Helmikuun Top 30

Helmikuussa Listablogin Facebook-sivulla listattiin Love Recordsin menestyneimpiä hittejä.

1. Kontra: JERRY COTTON (1978)
2. Juice Leskinen: MARILYN (1974)
3. Tuomari Nurmio: VALO YÖSSÄ (1979)
4. Rauli Badding Somerjoki: FIILATEN JA HÖYLÄTEN (1973)
5. Hurriganes: GET ON (1975)
6. Rauli Badding Somerjoki: JA ROKKI SOI (1973)
7. Freeman: AJETAAN TANDEMILLA (1976)
8. Juice Leskinen: JYRKI BOY (1974)
9. Tuomari Nurmio: HÄN ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN (1979)
10. Freeman: KAKSI LENSI YLI KÄENPESÄN (1977)

11. Hurriganes: BLUE SUEDE SHOES (1974)
12. Hurriganes: MY ONLY ONE (1976)
13. Mikko Alatalo: SAARA (1976)
14. Muska: KROKOTIILI ROCK (1973)
15. Rock 'n' Roll Band: I'M GONNA ROLL (1975)
16. Juice Leskinen: SE OLI JAUTAA (1975)
17. Hurriganes: DO YOU WANNA DANCE (1974)
18. Hurriganes: AN AWFUL CRIME (1976)
19. Albert Järvinen: LET'S HAVE A BALL (1974)
20. Juice Leskinen: LÖYLY LÖI (1975)

21. Hurriganes: TALLAHASSEE LASSIE (1975)
22. Rauli Badding Somerjoki: NÄIN KÄY ROCK ’N’ ROLL (1974)
23. Royals: HIGH (1976)
24. Hector: EI MITTÄÄN (1978)
25. Freeman: OSUUSKAUPAN JANE (1976)
26. Juice Leskinen: ERKKI TWISTAA (1976)
27. Wigwam: FREDDIE ARE YOU READY (1975)
28. Mikko Alatalo: MAALAISPOIKA OON (1975)
29. Leevi and the Leavings: ELÄMÄNMENO (1979)
30. Veltto Virtanen: NIILO YLI-MAINIO (1978)

Kolmannenkymmenennen Emma-gaalan kunniaksi maaliskuun Top 30:ssä listataan menestyneimmät vuoden biisi -Emman voittajat.

Lohkaisut laskussa

Viikon korkein albumiuutuus Omnium Gatherum (#2) ei ollut ihan yhtä kovaa tasoa kuin aiempien viikkojen kärkivisiittien tekijät – sen tähän asti paras saavutus oli viitossija. Niinpä tasaisesti kulutettu Cheekin Alpha Omega ylettyi nappaamaan paalupaikan 16 viikon tauon jälkeen. Myös Coldplayn A Head Full of Dreams hivuttautui parhaisiin asemiinsa kolmanneksi.

Cheek-albumin yksittäiset biisit eivät enää juhli listoilla – vireimpänä Keinu majailee Spotify-soittojen sijalla 41. Vaikka Adele on päästänyt albumiltaan toisen raidan suoratoistoon, siihenkin reagoidaan vaisusti (When We Were Young #43). Ehkä striimaajat eivät enää ota todesta vanhalta albumilta lohkaistuja sinkkuja, kun toiset puskevat koko ajan uutta – Antti Tuiskulta esimerkiksi tuli taas tuore biisi Pyydä multa anteeks kunnolla, joka on Spotifyn päivätilaston kakkosena.

Flopiksi osoittautuneessa We Want More -ohjelmassa comebackin tehneen Miljoonasateen eka levy 16 vuoteen, Sähköinen Rouva Maa, näyttäytyy yllättävänkin korkealla 14:ntenä. Bändin viimeisestä Top 10 -merkinnästä nimittäin on jo 20 vuotta. Samoin Jyväskylästä ponnistava rappari Kriso debytoi 27:ntenä, ja australialainen Wolfmother palasi seitsemän vuoden takaa sijalle 34.

Hiljainen tusina

Hittilistoilla eivät nykyisin rockbändit jyllää, mutta yksi levytys on viime aikoina jakanut mielipiteitä, viihtynyt latauslistan kärkikympissä jo neljä viikkoa ja palauttanut esittäjänsä viimevuotisen albuminkin sijalle 29. Se kiipeää hitaasti myös radiolistalla ollen nyt 44:ntenä. Kyseessä on tietenkin Disturbedin versio Simon & Garfunkelin vanhasta veisusta The Sound of Silence.

Vaikka Simon & Garfunkel levytti kosolti klassikkohittejä, vaikka niitä on versioitu innokkaasti Suomessa ja ulkomailla ja vaikka Paul Simon teki sittemmin pitkän ja meriitikkään soolouran, The Sound of Silence on vasta kahdestoista Simonin säveltämä ja/tai sanoittama kappale Suomen hittilistoilla. Duon sinkuista rekisteröitiin meillä aikoinaan Mrs. Robinson, The Boxer, Bridge Over Troubled Water, Cecilia ja El condor pasa. Paulin soolohittejä ovat ainoastaan Mother and Child Reunion ja You Can Call Me Al.

Käännösbiiseinä menestyivät Kirkan ja Sammyn Mrs. Robinson ja Kirkan Silta yli synkän virran. Markuksen jättihittiä Vain kotka lentää aurinkoon ei huomioida, koska El condor pasa oli perulaista perua ja Simon teki siihen vain sanat. Ulkomaisia listacovereita Disturbedin lisäksi ovat saaneet aikaan Bangles (Hazy Shade of Winter) ja The Lemonheads (Mrs. Robinson). 5+2+2+3=12.

Ruususia kultamaljassa

Sosiaalista ja perinteistäkin mediaa taidokkaasti hyödyntävän Anssi Kelan kerrottiin alkuviikolla saavuttaneen uransa toisen kultasinglen, kun Petri Ruusunen oli soinut suoratoistopalveluissa yli 2.000.000 kertaa. Artisti oli arvatenkin tyytyväinen saavutukseensa, ja ansaitusti. Kaksi miljoonaa on suuri numero ja perstuntumalta kultapalkinnon arvoinen. Ehkä aiheeseen voi silti ottaa muitakin kehokontakteja.

Menestys on suhteellista; kuinka monta kultalevyä voidaan myöntää esimerkiksi vuosittain ilman, että ne alkavat menettää merkitystään? Striimimäärät kasvavat nopeasti, ja listasijoituksina Petri Ruususen voittokulku ei ole näyttänyt kummoiseltakaan. Spotifyn viikkolistojen numerosarja on toistaiseksi tällainen: 71–7–13–21–26–26–29–35–38–41. Siis vain yksi viikko kärkikympissä ja vain kaksi Top 20:ssä. Ainakaan minä en miellä tuota kultasukseeksi.

Arvometalliuutisia ei kerrota kovin usein, koska kotimaiset hitit ovat suoratoistomarkkinoilla vähemmistössä ja ulkomaisista ei tarvitse kertoa – tietoja palkituistahan ei enää järjestelmällisesti koota mihinkään. Samana aikana kun Ruusunen striimasi kaksi miljoonaa, Alan Walkerin Faded ylitti kepeästi viisi miljoonaa.

Petri Ruususen käyrässä on myönteisenä kuitenkin huomioitava hidas lasku. Yleisenä ilmiönähän samalla kun viikkokohtaiset soittomäärät ovat kasvaneet, listallaoloaika näyttää lyhentyneen. Ns. singlelistan Top 20:n biiseillä on nyt yhteensä 23 prosenttia vähemmän listaviikkoja kuin puoli vuotta sitten. Jos se olisi vain striimeistä kiinni, hittivuosilista 2015 valmistuisi tavallista aikaisemmin – kantona kaskessa on arvaamaton radiosoitto.

Elämää debyyttiviikon jälkeen

Coldplay sai puhdistetuksi brittitilastollisen tahransa, kun A Head Full of Dreams nousi lopulta Superbowl-esityksen siivittämänä kymmenennellä viikollaan albumilistan kärkeen. Täten seitsemän studiolevyn ykkösputki säilyi ehjänä. Suomessakin albumi on nyt 11. viikollaan huippukorkeudessaan (#7, sama kuin debyyttisija), ja varaa on vielä parantaa.

Rihannan Anti jatkoi kolmannella listaviikolla nousuaan viidenneksi. Oli jo aikakin, sillä laulajatar ehti viettää Suomen albumilistalla 150 viikkoa yltämättä kertaakaan kärkiviisikkoon. 151 viikkoa niin, että paras sijoitus on viisi, on edelleen todennäköisyyksien vastainen asetelma. Mutta ei välttämättä kauan.

Matalilla sijoilla roikkuminen on suoratoiston myötä selvästi yleistynyt. Levyn ostaminen ja kuunteluhan ovat eri asioita, niillä on erilaiset, huonosti vertailukelpoiset saturaatiopisteet. Pelkän myynnin mittaamisen aikoihin harva olisi edes voinut kuvitella, että esimerkiksi tällä viikolla listalle palannut Robin Schulz keräisi kahdella albumilla 17 listaviikkoa ilman, että olisi käynyt koskaan Top 30:ssä.

Adelen 21:n (2011) toinen elämä vain jatkuu ja jatkuu, viikkoennätysnumero on nyt 141. Näyttää ilmeiseltä, että 25:n (2015) poissaolo striimipalveluista sataa jollakin tasolla 21:n laariin. Ehkä saatavillaoloon tulee muutos piankin, sillä ainakin meillä 25 vaikuttaa jo varsin haavoittuvaiselta – pelkkä myynti riitti hiljaisena sesonkina albumilistalla enää 13. sijaan.

Uutta virtaa kärjessä

Olavi Uusivirran musiikkiura on tuntunut kiertävän kehää. Ensin kymmenen vuotta sitten tuli kunnon radiohittejä, mutta levyjen kysyntä ei ottanut vakiintuakseen. Sitten kun näytti, että albumi kuin albumi loikkaa kärkikymmenikköön, hittisuoni tuntui tyrehtyvän ja kokoelma floppasi. Uuden Tanssit vaikka et osaa -sinkun vastaanottokin jäi kohteliaan vaisuksi, mutta katso: seitsemäs albumi Olavi loikkasi tänään odottamatta miehen ekaksi listaykköseksi. Onnea.

Myös Lost Society petrasi parin vuoden takaisesta kuutossijasta kolmanneksi, mutta siirränpä huomion Uusivirran ikätoveriin (s. 1983), samoin muusikon ja näyttelijän rooleja yhdistelleeseen Reino Nordiniin. Hänen musiikkimenestyksensä on ollut paljon labiilimpaa, vaikka reggaeprojekti Reino & The Rhinos listoilla piipahtelikin. Nyt JVG:n levymerkille tehty Puhu vaan on lähtenyt striimaamaan kunnolla ja kehittymään ns. singlelistan 18. sijan myötä Nordinin ensimmäiseksi hittibiisiksi.

UMK-kilpailijat eli euroviisuehdokkaat eivät totisesti juhli suoratoistossa, mutta yksi nousi sentään latauslistalle: Einin Draamaa sijalle 29. Jos ja kun lataukset mielletään singlemyynnin jatkeeksi, Eini palasi singlemyyntitilastoon yli 26 vuoden tauolta. Draamaa on kisaajista parhaissa asemissa myös radiolistalla, tosin vasta 61:ntenä ja vain yhden pykälän Cristal Snow’n edellä.

En lähtisi

Radiolistalla on alkuvuonna vallinnut jämähtänyt tunnelma, sillä kotimainen kärkinelikko (Tequila, Lähtisitkö, Eläköön, Valot pimeyksien reunoilla) on roikkunut mukana kukin vähintään 16 viikkoa. Huomio tuossa kiinnittyy Ville Gallen ja Sannin Vain elämää -coverin sinnikkyyteen. Sarjan poikimat (verrattain harvat) radiohitit tuppaavat jäämään lyhytikäisiksi – poikkeuksina ykköskauden Mitä tänne jää (Erin) ja kakkoskauden Kylmästä lämpimään (Anna Abreu).

Lähtisitköä eivät ole syösseet alamäkeen edes kummankaan osapuolen uudet hitit. JVG:n Paluu tulevaisuuteen nousi tänään 12:nneksi, ja Sannin Että mitähän vittua harppasi 59. sijalta kuudenneksi – siitä yhdestä sanasta huolimatta. Biisi on päässyt ääneen kahdeksalla kanavalla ja Paluu tulevaisuuteen vain viidellä, kun Lähtisitkö sai pisteitä kuudeltatoista.

Suoratoistossa pärjännyt Jonas Bluen Fast Car eteni 24–11 ja Zayn Malikin Pillowtalk 26–14. Voisi järkeillä, että Zaynin entiset bänditoverit raivasivat hänelle tietä – silloin kun hän oli vielä yhtyeen jäsen, One Direction menestyi Suomen radiolistalla vaisusti. Viimevuotiset 1D-sinkut Drag Me Down ja Perfect nettosivat kuitenkin sijat 5 ja 12, joiden ohittamiseen on nyt hyvä tähdätä.

Kuusivärinen vuoristorata

Listablogi-sanan jälkeen yleisin googlehaku, jolla tähän sivustoon on kahdeksan vuoden aikana eksytty, on ”suomalaiset naisartistit”. (Moikka vain, jos löysit sillä tämän tekstin.) Aihetta googlataan selvästikin paljon, koska Listablogi ei edes komeile hakutulosten yläpäässä – en ole aihetta suoranaisesti käsitellyt kuin pari kertaa joskus kauan sitten.

Listatapahtumien sukupuolijakauma tuntuu kiinnostavan keskimääräistä alan seuraajaa paljon enemmän kuin minua. Oheinen graafi ei siis ensisijaisesti kummunnut omista intresseistäni, mutta aika kiehtova (ja kaunis) siitä tuli. Sen olisi voinut tehdä kuka tahansa, sillä aineisto on kokonaisuudessaan nähtävillä täällä.

Graafi kertoo vuosien 1961–2014 suosituimpien hittien (Top 75) esittäjäjakauman: kotimaiset miessolistit, naissolistit, yhtyeet ja sama ulkomaalaisittain. 2015-listaa ei vielä ole olemassa. Nykypäivää lähestyttäessä jako hämärtyi alati yleistyneiden featuring-levytysten takia. Lähes kaikki niistä mätettiin yhtye/yhteistyömääritelmän alle. Valkoista poikkilinjaa seuraamalla näkee koti/ulkomaisten kokonaissuhteen vaihtelun. Klikkaa suuremmaksi.

Kaikkien kuuden osa-alueen suhdanteet ovat muuttuilleet aika villisti. Hittivuosilistalla 1984 suomalaisnaiset ottivat kaksoisvoiton (Vera Telenius ja Tuula Amberla), mutta seuraavina neljänä vuonna heidän edustuksensa jäi nollille! Vahvimpaan dominanssiin, yli puoleen kokonaistuloksesta, ylsivät kotimaiset yhtyeet vuonna 2002.

Jeesus ykkösenä

Vaikea kuvitella huonommin tunnettua artistia, joka on saanut Suomen albumilistalta kolme peräkkäistä ykkössijaa kahden vuoden välein. Tuoreimman paalun Eevil Stöölle toi tänään Iso vauva Jeesus, joka piti takanaan niin ikään ykkösenä aikoinaan käyneen Maj Karman paluulevyn. Maj’n nosti 13 vuotta sitten ensi kertaa kärkiviisikkoon Metallisydän, nyt hopeamitalin tienasi Peltisydän.

Kotimainen Slap Betty! (#13) debytoi kuusi porrasta ylempänä kuin ensivisiitillään. Anti eteni toisella viikollaan 11:nneksi, mikä on yllättävää kyllä Rihannan uran kolmanneksi paras sijoitus. Myös Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen kohensi asemiaan (41–35). Kauko Röyhkällä on tietysti nipuittain monenlaisia merkintöjä (paitsi ykkösiä), mutta yli 20-vuotias Hypnomen tilastoitui vasta toisen kerran urallaan. Eija Kantola (#46) palasi coverlevyineen mukaan 16 vuoden tauolta.

Sannin Että mitähän vittua ei sittenkään ehtinyt ns. singlelistalle. Tilanteeseen sopiva biisinnimi! No, hänen viimevuotisen Pojat-singlensä vieras Tippa-T sai täten huomion viikon korkeimpana debyyttinä (Ei Tippa tapa #3). One Directionista omilleen häipyneen Zaynin sooloesikoinen Pillowtalk nousi 14–6 ja on radiolistan korkein uutuus 26:ntena, mutta latauslistalla romahti kärjestä jaetulle 30. sijalle.

Sannin kone ei hyydy

Sannin uuden sinkun Spotify-suosio poiki paljon sekalaisia uutisia. Ensin kerrottiin – Spotifyn omaan päivälistaan perustuen – että Että mitähän vittua rikkoi ennätyksen kerättyään päivässä yli 294.000 kuuntelua. Myöhemmin levitettiin vähemmän huomiota saanutta tietoa, että ”todellinen” (?) lukema olikin peräti 349.961. Spotify-laskennassa kakkospäivän numero karttui 304 tuhanteen, eikä edes kolmantena päivänä tullut juuri pudotusta.

Merkillepantavaa on sekin, että vaikka uutuusjulkaisut on yritetty vakioida perjantaipäiviin, Että mitähän vittua julkaistiin keskiviikkona. Ennätysuutiset levisivät tehokkaammin arkipäivään ajoittuneina, ja sunnuntaina nähdään, oliko aikaistuksesta apua perässä laahaavan virallisen ns. singlelistan kannalta. Jos siihen ehti rekisteröityä edes kahden päivän soitot, ykkösdebyytti on todennäköinen. Latauslistalta tuli nelossija ja radiolistalta odotetun alhainen #59.

Bonusotsikkoja Sanni haali tietenkin biisin nimessä esiintyvän kirosanan takia. Vedottiin nuoriin, vaikutteille alttiisiin kuuntelijoihin, mutta jäi epäselväksi, kumpi on ongelma: se, että lapset ”oppivat” rumia sanoja vai se, että noita sanoja aletaan käyttää liikaa, jolloin ne menettävät tehonsa. Kirosanat ovat taitolaji, ja hittihistoriaa tutkittaessa voi todeta, että niitä on osattu käyttää säästeliäästi.

Kun Pelle Miljoona lauloi vuonna 1977 ”perrkele, olen työtön”, se ei synnyttänyt kiroilubuumia, kuten ei Edu Kettusen vuoden 1989 kertosäekään ”saatanan kone älä hyydy” tai PMMP:n vuoden 2003 läpimurtohuudahdus ”helvetin hyvin menee”. Ilta-Sanomat keräsi Äänitearkiston nettitietokannasta vittu-sanan nimessään sisältäviä biisejä varsin laihoin tuloksin. Fono.fistä niitä olisi löytynyt moninkertainen määrä.

Halvalla ylilyönnillä ennätykseen

Motörheadin cv täydentyi taas sunnuntaina, kun vuonna 1979 julkaistu Overkill-albumi ilmaantui midprice-listalle. Aikoinaan yhtye debytoi Suomen listoilla vasta 1981, mutta kolme sitä ennen ilmestynyttä levyä on rekisteröity midprice-hiteiksi viimeisen viiden vuoden aikana – Overkillin lisäksi Ace of Spades ja On Parole.

Nyt Motörhead-albumeita on kertynyt tilastoihimme yhteensä 25, mikä on ylivoimainen ennätys sellaiselle esiintyjälle, jolla ei ole yhtään singlehittiä (eli merkintää Suomen single-, lataus-, jukebox- tai radiolistoilla). Toisena tässä rankingissa on Ramones, 13 varsinaista ja kolme midpricea. Muina hitittöminä vähintään kymmeneen visiittiin ovat yltäneet Cradle of Filth (12), Yngwie Malmsteen (11), John Mayall (11), Accept (10) ja Dio (10).

Yksi nimi kuitenkin kaartaa varjona jopa Motörheadin ylle. Hän nettosi ainoan singlemenestyksensä vuonna 1965, jolloin albumilistaa ei edes ollut olemassa. Sen jälkeen pitkäsoittoja on tilastoitu 1960-luvulla kaksi, 70-luvulla yksitoista, 80-luvulla seitsemän, 90-luvulla kaksi, 00-luvulla kuusi ja 10-luvulla kolme, yhteensä 31. Kyseessä on, arvasitte kaiketi, Bob Dylan.

Miten kauas striimillä pääsee?

Alan Walkerin Faded on komeillut Spotifyn kuunnelluimpana jo kohta kuukauden ja kerännyt vakuuttavia lukemia. Pulina laski blogissaan, että tammikuussa soitetuimman biisin päiväkohtainen keskiarvo oli yli kaksinkertainen vuoden takaiseen keskiarvoon nähden. Kulutuksen kasvu on yhtä nopeaa kuin 1970-luvun alussa, jolloin c-kasetin suosio mullisti albumimarkkinat. Ostetuimman levyn ennätys hilattiin ensin 50 tuhanteen, sitten 100 tuhanteen ja 150 tuhanteen vuosina 1973–1975.

Aikoinaan levymarkkinat rauhoittuivat tuon parin vuoden spurtin jälkeen (toki ennätyksiä rikottiin aina 1990-luvulle asti), mutta missä on suoratoiston saturaatiopiste? Ehkä siihen on yhä matkaa. Mikään biisi ei tietääkseni ole vielä haalinut miljoonaa striimiä viikossa, vaikka Radio Monitor mittaa paljon isompia numeroita radiosuosikeille. Tuoreimman ykkösen, Vesalan Tequilan viikkoimpressioluku (soittomäärä kertaa kuuntelijamäärä) on 7,67 miljoonaa. Noiden lukemien vertailukelpoisuudesta voi toki kiistellä.

Alituinen muutos on saanut aikaan sen, että popkulttuurin ykkösmaiden (US & UK) tähän asti kadehditut arkistot ovat alkaneet menettää arvoansa. Myydyimpien albumien ja sinkkujen tilastot eivät pysy yhteismitallisina, vaikka olisivat kuinka historian kultaamia ja vaikka niihin yhdistäisi striimitietoja kuinka elaboraatisti tahansa. Suomessakin Musiikkituottajat näki takavuosina paljon vaivaa nettitilastoidensa eteen, mutta nyt niitä ei ole päivitetty enää moneen vuoteen.

Kun aloin arkistoida ensin 50 hittiä- ja sitten muidenkin listojen tapahtumia, tiesin toteuttavani vain köyhän miehen versiota ison maailman tietolaareista. Mutta kun löysin uusia tapoja saattaa eri aikakausien listauksia vertailukelpoisiksi ja katselen mitä muualla on tällä välin tapahtunut, niin voin väittää nykyistä aikaansaannostani ihan funktionaaliseksi. Siihen on toki noukittu ideoita muualtakin. Esimerkiksi USA:n listojen sijoituspisteytykseen perustuvia kirjoja tehnyt Fred Bronson keksi ennen minua, kuinka suhteutetaan aikakaudet ja markkinatilanteet räätälöidyillä kertoimilla.

Niitto onnistuu talvellakin

Hiljattain julkaisin laskelman useimmilla levyillä Suomen albumilistan ykköseksi yltäneistä esittäjistä, ja nyt tuota tilastoa on syytä päivittää. Yhtenä viidestätoista viidesti ykköseksi päässeestä mainittu Viikate onkin nyt yksi seitsemästä, joilla on kuusi ykkösalbumia. Tänään näet XII – Kouvostomolli debytoi kärjessä. Paalupaikkojen lisäksi yhtyeellä on kuusi merkintää seitsemän parhaan joukossa.

Miltei samantasoisen ansioluettelon kerännyt Dream Theater jätettiin toisen kerran peräkkäin ja yhteensä neljännen kerran listalla kakkoseksi, mutta vitriinissä on pari kultamitaliakin. Vaikka Sia (#8) nousi pykälän ylemmäs kuin edellisellä levyllään, on vanhoihin saavutuksiin vielä pitkä matka: 1000 Forms of Fearhän roikkui Top 50:ssä yhteensä yli vuoden. Neljänneksi korkein uutuus Avantasia (#11) jäi kaksi sijaa ennätyksestään. Rihannan sekavasti julkaistun Antin 29. sijaa on vaikea suhteuttaa mihinkään.

Hittilistojen tulokkaat ovat kaivaneet inspiraatiota tavallista kauempaa, 50 vuoden takaa. Spotifyn kärkikolmikossa jo neljä päivää viihtynyt Tippa-T:n Ei Tippa tapa lainasi nimen, intron ja muitakin palasia Irwin Goodmanin ekalta ykkössingleltä vuodelta 1966. Latauslistan kahdeksanneksi kiivennyt Disturbedin The Sound of Silence on vielä vanhempaa perua. Simon & Garfunkel levytti sen jo 1964, mutta USA:n ykköseksi noussut versio julkaistiin seuraavan vuoden syksyllä. Meillä biisi on nyt ensi kertaa hitti, vaikka monenlaisia suomennoksiakin on vuosikymmenten saatossa kuultu.

Vienti vetää ja vedättää

Kuukausi sitten julkaisin täällä graafin, joka kuvasti englanninkielisen suomalaisen hittimusiikin huonontuneita suhdanteita. Aihe puhutti niin paljon, että Ylen musiikkisivustokin julkaisi aiheesta tänään artikkelin. Nostan siitä yhden näytteen.

Pitäisikö englanninkielisten kotimaisten biisien katoamisesta olla huolissaan Suomen musiikkiviennin kannalta? Music Finlandin tutkimus- ja kehityspäällikkö Merja Hottisen mukaan ei.
– Vientimarkkinat ja kotimaan markkinat ovat erillisiä. Tiettyjä yhteisiä menestyjiä niillä on, mutta vientimusiikista suuri osa on tehty suoraan kansainvälisille markkinoille, Hottinen perustelee.
Hottisen mukaan useat kotimaiset suoraan kansainvälisille markkinoille musiikkia tekevät bändit eivät välttämättä nouse niin suureen suosioon Suomessa. Siksi viennin kannalta ei ole merkitystä, vaikka englanninkieliset bändit puuttuvatkin Suomen hittilistoilta.
– Esimerkiksi Sunrise Avenue on paljon suositumpi Saksassa kuin Suomessa, Hottinen sanoo.

Facebookin Kuka mitä häh -ryhmässä aihetta puitaessa esitettiin aiemminkin kuultu väite, että Sunrise Avenue löi läpi ensin Saksassa ja vasta sitten Suomessa. Tämä ”poikkeus” (siis poikkeuksena Suomen huipulta maailman listoille ponnistaneeseen ykkösketjuun HIM-Bomfunk-Darude-Rasmus) ei pidä paikkaansa. Fairytale Gone Bad kasvoi meillä jättihitiksi ennen kuin Keski-Eurooppa lotkautti korvaansakaan.

Oheisen graafin (klikkaa isommaksi) materiaali on lainattu finnishcharts.comista ja sen sisarsivustoista ja kertoo On the Way to Wonderland -albumin listavaiheet vuosina 2006–2007. Koska Saksan tilastoista ei kyseisiä tietoja ole saatavilla, käytin sitä vahvasti myötäilevän Itävallan tietoja. Ajankohtavertailussa ne ajavat saman asian. Saksalainen kielialue löysi Sunrise Avenuen yli puoli vuotta myöhemmin kuin Suomi – tämä pätee myös Fairytale-sinkkuun.

Toistaiseksi siis kaikki ulkomailla merkittäviä sijoituksia keränneet suomalaisesittäjät ovat sitä ennen keränneet merkittäviä sijoituksia Suomessa. Vaikka ei voi todistaa näiden asioiden korreloivan, ei voi todistaa sitäkään, että ne eivät korreloisi.

Paloiteltu paluu

12 kuukautta, 12 kuukautta, 12 kuukautta, 38 kuukautta. Nuo ovat Rihannan uusimpien albumien ilmestymisvälit. Viimeisin Anti julkaistiin viime perjantaina aika toisenlaiseen musiikkibisnekselliseen ympäristöön kuin edeltäjänsä, ja kaupallista vastaanottoa on vaikea arvailla. Viimevuotiset singlet (joista yksikään ei ole Antilla mukana) menestyivät sangen vaihtelevasti.

Arkihavaintojen perusteella ainakaan herttoniemeläiset esiteinit eivät ole odottaneet Rihannan paluuta vesi kielellä, ja muistan kyllä omastakin esiteiniydestäni, millaisiksi muinaisjäänteiksi popparit voivat muuttua parin vuoden tauon myötä. Miksi joku Led Zeppelin enää edes yrittää jotain vuonna 1975? Asennettani ei korjannut sekään tieto, että Robert Plantillä oli vähemmän ikää kuin Freddie Mercuryllä. Samalla tavoinhan Rihanna on nuorempi kuin Ellie Goulding tai Ville Galle.

Popmarkkinat ovat muuten joissakin suhteissa lähestyneet 40 vuoden takaisia: silloin artistit pukkasivat albumeita jopa kaksi vuodessa ja välillä irtosinkkuja, eikä nykyäänkään malteta olla kauan hiljaa, jos rauta on kuumaa. Esimerkiksi JVG, Antti Tuisku ja Sanni ovat jo ehtineet viimevuotisten albumien ja Vain elämää -hittien jälkeen muistuttaa olemassaolostaan uudella matskulla.

Siinä mielessä Rihanna oli vanhoine albumeineen edelläkävijä, että ne noudattivat listoilla suoratoiston tutuksi tekemää etikettiä: eivät koskaan yltäneet huipulle (paras sija 7), mutta pysyivät mukana kauan, jopa 45 viikkoa. Antia ei voi vielä striimata Spotifyssa ja fyysiset versiotkin saadaan kai vasta huomenna, mikä tekee ensimmäisestä listamerkinnästä vielä arvoituksellisemman.

Aina huipun tuntumassa

Melko moni listanimi on toistuvasti jäänyt niukin naukin vaille albumitilaston ykkössijaa, mutta kaikkein systemaattisimmin paalupaikkaa taitaa vältellä Megadeth. Kun Dystopia debytoi toissapäivänä viikon korkeimpana uutuutena kolmossijalla, bändin parhaiden sijoitusten ketju muodostui tällaiseksi: 2–2–2–3–4–5–5–7–8–8. Siis kymmenen levyä top kahdeksassa! Lähimmäs kärkeä ovat päässeet Youthanasia (1994), Cryptic Writings (1997) ja United Abominations (2007).

Kun David Bowie jatkaa ykkösenä kolmatta viikkoa ja häntä ennen hallitsi Adele seitsemän viikon ajan, paalupaikka on ollut poikkeuksellisen pitkään ulkomaalaisten hallussa. Vastaavaa ei nähty edes Adelen edellisen levyn aikoihin, vaan viimeksi vähintään kymmenviikkoinen tuontiputki koettiin yli kuusi vuotta sitten. Kuka vielä muistaa yhtyeen The Baseballs, saati albumin Strike, saati sen kaksitoista ykkösviikkoa?

Ns. singlelistakin on yhä ulkomaisissa eli Alan Walkerin käsissä. Latauslistan ykköseksi singahti sentään Valovuoden uutuus Patrick Swayze. Moni hitti on nimetty itsekin Suomessa hittejä netonneen artistin mukaan, mutta tämä ei kuulu kategoriaan – vaikka edesmennyt näyttelijäsuosikki Patrick Swayze ylsi muinoin USA:ssa kolmoseksi sinkullaan She’s Like the Wind. Viimevuotinen Valovuosi-biisi Aurinkokuningatar keräsi Spotifyssa 3,4 miljoonaa soittoa, mutta nyt ei jostain syystä olla edes Top 200:ssa.

Merkkikuukausi 2/2016

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

50 vuotta: The Beach Boys
50 vuotta: The Spencer Davis Group
Beach Boysin kahdeksasta listasinglestä eka oli Barbara Ann. Steve Winwood aloitti pitkän listauransa Spencer Davis Groupin laulajana (single Keep on Running).

45 vuotta: Matti Esko
Neljällä vuosikymmenellä hittimerkintöjä noukkinut Esko(nniemi) avasi pelin Syksyn sävel -kisan kolmosella Tietää saat viimeinkin.

35 vuotta: Stray Cats
35 vuotta: Irene Cara
35 vuotta: Eddy Grant
Stray Catsin läpimurto oli tietenkin Runaway Boys, Caralla tietenkin Fame (joka palasi listoille tv-sarjan rantauduttua Suomeen pari vuotta myöhemmin). Grantin seitsemän hitin ketjun aloitti Do You Feel My Love.

30 vuotta: Juliet Jonesin sydän
11 lista-albumista ensimmäisellä ei ollut nimeä. Singletilastoon päästiin myöhemmin ja harvemmin.

25 vuotta: Hanna Ekola
25 vuotta: Suurlähettiläät
25 vuotta: Dr. Alban
25 vuotta: Inner Circle
Ekolan tunnetuinta biisiä Villihevosia ei listoilla näkynyt, mutta esikoisalbumi pysyi mukana lähes puoli vuotta. Suurlähettiläiden aloitus oli Elokuun 11., Albanin No Coke ja Inner Circlen huippusuosittu tv-tunnari Bad Boys.

20 vuotta: Nylon Beat
20 vuotta: Pekka Kuusisto
Nylon-duo rakastui looseriinsa helmikuussa 1996, jolloin myös Kuusisto esittäytyi monimuotoisena lista-artistina Jean Sibelius -viulukonserttoineen.

10 vuotta: Sunrise Avenue
10 vuotta: Juanes
10 vuotta: Arctic Monkeys
Sunrise Avenue käväisi Top 20:ssä sinkulla All Because of You. Juanes iski heti sillä isoimmalla hitillään La camisa negra. Arctic Monkeysin esikoisalbumi veti kymppikärkeen noustuaan myös When the Sun Goes Down -singlen 50 hittiä -listalle.

5 vuotta: Mikael Gabriel
Ihan vain muistutukseksi, että viime vuonna profiiliaan kohottanut rappari sai Pohjosen poika -albuminsa top teniin jo helmikuussa 2011.