Paljon kaikkea

Pelkkien uutuuksien miehittämä albumilistan kärkikvartetti on jo niin arkipäivää, että alamme janota ennätykseksi vähintään viitoisjohtoa. Tällä viikolla siihen oli hyvät mahdollisuudet, sillä sijoille 7 ja 9 jääneet Disco Ensemble ja Sturm und Drang ylsivät kakkosiksi edellisillä levyillään ja tähtäsivät radiosoiton siivittäminä parempaan.

Lauritähkättömän Elonkerjuun paalupaikka on aika dramaattinen siihen nähden, että elonkerjuuttoman Lauri Tähkän vuoden takainen albumi jäi kakkoseksi. Okei, samaan aikaan julkaistiin Topi Sorsakosken postuumilevy, mutta asettuihan nytkin vastaan muun muassa Kotiteollisuus, joka on noussut viidellä levyllä ykköseksi. Green Day täydensi nelosdebyytillään sijoitussarjan 1–2–3–5.

Jo se yllätti, ettei 13-vuotiaan Tuulin albumia robinmaisesti julkaistu mid-hintaisena. Green Dayn ja kumppaneiden päihittäminen kolmossijalla tuntuu hämmentävältä, koska Tuuli-biiseistä ei ole näkynyt tilastollista jälkeäkään radiossa, latauksissa tai Spotifyssa. Salaisuudet-video tosin on kerännyt toukokuusta asti lähes kaksi miljoonaa tölläystä You Tubessa.

17 debyytin seassa on Tuulin seurana paljon ensikertalaisia: Rival Sons (#13), Mumford & Sons (#19), Witchcraft (#31), Satellite Stories (#40), Grizzly Bear (#46) ja vihdoin myös Terveet kädet (#45) sekä Marjo Leinonen (#49). Sijan 22 jakoivat Iron Maiden -basisti Steve Harris ja Andy McCoyn yhtye Grease Helmet. Sijan 44 Danny sai ensimmäisen merkintänsä 2000-luvulla.

Albumilistapäivitys 1985–1993, osa 2

Tässä ovat aikajärjestyksessä albumit, jotka parannelluissa Suomen listoissa nousivat kakkossijalta ykkösiksi – tai Ed Starinkin tapauksessa kokonaan listan ulkopuolelta:

Sielun veljet: Kuka teki huorin
Iron Maiden: Somewhere in Time
Smack: Salvation
Moskovan radion ja television suuri sinfoniaorkesteri: Venäläinen fantasia
Johnny Hates Jazz: Turn Back the Clock
Pet Shop Boys: Introspective
Peer Günt: Fire Wire
Miljoonasade: Veitsen valossa
The Rolling Stones: Steel Wheels
Whitesnake: Slip of the Tongue
Ed Starink: Synthesizer Greatest
Kolmas nainen: Elämän tarkoitus
Raptori: Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian
Eric Clapton: Unplugged
U2: Zooropa

Suurin osa noista nipisti viikon pitkäkestoisemmilta kärkilevyiltä, mutta muutama levy myös menetti tarkistuslaskennassa kokonaan ykkösstatuksen. Ne olivat alkujaankin ”kompromissivoittajia” eli eivät saavuttaneet paalupaikkaa yksittäisillä lähdelistoilla. Näiden ykkössijat on valitettavasti mitätöity:

Eurythmics: Revenge
Eva Dahlgren: Ung och stolt
U2: The Joshua Tree
Topi Sorsakoski & Agents: Half and Half
Neljä Ruusua: Haloo

U2 siis menetti yhden ja sai toisen tilalle. Eva Dahlgren ja Eurythmics joutuivat luopumaan ainoastaan, mutta toisaalta Eric Clapton ja Whitesnake vihdoin saivat sen kauan haetun. Ykkösviikkorohmuista voisi mainita, että Phil Collinsin But Seriouslyn potti kasvoi kahdella neljääntoista, kun taas Kaija Koon Tuulten viemää hukkasi viidestätoistaan kaksi.

Albumilistapäivitys 1985–1993, osa 1

Kuten hiljattain vihjasin, olen tulevaisuuden projekteja varten laatinut parannetut versiot Sisältää hitin -kirjan albumitilastoista ajalta 9/1985–12/1993. Tuolloin oli useita listalaatijoita ja useanlaisia laadintavälejä, ja yhdistin niiden tulokset huonosti. Pyrin pitämään kaikkien painoarvot koko ajan samana, mikä teki listoista raskasliikkeisiä ja esti lyhytaikaisia listalevyjä nousemasta mukaan.

Uusissa painotukset ovat vaihdelleet listan tuoreuden perusteella, ja peräti 152 aiemmin täpärästi ulos jäänyttä äänitettä sai Top 40 -sijoituksen. Varautukaa, aion luetella ne kaikki. Myös virheitä on korjattu. Esimerkiksi vuoden 1990 Synthesizer Greatest -menestysalbumit merkittiin aikoinaan Radio Ykkösen listoilla eri esittäjiä -levyiksi ja eliminoitiin kirjasta, vaikka ne olivat hollantilaismuusikko Ed Starinkin aikaansaannoksia. Nyt Starink on mukana.

Siirryin kirjassa Top 30 -listoista Top 40 -listoihin neljän kuukauden viipeellä (vuoden 1986 alusta), joten tuolta väliltä on paljon uutta tietoa. Esimerkiksi Bruce Springsteenin Born in the USA:n listaviikot lisääntyivät 79:stä 84:ään. Muutoin uusi systeemi vähensi roikkujien viikkomääriä – etenkin sellaisten, jotka tekivät re-entryjä.

Yleisesti ottaen siis levyt viettivät lyhyemmän ajan Top 40:ssä, mutta monet kiipesivät korkeammalle. Hiukan liioiteltuna näytteenä mainitsen Lou Reed -albumin New York (1989), jonka viikot hupenivat 11–8, mutta sijoitus parani 24–17. Myös ykköslevyihin tuli muutoksia, niistä seuraavalla kerralla.

Arvotaan seuraava ykkönen

Radiolistan pistetilanne on niin tasainen, ettei kärkipaikan jatkuva vaihtuminen ihmetytä. Muutoinkin listalevyjen erot näyttävät olennaisesti tasoittuneen sen jälkeen, kun mukaan tuli uusia asemia ja painotuksia viriteltiin. Tällä viikolla ykkösenä juhlitaan Stooshen Black Heartia, joka keräsi kuudelta kanavalta vähintään 20 viikkosoittoa. Ensi kerralla luultavasti taas jotain muuta.

Top 20 vastaanotti neljä tulokasta: Chisun Frankenstein eteni 37–8, Robbie Williamsin Candy 29–10, Vesterisen yhtyeineen Intiaanit 23–18 ja Nicki Minajin Pound the Alarm 27–20. Kovin nousija (89–28) ei liene yllätys: Anna Puun Kolme pientä sanaa. Hiljattain suoraan brittiykköseksi sännännyt ja latauslistan 15:nneksi ehtinyt Sam and the Wompin Bom Bom soi radiossa 29. sijan edestä.

Loreenin kestoviehokki Euphoria tipahti äkkiarvaamatta samanaikaisesti lataus- ja singlelistalta ja notkahti nyt radiossakin 18–32. Ehkä oli aikakin, sillä biisi on tällä haavaa vuosilaskelmieni paras sekä sinkku- että radiopisteissä. Albumia Loreenilta saadaan edelleen odottaa nelisen viikkoa, mutta jos kysyntää piisaa, vuosihittilistan voitto alkaa olla sinetöity.

Lasten valtakunta

Kun Rajaton-albumi Suomen lasten lauluja eteni seiskasijalta ykkösenä jatkavan Hevisauruksen tuntumaan, albumilistamme kärjessä on kaksi lastenlevyä. Taitaa olla eka kerta sitten joulun 2004, jolloin Ella ja Aleksi taistelivat myyntiherruudesta Smurffien 12. levyn kanssa. (Molemmat saivat tuolloin vuoronsa keulilla.)

Nimen perusteella voisi tenavaviihteeksi luulla myös kolmoseksi ilmaantunutta Mariska & Pahat sudet -äänitettä Kukkurukuu. The Truth About Loven debyytti neljäntenä on Pinkin uran selvästi paras. I’m Not Dead ylsi aikoinaan pronssikorokkeelle, mutta vasta levyalen vauhdittamana. The Killers nettosi Battle Bornilla täpärästi ensimmäisen Top 10 -merkintänsä, ja Yona (14) petrasi kaksi sijaa viime vuodesta.

Pet Shop Boys piristyi myös hieman edellisestä yrittämästä, kun Elysium debytoi 21:ntenä. Duon toinen albumi Actually (1987) jäi aikoinaan kovasta myynnistä huolimatta useissa maissa vaille ykköspaikkaa (tosin ei Suomessa), ja syyllinen tuohon on nyt sattumoisin juhlajulkaisuna sijalla 27: Michael Jacksonin Bad. Ainoa ensikertalainen Top 50:ssä on sijan 31 Hexvessel.

Vesa-Matti Loiria kierrätetään vaihteeksi kolmena erillisenä cd-tuplana, joille osuivat numerot 16, 30 ja 35. Hän on saanut albumilistalle 2000-luvulla jo 14 eri äänitettä. Tämänkertaisessa paketoinnissa on ainakin se pointti, että cd-elämän sai lopulta 40-vuotias Syksyn sävel -kuriositeetti Brontosauruksen yö. Se on mukana huonoiten kaupaksi käyneessä Legenda – Lauluni aiheet III -osassa.

mpk1: Atom Heart Mother (1970)

Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midprice-listalta.

Viidennestä albumista Atom Heart Mother tuli Pink Floydin ensimmäinen ykkönen kotimaassaan Britanniassa, vaikka ei hittibiisejä sisältänytkään. Ja vaikka ei menestynyt Suomessa, sen mieleenpainuva lehmäkansi tuli takuulla tutuksi kaikille, jotka viettivät 1970-lukunsa levykauppojen vinyylilaareja selaten. Top 30 -kynnyksemme ylitti vasta seuraavana vuonna julkaistu Meddle.

The Dark Side of The Moon (1973) sinkosi bändin kansainväliseen kuuluisuuteen, jota pönkitti elokuvankin ympärilleen saanut The Wall (1979). Nuo kaksi ovat monenmoisine uusintajulkaisuineen keränneet listaviikkoja viime vuosiin asti. Atom Heart Motherin remasteroitu cd-versio ilmestyi 1994, mutta suomalaista listasijaa piti odottaa syksyyn 2005, jolloin se kävi midprice-albumien neljäntenä – 35 vuotta tekemisensä jälkeen.

Melodinen myllerrys

Vaikka latauslistalla on eloisampaa kuin Suomen singlelistalla (missä ei olisi?), senkään vauhti ei kesäkuukausina saanut päätä pyörälle. Tällä viikolla maisema on aika erilainen, sillä top kahdeksaan tunkeutui viisi uutuutta ja yksi yli 20 pykälän nousija.

Gangnam Style säilytti paalupaikan, vaikka syrjäytystä yritti muun muassa uusi Robin-single. Puuttuvan palasen taakse kolmanneksi ylsi Swedish House Mafian jäähyväisbiisi Don’t You Worry Child ja kuudenneksi hyvän radiostartinkin saanut Jesse Kaikurannan Järjetön rakkaus. Aiemmin kahdella sinkulla Top 10:n tuntumassa käyneen Alex Kunnarin Sweet Melody harppasi toisella viikollaan 25. sijalta neljänneksi.

Sweet Melodyn vokaalivierailija on Glee-sarjassa esiintynyt amerikkalainen Jon Hall. Kiintoisa kollaboraatio, ainakin verrattuna uuteen David Guetta -hittiin Play Hard, jossa ääntelevät ne iänikuiset Ne-yo ja Akon. Kolmas iänikuinen Flo Rida tyytyi debytoimaan itsekseen Guettan perässä kahdeksantena. Mikään uutuuksista ei ole vielä Spotifyn 40 soitetuimman joukossa, mutta Gangnam Style on päässyt sielläkin irti ja on vihdoin menossa myös singletilastoon.

Yllätys Yllätyksen yllätys

Kun albumi roikkuu syystä tai toisesta listan matalammilla sijoilla pitkään, sen seuraajalle voi ennustaa korkeaa debyyttiä – laadusta riippumatta. Seuraajalevy niittää julkaisuviikollaan edeltäjänsä synnyttämistä odotusarvoista kasvaneen sadon. Tämän ilmiön takia moni artisti kirjauttaa uransa parhaan listasijan levylle, joka ei ole tuon uran myydyin, tunnetuin eikä paras.

Mariskan tyylinvaihdosta sulateltiin niin hitaasti, että toissavuotinen Mariska & Pahat sudet viihtyi Top 50:ssä yli puoli vuotta käymättä koskaan 16. sijaa ylempänä. Jo tämä enteilee uudelle Kukkurukuulle näyttävää lähtöä, ja näytöstä ryydittää tämänpäiväinen radiolista. Mariskalla ei ollut tähän asti yhtään Top 20 -radiohittiä, eikä Kymppilinjan ykkössinglevierailu Minäkään noussut kuin 17:nneksi, mutta nyt nimiraita Kukkurukuu ilmaantui suoraan sijalle neljä.

Biisi tenhosi kerralla sekä iskelmä- että nuorisokanavat, ja miltei yhtä lupaavista lähtökohdista Jesse Kaikurannan kakkossingle Järjetön rakkaus debytoi 17:ntenä. Sen pistekertymässä on vielä tasapainottamisen varaa, sillä Iskelmä luukutti tätä Matti Mikkolan sävellystä viikon mittaan tanakat 42 kertaa. Robbie Williamsillakin on yhä kolonsa musiikkipäälliköiden sydämissä: Candy nousi suoraan sijalle 29.

Kun viimeksi puhuin Billy Talentin mediamyötätuulesta, tarkoitin Surprise Surprise -singlen radiorotaatiota. Se kiilasi nyt yllättäen PMMP:n ohi ykköseksi. Mikään muu Top 10 -hitti ei soinut kertaakaan Radio Rockissa, mutta Surprise 27 kertaa. Vaikka Green Dayn Oh Love pyöri vielä taajemmin, muiden asemien kyllästyminen pudotti muutaman viikon takaisen listakakkosen jo 15:nneksi.

Ei vanhaa mahan täydeltä

Vaikka en fani olekaan, kovin mielelläni olisin tänään hehkuttanut Bob Dylanin ensimmäistä listaykköstä Suomessa. Johan tänä vuonna yksi yli 70-vuotias (Leonard Cohen) ylsi samaan merkkipaaluun. Nyt tai ei koskaan -fiilis ei kuitenkaan siivittänyt Tempestiä kolmossijaa korkeammalle. Se sivuaa miehen parasta, jonka ensiksi saavutti Slow Train Coming vuonna 1979. Yhteensä Tempest on 27. Dylan-albumi tilastoissamme.

Ehkä Hevisauruksen päihittäminen olikin epärealistinen tavoite, vaikka liskoryhmä ei yhdelläkään aiemmista 109 listaviikostaan juhlinut ihan kärjessä. Veteraaniosaston verevyydestä kertoo silti ZZ Topin debytointi neljäntenä, jota ylempänä trio nähtiin viimeksi 16 vuotta sitten. Kitarasankari Steve Vaita (#43) ei ole näkynyt koko tilastossa sitten vuoden 1997.

Dylanin ja ZZ:n asemissa yllättää se, että Top 10:ssä ennestäänkin käyneet ja mediamyötätuulta nauttineet The Xx (#6) ja Billy Talent (#12) jäivät selvästi taakse. 29:ntenä näyttäytyvä Huge L on mukana tänä vuonna jo kolmannella albumillaan – kaksi aiempaa hän julkaisi nimellä Herra Huu. Alkuvuonna meillä ensi kertaa keikkaillut sijan 34 Cat Power on ensikertalainen myös listalla, vaikka Sun on jo amerikattaren yhdeksäs pitkäsoitto.

Jotenkin sininen sarja

Keväästä 1998 lähtien Suomessa koottu midprice-albumien tilasto ei ole voinut kehuskella korkealla profiilillaan. Se tuntui pitkään pelkältä vanhojen menestyslevyjen jäähdyttelykarsinalta, ja viime vuosina yleistyneiden hintakikkailujen ansiosta sen tarpeellisuutta on entisestään kyseenalaistettu, kun raja normaalihintaisen ja halvan äänitteen välillä on hämärtynyt.

Robinin Koodi sai ehkä useammat havahtumaan tilaston olemassaoloon, ja minäkin innostuin tutkimaan, paljonko midprice-historiasta löytyy muita kuin päälistalta tuttuja äänitteitä – mahdollisesti jopa klassikkotavaraa eikä vain 20 suosikkia -osaston halpiskokoelmia. Ja kyllähän 14 vuoteen mahtuu kaikennäköistä.

Aloitankin Listablogissa epäsäännöllisen sarjan merkittävistä albumeista, joiden ainoat suomalaiset tilastomerkinnät ovat peräisin midprice-listalta. Se kulkee kronologisesti, ja esimerkinomaisesti mainitsen, että sarjan olisi voinut aloittaa Miles Davisin Kind of Blue, midprice-nelonen kesältä 2002. Ei kuitenkaan aloita, koska se ilmestyi vuonna 1959, jolloin Suomessa ei vielä koottu albumilistaa. Sarjan kuusi ekaa levyä ovat aivan 1970-luvun alusta, ja mahdollisesti jatkan sitä 2000-luvulle asti.

Päivitetty elämä

Tänään kerrottiin AC/DC:n julkaisevan marraskuussa keikkaäänitteen Live at River Plate. Samoista esiintymisistä ilmestyi dvd jo viime vuonna, joten ostajia viekotellaan nyt pelkällä audiolla. AC/DC:n edellinen livealbumi on tasan 20 vuoden takaa. Se nousi Suomessa kakkoseksi ja vietti Top 40:ssä 22 viikkoa, missä seuraajalle riittää tavoitetta.

Vain harva konserttilevy on kahden vuosikymmenen mittaan yltänyt noin ylös tai tuntumaan. Jotkut tekivät sen muodikkailla Unplugged-sessioilla (Nirvana, Eric Clapton), jotkut uniikeilla megatapahtumilla kuten Mestarit Areenalla, Leningrad Cowboysin Total Balalaika Show tai The 3 Tenors in Concert. Rammsteinin listaykkönen Völkerball sisälsi kosolti videoaineistoa, samoin Nightwishin kakkonen Made in Hong Kong.
 

Eppu Normaalin Onko vielä pitkä matka jonnekin? ja Nirvanan From the Muddy Banks of the Wishkah etenivät top kolmeen tavallisina livejulkaisuina, mutta niiden listaviikot jäivät kymmeneen ja seitsemään. Pink Floydin kaksi- ja puolituntinen konserttitupla Pulse (1995) kurkotti 15 viikkoon ja ykkössijaan, jollaisia ropisi myös mm. USA:sta ja Britanniasta.

Rush on menestyjän nimi

Viimevuotinen When We Stand Together oli Nickelbackin uran suurin hitti Suomessa (vuosilistan 14.), mutta Here and Now -albumin kolme seuraavaa singleä sivuutettiin täysin. Viides lohkaisu Trying Not to Love You nousi kuitenkin tänään radiolistalla 30–16 lähestyvän Helsingin-keikan kunniaksi. Vaikka se sai pisteitä neljältä asemalta, noin 90 prosenttia potista on kiivaan Nova-rotaation ansiota.

Frida Amundsen nettosi lyhyessä ajassa toisen Top 20 -hitin (Rush 54–18), ja kaksi muuta tulokasta ovat kiinnostavia kotimaisia. The 69 Eyes ei saanut edelliseltä Back in Blood -albumiltaan yhtään single- tai radiohittiä, mutta Red loikkasi nyt 37. sijalta 19:nneksi. Second Soul (42–20) on Disco Ensemblen radiouran ensimmäinen Top 20 -merkintä. Nuo kumpikin ehtivät haalia pisteitä jo seitsemältä kanavalta, joten etenemisnäkymät ovat valoisat.

Amundsenista hoksasin, että Rush on päätynyt Suomen listoille sekä esittäjän, hitin että albumin (Darude 2003, Anna Abreu 2011) nimenä. Mitäs vastaavia triplanimiä tulee lukijoiden mieleen? Saman esittäjän hittiä ja albumia tai nimikkolevyjä ei huomioida.

Kakkonenkin Kykenee Kiipeämään

Kerkko Koskinen Kollektiivi teki harvinaisehkon liikkeen debytoituaan toisella sijalla ja edettyään siitä kärkeen. Edellisestä samanlaisesta vastasi toinen Ultra Bra -johdannainen viikolla 19/2011, Scandinavian Music Groupin Manner. Samuli Putro joutui vaihtamaan paikkaa KKK:n kanssa, mutta todettakoon jälkikäteen, että tuoreehkon Kaiku-yhtiön albumeista jo kaksi on noussut ykköseksi (toisen julkaisi Juha Tapio), ja kolmas saattaa tulla muutamassa viikossa (Johanna Kurkela).

Kuuden vuoden tauon jälkeen Neljä ruusua (#4) näkyy kymmenettä kertaa albumitilaston Top 5:ssä. Mark Knopflerilla on ahkerampi lähimenneisyys, mutta Privateeringin 7. sija on paras kymmeneen vuoteen ja miehen soololevyistä jaetulla toisella sijalla. Dire Straitshän vietti viidellä pitkäsoitolla yhteensä 20 viikkoa Suomen listakärjessä.

Lastenlauluja levyttänyt Rajaton (#19) on sekin Top 40:ssä jo 11. kertaa ja boksitetut Whitesnake (#27) sekä Green Day (#44) myös varsin vanhoja varsin tuttuja. Ainoa nuorehko tulokas on sijan 29 rapduo Vitun kova ääni, jolta löytyy vain yksi viimevuotinen tutustumismerkintä. Dramaattisimmin putoavat Saksassa hienosti viidentenä ja 15:ntenä debytoineet Tarja Turunen (12–41) ja Ensiferum (3–18).

Paineita palaselle

Robinin Koodi hallitsi midprice-tilastoa 25 viikkoa putkeen, notkahti kakkoseksi ja palasi taas kärkeen. Tuo puolen vuoden rajapyykki on albumilistahistoriassamme ylittämätön. Kun myyntiä mitattiin kuukausittain, Viktor Klimenkon Stenka Rasin keräsi pätkittäin kuusi ykkössijaa vuosina 1971–1972. Tuolloin listoja laati ainoastaan Suosikki, joten asiasta ei ole ristiriitaista lähdeaineistoa.

Tänään You Tubeen ilmestyi tiiseri Robinin singlestä Puuttuva palanen, joka ensiesitetään keskiviikkona Brädin kanssa Elämä lapselle -konsertissa. Lokakuussa tulee toinen albumi. Satatuhantisen menekin myötä jälleenmyyjät on takuulla saatu vakuutettua niin, ettemme välty arvometalliuutisilta, ja hinta lienee tälläkin kertaa suotuisa, mutta kyllähän tässä muutama asia nakertaa.

Kolmen sinkun ja remixbonuslevyn jälkeen Robin on yhä yhden hitin ihme. Vaikka Frontside Ollien video ylsi muutamassa päivässä miljoonalukuihin, kolmatta videota Hiljainen tyttö on katsottu kolmessa kuukaudessa vain 314.000 kertaa. Biisit.infon tietokannan mukaan Ollie soi yhä päivittäin Radio Suomipopissa, mutta Hiljainen tyttö ja Faija skitsoo ovat 11 kanavan otannassa tylysti nollilla. Puuttuva palanen saa luvan olla oikeasti hyvä biisi tehdäkseen tulosta.

Potkuelvytys

Suomessa ei kai pophittien featuring-pestejä pidetä yhtä helppoina uranelvyttäjinä kuin Amerikassa, mutta kyllä niillä johonkin pötkii – ainakin jos operoi täydellä skaalalla. Vuonna 2003 sinkkuykkösenä ja albumi-Top 10:ssä paistatellut Redrama näyttää kiipeävän takaisin aika suunnitelmallisesti. Viime vuonna hän vieraili Anna Abreun Worst Part Is Over -singlellä, sitten tuli GG Caravanin On se hienoo, sitten veisattiin kertsejä Brädin kesähitillä Lämpöö.

Samaan aikaan mies ryhtyi 35-vuotiaana dance-artistiksi, ja tämänpäiväisellä latauslistalla pykälän Brädin yläpuolella 12:ntena on Kickstart. Singletilastossa kumpikin mahtuu jo kärkiviisikkoon. Yhtäaikaisista hiteistä on nauttinut moni artisti, mutta moniko heistä kahdella eri kielellä, sekä rapparina että laulajana? Ainakaan suomi-englanti-yhdistelmiä ei tähän muistu. Redrama on julkaissut myös ruotsinkielisen ep:n.

Alkuviikolla Metroliven haastattelussa Redrama kertoi Kickstartin olevan jo ”Tanskan soittolistoilla kahdeksantena”. Soittolista on tunnetusti kätevän monitulkintainen käsite, eikä biisiä vielä näykään missään päin Tanskan laajahkoa virallista listasivustoa.

Olisiko viitonen ykkönen?

Single- ja latauslistojemme eriytyneet laadintametodit ovat johtaneet siihen, että tuoreimman lataustilaston kärkiviisikosta neljä biisiä ei ole lainkaan mukana singletilastossa. Tämänpäiväinen radiolistakin poikkeaa noista niin, että jos poimimme kaikista kolmesta viisi parasta, saamme 14 eri kappaletta. Ainoastaan Laura Närhen Tuhlarilla on kaksi Top 5 -paikkaa.

Vielä vinhemmalta tuntuu se, että mikään kolmesta listaykkösestä ei ole mukana kahdessa muussa Top 20:ssä, ja vain kolme esitystä on mukana jokaisessa Top 20:ssä. Juolahti mieleen kuvitella, miltä näyttäisi tämänviikkoinen 50 hittiä -lista, joka yhdistää nuo kaikki. (Okei, se yhdisti aikoinaan muitakin elementtejä, mutta sivuutetaan ne.) Aika rikkonaiselta, kärkensä osalta kenties tältä:

1. Maroon 5: One More Night (L7-S5-R12)
2. Kuningasidea: Enemmän duoo (L6-S2-R20)
3. Laura Närhi: Tuhlari (L5-R3)
4. Will.i.am: This Is Love (L3-S7)
5. Carly Rae Jepsen: Call Me Maybe (L10-S3)
6. Redrama: Kickstart (L12-S5)
7. Diandra: Outta My Head (L9-R8)
8. Sturm und Drang: Molly the Murderer (L4-R15)
9. Samuli Putro: Olet puolisoni nyt (L17-S20-R11)
10. JVG & Raappana: Kran turismo (L18-S4)

Ne kolme ykköstä ovat PSYn Gangnam Style (L), Brädi ft Redraman Lämpöö (S) ja PMMP:n Rakkaalleni (R). Jos albumimyynti huomioitaisiin, Samuli Putro uhkaisi kärkeä. Mutta koko laskelma on vain hypoteesi – tuskin Itunes haluaa kimppaan Spotifyn kanssa edes tässä muodossa.

Historia toistuu

Yli viisitoista vuotta sitten, viikolla 16/97, Suomen albumilistan kolmelle parhaalle paikalle nousi ennennäkemättömästi kolme listatulokasta. Viime vuonna viikolla 44 debyytit kykenivät valloittamaan tilaston neljä huippusijaa. Tuskinpa moni osasi ennustaa tämän tapahtuvan toisen kerran elokuista myyntiä mittaavalla viikolla, mutta tänä vuonna levysyksy alkoi totuttua aikaisemmin.

Ihmekvartetin (kolme suomalaista ja ruotsalainen) sijat olivat myös yksilökohtaisia kohennuksia. Samuli Putron edellinen soolo jäi neljänneksi, mutta Tavalliset hautajaiset toi miehelle Zen Café mukaanlukien yhteensä jo kuudennen paalupaikan. Kerkko Koskiselle kakkossija on Ultra Bran jälkeen paras. Aiemmin kahdesti Top 10:ssä käyneet Ensiferum (#3) ja Katatonia (#4) puolittivat tähänastiset pb:nsä.

Tarja Turusen konserttiäänite näyttäytyy 12:ntena. Saa oikaista, mutta suomalaisista naisartisteista tietääkseni vain Maarit on saanut livelevynsä korkeammalle (Stoalive #10). Maija Vilkkumaakin ylsi 12:nneksi. Alanis Morissette (#15) saavutti parhaan numeronsa yli kymmeneen vuoteen, ja mikkeliläisen Bloodred Hourglassin ensilevy ilmaantui 22:nneksi. The Darkness (#46) ei palattuaankaan ole niin kova nimi kuin muutamassa meikämediassa luullaan.