elvytyksen 46. sijalta yhdeksänneksi. Perryn tuoreempi biisi Hot n Cold lisäsi etumatkaansa listaykkösenä. Mahtirotaatiosta huolimatta laulajattaren albumi pysyttelee edelleen Top 40:n ulkopuolella.

Ulkoruokinta-aika

Popbisneksen muut käyrät kurvaavat näinä aikoina ylös, mutta biisilataukset ovat vähentyneet ainakin latauslistan viimeaikaisten tulosten perusteella. Perinteinen singlemyynti on palannut niinkin merkittäväksi osaksi singlelistaa, että esimerkiksi latauslistan kahdeksas, Emiliana Torrinin Jungle Drum oli uusimmassa Ylen summauksessa vasta viidestoista.

Tähän voi heittää selitykseksi sen vahvistuvan ilmiön, että joulumarkkinoilla uusi musiikki saa tehdä tilaa mitä moninaisimmille kierrätysprojekteille. Mutta voisin myös palata aiempaan oletukseeni, että latauslista ja The Voicen ohjelmapolitiikka jossain määrin ruokkisivat toisiaan. Voicen musiikkiohjelmathan sysättiin hiljattain ulos primetimesta, ja samalla kanavapaikalla näytetään nykyään Tv Viiden ankeaa viihdebulkkia. Huonommat lähetysajat = vähemmän katsojia = vähemmän latauksia?

Joka tapauksessa listakärjessä on nyt paremmin tilaa ulkoruokinnalle, Idols-kisan innoittamille virkoamisille. Koska Anna Puustjärven biisivalinnat ovat tähänkin asti iskeneet lataajiin parhaiten, voi Dave Lindholmin Pieni ja hento ote -kappaleelle (1982) veikata näyttävää paluuta. Sehän ilmaantui latauslistalle jo vuosi sitten soituaan tv-mainoksessa.

P.S. Ihanaa olla avuksi. Joku eksyi äsken tälle sivulle google-haulla anna abreu illan ehdoton kuningatar.

Musiikkia kohinan ehdoilla

Guns N’ Rosesin Chinese Democracy ei näillä näkymin onnistunut nousemaan listojen kärkeen missään pallomme suurimmista markkina-alueista – suurin minun tietooni tullut valloitus on Kanada. USA:ssa viikkomyynniksi mitattiin pronssikorokkeelle oikeuttavat 261000, vaikka yksinoikeudella albumia kaupannut Best Buy -ketju rohmusi sitä varastoihinsa 1,6 miljoonaa. Ruotsissakin se lähti laskuun nelossijalta.

Kommentointini lähtökohta ei ole menestyksen keskinkertaisuus, vaan se, kuinka välinpitämättömästi tilannetta on maailmalla seurattu – vahingoniloista floppi-ilkeilyä saa hakemalla hakea. Odotukset näyttävät alkujaankin olleen selvästi realistisempia kuin Suomen mediassa, joka on soveltanut levyyn toinen toistaan mytologisempia hypetysmetodeja. Ikään kuin toiselle vuosikymmenelle venyneessä levynjulkaisutauossa olisi yhä jotain äimistyttävää – Eppu Normaalin, Kate Bushin, Kraftwerkin, Agnetha Fältskogin ja ties kenen jälkeenkin.

Mediamekanismien sumentava vaikutus kuului hyvin Ylen Pop-Talk-podcastin tämänviikkoisessa Guns N’ Roses -keskustelussa. Pekka Laineen mielestä ”tieto siitä, miten tätä levyä on tehty” estää kuuntelemasta Chinese Democracya pelkkänä musiikkina, ja Erno Kulmala luetteli Axl Rosen mielenterveysdiagnooseja ikään kuin olisi itse allekirjoittanut herran lääkemääräykset.

Vaikka en tapaus Axliä aktiivisesti olekaan seurannut, rohkenen soveltavasti pitää todennäköisenä, että merkittävä osa tuosta kuuntelukokemusta säätelevästä ”tiedosta” on vain spekuloinnin ja toiveajattelun sävyttämää, päähenkilön vaikenemista hyödyntävää kohinaa. Kun artisti itse pysyy vaiti (tai jopa kadoksissa), niin eikö tällaisessa tapauksessa musiikkitoimittajan olisi tavallistakin tärkeämpää nollata kaikki ja keskittyä siihen, mitä tärykalvo päähän tuo? Suhteuttaa ja kyseenalaistaa kohina musiikin avulla eikä aina toisinpäin?

Laine vielä alleviivasi selitystensä absurdiutta vertaamalla kuuntelutilanteen vaikeutta Michael Jacksonin kenties joskus ilmestyvään levyyn. Jacksonin kohdallahan median funktio tiedonvälittäjänä (ja kuuntelukokemusten säätelijänä) on ajautunut lopulliselta näyttävään konkurssiin. Lienee jo teoriassakin mahdotonta, että mies pääsisi enää nykymedian kautta projisoimaan todellista itseään mitenkään relevantisti. Jäljelle jää vain suora ilmaisukeino – musiikki – mutta senkin oikeutuksen ovat pekkalaineet jo etukäteen viemässä.

Tuoreimpana esimerkkinä The Sunin ”uutinen” muslimiksi ryhtymisestä, joka kaikkien yli 10-vuotiaiden olisi pitänyt tunnistaa huuhaaksi. Se kuitenkin ylitti vaivattomasti maamme arvostetuimmatkin uutiskynnykset (Yle, HS, STT), joihin Jacksonin lakimiehen kumoava lausunto puolestaan tuttuun tapaan kompastui. Tarina siis jatkaa elämäänsä ja muotoutunee yhdeksi niistä journalistisista kulmakivistä, jollaisten varaan pekkalaineet taas rakentavat levyarvionsa – kuten ovat viimeiset 20 vuotta tehneet. Tuskin maltan odottaa.

Radiokatsaus

Hittiradiot NRJ ja The Voice tulee usein niputettua samaksi mössöksi, mutta joskus niiden tarjonnassa on muitakin kuin vivahde-eroja. Esimerkiksi tällä viikolla The Voicen 20 soitetuimman joukossa on kuusi kotimaista biisiä (muun muassa ykkönen ja kakkonen), mutta NRJ:llä ei yhtään. Luettelenpa saman tien suurimpia kuuluvuusalueita sulostuttavien asemiemme ykkösrotaatiot.

Radio Suomi – Muska: Nuku vaan
Yle X – Fintelligens: Määränpää
Radio Nova – Popeda: Elän itselleni
Radio Rock – Guns N’ Roses: Chinese Democracy
Iskelmä – Laura Voutilainen: Monta monta
NRJ – Britney Spears: Womanizer
The Voice – Apocalyptica: I Don’t Care
Radio Extrem – T.I. feat. Rihanna: Live Your Life

Nollatut joutsenet

Ensimmäisestä täydestä myyntiviikostaan huolimatta Chinese Democracyn menekki putosi 25 prosenttia edelliseen albumilistaan nähden. Ykkössijaa ei silti horjutettu, ja kärjessä tuntuisi lähiviikkoina olevan yllättävästi tilaa jopa Smurffien tulla ja ottaa perinteinen (yhteensä viidestoista) Top 10 -paikkansa, vaikka Tanssii smurffien kanssa debytoikin vasta sijalla 30.

Viikon korkein uutuus 17:ntenä on The Killersin Day & Age, joka esti Guns N’ Rosesia nousemasta brittikärkeen. Jenkkilistan paalupaikan Axlin nenän edestä vienyt Kanye West on kuulemma kärsinyt meillä jakeluongelmista eikä ylittänyt Top 40 -kynnystä. Sen sijaan 38:ntena debytoi neljännellä myyntiviikollaan Sealin Soul, joka menestyy komeasti manner-Euroopassa noustuaan Ranskassa jopa ykköseksi. Suomessa Seal-albumeita ei ole koskaan näkynyt edes Top 20:ssä.

Singletilastossa PMMP:n Joutsenet on virheellisesti merkitty uudeksi tulokkaaksi, vaikka viisi vuotta sitten se nousi kahdeksanneksi ja vietti Top 20:ssä viisi viikkoa. Sija 14 on hiukan hämmentävä, sillä Anna-Kaisa Riitijoki tipahti Idolsista juuri tämän biisin esitettyään – ja mikäpä muukaan voisi myyntipiikin syy olla.

64 syytä välittää

Viime viikolla huomauttaessani, että Madonnan Miles Away ei ole yltänyt Suomen singlelistalle, en arvannut sen draaman määrää, minkä kyseinen biisi voisi listapiireissä aiheuttaa. Hyvin suuri osa maailman listafriikeistä on brittejä, ja hyvin suuri osa brittiläisistä listafriikeistä arvostaa Madonnaa – jollei musiikin, niin tilastollisten saavutusten ansiosta.

Tähän asti Madonnan kaikki 64 singleä ovat yltäneet saarivaltakunnan virallisissa myyntimittauksissa vähintään sijalle 16 – jotkut toistamiseenkin. Vuonna 1991 sekä Crazy for You että Holiday palasivat kärkiviisikkoon remiksauksina. Nyt kuitenkin Miles Away majailee vasta 39:ntenä, vaikka se on julkaistu sekä digitaalisesti että cd:nä. Ilmeisesti levy-yhtiö on sopimuksen tuota pikaa umpeutuessa lopettanut daamin markkinoimisen. Toki biisikin on aika läyhä, mutta noihin 64 edeltäjään mahtui myös läyhiä biisejä.

Brittien radiolistalla Miles Away on sentään kahdeksantena, ja meillä se kävi kärjessä – tällä viikolla ohi porhalsi Katy Perryn Hot n Cold. Music Control -tilaston ääniraidaksi sopisi Ben Folds Fiven 11 vuoden takainen pikkuhitti The Battle of Who Could Care Less. Top 20:ssä on näet kaksi I Don’t Care -nimistä esitystä, Fall Out Boy kahdeksantena ja Apocalyptica sijalla 18.

Vuosi loppuu, listat eivät

Joulusuhdanteita kalkuloidessa ja epäonnistujia päivitellessä tuppaa unohtumaan, että kuukauden kuluttua koko joulu on ohi ja tilanteet täysin toiset. Tammikuun levyalesta ei ole vielä tiedotettu, mutta ihmehän se olisi, jos noin järeästä pelinappulasta luovuttaisiin. Tämänvuotisen alen suurimmilla lukemilla kun on pärjäilty yllättävän vahvasti vuosilistalaskelmissa.

Valinnat alelevyiksi ovat tähän asti olleet sen verran arvaamattomia, että syksyn julkaisuista on vaikea veikata mitään. Vuoden takainen Leevi and the Leavingsin biiseistä tehty Melkein vieraissa pistettiin aleen ja kävi kaupaksi, joten tämänkertainen Dingo-painos kulkenee samaa reittiä. Voisin kuvitella myös CMX-kokoelman matkaavan laareihin. Joskus takavuosina bändin albumit pulpahtivat itsekseen alkuvuoden listoille sovinnaisempien lahjalevyjen tehdessä tilaa, mutta ilmiö on sittemmin lopahtanut.

Kun listakommentit saa blogissa tuoreeltaan julki eikä tarvitse annostella niitä kahden viikon deadlineissa kuten Rumbassa aikoinaan, tekstit ovat joskus äkkipikaisempia ja lyhytnäköisempiä. Mutta CMX-kokoelmalla soiva Jatkuu niinkuin sade auttaa muistamaan vanhankin systeemin huonot puolet. Minulla oli Rumba-palstaa varten biisiä koskeva muistiinpano, mutta ennen puhtaaksilyömistä ehdin unohtaa jutun varsinaisen pointin. Lehteen päätyi tylsää marmatusta siitä, että niin kuin pitäisi kirjoittaa erikseen.

Kerrottakoon unohtunut oivallus toivottomasti myöhässä. Samaan aikaan 50 hittiä -listalla oli havainnollinen esimerkki – kappale, jonka nimestä olisi samantyyppisesti väärin sanoja yhdistämällä saatu olennaisesti erihenkinen ja aika hyvin juuri CMX:n tyyliin sopiva. Se oli Maarit Peltoniemen esittämä Vain ajan hiekkaa.