Jo ennen nettiaikaa ehti käydä ilmi, että yhden hitin ihmeet ovat kiehtova mutta tulkintaristiriitoja poikiva keskustelunaihe. Tämän kotimaisen kymmenikön valikoituminen pohjautuu aika vankkaan tilastolliseen aineistoon viimeisen 40 vuoden ajalta, mutta vastaväitteille on toki tilaa. Katso pohjaksi edellinen postaus. Tekeekö Robin näille seuraa?
Taisto Ahlgren: Pettäjän tie***** 1972
Jo 1969 levytetty ja 1970 julkaistu single ilmaantui Top 30 -listalle toukokuussa 1972 ja poistui sieltä vasta marraskuussa 1973. Video
Salomon: Unisatu** 1975
Keräsi koko Syksyn sävel -historian toiseksi suurimman postikorttikannatuksen, 102.608 kpl. Singlelistan kuutonen ei saanut seuraajaa, vaikka esittäjä vaikutti monessa suhteessa paremmalta painokselta Frederikistä. Video
Pekka Himanka: Kankaan kaunis Katriina*** 1976
Sauvo Puhtilan tekstittämä trad-melodia nyyhkytytti kansaa jukebox-listan kakkos- ja singlelistan viitossijan edestä. Himangan lp:kin piipahti Top 30:ssä. Video
Mutkattomat: Jätkän humppa**** 1977
Muutkin kuin Erkki Junkkarinen hyötyivät 1970-luvun jälkipuoliskon humppabuumista. Kolmonen sekä single- että jukeboxtilastossa, ei albumilistamerkintöjä. Video
Mascara: Erittäin hyvä (ellei täydellinen)*** 1996
Sinkkukakkosen mainetta ovat covereillaan pitäneet yllä Aarne Tenkanen ja Salarakkaat. Mascaran ainoa albumi kävi 19:ntenä, ja joku saattaa muistaa Assanvessankassa-seuraajasta muutakin kuin nimen. Video
I’dees: Time**** 2001
Single- ja radiolistojen nelonen ja pitkä kaari 50 hittiä -listalla, mutta albumi poistui Top 40:stä kahdessa viikossa. Turkulaisnaiset yrittivät turhaan paluuta vuoden 2005 viisukarsinnoissa. Video
@junkmail: Ei koskaan enää*** 2004
Martti Vainaa & Sallitut aineet: Pelimies***** 2005
Niputin nämä, koska kummankin viehätys tuntui kumpuavan yhdestä iskulauseesta: ”Mä toivon tätä sulle, kuole kuole” ja ”Tänä iltana ei tuu pakkeja”. Singlet myivät kultaa, albumit eivät. Video ja video
Valvomo: Mikä kesä?**** 2006
Vaikka jo Ovi ois -sinkku herätti huomiota, se jäi muutaman viikon päästä täysin kesähitin varjoon. Albumi kuihtui kolmossijaltaan kesän myötä, eivätkä myöhemmät äänitteet tenhonneet enää ketään. Video
Kymppilinja: Minä** 2010
Hiljattainen hajoamisilmoitus varmisti sen, että trio muistetaan yksinomaan Mariska-avusteisesta ykkössinglestään. Video
maanantai 30. huhtikuuta 2012
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Skitsoillen takavasemmalle
Monenlaisia The Voice of Finland -johdannaisia näkyy sekä Spotifyn että Itunesin listauksissa. Mutta eräänä show’n kohokohtana hehkutettu Robin-esitys Faija skitsoo ei ole jaksanut herättää muita reaktioita kuin Spotifyn soitetuimpien 99. sijan. Kolme viikkoa sitten You Tubeen laitettu video kartutti loppuviikolla katseluitaan noin 20 tuhannen päivävauhtia, mikä Frontside Ollie -myllytykseen verrattuna on varsin vähän.
Jääkö Robin yhden hitin ihmeeksi?
Vielä liian aikaista sanoa, voihan hän vaikka tehdä 2020-luvulla jonnatervomaat. Mutta tuo suomalaisittain harvinainen ilmiö, että artisti jää mieliin/tilastoihin vain yhden biisin ansiosta, on 2000-luvulla selvästi yleistymässä. Julistan täällä maanantaina kymmenen merkittävintä kotimaista yhden hitin ihmettä 40 vuoden ajalta, ja nimet painottuvat ajanjakson alkuun ja loppuun. 1980-luvulta ei mukaan mahdu ketään.
Tuo viimeinen lause on kriteerieni syytä. En kelpuuttanut muissa yhteyksissä tutuksi käyneitä, esimerkiksi tv-humoristeja (Aki & Turo, Tony Halme, Marja Tyrni...), euroviisuedustajia ja idoleita. Raakkasin myös käännös/kierrätyshitti-ihmeet kuten Vera Teleniuksen (Miljoona ruusua), Jari Huhtasalon (Äideistä parhain) ja Denigraten (Mombasa). Ja aiemmin yhtyeessä menestyneet sooloilijat Kim Lönnholmin ja Tean.
Lähihistoriassa rajanveto käy vaikeammaksi. Esimerkiksi Poika (saunoo) -Pojun jätin vielä pois, vaikka hänen ja Sakari Kuosmasen umpilaskelmoidun Kipinä-lätkähymnin video on houkutellut surkeat 3600 katsojaa. Poju muuten ylsi omalla Pasi Heinonen -nimellään radiolistan 17:nneksi vuonna 2004 (Bensaa ja paperia). Maanantaina siis lisää.

torstai 26. huhtikuuta 2012
Hopee ei oo häpee
Vilkas julkaisuviikko, kansainvälinen levykauppapäivä ja Hullut päivät tekivät tämänpäiväisestä vuoden kenties arvaamattomimman albumilistan. Olin jopa varautunut myllerrykseen, joka paljastaisi syvimmän olemuksensa vasta viikon kuluttua, mutta loogisestihan nuo näyttävät järjestyneen.
Vaikka ei Jukka Poikaa syrjäyttänytkään, Manan debyytti kakkosena on Anna Erikssonille voitto. Se on pitkän uran paras sijoitus, ja taakse jäi monta paalupaikkoihin tottunutta. The Rasmus sai neljän peräkkäisen ykkösen jälkeen tyytyä pronssikorokkeeseen, ja melkoisilla myyntiodotuksilla raskautettu Leijonat 2012 aloitti vasta sijalta 12.
Myös viitossijan Cheekin ponnahduslautana oli kaksi peräkkäistä ykköstä. Sinänsä irrelevantti uutinen kertoi maanantaina paljon nykymedian mekanismeista, kun nettisivustot kilvan referoivat Ilta-Sanomien paljastusta Cheekin isän taannoisesta kuolemasta. Rumbahan kertoi saman jo kymmenen päivää aikaisemmin kenenkään huomaamatta.
Olli Lindholm (14) lähti taistoon niin ikään ykkösartistin asemista, mutta Susanna Hietalan kanssa tehty lastenlevy ei ole ihan vertailukelpoinen artefakti. Notkean rotan neljäs (13) ja Anatheman viides (15) listavisiitti toivat uran parhaat numerot, eikä Jukka Takalokaan (21) ole soolona käynyt noin korkealla. 27:ntenä debytoinut Abba-miesten musikaali Kristina från Duvemåla tuskin yltää ruotsalaisen versionsa rinnalle – se keräsi kotimaassaan 74 listaviikkoa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012
Soiva vappupallo
Vaikea uskoa, että PMMP ei ole julkaissut mitään vuoden 2009 jälkeen – niin yleinen näky duo on ollut Nielsen-radiolistan Top 100:ssa. Neljästä ykkösestä viimeisin Lautturi ei meinannut poistua ollenkaan, ja tälläkin viikolla seitsemänvuotias Oo siellä jossain mun pulpahti sijalle 68.
Ei siis ihme, että tuore Heliumpallo liiteli suoraan 11:nneksi. Se ehti päästä ääneen 12 asemalla, mutta kuusi noista soitti sitä vain kerran. Ainoana varsinaiseen tehorotaatioon ehätti Yle X, jolta biisi sai pisteistään 45 prosenttia. Radio Helsinkikin soi sille epätunnusomaiset kuusi pyöräytystä, mutta niistä kertyi listasijan kannalta merkityksetön pistemäärä.
Vaikka viimevuotinen Nuori ja kaunis -vierailu Anna Järvisen levyllä kylpi suosiossa, Olavi Uusivirta tuntuu itsekseen hukanneen hittikynänsä – On niin helppoo olla onnellinen ja Me ei kuolla koskaan ovat moneksi vuodeksi jääneet vaille seuraajia. Nyt sentään Oodi ilolle eteni radiolistan 30. sijalta 19:nneksi. Pisteitä tosin tuli vain Novalta ja Suomipopilta.

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kevätkäppyrä!
Ihan hauskaa, että kohta kuusivuotias opus jatkaa elämäänsä muun muassa nettiartikkeleissa. Hiljattain Itä-Savon sivustossa julkaistu Totuus suuresta punk-vuodesta perustui paljolti Sisältää hitin -kirjaan, ja Helsingin kaupunginkirjaston Kysy mitä vain -palsta jaksaa myös säännöllisesti puffata/hyödyntää sitä.
Koska Itä-Savon lähdeyhteys saattaa paikoitellen jäädä epäselväksi, haluan tässä julkisesti irtisanoutua seuraavasta, Sex Pistolsin God Save the Queen -singlen brittimenestykseen liittyvästä virkkeestä: ”Huhuttiin, että sen nousu ykköseksi estettiin jollakin listateknisellä jipolla.” Toki tiedän huhusta, mutta itse en ole koskaan siihen uskonut tai sitä levittänyt.
Kuningatar Elisabet II:han juhli tuolloin 25-vuotista vallassaoloaan, ja nyt 60-vuotisen lissukauden kunniaksi voisin graafisesti havainnollistaa, kuinka epälooginen tuo estämisteoria on. Kun vertailee God Save the Queenin listaliikehdintää kesäkuun 1977 neljällä viikolla pahimpiin kilpailijoihinsa, kakkossija näyttää lähes onnenkantamoiselta – ainakaan estämisen merkkejä käyrästä ei löydä.
Kenny Rogersin Lucille jopa väistyi Pistolsin tieltä pronssikorokkeelle matkallaan seuraavaksi ykköseksi. Jos God Save the Queen olisi yltänyt kesäkuun 11. päivän listakärkeen, siinä olisi ollut enemmän manipuloinnin makua kuin aikakirjoihin jääneessä tilanteessa. Sinänsä biisikattaus kertoo mehukkaasti, minkälaisia kuvioita pistoolit ja muut punkkarit saapuivat sotkemaan.

lauantai 21. huhtikuuta 2012
Sattumaa vai summamutikkaa?
Mitä suurempia numeroita verrataan keskenään, sitä epätodennäköisemmiksi tasatulokset käyvät. Spotifyn kuuntelumääristä on vain epävirallista irtotietoa, mutta niiden huomioimisen piti nostaa singlelistan tilastomassa täysin uudelle tasolle – etenkin kun ne yhdistetään myyntilukemiin mahdollisesti hyvinkin mutkikkaalla kaavalla.
Jokseenkin hämmästyttävää onkin uudistuksen jälkeen havaita, että tämän viikon Top 20:ssä sekä sija seitsemän että sija 16 on jaettu kahdelle tasapisteet saavuttaneelle biisille. Kuinka ne ”tilauspalvelusoitot” oikein summataan, pyöristämällä lähimpään tuhanteenko?
Seitsemänsiksi niputetut Yön poltteen Tyttö sinä olet meritähti ja David Guetta ft Sian Titanium päätyivät rinnatusten aika erilaisilla kykyprofiileilla. Titanium pärjäsi tasaisesti (myynnin yhdeksäs, Spotifyn kahdeksas), kun taas Yön polte latautui 28. sijan ja virtasi kolmossijan edestä. Meritähtiviisu putosi latauslistalla yhdeksän askelmaa, mutta kiipesi yhteistuloksissa neljä.
Spotifyn albumilistan paikoilla kolme ja 11 on kaksi The Voice of Finland -levyä, joista toinen tulee ensi viikolla myyntiin. Vaikka katsojaluvuissa ollaan Idolsin takana, tuon äänitteen on vaikea kuvitella pärjäävän huonommin kuin Idols 2012. Alhainen hinta ei aiheuttanut Robin-efektiä, vaan tuloksena oli vaatimaton debyytti midprice-tilaston kuudentena.

torstai 19. huhtikuuta 2012
Parhaat päällä takarivissä
Greatest Hits -levyjen kurssi on siinä mielessä laskussa, että nykyisin ne harvoin menestyvät esittäjiensä studioalbumien veroisesti – joskus jäädään hyvinkin kauas kuten Anna Abreun tapauksessa. Tuoreimmasta listaykköskokoelmasta on yli vuosi, ja tuo Kari Tapio -koostekin julkaistiin spesiaaliolosuhteisiin. Tällä viikolla normilevyjä alhaisempaan sijaan sai totutella seitsemäntenä debytoinut Von Hertzen Brothers.
Korkein uutuus Elokuu ei aivan kyennyt syrjäyttämään kaveriaan Jukka Poikaa kärjestä – saman jäbän takiahan Soutaa huopaa on vailla singlemyynnin ykkössijaa. Viime kerralla mainitun Silkkii-hitin vuosilistasijoituksen askarruttava osatekijä on Yhdestä puusta -pitkäsoiton myöhäinen julkaisu. Singlemenestystähän epäilemättä pitkään vauhditti se, että albumia ei ollut saatavana, joten annetaan albumin listapisteiden kertyä sen muille hiteille heti, kun Silkkii tipahtaa single- ja latauslistoilta.
Smurffit loikkasivat 40 porrasta lähemmäs kärkeä (5), ja Accept nettosi parhaan sijansa 26 vuoteen (8). Uutuudeksi merkitty Hurriganesin Live in Hamina (14) on re-entry uudessa formaatissa viime syksyltä, samoin hiukan pitemmällä jänteellä Neljän ruusun Haloo-juhlapainos (50). 40:ntenä näyttäytyvän The Megaphone Staten Vla Kings -nimi viittaa hiphopduon kotipaikkakuntiin Viialaan ja Viljakkalaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Silkkinen viivästys
Radiolistan muutokset tapahtuvat taas vahvasti Novan ohjailussa. Ilman sen pisteitä Erinin On elämä laina jäisi Top 40:n ulkopuolelle, mutta nyt biisi nousi kuudenneksi. Samoin kakkosesta 14:nneksi romahtava Juha Tapion Rakastaa niin kauan kuin mä voin saa kiittää suhdanteistaan liki yksinomaan Novan soittolistapäivitystä. Aseman ansiota on 63-prosenttisesti sekin, että puertoricolaisen Sieten toista vuotta vanha Tengo Tu Love komeilee sijalla 18.
Chisun Kohtalon oma (21–12) soi tiuhempaan kuin myöhemmin julkaistu Tie (17–23) ja on sittenkin kallistumassa hittivuosilistalaskennassa tämänvuotiseksi hitiksi, vaikka nousi sinkku- ja radioykköseksi jo joulukuussa. Sama homma Nickelbackin When We Stand Togetherillä, joka palasi 20 soitetuimman joukkoon. Vaikka nuo jäisivät laskelmista pois, 2011-listan valmistumista viivästyttää singlelistalla yhä viihtyvä Silkkii.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Rautakuori, rautavuori
Titanicista tulevat listaihmiselle toki ensiksi mieleen vuoden 1997 jymyleffan soundtrack (kaksi viikkoa Suomen ykkösenä) ja Frederikin biisi, joka vuoden 1981 tyrmäävästä euroviisuraatituomiosta huolimatta kasvoi alansa klassikoksi. Mutta tänä laivan uppoamisen satavuotispäivänä voisi muistella yhtyettä nimeltä Titanic.
Vaikka norjalaiskokoonpanolla oli brittiläinen vokalisti, sen ainoa kansainvälinen menestys tuli instrumentaalilla Sultana. Ei tarvitse paljon välittäjäaineita havaitakseen sen Santana-vaikutteiseksi. Biisi eteni lokakuussa 1971 brittilistan viitoseksi ja joulukuussa Suomenkin singletilastoon. Albumi Sea Wolf näkyi myös 21:ntenä helmikuussa 1972, mutta merkinnät tyrehtyivät siihen.
Alkuperäinen Titanic hajosi jo vuonna 1979, mutta eivätkös nämäkin äijät ole koonneet 2000-luvulla rivinsä. Tämä versio Sultanasta taltioitiin toissa syksynä. Vaikka ryhmä on kevätkiertueella pitkin Norjaa, Sveitsiä ja Ranskaa, täksi vuosipäivän illaksi ei ole jostain syystä merkitty keikkaa. Alan perinteitä kunnioittaen Titanic väittää kotisivuillaan myyneensä urallaan hilpeät 27 miljoonaa albumia – taisivat summaan lipsahtaa mukaan tuon soundtrackin lukemat...

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Sininen ja valkoinen
Maailmanmestaruuden jälkeiset lätkän kotikisat ovat poikineet monenlaisia bisnesideoita. Jopa Smurffit ja EMI uskaltautuivat niiden kunniaksi julkaisemaan levyn muille kuin joulumarkkinoille kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lätkä boogie vol. 20:n hehkutettiin myyneen oitis kultaa, mutta ensimmäinen listasijoitus jäi kehnoksi (45). Tosin marraskuisetkin smurffilevyt ovat usein lähteneet hitaasti liikkeelle ja kiihdyttäneet lahjarumban myötä.
Edellisestä kevätlevystä, maaliskuussa 2002 ilmestyneestä Sporttihitit vol. 9:stä tuli sininahkojen ensimmäinen, joka jäi ulos Top 10:stä, joten paussin ymmärtää. Nyt yritykseen lähdetään vakaalta pohjalta, sillä viimevuotinen Leffa boogie vol. 19 roikkui 18 viikollaan Smurffien uran toiseksi pitkäikäisimmäksi listalevyksi. Keskimääräinen sellainen on viettänyt albumitilastossa 11,2 viikkoa ja noussut sijalle 5,8.
Voittokisojen jälkeen Leijonat-kokoelmalla rahoiksi pistänyt Sony Music on toki myös valmistellut omaa sävelteostaan, jonka biisilista on jo kotvan ehtinyt herättää pelkoa ja hämmennystä. Leijonat 2012 ilmestyy ensi keskiviikkona Angry Birds -kansineen, mutta kaikki käyrät eivät sojota ylöspäin: viralliselle youtube-trailerille on kolmessa viikossa kertynyt vain 1120 katsomiskertaa.

torstai 12. huhtikuuta 2012
Menneessä on tulevaisuus
Jaaha, nestorit yllättävät tämän viikon albumilistalla. Puolitoista vuotta sitten tuntui söpöltä kuriositeetilta, kun 30-vuotias Killing Joke ylitti lopulta listakynnyksen, mutta nyt samainen kokoonpano debytoi jo yhdeksäntenä. Pykälää paremmaksi pistivät viimeksi 1980-luvulla Helloweenissa yhdessä musisoineet Michael Kiske ja Kai Hansen, nyt nimellä Unisonic. Tässä välissä Hansenin Gamma Ray -bändi lykkäsi seitsemän levyä listalle, mutta ei 17. sijaa ylemmäs.
Oudoin veto on silti pian 65-vuotiaan Ian Andersonin ensimmäinen soololistamerkintä 12:ntena. Kyseessä on jatko-osa Jethro Tullin 40-vuotiaalle Thick as a Brick -älppärille, joka saavutti Suomessa nelossijan. Moni (kuten edellämainittu Helloween) on elvyttänyt uraansa nimeämällä uuden äänitteen vanhan menestyksen mukaan, mutta 40 vuoden viive lienee ennätys. Mitä seuraavaksi, Stevie Wonderin 50-vuotisversiointi läpimurtolevystä The 12 Year Old Genius?
Ilman merkittäviä uutuuksia oli odotettavissa, että kakkosena pari viikkoa kärkkynyt Jukka Poika palaisi kärkeen. Madonnan peruuttaminen ylöspäin hopeakorokkeelle oli myös hyvä näpäytys kohuotsikoiden vääntäjille – esimerkiksi Nelosen juttua ”Madonnan uutuuslevy floppasi pahemman kerran” on vaikea kehuskella logiikan riemuvoitoksi.

tiistai 10. huhtikuuta 2012
Villi tai nuori
Hiljaisehkon radiolistan merkittävin liikahdus näkyy kuutossijalla, johon eteni Madonnan Girl Gone Wild. Pitihän poptädin uusimmaltakin albumilta lohjeta edes yksi Top 10 -radiohitti, kun jokainen kuudesta edellisestä studiolevystä sisälsi niitä vähintään kaksi. Kyllä, myös American Life ja jopa Evita-soundtrack. Sen sijaan vuoden 1994 Bedtime Stories jäi yhteen (Secret), koska USA:n ykkönen Take a Bow sivuutettiin meillä täysin.
Vähintään samanmoiseksi jenkkihitiksi kasvanut Funin We Are Young nousee radiolistan 18:ntena. Radiosta kuunneltuna en kyennyt erottamaan, missä päin sitä Janelle Monáe vierailee, mutta videoon tutustuessa hänen läsnäolonsa tuntuu vahvemmin – monimiljoonayleisön You Tubessa kerännyt akustinen versio kertoo lisää. We Are Young on siitä harvinainen hitti, että sen Glee-kierrätys menestyi Hot 100:ssa ennen alkuperäistä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Tylsistyneillä ei ole kiire
Viikon albumilistatulokkaista poikkeuksellisen moni on esittäjänsä toinen tilastoitu visiitti. Sijan 7 Meshuggah kävi edellisen kerran 21:ntenä, sijan 9 Timo Pieni Huijaus 11:ntenä, sijan 22 Cats on Fire 25:ntenä ja sijan 49 Juha Metsäperä 32:ntena. Toista kertaa mukana on myös Puppa J, joka suomireggaen vahvasta myötätuulesta huolimatta debytoi 15 porrasta alempana (34) kuin syksyllä 2009.
Niin ikään kakkoskäynnillä on jo vuonna 1981 perustettu Ministry (45), jonka aikaisempi merkintä on 16 vuoden takaa. Välissä on tehty viisi albumia ja julistettu bändi ainakin kertaalleen hajonneeksi. Lähes yhtä iäkäs walesilaisryhmä Demented Are Go (47) rekisteröityi listanimeksi vasta ensimmäistä kertaa. 13:nneksi ilmaantunut The Northern Governors sen sijaan on upouusi kotimainen superkokoonpano.
Viime viikon uutuuksista Iron Maiden ja (odotetusti) Harmaja putosivat Top 10 -sijaltaan ulos. Mennyttä ovat myös edeltäjiään nopeammin viehätysvoimansa menettänyt Herra Ylpön Mies ja nainen sekä Anna Abreun kokoelma, jonka voi viimeistään nyt lajitella flopiksi.

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Looginen mysteeri
Katsotaanpa, mitä se on syönyt. Singlelista siis tästedes yhdistää latausmyynnit ja Spotify-soitot, joten erottelen tässä, mitä kunkin Top 20 -singlen sijoituksen takana on. Punainen numero on latauslistan Top 30:stä, sininen Spotifyn soitetuimmista. Jotkut biisit näkyvät sen Top 100:ssa toiseenkin kertaan, tuo sijoitus on merkitty sulkuihin.
1 + 6 (33) = 1. Älä tyri nyt
5 + 2 (77) = 2. Somebody That I Used to Know
2 + 5 = 3. Ai se eu te pego
13 + 1 = 4. Drive By
3 + 9 = 5. Soutaa huopaa
4 + 10 = 6. Titanium
10 + 3 = 7. Euphoria
8 + 8 = 8. Märkää
22 + 4 = 9. Tyttö sinä olet meritähti
9 + 12 = 10. Starships
6 + 16 = 11. Stronger (What Doesn’t Kill You)
?? + 7 = 12. Bangarang
7 + 25 = 13. Frontside Ollie
29 + 11 = 14. Wild Ones
20 + 14 = 15. International Love
19 + 27 (54) = 16. Silkkii
25 + 15 = 17. City Boy
?? + 13 = 18. She Doesn’t Mind
24 + 20 = 19. Turn Me On
26 + 19 = 20. On se hienoo
Ihan loogisen ja tasapuolisen näköisesti nuo näkyvät yhdistyneen. Paitsi latauspuolen Top 20:ssä on peräti seitsemän biisiä, jotka olisivat kaikki päässeet mukaan vanhanmalliselle singlelistalle, mutta eivät päässeet tälle – eivätkä näy alempanakaan, koska alempia sijoja ei ole. Tästä pääsemmekin erääseen aikamme kummallisimmista mysteereistä.
Miksi ihmeessä Suomen singlelista on edelleenkin vain 20 nimikkeen mittainen?

torstai 5. huhtikuuta 2012
Pidot paranee
Tänään julkaistavalla virallisella singlelistalla huomioidaan ensimmäistä kertaa biisien kuuntelu ”tilauspalveluissa” eli käytännössä Spotifyssa. Musiikkituottajien tiedotteessa Elastinen on laitettu hehkuttamaan päätöksen onnistuneisuutta, ja Yle X:n uutisessa Musiikkituottajien Tommi Kyyrä kertoo, kuinka manipulointiyrityksiä pyritään estämään.
Oikein ja ei-niin-oikein. Spotify-kulutus ja mahdolliset kaltaisensa ansaitsevat virallisen ylöspanijan, etenkin kun Spotifyn oma top lists -palvelu on hämärä eikä sisällä arkisto-ominaisuutta. Vaikka Kansallinen Radiotutkimus näytti sille hiljattain kovin matalia lukemia mainosmediana (suhteessa radioon), se on kuitenkin dominoiva tekijä hitaasti Suomessa kasvaneeseen digimyyntiin verrattuna.
”Spotifysta ja striimauspalveluista yleensä on tullut tosi merkittävä uudenlainen tapa kuunnella musiikkia”, toteaa Elastinen. Joo, mutta levymyyntilistat eivät ole ikinä mitanneet, mitä kuunnellaan, vaan mitä ostetaan. Jos tuo erottelu tuntuu nillitykseltä, niin katsokaapa jokainen levyhyllyjänne. Montako kertaa olette kuunnelleet eniten kuuntelemaanne levyä, entä vähiten kuuntelemaanne? Esimerkiksi minun Itunes-kirjastossani eräällä biisillä on 74 soittokertaa, monilla vuosia sitten ladatuilla vain pari kolme.
Ehkä tuolla ei ole merkitystä muille kuin minulle, jolla on vuosikymmenten arkistot suomalaisista listasijoituksista, ja tähän asti yksi sarake on aina kertonut sinkkujen/biisien myynnistä eikä mistään muusta. Johdonmukaisuuden nimissä tuohon sarakkeeseen pitäisi tästedes merkitä sijoitus Latauslistalla, joka edelleen jatkaa olemassaoloaan ja muuttuu nyt huomattavasti kiinnostavammaksi vertailukohdaksi singletilastolle.
Listahistoriasta muuten löytyy yllättävä esikuva Spotify-tilastoinnille. 1970-1980-luvuilla koottiin jukebox-listaa, joka kartoitti 7-tuumaisia vinyylisinkkuja pyörittävien levyautomaattien soittomääriä. Siinäkään hommassa ei maksettu äänitteistä, vaan kuuntelusta. 50-pennisellä yksi biisi, markalla kolme.

tiistai 3. huhtikuuta 2012
14 + 7 = 14,7
Suomen radiosoittoja sormenjälkitekniikalla kirjaavaan Nielsen Music Control -koneistoon on ajettu seitsemän uutta asemaa: Radio City, Metroradio, Radio Kajaus, Radio Pooki, Radio Pori, Radio Vega ja Spin FM. Kaukana kuuntelupisteistä toimivat asemat kuten kajaanilainen Kajaus on päässyt mukaan nettiradionsa ansiosta. Yhteensä tarkkailtavia radioita on nyt 21.
Muutoksen vaikutusta listatuloksiin ei vielä huomaa, sillä uusien taajuuksien soitot palkittiin ensitestissä ainoastaan 0,001 pisteellä. Mutta tulipa tiedoksi, että tämänviikkoinen ykkönen Trainin Drive By ehti soida Radio Porissa 20 kertaa. Kertoimet tuskin kasvavat jättimäisiksi jatkossakaan – esimerkiksi jo vuosia mukana olleen ja varsin hittipitoisen Sun FM:n osuus lopputuloksista on vain 0,5 prosenttia. Silti Sunin 33 soittoa vaikuttivat Samuli Edelmannin Tähtipölyä-hitin sijoitukseen (13) viiden pykälän verran!
Tehorotaatioon tottuneen The Rasmuksen I’m a Mess ei kuudessa viikossakaan ole jaksanut 16. sijaa ylemmäs. Se kyllä pyörii yhdeksällä asemalla, mutta harvakseltaan. I’m a Mess ei näy vielä lainkaan Spotifyn Top 100:ssa, vaikka popularity-palkkeja on ainakin yhtä paljon kuin monella Top 20 -hitillä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012
Top ten top ten
Jos joku laillani ihmetteli, päivittyykö Anttilan myydyimpien levyjen Top 40 enää ikinä netanttila.comiin ja on jopa minua hitaampi hoksaamaan vastauksen, tiedotan: lista näkyy toisessa paikassa. Kymmeniköksi supistettuna, mutta johan Top 40 -mitta olikin osoittautunut liian laajaksi yhden kaupan menekkiä esittelemään – niinkin ison kaupan kuin Anttila.
Tärkein kaipaamani info on se, jota viralliset tilastot eivät kerro: Robinin menestys suhteessa hintavampiin pitkäsoittoihin. Vaikka Koodi ei ole albumilistakelpoinen, sen myynti ansaitsee tulla huomioiduksi vuoden suurimpien hittien pisteytyksessä. Frontside Ollie sai jo siipeensä radiopuolella, ja jos se jäisi vaille albumiosuuttaan, vuosilistasijoitus määriytyisi lähes pelkän singlesukseen mukaan jonnekin liian alas.
Koodi jatkaa yhä Anttilan ostetuimpana – sitä eivät syrjäyttäneet Jukka Poika, Madonna eikä todennäköinen seuraava ”virallinen” listakärki Viikate. Petäjäveräjät on menossa bändin kolmanneksi ykköseksi ja yhdeksänneksi Top 10 -albumiksi. Singlelistan paaluja Viikatteella on viisi ja Top 10 -sijoituksia messevät 16, mutta Top 20 -radiomerkintöjä nolla – Sysiässä on paraikaa 31:ntenä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)