Lujahtekoinen veisu

Hallelujah on nostanut ensikertalaisina Suomen listoille ensin toistakymmentä vuotta aikaisemmin kuolleen Jeff Buckleyn ja nyt pitkän linjan mestarivokalisti K.D. Langin (latauslistan sija 25). Lang levytti biisin 2004 ja on luikautellut sitä milloin missäkin gaalassa, mutta hittiartistiksi hän eteni Vancouverin olympia-avajaisten kautta. Hän ja Hallelujah’n kirjoittaja Leonard Cohen ovat tietenkin kanadalaisia.

48-vuotiaan Langin ainoa aikaisempi risteämä meikätilastoihin oli se, kun The Rolling Stonesin viimeinen isohko hitti, vuoden 1997 Anybody Seen My Baby? tuomittiin käräjillä plagiaatiksi hänen kappaleestaan Constant Craving. Nyt olisi oiva sauma suoda daamille lisää merkintöjä, kun olympianosteeseen julkaistiin tasokas (tosin turhan balladipainotteinen) kokoelma Recollection. Se on Kanadan lisäksi ehtinyt Australian ja Uuden-Seelannin top kolmeen.

Cohen levytti Hallelujah’n albumilleen Various Positions (1984), joka nousi Suomen listakakkoseksi ja myi kultaa, mutta aivan toisen laulun ansiosta – ajan isoimpia hittejä maassamme kun oli Dance Me to the End of Love. Vaikka veisua on viime vuosina versioitu ja ostettu jopa kohtuuttomissa määrin, Cohenin alkuperäinen ei ole tilastoissa ehtinyt viihtyä – Ruotsissa se kylläkin kävi 16:ntena vuoden 2008 alussa.

Vastikään sinkkulistallamme biisillä Bad Boys esittäytynyt Alexandra Burke on yksi Hallelujah-buumin pääpukareista. Hänhän julkaisi sen X Factor -voiton jälkeen toissajouluksi ensisinglenään, joka eteni koko päättyneen vuosikymmenen 5. ostetuimmaksi Britanniassa. Jeff Buckleyn versio imeytyi listakakkoseksi, ja – niinpä niin – Hallelujah on brittilistahistorian ainoa biisi, joka yhtä aikaa pitänyt ensimmäistä ja toista sijaa.

Vuosikymmenen rappaustarina

Fintelligensin Mun tie tai maantie ei onnistunut syrjäyttämään viime viikon kärkikaksikkoa, mutta tasaista jälkeähän vuosikymmenen mittaan on syntynyt. Jos sekaan lasketaan Elastisen ja Iso H:n sooloalbumit, tuotannon korkeimmista sijoista syntyy aikajärjestyksessä seuraava ketju: 3–6–3–7–8–10–6–11–7–3.

Kahdeksantena debytoiva Finntrollin Nifelvind on ymmärtääkseni ensimmäinen ruotsinkielinen kotimainen Top 10 -albumi. Finntroll on aiemmin päässyt parhaimmillaan 20:nneksi ja Emma Salokosken Vi sålde våra hemman viime vuonna sijalle 14. Nifelvindin pitäisi olla vielä ylempänä, koska sen toisenlainen painos on merkitty sijalle 49 ja nämä myynnit kuuluisi kyllä laskea yhteen. Samalla tavoinhan vuoden ensimmäisen albumilistan Rammstein-myynnit yhdistettiin jälkikäteen.

Neljän cd:n The Story of Finnish Rockabilly -paketti on komeasti 15:ntenä – esimerkiksi Pete Parkkosen kakkoslevy jäi kuusi sijaa alemmas. Mikään tavaton floppi Parkkonen ei ole siihen nähden, että Idols-laulajista muun muassa Christian Forssin ja Agnes Pihlavan Top 10 -albumien seuraajat jäivät kokonaan ulos listalta, eikä esimerkiksi Ilkka Jääskeläinen julkaissut sellaista lainkaan.

(Mielenkiintoista muuten, että osittain Maki Kolehmaisen tuottama ainoa Ilkka-albumi nimettiin sille versioidun Sig-klassikon Vuosisadan rakkaustarina mukaan, ja nyt Makin Aikakone-yhtye on tehnyt aivan samoin.)

Kontrolli murtui kolmessa viikossa

Olen seurannut aktiivisesti Music Control -radiolistan vaiheita runsaat kaksi vuotta eli siitä asti, kun 50 hittiä -listaan pohjautuva Suomen Radiolista lakkasi olemasta. Eikä tämän seurannan aikana ole usein nähty sitä mitä tänään: Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä nousi ykköseksi jo kolmannella listaviikollaan. Vertailuksi luettelenkin tässä nopeimmat kärkisijan saavuttajat, numero on listaviikko.

2 – The Rasmus: Livin’ in a World Without You
5 – Mariko: Time Has Come
6 – Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Reikäinen taivas
6 – Koop Arponen: Insomnia
6 – HIM: Heartkiller
7 – Mariko: Unstoppable
7 – Madonna: Miles Away
7 – Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Suudellaan

Tilasto on kotimaavoittoinen, koska mittauskoneisto on kansainvälinen ja moni maailmanhitti ladataan siihen kauan ennen varsinaista aktivoitumistaan. Ulkomaisilla biiseillä huipulle kapuaminen kestää usein yli kaksikymmentäkin viikkoa. Mutta Madonna toimii myös tässä suhteessa ripeästi: Miles Awayn lisäksi Celebration saavutti kärjen kahdeksannella ja 4 Minutes yhdeksännellä viikollaan.

Tukos valokaapelissa

Latauskaupan aiheuttama singlehittien myyntikaaren loiventuminen ja listojen hidastuminen on omiaan nostattamaan nostalgiaa. Tilastothan käyttäytyivät varsin samalla tavoin, kun vanha oli nuori. Jotain herkistävän tuttua on siinäkin, että ulkomaanihmeitä on ruvettu taas lanseeraamaan raukoille rajoillemme söpösti myöhässä.

Esimerkkitapaus Mini Viva, jonka esikoissingle Left My Heart in Tokyo nousi juuri listamme seitsemänneksi. Se oli samalla sijalla Britanniassa yli viisi kuukautta sitten, ja joulukuussa julkaistu seuraaja I Wish ehti flopata komeasti (sija 73), minkä seurauksena albumi jäi lillimään jonnekin julkaisuaikataulujen katvealueelle. Sinänsä yllättävä huti, koska duon takana väijyvät hittikoneisto Xenomania ja managerilegenda Simon Fuller.

Left My Heart in Tokyo on toki näpsä rallatus ja ansaitsee soittokertansa. Tapauksesta tulevat vain niin elävinä mieleen monet 1970- ja 1980-lukujen päiväperhot, joita Suosikki ja kumppanit tyrkyttivät meille kuumina uutuuksina. Jopa Mitä Missä Milloin 1977 -kirja todisteli kokosivun kuvalla, että teinibändi Slik on seuraava suuruus, Bay City Rollersin kukistaja. Kirjan ilmestyessä Slikin ainoa hitti Forever and Ever (brittiykkönen helmikuussa 1976) oli ehtinyt kutakuinkin unohtua.

Ehtyykö runosuoni?

Vaikka ÄKT:n sivulta voisi muuta päätellä, Poets of the Fallin Dreaming Wide Awake debytoi tämän viikon singlelistan sijalla 18. Biisi on myös radiolistan 11:ntenä ja pohjustaa maaliskuussa julkaistavaa ryhmän neljättä albumia. Kolme tähänastista nousivat kaikki ykkösiksi, ja uutuudella on kelpo sauma jatkaa putkea suorastaan historialliselle tasolle.

Kaija Koo aloitti listauransa neljällä peräkkäisellä ykkösalbumilla (1993–1998), mutta hän oli julkaissut ensimmäisen soololevynsä jo 1986. Erikoisempi keissi on ZZ Top: vaikka vasta kahdeksas albumi Eliminator (1983) ylsi Suomen myyntitilastoihin, siitä alkoi viiden ykkösen putki. Usein noita kestosuosikkienkin jatkumoita rikkovat epävirallisemmat live/b-puoli/ym-julkaisut, mutta Eppu Normaalin ansioluettelossa on kahdeksan peräkkäistä paalupaikkaa vuosina 1984–1993.

Kukaan ei ole Poets of the Fallin tavoin saanut kolmea ensimmäistä pitkäsoittoaan Suomen tilastokärkeen, mutta aika moni on avannut listauransa tuplaykkösellä. Tässä ne aikajärjestyksessä – mukana on sellaisiakin, joiden ekat levyt jäivät ulos listalta. Ja Suomen ensimmäiset albumilistathan laadittiin vuonna 1966.

The Monkees (1966–67), Demis Roussos (1974), Boney M. (1976–77), Reijo Kallio (1979–1980), Dingo (1984–85), Aikakone (1995–96), Smurffit (1996–97), Bomfunk MC’s (1999–2002), Eminem (2000–02), Anssi Kela (2001–03), Don Johnson Big Band (2003–06), Antti Tuisku (2004–05), Il Divo (2005), Ari Koivunen (2007–08), Anna Abreu (2007–08) ja Herra Ylppö & Ihmiset (2008–10).

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi

Ennakkoon oli lupa odottaa, että ensimmäistä kertaa Suomen viikoittaisten albumilistojen historiassa kärkeen olisi tunkenut ainakin neljä uutuutta. Mutta höps, Lady Gaga esti Ismo Alanko Tehollaa kiipeämästä mitalipallille, ja kovat britit Sade ja Massive Attack jäivät sijoille 10 ja 11. Heligolandia edeltänyt Attack-albumi 100th Window nousi peräti ykköseksi, mutta tapauksesta on jo seitsemän vuotta.

Ensimmäisenä komeilee odotetusti Staminan Viimeinen Atlantis, jota toissavuotinen Raja säestää alekomeilemalla yhä 25:ntenä. Screamworks on (ainakin toistaiseksi) jo viides peräkkäinen HIM-albumi, joka jäi vaille ykkössijaa. Onnellisuus puolestaan on eka Ismo Alangon studioalbumi 17 vuoteen, joka ei noussut kärkikolmikkoon. Viikko on kuitenkin pikkulevymerkkien juhlaa, Sakara kärjessä ja Fullsteam neljäntenä.

Viikon debyyteistä ainoa uuden listasijaennätyksen tekijä on Mikael Konttinen, jonka esikoislevyn 31. sija koheni yhdellä. Amerikkalainen teollisuusmetalliryhmä Fear Factory jatkaa verkkaisen tasaista levytysuraansa – numerot vuodesta 1998 lähtien 36–25–30–38–32. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan ääniraita näyttäytyy ihmeen alhaalla, 40:ntenä. Ensimmäisen Räppääjän musiikilla mentiin sijalle 13.

Elekotro jyrää

Music Control -radiolistan ykköseksi nousi marraskuussa alkaneen kiipeämisen jälkeen Lady Gagan Bad Romance. Artisti on vuoden sisällä päässyt kahdella biisillä sekä single- että radiolistan kärkeen. Loputtomiin sinkkutilastoa hallinneen Poker Facen ainoa ykkösviikko radiosoitossa oli 11/09.

Music Control mittasi myös Paparazzin sijalle 11 ja Lovegamen sijalle 22, mutta ne ylsivät korkeammalle singlemyynnissä – tai tarkemmin latausmyynnissä, sillä Latauslista kertoo daamin todellisen voiman. Esikoishitti Just Dance mukaan lukien Gaga on viettänyt Top 30:ssä yhteensä 115 viikkoa, vaikka puolitoista vuotta sitten hänestä oli kuullut tuskin kukaan.

Suomenkielisen Wikipedian mukaan Bad Romancen musiikkityyli on ”elekotropop”. Aika hieno kiteytys, jos sillä viitataan Arno Kotron eleistä inspiroituneeseen säveltaiteeseen.

Niin hyvää ettei kuunnelluksi saa

Band Aidin nälänhätähitti Do They Know It’s Christmas (1984) käynnisti ympäri maailmaa villityksen: studioon haalituille tähdille piti pikapikaa raapustaa biisinkehikko, johon enemmän tai vähemmän kilpailuhenkisesti jokainen vuorollaan ripusti omat korukuvionsa ja vibraattokiekauksensa. Ei ollut mikään ihme, että hyväntekeväisyyslevytyksissä siirryttiin pian coverversioihin. Britit turvasivat taas The Beatlesiin – esimerkiksi Ferry Aidin Let It Be (1987) ja Bananarama & Lananeeneenoonoon Help (1989) kävivät Suomenkin listakärjessä.

Almukierrätysten kulminaatio oli tietenkin Elton Johnin vetelä Diana-tribuutti Candle in the Wind (1997), josta tuli muun muassa Suomen äänitehistorian ostetuin single. Mihin tästä saattoi edetä? Mihinpä: Do They Know It’s Christmas on saanut jo kaksi päivitystä, ja Suomen alkuperäinen Etiopia-hymni Maksamme velkaa (1985) valjastettiin vuonna 2005 tsunamikeräyksen tarpeisiin.

Nyt meillä on Haitin maanjäristyksen seurauksena brittiykkönen Everybody Hurts. Se kuulostaa aika pahalta, mutta ei likikään niin pahalta kuin We Are the World 25. Sen kuultuaan tekee mieli nyhtää takaisin kaikki ikinä hyviin tarkoituksiin antamansa pennoset ja siirtää ne korkojen kera Autotunen hautajaisrahastoon. Onneksi Haitia voi ja pitää tukea muitakin reittejä, vaikkapa täällä.

Coverit ovat toki kekseliäimmillään miltei parasta mitä popmusiikki tarjoaa, mutta tällainen ei saa jatkua. Eikö joku voisi kirjoittaa varastoon keräyshittipankkia, josta ammentaa hädän hetkellä? Jos Michael Jackson -vainaa oli pakko nostaa mukaan, niin häneltä olisi löytynyt soveliaampikin ja tuoreemman kuuloinen sävellys kuin We Are the World, vuoden 2001 terroristi-iskun jälkeen levytetty mutta levy-yhtiön sabotoima What More Can I Give.

Harvinainen Sadekausi

Musiikkimaailman vahvin brändi on palannut. Aika paksu väite, mutta ajatelkaa: vaikka nainen katoilee tyystin vuosikymmeneksi kerrallaan eikä ole saanut hittisinkkuja ammuvainaan aikojen jälkeen, hän muutti taas etenkin amerikkalaiset pähkinöiksi julkaisemalla kymmenen kovin tutunkuuloista laulua. Saden Soldier of Love on ensi viikon ylivoimainen jenkkiykkönen arvioidulla 400 tuhannen myynnillä.

Uutukainen jäänee silti artistin/yhtyeen vähiten ostetuksi studioalbumiksi USA:n markkinoilla, koska sen viisi edeltäjää ja vuoden 1994 kokoelma ovat kaikki myyneet vähintään kolme miljoonaa, mikä on nykyisin friikkilukema. Kiinnostavaa nähdä, kuinka se pärjää Suomen listalla kohdatessaan kovia kotimaanuutuuksia, joista Stamina lienee ykkössuosikki HIMin kultalevyuutisista huolimatta.

Edelliset Sade-äänitteet nousivat meillä sijoille 3–1–2–12–12–9. Kiintopisteeksi voisi ottaa Kate Bushin, joka taannoin syyhkäisi 12 vuoden tauolta listakakkoseksi. Brittitaiteilijoita yhdistää iän (50 ja 51), mystisyyden ja pitkien paussien lisäksi se, että kummastakin tuli yhden lapsen äiti verrattain kypsässä vaiheessa. Olennainen ero on menestys Amerikassa. Ja se, että minulla on kaikki Bushin levyt muttei yhtään Sadea.

Nettisivujen lopullisuudesta

Rumbassa julkaistava erikoisliikkeiden albumimyyntilista on vuoden alusta perustunut ÄKT:n virallisen listan lajiteltuihin mittauksiin, ja se on saanut myös osansa käynnistysvaikeuksista. Jo syksyllä ilmestyneen Survivors Zero -albumin eilistä loikkaamista Rumba-listan kärkeen äimisteltiin kotva, kunnes ÄKT:sta tuli selitys. Levykauppa Äxin sisäinen varastonsiirto oli vahingossa rekisteröitynyt laadintakoneistoon, eli ykkössija oli katteeton. Korjattu tilasto täällä.

Varsinaisella Top 50 -listalla Survivors Zeron CMXCIX on kuitenkin saanut ainakin tätä kirjoitettaessa pitää 34. sijansa. Siinä suhteessa vain pienehkö vääryys, että levy kävi syksyllä ihan oikeasti (?) 28:ntena, mutta miksi sitä ei korjata? Ovatko vain väärät ykkössijat korjaamisen arvoisia? Olisi kiinnostavaa nähdä, millainen äänite nousisi mukaan sen poistuessa – nythän pohjapaikkaa pitää Stingin kokoelma, joka teki paluun vaatimattomalta lähes 15 vuoden listatauolta.

Kuparinen pliis särkekää

Historian muuttuvaisinta albumilistaa seurasi yllättävänkin muuttumaton. Koko Top 50:ssä on vain yksi uutuus ja senkin uutuusarvo mahdollisimman minimaalinen. Sijalla 40 näyttäytyvä tupla-cd Best of Creedence Clearwater Revival on nimittäin jo kuudes erilainen listoillemme yltänyt CCR-kokoelma.

Jotkut alelevyt paransivat asemiaan viime viikosta, kenties mielenkiintoisimmin Apocalyptican Amplified. Sen korkein sijoitus ilmestymisvuonna 2006 oli 22, mutta nyt se harppasi jo 16:nneksi. Vienti-Emmalla palkitun The 69 Eyesin Back in Bloodin oli myös korkea aika palata kartuttamaan listaviikkojaan. Niitä oli tähän asti vain viisi, kun bändin kaikki muut 2000-luvun albumit keräsivät reilusti toistakymmentä viikkoa.

Singlesarjassa värähtelee enemmän, sillä Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä eteni 11. sijalta kärkeen. Ihmisten edessä viihtyi Top 5:ssä kahdeksan viikkoa, mutta korkeimmillaan vain kakkosena, joten laulajatar sai nyt ensimmäisen soolopaalupaikkansa. Gimmel pääsi muinoin ykköseksi kahdella singlellä (Etsit muijaa seuraavaa ja Sydän pliis särkekää).

Meillä ei rähistä

Rähinä Recordsin hitit eivät olleet mukana esiohjelmoituihin ääninäytteisiin perustuvassa Music Control -radiolistassa, kunnes viime vuonna Cheekin Jos mä oisin sä ilmaantui Top 20:n alapuolelle monta viikkoa julkaisunsa jälkeen. Kuinka käy Fintelligens-sinkun Mikä boogie? Ainakaan tämänpäiväisessä tilastossa sitä ei näy, vaikka olettaa sopisi.

Mikä boogie on singlelistan ja Discopressin discolistan ykkösenä, ja nuorisoradiot tuntuvat tarttuneen siihen ahneesti. Youtube-videolle on kertynyt parissa viikossa 75.000 katselukertaa. Ensi viikolla ilmestyvä albumi tarjonnee siis kunnon vastuksen muille lähipäivien koville kotimaisille (mm. HIM, Stamina, Ismo Alanko). Fintelligens ei ole koskaan päässyt albumilistamme kärkeen, vaikka sillä on kolme sinkkuykköstä.

Jenni Vartiainen ei kärsi käynnistysvaikeuksista, vaan En haluu kuolla tänä yönä debytoi radiolistalla seitsemäntenä. Kovasta yllätyksestä ei voi puhua, sillä yli kaksivuotias Ihmisten edessä roikkuu edelleen sijalla 41. Poets of the Fallin neljättä albumia pohjustava Dreaming Wide Awake harppasi myös tutun oloisesti 39. sijalta 16:nneksi.

Sydän laajenee

ÄKT:n sivuille on jälleen päivitetty tietoja kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista Suomessa. Tiedot koskevat tukkumyyntiä ja ulkomaisten levyjen kohdalla vain virallisen maahantuojan osuutta, joka eri aikakausina on muodostanut varsin erisuuruisen osan todellisista markkinoista. Skeptisyydelle on siis sijansa, mutta nostan esiin pari muutosta.

1988 julkaistu ja laajennetulla cd-painoksella 1998 täydennetty Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen näyttää yhä keräävän noin 12.000 ostotapahtumaa vuodessa, mikä nostaa sitä tasaisesti. Kolme vuotta sitten se oli kotimaansarjan sijalla 22, nyt yhdeksäntenä summalla 162.063. Kuten helppo lienee arvata, ohessa varhaisemman version kansi.

Ulkomaansarjassa Michael Jacksonin Thriller loikkasi kerralla 91.609:stä numeroon 119.061, eli parannusta on yli 27.000 kpl! 25-vuotisjuhlaversio ja kuolemanjälkeinen noste eivät ainakaan listojen perusteella netonneet noin suuria lukemia, joten vanha tieto oli kai sitten tosi vanhaa. Sama juttuhan on kaikkien klassikkolevyjen tukkumyyntitietojen kanssa: niitä ehkä joku päivittää aktiivisesti, ehkä ei. Joka tapauksessa Thriller tilastoitui täten maamme myydyimmäksi ulkomaiseksi studioalbumiksi – edellä on vain kolme kokoelmaa.

Jacksonin This Is It -dvd julkaistiin joissakin maailmankolkissa lähes kuukausi meidän päivämääräämme (24.2.) aikaisemmin, mikä nettikauppojen aikakaudella tuntuu kummalliselta. Ensimmäisen viikon menekki oli pelkästään USA:ssa ja Japanissa kaksi miljoonaa (1,2 + 0,8), ja voinemme vain arvailla, kuinka suuri osa tästä lähti eurooppalaisille faneille.

Osaamiskeskuksissa osataan

Suomen listahistoriaa muistellaan mediassa niin harvoin, että silloinkin harvoin toivoisi metodina olevan jokin muu kuin tarkoitushakuinen haahuilu. Viime torstaina Radio Suomessa esitetty Nuotin vieressä -insertti ei totisesti edustanut tuota toivomaani jotain muuta, vaikka lähtökohta olikin hyvä. Josper Knutas halusi havainnollistaa, miten erilaisilta menneet vuosikymmenet näyttävät suosikkitilastoissa ja musiikkihistorioitsijoiden mielikuvissa.

Sitten alkoi roiskinta. 1970-luvulla suosituiksi ”luuleminamme” tekijöinä mainittiin Led Zeppelin, David Bowie ja Pink Floyd, kun taas ”oikeastikin paljon levyjä myivät” Paul Mccartney, Elton John ja Abba (joista jälkimmäistä soitettiin insertin lopuksi). Jalkamme pudotettiin maahan kertomalla, että Waldo de Los Rios jätti aikoinaan taakseen Black Sabbathin ja Santanan. Jne.

Vaikka puheenvuorossa tuntuivat eri markkina-alueet menevän sekaisin, argumentointi taisi enimmäkseen pohjautua tuolloisiin Suomen listoihin. Vertailkaamme siis yllämainittujen nimien Top 10 -albumien määrää 1970-luvulla.
Oikeasti suositut:
Abba seitsemän, Waldo de Los Rios yksi, Elton John kolme, Paul Mccartney nolla.
Suosituiksi luulemamme:
Led Zeppelin kuusi, David Bowie viisi, Pink Floyd neljä, Black Sabbath kolme, Santana viisi.

1980-luku julistettiin popmusiikin ”kaatopaikkavuosikymmeneksi” vielä heiveröisemmin esimerkein. Vuonna 1983 kun Tuijamarian Ai ai Jussi -sinkku myi enemmän kuin Dire Straitsin Twisting by the Pool! Mainitaanpa vielä tiputanssi, Nik Kershaw (?) ja muutama muu, niin tokihan arkku on naulattu turvallisesti kiinni. Enää ei tarvitse kysellä, miksi Yleisradion musiikkitarjonnassa on ammottava aukko tämän aikakauden kohdalla.

Knutasin lähteenä (ilmeisesti) käyttämässä Suomi soi 4 -kirjassa Tuijamaria ja Dire Straits olivat helmikuussa 1983 sijoilla 9 ja 10. Suomessa koottiin tuolloin kolmea eri levymyyntilistaa, ja kahdessa muussa Twistin’ by the Pool nousi sijoille 10 ja 7, kun Ai ai Jussia ei näkynyt niissä lainkaan – eikä tämän seurauksena Sisältää hitin -kirjassakaan, jossa huomioitiin kaikkien kolmen yhteisvaikutus.

Me tulemme taas

Virallisten listojen nykyinen ulkoasu on sen verran sekava, että täsmennetään tässä ja nyt: eilisessä albumitilastossa oli 24 re-entryä. Arvatkaa rikkoutuiko ennätys. Eikä syynä edes ollut listan laajeneminen, vaan niitä olisi ollut 23, jos käyttäisimme yhä Top 40 -mittaa. Edellinen ennätys oli 17 re-entryä kerralla, jollainen havaittiin viikoilla 3/2007 ja 4/2008.

Palaajien seassa on muun muassa viisi entistä ykköstä, ja Top 50:een mahtuukin nyt 14 ykkösalbumia. Niistä kolme on viettänyt kärjessä vähintään 12 viikkoa, sillä The Baseballsin ja Anna Puun seuraksi kapusi Bon Jovin Cross Road – The Best of Bon Jovi, vuoden 1994 ostetuin pitkäsoitto Suomessa.

Cross Roadin edellinen listaviikko oli 36/2000, ja melkein yhtä kaukaa palasi Kolmas nainen -kokoelma Ura, viikolta 4/2002. Muut re-entryt ovat olennaisesti tuoreempia, mitä nyt Apocalyptica-kokoelma ja Wolfmotherin esikoinen pitivät kolmen ja puolen vuoden paussin. Jouluksi 2006 julkaistu Rauli Badding Somerjoen cd+dvd Henkilökohtaisesti on ensikertalaisena mukana.

Kirjoitin eilisen tekstin ennen kuin midprice-lista oli esillä, ja sekös taas nostatti kulmakarvoja: Juha Tapion ykköskokoelma on näköjään myös midprice-kakkonen. Jaa. Selityksiä vastaanotetaan. Myös Antti Tuiskun uusimmalla on tuplaedustus...

Enemmän tilaa, enemmän metkuja

Alelista on aina yllättävä, mutta usein myös reilu. Lienee kaikkien mielestä oikein, että Juha Tapio nousi lopultakin Suomen albumilistan ykköseksi. Suurenmoinen kokoelma 1999–2009 kävi uutena kolmossijalla, ja sitä ennen Kaunis ihminen ja Suurenmoinen elämä kakkosena. Tapio ehti viettää yhteensä 43 viikkoa Top 10:ssä ennen paalupaikkaa!

Re-entryt ovat monennäköiset, ja muutama nousi ylemmäs kuin aiemmilla yrittämillä (SIG 16, Onnen laulut 22). Kotiteollisuus-kokoelman seitsemäs sijakin on sama kuin vuoden 2007 tiukilla joulunalusmarkkinoilla saavutettu. 70-vuotias Kaj Chydenius on omissa nimissään ensi kertaa Suomen albumilistalla (12), ja nurinkurisesti vanha Rihanna-levy palasi 14:nneksi, kun uusi rimpuilee 35:ntenä.

Varsinaisista uutuuksista tango/viisukunnostautuja Amadeus debytoi kuutosena, mutta Anttila-myynnin enteilemä Keshan Top 10 -sijoitus vaihtui karuun numeroon 48. No, kiitelköön hänkin tilaston laajenemista Top 50:ksi. Ehkä myös Rammstein kiittelee, sillä suurentunut lista mahdollisti ennätyksellisen romahduksen: Liebe ist für alle da luisui kerralla 37 sijaa (9–46).

Väliajalla on väliä

Suomi on siinä suhteessa poikkeuksellinen popmaa, että meillä viikoittaisten listojen perinne on aika ohut. 1980-luvun puoliväliin asti myyntitilastoja koottiin vain kerran kuussa, ja kahden viikon välein ilmestyvien virallisten listojen kausi kesti vuoden 1994 alkuun asti. Pienimuotoisempia jokaviikkoisia raportteja oli kasattu ja esitelty jo tätä ennen paikallisradioissa ja Radiomafiassa.

Kun huomioi maailman muuttumisen ja etenkin nopeutumisen, on vähän hassuakin että esimerkiksi Britanniassa listarytmi on pysynyt samana lähes 60 vuotta. Jotkut nettikaupat pyörittävät omia jatkuvasti päivittyviä rankingejaan, mutta niillä on ilmeinen ongelma: kunnon lista edellyttää paitsi nopeutta ja tarkkuutta myös myyntivolyymia, eikä sellaista kerry suurillakaan markkina-alueilla juhlaksi asti yhden vuorokauden aikana.

Viikkolistat ovat kaivertuneet niin olennaiseksi osaksi popkulttuuria, että muun muassa verkkolukemisto Popjustice ymmärrettävästi pillastui tämänpäiväisestä uutisesta: BBC Radio 1 aikoo maaliskuussa lanseerata official chart updaten, joka keskiviikkoisin kertoo alkuviikon myyntitilanteet. Popjusticen kommentti ”THIS IS HUGE” ei ole tarkoitettu kannustavaksi.

Sotkuahan tuosta seuraa. Jos biisi tai albumi komeilee keskiviikkotilanteessa myydyimpänä, mutta ehtii pudota sunnuntaihin mennessä, voidaanko sitä pitää listaykkösenä? Ainakin Suomen Sony pitäisi. Systeemi suosii selvästi uutuuslevyjä, jotka maanantaina ilmestyessään keräävät ison myynnin ja saattavat viikon mittaan vajota kestosuosikkien varjoon. Katsellaan nyt tilannetta, brittiläinen popkuluttaja ja -media on kuitenkin tämän asian suhteen tavallista vaikeampi vedätettävä.