Viimetingan kerjuu

Vaikka albumimyynti putosi tuntuvasti edellisestä viikosta, mukana on yhä niin paljon jouluostoksia, että sijaluvut eivät juuri muuttuneet. Seuraavalla listalla pakka luultavasti sekoittuu sitäkin iloisemmin. Tärkein muutos tällä kertaa oli Lauri Tähkä & Elonkerjuun nousu kärkeen pitkän kärkkymisen jälkeen. Kirkkahimmat 2000–2008 on ensimmäinen greatest hits -tyyppinen ykkösalbumi Suomessa yli kolmeen vuoteen! Edellinen oli Nightwishin Highest Hopes lokakuussa 2005.

Tähkä poppoineen on myös ainoa vuoden mittaan kahdella levyllä kärkeen yltänyt yrittäjä – Tuhannen riemua -albumin viimeinen ykkösviikko oli 5/08. Kumpikin äänite mahtuu vuoden myydyimpien top teniin, kun kukaan muu ei saanut tuplaedustusta edes 40 parhaan joukkoon. Tulokset luvassa vuoden alkupäivinä, radio- ja sinkkuraporttien jälkeen.

Ulkomaiset tilastohirmut jäivät joulun alla lähes järjestään kauas Suomen Top 40:stä (Kanye West, Beyoncé, Take That, Akon, Nickelback...). Samaan floppiosastoon on luettava myös muun muassa Rumban kannessa komeillut Fall Out Boy, vaikka I Don’t Care -sinkkua on luukutettu radioissa nelossijan edestä. Biisin kitarariffihän on kupattu vanhasta hippihitistä Spirit in the Sky – samankaltaisuus on ilmeisin verrattuna Doctor & the Medicsin brittiykkösversioon (1986).

Varaudu numeroähkyyn

Music Controlin tuoreen radiolistan pistemääriä pudotti joulumusiikin syömä soittoaika. Lastchristmaseja sun muita sesonkivanhuksia ei mittauskoneisto taida noteerata lainkaan, eivätkä uudetkaan joululaulut yltäneet 20 soitetuimman joukkoon. Merkittävimmät loikkaajat, etten sanoisi uuden vuoden suunnannäyttäjät ovat Alesha Dixonin The Boy Does Nothing (41–15) ja Maija Vilkkumaan Mä haluun naimisiin (58–19). Kärjessä jatkaa Katy Perryn Hot n Cold.

Vuoden soittoraportit ovat nyt kasassa, ja yhteissummaa tulostetaan täällä heti vuoden vaihduttua. Lopputulokset ovat hyvin tasaiset – radioasemat näyttävät lyhentäneen tai ainakin tasapäistäneen rotaatioitaan. Olen laskenut lopputuloksiin ne pisteet, jotka kukin biisi ehti kerätä ollessaan Top 40:ssä. Huomioin radio-, single- ja albumivuosilistoissa vain kalenterivuoden sisään mahtuvat viikot, mutta myöhemmin valmistuvaan suurimpien hittien tilastoon ynnätään kunkin hitin koko listaura.

Niin, ja jokainen noista vuosilistoista on mitaltaan Top 100. Nettiin mahtuu!

Pilviä sinitaivaalla

Vuoden korkeaprofiilisin albumilista jäi ilmestymispäivänsä takia vähälle huomiolle, joten hehkutetaan vielä vähän jouluykköseksi palannutta Vesa-Matti Loiria. Kasarin lisäksihän Loiri oli lahjamyynnin kunkku myös vuoden 2006 Ivalo-albumillaan ja on vasta viides kahdesti Suomen jouluykköseksi yltänyt artisti. Aiemmat tuplaajat olivat The Beatles 1968 ja 2000, Eppu Normaali 1986 ja 1996, Madonna 1990 ja 1995 sekä Samuli Edelmann 1991 ja 2007.

Eliitin ovea kolkuttavat äänekkäimmin Smurffit, jotka vuoden 2002 lisäksi olivat kärjessä jouluna 2004, mutta viimeisiä myyntipäiviä mitannut, joulun jälkeen julkaistu lista osoittikin ykköseksi Ellan ja Aleksin. Smurffit olisivat todennäköisesti itse kiilanneet samalla tavoin paalupaikalle 1996, vaan tuolloinpa joulunjälkeisellä viikolla ei koottu listaa lainkaan.

Sininen ininäkone on alkanut vihdoinkin yskiä. Vaikka 12 aiempaa joulumarkkinoille julkaistua smurffialbumia nousivat kaikki kärkikymmenikköön – viimevuotinenkin vielä seitsemänneksi – Tanssii smurffien kanssa Vol. 16 sai tyytyä sijaan 19. Olen aina epäillyt noita äänitteitä kiireisten sukulaisten epätoivoisiksi lahja-artikkeleiksi, joita yksikään lapsi ei oikeasti halua kuunnella. Epätoivoisia sukulaisia piisaa toki yhä, mutta heille on nykyisin enemmän valinnanvaraa.

Lepää rauhassa, Suoma

Vaikka moni asia taukoaa jouluksi, lokalisoimaton viihdeuutisointi ei. Eartha Kittin kuolinuutisissa puhuttiin kaikesta paitsi siitä, mistä nimenomaan suomalaiset hänet muistavat. Kitt nettosi Suomessa 27 vuoden välein kaksi megahittiä kappaleilla Uska dara (1957) ja Where Is My Man (1984), joista jälkimmäinen nousi singlelistan ykköseksi, jukeboxlistan kolmoseksi ja vuoden suurimpien hittien laskelman sijalle 16.

Uutisissa tunnetuimpana biisinä mainittu Santa Baby tiedetään täällä paljon kehnommin, ja silloin harvoinkin yleensä Marilyn Monroen levytyksenä – se soitettiin vastikään Yle X:n X-raadissa ja päihitti joulubiisiäänestyksessä muun muassa Do They Know It’s Christmasin.

Tekisi mieli neuvoa uutiskääntäjiä turvautumaan alan kirjallisuuteen, mutta enpä taidakaan luettuani tuoreen Mitä Missä Milloin -kirjan kevyen musiikin katsausta. Tekstiä on tuskin editoitu muutoin kuin oikolukuohjelmalla – silloinkin kuin asiat ovat järkeviä, ne on pitänyt kryptata mahdollisimman monitulkintaisilla lauserakenteilla.

Jos virke alkaa ”Suomessa havahduttiin yhdysvaltalaisen, kolmesta veljeksestä muodostuvan Jonas Brothersin olemassaoloon”, miksi se jatkuu luettelolla USA:n listasaavutuksista? Ja millä taajuudella I Kissed a Girl -hitin menestys kiteytyy lauseeksi ”single sijoittui Suomen virallisella albumilistalla neljänneksi ilmestymisviikollaan heinäkuussa 2008”? Kysymyksiä, kysymyksiä...

Kattilat täynnä puuroo

Virallinen Top 40 julkistetaan huomenna ja singlelista tapaninpäivänä. Sen verran voi kuitenkin raportoida, että albumien kokonaismyynti kasvoi yhä lähes 40 prosenttia edellisestä viikosta, ja kärjessä oli tiukkaa. Niin, kukapa nämä maalikameratilanteet yleensä kääntää edukseen...

Seuraavallekin listalle on yhä luvassa tuhteja numeroita, koska tämän alkuviikon markettimyynti ehtii vasta sinne. Niinpä vuositilastoilla spekulointikin jätetään myöhemmäksi. Vuodenvaihdehan on Listablogissa numeroiden juhlaa, kun albumien, sinkkujen ja radiohittien vuosisaldot pistetään järjestykseen. ÄKT ehti jo raportoida vuoden tukkumyyntimenestyjät, mutta asiaan on muitakin näkökulmia.

Nyt kuitenkin pidetään pää kiinni muutaman päivän ajan. Systemaattista joulua kaikille blogin lukijoille!

Puolen vuoden joulu

Joulun alla Top 40:n listaviikkosarake näyttää tavallista tasapäisemmältä. Yhden ja kahden viikon albumit ovat harvinaisuuksia, mutta kymmentä viikkoa vanhemmatkin tuppaavat kovassa kisassa putoamaan ulos. Tässä seurassa silmään pistää Rajattoman Joulu-levyn haalimat 26 viikkoa – osittain siksikin, että luku on väärä. Todellisuudessa summaksi kasvaa joulu kerrallaan eriteltynä 7+5+4+5+3+4=28.

Tarkkaan ottaen numeron pitäisi olla 29, koska joulun 2003 jälkeen jätettiin yksi tilasto laatimatta, ja siinä mukana olleille kuuluisi lisäviikko. Toisaalta tauon jälkeinen lista mittasi kahden viikon myynnin, jossa oli vielä joulua mukana, ja jos jälkimmäinen viikko olisi mitattu erikseen, Rajaton olisi taatusti pudonnut siitä ulos kuten muutkin joulualbumit.

Levyn jatkuva mukaanpulpahtelu ärsyttänee niitä yrittäjiä, jotka eivät tuoreemmilla joululevyillään pääse lainkaan listalle – ja heitä on yleensä paljon. Nyt Rajattoman seurana on vain 35:ntenä debytoineen Finlandersin Joulun rauhaa. Myydyin sesonkiäänite on kuitenkin kokoelmalistaa johtava EMIn tripla-cd Kaikkien aikojen paras joululevy.

Taustasäteily lisääntyy

Billboard on jälleen julkistanut monisyiset vuositilastonsa USA:n markkinoilta, mutta ne kiehtovat kerta kerralta vähemmän. Kaupallisista syistähän BB-vuosi katkeaa marras-joulukuun vaihteessa, minkä seurauksena menestyneimpien albumien laskelmaa dominoivat edellisen joulun myyntitykit. *haukotus*

Hits Daily Double -sivusto tarjosi herkullisemman laskelman: vuoden aikana Yhdysvalloissa eniten kaikkia albumeitaan kaupaksi saaneet artistit. Kun ajankohtaisten levyjen kysyntä putoaa ja latausmyynti tekee vanhan tuotannon hankkimisen helpommaksi, back-katalogin osuus kokonaispotista on noussut. Vaikka Lil Wayne veti vuoden selvästi suurimmat viikkomyynnit, AC/DC kiilasi lopputuloksissa rapparin ohi kärkeen.

Jotkut sijoitukset ovat median välittämään tilannekuvaan verrattuna lähes surrealistisia – esimerkiksi Beyonce piti vain niukasti takanaan Michael Jacksonin, vaikka King of Pop -kokoelmaa ei edes julkaistu USA:ssa. Heti perässä tulevat aina ajankohtaiset Elvis Presley ja The Beatles, joiden taakse jäi muun muassa nipun Grammy-ehdokkuuksia kerännyt Leona Lewis.

Top 20 Artists of 2008 by Combined Sales of All Releases (in Millions of Units):
1. AC/DC 3,4
2. Lil Wayne 3,3
3. Taylor Swift 3,2
4. Coldplay 2,5
5. Metallica 2,3
6. Kid Rock 2,2
7. Jonas Brothers 2,1
8. Sugarland 1,9
9. Jack Johnson 1,8
10. Mariah Carey 1,7
11. T.I. 1,6
12. Nickelback 1,5
13. Beyonce 1,4
14. Kenny Chesney 1,4
15. Michael Jackson 1,4
16. Elvis Presley 1,4
17. Beatles 1,4
18. Josh Groban 1,3
19. Journey 1,3
20. Leona Lewis 1,3

Alanko- ei kun Hollanti-hitit

Uuden ykkösartistimme Koopin ja hänen puolittain hollantilaisen taustansa kunniaksi palautan mieleeni palasen kadonnutta listahistoriikkia. Sisältää hitin -kirjaan näet piti tulla osio hollantilaisista yhden hitin ihmeistä. Maalla ei ole ollut tarjota kuin kaksi edes jonkinlaista kestomenestyjää (2 Unlimited ja Within Temptation), mutta sitäkin useampia tähdenlentoja. Luettelen tässä isousjärjestyksessä kymmenen hittiä, joiden koko on kahdesta kuuteen nappia.

1. Jackpot: Sing My Love Song (Laula kanssain, 1976)
2. Electronicas: Dance Little Bird (Tiputanssi, 1981)
3. Taco: Puttin’ on the Ritz (1982)
4. George Baker Selection: Paloma Blanca (1975)
5. Ten Sharp: You (1992)
6. Bolland: You’re in the Army Now (1982)
7. The Art Company: Susanna (1984)
8. Anouk: Nobody’s Wife (1998)
9. Teach-in: Ding-a-dong (1975)
10. Tee Set: Linda Linda (1979, tunnetaan myös Frederikin versiona)

Vaikka kustantaja hankkiutui ansiokkaasti eroon koko painoksesta jo kauan sitten, näin hiljattain opusta myynnissä Asematunnelin Kirjatorilla. Menkää ostamaan 15 eurolla, kyllä sitä epätoivoisempiakin joululahjoja voisi keksiä! (Minä en niistä enää rikastu, joten tämä ei ole mainos.)

Tosin olen saanut käsityksen, että markkinoilla on toinenkin samanniminen painotuote. Huomasin kerran kirjastossa kotimaisen lehden (nimi oli Sondi tai jotain), jossa siitä puhuttiin. Tartuin artikkeliin ja jatkoin lukemista, vaikka aika varhain kävi ilmeiseksi, että kyse ei ollut minun kirjastani. Teräväkynäinen kirjoittaja tuntui olevan liekeissä ripittäessään armottomasti kirjaparkaa muun muassa siitä, että siinä ei mainittu Jarkko Martikaisen syntyneen DDR:ssä.

Tunsin myötätuntoa ja pientä häpeääkin tekijän puolesta – mennä nyt unohtamaan noin ohittamaton perustieto, on kirjan sisältö tai tyylilaji mikä tahansa. Samalla myönnän tunteneeni helpotusta, sillä minun kirjassani se kerrotaan peräti kaksi kertaa! Rohkenin jopa elätellä toivoa, että omakin hengentuotteeni joskus pääsisi saman kynäniekan laserintarkkaan analyysiin. Muistaisinpa vain hänen nimensä – se ei ollut Timo Eränkö, mutta sinne päin.

Hento ote kestää

Vaikka Koop Arposen Insomnia tuli myyntiin vasta myöhään sunnuntaina Idols-tuloksen ratkettua vain MTV3:n omassa digikaupassa ja latauslistan deadline on jossain kohtaa maanantaita, online-kaupankäynti näytti tehonsa ja biisi ehti singlelistan ykköseksi. Ensi viikkoon mennessä johto lienee kasvanut ylivoimaiseksi, jos nyt latausmyyntiä silloin edes mitataan – viime vuonnahan joulun ja uudenvuoden tienoissa jätettiin kaksi listaa ikävästi väliin.

Kakkosenakin on melkoinen virstanpylväs, 56-vuotiaan Dave Lindholmin ensimmäinen varsinainen singlelistahitti Pieni ja hento ote. Hänen johtamansa Rock’n’Roll Bandin I’m Gonna Roll ylsi viitossijalle syksyllä 1975, mutta sen päävokalisti oli Pave Maijanen. Toinen miehen kokoonpano Bluesounds kävi 17:ntenä sinkulla Your Wonder Boy keväällä 1982.

Albumilista jatkaa staattisen tasaisena. Vaikka kokonaismenekki ja Top 40 -listalle edellytettävä myyntikynnys ovat nousseet vahvasti, kärjessä ei edelleenkään rekisteröidä mitään monsterilukemia. Tv-kampanjoita on liian paljon, jotta niiden vaikutusta jaksaisi laajemmin analysoida, mutta ainakin Maria Lund on kiivennyt sellaisen avulla 17:nneksi listan pohjasijoilta – siitäkin huolimatta, että laulaa mainoksessa heleiden pastellivärien verhoamana ”ylläni on surupuku, ja surupuku on musta”.

Käsi pois kolehtihaavista!

Listahirmuiksi jo ennen ensimmäistä levyäkään julistetun The Priestsin markkinahumulle on altistuttu maailmalla eri tavoin. Norjassa ja Irlannissa mentiin jopa ykkösiksi ja niiden naapurimaissakin kärjen tuntumaan, ja USA:ssa levy johtaa Top Classical Albums -tilastoa. Mutta Keski-Eurooppa ei ole juuri lämmennyt – Saksan Top 100 -listalla Priestsiä ei näy lainkaan.

Saksa ei ole paska maa. Minäkään en ymmärrä laulavien munkkien, missien, mäkihyppääjien ja ties kenen jälkeen, mitä poikkeuksellista on laulavissa papeissa. Moisia kun on täällä Suomessakin kuunneltu jo riittämiin Jukka Kuoppamäen, Mikko Salmen ja kumppanien ansiosta – Oi beibin isäkin oli rovasti. Priestsiä ostetaan meillä kuitenkin siihen tahtiin, että ensi jouluksi saadaan vastaisku kenties juuri Kuoppamäeltä, Salmelta ja kumppaneilta. Rivit kasaan, kovat kaulaan ja rintamalle! Tämä kolehti kannattaa kerätä.

Eläkerahasto tämäkin

Latausmyynti nosti oleellisesti vanhojen biisien mahdollisuuksia palata listoille, ja meilläkin on nähty useiden joulu- ja kesähittien elpymisiä. Whamin Last Christmas (1984) nousi viime vuonna Suomen latauslistan kymmenenneksi ja on taas tuoreimmassa tilastossa 16:ntena. Singlelistan Top 20:een menekki ei vielä riittänyt.

Sesonkituotteet eivät kuitenkaan ole kärjessä, kun tutkitaan parhaiten latauskaupassa menestyneitä klassikkoraitoja. Billboardin Keith Caulfield keräsi hiljattain lukijan pyynnöstä tiedot myydyimmistä, alkujaan ennen vuotta 1990 julkaistuista digitaalilauluista. Jokseenkin kunnioitettavaan yli kahteen miljoonaan lataukseen USA:n markkinoilla on yltänyt Journeyn Don’t Stop Believin’ (1981), joka soi The Sopranosin kuuluisassa päätösjaksossa. Puoltatoista miljoonaa lähentelevät Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama ja Queenin Bohemian Rhapsody – yli 30 vuotta ilmestymistensä jälkeen.

Record of the Day -keskustelupalstalla on mietitty Britannian ladatuimpia biisejä, mutta tarkkaa faktaa löytyi vain siitä, että mikään ei ole vielä saavuttanut miljoonan haamurajaa. 2000-luvulla vain yhdeksälle sinkulle on merkitty miljoonamyynti, ja ne ovat kaikki fyysisten levyjen valtakaudelta. Ja noista yhdeksästä ainoastaan kaksi on ”aitoja” hittejä (siis eivät Idols-tyyppisiä tv-hypetyksiä tai hyväntekeväisyysjulkaisuja): Shaggyn It Wasn’t Me ja Kylie Minoguen Can’t Get You Out of My Head, molemmat vuodelta 2001.

Kun isoisä levyn osti

Niin vaikea kuin sitä näinä aikoina onkin uskoa, minun listakiinnostukseni käynnistyi radiota kuuntelemalla. Ensin Radio Luxembourgia, jonka listat olivat paljolti hatusta vedettyjä, mutta countdownin ja musiikin taika oli hallussa. Sitten löysin BBC Radio 1:n keskiaaltolähetykset ja sunnuntai-iltaisen singlelistashow’n, jossa mitä mestarillisimmin kyettiin aina välittämään se maailmankuva, että poplistat ovat samaan aikaan universumin tärkein ja tyhjänpäiväisin asia.

Suomeen oli turha kuvitellakaan samanlaista menoa muun muassa siksi, että täkäläinen 1970–80-lukujen listamusiikki oli pääosin niin mautonta ja ankeaa. Eikä sellaista ole sittemminkään saatu. BBC:n ohjelmat ovat yhä kaukana suomalaisten edellä ja kuuluvat netistä stereona, mutta vanhaa magiaa niistä on hankala aistia. Siitäkin huolimatta, että latausmyynnin myötä levyt liikehtivät taas viihdyttävämmin ja uskottavammin.

Käsityksen muinaisista ja vielä muinaisemmistakin ajoista voi saada Paul Gambaccinin dokumentista Straight in at Number 1: The Life and Times of the Charts, joka on kuultavissa huomiseen lauantai-iltaan asti BBC Radio 2:n nettisoittimessa – sitten tarjolle tulee kakkososa. En itsekään ole vielä ehtinyt kuunnella ohjelmaa kokonaan, mutta mainostan ennen kuin tulee kiire. Kyllä nostalgiassa voi joskus rypeä, se lähtee suihkussa pois.

Huokeat joululaatikot: lanttu & abba

Seitsemäs listaviikko nosti lopulta Anna Abreun Now-albumin ykköseksi. Hän on Kaija Koon, Maija Vilkkumaan ja Jonna Tervomaan jälkeen vasta neljäs suomalaisnainen, joka on saanut useamman kuin yhden albumin listakärkeen. Niitä yhteen ykköslevyyn jääneitä on yllättävän paljon, reilusti toistakymmentä. Lauri Tähkä & Elonkerjuu kärkkyy joulun myydyimmän levyn titteliä aivan Abreun rinnalla. Joululista laaditaan aatonaattona (tiistai) ja julkistetaan aattona.

Viikon ainoa uutuus on Britney Spears 19:ntenä, joten tarkkailkaamme salakavalia nousijoita. Celine Dion ja Andrea Bocelli ovat hiipineet kuuden viikon aikana sijoille 11 ja 20, ja Abban yhdeksän cd:n paketti eteni viisi porrasta 14:nneksi. Olen tosin nähnyt sitä myynnissä jopa alle neljälläkympillä, kun esimerkiksi Leevi and the Leavingsin 5cd+dvd liikkuu kuudessakympissä ja Tapio Rautavaaran 14-levyinen boksi lähellä satasta.

Perryä Perryn perään

Music Controlin tuoreen radiolistan silmiinpistävimmät liikehdinnät ovat seurausta Radio Novan joulusiivouksesta. Popedan Elän itselleni romahti 5–36, 3 Doors Downin Let Me Be Myself 6–21 ja Suurlähettiläiden Tuntemattomalla tiellä peräti 7–56. Luisuun lähti myös vuoden sitkein listavieras, keväällä NRJ:n ja The Voicen, syksyllä Novan tehosoitossa roikkunut Simple Planin Your Love Is a Lie (11–55).

Mitä Nova pisti tilalle? The Rasmuksen Justify humahti suoraan sijalle kymmenen, Per Gesslen Silly Really 34–15 ja Katy Perryn I Kissed a Girl koki ihme-elvytyksen 46. sijalta yhdeksänneksi. Perryn tuoreempi biisi Hot n Cold lisäsi etumatkaansa listaykkösenä. Mahtirotaatiosta huolimatta laulajattaren albumi pysyttelee edelleen Top 40:n ulkopuolella.

Ulkoruokinta-aika

Popbisneksen muut käyrät kurvaavat näinä aikoina ylös, mutta biisilataukset ovat vähentyneet ainakin latauslistan viimeaikaisten tulosten perusteella. Perinteinen singlemyynti on palannut niinkin merkittäväksi osaksi singlelistaa, että esimerkiksi latauslistan kahdeksas, Emiliana Torrinin Jungle Drum oli uusimmassa Ylen summauksessa vasta viidestoista.

Tähän voi heittää selitykseksi sen vahvistuvan ilmiön, että joulumarkkinoilla uusi musiikki saa tehdä tilaa mitä moninaisimmille kierrätysprojekteille. Mutta voisin myös palata aiempaan oletukseeni, että latauslista ja The Voicen ohjelmapolitiikka jossain määrin ruokkisivat toisiaan. Voicen musiikkiohjelmathan sysättiin hiljattain ulos primetimesta, ja samalla kanavapaikalla näytetään nykyään Tv Viiden ankeaa viihdebulkkia. Huonommat lähetysajat = vähemmän katsojia = vähemmän latauksia?

Joka tapauksessa listakärjessä on nyt paremmin tilaa ulkoruokinnalle, Idols-kisan innoittamille virkoamisille. Koska Anna Puustjärven biisivalinnat ovat tähänkin asti iskeneet lataajiin parhaiten, voi Dave Lindholmin Pieni ja hento ote -kappaleelle (1982) veikata näyttävää paluuta. Sehän ilmaantui latauslistalle jo vuosi sitten soituaan tv-mainoksessa.

P.S. Ihanaa olla avuksi. Joku eksyi äsken tälle sivulle google-haulla anna abreu illan ehdoton kuningatar.

Musiikkia kohinan ehdoilla

Guns N’ Rosesin Chinese Democracy ei näillä näkymin onnistunut nousemaan listojen kärkeen missään pallomme suurimmista markkina-alueista – suurin minun tietooni tullut valloitus on Kanada. USA:ssa viikkomyynniksi mitattiin pronssikorokkeelle oikeuttavat 261000, vaikka yksinoikeudella albumia kaupannut Best Buy -ketju rohmusi sitä varastoihinsa 1,6 miljoonaa. Ruotsissakin se lähti laskuun nelossijalta.

Kommentointini lähtökohta ei ole menestyksen keskinkertaisuus, vaan se, kuinka välinpitämättömästi tilannetta on maailmalla seurattu – vahingoniloista floppi-ilkeilyä saa hakemalla hakea. Odotukset näyttävät alkujaankin olleen selvästi realistisempia kuin Suomen mediassa, joka on soveltanut levyyn toinen toistaan mytologisempia hypetysmetodeja. Ikään kuin toiselle vuosikymmenelle venyneessä levynjulkaisutauossa olisi yhä jotain äimistyttävää – Eppu Normaalin, Kate Bushin, Kraftwerkin, Agnetha Fältskogin ja ties kenen jälkeenkin.

Mediamekanismien sumentava vaikutus kuului hyvin Ylen Pop-Talk-podcastin tämänviikkoisessa Guns N’ Roses -keskustelussa. Pekka Laineen mielestä ”tieto siitä, miten tätä levyä on tehty” estää kuuntelemasta Chinese Democracya pelkkänä musiikkina, ja Erno Kulmala luetteli Axl Rosen mielenterveysdiagnooseja ikään kuin olisi itse allekirjoittanut herran lääkemääräykset.

Vaikka en tapaus Axliä aktiivisesti olekaan seurannut, rohkenen soveltavasti pitää todennäköisenä, että merkittävä osa tuosta kuuntelukokemusta säätelevästä ”tiedosta” on vain spekuloinnin ja toiveajattelun sävyttämää, päähenkilön vaikenemista hyödyntävää kohinaa. Kun artisti itse pysyy vaiti (tai jopa kadoksissa), niin eikö tällaisessa tapauksessa musiikkitoimittajan olisi tavallistakin tärkeämpää nollata kaikki ja keskittyä siihen, mitä tärykalvo päähän tuo? Suhteuttaa ja kyseenalaistaa kohina musiikin avulla eikä aina toisinpäin?

Laine vielä alleviivasi selitystensä absurdiutta vertaamalla kuuntelutilanteen vaikeutta Michael Jacksonin kenties joskus ilmestyvään levyyn. Jacksonin kohdallahan median funktio tiedonvälittäjänä (ja kuuntelukokemusten säätelijänä) on ajautunut lopulliselta näyttävään konkurssiin. Lienee jo teoriassakin mahdotonta, että mies pääsisi enää nykymedian kautta projisoimaan todellista itseään mitenkään relevantisti. Jäljelle jää vain suora ilmaisukeino – musiikki – mutta senkin oikeutuksen ovat pekkalaineet jo etukäteen viemässä.

Tuoreimpana esimerkkinä The Sunin ”uutinen” muslimiksi ryhtymisestä, joka kaikkien yli 10-vuotiaiden olisi pitänyt tunnistaa huuhaaksi. Se kuitenkin ylitti vaivattomasti maamme arvostetuimmatkin uutiskynnykset (Yle, HS, STT), joihin Jacksonin lakimiehen kumoava lausunto puolestaan tuttuun tapaan kompastui. Tarina siis jatkaa elämäänsä ja muotoutunee yhdeksi niistä journalistisista kulmakivistä, jollaisten varaan pekkalaineet taas rakentavat levyarvionsa – kuten ovat viimeiset 20 vuotta tehneet. Tuskin maltan odottaa.

Radiokatsaus

Hittiradiot NRJ ja The Voice tulee usein niputettua samaksi mössöksi, mutta joskus niiden tarjonnassa on muitakin kuin vivahde-eroja. Esimerkiksi tällä viikolla The Voicen 20 soitetuimman joukossa on kuusi kotimaista biisiä (muun muassa ykkönen ja kakkonen), mutta NRJ:llä ei yhtään. Luettelenpa saman tien suurimpia kuuluvuusalueita sulostuttavien asemiemme ykkösrotaatiot.

Radio Suomi – Muska: Nuku vaan
Yle X – Fintelligens: Määränpää
Radio Nova – Popeda: Elän itselleni
Radio Rock – Guns N’ Roses: Chinese Democracy
Iskelmä – Laura Voutilainen: Monta monta
NRJ – Britney Spears: Womanizer
The Voice – Apocalyptica: I Don’t Care
Radio Extrem – T.I. feat. Rihanna: Live Your Life

Nollatut joutsenet

Ensimmäisestä täydestä myyntiviikostaan huolimatta Chinese Democracyn menekki putosi 25 prosenttia edelliseen albumilistaan nähden. Ykkössijaa ei silti horjutettu, ja kärjessä tuntuisi lähiviikkoina olevan yllättävästi tilaa jopa Smurffien tulla ja ottaa perinteinen (yhteensä viidestoista) Top 10 -paikkansa, vaikka Tanssii smurffien kanssa debytoikin vasta sijalla 30.

Viikon korkein uutuus 17:ntenä on The Killersin Day & Age, joka esti Guns N’ Rosesia nousemasta brittikärkeen. Jenkkilistan paalupaikan Axlin nenän edestä vienyt Kanye West on kuulemma kärsinyt meillä jakeluongelmista eikä ylittänyt Top 40 -kynnystä. Sen sijaan 38:ntena debytoi neljännellä myyntiviikollaan Sealin Soul, joka menestyy komeasti manner-Euroopassa noustuaan Ranskassa jopa ykköseksi. Suomessa Seal-albumeita ei ole koskaan näkynyt edes Top 20:ssä.

Singletilastossa PMMP:n Joutsenet on virheellisesti merkitty uudeksi tulokkaaksi, vaikka viisi vuotta sitten se nousi kahdeksanneksi ja vietti Top 20:ssä viisi viikkoa. Sija 14 on hiukan hämmentävä, sillä Anna-Kaisa Riitijoki tipahti Idolsista juuri tämän biisin esitettyään – ja mikäpä muukaan voisi myyntipiikin syy olla.

64 syytä välittää

Viime viikolla huomauttaessani, että Madonnan Miles Away ei ole yltänyt Suomen singlelistalle, en arvannut sen draaman määrää, minkä kyseinen biisi voisi listapiireissä aiheuttaa. Hyvin suuri osa maailman listafriikeistä on brittejä, ja hyvin suuri osa brittiläisistä listafriikeistä arvostaa Madonnaa – jollei musiikin, niin tilastollisten saavutusten ansiosta.

Tähän asti Madonnan kaikki 64 singleä ovat yltäneet saarivaltakunnan virallisissa myyntimittauksissa vähintään sijalle 16 – jotkut toistamiseenkin. Vuonna 1991 sekä Crazy for You että Holiday palasivat kärkiviisikkoon remiksauksina. Nyt kuitenkin Miles Away majailee vasta 39:ntenä, vaikka se on julkaistu sekä digitaalisesti että cd:nä. Ilmeisesti levy-yhtiö on sopimuksen tuota pikaa umpeutuessa lopettanut daamin markkinoimisen. Toki biisikin on aika läyhä, mutta noihin 64 edeltäjään mahtui myös läyhiä biisejä.

Brittien radiolistalla Miles Away on sentään kahdeksantena, ja meillä se kävi kärjessä – tällä viikolla ohi porhalsi Katy Perryn Hot n Cold. Music Control -tilaston ääniraidaksi sopisi Ben Folds Fiven 11 vuoden takainen pikkuhitti The Battle of Who Could Care Less. Top 20:ssä on näet kaksi I Don’t Care -nimistä esitystä, Fall Out Boy kahdeksantena ja Apocalyptica sijalla 18.

Vuosi loppuu, listat eivät

Joulusuhdanteita kalkuloidessa ja epäonnistujia päivitellessä tuppaa unohtumaan, että kuukauden kuluttua koko joulu on ohi ja tilanteet täysin toiset. Tammikuun levyalesta ei ole vielä tiedotettu, mutta ihmehän se olisi, jos noin järeästä pelinappulasta luovuttaisiin. Tämänvuotisen alen suurimmilla lukemilla kun on pärjäilty yllättävän vahvasti vuosilistalaskelmissa.

Valinnat alelevyiksi ovat tähän asti olleet sen verran arvaamattomia, että syksyn julkaisuista on vaikea veikata mitään. Vuoden takainen Leevi and the Leavingsin biiseistä tehty Melkein vieraissa pistettiin aleen ja kävi kaupaksi, joten tämänkertainen Dingo-painos kulkenee samaa reittiä. Voisin kuvitella myös CMX-kokoelman matkaavan laareihin. Joskus takavuosina bändin albumit pulpahtivat itsekseen alkuvuoden listoille sovinnaisempien lahjalevyjen tehdessä tilaa, mutta ilmiö on sittemmin lopahtanut.

Kun listakommentit saa blogissa tuoreeltaan julki eikä tarvitse annostella niitä kahden viikon deadlineissa kuten Rumbassa aikoinaan, tekstit ovat joskus äkkipikaisempia ja lyhytnäköisempiä. Mutta CMX-kokoelmalla soiva Jatkuu niinkuin sade auttaa muistamaan vanhankin systeemin huonot puolet. Minulla oli Rumba-palstaa varten biisiä koskeva muistiinpano, mutta ennen puhtaaksilyömistä ehdin unohtaa jutun varsinaisen pointin. Lehteen päätyi tylsää marmatusta siitä, että niin kuin pitäisi kirjoittaa erikseen.

Kerrottakoon unohtunut oivallus toivottomasti myöhässä. Samaan aikaan 50 hittiä -listalla oli havainnollinen esimerkki – kappale, jonka nimestä olisi samantyyppisesti väärin sanoja yhdistämällä saatu olennaisesti erihenkinen ja aika hyvin juuri CMX:n tyyliin sopiva. Se oli Maarit Peltoniemen esittämä Vain ajan hiekkaa.

Myydyimmät albumit 1–11/2008

Vuoden viimeinen väliaikatieto tulee hiukan etuajassa, mutta tässäkin on paljon muutoksia – ja joulukuu tuonee vielä kunnon myllerryksen. Duffy hivuttautui vihdoinkin kakkossijalle (ennen suurta ohimarssia?), ja Juha Vainion kokoelma teki varsin yllättävän re-entryn. Mielenkiintoisesti peräkkäin ovat samalla viikolla julkaistut Samuli Edelmann, Maija Vilkkumaa ja Rajaton. Kahdeksasta viikosta kolme ensimmäistä parhaiten myi Vilkkumaa, seuraavat kaksi Rajaton ja viimeiset kolme Edelmann.

1. (1) Metallica: Death Magnetic
2. (3) Duffy: Rockferry
3. (2) Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen riemua
4. (4) Juha Tapio: Suurenmoinen elämä
5. (10) AC/DC: Black Ice
6. (5) Nightwish: Dark Passion Play
7. (7) Coldplay: Viva la Vida or Death and All His Friends
8. (6) Children of Bodom: Blooddrunk
9. (–) Anna Abreu: Now
10. (–) Vesa-Matti Loiri: Kasari
11. (8) Madonna: Hard Candy
12. (11) Popeda: Täydelliset miehet
13. (9) Soundtrack: Mamma Mia!
14. (–) Samuli Edelmann: Virsiä 2
15. (18) Maija Vilkkumaa: Superpallo
16. (–) Rajaton: Rajaton Sings Queen
17. (12) Poets of the Fall: Revolution Roulette
18. (13) Von Hertzen Brothers: Love Remains the Same
19. (14) Stella: Löytäjä saa pitää
20. (re) Juha Vainio: Legendan laulut

Otsikko se on huonokin

”Yllättäjä Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen”, otsikoi SBS Media tämänpäiväisen tiedotteensa. Yllättäjällä tarkoitetaan Kinetik Controlia, vaikka bändi on saanut runsaan puolen vuoden aikana neljä biisiä tilaston yläpäähän. Ehkä yllättäjä tarkoittaa sitä, että kolmen kakkossijan jälkeen Vanguard of the New World saatiin vihdoin ujutettua paalupaikalle. Tai sitten talossa ihmetellään vain sitä, että ykkösenä on biisi The Voicen soittolistan ulkopuolelta.

Ujutettua? No, kaikenlaisia sanoja tulee mieleen, kun bändin biisit tipahtavat saman tien ulos hidasliikkeisenä tunnetulta listalta, ja kaikki nuo lataushitit sisältävä albumi ei ole yltänyt minkäänlaisiin merkintöihin. Myös singlelistan ykköseksi singahtanut Vanguard of the New World häipynee sinne mistä tulikin yhtä nopeasti kuin viimeviikkoinen sinkkuykkönen Oliver. Kovin keskinkertainen jynkytys.

Tarkoitukseni ei ole dumata lataus- tai sinkkulistoja – ne kyllä kertovat paljon biisien suosiosta, mutta vasta pitemmällä aikajänteellä. Kun ynnätään koko vuoden ostetuimpia, mikään noista Kinetik Controlin biiseistä ei mahdu 90 parhaan joukkoon. Toisaalta vuodenkin kertymät jäävät kovin vähäisiksi verrattuna siihen, kuinka huikeita katsojamääriä jotkut suomenkielisetkin musiikkivideot haalivat You Tubessa. Esimerkiksi tällä rainalla on käsittämättömät yli puolitoista miljoonaa katselukertaa... (Löytääkö joku katsotumman?)

Vanhassa raja parempi

Chinese Democracy kiri vaivattomasti albumilistamme kärkeen ilman markettimyyntiä, ja jos sille piirtää käyrää suunnilleen samalla aikataululla edenneen AC/DC:n Black Icen avulla, menekin pitäisi selvästi kasvaa seuraavalle listalle. Sen jälkeinen aika onkin jo arvoitus – Guns N’ Rosesin tähän asti pitkäkestoisin ykkönen on vuoden 2004 Greatest Hits (5 viikkoa).

Vaikka vuoden menestyneimmät albumit ovat ulkomaisia ja tämän viikon seitsemästä tulokkaastakin sellaisia on viisi, moni tuontitähti kompuroi jälleen. Top 40:n ulkopuolelle jätettiin mm. Enrique Iglesias (kokoelma), Beyoncé ja Nickelback. Hyytävästi haipattu The Priests debytoi 13:ntena, juuri Suomen kunniaa puolustaneiden Tomi Metsäkedon ja Northern Kingsin yläpuolella.

Rajaton on totuttu näkemään Joulu-albumeineen Top 40:ssä aina sesongin koittaessa. Aika tylyltä silti tuntuu, että se kiilasi sekstetin Queen-uutuuden ohi sijalle 17. Levyn korkeimmat sijat aiempina vuosina: 2 (2003), 6 (2004), 17 (2005), 12 (2006) ja 23 (2007).

Vaikka Idols-albumin kysyntä takkuaa ja kisaajien yhteisbiisi tipahti singlelistalta, yksi mielenkiintoinen stimulaatio on saatu aikaan. Tehosekoittimen soitetuinta radiohittiä Hetken tie on kevyt (2002) ei julkaistu aikanaan singlenä, mutta nyt Anna Puustjärven fanit ovat ladanneet sen uutena tulokkaana kahdeksanneksi. Vaikka Madonnan Miles Away johtaa Music Controlin radiolistaa, se ei millään näytä jaksavan sinkkulistalle.

Ajoituksen ykköset

USA:n listoista Yahoossa kirjoittava Paul Grein on koonnut kiinnostavan artikkelin levyistä, jotka nousivat Billboardin albumitilaston kärkeen, mutta hyytyivät äkkiä ja jäivät kokonaismyynniltään yllättävän alhaisiin lukemiin. Klikkaa linkkiä – juttua kun ei kannata tähän referoida edes pintapuolisesti.

Torun kuitenkin miestä hätävarjelun liioittelusta, sillä hän rajasi tämänvuotisten lisäksi myös vuoden 2007 julkaisut listastaan pois siltä varalta, että niiden potti vielä olennaisesti kohenisi. Viimeaikaisista ykkösistä erityisen matalaan saldoon ovat jääneet ainakin Janet Jacksonin Discipline ja Madonnan Hard Candy, joita – jos taas näitä pitkän linjan popstaroja vertaillaan – on ostettu USA:ssa vähemmän kuin esimerkiksi Thrillerin 25-vuotisjuhlapainosta.

Hiljainen kotimatka

Vaikka Axl Rose ei olisi syönyt kaikkia palstamillimetrejä, aika harva taitaisi siltikään tietää, että yksi 2000-luvun menestyneimmistä artisteista on julkaissut levyn. Didon kaksi edellistä albumia myivät Suomessakin platinaa ja kultaa, mutta Safe Trip Homen ympärillä on huutava hiljaisuus. Ennen niin radioystävällisen laulajattaren Don’t Believe in Love -singleä ei tunnu soittavan kukaan.

Joo, menihän albumi brittilistan kakkoseksi, mutta tuotakin numeroa voisi vähän suhteuttaa. Edeltäjiä kun on kumpaakin ostettu Britanniassa noin kolme miljoonaa, ja Safe Trip Homen julkaisuviikon myynti oli 63000 kpl. Life for Rentin (2003) vastaava numero oli yli 400000. Ohi kiilasi Leona Lewisin viimevuotisen menestyslevyn uusi painos. Toki taaksekin jäi kaikennäköistä, esimerkiksi Beyoncé debytoi sinkkuykkösestään huolimatta vasta kymmenentenä.

Levy-yhtiön vähäisessäkin markkinoinnissa ovat menneet reseptit sekaisin, kun kertovat edellisten levyjen myyneen yhteensä 21 miljoonaa. Ei noin! Kahden levyn yhteismyyntiä kuuluu hehkuttaa vain silloin, kun eka myi paljon tokaa enemmän. Jos levyjen yhteismenekki on 21 miljoonaa, valistunut kuluttaja lukee sen niin, että ensimmäinen myi ehkä 19 miljoonaa ja toinen noin kaksi. Miksi Didoa näin nöyryytetään?

Demokratia on kauppatavaraa

Kotimainen äänitebisnes on jo lähettänyt tärkeimmät joulukorttinsa – mitä nyt yksi smurffilevy vielä odottaa ylösnousemustaan. Ulkomailla asemasotaan vetäydytään selvästi myöhemmin, ja moni julkkis panttaa yhä albumiaan. Esimerkiksi Britney Spears ja Take That julkaisevat joulukuun alussa samannimiset (The Circus) äänitteet. 50 Cent hyökkää markkinoille vasta jouluviikolla.

Suomen tilastojen näkökulmasta merkittävin tulokas lienee vääjäämättä Guns N’ Roses, jonka Chinese Democracya aletaan myydä kai tänään, tai huomenna, tai jotain. Joka tapauksessa se näkyy jo seuraavalla listalla. Mutta Ylen Pop-sivuilla paljastettiin eilen sen sijoituksen kannalta olennainen, minulle uusi tieto.

Tukkukonserni GNT:n kautta kulkee noin puolet Suomessa myytävistä äänitteistä – sen asiakkaita ovat muun muassa tavaratalot ja marketit. GNT myös raportoi asiakkaittensa myynnit viralliselle listalle, mutta sen mittaama myyntiaika ei olekaan perinteinen keskiviikko–tiistai, vaan maanantai–sunnuntai. Jos siis haluat alkuviikolla edistää Democracyn listamenestystä, osta se erikoisliikkeestä. Jos ostat sen marketista, tapahtuma rekisteröityy vasta seuraavan viikon Top 40:ssä.

Pop-sivuston artikkelissa on yksi virhe. Vaikka USA:n virallisten listojen koontiaika on maanantai–sunnuntai ja väliaikatietoja tippuu pitkin viikkoa, viralliset lopulliset tulokset julkaistaan vasta keskiviikkoisin, ei maanantaisin. Billboardin sivuilla lista näkyy torstai-iltaisin Suomen aikaa.

"Kolahti heti kättelyssä"

Suomen singlelistan uusi ykkönen, Oliverin omakustanne Kuka mä oon, on myynnissä ainoastaan Levykauppa Äxin myymälöissä hintaan 1,90 €. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmettelemistä, enkä haluaisi kuulostaa skeptiseltä, mutta manipuloinnin mahdollisuus tulee mieleen Googlen ääressä.

Levyn julkaisupäivänä näet maan suurimmille keskustelusivustoille ilmestyi hyvin samansisältöisiä avauksia: kuulin radiosta tämmöisen biisin, tosi hyvä jne. Yhdessäkään viestissä harmi kyllä ei kerrota, miltä kanavalta kirjoittaja biisin kuuli – ei sitä ainakaan kenenkään soittolistoilla ole. Ilosanomaa levittivät eteenpäin muun muassa noise.fi, suomi24.fi, city.fi, plaza.fi/ellit ja mtv3.fi.

Ehkä Oliver on luonut maineensa minun huomaamattani vaikkapa iltapäivälehtien kautta. Nuo hassut painotuotteet ovat alkaneet vaikuttaa ihmeen varteenotettavilta, kun silmiin on sattunut niiden ykkösotsikoita Welhon webmailiin kirjautuessani. Tämän aamupäivän Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien tärkeimmät uutiset ovat oheisessa ruutukaappauksessa. En siis todellakaan vaihtanut niiden paikkaa...

Ruostumaton kasari

Loirin näppituntuma pitää. Kasarin viikkomyynti vaihtelee, mutta aina se onnistuu olemaan hiukan enemmän kuin lähimmällä uhkaajalla. Nyt tappion täpäryyden sai tuta Sturm und Drang, jonka Rock’n’Roll Children kuitenkin petrasi yhdellä pykälällä Learning to Rock -esikoisen kolmossijasta. Varsin lähellä, edelleen periaatteessa hyökkäysetäisyydellä lymyilevät myös Apulanta ja Anna Abreu.

Ihan ennakoidussa järjestyksessä uutuudet eivät taaskaan saapuneet numerointiin. Kenen visioissa muka Idols 2008 (10) kykenisi vain vaivoin pitämään takanaan HB:n albumin Piikki lihassa (12)? Itseäni huolestutti Fintelligensin harvinaisen sijoitusputken puolesta, mutta hyvinhän (7) siinä kävi – duon viisi, Iso H:n yksi ja Elastisen kolme pitkäsoittoa ovat kaikki yltäneet 11 parhaan joukkoon.

Top 40 -myyntikynnys kohoaa taas ja aiheuttaa kipeitäkin kompastumisia. Esimerkiksi Christina Aguileran kokoelmalle ja Jani Wickholmin joululevylle raja oli liian vaativa, ja Egotrippi tipahti tilastosta jo viiden viikon jälkeen. Lordi on sentään kiikun kaakun mukana sijalla 37.

Yksi kerrallaan

Music Control -radiolistalla Top 20 -debyytit ovat harvinaisia, mutta tällä viikolla sellaiseen ylsi Juha Tapion Suurenmoinen elämä -menestysalbumin nimikappale (18). Se on ehtinyt viettää jo kaksi viikkoa Discopressin paikallisradiolistan Top 10:ssä ja vielä pitempään Radio Suomen soitetuimpien joukossa, mutta noita tapahtumia Music Control ei juuri kykene rekisteröimään.

Tuon debyytin (kuten monen muunkin radiolistatapahtuman) taustalla on pääsy Radio Novan voimasoittoon. Novahan palautti myös The Rasmuksen Livin’ in a World Without Youn ykköseksi – noin voi sanoa, jos pisteistä 53,5 prosenttia tulee yhdeltä kanavalta. Toki muinkin keinoin on mahdollista menestyä, sillä esimerkiksi 36. sijalta 14:nneksi harpanneella Beyoncén If I Were a Boylla on Nova-sarakkeessa pyöreä nolla.

Vaikka USA:ssa tähti toisen perään on ryhtynyt lanseeraamaan levyjään kahdella yhtäikaisella radiolohkaisulla, meillä useamman hitin ylläpito on vaikeaa. Samalla kun Katy Perryn Hot n Cold eteni 14–4, neidon läpimurtohitti I Kissed a Girl nuupahti 15–25. Myös Juha Tapion Kaksi puuta teki seuraajalleen tilaa numeroin 13–22. The Rasmuksen Justify ei ole vielä tehnyt mainittavia eleitä sysätäkseen edeltäjänsä alamäkeen.

Kertarysäys vai ainainen lataus?

Mitä suurempi valikoima, sitä suurempi hajonta ja sitä pienemmät erot. Suomen virallinen singlelista tosiaan muuttui aivan toisenlaiseksi, kun siinä alettiin huomioida levymyynnin lisäksi lataukset. En tarkoita pelkästään fyysisten sinkkujen vähäistä myyntiä – niilläkin saattaa edelleen yltää kelpo listasijaan. Tarkoitan, että kun ulkona ei ole mitään megahittejä, tilastosta saattaa tulla käsittämättömän tasainen.

Tuoreimmalla albumilistalla ykkösen ja 20. sijan välinen myyntiero on noin 11:1, ja usein se kasvaa suuremmaksikin. Jack Whiten ja Alicia Keysin ykkössingleä Another Way to Die sen sijaan ostettiin vain 2,7 kertaa niin paljon kuin 20:nneksi rankattua Kanye Westin Love Lockdownia. Latauslistalla West on sijalla 13, eli kyllä fyysisten levyjenkin myynnillä on lopputuloksen kannalta merkitystä.

Kun vertaillaan vuoden ostetuimpia albumeita ja sinkkuja/latausbiisejä, albumisarjassa julkaisuviikon menekki on paljon ratkaisevampi. Metallican Death Magnetic on ollut Top 40:ssä yhdeksän viikkoa, mutta sen tähänastisesta kokonaispotista peräti 56 prosenttia on peräisin ekalta listalta. Sen sijaan lataushitti jyllää pitkäkestoisuudella. Yksi suurimmista on Chisun Mun koti ei oo täällä, jonka paras yksittäinen myyntiviikko muodosti vain 7,2 prosenttia kokonaispotista.

Terkkuja tulevaisuudesta

Joskus yhteen lauseeseen kiteytyy niin paljon niin monesta asiasta, että se kannattaa toisintaa Listablogiin kokonaan lihavoituna. Lause aloitti erään artikkelin tämän päivän Helsingin Sanomien Kuiskaaja-palstalla:

”Katoliset listahirmut eli The Priests ovat keränneet kosolti julkisuutta jo paljon ennen ensilevynsä ilmestymistä.”

Maallikkoakin luulisi kummastuttavan, miten joku voi olla listahirmu ilman ainoatakaan julkaistua levyä. Tai sitten ihmiset on hämmennetty jatkuvilla ”myi kultaa ennen ilmestymistä” -uutisilla niin, että tyhjästä listoille nousukin tuntuu mahdolliselta. Mutta miten määritellään ”listahirmu”? Onko ykkössija riittävän hirmuinen, vai vaaditaanko titteliin esimerkiksi ennätyspitkää mukanaoloa, mikä tekisi uutisesta vieläkin absurdimman?

Ja mitä muuta The Priestsin tähän asti keräämä julkisuus on kuin huonosti suodattunutta levy-yhtiön yli-innokasta spämmäämistä? Ensi viikolla ilmestyvä albumi saattaa antaa katetta hypetykselle, mutta se on sen ajan asia. Jos The Priests floppaa myötäpuhurista huolimatta, myöntävätkö Kuiskaaja ja muut markkinakoneiston etäispesäkkeet kuplaan tempautumisensa? Näkisi vain.

No, todennäköisesti The Priests menestyy jotenkuten, ja silloinhan kaikki on hyvin. Totuus kerrottiin vain hieman etuajassa, me kun oma-aloitteisesti aistitaan nämä ”heikot signaalit” ja muut katutason värähtelyt. Vähän niin kuin ennenaikainen kuolinilmoitus – mitä väliä, tapahtuuhan se kuitenkin joskus.

Äidistä, tyttärestä

Sijalla 25 debytoinut Maria Lundin Ajan sävel muistuttaa tapauksena alkuvuoden Top 10 -menestystä, Milanan albumia Laulumme. Tamara Lundin ja Laila Kinnusen tyttäret nousivat lista-artisteiksi vasta legendaaristen äitiensä kuoleman jälkeen – coverlevyillä. Milana esitti pelkkää Lailan tunnetuksi tekemää materiaalia, Marian skaala on laajempi.

Kyseessä lienevät ainoat albumilistallamme havaitut äiti-tytärparit. Mitään vastaavaa löytääkseni piti raapia aika pohjalta: sinkkulistallamme 1966 käyneen The Mamas & The Papasin Michelle Phillips synnytti Wilson Phillips -yhtyeessä 1992 pariin visiittiin yltäneen Chynna Phillipsin. Äiti-poikayhdistelmiä en keksinyt yhtään. Ehdotuksia vastaanotetaan. Tai ennustuksia, kenen laulajattaren jälkikasvu seuraavana ryhtyy hitintekijäksi? Tai toisinpäin – jos vaikkapa Kirsi Kunnas tekisi levyn...

Ykkösenäkin voi kuolla

Vaikka vuoden vähenevät viikot tietävät levymyynnille muutoinkin tasaista nousua, isänpäivä piirtää käyrään vielä lisäpiikin. Vesa-Matti Loirin Kasari melkein tuplasi viikkomyyntinsä – mikä olikin tarpeen ykkössijan säilyttämiseksi. Kasari kukisti Kuution suhdeluvuin 11,99 vastaan 11,81. Voisi kuvitella, että ei-niin-isänpäivämyönteinen Apulanta olisi etulyöntiasemassa seuraavalla listalla, mutta yleensä toisen listaviikon myyntipudotus on suurempi kuin kolmannen. Idols ja muut uutuudet tietysti panevat hanttiin.

Apiksen ja CMX:n debyyttisijat (2 ja 9) pistävät jossittelemaan, olisiko kesähitti Paha ihminen ja Tuuliajolla-hymni Vapaus johtaa kansaa pitänyt sittenkin laittaa levyille mukaan. Joka tapauksessa yhtyeillä on nyt 13 ja 12 Top 10 -albumia. Apulannan yhdeksän ykkössijaa ei suinkaan ole Suomen ennätys, kuten bändin tiedote antoi ymmärtää – Eppu Normaali omistaa niitä kolmetoista (ja Madonnakin kymmenen, jos ulkomaiset lasketaan).

Radioiden tyystin hyljeksimä Jack White & Alicia Keys -duetto Another Way to Die on eka Suomen singlelistan ykköseksi noussut alkuperäinen Bond-tunnari – tarkoittaa sitä, että Guns N’ Rosesin Live and Let Die -cover jätetään huomiotta. Reverend Bizarre nousi jo kolmannen kerran tänä vuonna kärkikymmenikköön kimppasinglellä. Kyytiläisiksi ovat päässeet Rättö ja Lehtisalo (sija 4), Electric Wizard (8) ja tuoreimpana Mr. Velcro Fastener (5).

Iisakin kirkko

Pitkäjänteisyys on keskittymiskyvyttömässä maailmassamme aina vain suhteellisempi käsite, mutta onneksi joku kykenee laajentamaan tätä käsitettä myös sieltä toisesta päästä. Se joku on aiemminkin blogiensa seikkaperäisyydellä hämmästyttänyt Marcello Carlin. Then Play Long analysoi kerran viikossa juurta jaksain Britannian albumilistan ykköseksi yltäneitä levyjä vuodesta 1956 alkaen.

Then Play Long ei ole lista-aiheinen blogi muutoin kuin valikointikriteereiltään, mutta hankkeen laajuuden kuvailemiseen tarvitaan tilastotietoa. Jos se etenee viikko per levy -vauhdilla, Carlin ehtii tämänviikkoisen ykkösen, Girls Aloudin Out of Controlin kimppuun joskus keväällä 2025. Ja siihen mennessähän uusia kärkilevyjä lienee kertynyt lähes toinen mokoma (nyt niitä on 858).

Blogi saa nykyisyyttä kiinni vain silloin, kun albumi viihtyy ykkösenä pitempään kuin yhden viikon, eli vilkkaimpina aikoina tuskin lainkaan. Tänä vuonna vain kaksi albumia on kerännyt Britanniassa enemmän kuin kaksi listaykkösviikkoa, Coldplayn Viva la Vida (6) ja Duffyn Rockferry (5). Then Play Long on siis käytännössä ikuisuusprojekti – mikäli maailma pysyy sellaisena, että siinä on tarvetta albumilistoille.

Paras voittaa kaikki muut

Stock Aitken Watermanin suoltamille 1980-luvun hiteille on ennustettu jonkinlaista revivalia jo kauan, mutta perinteiset väylät ovat sitkeästi pitäneet niille portin kiinni. Näkyvyys on haettu uusien ilmiöiden kautta. Toissavuonna trion (ja kenties kenen tahansa) hienoin tuotos, Dead or Aliven You Spin Me Round (1985) palasi brittilistan viitoseksi laulaja Pete Burnsin keimailtua Celebrity Big Brotherissa, ja sitten alkoi Rick Rolling.

Nettikujeilu alkoi johdattaa pahaa-aavistamattomia surffaajia You Tuben videosivuille Rick Astleyn Never Gonna Give You Up -hitin ääreen. Singlehän komeili muun muassa USA:n, Britannian ja Suomen ykkösenä runsaat 20 vuotta sitten, mutta esittäjä katosi kuvioista vuoden 1991 soulhenkisen comeback-yrityksen jälkeen. Videolle voi omalla nimellään laskea tuubistosta lähes 30 miljoonaa katselukertaa – siihen salanimet päälle.

Jo viime keväänä hämmennys alkoi kohota, kun biisi masinoitiin baseballjoukkue New York Metsin tunnussäveläänestyksen voittajaksi. Tähänastisena huippuna Astley julistettiin eilen MTV Europen palkintogaalassa kaikkien aikojen parhaaksi esiintyjäksi. Erittäin tervetullut opetus noiden ummehtuneiden, degeneroituneiden ja salamyhkäisten ”katsojaäänestysten” järjestäjille.

Äänestystuloksen logistiset yksityiskohdat tuntuvat olevan hämärän peitossa, ja Helsingin Sanomien nettisivujen surkuhupaisasti huitaistua uutista korjailtiin useaan kertaan. Edelleen siinä komeilee ennenkin pop-uutisissa hämmästyttänyt järjenjuoksun kukkanen. Kun kerrotaan, että joku on valittu maailman tai kaikkien aikojen parhaaksi, niin miksi pitää luetella, kuka jäi voittajan taakse? Jos on parempi kuin kaikki muut, niin taakse jäävät kaikki muut!

Kadonneen ykkösen jäljillä

Kesällä 1999 Ylen kokoamaan viralliseen singlelistaan haettiin substanssia yhdistämällä myyntitietoihin neljän radioaseman (Radio Suomi, Radiomafia, Radio Nova ja Radio Extrem) soittomäärät. Sen ohessa julkaistiin erikoisliikkeiden myyntiin perustuvaa listaa, ja ei-julkiseen jakeluun pääsi myös varsinaisen pelkän myynnin pohjalta koottu tilasto. En viitsi enää kommentoida tuota ratkaisua, mutta kesällä 2000 ilmoitettiin, että tämä ”kokeilu” lopetetaan ja virallinen singlelista vastedes mittaa vain myyntiä. Nykyisin siis myös latausmyyntiä.

Sinänsä lyhyt ja ehkä merkityksettömältäkin tuntuva ajanjakso kummittelee yhä siellä täällä. Esimerkiksi Apulannan nettisivuilla juhlittiin Kuutio-albumin ilmestymisen yhteydessä sitä, että bändi on ennätyksellisesti saanut 18 singleä Suomen virallisen listan ykköseksi. Tämän tiedon voi todentaa Ylen ja Finnishchartsin nettiarkistoista. Mutta minun teksteistäni ja ehkä muualtakin on voinut saada kuvan, että niitä olisi yksi enemmän. Miksi?

Huhtikuussa 2000 Ylen listajärjestelmä mittasi viikon myydyimmäksi sinkuksi Apulanta-äänitteen Ei yhtään todistajaa. Kun summiin lisättiin radiosoittotiedot, se kuitenkin putosi yhteistuloksissa kolmossijalle. Systeemin osoittauduttua väliaikaiseksi olin ja olen sitä mieltä, että aikakirjoihin on yhteismitallisuuden ja monen muun hyveen nimissä merkittävä pelkällä singlemyynnillä ansaittu numero eli yksi. Toimin tietenkin samoin kaikkien muidenkin levyjen kohdalla. Niinpä esimerkiksi Sisältää hitin -kirjan mukaan Ei yhtään todistajaa oli Suomen singlemyyntilistan ykkönen, koska se oli.

Maailma on tunnetusti väärällään ihmisiä, joiden mielestä mitään ”virallista” ei pitäisi kyseenalaistaa. Toisaalta monilla muilla alueilla on hyväksyttävää ja suotavaa, että historiankirjoitusta voidaan muuttaa ja täydentää, kun nähdään metsä puilta ja saadaan uutta tietoa. Konkreettisimmin vanhoja tulosluetteloita on jouduttu viime aikoina päivittämään doping-skandaalien ryvettämissä urheilulajeissa.

Ylen virallisia listoja on silloin tällöin rukattu juuri ennen julkistamista, kun jokin sisä- tai ulkopuolinen taho on bongannut niissä virheitä. Miksei myös julkistamisen jälkeen? On sellaista tapahtunut suuremmissakin piireissä, jopa USA:n myyntitietoja kokoavassa Soundscanissä.

Toki hyväksyn täysin, että Apulannan ennätysnumeroksi kirjataan 18. Mutta huomauttaisin samaisen tiedotteen laatijaa siitä, että Teit meistä kauniin ei suinkaan ole kaikkien aikojen kauimmin singlelistalla viihtynyt kappale (35 viikkoa). Samaan 35:een ylsi juuri eilen Lasten liikennelaulu -ep, ja kestävämpiäkin piisaa – nämä pelkästään Yle-listahistorian ajoilta: Nightwishin Over the Hills and Far Away (49), Daruden Sandstorm (42), The Prodigyn Firestarter (37) ja HIMin Join Me (37). Toisaalta Teit meistä kauniin oli koko tuon ajan Top 10:ssä, koska singlelista oli tuolloin (ennen radiopistelaajennusta) vain 10 nimikkeen mittainen.

Apulanta-ykkösiä laskiessa voi päätyä outoon summaan myös, jos käyttää lähteenä opusta Suomi soi 4 – Suuri suomalainen listakirja. Siellä sen viikon kohdalla (12.10.1997), jolloin Mitä vaan kävi kärjessä, on virheellisesti seuraavan viikon lista. Tätä on vaikea hoksata, koska kirjaan ei ole merkitty edellisen viikon sijoituksia.

Kiertoilmatuuletus

18 uutuuden ryöpsäys Top 40 -listalle aiheuttaa väkisinkin lieveilmiöitä. Esimerkiksi kaikki levyt edellisen tilaston sijan 25 alapuolelta lakaistiin ulos, eikä mikään yksittäinen äänite yltänyt kovinkaan pysäyttäviin myyntilukemiin. Vesa-Matti Loiri sentään tipautti AC/DC:n täpärähkösti kärjestä, ja Top 10:ssä nähtiin kuusi debyyttiä. Loiri on netonnut viiden vuoden sisällä neljä ykkösalbumia ja yhden kakkosen pelkillä coverbiiseillä.

Dingo (22) jäi selvästi oman tribuuttilevynsä (8) taakse, ja varsin matalalla näyttäytyy Pink (20). Funhousea edeltänyt pitkäsoitto debytoi sekin vasta 19:ntenä, mutta silloin taustalla oli flopannut kolmosalbumi, ja jatkuvien hittien myötä I’m Not Dead eteni pronssikorokkeelle. Anastacia on levy-yhtiön vaihdon jälkeen aikamoisessa vastatuulessa yltäen vain sijalle 30 – radiossa vähän aikaa soinut I Can Feel Youkin katosi jo rotaatiosta.

Singlelistan korkeimmat uutuudet ovat covereita kotimaisista hiteistä ja pistivät oitis alkuperäisiä paremmiksi. Hanoi Rocksin Dead by X-mas (1981) kävi aikoinaan kuudentena, mutta hypähti nyt Big Daddy & Rockin’ Combon eli loimaalaisen K-kauppiaan Jyrki Koenkytön tulkintana ykköseksi. Don Huonot ei yltänyt listalle lainkaan Hyvää yötä ja huomenta -sinkullaan, ja tuskin Idols 2008:nkaan alkusijoitus (11) vastaa odotuksia. 50 hittiä -listalla Donkkarit rankattiin sijalle 10 vuonna 1997.

Kitara, taivas ja tähtitehdas

Tämänkertainen Idols-kierros on toinen jLl eli jälkeen Latauslistan käynnistämisen. Edellinen rundi nosti katsojien digisoittimiin listasijan arvoisesti useita biisejä – ylimmäs ylsivät Billy Joelin Piano Man (7), Vesa-Matti Loirin Lapin kesä (10) ja Juha Tapion Ohikiitävää (17), kaikki muuten eri kilpailijoiden kierrättäminä.

Tänä syksynä listaviisarin on saanut värähtämään vain Jeff Buckleyn Hallelujah, joka teki saman tempun viimevuotisenkin Idolsin yhteydessä. Mutta mitä tapahtuu Eppu Normaalin levymyynnille? Kahdessa viimeisessä semifinaalissahan laulatettiin pelkästään Eppujen tuotantoa. Laitetaan vertailuksi vaikka se, että kun Britannian suurin kykykisa The X Factor otti teemakseen Michael Jacksonin, jo parhaat päivänsä nähnyt King of Pop -kokoelma loikkasi 47. sijalta 14:nneksi.

Klassikkoja lasin takaa

25 vuotta täyttänyt ja hyvät bailut järjestänyt Rumba-lehti nimesi juhlanumeronsa täytteeksi 25 klassikkoalbumia 2000-luvulta. Kasaan saatiin monipuolisehko lajitelma kaupallisia ja kaupattomia menestyksiä. Kaikki levyt olivat ulkomaisia ja näkökulma tiukasti lasin takaa katsova. Juttu olisi kipeästi kaivannut muutakin lokalisointia kuin sen huomion, että Wilcon Jesus, Etc. on Radio Helsingin koko toiminta-ajan soitetuin kappale.

Myyntilukuja käytettiin aika ajoin klassikkoaseman alleviivaukseen, ja sanomattakin oli selvää, että esimerkiksi Eminemin saavutukset oli mitattu amerikkalaisilla mittareilla – ei maailmanlaajuisilla, suomalaisista puhumattakaan. Tätä kautta hänen menestystarinansa asetettiin Jay-Z:n kanssa suunnilleen samalle viivalle, vaikka Jay-Z ei ole ikinä yltänyt Suomessa edes Top 40 -albumilistalle.

Vaikka musiikkikriitikon kenties tärkein ensiaskel on aina ollut oppia korostetusti erottamaan toisistaan äänitteen markkina-arvo ja muu merkittävyys, niin visio käy usein sumeammaksi, kun aletaan käyttää sanaa klassikko. Mediassa törmää tämän tästä erheellisiin käsityksiin, että se-ja-se klassikoksi kanonisoitu albumi nautti aikanaan myös kaupallista suursuosiota.

Marvin Gayen What’s Going On (1971) kuuluu niihin levyihin, joita toimittajan tulee ihan sidosryhmäkehityksellisten etujen nimissä kutsua klassikoksi – ja mielellään myös suurmenestykseksi. Toki se USA:ssa myi kohtalaisesti nousten kuutossijalle, mutta erään 1990-luvun artikkelin mukaan sitä oli siihen mennessä ostettu Britanniassa – tuossa klassikkolistojen luvatussa maassa – vain 25 tuhatta kappaletta. Suomen tilastoissa miestä ei ole koskaan näkynyt edes coverversioina.

Myydyimmät albumit 1–10/2008

Uusimpia vuositilaston nousijoita katsoessa huomaa, että kakkoseksi jääminen ei ole niin paha asia. Metallican takana kakkoseksi viikkolistoilla jäänyt Juha Tapio loikkaa 17. sijalta neljänneksi, ja 11:ntenä debytoi The Rasmukselle julkaisuviikollaan hävinnyt Popeda – Rasmus on yhä Top 20:n ulkopuolella. Suluissa sijoitus kuukausi sitten.

1. (1) Metallica: Death Magnetic
2. (2) Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen riemua
3. (3) Duffy: Rockferry
4. (17) Juha Tapio: Suurenmoinen elämä
5. (4) Nightwish: Dark Passion Play
6. (5) Children of Bodom: Blooddrunk
7. (6) Coldplay: Viva la Vida or Death and All His Friends
8. (7) Madonna: Hard Candy
9. (9) Soundtrack: Mamma Mia!
10. (–) AC/DC: Black Ice
11. (–) Popeda: Täydelliset miehet
12. (8) Poets of the Fall: Revolution Roulette
13. (13) Von Hertzen Brothers: Love Remains the Same
14. (10) Stella: Löytäjä saa pitää
15. (15) Jippu: Kuka teki minusta tän naisen
16. (11) Stamina: Raja
17. (12) Kari Tapio: Kaksi maailmaa
18. (–) Maija Vilkkumaa: Superpallo
19. (16) Matti ja Teppo: Satoi tai paistoi
20. (14) Teräsbetoni: Myrskyntuoja

Tyyntä mörköjen edellä

Mennyt julkaisuviikko oli ajankohtaan nähden hiljainen, minkä seurauksena Top 40:ssä on kahdeksan nousijaa ja neljä re-entryä. Uutuuksia saatiin vain viisi, joista yksi ensikertalainen (metalliryhmä Grendel 19:ntenä). Anna Abreun kunniakas yritys kukistaa AC/DC epäonnistui, ja viikkomyynti oli hiukan pienempi kuin se, jolla Juha Tapio jäi muutama viikko sitten Metallican taakse. Ensi kerralla kärkipäähän onkin sitten tyrkyllä kaikenlaista Loirista Lordiin...

Leevi and the Leavings lykkäsi listalle jo kuudennen kokoelmansa – niiden lisäksi viime vuonna ostettiin innokkaasti tribuuttialbumia. Jollei viiden cd:n paketti Matkamuistoja – kaikki singlet 1978–2003 kohenna 15. sijaansa, se on eka Top 10:n ulkopuolelle jäänyt Leevi-julkaisu sitten vuoden 1992 – kas – kokoelman, joka kantoi nimeä Menestyksen salaisuus.

Koska latauslistaa ei ole vielä julkistettu, en tiedä suuriko osa Apulannan sinkkuykkösen myynnistä oli fyysistä – luultavasti suuri. Siitäkin huolimatta, että Vauriot julkaistiin cd:n sijasta vain vinyylisinglenä. Radiolistalla biisi ei ole vielä ehtinyt 76. sijaa korkeammalle, vaikka Paha ihminen teki sille jo pari viikkoa sitten tilaa romahtamalla näyttävästi ulos.

Kaksi väriä: punainen

Simply Red konsertoi Helsingissä ensi huhtikuussa, vänkää. STT taustoitti uutista ainakin Helsingin Sanomien välittämänä näin: "Neljännesvuosisadan ajan toimineen yhtyeen suurimpia hittejä ovat muun muassa Stars, Something Got Me Started, Holding Back the Years ja Fairground." Ylen uutisissa nähtiin asiat toisin: "Simply Redin tunnetuin kappale on If You Don't Know Me by Now."

En nyt ota kantaa kumpaankaan suuntaan, koska jos noissa väittämissä on pyritty suomalaiseen näkökulmaan, bändin kultakauden ajoilta (1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun) ei ole olemassa erityisen päteviä mittaustuloksia eri biisien suosiosta. Kelpo anekdootti on kuitenkin se, että vaikka USA:n menestys jäi muutoin pätkittäiseksi, sekä Holding Back the Years että If You Don't Know Me by Now nousivat siellä ykkösiksi, mutta kotona Britanniassa eivät.

Toisaalta on erittäinkin myönteistä, että tuontyyppisten uutisten välillä on eroja, eli ihan joka taholla niitä ei käännetä ihan sanasta sanaan ihan samoista ulkomaisista lähteistä tai copypeistata levy-yhtiön tiedotteista. Mutta kunnon lokalisoinnista näkee esimerkkejä aivan liian harvoin. Esimerkiksi kun Norman Whitfield kuoli, uutisoijat eivät onnistuneet mainitsemaan hänen parhaiten täkäläisillä listoilla menestynyttä sävellystään, joka oli Aki Sirkesalon suomentama Pelkkää kuvitelmaa.

A on 1. kirjain

Tämän viikon albumilistalle ei ole luvassa kovin monta huippu-uutuutta – ikään kuin kukaan ei olisi halunnut asettua Anna Abreutä vastaan. Now-nimisen äänitteen oletettua ylivoimaa kuitenkin horjuttaa Anttilan myynnin tuore Top 40, jossa AC/DC:n Black Ice on ykkösenä – tosin sillä on Anttila-aikatauluissa kahden päivän myyntietu Abreuhön nähden.

AC/DC:lle on ilmoitettu jo 32000 kappaleen tukkumyynti, mikä entisestään vahvistaa niitä epäilyksiä, että päätös ulkomaisten albumien kulta- ja platinarajojen pudottamisesta oli hätiköity. Joo, viimevuotinen tuontilevyjen menekki oli kurja, mutta niin oli tarjontakin – ainoa todellinen tähti oli Amy Winehouse, ja suomalaisten kestosuosikit kuten juuri AC/DC, Metallica, Madonna, Coldplay ynnä muut pitivät taukoa.

Mitä enemmän (laillinen) pitkäsoittojen ostaminen jää varttuneen kansanosan harrastukseksi, sitä enemmän myyntikäyrät piirtyilevät vakiintuneiden mutta vireiden veteraaniartistien julkaisurytmiä seuraten. Tämä syksy näyttää hyvältä, mutta vahvempaa kaksikkoa sen pelastajaksi kuin Metallica ja AC/DC olikin vaikea kuvitella. Kuka pelastaa kevään – ei kai Guns N’ Roses?

Kävelkää ylitsemme

Loppuvuoden julkaisuruuhkassa on aina jalkoihinjääviä uhreja, ja viime vuosina yhä useammin nämä unohtujat ovat olleet kokoelmia. Tältäkin syksyltä on jo useita esimerkkejä, mutta aina vain niitä ilmestyy. Ensi viikolla ovat hittilajitelmineen vuorossa mm. Celine Dion ja Kari Tapio, seuraavalla mm. CMX ja Enrique Iglesias ja sitä seuraavalla mm. Christina Aguilera ja Simply Red.

Toisaalta USA:n katalogilista kertoo selväkielisesti, että kokoelmilla on keskimäärin paljon pitempi myyntihäntä kuin perusalbumeilla eli ne ovat tuottoisampia julkaisuja kuin mitä ensimmäiset listasijat kertovat. Mutta mitä hyötyä tämän ilmiön kannalta on siinä, että ne julkaistaan joulumarkkinoille?

Jonna Tervomaan Lemmikit 1998–2008 tipahti Top 40:stä kahden viikon jälkeen, mikä ei taatusti vastannut odotuksia – etenkin huomioiden, kuinka hienolla sinkulla (Päästä yli) sitä pohjustettiin. Muistan neljän vuoden takaisen haastattelukysymyksen, miksi Tervomaan siihen asti suurin hitti Rakkauden haudalla ei ollut mukana Halo-albumilla. Laulajatar vastasi, että täytyyhän kokoelmallekin säästää jotakin.

Muistan myös, kuinka luin Yle X:n tuoretta soittolistaa, johon oli lisätty Tervomaan esitys Raukkauden haudalla. En ollut tässä vaiheessa kuullut biisiä enkä edes tiennyt coverhankkeesta ja pidin väärinkirjoitettua nimeä mainiona. Etenkin kun tuolloin jouduin työpäivittäin olemaan tekemisissä ihmisen kanssa, jonka raukkaudella ei ollut mitään rajaa.

Mustan musan paluu

AC/DC ehti vaivattomasti parin päivän myynnillä Suomen albumilistan kärkeen. Black Ice on bändin viides peräkkäinen ykköseksi noussut studioalbumi – välissä Live (1992) kävi kolmantena, ja viime vuonnahan muinainen Back in Black (1980) hortoili muutaman viikon Top 40:ssä. Hyvä että hortoili, sillä ilmestymisvuonnaan se ei tilastoihimme yltänyt, vaan kuparisen rikkoi sitä seurannut For Those About to Rock.

Muut uutuudet eivät saaneet aikaan mitään ikimuistoista, muutama jäi yllättäen listalta kokonaan ulos. Esimerkiksi Keane sai kuluttajilta kylmää kiskoa, ja Tean toinen sooloalbumi on yksi vuoden dramaattisimmista flopeista. Michael Jacksonin kokoelmat eivät täkäläisille putoa – ei tämänkertainen King of Popkaan, vaikka sen sisältö koottiin Radio Aallon nettiäänestyksellä. 17 mukaan päässeestä biisistä vain neljä on samoja kuin minun blogini Top 17:ssä.

Pinkin So What on parantanut myyntiään kahdeksana peräkkäisenä viikkona, mikä tässä vaiheessa riittää singlelistan kakkossijaan. Turhaa kiirettä ei ole myöskään pitänyt Apocalyptican I Don’t Care, joka debytoi Top 20:ssä viisi kuukautta myöhemmin kuin radiosoiton Top 40:ssä. Uutiset biisin menestyksestä Billboardin rocklistalla lienevät vaikuttaneet lataustiheyteen.