Helsingin rautatieaseman metrotasanteelle on avattu levykauppa, joka ainakin eilen ensitervehti ohikulkijaa vain yhden äänitteen moninaisilla printti-ilmentymillä. Kuka muu muka olisi ollut kyseessä kuin Cheek, albumilistan arvatenkin ylivoimainen ykkönen. Arvaan noin, vaikka tilastoon tunki kuusi muutakin aiemmin paalupaikan saavuttanutta esittäjää.
Kolme niistä (Dream Theater, PMMP, Jonna Tervomaa) nappasivat seuraavat sijat, eli kolmatta kertaa viikkolista-aikakaudella kärkinelikko muodostui pelkistä uutuuksista. Top teniin mahtuivat vielä tulokas Sanni (#9) ja ensimmäistä kertaa urallaan Radiopuhelimet (#10), jonka kaksi edellistä visiittiä tuottivat kumpikin tuloksen 11.
Eniten paaluja keränneet konkarit jätettiin alemmas. Seitsemän ykkösen Metallica näyttäytyy live/leffalevyineen 18:ntena ja viiden ykkösen Sting vasta 25:ntenä. Tosin Stingin huiput ovat kaikki 1900-luvulta, ja veikkaan The Last Shipin vielä kiipeävän debyyttisijaltaan. Parhaimmillaan kuudensina käyneet Kings of Leon ja Katie Melua rekisteröityivät kohtiin 19 ja 41.
Sen kuudennen ykkösen ns. uutuus eli vanhojen Haloo Helsinki! -albumien yhteisjulkaisu ei kuuluisi mukaan lainkaan. Virallisen listan säännöistä: ”Mid price -äänitelistalle sijoitetaan myös kaikki kahdesta tai useammasta erillisestä albumista kootut tuotteet, joita myydään yhtenä pakkauksena, vaikka näiden PPD olisikin korkeampi kuin kahdeksan (8) euroa.” Tosin noissa säännöissä myös yhä julistetaan muun muassa listojen julkaisuajankohdaksi keskiviikko klo 17.30.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
lauantai 28. syyskuuta 2013
Soittolista: Hitit Suomessa 1974
Joko ne iänikuiset katrihelenat, tapanikansat ja dannyt saatiin häädetyksi? Jo, mutta vain hetkellisesti – Finnhits-kultakausihan alkoi seuraavana vuonna. 1974 nosti pintaan Juice Leskisen, Hectorin, Hurriganesin ja Abban. Lyhyen ajan juhlivat myös Demis Roussos ja Hullujussi.
Hittivuosilistan Top 20 on soittolistalla täysin edustettuna, mutta sitten alkavat aukot – Sladen lisäksi The Sweetin myöhemmät hitit puuttuvat. Ja monet euroviisut. Esimerkiksi Mouth & Macnealin I See a Starista Spotify tarjoaa neljää erilaista suomalaisversiota, mutta ei alkuperäistä.
Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.
1974 Suomi Top 40
(42) Mud: Tiger Feet
(21) Hurriganes: Do You Wanna Dance
(18) Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu
(3) Hullujussi: Friduna skikuna
(6) The Rubettes: Sugar Baby Love
(10) Terry Jacks: Seasons in the Sun
(13) Demis Roussos: Forever and Ever
(17) Pepe Willberg: Aamu
(1) Juice Leskinen & Coitus Int: Marilyn
(36) Markku Aro: Jestas sentään
(50) Kisu: Juustossa löytyy
(54) Volde Valdemar Punnala: Naulaan ja naputan
(5) Hector: Ake, Make, Pera ja mä
(35) Alvin Stardust: Red Dress
(24) David Bowie: Rebel Rebel
(43) Suzi Quatro: 48 Crash
(8) Abba: Waterloo
(38) Anna Babitzin: Pitkätukka poikafrendi
(15) Kai Hyttinen: Nosta lippu salkoon
(37) Queen: Killer Queen
(39) Carpenters: Yesterday Once More
(30) Marion: Jokainen päivä on liikaa
(7) George McCrae: Rock Your Baby
(25) Albert Järvinen: Let's Have a Ball
(28) Nazareth: This Flight Tonight
(34) Gary Glitter: Always Yours
(48) Alwari Tuohitorvi: Rokataan vaan
(9) Irwin Goodman: Viuhahdus
(63) Muska & Georg: Senhän sanoo järkikin
(29) Lea Laven: Niin
(2) Kisu: Uneen aika vaipuu
(11) Demis Roussos: My Only Fascination
(14) Mud: Rocket
(56) Uriah Heep: Something or Nothing
(16) Hurriganes: Blue Suede Shoes
(44) Hullujussi: Tyttö lilla nakkikioskilla
(4) Hector: Olen hautausmaa
(12) Juice Leskinen & Coitus Int: Jyrki boy
(19) Markku Aro: Oma kultasein
(20) Arto Sotavalta: Päivät kuin unta

torstai 26. syyskuuta 2013
Duettokuningasduetto
Ihan samanlaista ryntäystä kuin Spotify-soitoissa uudet Cheek-biisit eivät tehneet latauslistalle, mutta melkoisen ratsian kumminkin. Suoratoistona niitä tunki 30 parhaan joukkoon kahdeksan, latauksissa kuusi. Ensinmainituissa ylimmäs harpannut Älä pyydä mitään (#14) ei näy lainkaan jälkimmäisissä, joissa parhaan startin otti Parempi mies (#9).
Parempi mies on se esitys, jossa vierailee Samuli Edelmann, ja lataajat luottivat muutenkin tähtikollaboraatioihin: sijan 16 Fiiliksissä ja sijan 18 Profeetat tarjoavat Jare T:n ohella Diandran ja Elastisen läsnäoloa. Edelmannhan oli jo 90-luvulla varsinainen featuring-kulttuurin pioneeri – aluksi naisseuralaisten kanssa, mutta sittemmin ennen Cheekiä rinnalle ovat kelvanneet listasijan arvoisesti myös Mikko Kuustonen ja Vesa-Matti Loiri.
19 porrasta kakkoseksi latauslistalla loikkivat norjalaiset Ylvis-veljekset, joiden The Fox -video on rekisteröinyt kolmessa viikossa 57 miljoonaa katsomiskertaa You Tubessa. Eihän tuo tunnu juuri miltään vuonna 1 jGS (jälkeen Gangnam Stylen), mutta se on tuonut duolle näkyvyyttä USA:n Hot 100:ssa, johon moinen toiminta lasketaan mukaan. Yle Femillä näkyvässä Skavlan-ohjelmassa Ylvis osallistui viime viikolla samaan keskusteluun Stingin kanssa.

tiistai 24. syyskuuta 2013
Lista-albumit 1/1994 – 7/1995
Hiljattain blogikommentissakin tuotiin taas esille se, että Suomen virallisten albumilistojen aika tammikuu 1994 – heinäkuu 1995 ei ole netissä esillä. Aiempia tilanteita voi katsoa pomus.netissä, myöhäisempiä finnishcharts.comissa tai ifpi.fissä.
Kadonnutta osuutta on tuskin lähiaikoina saatavilla yksittäisten listojen muodossa, mutta tilkitsen puutetta tällä megapostauksella. Kaikki tuon ajan Top 40 -albumit merkittynä sen kuukauden kohdalle, jolloin korkein sijoitus saavutettiin. (Sikäli kun julkaisualusta suostuu 12.000 merkin eeposta julkaisemaan.)
Tammikuu 1994
1 ZZ Top: Antenna
2 Leningrad Cowboys & The Alexandrov Red Army Ensemble: Total Balalaika Show – Helsinki Concert
2 Take That: Everything Changes
6 Laura Voutilainen: Laura Voutilainen
8 Björk: Debut
22 YUP: Toppatakkeja ja Toledon terästä
24 Snoop Doggy Dogg: Doggystyle
32 Poverty Stinks: Hello Sister
37 Life of Agony: River Runs Red
39 Elton John: Duets
Helmikuu 1994
2 Enigma: The Cross of Changes
2 Pandora: One of a Kind
3 Alice in Chains: Jar of Flies
3 CMX: Aura
6 Richard Marx: Paid Vacation
9 Black Sabbath: Cross Purposes
10 New Kids on the Block: Face the Music
10 Hausmylly: Peilipallo
12 Village People: The Best of
16 Tori Amos: Under the Pink
23 M People: Elegant Slumming
26 The Barnhill Boys: Hillbilly Spacecraft
26 Marillion: Brave
26 Rob 'n' Raz: Spectrum
27 Edu Kettunen: Kaupparatsun koira
28 Twenty 4 Seven: Slave to the Music
29 Hanna Ekola: Luonnonlapset
30 Backsliders: No Pain No Gain
34 Rage Against the Machine: Rage Against the Machine
38 Angelique Kidjo: Aye
39 Kings-X: Dogman
Maaliskuu 1994
1 Hector: Salaisuuksien talo
1 Mikko Kuustonen: Aurora
1 Cappella: U Got 2 Know
3 Eppu Normaali: Onko vielä pitkä matka jonnekin?
3 Pantera: Far Beyond Driven
5 Soundgarden: Superunknown
6 Remu: Remu Plays Hurriganes – Roadrunner Tour
7 Therapy?: Troublegum
9 Jam & Spoon: Tripomatic Fairytales 2001
12 David Lee Roth: Your Filthy Little Mouth
15 Mötley Crüe: Mötley Crüe
19 Katri Helena: Lähemmäksi
26 Manowar: The Hell of Steel – Best of
28 Sub-urban Tribe: Primitive
30 Garbo: Risteys
30 Heidi Kyrö: Heidi Kyrö
31 Timo Kiiskinen: Vieraat maat
31 Morrissey: Vauxhall and I
37 Toni Rossi & Sinitaivas: Avaruusvalssi
Huhtikuu 1994
1 Kolmas nainen: Onnen oikotiellä
1 J. Karjalainen yhtyeineen: Villejä lupiineja
2 Pink Floyd: The Division Bell
2 Roxette: Crash! Boom! Bang!
4 Coro de monjes del Monasterio de Silos: Canto Gregoriano
4 Dr. Alban: Look Who's Talking!
12 Waltari: So Fine!
12 Dance Nation: Dawn
14 Klamydia: Kötinää, live
15 Peer Günt: Smalltown Maniacs
16 Tommi Läntinen: Veijareita ja pyhimyksiä
17 Elastic Family: This Is It
18 Kirka: Kirka
19 Urban Cookie Collective: High on a Happy Vibe
20 Yngwie Malmsteen: The Seventh Sign
22 Pojat: Punk It
24 Nits: Da da da
25 Pelle Miljoona & Rockers: OK!
27 Susanna Haavisto: Peili
30 Soundtrack: Hype
31 Yes: Talk
32 Primal Scream: Give Out but Don’t Give Up
34 Soundtrack: Schindler’s List
34 Nine Inch Nails: The Downward Spiral
36 Vilperin perikunta: Kersantti Pippuri
Toukokuu 1994
1 Kummeli: Artisti maksaa
3 Taikapeili: Suuri salaisuus
4 Eric Clapton: The Cream of Clapton
7 Lapinlahden linnut: Köyhän taivas
8 Dingo: Via Finlandia
9 Janita: Sävyjä
10 Popeda: H.Ö.N.Ö.
17 Erasure: I Say I Say I Say
21 Nick Cave and The Bad Seeds: Let Love In
23 Sonic Youth: Experimental Jet Set, Trash and No Star
23 Steve Lukather: Candyman
24 Jimi Hendrix: Blues
24 Pretenders: Last of the Independents
25 Bad Boys Blue: To Blue Horizons
25 Cat Cat: Bye Bye Baby
31 Loft: Wake the World
32 Matti ja Teppo: Kaikki peliin
32 Biohazard: State of World Address
32 Blur: Parklife
39 Lisa Ekdahl: Lisa Ekdahl
40 Terrorvision: How to Make Friends and Influence People
Kesäkuu 1994
1 Mariah Carey: Music Box
1 Crash Test Dummies: God Shuffled His Feet
2 2 Unlimited: Real Things
7 Alice Cooper: The Last Temptation
8 Patricia Kaas: Je te dis vous
9 Magic Affair: Omen – The Story Continues
14 Beck: Mellow Gold
14 BBM: Around the Next Dream
15 Basic Element: Basic Injection
18 CO.RO: The Album
23 Johannes Virolainen: Vain pieni kansanlaulu
24 Amorphis: Tales from the 1000 Lakes
25 Seal: Seal
25 NOFX: Punk in Drublic
27 Hybrid Children: Holiday in Babylon
30 Frank Black: Teenager of the Year
31 Boston: Walk On
33 Rollins Band: Weight
40 A. Aallon rytmiorkesteri: Kuumia aaltoja
Heinäkuu 1994
3 The Rolling Stones: Voodoo Lounge
6 Bruce Dickinson: Balls to Picasso
9 Stone Temple Pilots: Purple
9 Leningrad Cowboys: Happy Together
13 John Mellencamp: Dance Naked
13 Westbam: Bam Bam Bam
15 Spin Doctors: Turn It Upside Down
19 Beastie Boys: Ill Communication
20 Pride & Glory: Pride & Glory
21 Suicidal Tendencies: Suicidal for Life
26 Don huonot: Verta, pornoa & propagandaa
36 J.J. Cale: Closer to You
Elokuu 1994
6 Maxx: To the Maxximum
6 Whitesnake: Greatest Hits
8 Prince: Come
13 Juliet Jonesin sydän: Joneskaupunki
14 Big Mountain: Unity
15 Youssou N'dour: The Guide – Wommat
18 House of Pain: Same as It Ever Was
21 Inner Circle: Reggae Dancer
22 Jimi Hendrix: Woodstock
22 Gun: Swagger
23 Marusha: Raveland
24 Helmet: Betty
Syyskuu 1994
1 The Prodigy: Music for the Jilted Generation
1 Wet Wet Wet: End of Part One (Their Greatest Hits)
2 Neil Young and Crazy Horse: Sleeps with Angels
2 Ice MC: Ice 'n' Green
3 Eric Clapton: From the Cradle
5 Samuli Edelmann: Ihana valo
5 Eagles: The Very Best of the Eagles
5 The 3 Tenors: The 3 Tenors in Concert
6 Bad Religion: Stranger than Fiction
7 Laura Pausini: Laura
7 Helloween: Master of the Rings
11 Lynyrd Skynyrd: Endangered Species
12 Mamba: Kummitusjuttu
15 MC Sar & the Real McCoy: Space Invaders
18 Kauko Röyhkä: Kaunis eläin
19 Body Count: Born Dead
19 Soundtrack: Piano
20 Isto Hiltunen: Isto Hiltunen
21 Joe Cocker: Have a Little Faith
23 Public Enemy: Muse Sick-n-Hour Mess Age
23 Obituary: World Demise
31 Sven Väth: The Harlequin, the Robot and the Ballet Dancer
33 Tesla: Bust a Nut
39 Demolition 23: Demolition 23
Lokakuu 1994
1 R.E.M.: Monster
1 Bon Jovi: Cross Road – the Best of Bon Jovi
4 Slayer: Divine Intervention
4 Queensrÿche: Promised Land
5 Klamydia: Tippurikvartetti
6 The Cult: The Cult
7 The Grid: Evolver
8 Kingston Wall: Tri-logy
9 Dream Theater: Awake
9 Danzig: Danzig 4
11 Tapani Kansa: Kultaniityt
13 Miljoonasade: Käärmeenkantaja
13 Stiltskin: The Mind's Eye
14 Soundtrack: Trois couleurs bleu
14 Suede: Dog Man Star
15 Pet Shop Boys: Disco 2
17 Cyndi Lauper: Twelve Deadly Cyns ...and Then Some
18 Sinead O'Connor: Universal Mother
18 Oasis: Definitely Maybe
19 Snap!: Welcome to Tomorrow
19 Jamiroquai: The Return of the Space Cowboy
22 Accept: Death Row
24 Nativity in Black: A Tribute to Black Sabbath
25 Testament: Low
28 Marion: Nuo silmät
29 Reel 2 Real: Move It!
31 Petri Laaksonen: Täällä pohjantähden alla
32 Sugar: File Under Easy Listening
33 Massive Attack: Protection
36 Pekka Ruuska: Ohrankeltainen kuu
39 Riki Sorsa: Pieniä asioita
39 Hausmylly: Haustoori 90-94!
40 Essi Wuorela: Mitä tarkoittaa rakas
Marraskuu 1994
2 Madonna: Bedtime Stories
2 Megadeth: Youthanasia
2 Sting: Fields of Gold – The Best of Sting
3 Heikki Hela: Kaikista kaikkein
3 Nirvana: Unplugged in New York
5 DJ Bobo: There Is a Party
9 Mikko Kuustonen: Valon valtakunta
12 Sade: The Best of Sade
15 Chris Rea: The Best of Chris Rea
16 Tom Petty: Wildflowers
16 Jimmy Page & Robert Plant: No Quarter
17 The Black Crowes: Amorica
22 Reijo Taipale: Unta näin taas
23 Yö: Hyviä vuosia
25 Miisa: Attitude
28 2. Maanantai: Karuimmat rakkauslaulut
31 Mercyful Fate: Time
33 Värttinä: Aitara
36 M People: Bizarre Fruit
37 Deep Purple: Come Hell or High Water
38 Red Hot Chili Peppers: Out in L.A.
Joulukuu 1994
3 Aerosmith: Big Ones
3 Pearl Jam: Vitalogy
4 Gary Moore: Ballads & Blues 1982–94
5 Eagles: Hell Freezes Over
5 The Beatles: Live at the BBC
7 Neljä ruusua: Energiaa
21 Arja Koriseva: Naisen tie
22 Fröbelin palikat: Sätkyukot
23 YUP: Homo Sapiens
28 Ressu Redford: Parhaat 1990–1995
30 Kiri Te Kanawa: Kiri!
31 Mariah Carey: Merry Christmas
33 Gipsy Kings: Greatest Hits
33 Coro de monjes del Monasterio de Silos: Canto noël
34 Smokie: Celebration
Tammikuu 1995
1 The Cranberries: No Need to Argue
2 Remu: In the Spirit of Hurriganes
2 The Offspring: Smash
4 22 Pistepirkko: Rumble City, La La Land
5 Soundtrack: Forrest Gump
14 Creedence Clearwater Revival: Forever – 36 Greatest Hits
19 Soundtrack: The Lion King
23 East 17: Steam
27 Pave Maijanen: Sirkus saapuu tivoliin
28 Masterboy: Different Dreams
31 The Stone Roses: Second Coming
Helmikuu 1995
1 Kaija Koo: Tuulikello
2 Ismo Alanko: Taiteilijaelämää
5 Van Halen: Balance
5 Pharao: Pharao
5 Aki Sirkesalo: Mielenrauhaa
10 Simple Minds: Good News from the Next World
13 Extreme: Waiting for the Punchline
15 Centory: Alpha Centory
18 Soundtrack: Pulp Fiction
19 Portishead: Dummy
22 Joel Hallikainen: Konserttilavalla
23 Arto Tamminen: Kadonneen saaren laulukirja
26 Yaki-da: Pride
29 Mark 'Oh: Never Stop That Feeling
31 Thunder: Behind Closed Doors
40 Meiju Suvas: Hokkuspokkus
Maaliskuu 1995
1 Bruce Springsteen: Greatest Hits
2 Faith No More: King for a Day, Fool for a Lifetime
3 Pandora: Tell the World
9 U96: Club Bizarre
10 Annie Lennox: Medusa
13 Slash's Snakepit: It's Five O'clock Somewhere
13 Scorpions: Deadly Sting
17 Sheryl Crow: Tuesday Night Music Club
19 Tauski Peltonen: Sinä vain
22 Moby: Everything Is Wrong
24 Sentenced: Amok
24 Vision: The Music of Hildegard von Bingen
24 Glenmark Eriksson Strömstedt: Glenmark Eriksson Strömstedt
26 The Jeff Healey Band: Cover to Cover
30 Tricky: Maxinquaye
33 PJ Harvey: To Bring You My Love
35 Mad Season: Above
38 Taivassatama: Taivassatama
Huhtikuu 1995
1 Rednex: Sex & Violins
3 Nordman: Nordman
5 Sir Elwoodin hiljaiset värit: Puoli viisi aamulla
6 CMX: Rautakantele
8 Basic Element: The Ultimate Ride
13 Kaija Kärkinen & Ile Kallio: Sade
13 Captain Hollywood Project: Animals or Human
14 D.A.D.: Helpyourselfish
14 Guitar Slingers: Guitar Slingers
15 Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Vol. 1
15 Skid Row: Subhuman Race
18 Pate Mustajärvi: Ikurin Turbiini
19 Scooter: And the Beat Goes On
19 Sakari Kuosmanen: Kuu ja kulkija
20 Melodie MC: The Return
21 White Zombie: Astro-Creep 2000
22 Trio Töykeät: Jazzlantis
28 Heidi Kyrö: Tykkään susta
30 Clawfinger: Use Your Brain
30 Fun Factory: Nonstop
32 Motörhead: Sacrifice
33 Stratovarius: Fourth Dimension
Toukokuu 1995
1 Take That: Nobody Else
1 Tom Jones: The Lead and How to Swing It
5 Andy McCoy: Building on Tradition
5 Karita Mattila: Wonderful
7 M.A. Numminen Goes Tech-no: En tahdo olla prinsessa, olen boogie
9 Elton John: Made in England
10 Tuomari Nurmio: Karaokekuningas
11 Matti ja Teppo: Suuret valssisuosikit 2
21 Lisa Nilsson: Till Morelia
21 Herbert von Karajan: Adagio Karajan
23 Klamydia & Die Lokal Matadore: Himmel Achtung Perkele Live
26 Tina Pettersson: Joka solulla
27 Mira: Mira
28 Arja Havakka: Lokki
28 Wet Wet Wet: Picture This
31 Tarot: Stigmata
32 Deicide: Once Upon the Cross
35 Pelle Miljoona & Rockers: Landella
38 Sikaduo: Pekoni-business
38 Kurre: Askel ajassa
Kesäkuu 1995
1 Movetron: Romeo ja Julia
1 Pink Floyd: Pulse
1 Bon Jovi: These Days
2 Taikapeili: Nähdään taas
2 Suurlähettiläät: Pientä puhetta
2 Michael Jackson: History – Past, Present and Future Book 1
3 Björk: Post
8 Paradise Lost: Draconian Times
8 Therapy?: Infernal Love
12 Black Sabbath: Forbidden
14 Gary Moore: Blues for Greeny
14 Pennywise: About Time
18 Primus: Tales from the Punchbowl
19 Agents: Forever
19 Ugly Kid Joe: Menace to Sobriety
22 Allekirjoittanut: Generation Å
27 The Police: Live!
31 Chris Isaak: Forever Blue
33 Van Morrison: Days Like This
35 Bush: Sixteen Stone
37 Danny: Vielä sä syleilet mua
37 The Real McCoy: Another Night – U.S. Album
40 Morbid Angel: Domination
Heinäkuu 1995
3 Leevi and the Leavings: Rakkauden planeetta
8 Vintiöt: Asiaa
11 Neil Young: Mirror Ball
13 Haddaway: The Drive
20 Soul Asylum: Let Your Dim Light Shine
25 Whigfield: Whigfield
30 Jope Ruonansuu: Washington Bar
33 Marillion: Afraid of Sunlight
37 The Connells: Ring
38 Live: Throwing Copper

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Vanha raato virkosi
Albumilistan kärkikamppailu ratkesi sijoitusketjuja kunnioittavaan muotoon. Klamydian studioalbumeilla on nyt kolme peräkkäistä paalupaikkaa, ja Pariisin kevään numerot rakentuvat aikajärjestyksessä näin: 12–12–2–2. Mutta mikä olisi sopiva listaviikkomäärä Jossain on tie ulos -levylle? Pitäisikö viikkosummaketjun 2–29–29–? lisääntyä vai vähetä?
Viikon petraaja on Carcass, jonka edellinen 33. sija koheni kuudenneksi. Voisi järkeillä, että Swansong-nimiselle albumille ei tulisi seuraajaa, ja kauanhan sitä odotettiin, yli 17 vuotta. Hittikone Aviciin kahdeksannesta sijasta on vaikea sanoa mitään, koska kenties lähin vertailukohta, Spotify-kunkku Calvin Harris, ei käy fyysisenä kaupaksi käytännössä lainkaan.
Poisonblack (#4) ylläpitää ansiokasta sijajatkumoa ja Death Hawks (#15) on Aviciin tapaan ensikertalainen, mutta sitä seuraavat kolme debyyttiä näyttävät vain varjoilta vanhoista triumfeista. Placebo (#23), Manic Street Preachers (#27) ja Katri Ylander (#35) ovat entisiä Top 3 -artisteja – tosin Manicsin menestynein äänite julkaistiin jo 15 vuotta sitten.
Viidenneksi ilmaantui tilastollisesti erikoinen rykelmä UMO, Vesa-Matti Loiri, Johanna Försti ja Gracias. Siksi erikoinen, että muilla on yhteensä vain pari satunnaista tilastomerkintää, mutta Loirille Ville ja Valle on 2000-luvulla jo 15. lista-albumi. Warnerin perinteikkäät 20 suosikkia -kokoelmat ovat jostain syystä tehneet paluuryntäyksen midprice-listalle, ja sielläkin Loiri pitää kakkossijaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013
Soittolista: Hitit Suomessa 1973
Aika monella hittivuosilistalla on käynyt niin, että ulkomaanhitti rekisteröityy aikaisemmalle vuodelle kuin suomalainen versio, esimerkkinä Mamy Blue (1971-72). Vaan joskus toisinkin päin: Fredin Puhu hiljaa rakkaudesta nousi ykkössingleksi joulukuussa 1972, mutta Andy Williamsin alkuperäinen Kummisetä-tunnari Speak Softly Love korkeimmilleen vasta vuoden vaihduttua. Se on täällä 22:ntena.
Poimin soittolistalle yhden kappaleen poikkeuksellisen alhaalta, sijalta 71. Siksi, että Merry Xmas Everybody on ainoa Slade-hitti Spotifyssa, ja 1973 oli Sladen paras. Vuosilistasijoja noukkivat Skweeze Me Pleeze Me (#15), My Friend Stan (#24), Cum on Feel the Noize (#31) ja Gudbuy t’Jane (#34). Kaksi Top 20 -hittiä on mukana toisena levytyksenä, Joe Dassinin Le moustique (#16, Moskiitto) ja Nicon Cento campane (#20).
Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.
1973 Suomi Top 40
(4) Rauli Badding Somerjoki: Fiilaten ja höyläten
(45) The Sweet: The Ballroom Blitz
(23) Suzi Quatro: Can the Can
(2) Elton John: Crocodile Rock
(28) Irwin Goodman: Vain elämää
(18) Marion: Eviva Espanja
(51) Jukka Kuoppamäki: Sininen ja valkoinen
(22) Andy Williams: Speak Softly Love
(1) Roberta Flack: Killing Me Softly with His Song
(10) Frederik: Taka-takata
(25) Ami Aspelund: Apinamies
(47) Les Humphries Singers: Mexico
(33) Express: Anna anna
(52) Gilbert O'Sullivan: Clair
(32) Simon Butterfly: Rain Rain Rain
(5) Fredi: Rakkauden sinfonia
(44) David Bowie: Life on Mars?
(12) Nazareth: Bad Bad Boy
(19) Gary Glitter: Hello! Hello! I'm Back Again
(30) The Osmonds: Crazy Horses
(59) Status Quo: Caroline
(7) Kirka: Varrella virran
(37) Mocedades: Eres tú
(38) Katri Helena: Nuoruus on seikkailu
(40) Stein Ingebrigtsen: Cento campane
(17) Cliff Richard: Power to All Our Friends
(42) George Baker Selection: I'm on My Way
(8) Marion: Tom tom tom
(9) Markku Karjalainen: Läähätän ja läkähdyn
(41) Markku Aro: Moskiitto
(36) Sammy Babitzin: Pikku-Kallen päivän huuli
(48) Jussi & The Boys: Kesäduuni blues
(13) Jukka Kuoppamäki: Kultaa tai kunniaa
(43) The Rolling Stones: Angie
(35) Alice Cooper: Hello Hooray
(14) The Sweet: Block Buster
(6) Rauli Badding Somerjoki: Ja rokki soi
(11) Muska: Krokotiili rock
(3) Joe Dassin: Taka takata
(71) Slade: Merry Xmas Everybody

torstai 19. syyskuuta 2013
Nartun notkahdus
Smurffielokuvaan tehty Ooh La La oli kaikkialla melkoinen floppi Britney Spearsin tähän asti yllättävänkin tasaisesti vastaanotetussa singlejatkumossa, mutta vanha tatsi näyttää löytyneen äkkiä: Work Bitch debytoi tänään latauslistan yhdeksäntenä. Spears on nyt saanut jo 31 biisilleen merkintöjä suomalaisilla hittilistoilla. Vaikka albumien menekki on vaihdellut, kaikilta seitsemältä on irronnut vähintään kaksinappisia hittejä.
Timantit on ikuisia jatkaa latauskärjessä, mutta huippuviikosta alle puoleen hiipunut Spotify-soitto mahdollisti sen, että Musta barbaari kiilasi siellä ohi. Vaikka Timantit on ikuisia on ehditty nimetä Cheekin uran isoimmaksi hitiksi, jarruttelisin hieman tuota nimeämistä. Johtuuko menestys biisistä vai tilanteesta? Odotetuin ja sitä kautta nopeimman reaktion saanut levytys ei aina ole se suurin suksee, kun näkee kokonaisuuden vähän kauempaa.
Koska itse pidän biisiä kovin väkinäisenä, en voi välttyä ajatukselta, että Timantteja soitetaan, kun muutakaan uutta Cheekiä ei ole saatavilla. Mutta tilastollista katettakin epäilylleni on. Brittilistahistorian ylivoimaisesti nopeimmin myynyt albumi (663.000 viikossa) on Oasisin Be Here Now. Kokonaismenekissä se kuitenkin häviää mennen tullen edeltäjälleen (What’s the Story) Morning Glory, joka on viitossijalla maan ostetuimpien albumien laskelmassa.

tiistai 17. syyskuuta 2013
Ensimmäinen = edelläkävijä?
Ruotsin tuoreimmalla albumilistalla koettiin myllerrys: 60 levystä lähes puolet eli 29 sai kyytiä. Kyse ei ollut uutuustulvasta, vaan – arvasitteko? – Spotify-kuuntelujen ottamisesta mukaan laskentoihin. Singlelistalle suoratoistopalvelu sisällytettiin Ruotsissa kolme vuotta sitten ja meillä toissa keväänä, minkä seurauksena Itunes jättäytyi listasta pois.
Suomessakin Spotify-tilastoinnissa pitkään juhlineet Calvin Harrisin 18 Months ja Macklemore & Ryan Lewisin The Heist debytoivat Top 60:n sijoilla kuusi ja seitsemän, mistä Spotifyn painoarvon tuloslaskennassa voisi päätellä hyvin suureksi. Toisaalta ykköseksi noussut Rodriguezin Searching for Sugar Man on Spotify-soitoissa vasta 25:ntenä, eikä kärjestä kolmoseksi valunut Eric Saaden Forgive Me mahdu lainkaan sadan joukkoon!
Levyostos- ja suoratoistosuosikkien eroavaisuudet ovat uskomattoman suuria, aivan toisenlaisia kuin hittibiiseissä, ja tämä tekee listalaadinnasta hankalan – mikä tahansa suhdeluku noiden kahden välillä tuntuu mielivaltaiselta. Levyjä ostavien ja suoratoistavien ihmisten musiikkimaut poikkeavat keskimäärin toisistaan, mutta esimerkiksi Eric Saaden fanien luulisi painottuvan Spotify-sukupolveen, vaikka lista sanoo päinvastaista.
Yksinkertaisempi syy eroavaisuudelle on se, että ostaminen ja kuunteleminen ovat eri asioita. Niitä yhdistettäessä asetetaan kuluttajat eriarvoiseen asemaan. A ostaa albumin viikolla 1 ja kuuntelee sitä ahkerasti koko vuoden. B ei osta albumia, mutta kuuntelee sitä Spotifysta saman ajan yhtä usein. A:n kulutus tilastoituu ainoastaan listaviikolla 1, mutta B:n kulutus tilastoituu koko vuoden.
Täällä on selitetty, kuinka osittaiset albumikuuntelut rekisteröidään Ruotsin listaan, mutta painotuksista myynnin ja suoratoiston välillä vaietaan liikesalaisuuksiin vedoten. Tuo on tietenkin vain osatotuus: liikesalaisuuksilla viitataan myynti- ja kuuntelumääriin, mutta vaikka tietäisimme ne kuinka tarkasti, olisimme yhä täysin ymmällä siitä, miten ne on yhdistetty.
Tähänastinen kokemus Suomen ns. singlelistasta ei todellakaan rohkaise haaveilemaan toimivasta yhdistelmäalbumilistasta. Itunesin nostettua kytkintä sen myyntisubstanssi on vähintäänkin kyseenalainen ja jatkuvasti esiintyvät jaetut sijaluvut totaalinen käsittämättömyys, kun kuitenkin suoratoistossa operoidaan kuusinumeroisilla luvuilla.
En missään nimessä vastusta Spotifyn huomioimista virallisilla listoilla, en tietenkään. Haluan vain painottaa, että asetelmaa kannattaisi vaihteeksi lähestyä jollain muullakin kuin yhden aivosolun taktiikalla. Ruotsia saa edelleen matkia, kunhan myös ottaa opiksi naapurin virheistä. Antakaamme heidän ylpeillä tekevänsä jotain ”ensimmäisenä maailmassa” ja muistakaamme, että ensimmäinen ei suinkaan aina ole edelläkävijä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Antoisaa syksyä
Runsaasta tulokasmäärästä huolimatta kisa ei edelleenkään ole järin ankaraa albumilistalla. Esimerkiksi aiemmilla käynneillään sijat 27, 28 ja 30 noukkinut Satyricon debytoi nyt kuudentena, ja välillä selvään alamäkeen ehtinyt Arctic Monkeys sivusi 8. sijallaan seitsemän vuoden takaista parastaan. Kohennusta ansioluetteloonsa saivat myös Jukka Takalo (#19), Blake (#24) ja Janelle Monáe (#46).
Kymijoen lautturit on jo neljäs Viikate-ykkönen, mutta mihin asettuu livelevyn nelossija Kauko Röyhkän pitkällä uralla? Ihan kärkipäähän, sillä top viiteen mies on yltänyt 27 lista-albumillaan vain viidesti. Nyt niitä on kaksi peräkkäin, koska toissavuotinen Kaksi lensi tuulen mukaan pistäytyi niin ikään neljäntenä. Se ja korkeimman röyhkäsijan (#2) tuonut vuoden 2008 albumi ovat kumpikin kimppaäänitteitä Riku Mattilan kanssa.
16:ntena debytoivaa Cherry & The Vipersia kannattelee pariskunnan Kirsi Ylijoki / Eicca Toppinen muualta kerääntynyt kuuluisuus. Kuusi albumia tehnyt Goldfrapp (#32) on myös tilastomme ensikertalainen. Vastapainona muulle myönteisyydelle huomioimme Katatonian huonon numeron (#33), mutta sillekin on selitys: kyseessä on uusi versio viime vuonna neljäntenä komeilleesta Dead End Kingsistä.

lauantai 14. syyskuuta 2013
Soittolista: Hitit Suomessa 1972
Vuodesta 1972 ja sitä myöhemmistä olen julkistanut vuosilistoja ennenkin Sisältää hitin -kirjassa, mutta unohtakaa ne – tein paremmat. Top 20:n sijasta singlelistasta on nyt huomioitu Top 30, albumilista- ja jukeboxlistapisteytystä on hiottu ja mukana on myös variöösilevyjen kautta saavutettu menestys. Vuosikohdistusta on hiukan säädetty, minkä seurauksena esimerkiksi Lakeuden kutsu siirtyi tästä listasta edelliseen. Biisien keräämät listapisteethän on summattu yhdelle vuodelle, vaikka niitä olisi kerätty useampana.
Huomioitavimmat puutokset soittolistalla ovat The Sweetin Poppa Joe (#2) ja Little Willy (#6). Koska bändi sai kärkikymppiin peräti neljä biisiä, otin noista mukaan Eddyn ja Kirkan suomennokset. Alkuperäisversio vuoden ykköshitistä Äideistä parhain ylsi sekin 12:nneksi, mutta tuota Neil Reidin Mother of Minea ei Spotifysta löydy. Yllättävän harvassa ovat myös ajan euroviisujen alkuperäiset levytykset – tämän vuoden voittaja Aprés toi (#21) on tarjolla kolmena Vicky Leandrosin versiona, mutta ei sinä oikeana.
Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.
1972 Suomi Top 40
(9) Sammy Babitzin: Daa-da daa-da
(35) Dave: Flirtaten
(8) The Sweet: Funny Funny
(31) Daniel Boone: Beautiful Sunday
(25) Petri & Pettersson Brass: Maalaismaisema
(18) Kirka: Mamy Blue
(3) Fredi: Puhu hiljaa rakkaudesta
(7) Katri Helena: Äänesi mä kuulen
(14) Middle of the Road: Soley Soley
(38) Uriah Heep: Easy Livin'
(48) T. Rex: Telegram Sam
(36) Shocking Blue: Blossom Lady
(53) Eddy: Pappa Joe
(15) Danny ja Eija Merilä: Vai niin, vai niin
(24) Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan
(13) Pepe & Paradise: Elämältä kaiken sain
(44) Pauli Räsänen: Kotkan ruusu
(4) Taisto Ahlgren: Pettäjän tie
(56) Jukka Raitanen: Vangin toive
(58) M.A. Numminen: Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä
(45) Peret: Borriquito
(27) Tony Christie: (Is This the Way to) Amarillo
(10) The Sweet: Wig Wam Bam
(41) Chicory Tip: Son of My Father
(11) Hot Butter: Pop Corn
(47) Paul Simon: Mother and Child Reunion
(29) The New Seekers: I'd Like To Teach The World To Sing
(34) Tapani Kansa: Varkain vien taikka lainaan
(30) Fredi: Kun rakkaus voittaa
(22) Jose Feliciano: Che Sarà
(50) Nilsson: Without You
(28) David Bowie: Starman
(20) Alice Cooper: School's Out
(33) Lemon: Nainen tummissa
(17) Middle of the Road: Sacramento
(5) Kai Hyttinen: Dirlanda
(26) Irwin Goodman: Vielä yhdet
(51) Kirka: Pikku veli
(16) Michel Delpech: Pour un flirt
(1) Jari Huhtasalo: Äideistä parhain

torstai 12. syyskuuta 2013
mpk13: Sehnsucht (1997)
Midpriceklassikot-sarjassa käsitellään tunnettuja levyjä, joiden ainoa tilastomerkintä Suomessa on tullut midpricelistalta.
Vaikka Rammstein on pitkään nauttinut suomalaisten vankkaa kannatusta, löysimme yhtyeen hieman jälkijunassa. Noustuaan Saksan listakärkeen kakkosalbumi Sehnsucht alkoi valloittaa myös muuta maailmaa. Ensisingle Engel menestyi Euroopassa hieman paremmin, mutta Du hast löi Rammsteinin läpi jopa USA:ssa. Wikipedian mukaan se on korkeimmalle Billboard Mainstream Rock Songs -tilastossa noussut saksankielinen biisi (#20).
Albumi kävi vain niukasti jenkkien Top 40:ssä, mutta Du hast on jatkanut soimistaan siellä monessa yhteydessä Matrixistä Gilmoren tyttöihin. Ensimmäisen Suomen listamerkinnän (#35) toi vasta Live aus Berlin syksyllä 1999, ja sitä seurannut Mutter (2001) rakensi suosiota 44 listaviikon ajan. Yhteensä Rammstein on sittemmin merkkauttanut Suomessa ykköseksi neljä albumia.
Plus viidennen ja kuudennen midprice-listalla. Kun Mutter tammikuussa 2002 teki yhden lukuisista re-entryistään sijalle 17, bändin kaksi ekaa levyä ilmaantuivat halpistilastoon – esikoinen Herzeleit kakkoseksi ja Sehnsucht paalupaikalle. Myös Mutter meni midprice-kärkeen loppuvuonna 2009, mutta jostain syystä palasi päälistalle tammikuussa 2010.

tiistai 10. syyskuuta 2013
Elämää julkaisuviikon jälkeen
Vaikka Haloo Helsinki! hiljattain saavutti albumilistan paalupaikan vasta 26. viikollaan, syvässä on se oletus, että paras listasija tulee suoraan julkaisusta. Oletukselle on toki vakaa tilastollinen perusta, mutta toissapäivänä nähtiin yllättävän monta kotimaista poikkeusta säännölle.
Turisas petrasi 10–9, Tea edelleen kolmannella viikollaan 15–14 ja Essi Wuorelan mittavan listauran tuorein haarautuma Eva-trio 44–35. Peräti 27 sijaa (45–18) harppasi tamperelainen Hauli Bros, jota ei ennen ole albumitilastossa nähty, vaikka singlehittimerkintään yllettiin jo yhdeksän vuotta sitten (Vetree ja nuori #15).
Viimeksi jo huomioitiin Avenged Sevenfoldin eteneminen kakkossijalta kärkeen, ja nyt Hail to the Kingin nimiraita ylitti myös radiolistalla jokusen viikon kärkkymänsä Top 20 -kynnyksen. Näyttävämmin (34–12) saman asian hoiti Erinin Toiset mimmit. Alkuvuonna Yö-coverlevyllään juhlinut Suvi Teräsniska julkaisee marraskuussa taas albumin, ja sen etiäinen Täydellinen elämä debytoi sijalla 27 – laakista parempi numero kuin mihin mikään Yö-versio ylsi.
Yksi kuitenkin puuttuu Top 100:sta: Robin ei edelleenkään ole radioartisti, vaikka Boom kah -sinkun ensiesityksellä hehkutellut Yle X on armeliaasti biisiä muutaman kerran pyöräyttänyt vielä mediatapahtuman jälkeenkin. Lataus- ja singlelistoilta lohkesivat ilmestymisviikolla samat sijat (2 ja 4) kuin edellisen albumin ainoalle hitille Puuttuva palanen.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Paluu tuntemattomasta
Näinhän asioiden kuuluukin lutviutua, kun uutuuksista ei ole huipun valtaajiksi: viime viikon kärkikamppailijat vaihtoivat paikkaa, ja Michael Monroen tehtyä tilaa Avenged Sevenfoldkin sai omansa. Hail to the King on vasta toinen tänä vuonna ykköseksi noussut albumi, joka ei debytoinut ykkösenä – eka oli Maailma on tehty meitä varten.
Edellisillä yrityksillään 13. ja 10. sijat saavuttanut Reckless Love ylsi kolmoseksi eli korkeimmaksi debyytiksi pari porrasta Tarja Turusen edelle. Numero 17 on Nine Inch Nailsille keskivertosuoritus, ja sen alapuolella on pelkkiä ensikertalaisia: 22. Pistepiste, 26. Speedtrap, 33. Räjäyttäjät ja 37. Vista Chino. Viimeksimainitun juuret ovat vahvasti Kyuss-bändissä, joka ei tilastoihimme koskaan kirjautunut.
Pelle Miljoona Unitedin Diaspora debytoi 13:ntena. Jos sivuutetaan yksi kokoelma, tuo on Pellen paras albumisijoitus sitten vuoden 1981, jolloin Matkalla tuntemattomaan komeili ykkösenä. Diasporaa kannattaa seurata ensikin viikolla, koska viisi edellistä Miljoona-albumia jaksoivat mukana vain yhden viikon.

perjantai 6. syyskuuta 2013
Soittolista: Hitit Suomessa 1971
1971 toi jo vuosilistoille kosolti purkkaa ja hieman jytääkin. Ylivoimainen ykkönen oli 16 kuukautta singlelistalla viettänyt Christien Yellow River, jota Danny vielä kierrätti sijan 13 edestä. Muita tuplaedustuksen ansainneita suurhittejä olivat Rose Garden / Luvannut en ruusutarhaa ja Love Story / Rakkaustarina.
Merkittävin Spotifysta puuttuja on viitossijan Waldo de Los Rios, mutta hänen Mozart-modernisointiaan jäljitellyt Päivi Paunun ja Aarno Ranisen laulu on mukana. Samoin George Harrisonin My Sweet Lordin (17) sai luvan korvata Tapani Kansa. Rolf Bergströmin ja Pyhimysten Pornojenkkaa ette valitettavasti saa kuullaksenne, vaikka singleä ostettiin vuosilistanumeron 16 edestä.
Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.
1971 Suomi Top 40
(14) Irwin Goodman: Poing poing poing
(27) Creedence Clearwater Revival: Hey Tonight
(1) Christie: Yellow River
(7) Lynn Anderson: Rose Garden
(38) Tapani Kansa: Isäni mun
(23) Markku Aro ja Koivistolaiset: Tie uuteen päivään
(2) Fredi: Rakkaustarina
(33) Markku Suominen: Ammuin hänet
(43) Jukka Kuoppamäki: Pieni mies
(29) Santana: Oye como va
(25) The Rolling Stones: Brown Sugar
(30) Shocking Blue: Never Marry a Railroad Man
(52) Carola: Herrojen kanssa pellon laidassa
(51) Frederik: Kostaja
(15) Päivi Paunu ja Aarno Raninen: Mozart 40
(3) Jaana ja Tiina: Mustan kissan tango
(40) Hortto kaalo: Miksi ovet ei aukene meille
(4) Pasi Kaunisto: Lakeuden kutsu
(8) Kaustisen Purppuripelimannit: Vaiennut viulu
(21) Irwin Goodman: Lievestuoreen Liisa
(6) Tom Jones: She's a Lady
(42) T. Rex: Get It On
(24) The Sweet: Co-Co
(10) Middle of the Road: Chirpy Chirpy Cheep Cheep
(57) Arto Sotavalta: San Bernadino
(34) Danyel Gerard: Butterfly
(9) Pop Tops: Mamy Blue
(22) Fredi: Sympatiaa
(48) Rod Stewart: Maggie May
(39) Jimi Hendrix: Voodoo Child (Slight Return)
(46) Deep Purple: Fireball
(18) Creedence Clearwater Revival: Sweet Hitch-hiker
(36) Muska: Kirjoita postikorttiin
(55) Ritva Oksanen: Tuli mies
(20) Johnny: Ihana aamu
(11) Matti ja Teppo: Kissankultaa
(19) Irwin Goodman: Tositarkoituksin
(13) Danny: Tuulensuojaan
(28) Eija Merilä: Luvannut en ruusutarhaa
(12) Andy Williams: Love Theme from Love Story

torstai 5. syyskuuta 2013
Väritettyä pimeyttä
Seuraavalle albumilistalle ei liene luvassa tämänviikkoisen veroista uutuusrynnäkköä, mutta tulee sieltä muun muassa Tarja Turunen. Metro-lehti muotoili kanteensa STT:n Tarja-jutulle erikoisen alaotsikon: ”Colours in the Darkin on tarkoitus yltää listamenestykseen.” Tarja nimittäin ei leipätekstissä puhunut sanaakaan listatavoitteistaan, eivätkä kirjoittajankaan spekuloinnit täysin perustuneet tosiasioihin.
Viimevuotinen livealbumi Act 1 kuulemma nousi Suomessa listaykköseksi (oikea sija 12), ja sitä edeltäneen What Lies Beneathin seiskasija (oikein!) oli ”kummallinen” takaisku. Taaempaa historiasta Turuselle löytyy kyllä todellinenkin sooloykkönen (My Winter Storm 2007), ja tuolloin hän oli eka sekä yhtyeessä että yksin paalupaikan saavuttanut suomalaisnainen. Sittemmin on saatu seuraa Jenni Vartiaisesta ja Erinistä.
Kesän jäljiltä Top 50:ssä riittää yhä poislakaistavaa. Esimerkiksi Amorphisin Circle ja Tuomari Nurmion Dumari ja spuget ovat mukana 19. viikkoa, mikä on kummallekin esittäjälle uran toiseksi paras lukema. Juuri ulos pudonnut Patentoitu oli niin ikään 19 viikkoineen Pate Mustajärven soolouran toiseksi sinnikkäin albumi. Battle Beastin 15 viikkoa on hitittömälle metallibändille myös melko saavutus.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Meitä monitoroidaan
Tänä hiljaisena uutispäivänä radiolistan laatijakin vaihtui Nielsenistä Radio Monitoriin niin että tuskin huomasi. Tai pakkohan se oli huomata: meilissä saamani pdf on vähän erinäköinen, ja infotarjontakin poikkeaa. Asemakohtaisia tietoja tai listaviikkoja ei ainakaan ensimmäisestä lontoolaisfirman tulostuksesta löydy, mutta nuo viikkomäärät olivat Nielsenilläkin vähän mitä sattuu.
Kuten täältä voi lukea, monitoroitavien asemien määrä kasvoi peräti viiteenkymmeneen. Kasvu ei tuloksissa paljon näy – viimeviikkoisissa sijoituksissa on vain muutaman pykälän eroja. Ehkä vanhat roikkujat ovat nyt vahvemmassa asemassa. Järjestystä määräävä termi on impacts, ja ykkösellä (Junat ja naiset) on impacteja 12,02m, missä on melkoinen ero kakkoseen Timantit on ikuisia (9,05m).
Yksi iso eroavaisuus pitänee tulkita molemminpuoliseksi kömmähdykseksi. Kaksi viikkoa sitten Nielsenin Top 10:ssä debytoinut Cheek on Radio Monitorilla vasta nyt uusi tulokas, kun taas nelossijansa pitävää Juha Tapiota (TSNEH, kyllä: TSNEH) ei rekisteröity Nielsenillä laisin. Biisi (kyllä: TSNEH) jaettiin radioihin lähes kuukausi sitten ja alkoi esimerkiksi Suomipopilla voimasoida 16.8. alkaen.
Soittavien radioasemien määrän kertova sarake on jokseenkin turha, koska jokainen Radio Suomen alueradio huomioidaan siinä erikseen. Kanavan soittolistalle pääsy tuo harhaanjohtavasti rutkat toistakymmentä merkintää tuohon kohtaan, vaikka niukkojen soittomäärien takia Radio Suomen painoarvo varsinaisissa lopputuloksissa on vähäinen.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Monroen toinen paalu
Albumilistan kärkikaksikko Michael Monroe-Avenged Sevenfold oli helposti arvattavissa, mutta loppujen 15 uutuuden sijaintia ja määrää ei tuosta vain ennakoinutkaan. Esimerkiksi tähän asti tuottajahommista tunnetun DJ Polarsoulin debyyttiä neljäntenä tai Hanna Pakarisen Top 10 -putken jatkumista ehjänä. Kuudella albumilla on ansaittu sijat 2–2–3–7–9–9.
Anna Erikssonin jo toinen, viisi vuotta kaimansa jälkeen julkaistu Annan vuodet -niminen kokoelma näyttäytyy kahdeksantena. Eka kävi 16:ntena ja sitä aikaisempi Parhaat – Seurataan johtajaa kuudentena. Ihan enkkaansa eivät yltäneet myöskään Turisas (#10) eikä Doom Unit (#13), mutta Eric Saade (#16) sivusi parastaan ja The Blanko (#11) petrasi reilusti.
Jos Bob Dylanin arkistolöydöt (#22) sivuutetaan, viikon blast from the past on Annihilator (#17) – edellisestä tilastomerkinnästä on näet kulunut 23 vuotta! Ensikertalaisina lista-atmosfääriä ihmettelevät hollantilainen Revamp, amerikkalainen Devildriver, ruotsalainen Watain sekä kotimaiset EVA-trio ja Hauli Bros. Verenvaihdon seurauksena John Mayer koki historian kolmanneksi jyrkimmän listansisäisen pudotuksen: 8–45.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)