Sijan 264 listajyrä

Listablogissa on julkaistu yli 3300 tekstiä, ja vasta nyt sellaisen pääosassa on ensimmäistä kertaa Oasis. Bändi oli toiminnassa blogin aloittaessa, mutta tilastomielessä täysin epärelevantti. Samoin ovat olleet Gallagherien jatkourat: mikään heidän albumeistaan ei ole pysynyt Suomen listalla viikkoa pitempään.

Paluukonserttiuutisissamme ei ole sanoja säästelty. Britannian suurin ja kaunein! Maailman paras bändi! Fanit ympäri maailmaa ovat odottaneet tätä hetkeä yli 15 vuotta! Muistuu mieleen 30 vuoden takainen tilanne – en usko lehdistömme koskaan olleen niin brittimedian vietävissä kuin tuolloin britpopin ilmiömäisyyttä hekumoidessaan ja veljesten rähinöihin ylireagoidessaan.

No olihan Oasis pari vuotta Suomessa ihan suosittu, käväisi ykkösenäkin. Mutta perspektiiviä saa viimevuotisesta albumilistahistoriaa käsitelleestä kirjastani, jossa pisteytin esittäjien menestyksen kuudella eri kriteerillä. Oasis saavutti sijan 264. Muista britpop-hirmuista Suede ylsi 387:nneksi, Blur 647:nneksi, The Verve 948:nneksi ja Pulp jonnekin tuhannen ulkopuolelle.

Wonderwall (1995) on pitänyt hienosti pintansa yli kahden miljardin maailmanlaajuisine Spotify-potteineen. Suomalaisessa radiosoitossa se on jäänyt vähän liiankin yksin. Esimerkiksi Don’t Look Back in Angerille on oikeinkirjoitusongelmien takia kertynyt biisit.infossa kuusi eri hakusanaa, mutta rotaatiota 2020-luvun aikana vain kourallinen.

Sony featuring Universal

Viime viikon singlelistan uutuudet olivat totutusti kimppahankkeita: Turisti & Averagekidluke (#1), Gasellit & Ellinoora (#6), Jami Faltin & Kerza (#10), Jambo & Mikael Laurent (#16), T Swoop & Costi (#21)… jopa korkein ulkomainen Die with a Smile (#33) on Lady Gagan ja pitkältä tauolta hittimarkkinoille palanneen Bruno Marsin duetto.

Käytin noissa kaikissa &-merkkiä, koska nykyisin on vaikeaa saada selvää, kuka on vierailija ja kuka ei. Sinkkukansissa ei aina ole tekstiä lainkaan. Ifpin listasivustoa silmäillessä se on yleistynyt, että julkaisijaksi ilmoitetaan molempien artistien levy-yhtiö. Tästä voisi järkeillä, että kumpikin heistä on tällöin tasaveroinen osallistuja. Ei välttämättä: Gasellien Perävalot-hitissä Ellinoora on merkitty feat.-sanan taakse, mutta julkaisijoina ovat sekä Sony että Universal.

Ennen vanhaan selvyys saatiin fyysisen levyn takakantta tutkimalla. Kahden suuryhtiön yhteisäänitteet olivat harvinaisia poikkeuksia, kuten Mestarit Areenalla (EMI/BMG 1999) ja Leidit levyllä (BMG/Warner 2000). Soundtrackeille ja kokoelmille mieluummin lisensoitiin toiselta irtobiisejä. Käytäntö palasi Pyhimyksen ja Saimaan ykkösalbumilla Olisinpa täällä (2019), jonka saattoivat maailmaan Johanna/Universal ja Etenee/Warner.

 

P.S. Lukekaa kommenteista oikaisu. Universal ei ole Ellinooran levy-yhtiö.

Älä unohda Umbertoa

Edes minä en ole niin vanha, että voisin muistella italialaisen Umberto Marcaton huippusuosiokautta. Hän tuli Suomeen esiintymään vuonna 1957 jääden vastaanoton takia saman tien pariksi kuukaudeksi ja juhli listoillamme muutaman vuoden. Jopa italialaisen musiikin voittokulkua läpi 1960-luvun on väitetty paljolti hänen ansiokseen. Niinpä onkin outoa, että tätä kirjoitettaessa mikään mediamme ei ole noteerannut Marcaton eilistä kuolemaa 88- (tai 94-) vuotiaana.

Italiassa muiden esittäminä tunnetut laulut olivat meillä Marcaton hittejä: Aurelio Fierron Guaglione ja Lazzarella, Domenico Modugnon Volare, Mina Mazzinin Tintarella di luna… Mies palasi huomion kohteeksi laulettuaan vuonna 1963 italiaksi Liljankukan (Resterá) ja sen perään alemmille listasijoille myös suomenkielisiä yritelmiä. Hittiura loppui siihen, mutta keikoilla käytiin vielä vuonna 2016.

Hämmästyttävän suosittu levytyskohde on ollut Oli kuu oli ilta, Kari Tuomisaaren suomennos Tintarella di lunasta. Siitä ovat näkemyksensä taltioineet aikajärjestyksessä ainakin Kai Lind, Eino Virtanen, Pärre Förars, Ann Christine, Foxtet, Dick Dynamite & His Hot Lips, Kivikasvot, Pirjo Laitila (Miss Suomi), Esa Pakarinen, Markku Arokanto, Kusela, Jarkko & Laura, Jamppa Tuominen, Lea Laven, Pentti Hietanen ja 7 seinähullua veljestä. Eniten Spotify-kuunteluita on Jampalla.

Ensin 2 lähdettä, sitten 1 ja 0

Olen taas sekaantunut projektisyistä kahden musiikkitietokantamme lonkeroihin, eli Fennoon ja Fonoon. Ne ovat Ylen kautta ainakin joskus olleet sidoksissa toisiinsa, mutta nykyisin Fenno-sivusto toimii Musiikkiarkiston ja Fono toistaiseksi Kirjastot.fin alaisuudessa. Sen päivittäminen loppui vuoden 2022 alussa, ja korvaavaa palvelua on lupailtu siitä lähtien.

Fennon laajat sisällöt koskevat vain kotimaisia äänitteitä ja loppuvat vuoteen 1999. Fonossa ovat myös Ylen äänilevystön kokoelmiin hankitut ulkomaiset levyt vuodesta 1974 alkaen. Tietolähteitä on hyvä olla useita, koska välillä tulee vertailtua niiden sisältöjä virhe-epäilyjen takia ja ihan syystä. Kelpo referenssinä voi pitää myös levynkeräilijöille suunnattua Discogsia.

Fennossa merkitään kaikki säveltäjät ja sanoittajat koko oikealla nimellään, joka ei aina soita kelloa. Kun Viisu-Waterloon kääntäjänä mainitaan Franzen Seija Saara Maria, ei heti tule mieleen Seija Simola, vaikka hän levyttikin sen. Koska kilpailevista käännösteksteistä oli vuonna 1974 paljolti luovuttu, saman lyriikan levyttivät myös Ami Aspelund, Koivistolaiset, Super Singers ja myöhemmin Eija Kantola.

Fennosta näkee hyvin, kuinka ”albumin” käsite on muuttunut Spotify-aikana. Esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen Paratiisi (1973) merkitään ilmestyneeksi 1900-luvun aikana ainakin kymmenellä eri pitkäsoitolla, muun muassa Pop-nostalgiaa-kokoelmalla. Tuollaiset koosteet lienee nykybisneksessä haudattu vielä syvemmälle kuin takakansitaide. Ihme jos Mirellan jättihitti Timanttei julkaistaan useamman kuin yhden albumin osana.

Kymmenen vittua laudalla

Viimeksi raportoitu 11 viikon sinkkuykkösputki (Luotathan) on katkeamassa, sillä Averagekidluken ja Turistin Vitun hyvin tavoittelee jopa miljoonan striimin viikkopottia. Heidän aiempi yhteissinglensä Rich Man kävi vuodenvaihteessa neljäntenä. Kumpikin pääsi viime vuonna ykköseksi saatuaan hittinsä vierailijaksi Iben (Ghetto Love ja Kiireinen nainen).

Vittu on selvästi yleisin kirosana suomenkielisten listabiisien nimissä, mutta fuck on sitäkin käytetympi ja historiakkaampi. Nimittäin jo vuonna 1981 brittiläisen Record Mirrorin listapalstalla ihmeteltiin, kun Suomessa tilastoitui The Dead Kennedysin sinkku Too Drunk to Fuck. Tosin lehti siisti sen muotoon Too Drunk to Copulate.

Kymmenen tähän asti menestyneintä vittuhittiä
Sanni: ETTÄ MITÄHÄN VITTUA •••• 2016
Petri Nygård: VITUN SUOMIROKKI ••• 2000
Ismo Alanko: VITTU KUN VITUTTAA • 2000
Roope Salminen & Koirat, Teflon Brothers & Stig: VITUIKS MÄN • 2023
William ft Korelon: EI VITUS • 2023
Tommy Tabermann: KIITTI VITUSTI 2004
Lapinlahden linnut: VANHA SUOMALAISTEN POIKAIN VITUTUSLAULU 1993
Uniklubi: MITÄ VITTUA ep 2009
Petri Nygård: VITUTTAA 2022
Pyhimys ft Miri: PYHÄN VITUTUKSEN KATEDRAALI 2018

Kesä meni, kesäkooma jäi

Viikolla mediassa levisi Gramexin raportti ”kesän soitetuimmista radiohiteistä”. Koska näiden asioiden suhteen ollaan nykyisin niin valtavan malttamattomia, tässäkin raportissa julistettiin kesä päättyneeksi jo 31. heinäkuuta. Mikä on siksikin omituista, että se varsinainen kesälomatunnelma saavutetaan listoilla vasta elokuussa.

Siis se, että juuri mitään ei tapahdu. Harvat uutuudet vastaanotetaan vaisusti, ja singlelistan kärkikymppi on sama kuin viime viikolla. Mirellan ja Lauri Haavin duetto Luotathan pitää ykkössijaa yhdettätoista viikkoa. Pitempi putki on koettu viimeksi kolme vuotta sitten, kun Samma gamla vanligan lokalisoitu versio noukki 13 paalupaikkaa.

Joillekuille tilanne on tilaisuus. Top 40 -kynnyksen näet ylitti vihdoin amerikkalaisen Chappell Roanin Good Luck, Babe!, joka debytoi Spotifyn sijalla 165 jo neljä kuukautta sitten ja on viime viikkoina edennyt radiolistallakin 24:nneksi. Sen lyriikkavideo on varsin mieleenpainuva powerpoint-estetiikkoineen ja Comic Sans -fontteineen.

Hittiveteraani, 34 v

Abreun uutuussingle Caliente debytoi Spotifyn päivälistan kahdeksantena, mutta tuskin yltää viikkotasolla Top 10 -sijoitukseen. Vaan ei hätää, hänellä on jo tämän vuoden toukokuulta sellainen, Valheista kaunein. Ja on aika monelta muultakin vuodelta. Vaikka Abreun ura on monivaiheinen asteittaisine kielenvaihtoineen, sille kertynyttä pituutta on vaikea käsittää.

Rumban 50 hittiä -listan lopettamisesta tuntuu olevan ikuisuus, mutta kukapa komeili sen viimeisenä ykkösenä joulukuussa 2007 kappaleellaan Ivory Tower? Kun tuolta asti alkaa laskea, Abreu on saanut Top 10 -sijoituksia (myynti, striimi tai radio) kaikkiaan viitenätoista eri kalenterivuonna. Se on enemmän kuin kellään muulla tänä vuonna kärkikymppiin yltäneellä esittäjällä.

Tuntumaan 14 vuosimerkinnällä yltävät JVG ja David Guetta (ja Jenni Vartiainen, jos Gimmel ynnätään mukaan). Mikael Gabrielilla on 12 vuosittaista visiittiä, Sannilla 11, Robin Packalenilla kymmenen ja Isac Elliotilla yhdeksän. Vaikka Kake Randelinin ura on yli 40-vuotinen, Top 10 -menestystä osui vain seitsemään – ja niistäkin moneen muinaisen jukebox-listan ansiosta.

Suuri urheilu-Gala

Ensin kuulin sen pitkästä aikaa Pariisin olympialaisten avajaisissa. Se oli osa niiden eurodance-osuutta, johon tulkitsin tietoisesti valitun biisejä Euroopan eri maista. Sandstorm edusti Suomea ja tämä Italiaa. Sitten se alkoi soida useasti joka puolella. Eniten seurasin yleisurheilua, mutta joskus se erottui radion palloiluselostustenkin taustalta, ja jossain sitä nimitettiin kisojen epäviralliseksi tunnariksi.

Biisi on Galan Freed from Desire vuodelta 1996. Vaikka se oli aikoinaan Ranskan ykkönen, tuo tuskin oli ainoa syy rotaatiolle. Ihmetellessäni löysin The Guardianin toukokuisen jutun, jossa sen kerrottiin kohonneen jo vuosia sitten jalkapallohymniksi etenkin Pohjois-Irlannissa ja saaneen futispiireissä uusia sanoituksiakin. No, enhän minä tuollaisia seuraa ollenkaan.

Gala sen sijaan näyttää seuraavan ja oli mukana Guardian-jutussakin. Mikäs seuratessa, kun Spotify-kuunteluita on rutkasti yli 500 miljoonaa ja suhnuista Youtube-videotakin on katsottu yli 300 miljoonaa kertaa. Sen suosituin kommentti kuuluu: ”I can't believe I found the song by writing nanana nana nanana nana.”

Rumban 50 hittiä -listaa kootessani muistan harmitelleeni Freed from Desiren alhaiseksi jäävää huippusijaa, joka oli 44. Se sai kyllä pisteitä singlemyynnistä, Discopressin diskolistalta ja nuorisoradioista, mutta turhan eriaikaisesti. Tällä vuosikymmenellä Ysäri-kanava on kiepauttanut sen noin 600 kertaa.

Napitukset 7/2024

Vuosihittilistan pisteytys näyttää vakiintuneen melko toimivalle tasolle, eli siihen harvoin tulee jälkikäteistä säätöä. Ajattelin ryhtyä raportoimaan, mitkä hitit ovat menneen kuukauden aikana keränneet pisteitä yli uuden nappirajan eli tuhatluvun. Tässä ensimmäinen annos heinäkuulta.

•••••••• (8000)
Mirella: Timanttei
Kyllä, kahdeksantuhatta pistettä. Vauhti on päällä eikä näytä ihan heti hyytyvän.

•• (2000)
JVG: Rallikansa
Kuumaa: Tuhoaisti
Benjamin & Bess: Paremmin ku kukaan muu
Mirella & Lauri Haav: Luotathan
Sara Siipola ft Sexmane: Juostaan

• (1000)
Teddy Swims: Lose Control
Benson Boone: Beautiful Things
Hugo: Aurinkoon (kuva)
Turisti ft Sexmane: Lightskinboy
Eminem: Houdini
Portion Boys ft Kake Randelin: Juhannusyö
Costi ft Juuna Chill: Vaisto
Niilo ft Antti: Ihanuuteni Blondiina
Olga ft Isac Elliot: Stadi (Alicia)
Edikti ft F: En sitä tarkoittanut

Salaperäisiä ykkössijoja, osa XL

Moni lukija varmaan tietää, missä päin Wikipediaa arkistoidaan levyjen listasijoituksia. Esittäjän diskografiasivulla on taulukoita, joihin ei mahdu kaikkien maiden huippusijat, mutta tärkeimmät kuitenkin rinnatusten. Jos albumilla tai biisillä on oma sivu, siellä on tilaa luetella maita allekkain. Uusille äänitteille löytyy tietoa laajasti, vanhoille niukemmin.

En tarkoin tiedä, kuka ja miksi noita tietoja päivittää, kun en itse ole sellaiseen osallistunut. Välillä ne ilmestyvät esille hyvinkin tuoreina, ja ehkä päivittäjien omista mieltymyksistä riippuen myös useisiin vanhoihin levyihin on haettu sijoituksia viitseliäästi USA:n ja Britannian ulkopuolelta. Joskus taulukkotieto tosin on ristiriidassa sen kanssa, mitä itse tekstissä kerrotaan.

Satuin huomaamaan Spotifysta, että kahden brittihitin ihme Red Box (Lean on Me 1985, For America 1986) tekee yhä/taas musiikkia. Sitä kuunnellessani tutkin duon sivua Wikipediasta, jonne oli saatu haalituksi listamerkintöjä seitsemästä maasta – ei kylläkään yhtään kärkisijaa, vaikka teksti väitti sinkuista toisen yltäneen ykköseksi viidessä ja toisen kuudessa maassa.

Tietolähteenä mainittiin Guinness Book of British Hit Singles 1988, jossa luultavimmin on siteerattu levy-yhtiön tiedotteita. Tiedättehän, niitä joissa voi vapaasti liioitella artistin saavutuksia, koska ennen internetiä tietojen tarkistaminen oli hyvin vaikeaa ja nykyisin kukaan ei viitsi eikä ehdi tehdä sitä.

Jos Red Box ei ollut ykkösenä briteissä, USA:ssa, Irlannissa, Hollannissa, Saksassa, Skandinaviassa eikä Australiassa, niin missä tämä menestys rekisteröitiin? Eihän varteenotettavia listoja laadittukaan tuolloin kuin kourallisessa maita. Joo meillä laadittiin, mutta minä en ole koskaan edes kuullut Red Boxia soitettavan millään suomalaisella taajuudella. Biisit.info on havainnut kaksi pyöräytystä Classic Hits -kanavalla viime syksynä.

Keltainen elokuu

Kuten oli ennakoitavissa, Coldplay miehitti merkittävän osan striimivetoisesta singlelistasta, 11/50. Osa kappaleista saavutti paremman sijoituksen kuin koskaan ennen – tosin vertailu on hiukan tulkinnanvaraista, koska singlelistan rinnalla on vuosien saatossa julkaistu erillisiä striimaus- ja lataustilastoja.

Viva La Vidan (2008) kuutossija on kiistatta sen paras, samoin Yellow’n (2000) numero 13. The Scientist (2002) saavutti meillä ekan minkäänlaisen merkinnän debytoituaan 15:ntenä. Fix You (2005) kävi aikoinaan vain Rumban 50 hittiä -listalla. Parhaat 50 hittiä -pisteet kerännyttä Speed of Soundia (2005) ei keikoilla soitettu, mutta sekin näkyy Spotifyn viikkolistan sijalla 170.

Coldplayn yhdeksän studioalbumia tilastoituivat sijoille 2, 4, 7, 8, 9, 11, 17 ja 21. En halua vertailla, onko kyseessä jonkinmoinen dominanssiennätys, koska nykylistan olemus on niin erilainen kuin levymyyntiaikoina. Erikoista, että striimeissä johtaneen Viva La Vidan melkein-nimikkoalbumi on porukasta toiseksi alimpana.

Katri Kansan kesä

Vuonna 1976 suomalainen käännöshittimylly taisi jauhaa ankarimmin. Ulkomaisiin säveliin oli turvauduttu lujasti jo vuosikymmeniä, mutta lp:n ja c-kasetin voittokulku moninkertaisti äänitetuotannon volyymin. Oli myös se lyhyehkö ajanjakso, kun Katri Helena ja Tapani Kansa levyttivät samalle Fazerin Scandia-merkille. Katri oli tullut PSO:lta, ja Tapani häipyisi pian CBS:lle.

Chrisse Johansson teki tekstin ranskalaiseen Viva America -biisiin: Kesän lapsi. Katri ja Tapani halusivat laulaa sen, samalla lyriikalla, mutta eri sovituksina (Olli Heikkilä ja Kaj Kuittinen). Mutta onko tässä kaupallisesti järkeä? Tehtiin ovela jako: Katrin versio julkaistiin singlenä ja Tapanin pian sen jälkeen albumin nimikappaleena. Levyn johdantosinkku oli hyvin menestynyt Hafanana ja kakkoslohkaisu Melina.
Nuottijulkaisua myytiin kummankin kasvoilla.

Katrin pitkäsoitto odotti Syksyn säveltä, jossa hän esitti Syysunelman sijoittuen kakkoseksi. Kumpikin artisti sai uransa ensimmäisen ykkössijan albumilistalla, Kesän lapsi syyskuussa ja Lady Love marraskuussa. Tapani tosin vain sen viikkolaskennan mukaan, jota käytin Sisältää hitin -kirjassa ja jonka sijoitukset huomioin arkistossani, jos ne ovat parempia kuin kuukausilaskennassa.

Koska elän omassa pisteytysavaruudessani ja Radio Suomi soittaa vain Katria, oletin Tapanin puoli minuuttia lyhyemmän version jääneen ajan saatossa singlehitin varjoon. Ei, vaan päinvastoin: Spotifyssa Tapanilla on yli miljoona kuuntelua, Katrilla alle 800 tuhatta. Ja kun biisit.infossa tutkii muiden asemien soittoja viime vuosilta, sekin vaaka kallistuu Tapanin suuntaan.