tiistai 31. toukokuuta 2011

Kuumuutta kesään

Vaikka Jennifer Lopezin ja Pitbullin On the Floor ei taida enää kartuttaa yhdeksää singlelistan ykkösviikkoaan, projekti etenee Music Control -radiolistalla, jonka kärjessä biisi on nyt seitsemättä kertaa. Kuusi viikkoa sen takana peesasi Maailman toisella puolen, mutta uusi kakkonen on Bruno Marsin The Lazy Song. Yllättäjänä neloseksi on noussut iskelmätaajuuksia kiehtova Mikko Pohjolan Et nää.

Top 20:n viidestä tulokkaasta kolme on tuttuja sinkkutilastosta: Alexandra Stanin Mr. Saxobeat (23–7), Anna Järvisen ja Olavi Uusivirran Nuori ja kaunis (22–11) ja The Black Eyed Peasin Just Can’t Get Enough (25–20). Roxetten vaisusti kaupatulta paluualbumilta lohkesi jo toinen radiohitti (Speak to Me 31–18). Viikon läpimurron teki Reckless Love, jonka keulakuvan Olli Hermanin julkkishohde ei tähän asti ole juuri listoihin heijastunut. Tällä viikolla Hot loikkasi radiosoitossa 43. sijalta 12:nneksi.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Top 40 osa 1: #40

Listablogin kesäsarjassa muistellaan Suomen albumilistan sattumuksia sijoilla neljästäkymmenestä yhteen.

Ensimmäinen suomalainen 40 nimikkeen albumilista julkaistiin Seurassa 20.9.1985, ja sen peränpitäjänä komeili yli vuosi julkaisunsa jälkeen Tina Turnerin Private Dancer. Moni muukin menestyslevy on laskeutunut liidoltaan alimman sijan kautta ja jotkut viihtyneet siinä pitkäänkin: Britney Spearsin Baby One More Time vietti 40:ntenä yhteensä neljä viikkoa, samoin Abban Love Stories (viikot 15–17/99 perätysten).

Mittavan listauran voi myös aloittaa sijalta 40 - näin tekivät mm. Nightwish (Angels Fall First), Robbie Williams (vasta toisella soolollaan I’ve Been Expecting You), Don Huonot (Silmänkääntötemppu) ja Egotrippi (Superego). Yksittäisistä myynti-ilmiöistä mm. Adiemusin Songs of Sanctuary ja Vanessa-Maen The Violin Player lähtivät pohjalta. Ainoa debyyttisijalta 40 lopulta ykköseksi asti kiivennyt äänite on Shakiran Laundry Service (2002).

Monen tavalla tai toisella hyvinkin tunnetun musikantin parhaaksi albumilistasaavutukseksi on jäänyt numero 40. Näitä lienevät arvostetummasta päästä Cesaria Evora, Olli Mustonen, Joan Armatrading, Gang Starr, LCD Soundsystem, Tiësto ja Idols-tuomari Sami Pitkämö. Iskelmälaulajista mainittakoon Niina Päivänurmi, Markku Laamanen, Aki Hietala ja Eija Koriseva. Vielä sekalaista sakkia samaan kerhoon: The Brand New Heavies, Terrorvision, Lacuna Coil, Morbid Angel ja Jessica Simpson.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Menneen talven lumia

Kyllähän siinä menestys haisee, kun levy alkaa neljällä biisillä, jotka ovat kaikki paraikaa singlelistan top viidessä. Perään muutama teemaan istuva takavuosien klassikko, sitten joitakin aktuelleja hittejä levy-yhtiön repertuaarista, suomalaisia maailmanmenestyksiä sun muuta mielennostatusta ja lopuksi Finlandia. Ka-ching!

Kyseessä on Sonyn kasaama Leijonat 2011 – Virallinen Leijonat-kokoelma, ja aloitusnelikon muodostavat Taivas varjele, Poika (saunoo), Häissä ja Ihanaa leijonat ihanaa. Viimeksimainittua ei sentään kuulla kahtena versiona kuten listalla, mutta Den glider in kuullaan. Vain yksi puuttuu: vaikka Poika (saunoo) lisensoitiin mukaan AXR:ltä, EMIn hallitsemasta We Are the Championsista ei lähdetty maksamaan.

Pieni mutta: cd saadaan kauppoihin vasta ensi keskiviikkona, joka on kesäkuun 1. päivä, ja jääkiekko kai edelleenkin mielletään talvilajiksi. Toisaalta ykköseksi nousi juuri jokseenkin iäkäs ilmiö Munamies, ja toisen Putous-hahmon Mr. Mallorcan albumia aletaan kaupata vasta 8. kesäkuuta. Milloin päästään toimintamalliin, jossa tuote on julkaisuvalmis heti voiton ratketessa? No, se ei onnistu vielä Idols-koneistoltakaan kuin singlemuodossa.

torstai 26. toukokuuta 2011

Kaikki munat samaan koriin

Aika kitukasvuisesta levykeväästä saatiin näinkin myöhään raavittua kokoon varsin vilkas uutuusviikko: kahdeksan tulokasta Top 20:ssä. Ykköseksikin oli monta varteenotettavaa tarjokasta, mutta Munamies-ilmiö pystyi pitämään pintansa. Lähin uhkaaja Lady Gaga tuli myyntiin vasta maanantaina, joten asetelma voi ensi viikolla kääntyä toisinpäin.

Kauko Röyhkällä on Kaksi lensi tuulen mukaan -albumin nelossijan myötä Top 10 -merkintöjä sekä 1980-, 1990-, 2000- että 2010-luvulla, mutta takaa pistetään paremmaksi: uusversioita sisältävä Director’s Cut (8) nosti Kate Bushin Top 10 -artistiksi jo viidennellä vuosikymmenellä. Yölintu on kahdeksan peräkkäisen Top 5 -pitkäsoiton jälkeen jäämässä toistamiseen sijalle 11.

Lovex ilmoitti Facebookissa hyvissä ajoin, että toissaviikolla julkaistun Watch Outin myynti näkyisi jostain syystä vasta seuraavalla listalla. Onko kymmenes sija siis kahden viikon ostotapahtumien tulosta? Edellisenkin Lovex-albumin debyyttiä seliteltiin ennalta Ruotsin jakeluongelmilla. Doom Unit koki melkoisen pudotuksen esikoislevyn kakkospaikasta 20:nneksi.

Pudotusta oli helppo ennustaa viisupettymyksen tuottaneelle Paradise Oskarille, mutta sen toteutumisessa on tiettyä linjakkuutta: albumilistalla 4–13, singlelistalla 6–19 ja radiosoitossa 4–19. Viimeksimainittu saattaa Radio Novassa virinneen Da Da Damin kannatuksen myötä muuttua uudeksi nousuksi.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kesäsarja on kesällä

Ensi maanantaina alkaa Listablogin neljäs kesäsarja, jossa on 40 osaa. Osien aiheina ovat numerot neljästäkymmenestä yhteen. Kuulostaa ehkä tyhmältä ja varmaan onkin sitä, mutta yritän silti myydä ideaa. Numerot ovat tietenkin albumilistasijoituksia, ja kuhunkin jaksoon kootaan sattumuksia tietyn lukeman liepeiltä. Top 50 on ollut käytössä vasta puolitoista vuotta, joten syystäkin sivuutin sijaluvut 41–50.

Muistelussa pitäydytään paljolti virallisten viikkolistojen aikakaudessa vuodesta 1994 eteenpäin, koska sitä edeltävät nousut, laskut ja debyytit eivät ole rinnastuskelpoisia nykysysteemien kanssa. Mutta kun puhutaan vaikka levyjen/artistien korkeimmista sijoituksista, myös vanhempi fakta kelpaa. En anna vielä konkreettisia näytteitä, vaan eka osa kertokoon lisää. Kummallisia knoppeja on luvassa ihan riittämiin, vaikkei ehkä ihan joka numeron kohdalle.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kumia kaupan

Radiomafian/Yle X:n, Punaisen ristin ja syöpäjärjestöjen kesäkumikampanjaa on pyöritetty niin kauan, että tällä viikolla julkistetaan jo kuudestoista kesäkumibiisi. Tekijöiksi on yleensä saatu tunnettuja poppareita (tosin joskus salanimellä), ja nyt asialla on Fintelligens. Hittejä niistä kasvaa harvoin, koska muut radiokanavat eivät kappaleisiin kajoa – tai koska joskus ne ovat niin surkeita esityksiä.

Singlemyyntiin radioboikotti ei välttämättä vaikuta, mutta vain yksi biisi on noussut listoille: Klamydian Onnesta soikeena (1998) vietti kahdeksan viikkoa kakkossijalla Apulannan Teit meistä kauniin -sinkun takana. KMAn ja Marikon Kuuma kissa (2001) julkaistiin Top 10 -singlen Julma maailma b-raitana. Viimevuotinen Herra Ylpön Hevimetallia tuli latausmyyntiin videon kera, mutta ei tilastoitunut.

Osa kappaleista on ilmestynyt artistin seuraavalla albumilla (Rockin’ da North, Haloo Helsinki!), osa vasta vuosien päästä kokoelmalla (Tiktak, Antti Tuisku). Kaupallisesti merkittävin (ja musiikillisesti onnistunein) on kiistatta PMMP:n Kumivirsi (2005), jonka tilkitsemänä Kovemmat kädet -albumin ”kumipainos” myi yli 50.000 yksikköä. Okei, toisena lisätäkynä oli jättiradiohitti Pikkuveli.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kannusta samppanjaa

Sunnuntain tapahtumat nostivat alkujaan JYPin kannustuslauluksi väsätyn Poika (saunoo)n singlelistan ykköseksi. Kauppatorin kultajuhlissa esiintyminen hyödytti myös Petri Nygårdia ja Jare & Villegallea, ja Ihanaa Leijonat ihanaan kaksi versiota tekivät re-entryt kolmoseksi ja viitoseksi. Vaikka versioita, re-entryjä ja ykkössijoja piisaa, visiitit jäävät niin lyhyiksi, että Mertaranta-selostuksilla on edelleenkin yhteensä vain kaksitoista listaviikkoa.

Yhdeksännen sijan Den glider in on ihan oikein merkitty listatulokkaaksi. Sen kummemmin Nick Borgen & Tre kronor tai Leijonat & Curre & Kirka eivät aikoinaan yltäneet tilastoon, vaan saivat 50 hittiä -listamerkinnän radiosoiton ansiosta. Mikä on hieman outoa, koska Musiikkituottajien tietokanta väittää Kirka-version myyneen singleksi huimat 7000 kappaletta. No, tulipa vihdoin tuollekin lukemalle edes jonkinlainen sijaluvullinen kate.

Euroviisuineen single/latauslistalle pääsivät vain Suomi (6), Ruotsi (17) ja Irlanti (22). Viisuhulluna pidetyssä Ruotsissa kisa näkyy yllättäen meitä vaisummin – mutta heillehän paikallinen karsinta eli Melodifestivalen on kauan ollut se isompi juttu. Paradise Oskarin poissaolosta huolimatta Suomellakin on pitkästä aikaa edustaja läntisessa singletilastossa, alimmalla eli 60. sijalla: Sunrise Avenuen Hollywood Hills.

torstai 19. toukokuuta 2011

Keväinen apatia

Jare & Villegallen paluu albumilistan piikkipaikalle oli odotettavissa, koska viimeviikkoinen notkahdus lienee johtunut jakeluongelmista. Paradise Oskarin eteneminen 28. sijalta neljänneksi sen sijaan hätkähdyttää, ja Sunday Songsin seuraava sijoitus askarruttaa jo nyt – jos sellaista edes tulee. Aallon listajuontajan Jani Juntusen spekulointi ”jatkaako tuosta vielä ykköseksi” menee ainakin iloisesti metsään.

Toisaalta kilpailu on nyt niin laimeaa, että miksei Oskarkin siinä peesaisi. Useat jaetut sijoitukset kielivät matalasta myynnistä, ja tämänvuotisella euroviisukoosteellakin oli tilaa kiivetä kuudenneksi, vaikka aiemmin noilla ei ole ylitetty edes Top 20 -kynnystä. Vaikka kyseessä on eri esittäjien sikermä, viisulevyt kelpasivat ”teemakokonaisuuksina” myös Ylen koostamille albumilistoille, ainakin ajoittain.

Edelleen hiljaisuudesta kertoo se, että viime viikon debytantit Jennifer Lopez, 22 Pistepirkko ja Dallapé paransivat asemiaan. Vesterinen yhtyeineen pääsi silti kakkosalbumillaan vain tasoihin (12) esikoisen kanssa – ja jakaa sijoituksensa myös Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston kimppalevyn kanssa. Yona (16) kohensi 33 sijaa viimevuotisesta yrityksestään.

Jo vuosia sitten singletilastoon tutustuneet Dreamtale (39) ja Oliver (45) ovat albumipuolen ensikertalaisia, samoin ruotsalainen Shining (21), naiskokoonpano The Freza (35), Heikki Uusikylä (40) ja House/Wooster-näyttelijä Hugh Laurie (49). Maaliskuussa noin 30. pitkäsoitollaan lopulta mukaan päässyt Circle on nyt 34:ntenä uudella Infektio-äänitteellä.

tiistai 17. toukokuuta 2011

83 askelta paratiisiin

Paradise Oskarin Da Da Dam harppasi viisuviikolla ylös Music Control -radiolistaa edeltäjiäänkin näyttävämmin, 87. sijalta neljänneksi. Kun kolme kärkeen juuttunutta (On the Floor, Maailman toisella puolen ja Heavy) keräsivät kukin pisteitä vain kuudelta asemalta, Oskarille rekisteröitiin soittoja yhdeltätoista 14:stä mahdollisesta – useimmilta kylläkin vain muutama. Radio Helsinki damautti seitsemän kertaa ja Radio X3M ahkerimpana 25 kertaa.

Koska mittausjakso päättyi eilen, koneisto ehti saada tulkittavakseen myös lätkähuumaa, sikäli kun se mertaranta-remixeistä mitään ymmärsi. Queenin We Are the Champions soi eri taajuuksilla 30 kertaa, mikä riitti 38. sijaan. Da Da Damin takana myös Bruno Marsin The Lazy Song eteni merkittävästi (33–7), mutta muutoin listalla ei paljon tapahtunut. Top 20 -kynnyksen ylitti niukasti singletilastosta jo tuttu Katy Perryn E.T.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Antero vai Freddie?

Biisien latausmyynti mahdollistaa monenlaiset spontaanit reaktiot massakokemuksiin, ja jääkiekon maailmanmestaruus nostaa varmasti sellaisia singlelistalle. Vielä ei tiedä, jääkö esimerkiksi Antero Mertarannan ilmaveiviselostuksesta väännetty Finnish Hockey Mafian Taivas varjele vain You Tube -ilmiöksi vai yritetäänkö sillä ansaita – radiossa se on ainakin ehtinyt soida. Mertarantaa tuskin pystymme listalla välttämään, sillä K-system on tehnyt taas uuden Ihanaa leijonat ihanaa -version. Edelliset vuosilta 1999, 2000 ja 2009 kävivät kaikki ykkösinä.

Mutta kuka muistaa, mitä vuonna 1995 tapahtui? Isoimmaksi ilmiöksi kasvoi kisalähetyksissä soitettu Tom Jonesin If I Only Knew, joka palasi listoille puolen vuoden tauolta ja kiskoi aiemmin huonosti myyneen Jones-albumin The Lead and How to Swing It ykköseksi. Ruotsalaisten kannustushymni Den glider in tilastoitui sekä alkuperäisenä että Kirka & Kiekkoleijonat -tulkintana. Leijonat ehtivät toisellekin äänitteelle: Pate Mustajärven ja Sakari Kuosmasen kera hoilattu Sankarit kävi sinkkukolmosena ja radiokuutosena.

Katsojamittausten mukaan finaalia seurasi toista miljoonaa silmäparia vielä siinäkin vaiheessa, kun voittajille soitettiin Queen-klassikkoa We Are the Champions (1977). Jokohan olisi aika tehdä tuostakin listahitti Suomessa? 1970-luvulla Queen nettosi vain kaksi Top 20 -hittiä (Killer Queen ja Bohemian Rhapsody). Olen hiljattain rukannut tuon ajan singletilastoja Top 30 -muotoon, mikä toi bändille kaksi lisämerkintää – ne ovat You’re My Best Friend ja Somebody to Love.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Tulokas Saarinen

Idols-voittaja Martti Saarisen esikoissingle Se alkaa taas laitettiin latausmyyntiin sunnuntai-iltana heti kilpailun ratkettua ja ehti listan kahdeksanneksi. Martti Saarinen kuulostaa turhan tavalliselta poptähden nimeksi, mutta tilastohistoriassamme samaa sukunimeä on käyttänyt vain vuonna 1983 albumilistalla käynyt Marketta Saarinen. Martti taas toimii paremmin peitenimenä, todisteina Martti Servo & Napander ja Martti Vainaa & Sallitut aineet.

Sijalla 15 on mielenkiintoinen peli-leffa-promo Angry Birds Rio Samba, jonka esittäjäksi on merkitty pelifirma Rovio Mobile. Tietääkö tämä instrumentaalihittien paluuta? Nehän olivat luonteva osa popmaailmaa koko 1900-luvun jälkipuoliskon ajan aina Sandstormiin asti, mutta katosivat johonkin vuosituhannen vaihduttua. Vaikka biisi nousee useiden maiden Itunes-myyntiraporteissa, virallisilta listoilta ei vielä ole havaintoja.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Jälkijäristys

Scandinavian Music Group otti pienen suuren askelen kakkosesta kärkeen. Manner on nimittäin ensimmäinen paalupaikka-albumi sitten viime lokakuun, joka ensiksi ilmaantui listan jollekin muulle sijalle kuin ykköseksi. Edellinen tapaus oli CMX:n Iäti, jota päästettiin digimyyntiin sijan 37 edestä ennen cd-julkaisua – sitä edellinen Chisun Vapaa ja yksin viime elokuussa.

Vaikka On the Floor on Jennifer Lopezin kiistatta suurin hitti Suomessa, Love?-albumin 10. sija on hänen urallaan jaettu toiseksi paras. Viikon korkeimmaksi uutuudeksi (8) kiilasi triplakokoelmallaan Viikate, ja 22 Pistepirkon (11) Top 10 -putki näyttää täpärästi katkenneen. Brittikakkonen ja jenkkinelonen Fleet Foxes (16) ehti myös Sade-kokoelman (18) edelle. Edellinen Sade-lajitelma The Best of Sade kävi 12:ntena vuonna 1994.

Aika yllättäen tämänvuotisen Euroviisualbumin (20) on julkaissut tähän asti kotimaiseen katraaseensa luottanut yhtiötulokas Ratas, jonka kautta ilmestyy myös Ruotsin edustajan Eric Saaden levy. Paradise Oskarin Sunday Songs sai debyyttiviikollaan tyytyä numeroon 28, mutta sekin on pykälän parempi kuin mihin Top 10 -sijoihin tottunut Beastie Boys kykeni. Heti perään imeytyi kahdeksan pitkäsoittoa julkaissut, mutta vasta ensimmäisen tilastomerkintänsä napannut norjalainen Ulver.

(Tämä on toisintapostaus torstain tekstistä, joka katosi.)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Katso Oskarin loikkaa

n ja Apulannan uudet singlet saivat kärvistellä viisi viikkoa radiolistan Top 20:n ulkopuolella, mutta nyt suunta on tuttu: Onnen hohteessa nousi 26–9 ja Vääryyttä 25–11. Ensiksi mieleen tuleva selitys on vain puoliksi tosi: Yö otettiin Radio Novan soittolistalle, Apulanta ei (vielä). Vertailuksi todettakoon, että samaan aikaan ilmestynyt Carmen Grayn Two Wannabes ehti jo viime viikolla Top 20 -hitiksi.

Ensi viikolla ilmestyvän Lady Gaga -albumin kannalta on kiinnostavaa, että Top 40:ssä ei ole yhtään hänen biisiään. Born This Way putosi ulos käytyään 11:ntenä, eikä Judas ole vielä ylittänyt kynnystä. Kiinnostava on myös Paradise Oskarin seuraava sijoitus: aiemmista viisuedustajista esimerkiksi Waldo’s Peoplen Lose Control loikkasi kisaviikon soitoissa 30. sijalta viidenneksi ja Teräsbetonin Missä miehet ratsastaa 59. sijalta kuudenneksi. Da da dam lähtee harppausyritykseensä sijalta 87.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kuparinen ehjänä

Yksi viikon varmimpia tulokkaita albumilistalle on 22 Pistepirkon Lime Green Delorean, vaikka tuskin kamppaileekaan paalupaikasta. Oikeastaan tuo sivulause on koko postauksen pointti: pirkkotrio alkaa olla yksi merkittävimmistä lista-akteista, jolla ei ole yhtään ykkössijaa. Sekä single- (Don’t Say I’m So Evil) että albumitilaston (Rally of Love) korkein saavutus on kakkonen.

Toki pitempiäkin ykkösettömiä uria löytyy Bob Dylanista alkaen, mutta kerrataan nyt kuitenkin: yhtyeen perustamisesta on 31, ekasta albumista 27 ja listadebyytistä 24 vuotta. Kokoonpano on pysynyt samana ilman sooloprojekteja. Studioalbumeista kuusi tuoreinta kävi Top 10:ssä, ja tunnetuimmasta biisistä Birdy tuli listahitti 19 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

No onhan niitä Suomessakin runsaampia levykatalogeja ilman kärkimerkintöjä, vaikka pitäytyisi Kari Peitsamon sijasta ihan suosituiksi mielletyissä nimissä: Mikko Alatalo, Dave Lindholm, Lea Laven, Reijo Taipale... ja sitten tietysti Kauko Röyhkä – toistaiseksi. Sinä-singlen Top 20 -radiomenestys ja muutkin vihjeet enteilevät sitä, että ensi viikolla julkaistava Riku Mattila -yhteistyö Kaksi lensi tuulen mukaan voisi rikkoa kuparisen.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Pakko katsoa 14: Valtaa ja voimaa

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Tulevien euroviisujen tai oikeammin mainion australialaisen viisuhistoriikin kunniaksi tapaus vuodelta 1973. Poplegenda Cliff Richardhan on monesti osoittanut kantavansa traumoja kahdesta täpärästä finaalitappiostaan, joista eka (1968) paljastui sittemmin poliittisesti ohjailluksi. Toiseen yritykseen Power to All Our Friends hän satsasi silloisen mittapuun mukaan paljon ja puuskutti lopuksi kuin urheilusuorituksen jälkeen.

Sillä välin Suomessa käännettiin viisuja innokkaammin kuin koskaan, ja brittiehdokas osui 25-vuotiaan Matti Eskon (v)esitettäväksi. V-kirjain on paikallaan ainakin tässä Iltatähden tv-taltioinnissa, joka on käsittämättömän orpo ja apaattinen biisin sanoitukseen nähden. Valtaa ja voimaa jaan ystävillemme maailmaan? Kertosäkeissä kailottaa häiritsevästi tuon ajan taustakuoroista tuttu naisääni – Maija Hapuoja vai Irma Tapio?

Kirjassani Eskon versiota ei ole merkitty singlehitiksi, vaan sen mukaan listan ovi aukesi toisella viisukäännöksella Jennie Jennie kaksi vuotta myöhemmin. Olen kuitenkin viime aikoina remasteroinut tuon ajan tilastoja laajempaan Top 30 -muotoon, ja Valtaa ja voimaa ylitti kynnyksen toukokuussa 1973. Nämä listat ovat valmistuttuaan tulossa nettilevitykseen, mutta kerron tästä myöhemmin lisää.



torstai 5. toukokuuta 2011

Esikoisella kärkeen

Jaren ja Villegallen ykkössija ei asioita seuranneille ollut mikään mahtiyllätys, mutta pisti kuitenkin selaamaan aikakirjoja. Edellisestä kotimaisen debyyttialbumin paalupaikasta on näet melkein kaksi vuotta, ja silloinkin asialla oli Gebardi XXL:n varsin epämääräinen äänite. Duo sai kaupan päälle kaksi biisiä tämän viikon singletilastoon.

Uutuuskärkikolmikon täydensivät Scandinavian Music Group ja Poisonblack aika samanlaisin fiiliksin: hyvä sijoitus, mutta kerran on käyty pykälää ylempänäkin. Kalle Ahola on niin ikään ollut joskus sooloartistina korkeammalla kuin 14:ntenä, mutta edellisen albumin 40. sijasta petrattiin Arto Mellerin tekstien avulla sangen olennaisesti. Ehkä myös se miellyttää, että Ahola on ainakin tällä viikolla jokusen askelman Von Hertzen Brothersin yläpuolella.

Tomi Metsäkedon juhlakokoelma (34) sai päästää edelleen muutaman ensikertalaisen eli irkkumetalliryhmä Primordialin (23), hiphopduo Big Baali & Tomigunin (27) ja ruotsalaisen, Norjassa huippusuositun Veronica Maggion (33). Radiossa soineen Firealin debyyttisija 41 on vaisu siihen verrattuna, että bändin jonkinlainen esiaste Bleak ylsi parhaimmillaan sijalle 12.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Suurimmat hitit Suomessa 2010

Tämä lista perustuu hittien keräämiin pisteisiin single- ja latausmyynnissä, Music Controlin mittaamassa radiosoitossa ja albumimyynnissä. Myös muina kalenterivuosina kerätyt pisteet on huomioitu, kunhan suurin osa on vuodelta 2010. Kappaleille on annettu pistemääristään ”nappeja” soveltamalla 50 hittiä -listalla käytössä ollutta systeemiä. Napit on tässä merkitty asteriskeilla nimen perään.

1. Jenni Vartiainen: MISSÄ MURUSENI ON ********
2. Lady Gaga: BAD ROMANCE ******
3. Jenni Vartiainen: EN HALUU KUOLLA TÄNÄ YÖNÄ ******
4. Jippu & Samuli Edelmann: JOS SÄ TAHDOT NIIN *****
5. Kaija Koo: VAPAA *****
6. Edward Maya & Vika Jigulina: STEREO LOVE *****
7. Lady Gaga: ALEJANDRO ****
8. Laura Närhi: TÄMÄ ON TOTTA ****
9. Chisu: SAMA NAINEN ****
10. Rihanna: ONLY GIRL (IN THE WORLD) ****

Vuoden 2007 hiteissä Jenni Vartiainen esti kakkossijallaan Lauri Tähkä & Elonkerjuun kaksoisvoiton, ja nyt Lady Gaga teki saman Jennille. En haluu kuolla tänä yönä hävisi Bad Romancelle kerättyään vasta yhdeksänneksi eniten pisteitä singlelistalta, mutta Missä muruseni on vei vaivatta paalupaikan. Kärkikympistä yhdeksän hittiä on naisen laulamia ja kymmeneskin puoliksi.

11. Fintelligens: MIKÄ BOOGIE ****
12. The Baseballs: HOT N COLD ****
13. Shakira ft Freshlyground: WAKA WAKA (THIS TIME FOR AFRICA) ***
14. Adam Lambert: WHATAYA WANT FROM ME ***
15. Eminem ft Rihanna: LOVE THE WAY YOU LIE ***
16. Rihanna: RUSSIAN ROULETTE ***
17. Taio Cruz: BREAK YOUR HEART ***
18. Paloma Faith: NEW YORK ***
19. Mohombi: BUMPY RIDE ***
20. Happoradio: PELASTAJA ***

Vartiainen ja Gaga saivat tupla-Top 10 -edustuksen, mutta Rihannalla on kolme biisiä 16 parhaan joukossa. Pitkään pisteitä noukkinut Paloma Faithin New York lienee yllättävin näkymä näin korkealla. Moni singlesuosikki loisti poissaolollaan albumilistalla, joten Top 20:ssäkin on kolme täysin albumipisteetöntä hittiä, Stereo Love (6), Break Your Heart (17) ja Bumpy Ride (19).

21. The Rasmus ft Anette Olzon: OCTOBER & APRIL **
22. Pariisin kevät: TÄMÄN KYLÄN POIKII **
23. Lady Gaga ft Beyoncé: TELEPHONE **
24. Adam Lambert: FOR YOUR ENTERTAINMENT **
25. Kesha: TIK TOK **
26. Jenni Vartiainen: NETTIIN **
27. Kymppilinja ft Mariska: MINÄ **
28. Katy Perry ft Snoop Dogg: CALIFORNIA GURLS **
29. Duck Sauce: BARBRA STREISAND **
30. Suvi Teräsniska: JOS MIKÄÄN EI RIITÄ **

Lisää Gagaa ja Vartiaista, ja Adam Lambertkin on kahdesti Top 24:ssä (kolmas sijalla 41). The Rasmus pärjäsi kokoelmatäyllään selvästi paremmin kuin itse kokoelmalla. Kymppilinjan Minä ja Duck Saucen Barbra Streisand juhlivat singlelistan kärjessä, mutta muilta apajilta tuli laihanlainen saalis. Pariisin kevät eteni tasaisesti kaikilla osa-alueilla päätyen kunniakkaasti 22:nneksi.

31. David Guetta ft Kid Cudi: MEMORIES **
32. Johanna Kurkela: RAKKAUSLAULU **
33. B.O.B. ft Hayley Williams: AIRPLANES **
34. Pitbull ft T-pain: HEY BABY (DROP IT TO THE FLOOR) **
35. HIM: HEARTKILLER **
36. Pink: RAISE YOUR GLASS **
37. Cheek: JIPPIKAYJEI **
38. Nickelback: BURN IT TO THE GROUND **
39. Volbeat: FALLEN **
40. Rihanna: RUDE BOY **

41. Adam Lambert: IF I HAD YOU **
42. Tinie Tempah ft Eric Turner: WRITTEN IN THE STARS **
43. Suvi Teräsniska: JOS MENET POIS **
44. Stromae: ALORS ON DANSE **
45. Yolanda Be Cool & D Cup: WE NO SPEAK AMERICANO **
46. Happoradio: IHMISENPYÖRÄ **
47. Lady Antebellum: NEED YOU NOW *
48. Flo Rida: CLUB CAN'T HANDLE ME *
49. Madonna: REVOLVER *
50. Madcon: GLOW *

HIM pysyi laskusuhdanteessakin radioiden rocksuosikkina ja sai lievästi yllättävää seuraa Volbeatistä ja Nickelbackistä. Stromae ja Yolanda Be Cool edustanevat Top 50:n obskuureinta one hit wonder -osastoa ja Lady Antebellum ainakin jollain tasolla meillä vieroksuttua countrya.

51. Timbaland ft Katy Perry: IF WE EVER MEET AGAIN *
52. Amy Macdonald: DON'T TELL ME THAT IT'S OVER *
53. Madcon: FREAKY LIKE ME *
54. Hurts: WONDERFUL LIFE *
55. Enrique Iglesias ft Pitbull: I LIKE IT *
56. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: SUOJAAN KAIKELTA *
57. Paleface: HELSINKI–SHANGRI-LA *
58. Poets of the Fall: DREAMING WIDE AWAKE *
59. Maija Vilkkumaa: LOTTOVOITTO *
60. Usher ft Pitbull: DJ GOT US FALLING IN LOVE *

61. Duffy: WELL, WELL, WELL *
62. Mini Viva: LEFT MY HEART IN TOKYO *
63. Nelly: JUST A DREAM *
64. James Blunt: STAY THE NIGHT *
65. Pitbull ft Akon: SHUT IT DOWN *
66. Iyaz: REPLAY *
67. Taio Cruz: DYNAMITE *
68. David Guetta ft Rihanna: WHO'S THAT CHICK? *
69. Teleks: KOTIMATKALLA *
70. Apocalyptica ft Brent Smith: NOT STRONG ENOUGH *

71. Negative: END OF THE LINE *
72. Marja Tyrni: SUUT MAKIAKS *
73. Paleface: TALONOMISTAJA *
74. Lena: SATELLITE *
75. Jason Derülo: IN MY HEAD *
76. Pasi Vainionperä: RAKKAUDESSA SUURIA *
77. Jukka Poika: MIELIHYVÄÄ *
78. Katy Perry: TEENAGE DREAM *
79. Muse: UNDISCLOSED DESIRES *
80. Taio Cruz ft Kylie: HIGHER *

81. Anna Puu: ONNEN VIIPALEET *
82. Aste: NORMIPÄIVÄ
83. Timbaland ft Nelly Furtado & So Shy: MORNING AFTER DARK
84. Anna Puu: RIKO MINUT
85. Alexandra Burke ft Flo Rida: BAD BOYS
86. Lissie: WHEN I'M ALONE
87. Tuure Kilpeläinen: VALON PISAROITA
88. Owl City: FIREFLIES
89. HIM: SCARED TO DEATH
90. Eliza Doolittle: PACK UP

91. Muse: RESISTANCE
92. Jason Derülo: WHATCHA SAY
93. Robbie Williams: MORNING SUN
94. Herra Ylppö & Ihmiset: POJAT EI TANSSI
95. Gabriella Cilmi: ON A MISSION
96. Hevisaurus: HIRMULISKOJEN PIKKUJOULULEVY
97. CMX: LINNUNRATA
98. Laura Närhi: JÄÄ MUN LUO
99. Shakira ft Dizzee Rascal: LOCA
100. Inna: HOT

Siinä se satanen, josta 39 oli (ainakin pääosin) kotimaisia esityksiä – vuotta aiemmin niitä oli vielä 45 ja sitä edellisenä 53. Aika nopeasti vähenevät, kuinka lienee tänä vuonna? Mainittakoon, että viime vuonna ilmestyneistä hiteistä näkyvät vasta seuraavalla vuosilistalla muun muassa Hyökyaalto, Duran Duran, Mä annan sut pois ja Pimeä onni.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Pakollinen alustus

Vuotta on kulunut jo neljä kuukautta, joten on aika pistää stoppi hittivuosilistan 2010 pistehäntien mittaamiselle ja julistaa tilasto valmiiksi. Teen sen huomisen radiolistan saatuani, koska siitä saattaa pari viimevuotiseksi luokiteltua hittiä noukkia vielä pikku parannuksen pottiinsa. Jos tämän jälkeen vielä jokin kappale merkittävästi elpyy, niin vuosilistaa päivitetään – niin on tehty ennenkin.

On syytä jo etukäteen kommentoida tulevaa top satasta. Laskennassahan huomioidaan kaikki vuoden mittaan single- ja/tai latauslistalla ja/tai radiolistan top 20:ssä käyneet biisit, joiden piste-enemmistö osui vuodelle 2010. Noita biisejä sisältäville top 50 -albumeille on myös annettu pisteitä ja jaettu ne kaikkien samalta levyltä lohkaistujen hittien kesken. Singlemyynnin osuus kokonaistuloksissa on ollut noin 45, radiosoiton noin 30 ja albumimyynnin noin 25 prosenttia.

Jotkut suhdannevaihtelut vaikeuttavat tuon tasapainon ylläpitoa. Viime vuonna single- ja radiolistojen ovi kävi paljon aikaisempaa hitaammin, minkä seurauksena laskentaan päätyi vain 211 biisiä, kun parina aiempana vuonna luku oli kolmensadan kieppeillä. Lisäksi entistä suurempi osa noista jäi vaille albumilistapisteitä, koska niin harva (ulkomaalainen) singlesuosikki saa enää albumeita kaupaksi.

Jos albumipisteiden osuus kaikista listalla huomioitavista pisteistä olisi pidetty 25 prosentissa, siitä olisi kerääntynyt kohtuuttoman valtava osuus niille muutamille chisuille, jenneille ja ladygagoille, jotka pärjäsivät läpi vuoden kaikissa tilastoissa. Kerroinkokeilujen kautta sain mielestäni kohtuullistettua tuon asetelman, ja huominen vuositilasto on hengeltään edellisvuotisten kaltainen.