torstai 31. heinäkuuta 2014

GGH 10: The Ultimate Collection


Barry White 2000, #2, 16 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Tuottajan pallilta hieman vastahakoisesti mikin ääreen siirtynyt Barry White oli niitä harvoja mustia amerikkalaisia, jotka ylsivät albumilistallemme 1970-luvulla. Kahdesti vuonna 1975 (sijat 24 ja 12), jolloin myös brittiykkönen You’re the First, the Last, My Everything nousi singlelistan 15:nneksi. Siihen visiitit taukosivatkin noin neljännesvuosisadaksi.

Möreä-ääninen mutta myös korkealta laulava mies alkoi 1990-luvulla kerätä taas kulttikuuluisuutta muun muassa kahdella Simpsonit-vierailulla ja radiohittiduetolla In Your Wildest Dreams Tina Turnerin kanssa. Tärkein kannustin 18-biisisen cd:n menestykselle oli kuitenkin tv-sarja Ally McBeal, jossa Whiten musiikki ja välillä naamakin pääsivät prominentisti esille. The Ultimate Collection kävi kakkosena sekä HIMin että Cypress Hillin valtakaudella.

Erikoista 70-luvun ja kokoelman menestyksessä oli se, että White vastaanotettiin Suomessa paremmin kuin Ruotsissa, jonka r&b-markkinat muutoin ovat aina olleet paljon suuremmat. Kuvio kääntyi pian, sillä Ruotsissa suositut Love Songs (#13, 2004) ja White Gold (#3, 2007) eivät tilastoituneet meillä lainkaan. Barry White kuoli 58-vuotiaana kesällä 2003.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

GGH 11: Unohtumattomat


Olavi Virta 1976, #1, 26 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Ainoa albumilistamerkintä, jonka Olavi Virta sai eläessään, oli sekin kokoelma (Olavi Virta, 1968). 1950-luvulla ahkerimmin levyttänyt laulaja ei varsinaisia studioalbumeita koskaan tehnytkään. Kokoelmia on tilastoitunut yhteensä kymmenen, joista yli muiden on Unohtumattomat. Musiikkituottajien kultalevytietokanta ei sitä tunne, mutta aikalaismedian mukaan se myi yli 50.000 kpl eli timanttia, ja viettihän se seitsemän viikkoa ykkösenä.

Aika todettiin kypsäksi tv-kampanjoidulle lajitelmalle vajaat neljä vuotta artistin kuoleman jälkeen. Sitä alustettiin singlellä Kun ilta ehtii, joka nousi jukeboxlistan kymmenenneksi. Kun yli 600 levytyksestä valitaan lp:lle neljätoista, prosessi kuulostaa mielivaltaiselta, mutta takakansi julisti: ”Nämä äänitteet tarjoavat edustavan, monipuolisen ja totuudenmukaisen läpileikkauksen hänen osaamisestaan.”

Arvatenkin listoille ilmestyivät sopivin välein Unohtumattomat 2 (#3) ja Unohtumattomat 3 (#18). Sittemmin Virta-paketointeja on nähty korkeimmillaan vuosina 1983 (#13), 2005 (#6) ja 2013 (#7). Vielä on yksi kikka käyttämättä eli elämäkertaleffa, jollaisen tulosta uutisoitiin varmana tietona joskus 2010-2011. Ehkä Jyrki Hämäläinen oli oikeassa sanoessaan, että Olavi Virta on liian kova aihe suomalaisille elokuvantekijöille. (Hortoilevan Jyräys-kirjan aiheeksi hän kyllä sopi.)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lämpö hidastaa reaktioita

Levottoman albumilistan lukuisille elpymisille lienee turha erikseen arvailla syitä. 9. päivän stadionkeikka tuntuu vanhentuneelta selitykseltä Robinin paluulle ykköseksi, etenkin kun midpricessa nuoriherra otti takapakkia. Ehkä tyytyväisimpänä listaa katsoo Kolmas nainen, jonka keväinen kokoelma Me oli melko hämmästyttävä floppi jäätyään 40:nneksi, mutta teki tänään re-entryn sijalle 21.

Nimeikkäitä tulokkaita saatiin ajankohtaan nähden monta, joskin ajankohdan syvempi olemus mietityttää. Morrisseyn (#24) olisi pitänyt ilmaantua jo edelliseen tilastoon, ja Bruce Springsteenin vanhoja äänityksiä sisältävä The Spirit of Radio (#48) julkaistiin jo kesäkuun alussa. Yes (#45) palasi listalle yli 20 vuoden tauolta. Yllättäen korkein uutuus 22:ntena on Rise Against, joka ainoa aikaisempi visiitti tuotti numeron 42.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

GGH 12: Monen vuoden jälkeen – Parhaat laulut


Kaseva 2003, #3, 12 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Tamperelainen Kaseva sai vuonna 1974 levytyssopimuksen englanninkielisellä demolla tekemättä yhtään keikkaa. Introvertti ja vaatimaton olemus ei estänyt yhtyettä herättämästä huomiota melodisella musiikillaan, joka lopulta toimi hyvin livenäkin. Kolme albumia (1974, 1976, 1982) nousivat sijoille 13, 12 ja 16. Viimeistä viivästytti Love Recordsin alasajo, ja sen ilmestyttyä Kasevan taru loppui nopeasti.

Kun toinen vokalisti ja lauluntekijä, Karisma-yhtyeineen albumin (1986) tehnyt Asko Raivio hukkui vuonna 1989, sitä ei uutisoitu käytännössä lainkaan. Kaseva tuntui hautautuneen historiaan, mutta 1990-luvulla iskelmäsuosikit Anna Hanski (Tyhjää), A. Aallon rytmiorkesteri (Striptease-tanssija) ja Joel Hallikainen (Kun maailma elää) versioivat sen biisejä. Vuonna 2002 jäljelle jääneet jäsenet palasivat lavoille.

Lämmin vastaanotto innosti Siboneyn julkaisemaan 20-raitaisen kokoelman, joka sai kakkosalbumin päätöslaululta hyvän nimen Monen vuoden jälkeen. Lp-näytteiden lisäksi mukana oli vuoden 1975 irrallaan ilmestynyt singlehitti Mari. Kaseva ylsi vihdoin kultamyyntiin, ja kilpailluilta loppuvuoden listoilta irtosi kolmossija. Edelle jäivät vain Vesa-Matti Loiri ja Zen Café -kokoelma. Uusia Kaseva-biisejä ei ole kuitenkaan enää julkaistu.

torstai 24. heinäkuuta 2014

GGH 13: Greatest Hits II


Queen 1991, #1, 52 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Niin paljon kuin Brian May ja Roger Taylor ovat näihin päiviin asti jaksaneet puhua Queenista, yhdestä asiasta on oltu hiljaa: kuinka Greatest Hits II:n julkaisuajankohtaa päätettäessä otettiin huomioon Freddie Mercuryn vääjäämätön kuolema? Toisaalta hyvä että se ilmestyi neljä viikkoa ennen eikä juuri jälkeen, mutta sitä olisi voinut myös lykätä vaikka vuosia. Innuendo-albumihan oli tullut saman vuoden alussa, ja kokoelman alla julkaistu The Show Must Go On -sinkku mahtui vielä sen promootiohaarukkaan.

Greatest Hits II kävi ennen suru-uutista listamme viitosena ja riensi ykköseksi jälkikäteen – syy-yhteys on selvä. Tietä maamme ostetuimmaksi ulkomaiseksi albumiksi tasoitti The Show Must Go Onin dramaattisuus, joka sai jopa urbaanilegendamaisia piirteitä. Moni tuntui luulevan Mercuryn kirjoittaneen ja laulaneen sen kuolinvuoteellaan, vaikka se oli pääosin Mayn kynäilemä ja levytetty yli vuotta aikaisemmin. Biisi soitettiin paikallisradiolistan ykköseksi.

Vanhemman Greatest Hitsin (1981) nousu kolmoseksi säesti sitä riitasointua, että Queenin singlemenestys Suomessa oli aina oudon vaisu. Yksi harvoista pärjääjistä Body Language (#5, 1982) vieläpä jätettiin kokoelmalta pois. Albumitilaston cv on sitäkin jykevämpi. Vaikka Greatest Hits II on yhtyeen pitkäkestoisin listalevy, The Miracle (1989) oli sitä kauemmin ykkösenä, kuusi viikkoa.

Kuinka kylmästi kalkuloitu se ikinä olikaan, Greatest Hits II ilmestyi hyvään aikaan. Jos ostohyöky olisi jakautunut vain Innuendon ja vanhan kokoelman kesken, se olisi ollut kiinnostava mutta jotenkin epäluonteva tilanne.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Aukot umpeen, osa 2/2

Keväällä kerroin sivustosta, johon kokosin Suomen ensimmäiset viikkosinglelistat syyskuusta 1985 heinäkuuhun 1995. Mukana ovat siis myös ensimmäiset puolitoista vuotta Ylen virallisia listoja, joita ei tähän asti ole netistä löytynyt.

Tiedoksi vain, että nyt sama koskee myös albumilistoja. Niiden sivuston osoite on suomenalbumilistat.blogspot.fi. Listoista näkee myös variöösien eli eri esittäjiä -kokoelmien menestyksen, mutta ilman sijalukua. Systeemi on siis sama kuin pomus-listatietokannassa, josta näkee vanhemmat kuukausilistat vuoteen 1966 asti. Tietysti vähän harmillista, että tieto on pirstaloitu eri sivustoihin, mutta suunnittelen tekeväni tälle asialle jotain. Tutkimisiin!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

GGH 14: Greatest Hits


Smokie 1977, #1, 34 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Jo 1960-luvun puolessavälissä perustettu Smokie sai pitkän yrittämisen ja monen nimenvaihdoksen jälkeen mahdollisuutensa hittikaksikko Nicky Chinnin ja Mike Chapmanin suojeluksessa, ja single If You Think You Know How to Love Me (1975) nousi brittikolmoseksi. Suomalaiset alkoivat kiinnostua bändistä, kun Midnight Café -lp:ltä (1976) lohkaistiin I’ll Meet You at Midnight ja sen perään tuli uusi kappale Living Next Door to Alice.

Menestyneet suomennokset (Markku Aron Keskiyön aikaan ja Kari Tapion Viisitoista kesää) kartuttivat Smokien mainetta, ja seuraavakin sinkku Lay Back in the Arms of Someone oli hitti. Ohuehkosta katalogista kasattu Greatest Hits iski oivaan saumaan edeten ykköseksi. Kärkeen mentiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa, mutta ei Britanniassa.

Puoli vuotta myöhemmin julkaistu Bright Lights & Back Alleys meni sekin kolmoseksi It’s My Life -hitteineen, mutta listaseikkailu päättyi seuraavan vuoden The Montreux Albumiin. Ainoa mainittava täkäläinen reaktio vuoden 1995 ilmiöön, useina versioina Euroopassa pärjänneeseen parodiaan Alice (Who the Fuck Is Alice), oli Stormwing & Sundqvistin siitä muokkaama pikkuhitti Hjallis (Kuka hiton Hjallis).

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hidastellen ennätykseen

Kun Judas Priestin Point of Entry debytoi Suomen albumilistalla maaliskuussa 1981, tuntui että täällä ollaan jälkijunassa bändin suhteen – useita brittisinkkuhittejä sisältänyt edeltäjä British Steel kun oli jätetty huomiotta. Jälkijunailusta huolimatta yhtye teki tänään listahistoriaa: Redeemer of Souls toi sille ekan ykkössijan yli 33 vuotta listadebyytin jälkeen. Edellinen odotteluennätys (1975–2007) oli Kari Tapion nimissä.

Vain viisi kuukautta edellisen levyn 17. sijan jälkeen Leif Lindeman näyttäytyy 16:ntena. Amadeus Lundberg sen sijaan odotti kuutossijalla käyneen esikoisalbuminsa jälkeen neljä ja puoli vuotta, ja paluu huomioitiin 19. sijan arvoisesti. 41 vuotta sitten julkaistu Maaritin esikoinen on tosiaankin uusi tulokas 31:ntenä, samoin vuonna 1996 Imatralla perustettu punkbändi Sanktio sijalla 45.

Tuohon 45. sijaan tuskin vaadittiin näinä aikoina jättimenekkiä, mutta vielä pienemmillä numeroilla taitaa operoida musiikki-dvd-tilasto. Se on kärkipaikkaa myöten täynnä jaettuja sijoja. Yleensä listan laajuus (Top 10, Top 50 vai jotain muuta) määriytyy kokonaissubstanssin mukaan, mutta Suomessa moinen korrelaatio on unohtunut. Top 20 -singlelistassa operoidaan kuusinumeroisilla luvuilla, musiikki-dvd:ssä luultavasti nipin napin kaksinumeroisilla.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Puhdasrotuinen vuosikymmen

Eri yhteyksissä lienee tullut ilmi, että pyrin koostamaan Suomen listahistorian kattavaa hittitietokantaa, jossa eri aikakaudet olisivat vertailukelpoisia keskenään. Puutteellisuuksia on vielä niin monessa kohdassa, että ainoat täysin valmiit vuosikymmenet ovat 1970-luku ja 2000-luku. Niiden välisiin painotuksiin olen melko tyytyväinen.

Koska minulla siis on yli tuhannen biisin laskelma 1970-luvun suurimmista listahiteistä, kiinnostuin vertaamaan sitä Radio Suomessa kuultuun viisituntiseen 70-luvun musiikin yöhön, jota mainostettiin ennalta varsin hittivetoisesti. Erittäin tutuista levytyksistä tuo Olga Ketosen juontama (ja valitsema?) musiikkipotpuri sitten koostuikin – kuuntele täältä.

Ohjelmassa soitettiin 65 biisiä. Montako niistä oli samoja kuin kokoamassani suurimpien hittien Top 65:ssä? Neljätoista. Joo aika vähän, mutta minun listassani on useita lauluja samoilta artisteilta, kun ohjelmassa ainoastaan Pave Maijanen (!) vieraili kahdesti levylautasella. Melko loogisesti siitä rajattiin ulos myös ei-nuorisoon kuuluneiden musiikinkuluttajien suosikit, eli emme kuulleet Ruusuja hopeamaljassa tai Mustan kissan tangoa.

Huomiota herätti hieman toisenlainen puute. Vaikka 70-luvun musiikin yössä soi 40 ulkomaista biisiä, niin mustista artisteista pääsivät ääneen ainoastaan loppupuolen Anita Ward, Thelma Houston ja kirjava Village People. Maamme ei totisesti tuolloin ollut mikään r&b-onnela, mutta minun Top 65:ssäni on sentään kahdeksan mustien laulajien hittiä. Yksi eli Roberta Flackin Killing Me Softly with His Song ylsi jopa 1973-vuosilistan ykköseksi.

torstai 17. heinäkuuta 2014

GGH 15: Love Songs


Elton John 1995, #2, 29 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Kultakaudekseen mielletyllä 1970-luvulla Elton John pärjäsi Suomessa ailahtelevasti yksittäisten hittien ohjailemana. Esimerkiksi Crocodile Rock heitti emoalbuminsa Don’t Shoot Me I’m Only the Piano Playerin (1973) kakkossijalle, kun edeltäjä Honky Chateauta (mm. jenkkiykkönen) ei ollut nähty listalla lainkaan. Ehkä epätasaisen perusmenekin takia kokoelmat kävivät kaupaksi: Greatest Hits (1975) nousi kuutoseksi ja The Very Best (1990) kolmoseksi.

Alkuvuonna 1995 Made in England kohosi Eltonin studioalbumeista siihen asti toiseksi korkeimmalle (#9), ja nimiraidasta tuli Top 10 -radiohitti. Niinpä portit olivat avoinna taas kokoelmalle, joka koostui lähinnä balladeista. Love Songs -käsitteeseen suhtauduttiin avarasti ja mukaan mahtui jopa Marilyn Monroelle omistettu Candle in the Wind. Levyn ykkössijan joulumarkkinoilla esti vain Madonnan samantyyppinen julkaisu Something to Remember.

Love Songs mittautti tukkumyynnissä esittäjänsä ylivoimaisesti suurimman numeron 63.250 – aika hyvin veteraaniartistilta, jolla ei ole yhtään Suomen albumilistan ykkössijaa. Seuraavakin levy The Big Picture (#4, 1997) myi kultaa siinä imussa, kun kansa osti Diana-tribuutiksi muunnettua Candle in the Windiä enemmän kuin mitään singleä ikinä. 2000-luvun Elton-julkaisut on sivuutettu jokseenkin täysin.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

GGH 16: End of Part One (Their Greatest Hits)


Wet Wet Wet 1994, #1, 15 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Glasgowlainen kvartetti löi kotimaassaan läpi jo esikoissinglellään Wishing I Was Lucky (1987), ja neljä hittiä poikinut albumi Popped In Souled Out nousi ykköseksi. Huipulta valuttiin hiljalleen alas, kunnes taas balladi Goodnight Girl (1992) valloitti singlelistan huipun. Loppuvuosi 1993 näyttikin hyvältä maaperältä kokoelmalle, joka saavutti tuoreeltaan nelossijan.

Vientiartikkeliksi Wet Wet Wetistä ei juuri ollut – vielä. Kolmas sinkku Angel Eyes (Home and Away) ja sen myötä esikoisalbumi käväisivät Ruotsin Top 20:ssä, mutta Suomi ja valtaosa muuta Eurooppaa viittasivat kintaalla. Kun End of Part One julkaistiin ensimmäisen kerran, sillä ei ollut aikomustakaan häiritä listakuvioitamme. Kunnes bändi levytti Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvaan versionsa The Troggsin biisistä Love Is All Around (1967).

Kun kesän 1994 kolossaalisin hitti (muun muassa 15 viikkoa brittiykkösenä) sisällytettiin kokoelman uudelle painokselle, alkoi tapahtua. End of Part One kipusi kolmeksi viikoksi Suomenkin listakärkeen. Huuma oli täysin yhden laulun ansiota – seuraavan kevään Picture This -albumi ostettiin enää sijalle 28 ja päätti Wet Wet Wetin täkäläisen tarinan. Brittien kärkikympissä yhtye piipahti niinkin myöhään kuin vuonna 2008.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kattokruunun valoa kesään

Albumilistan korkeimmaksi tulokkaaksi (#9) ylsi australialainen Sia, jonka edellinen levy kävi vain 24:ntenä, mutta väkevä Chandelier-hitti enteili kohennusta. Tuottelias Huge L (#15) saa luvan keskittyä siihen, että seitsemännellä listavisiitillä vihdoin pysyisi mukana toisenkin viikon. Muinaiseen ykkössuosioon nähden Manic Street Preachersin 17. sija ei häikäise, mutta on yhtyeen paras yli seitsemään vuoteen.

Pepe Willbergin paluuseen paalupaikalle lienee vaikuttanut suurellinen Ruisrock-keikka, ja ilmeinen syy jo maaliskuussa julkaistun Enrique Iglesias -albumin debyyttiin 31:ntenä on Bailando-single. Latauslistan kakkosena komeileva biisi on siis eri kuin miehen 15 vuoden takainen läpimurtolaulu Bailamos. Pitkästä hittiputkesta huolimatta Iglesiasta ei ole koskaan nähty albumilistamme Top 10:ssä.

Ns. singlelista on vihdoin korjattu sellaiseksi, että se huomioi muidenkin kuin erikseen sinkkuna Spotifyssa jaeltujen biisien striimit. Myös oheisessa listassa kahtena versiona sijoilla 20 ja 25 lymyävän John Legendin All of Men kuuntelut on yhdistetty seiskasijan arvoisesti. Hullu-hitillään sääntömuutoksen myötä listalle palanneen Jujun albumisijaketju on ihmeen tasainen kun huomioi, että mukana on striimin lisäksi perinteistä myyntiäkin: 11–11–12–11–12.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

GGH 17: Cross Road – The Best of Bon Jovi


Bon Jovi 1994, #1, 37 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Vaikka moni Bon Jovin studiolevykin on noussut Suomessa ykköseksi ja myynyt platinaa, Cross Roadia voi pitää poikkeuksellisen menestyneenä. Virallisten maahantuojien kautta eniten ostettujen ulkomaisten albumien kärjessä on kolme 1990-luvun alkupuoliskolla julkaistua kokoelmaa, ja ryhmään kuuluu Cross Road lukemallaan 123.354 kpl. Se piti paalupaikkaa 12 viikkoa, joka oli hiljattain käynnistetyn Ylen virallisen albumilistan ennätys lähes seitsemän vuotta.

Keskimääräinen Jovi-hitti kestää yli viisi minuuttia (ja monista tuntuu kestävän paljon pitempään), joten cd:lle mahtui vain 15 raitaa. Koska myös Jon Bon Jovin soolosinkku Blaze of Glory ja hititön kakkosalbumi haluttiin huomioida, New Jerseyn (1988) viidestä Top 10 -jenkkisinglestä jätettiin pois kaksi, Born to Be My Baby ja Living in Sin – samoin brittien Top 10 -hitti Dry County (1994).

Tietysti tilaa tehtiin uusillekin kappaleille, ja tässä syy kokoelman matalahkolle sarjasijoitukselle: niistä ensimmäinen eli Always kasvoi jättimenestykseksi, joka yksinään vaikutti merkittävästi koko paketin kysyntään. Always on bändin suurin hitti Suomessa, Britanniassa ja kenties myös yleismaailmallisesti. Toinenkin ennenjulkaisematon raita Someday I’ll Be Saturday Night nousi 50 hittiä -listan nelossijalle.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

GGH 18: Vaaran vuodet 1984–1999


Mamba 1999, #1, 30 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

1990-luvun loppupuoliskolla suomalaiset ehtivät toistuvasti todistaa persoutensa tupla-cd-kokoelmiin. Niiden hittipitoisuuden ei tarvinnut hipoa taivaita, kunhan hinta oli tavallisen cd:n tasolla. Tähän täkyyn turvautui myös Mamba, kymmenisen vuotta aiemmin kultalevyillä ja yhdellä listaykköselläkin juhlinut, mutta kahdella tuoreimmalla albumillaan sijalle 26 pysähtynyt yhtye.

Vaikka tuplalle survottiin 45 biisiä ja sekaan mahtui jopa seitsemän näytettä kalseasti vastaanotetulta Tero Vaaran maatakiertävä uusi viihdeorkesteri -projektilta, siitä puuttui useita singleraitoja kuten toiselle firmalle levytetty Luontoon takaisin (1989), Top 10:ssä sekä singlenä että radiossa. Kokoelmaa ei pohjustettu uudella biisillä, mutta Radio Nova ja Kiss FM soittivat bändin viimeistä kunnon menestysbiisiä Valokuvia (1994). Takakäteen lohkaistiin sinkuksi ennenjulkaisematon Vuoden nainen.

Ja kas, Vaaran vuodet määräsi joulumarkkinoita keräten kahdeksan ykkösviikkoa ja myyden 86.311 kpl – lähes 40 tuhatta mitään muuta Mamba-levyä enemmän. Noste säilyi myös tulevilla äänitteillä, ja Meille vai teille (2002) eteni bändin kolmanneksi ykkösalbumiksi. Seuraava kokoelma Lempikappaleita (2004) kävi kuudentena.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

GGH 19: Greatest Hits


Lenny Kravitz 2000, #1, 26 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Hiljattain 50 täyttäneen Kravitzin ura näytti vuosituhannen vaihteessa laskusuuntaiselta, ainakin Suomen listoja tutkien. Kolmannen albumin Are You Gonna My Wayn (1993) kakkossijasta oli taannuttu 5:n (1998) numeroon 23. Mutta 5:n lohkaisu Fly Away juhli brittiykkössijaa tultuaan tutuksi mainosmusiikkina, ja Austin Powers -leffaan tehty cover American Woman kohotti profiilia. Lähtökohdat kokoelmalle olivat siis OK.

Greatest Hitsiä alustanut Again-single oli aito hitti, Suomessakin miehen ainoa Top 20 -radiolistamerkintä. Kokoelma ylsi joulumarkkinoilla kärjen tuntumaan ja astui siitä vuoden vaihduttua ykköseksi 11. viikollaan ylittäen myös kultalevyrajan. USA:ssa se rikkoi platinarajan neljä kertaa ja on yleismaailmallisesti miehen selvästi ostetuin äänite.

Miksi kokoelma toimi noin hyvin? Siinä oli tasaisesti edenneen vuosikymmenen mitalta 15 kpl sopivasti tunnettuja biisejä sopivasti sommiteltuina kronologiasta välittämättä. Kovin kummoisia hittejä Kravitz ei ole saanut aikaan tuon jälkeen (vaikka albumit pistäytyvät top tenissä), joten Greatest Hits on edelleen pätevä portti miehen tuotantoon.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kuka halvempi muka

Albumilistan kärkitilanne näytti niin avoimelta, että veikkailin jonkin vanhemman levyn palaavan ykköseksi. Paalupaikan otti kuitenkin toisella viikollaan Ed Sheeran. Ulkomaisia äänitteitä on nyt nähty ykkösenä kolme peräkkäin, mutta edellistä brittiläistä miesartistia saa hakea 16 kuukauden takaa. Hänhän oli David Bowie.

Kun levymyynti kesällä (entisestäänkin) putoaa, luulisi Spotify-soittojen korostuvan lopputuloksissa, mutta vielä sitä ei havaitse – ehkä elokuussa sitten. Sheeran on myös striimiykkönen, mutta Spotifyn kakkonen JVG on albumilistan 14:s ja kolmonen Jason Derulo vasta 22:s. Viikon korkein uutuus 5 Seconds of Summer on kummassakin 13:ntena, eli albumi tuskin putoaa listalta yhtä nopeasti kuin sen latauslistalla rampanneet maistiaiset.

Viimevuotisia jättisuosikkeja on dumpattu midpriceen taas aika random-tahdilla. Tällä viikolla kyytiä sai Cheekin Kuka muu muka, minkä ansiosta Top 50:n ikäpresidentti on nyt 41 listaviikollaan Aviciin True. Cheek siirtyi päälistan 10. sijalta midpricessa vasta seitsemänneksi. Spotifyssa Kuka muu muka on yhä nelossijalla, mutta tällä ei taida olla vaikutusta midpricetilaston tilanteisiin.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

GGH 20: Back for Good


Modern Talking 1998, #1, 27 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.


Saksalaisduo iski kultasuoneen jo ekalla singlellään You’re My Heart You’re My Soul, josta tuli vuoden 1985 suurimpia hittejä pitkin Eurooppaa. Koska kone oli selvästikin säädetty oikein, kaksikko suolsi puolen vuoden välein kuusi albumia. Esimerkiksi kakkoslevyltä Let’s Talk About Love ehdittiin lohkaista vain yksi single, Cheri Cheri Lady. Kuudes levy vastaanotettiin niin kyllästyneesti (Suomessa sija 24), että oli aika laittaa lappu luukulle.

Vuoden 1988 kokoelma ei kiinnostanut ketään, mutta vuosikymmen muutti kaiken. Kun eurodance oli osoittanut kykenevänsä valloittamaan jopa USA:n, Modern Talking ajanmukaisti vanhat hittinsä ja laittoi sekaan neljä uutta biisiä. Tietä raivasi taas You’re My Heart You’re My Soul, joka nousi radiolistan seitsemänneksi. Myös Brother Louie palasi tilastoihin, ja Back for Good johti albumilistaa uuvuttavat kymmenen viikkoa.

Jo ensimmäinen albumi aikoinaan oli viisiviikkoinen ykkönen, mutta Musiikkituottajien arkistoista ei löydy sille kultalevymerkintöjä. Back for Goodia kävi kaupaksi melkoiset 74.348 kpl, joka oli The Baseballsiin asti suurin saksalaisäänitteen saavuttama lukema. Vuoden 1999 Alone eteni vielä neljänneksi ja vuotta myöhemmin Year of the Dragon sijalle 22.

torstai 3. heinäkuuta 2014

GGH 21: The Very Best of Leo Sayer


Leo Sayer 1979, #3, 15 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Pieni kiharatukkainen Sayer saavutti ensin menestystä lauluntekijänä, mutta huomattiin pian myös esiintyjänä, kun The Show Must Go On nousi brittilistan kakkoseksi tammikuussa 1974. The Very Best ofin ilmestyessä hänellä oli jo kahdeksan Top 10 -hittiä ja jopa kaksi ykköstä USA:ssa, You Make Me Feel Like Dancing ja When I Need You. Ei siis ihme, että kokoelma nappasi paalupaikan miehen kotimaassa.

Suomessa The Very Bestin ponnahduslauta oli huterampi, sillä vain One Man Band ja Thunder in My Heart sekä jälkimmäisen mukaan nimetty albumi (#26, 1977) olivat käväisseet Top 30:ssä. En muista, mainostettiinko kokoelmaa televisiossa, mutta kolmossija ja kultalevy puoltavat tuota olettamaa. Merkittävimpänä piirteenä Sayerin ja Suomen suhteessa on jäänyt mieleen se, että melkein kaikki radioäänet lausuvat jostain syystä hepun sukunimen kuin se olisi Sawyer.

Sayerin suosio hiipui 1980-luvulla nopeahkosti, mutta vuonna 2006 Thunder in My Heart elpyi brittiykköseksi Meckin remixinä. Tämä ei saanut miestä palaamaan Australiasta, jossa uraa oli luotu jo pitkään ja jonka kansalaiseksikin hänet kelpuutettiin vuonna 2009. Hyvin Sayer tuntuu viihtyvän, jos tästä 65-vuotiaalle varsin vetreästä lavanäytteestä voi jotain päätellä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Alkuvuoden 2014 hitit

Puolivuotiskatsaus perustuu radiosoiton osalta Radio Monitor Top 40:ssä kertyneisiin pisteisiin, mutta latausten/virtausten osalta listasijoituksiin. Latauslistan ja ns. singlelistan sijaluvut on huomioitu tasavertaisina samaan kymmenikköön. Singlelistalta eliminoidut Spotify-hitit ovat saaneet pisteitä Spotifyn omalta listalta.

Single/lataus/virtaus
1. Pharrell Williams: HAPPY
2. Pitbull ft Kesha: TIMBER   
3. Nopsajalka: LUPAAN OLLA   
4. JVG ft Anna Abreu: HUOMINEN ON HUOMENNA   
5. Calvin Harris: SUMMER
6. Clean Bandit ft Jess Glynne: RATHER BE   
7. Mr. Probz: WAVES   
8. Kasmir: VADELMAVENE   
9. Ed Sheeran: I SEE FIRE
10. Tuomas Kauhanen: PUMMILLA TALLINNAAN

Radiosoitto
1. Nopsajalka: LUPAAN OLLA   
2. Janna: SÄ ET OLE HULLU   
3. Kaija Koo: KUKA SEN OPETTAA
4. Jenni Vartiainen: SURU ON KUNNIAVIERAS
5. JVG ft Anna Abreu: HUOMINEN ON HUOMENNA   
6. Avicii: ADDICTED TO YOU   
7. Pharrell Williams: HAPPY
8. Juha Tapio: AITO RAKKAUS
9. Clean Bandit ft Jess Glynne: RATHER BE   
10. Pitbull ft Kesha: TIMBER

Lupaan olla on yhä radiolistan ykkösenä, joten pisteitä kertyy vuoden loppupuoliskollakin. Ihmetyttävä tapaus, koska musiikkityylin valtavirtaistuminen on vain alleviivannut sitä, kuinka vaatimaton laulaja Nopsajalka on. Tulee mieleen Kwan kymmenen vuotta sitten. Ehkä sillä ei täällä tuhansien laulukilpailujen keskellä sitten olekaan väliä.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

GGH 22: Parhaat – Tulkitsijan taival


Carola 2004, #4, 22 viikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Jos marraskuussa 2004 listalle noussut Carola Standertskjöldin ja Heikki Sarmanto Trion jazzlevy olisi julkaistu äänitysvuonnaan 1966, se olisi ollut Carolan eka albumi. Vaikka hän herätti huomiota jo vuonna 1963 Hava nagila -sinkullaan, pitkäsoittoa ei saatu ennen kuin 1970, jolloin sen nimiraita Kielletyt leikit oli jo nelivuotias. Muita siihenastisia hittejä ei lp:llä kuultu.

Singlejä ehti sen sijaan ilmestyä 25 kpl ennen musabisneksestä vetäytymistä 1970-luvun alkupuolella. Paluuta 1980-luvulla varjostivat terveysongelmat, ja Carola kuoli Alzheimerin tautiin vuonna 1997. Tapausta ei pidetty tuolloin suurenakaan uutisena, joten kokoelmatupla-cd:n julkaisua pantattiin hygieenisesti lokakuuhun 2004 asti. Siitä tuli Carolan ensimmäinen albumilistamerkintä, ja viimeisestä singlehitistäkin oli tuolloin kulunut yli 33 vuotta.

Parhaat nousi joulumarkkinoilla nelossijalle myyden yli 27.000 kpl. Se komeilisi tässä sarjassa huimasti korkeammalla, jollei Warner olisi keväällä 2011 julkaissut toista kokoelmaa Rakkauden jälkeen. Se kävi peräti kakkosena, mutta jäi myynnissä alle puoleen edeltäjästään. Nuo ovat parhaat listasijat, mitä kukaan naisartisti on Suomessa saanut kuolemansa jälkeen.