Kärsivällisyyttä, Amadeus!

Albumilistan kesäprotokollaa noudatetaan viimeiseen asti: kärkeen saatiin taas randomihko uutuus edeltäjän luiskahtaessa kymmenenneksi. Uudella ykkösellä Opethilla on ennestäänkin yksi paalupaikka, mutta nopeaa pudotusta enteilee se, että viidellä aikaisemmalla visiitillä kertyi yhteensä vain 21 listaviikkoa. Ikuinen kärkkyjä Amadeus Lundberg odottelee yhä omaa vuoroaan haalittuaan sijat 19–10–9–3–3–3–2. Vain rakkaus olisi tuosta edetessään paitsi Lundbergin myös pienen Magnum-yhtiön eka ykkösalbumi.

Ruotsalaisen metallin dominanssia Opethin takana pönkittävät Entombed AD (#5), Machinae Supremacy (#7) ja The Haunted (#15). Popsuosikkien albumikäytös on aina arvoitus, joten Ariana Grande (#9) näyttäytyy yllättävänkin korkealla. Spotifyssa My Everything on neljänneksi soitetuin. Muut uutuudet, helsinkiläisbändi Arion (#13) ja illalla brittiykköseksi kruunattava Royal Blood (#30) ovat Granden lailla tilaston ensikertalaisia.

Cheekin stadionhuuman ei pitänyt näkyä albumilistalla, koska hänen kaikki pitkäsoittonsa kuuluvat midprice-osastoon. Vaan kas, kuusibiisinen ja 14-minuuttinen Spotify-paketti miehen Vain elämää -esityksistä ilmaantui sijalle 49. Vielä piisaa paljon hienosäädettävää siinä, kuinka suoratoiston annostelulogiikka saataisiin tilastollisesti vertailukelpoiseksi muun markkinan kanssa.

GGH 1: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä

Leevi and the Leavings 1997, #2, 134 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Vieläkö joku muistaa, millaisilla kriteereillä kerroin valinneeni sarjan levyt? Vaikka Keskiviikko ei noussut ykköseksi, se täyttää muutoin vaatimukset aivan nappiin. Se ylsi 134 listaviikkoonsa täysin omana itsenään, ilman uusia täkybiisejä, ilman promohaastatteluita ja tietysti – Leevi and the Leavingsille ominaisesti – ilman keikkailua. Okei, se palasi sijalle 14 Gösta Sundqvistin kuoltua 2003, mutta listaviikkoja oli jo tuolloin koossa ennätykselliset 126.

Vaikka yhtye sai jo tulokkaana singlelistajulkisuutta,  monien parhaana pitämä 1980-luvun alun tuotanto meni omana aikanaan ostajilta ohi. Albumilistalle nousi vasta vuoden 1988 Häntä koipien välissä (#2). Miksikään hittikoneeksi Leavings ei tuolloinkaan muuttunut, osittain outojen myyntisinglevalintojen takia. Esimerkiksi Rakkauden planeetan (1995) maistiaiseksi ei poimiutunut Vakosamettihousuinen mies tai Itkisitkö onnesta, vaan kömpelö etnohölkkä Rei Ban Bombay.

Keskiviikolta ei siis Eppu-tyyliin tarvinnut karsia hittejä. Sen biisivalinnoista voi olla monta mieltä – Nuorgamin 40 parhaan Leevi-biisin äänestystuloksiin päätyi vain 28 samaa, ja korkeimmat kokoelmalta puuttujat olivat sijoilla 5, 6 ja 11. Silti yleisöreaktioiden perusteella kyseessä on pakko olla poikkeuksellisen onnistunut kokonaisuus. Lukema 149.497 on noin kolme kertaa niin suuri kuin yhtyeen seuraavaksi ostetuimmalla äänitteellä.

GGH 2: Repullinen hittejä

Eppu Normaali 1996, #1, 110 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Poikkeuksellinen menestys tarkoittaa Eppu Normaalin kohdalla todella isoa menestystä. Repullinen hittejä julkaistiin kolme ja puoli vuotta vaisuhkosti vastaanotetun Studio Etanan jälkeen, ja Poko-historiikin Aitoa Suomirokkia mukaan pääkonttorilla suhtauduttiin 60 tuhannen tavoitteeseen epäuskoisesti. Epe Heleniuksen visiota lähes sadantuhannen menekistä piti bändikin utopistisena. Musiikkituottajien viisari näyttää nyt lukua 250.377.

Repullinen hittejä oli sekä pikamyyjä että kestomyyjä. Ykkösviikkoja kertyi kiertueen ja tv-kampanjan avulla joulumarkkinoilla kaksitoista lähes putkeen, ja listaviikkoja kerättiin 17 re-entryllä pitkälle 2000-luvun puolelle yhteensä 110. Seitsemän vuoden päästä julkaistiin toinen tupla Reppu 2 (#4), ja yleisö tuskin huomasi varsinaisen levytystauon venymistä yli 11-vuotiseksi. Kummallakaan kokoelmalla ei kuultu uusia biisejä.

Repullisen 28 raidasta karsittiin peräti kahdeksan listasingleä, jopa kaksi ykköshittiä (Sydän tyhjää lyö ja 20 vuotta sikana). Kaikki niistä eivät mahtuneet edes 35-raitaiselle Reppu 2:lle, eli hittiyttä määritellessä ei liiaksi tilastoihin katsottu. Paketin menekki oli taas todiste tupla-cd:n voimasta: vertailukohdaksi vuoden 2009 kuutois-cd Jackpot jaksoi lyhyellä listavisiitillään vain 14:nneksi.

Aseet tanassa syksyyn

Haloo Helsingin Beibi kaksinkertaisti radiosoittopisteensä edellisestä viikosta ja on uusi varsin ylivoimainen ykkönen. Biisihän säntäsi myös latauslistan kärkeen perässään toinen syksyistä menestysalbumia pohjustava esitys, Robinin Parasta just nyt. Jota ei vielä näy radiolistan Top 100:ssa lainkaan. Kesäkumibiisi Kesärenkaat ylsi vain sijalle 50, vaikka pari muutakin asemaa kuin Yle X suostui soittamaan sitä.

Kärkipäässä ei tunnetusti ole yhtäaikaista tilaa usealle saman esittäjän kappaleelle, mikä näkyy kahdessa tämänviikkoisessakin kiepsahduksessa. Cheekin Flexaa nousi 23–8 ja Äärirajoille putosi 11–22. Vielä vauhdikkaammin vajosi Kasmirin Vadelmavene (8–31), kun Wowwowwow eteni 20–11. Vadelmavene on vahvoilla vuosilistan parhaille paikoille, jos 19. syyskuuta ilmestyvä Kasmir-pitkäsoitto saa hyvän vastaanoton. Kai tiesitte miehen menneisyydestä raskaahkossa Collarbone-yhtyeessä?

Suvi Teräsniskan Pohjantuuli-albumin platinapainosta höystäneistä kolmesta raidasta yksi, Jos olisin mun mies, loikkasi melkoiset 85–13. Teräsniskalta on (odotetusti) tulossa myös joululevy, ja hän näyttää 25-vuotiaana tosissaan tavoittelevan Antti Tuiskun ennätystä siinä, kuinka monta Top 10 -albumia voi saada markkinoille ennen 30. ikävuotta. Noita jos-alkuisia sinkkuja voisi kyllä vähän rajoittaa.

Pyöröovi pyörii

Kesän albumilistojen erikoinen teema, vanhojen kääkkien elpyminen uransa ekalle paalupaikalle, sai tänään jatkoa saksalaisesta Acceptista. Tähän asti yhtyeen paras sijoitus (#3) oli vuodelta 1986. Pitkältä tauolta paluunsa jälkeen Accept ehti kerätä numerot 9 (2010) ja 8 (2012) ennen ykkössijaansa.

Arvelen Blind Rage -levyn myötäilevän kesän toistakin teemaa. Viime viikon ykkönen Mirel Wagner näet vajosi kärjestä kymmenenneksi samoin kuin sen edeltäjä Mnttt. Sitä ennen sekä Judas Priest, Mastodon että Lana Del Rey putosivat ykkössijalta yhdeksänsiksi ja Justimus alkukesällä peräti 16:nneksi. Viimeisen 13 viikon aikana on nähty 13 eri ykkösalbumia, kun perinteisesti kesää on pidetty pitkien valtakausien sesonkina.

Alhaisemmista uutuuksista Iggy Azalea (#44) on mukana ensimmäistä, Dragonforce (#34) toista ja The Gaslight Anthem (#37) kolmatta kertaa. Sijan 42 Ace Frehley on omalla nimellään ensikertalainen, eikä hänen bändimenneisyytensäkään ole tilastollisesti kummoinen. Kiss nimittäin löi Suomessa kunnolla läpi vasta hänen ensimmäisen lähtönsä (1982) jälkeen.

GGH 3: The Greatest Hits Collection

Bananarama 1988, #1, 20 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Bananaraman kimppalevyt Fun Boy Threen kanssa ja tuotantoduo Swain & Jolleyn hittisinkut menivät suomalaisilta ohi. 1980-luvun alkupuoliskon homssu-look upposi jopa amerikkalaisiin (Cruel Summerista tuli Top 10 -hitti), mutta ei meihin. Vasta Stock Aitken Watermanin tuottama, tulosvastuuta tihkuva Venus (1986) avasi ovet listoillemme, ja kaksi albumiakin ylitti Top 20 -kynnyksen.

Uusi glamourimpi Bananarama sai singlelistalle useita merkintöjä, mutta kokoelmalle ei uskaltanut veikata menestystä, etenkin kun Siobhan Fahey oli jättänyt trion vuoden 1988 alussa ja pikakorvattu Jacquie O’Sullivanilla. Fahey sai kuitenkin naamansa The Greatest Hits Collectionin kanteen. Lp:n a-puoli koostui tuoreemmista SAW-säksätyksistä, b-puolella muisteltiin takkutukka-aikoja.

Kokoelma kiilasi joulukuussa albumilistamme ykköseksi ja oli 57.087:n myynnillään maamme viimeisiä timanttilevyjä – nimitys vaihtui platinaksi vuoden 1989 alussa. Se jätti selvän jäljen suomalaisten sydämiin, sillä kun seuraava albumi Pop Life (1991) jäi koti-Britanniassa sijalle 42, se käväisi meillä vielä kahdeksantena. Duoksi typistyneen Bananaraman viimeinen sinkkulistavisiitti nähtiin syksyllä 1992.

Posket eri korkeudella

Vaikka kaksi Cheekin biisiä debytoi viime viikon latauslistan ykkösenä ja kakkosena, ne eivät ponnistaneet aivan samalta pohjalta. Äärirajoille (#1) oli julkaistu jo heinäkuun alussa radioon, You Tubeen ja singlenä Cheek-lehden mukana, mutta Spotifyyn ja ladattavaksi se saatiin samaan aikaan kuin Flexaa (#2), jossa vierailevat Sanni ja Ville Galle.

Spotifyssa Flexaahan tartuttiin selvästi innokkaammin – se ehti ns. singlelistan yhdeksänneksi Äärirajoillen jäädessä Top 20:n ulkopuolelle – mutta tilanne on viime päivinä tasoittunut. Radioissa ei toimita noin impulsiivisesti, vaan koska ensiksi julkaistun soittokaari on vielä kesken, jälkimmäinen saa odottaa vuoroaan. Äärirajoille on 11:ntenä käytyään korkeimmillaan kasina ja Flexaa toisella listaviikollaan vasta sijalla 23. Vertailuna Haloo Helsingin uusi Beibi-sinkku hyppäsi eilen suoraan kymmenenneksi.

Vaikka siitä ei missään olekaan tiedotettu, Cheekin toiminta haiskahtaa kokoelman pohjustamiselta. Materiaaliahan moiseen riittäisi, mutta ei sekään ihmetyttäisi, jos herran leirissä pidettäisiin kokoelmaa turhana eilispäivän konseptina. Albumilistan Top 5:ssä on viimeksi nähty artistikokoelma toissavuonna, ja viimeisestä ykkösestä (Kari Tapio) on kulunut jo kolme ja puoli vuotta.

GGH 4: Legend – The Best of Bob Marley

Bob Marley & The Wailers 1984, #4, 29 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Vaikka Marleyn levytysura alkoi Jamaikalla jo vuosikymmen aikaisemmin, varsinaisesti maailma tuntee vain sen osan, joka tehtiin kansainväliselle Island-yhtiölle vuosina 1973–1980. Erityisesti hän menestyi elinaikanaan Britanniassa netoten useita Top 10 -sijoja sekä sinkuilla että albumeilla. Suomessa tilastoituivat albumit Kaya (#22, 1978) ja Uprising (#17, 1980).

Kolme vuotta Marleyn kuoleman jälkeen julkaistu 14-raitainen Legend sai hyvät lähtökohdat, kun edellisen vuoden jämäalbumin Confrontationin sinkku Buffalo Soldier ja kokoelmaa pohjustanut vuoden 1977 Exodus-lohkaisu One Love osoittautuivat hiteiksi. Brittilistan ykkössija oli selviö, meillä se kiipesi neljänneksi ja palasi vuonna 1998 sijalle 11. Tukkumyyntilukema on 36.703 kpl.

Vaikka Legend on muuallakin osoittanut kestoviehätyksensä, aivan oma lukunsa ovat USA:n markkinat. Levyhän ei sisällä ainoatakaan Hot 100 -hittiä ja sen listasijaksi jäi tuoreeltaan julkaistuna 54. Vuonna 1991 käynnistetty reaalimyyntiä mittaava Soundscan-järjestelmä näyttää sille kuitenkin 11,5 miljoonan menekkiä! Kun albumilistamuutoksen myötä vanhat katalogilevyt kelpuutettiin mukaan, Legend on monesti parantanut viikkolistasijaansa ja huippu on nyt 18.

Kellarista kattohuoneistoon

Okei, albumilistan ykkössijat ovat tänä sesonkina alennusmyynnissä, mutta ihan ansaituille tahoille ne tuntuvat päätyvän viikko viikon jälkeen. Esimerkiksi Judas Priestin pitkän uran ekan paalupaikan vastapainoksi kärkeen meni nyt Mirel Wagner, jonka esikoislevy nähtiin 15:ntenä kolme vuotta sitten. When the Cellar Children See the Light Of Day painuu samaan pahkiharvinaiseen kategoriaan Pepe Willbergin Saimaan kanssa: ylistävien kritiikkien siivittämät yllätysykköset.

Timo Rautiainen & Neljäs sektori debytoi kakkosena käytyään toissavuotisella albumillaan viitossijalla. Rautiainen sai pelkällä omalla nimellä julkaistuilla levyillä niin ikään kaksi hopeamitalia – tähän asti ainoat ykköset ovat tulleet Trio Niskalaukauksen kanssa. Uriensa eripituisuudesta huolimatta Tippa-T (#15) ja Jim Pembroke (#21) ovat yhtä uusia nimiä listahistoriassa. Pembroke on toki rekisteröity Blues Sectionin ja Wigwamin riveissä usein ja korkeallakin.

Albumilistan madaltunut mediaprofiili hiukan harmittaa, sillä vaihtuvien ykkösten lisäksi uutuuksia on nähty enemmän kuin näkyvämpien aikojen suvikuukausina. Kesäisin levyjä julkaiseva Brian Setzer pelasti takavuosina usein listan totaalikoomalta olemalla ainoa tai toinen kahdesta uutuudesta. Tällä viikolla Rockabilly Riot! All Original (#49) on vasta kuudenneksi korkein debyytti.

GGH 5: Täss on Rauli, moi!

Rauli Badding Somerjoki 1999, #2, 49 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Baddingin ensimmäisen huippukauden (1973–1974) vetovoima perustui rockbiiseihin. Paratiisi oli floppi, samoin vuoden 1975 albumi Sydän lämpöä täys. Softimpaa ja iskelmällisempää Raulia alettiin tilastollisesti arvostaa vasta 1980-luvulla. Kun mies kuoli vuonna 1987, listoille ilmaantui viimeiset levyt julkaisseen AAB:n kokoelma Laulajan taival, jossa oli pelkkiä 80-luvun esityksiä.

Myöhemmin tuli myös 1970-luvun Love-biisit huomioivia koosteita, jopa kuuden cd:n paketti Kaikki laulut (1997), mutta miksi 40-raitainen tupla Täss on Rauli, moi! myi yli kaksinkertaisesti mihinkään toiseen Badding-äänitteeseen verrattuna (66.361)? Luultavasti kuutois-cd:tä pidettiin liian kalliina, kun tuplat tuolloisen käytännön mukaan hinnoiteltiin perus-cd:n tuntumaan.

Täss on Rauli nousi korkeimmilleen vasta syksyllä 2000, kun Badding-elokuva sai ensi-iltansa eikä sen soundtrack osoittautunut kovinkaan kattavaksi urakatsaukseksi. (Se pysyi Top 40:ssä vain neljä viikkoa.) Samoihin aikoihin AAB-yhtiö vedettiin konkurssiin paljolti Somerjoen perikunnan esittämien vaatimusten takia. Myöhemmin listoilla on nähty vielä pari profiloituneempaa kokoelmaa, toisessa Elvis-tulkintoja, toisessa omia sävellyksiä.

Aktiivinen mätäkuu

Tänä vuonna aika harva hitti on onnistunut hallitsemaan yhtä aikaa latauksia ja striimauksia, radiosoitosta puhumattakaan. Nyt single- ja latauslistoilla on samat ykkönen ja kakkonen, jotka lähestyvät määrätietoisesti myös airplay-kärkeä. David Guettan Lovers on the Sun nousi 10–6 ja Robin Schulzin remiksaama Lilly Wood & The Prickin Prayer in C 23–11. Kumpikin tosin kerää vasta seitsemältä asemalta soittopisteitä.

Kuningasidean Pohjolan tuulet jatkaa ykkösenä, mutta muutoin tilasto liikehtii kuin olisi aktiivinenkin sesonki. Maroon 5:n Maps loikkasi 13–2, ja Isac Elliotin Baby I näyttää kolmossijoineen murskanneen teinipopin radiomuurin. Muilla listoillahan biisi pärjää kehnosti. Top 20 -kynnyksen ylitti ensikertalaisina kaksi taannoista brittiykköstä, Ella Hendersonin Ghost (33–16) ja Sigman Nobody to Love (29–19).

Takkuillen aloittanut Jari Sillanpään Malagaan kiipesi myös kymmenenneksi, mikä on miehen paras radiosija sitten... hmm. Moisiin asemiin on päästy viimeksi 50 hittiä -listan oheistuotteen, iskelmää enemmän suosineen Suomen Radiolistan aikakaudella 2007. Väitänpä, että ulkomailla kehitetyissä, sormenjälkitekniikkaa käyttävissä tilastoissa Sillanpää ei ole koskaan päässyt noin ylös. Nielsen Music Control toi tuon systeemin Suomeen 1990-luvun lopulla.

GGH 6: Reissumiehen taival

Tapio Rautavaara 1979, #1, 35 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Tapio Rautavaaran ja Olavi Virran syntymien satavuotisjuhlia pidetään ensi vuonna yhdeksän päivän välein. Toisin kuin Virta, Rautavaara levytti myös itsenäisiä lp-kokonaisuuksia, joista ensimmäinen nousi listaviitoseksi Häävalssi-hitin siivittämänä. Häävalssi oli yksi viidestä kultasinglestä, jotka mies levytti vuosina 1951–1965.

Jos katsoisi vain myyntilukuja suhteessa muuhun tuotantoon, Reissumiehen taival kuuluisi tämän sarjan ykköseksi. Kun Rautavaara 25.9.1979 kuoli aivoverenvuotoon, 32 biisin kokoelmatupla oli kaupoissa runsas kuukausi myöhemmin ja kasvoi levyteollisuutemme tehokkaimmaksi ”rahat pois surijoilta” -projektiksi. Se oli maamme ensimmäinen noin iso ostoreaktio ja yhä täsmällisin – vertailukohtien kuten Kari Tapion ja Freddie Mercuryn empatiakulutus jakautui usealle äänitteelle.

Sinnepäin ilmoitettu tasaluku 150.000 oli tuolloin Suomen levymyyntiennätys. (Hurriganesin Roadrunnerin isompi nykypotti kasvoi hiljalleen, se ei koskaan pitänyt ennätystä.) Sen biiseistä Korttipakka ylsi myös jukebox-listalle. Reissumiehen taival II (#5) julkaistiin kolmen vuoden päästä, ja useista myöhemmistä kokoelmista tuorein menestyjä on kekseliäästi nimetty Kulkurin taival (#3, 2008).

Konsonanttien juhlaa

Kaksi vuotta sitten Eevil Stöö nousi albumilistan kärkeen Koksukoon kanssa ja toisti tänään tempun partnerinaan Aztra. Ilmeisesti kannen keskelle lätkäisty MNTTT on duon ”esiintyjänimi” ja levyn nimi Menetetyt. Toista ykkösviikkoa en heille veikkaa, vaan vahvemmalta näyttää ainakin Amadeus Lundberg, jonka Vain rakkaus kiipeää jo neljättä perättäistä viikkoa ollen nyt kolmantena.

Saksalainen julkkisheviryhmä Unisonic (#10) jäi kaksi pykälää edellisestä yrityksestään, mutta Sin Cos Tan petraa kerta kerralta: 36–26–18. Mikko Mäkeläisen kuudes (#33) ja Eluveitien kolmas (#37) listavisiitti eivät tuottaneet urahuippuja, mutta eivät paljon jääneetkään niistä. Uutuudeksi sijalle 30 merkattu Wigwamin Being on uusintajulkaisu vuodelta 1974, jolloin se ylsi 13:nneksi.

Vaikka Eric Claptonin The Breeze harppasi toisella viikollaan 46–20, se on yhä matalammalla kuin mikään Claptonin studiolevy sitten vuoden 1981, jolloin Another Ticket jäi tyystin tilastoitumatta. Myös The Fault in Our Stars -soundtrack kohensi asemiaan 31:nneksi, mikä on ihme kyllä vuoden paras sijoitus elokuvalevylle. Esimerkiksi tuoreimman Risto Räppääjän musiikkihan floppasi pahan kerran.

Hitaasti väärässä

Vaikka teknologia vie musiikkiteollisuutta ja sen asiakkaita uusiin suuntiin, listoilla muutoksen seuraukset aiheuttavat joskus muistumia vanhoihin hyviin aikoihin. Eurooppalaisten madaltunut kynnys päästä USA:n hittimarkkinoille tuo mielen 1980-luvun. Myös se, että yksittäisten biisien läpimurto saattaa viedä pitkiä aikoja, tuo mieleen 1980-luvun.

Nico & Vinzin, alkujaan Envyn, Am I Wrong julkaistiin Norjassa huhtikuussa 2013. Elokuuhun mennessä se oli hitti myös Ruotsissa ja Tanskassa, Suomen radioissa se alkoi voimasoida lokakuussa. Vuoden vaihduttua se läksi maailmalle eli ilmestyi muun muassa USA:ssa, Saksassa ja Australiassa saaden hyvän joskin hitaahkon vastaanoton. Billboard Hot 100:ssa se roikkuu yhä uransa korkeimmalla eli nelossijalla, joka on paras norjalaisen äänitteen saavutus sitten – kyllä – 1980-luvun.

Ei tuo vielä mitään. Britanniassa Am I Wrong julkaistiin vasta tällä viikolla, eli Pohjanmeren ylitys kesti vaivaiset 16 kuukautta. Sitä karkasi markkinoille jo listasijan 52 edestä, ja ylihuomenna se kaiken järjen mukaan harppaa 51 pykälää ylöspäin. Radiolistalla biisi on kakkosena Magicin jenkki- ja brittiykkösen Rude takana.

GGH 7: Elv1s – 30 #1 Hits

Elvis Presley 2002, #1, 21 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Kun Suomessa alettiin laatia albumilistoja, Elvis rämpi hömppäleffahetteikössään eikä juuri jättänyt merkittäviä tilastollisia jälkiä. Kuolema vuonna 1977 herätti sekin kovin maltilliset ostoreaktiot. Ainoa 1900-luvun kultalevy tuli Valittujen Palojen postimyyntikokoelmasta, vaikka monenmoisia lajitelmia ilmaantui kauppoihin etenkin syntymän tai kuoleman vuosipäiviin liittyen. Suomen BMG:n julkaisema 30 suosituinta nousi kolmossijalle vuonna 1997.

25-vuotiskuolinmuistoksi suunniteltiin ison profiilin kokoelmaa, joka sai vahvaa tukea jalkapallon MM-kisoihin liittyvästä Niken mainoskampanjasta. Siinä soi hollantilaisen JXL:n remiksaus tuntemattomahkosta Elvis-biisistä A Little Less Conversation, josta tuli useissa maissa ykköshitti. USA:n ja/tai Britannian ykkösistä kootulle 30 #1 Hitsille lisättiin täten vielä yksi raita.

Kuinka yhdelle cd:lle mahtuu 31 kappaletta? Alkuaikojen sinkut olivat niin lyhyitä, joskus alle kaksiminuuttisia, että kronologisen levyn lopussa oli lääniä jopa Suspicious Mindsille (4:29). Tiivistä pakettia ostettiin meillä 90.779 kpl, ja se sai vuoden päästä laahuksekseen 2nd II None -kokoelman. Kierrätys ei tietenkään loppunut tähän, vaan esimerkiksi midprice-listalla on sittemmin nähty neljä erilaista Presleyn joululevyä.

GGH 8: 20 suosikkia

Egotrippi 2004, #2, 30 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Egotrippi koki kuudennella albumillaan Matkustaja (2003) lopulta harvinaisen pehmeän siirtymän kansansuosioon, kun Älä koskaan ikinä -hitti valloitteli vuosiprojektina eri radioiden soittolistoja yksi kerrallaan. Kokoelman julkaisuun tässä kohdassa sisältyi riski, sillä vaikka materiaalia riitti, bändi oli ehkä liian monelle liian uusi tuttavuus.

Apuun riensi Matkustaja, nimestään huolimatta ennenjulkaisematon kappale, joka harppoi radiolistan kärkeen ja yhdeksi vuoden suosituimmista biiseistä. Koska bändi oli lähes alusta asti nauttinut vastikään edesmenneen Radiomafian tasaista tukea, suuri osa kokoelmasta oli sen kuuntelijoille tuttua, vaikka ei varsinaista hittitavaraa. Kasvanut keikkasuosio ja musiikillinen yhtenäisyys nostivat levyn menekin yli 66 tuhannen.

Seuraaja-albumi Vielä koittaa uusi aika (2006) meni listaykköseksi, mutta jäi myynnissä ja listaviikoissa kolmasosaan kokoelman saldosta. Vaikka Maailmanloppua odotellessa (2008) ei enää yltänyt kultalevyrajaan, se yllättäen haali monta merkittävää Emma-palkintoa. Voi sanoa, että Egotrippi ennätti viime tipassa nauttimaan kokoelmien kulta-ajasta – yli kymmenen vuoden ikäisenäkin 20 suosikkia on tämän sarjan tuorein äänite.

Katoamistemppu

Kotimaisten albumisuosikkien äkkisiirtymisiin Top 50:n yläpäästä midpricelistalle on jouduttu tottumaan, mutta ikinä ennen ei katoamista ole tapahtunut suoraan ykkössijalta. Ennen Robinin tämänpäiväistä temppua ennätys oli Jenni Vartiaisella, jonka Seilin viimeinen sijoitus virallisella listalla oli kakkonen. Ja aiempia ihmetyksen aiheitamme mukaillen Boombox ei suinkaan ottanut midpricessa paalupaikkaa, vaan debytoi kolmosena.

Viikon korkein uutuus on monikansallinen Blues Pills (#22) perässään yli kaksi kuukautta sitten julkaistu Sam Smith (#27). Samoin kuin Adelen esikoinen 19 debytoi meillä vasta 21:n imussa, Ed Sheeranin + löysi lopulta tiensä sijalle 45. Yllättäen sille hävisi Eric Claptonin ja ystävien kunnianosoitus JJ Calelle (#46). Tom Pettyn 49. sija ei hätkähdytä samalla tavoin, sillä miehen edellisestä visiitistä on jo kahdeksan vuotta.

Singlelistan ykköseksi kiipesi David Guetta. Taas, sanotte, mutta tosiasiassa Lovers on the Sun ja sen edeltäjä Bad ovat miehen ainoat ykköset single- tai latauslistalla. Titanium pääsi aikoinaan radiolistan kärkeen. Latauslistan huipulle syyhkäisi yli kolme miljoonaa tilaajaa videoblogilleen viekotellut australialainen Troye Sivan. Katsotaanpa, onko Happy Little Pillillä yhtään paremmat pysyvyysominaisuudet kuin maanmiesten, 5 Seconds of Summerin lataushiteillä.

GGH 9: Gold – Greatest Hits

Abba 1992, #1, 97 viikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Eipä olisi 1990-luvun alkaessa uskonut, että Abbalta vielä saataisiin tähän sarjaan kelpaava äänite. Siis siihenastiseen, tosin hieman unohtumaan päässeeseen jättisuosioonkin suhteutettuna poikkeuksellisen menestynyt kokoelma. Vain yksi asia puolsi moista mahdollisuutta: vanhat levyt julkaistiin ennen cd-aikaa ja joku jossain saattaisi yhä kaivata Abba-cd:tä.

Ilmiö rakentui usean vaiheen kautta. Alkuperäinen, paljolti Erasuren coverlevyn suosion stimuloima 19-raitainen Gold-painos keräsi 31 listaviikkoa nousten kakkoseksi. Euroviisuvoiton 25-vuotisjuhlan kunniaksi remasteroitu versio (1999) sai 37 viikkoa ja ykkössijan. Mamma Mia -elokuva (2008) siivitti seuraavan painoksen 25 viikkoon ja nelossijaan. Kolmeksi levyksi laajennettu paketti on vielä tänä vuonna tuonut neljä listaviikkoa.

Gold on toinen historian kahdesta albumista, jotka ovat käyneet Suomen Top 10:ssä viitenä eri kalenterivuonna – se toinen on tämän sarjan kakkosena. Vaikka viime vuosien menestys näyttää päivittyneen aika kitsaasti Musiikkituottajien kirjaamiin myyntilukuihin, se komeilee ulkomaisten albumien tilaston toiseksi ostetuimpana. Kaikki tämä ilman comebackejä, ilman ennenjulkaisemattomia biisejä ja ennen kaikkea: ilman kuolemia.