Toinen tilaisuus, ja kolmas, ja neljäs...

Vuodenaikaan istuva kansanviisaus ”uusi lumi on vanhan surma” pätee tunnetusti myös radiohittimarkkinoilla. Alkuvuoden tähän asti soitetuin sellainen, Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen, romahti tällä viikolla kolmossijalta 19:nneksi – ja eikös samanaikaisesti 24. sijalta kahdeksanneksi syyhkinyt Happoradion Olette kauniita. Se on Kaunis minä -albumin kolmas Top 10 -radiohitti, sillä ensilohkaisu Hirsipuu jäi sijalle 19.

Moni rockraita bongataan aalloillemme Billboardin Modern Rock Tracks- ja Mainstream Rock Tracks -tilastoista, niin myös molempien ykkösenä komeillut Shinedownin Second Chance. Se alkoi soida meilläkin jo viime vuoden lopulla ja tuntuu nyt Top 40:ssä roikkuessaan jo veteraanilta. Mutta USA:ssa riittää läpäistäviä muureja: biisi ylitti pääpoplista Hot 100:ssa 40 parhaan kynnyksen vasta toissaviikolla. No, kyllä minullakin kesti aika kauan oivaltaa, kuinka komeasta kappaleesta kaikessa korniudessaankin on kyse.

Kuka pääsee santsaamaan?

PMMP:n, Kari Tapion ja Maj Karman mittelöön Suomen seuraavan albumilistan kärkipaikasta liittyy kiehtova numeraalinen tosiasia: jokainen heistä on viettänyt urallaan tasan yhden viikon ykkösenä, ja ajallisesti melko lähekkäin. PMMP:n tähtiviikko oli 47/2006 (Leskiäidin tyttäret), Tapion 17/2007 (Kuin taivaisiin) ja Maj Karman 34/2006 (Ukkonen).

Pakko nostaa esiin, että tänään on poikkeuksellisen monen ansioituneen popparin syntymäpäivä. Onnitelkaa heitä: Norah Jones (30), Gnarls Barkley -laulaja Cee-lo (35), Celine Dion (41), Tracy Chapman (45), MC Hammer (47) ja Eric Clapton (64)! Eikös perimätieto väitä tätä myös Aku Ankan merkkipäiväksi...?

Charleskin on ennätysmies

Korjasin duunipaikalta ajelehtimasta Russell Ashin kirjan Top 10 maailmanennätykset 2009 (Gummerus), jollaisia brittiheppu on pukannut jo 20 vuotta. En muista, missä välissä suomalainen kustantaja tuli väliin sössimään: alkuteoksen nimi on Top 10 of Everything, eli kaikki listatut asiat eivät suinkaan ole ennätyksiä. Kuten vaikka Britannian kruununperimysjärjestys.

Ash itse pitää kuitenkin kiitettävää linjaa keskittyen musiikissakin faktuaalisesti mitattaviin asioihin: myyntiluvut, listasijat, palkintojen määrä, ikä, sukupuoli, ajankohdat, maantieteellinen sijainti. Siis ei sellaisiin noloihin abstraktioihin kuin musiikin tyylillinen tai laadullinen jaottelu. Ainoa lipsahdus on klassisen musiikin erottelu ja siellä lista ”Top 10 arvostetuimmat klassiset teokset”.

Tosin täälläkin suomennostyö on niin epämääräistä, että aina ei ole hajuakaan, mitä Ash on alkujaan tarkoittanut. Esimerkiksi Robbie Williams näemmä johtaa tilastoa ”Miesartistit, joilla eniten platina-albumeja Isossa-Britanniassa”. No paljonko niitä sitten on? Vastaus: 56. Suluissa täydennetään, että kultalevyjä on yhdeksän. Lähteeksi kerrotaan Music Information Database. Okei.

Lähinnä tartuin teokseen katsoakseni, onko Ash onnistunut yhdistelemään yllämainituista kriteereistä uusia rankingeja tyyliin ”Hitaimmin listaykköseksi nousseet yli 50-vuotiaat oscar-palkitut aasialaistransvestiitit”. No ei ole. Mutta tiesittekö, missä maissa turismi kasvaa prosentuaalisesti nopeimmin? 1. Zimbabwe, 2. Sudan, 3. Syyria.

Poika, mitä on tatskarock?

Singletilaston tämänviikkoisista Top 5 -biiseistä kaikilla olisi yli kymmenen listaviikkoa – jolleivät Eläkeläiset olisi tupanneet sekaan viitossijalle, joka sivuaa yhtyen uran parasta. Edellinen viitonen oli Jukolan humppa (2006) eli Nightwishin Nemo, ja nytkin luotetaan kotimaiseen sävelaarteistoon. Ukki, mitä oli jenkka? -ep:llä kierrätetään vanhaa suomipunkia.

Eläkeläisten sijoitus irtosi perinteisellä levymyynnillä, mutta toinen Top 10 -debytantti, helsinkiläinen Soulcage, tuli latauslistan kautta. The Voicen lähettämässä tuoreessa listatiedotteessa eli tulokasta mainita lainkaan, vaan hehkutetaan re-entryjä ja hittivanhusten listaviikkomääriä. Omituista siihen nähden, että koko vuoden aikana vain neljä biisiä on debytoinut korkeammalla kuin My Canvas, My Skin.

Emma eksyi markettiin

Ennen nykyistä j-rockvillitystä japanilaista listavoimaa edusti Suomessa vain 1980-luvun tukkaheviryhmä Loudness kolmella Top 20 -albumillaan. Viime vuoden 26. sijalta neljänneksi petrannut An Cafe on kaikkien aikojen ensimmäinen saarivaltion edustaja Top 10:ssä. Jos Harajuku Dance Rock tippuisi saman tien ulos, se ei enää rikkoisi yhden viikon korkeusennätystä – viime viikon nelonen K-system ehti tehdä jo saman.

Uusi ykkönen Koop Arponen viekotteli julkaisuviikollaan enemmän ostajia kuin Pete Parkkonen, mutta vähemmän kuin Kotiteollisuus. Sen verran New Townin ilmestyminen muita pelotti, että samanaikaisiksi listauutuuksiksi uskaltautuivat vain eilen Tavastialla esiintynyt ruotsalainen Fever Ray (29) ja seinäjokelainen Celesty (30). Seuraavaan tilastoon on jo luvassa monenmoista PMMP:stä Maj Karmaan.

Koska tavaratalomyynti raportoidaan listasysteemiin ajalta maanantai–sunnuntai, tämän vuoden suurin Emma-voittaja Egotrippi teki Top 40 -paluun vasta nyt 11 vuorokautta gaalan jälkeen sijalle 35. Viime viikolla sen kysynnässä ei havaittu vielä minkäänlaista nousua, joten jos Emmat jollain tavalla inspiroivat ostamaan levyjä, tämä ei ainakaan tapahdu erikoisliikkeissä. Lataajat palauttivat vuoden biisistä palkitun Chisun listalle jo viikko sitten.

Ensimmäinen sytyttää valot

Music Control -radiolistan ykköseksi nousi 134 viikkosoittokerran turvin David Cookin Light On. Edelleenkin siis ulkomaiset Idols-voittajat (tai X Factor -voittajat kuten 7. sijan Leona Lewis) menestyvät meillä olennaisesti paremmin radiosoitossa kuin levymyynnissä.

Tuorein suomalaisvoittaja Koop Arponen jatkaa oudolla profiililla: Every Song I Hear on vasta kahdeksantena, mutta saa ennätyksellisesti pisteitä yhdeltätoista paneelin 14 radioasemasta. Jopa Radio Helsinki näyttää soittaneen biisin yhden kerran. Poikkeuksellisen lukeman nettosi myös Flo Ridan Right Round: NRJ veivasi sitä seitsemässä päivässä 61 kertaa (kokonaissijoitus 14).

Jälkiviisautta, osa N

Katsoin vasta äsken boksista ohjelman, jonka ansiosta USA:n Pop Catalogue -albumitilaston ykkösenä komeilee The Essential Michael Jackson. Kyseessä on tietysti American Idol -kisan jakso, jossa 13 osanottajalla laulatettiin herran tuotantoa. Taso vaihteli, mutta onneksi myös materiaali – Thrilleriltä esitettiin vain kolme biisiä.

Tuo vaihtelevuus lienee vaikuttanut siihen, että show’ta seurannut kysyntä kohdistui onnistuneesti koottuun The Essential -tuplaan (2005) huomattavasti tunnetumman Number Onesin (2003) sijasta – tosin sekin eteni samaisen rankingin viitossijalle. Huonon julkaisuajankohdan jälkeen Number Ones on tasaisen menekin myötä kerännyt 1,8 miljoonan ostolukemat USA:ssa.

Catalogue-tilastoon eristetään mutkikkaahkon kriteeristön avulla ”liian vanhat” äänitteet, joita ei enää haluta varsinaiselle albumilistalle tukkimaan uutuuksien tietä. Tämän käytännön kyseenalaisuutta ovat viime aikoina entisestään korostaneet levyt, jotka uusien virikkeiden myötä alkavat vuosien jälkeen myydä paremmin kuin varsinaisena aktiiviaikanaan. Niiden paras listasijoitus jää siis rekisteröitymättä.

Abban Gold-kokoelma saavutti vuonna 1993 vain sijan 63, mutta viime vuoden Mamma Mia! -huumassa se olisi kiivennyt Top 10:n tuntumaan. Sama koskee The Essential Michael Jacksonia: vaikka se olisi viime viikon myyntiluvuilla yltänyt 45:nneksi, sen parhaaksi ”viralliseksi” numeroksi jää 96.

Alkuvuoden 2009 isoimmat hitit

Alan taas maaliskuun loputtua kuukausittain listata vuoden siihen asti ostetuimpia albumeita. Sinkku- ja radiopäivityksiä ajattelin roiskia epäsäännöllisesti kvartaalipohjalta, koska ne etenevät tasaisemmin eikä niihin tule albumipuolelta tuttua joulumullistusta. Tässä ensimmäinen katsaus, seuraava joskus kesällä – tiedän, kuulostaa kaukaiselta, mutta ei ole...

Single/latausostokset
1. Lady Gaga: POKER FACE
2. Waldo's People: LOSE CONTROL
3. Alesha Dixon: THE BOY DOES NOTHING
4. Apulanta: RAVISTETTAVA ENNEN KÄYTTÖÄ
5. Happoradio: PUHU ÄÄNELLÄ JONKA KUULEN
6. Katy Perry: HOT N COLD
7. Guru Josh Project: INFINITY 2008
8. Kings of Leon: SEX ON FIRE
9. Lady Gaga ft Colby O'Donis: JUST DANCE
10. Pink: SOBER

Gagan ylivoimaa: Poker Face pääsisi jopa albumien seassa neljänneksi. Hot n Cold ja Sex on Fire pärjäävät yhä hyvin, vaikka keräsivät viime vuonna vielä enemmän pisteitä. Kummallisin sinnittelijä on silti Guru Josh Project – Infinityhän on alkujaan julkaistu 1990.

Radiosoitot (Music Control)
1. Happoradio: PUHU ÄÄNELLÄ JONKA KUULEN
2. Pink: SOBER
3. Alesha Dixon: THE BOY DOES NOTHING
4. Lady Gaga: POKER FACE
5. Koop Arponen: INSOMNIA
6. Katy Perry: HOT N COLD
7. Anna Abreu: SILENT DESPAIR
8. David Cook: LIGHT ON
9. Paramore: DECODE
10. The Rasmus: JUSTIFY

Paljon samaa kuin myynnissä, mutta onneksi myös eroavaisuuksia – Silent Despair ja Justify eivät yllättäen ole kelvanneet lataajille. Kuka olisi osannut ennustaa, että ainoana kummankin listan kärkikolmikossa esiintyisi laulajatar nimeltä Alesha Dixon?

”joo näytetään kaikille et punk on nyt IN!”

Kun Combat Rock viime viikolla julkaisi Ratsia-klassikot Lontoon skidit ja Tämä hetki ja tulevaisuus 500 seiskatuumaisen uusintapainoksena, Punk in Finland -foorumilla sikisi innokas kampanjointi ja spekulointi niiden nostamiseksi singlelistalle. Opastusta, tosin välillä hieman harhaanjohtavaa sellaista tarjosivat jopa alan kauppiaat.
– ja on suoranainen ihme, jos nuo ei ole top-5:ssä. Se ei montaa myytyä kopsua vaadi.

Lähes liikuttavaa seurata, kuinka parjattu singlelista kykenee synnyttämään moisia intohimoja – vaikka toimittaisiinkin kieli poskessa, kuten seuraava, 40 minuuttia ennen Top 20:n julkistamista postattu tiedote indikoi:
– laitoin valot pois että ois viel jännempää!

Sitten iltakahdeksalta Ylen sivu kertoo sijoituksiksi viitosen ja kuutosen, mistä riemu purkautuu:
– WUHUU!!!!!
– WE DID IT!! YLÄFEMMA!
– Siellä lepää, upea homma!!
– haistakaa koop, britney ja happoradio VITTU
– UP YOURS, WALDO!
– tää on kyllä uskomattoman hieno juttu!!!
– vanhana kyynikkona ja skeptikkona ei voi kuin vain ihmetellä suomi"punkkarien" rappiotilaa...milloin virallisista listoista tuli tavoiteltava asia?
– eiköhän tässä megakampanjassa oltu aika pilke silmäkulmassa...
– Taidampa nyt vetää itteni hirteen kun olin mukana tälläisessä epäpunkmaisessa toiminnassa.

Hauskahan nuo rallit on lopulta nähdä tilastoissa, sillä aikoinaan (1979–1980) Ratsia kirjasi itselleen vain Top 30 -merkinnät kahdella ekalla albumillaan. Rumban haastattelun mukaan Pete Parkkosen ei annettu vetää Idolsissa Lontoon skidejä, koska se oli liian tuntematon biisi...

Adjutantteja Amerikasta

Keskinkertaisehkolla myynnillä listakärjen vallannut Pete Parkkonen on ainoa suomalainen Idols-laulaja Top 40:ssä, mutta saa seuraa Yhdysvalloista: hallitseva American Idol David Cook kohoaa 33–17 ja ensimmäinen sellainen Kelly Clarkson debytoi vaisusti sijalla 38. Ensi viikolla lössiin lyöttäytyy Koop Arponen, jolle Parkkosen ohittamisen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia.

Nightwish on julkaissut jo kolme Top 10 -liveäänitettä. Seitsemänsiksi nousseiden From Wishes to Eternityn (2001) ja End of an Eran (2006) jatkoksi Made in Hong Kong ilmaantui kakkossijalle. Hyviä numeroita, mutta ilman noita yhtyeellä olisi päällä viiden listaykkösen putki. Yllättävämpi kärjen uhkaaja on K-systemin kokoelma neljäntenä. K:n eli Kimmo Kauppisen ansioluettelossa on kahdeksan Top 20 -singleä, mutta albumilistalla on tätä ennen jääty Top 20:n ulkopuolelle.

Muista tulokkaista Nopsajalka puolitti edellisen levynsä sijoituksen (32–16), kun taas Chris Cornell kertoi sen kolmella (6–18). Sijan 25 turkulaisbändi Cats on Fire on ensikertalainen, kun taas Tapani Kansan ekasta lista-albumista tulee syksyllä kuluneeksi 40 vuotta. Viimeaikaiseen profiiliin nähden Rakkautta on, rauhaa ei näyttäytyy kovin matalalla (34), mutta sijan 40 Timo Kiiskinen lienee tyytyväisempi – hänen edellisestä Top 40 -käynnistään kun on aikaa tasan 15 vuotta.

Pokerinaamasta radiokasvoksi

Noustakseen Music Control -radiolistan ykköseksi Lady Gagan Poker Face tarvitsi sen minkä kaikki muutkin: pääsyn Radio Novan tehosoittoon. No nyt se on tehty, ja estääkseen biisin etenemisen koko vuoden suurimmaksi hitiksi muut yrittäjät tarvitsevat jo aika järeät aseet. (Missäkö viime vuoden suurimpien lista viipyy? Malttakaa, muutama hitti kerää yhä pisteitä. Kolmonen haluaisi vielä syrjäyttää kakkosen.)

Koop Arposen Every Song I Hear on yhtäkkiä lähtenyt soimaan miltei joka taajuudella. Vaikka suurin yksittäinen viikkosoittomäärä on Voicen 23 (joka ei ole paljon), biisi porhalsi 77. sijalta 11:nneksi. Sunrise Avenuen paluuraita The Whole Story harppasi myös odotetusti 37–16. Jo viime lokakuussa latauslistalle ilmestynyt Maria Menan All This Time (Pick Me Up Song) on vasta nyt päässyt radioissa (eli lähinnä Novassa) kunnon vauhtiin ja komeilee kuudentena.

Kunhan puhuu

Suomalaisissa musiikkitoimittajissa aniharvoin yhdistyvät hyvä kirjoitustaito ja miellyttävä puhekyky, ja eritoten radion listaohjelmissa on jo pitkään ollut turha haave kuulla edes juontajaa, joka tajuaisi mitä sanoo. Niinpä onkin kehuttava ja arvostettava ihmistä, joka sekä tietää, puhuu että kirjoittaa ansiokkaasti, vaikka olisi joistakin asioista vahvasti eri mieltä.

James Masterton on kommentoinut Britannian listatapahtumia eri netti-instansseissa toistakymmentä vuotta, nykyisin joka maanantai Yahoon musiikkisivustossa. Mies toimii päätyökseen urheiluaiheisen puheradion tuottajana ja kykenee välittämään ajatuksiaan myös suullisesti. Keskiviikkoisin lähtee levitykseen samasta aiheesta podcast, joka on kuitenkin erikseen toimitettu kokonaisuus – siinä jopa hyödynnetään maanantaisen postauksen lukijakommentteja.

Että voikin pelkkä puhe olla ilo korvalle. Periaatteessa show’hun saisi lisätä lyhyitä musiikkinäytteitä, mutta tuoreimmassa podcastissa Masterton kertoo, miksi ei pidä sitä viisaana. Britanniassahan muusikoiden oikeuksia on monta kertaa puolustettu yli-innostunein ja lyhytnäköisin keinoin, joiden uusin ilmentymä on musiikkivideoiden poistaminen You Tuben brittiversiosta. Tätä proseduuria koskevat Mastertonin kommentit saa tietoonsa nimenomaan podcastista – ei Yahoo-kolumnista.

Pohjanlahti levenee?

No Line on the Horizon on vallannut listakärjen jokseenkin kaikkialla – paitsi Ruotsissa. Siellä U2 kärkkyy jo toista viikkoa kakkosena Larz-Kristerzin takana. Tiedättehän länsinaapurimme toinen toistaan pöljemmin pukeutuvat tanssiorkesterit? Larz-Kristerz voitti sellaisille tarkoitetun Danskampen-televisiokisan.

Ruotsin albumilista on tällä haavaa niin kotimaakeskeinen, että sen Top 30:ssä on vain kaksi samaa nimikettä kuin Suomessa – U2:n lisäksi tietenkin svedujen jumala Bruce Springsteen. Sinkkulistan on perinteiseen tapaan mullistanut maan merkittävin viihdebakkanaali Melodifestivalen eli euroviisukarsinnat, joiden finaali on huomenna ja näkyy suorana myös FST5:ltä.

Suomalaisia ei ole vähään aikaan Ruotsin tilastoissa näkynyt, ja jotkut vientitoivoistamme ovat heittäytyneet ihmeen poissaoleviksi myös kotona. Tajusin esimerkiksi vasta tämän viikon radiolistan ulosputoajia merkatessani, että The Rasmuksen Justify ei ikinä noussut Suomen lataus- tai sinkkulistalle. Saksassa se kuitenkin näyttäytyi sijalla 56.

Paljon levyjä, vähän biisejä

Biisilataus- ja albumimarkkinoiden välillä on paljonkin eroja, mutta tämä pistää nyt silmään eniten: musiikkia julkaistaan ahkerasti ja trafiikki on kova Top 40:ssä, mutta sen kummemmin single- kuin latauslistalla ei ole ainoatakaan uutta tulokasta. Eivätkö mitkään noista albumiuutuuksista sisällä kunnon hittejä, ja siksikö ne putoavat saman tien listalta kiihkeimmän fanikunnan ostoryntäyksen jälkeen?

Jos sinkku- ja albumitilastot kuitenkin yhä korreloivat keskenään edes jotenkin, esikoislevyjään julkaisevien Idols-jannujen tuskin kannattaa pitää platinamyyntejä itsestäänselvyyksinä. Sekä Pete Parkkosen että Koop Arposen ennakkomaistiaisten sijainti on jotain muuta kuin paras mahdollinen – Girl in a Uniform 20:ntenä ja Every Song I Hear juuri sen alapuolella. Music Controlin radiomittauksissa asemat ovat vielä kehnommat.

Jos Peten levy ilmestyi eilen, eikös viimeistään tänään viihdeuutisten olisi pitänyt täyttyä perinteisestä ”päivässä kultaa/platinaa”-hehkutuksesta?

Pronssiputkessa kelpaa uinua

Albumilistan ykköseksi kiivenneen U2:n saavutuksia setvittiin jo viime viikolla, joten siirrytään kiinnostavampaan ilmiöön: Uniklubi on julkaissut neljä studioalbumia, ja neljä kertaa tuloksena on ollut kolmossija! Listaviikot vain ovat huvenneet tasaisesti – saa nähdä, yltääkö Syvään valoon edes viimesyksyisen kokoelman viiteen viikkoon. (Kokoelma rikkoi tuon kolmosketjun piikattuaan 9. sijalla.)

Valtaosa helmi–maaliskuun Top 40 -tulokkaista on poistunut kuvioista saman tien, eikä kovin lupaavalta näytä Uniklubin takanakaan: sekä Risto (7), Profane Omen (9), Nicole (13) että Matthau Mikojan (27) ovat näyttäytyneet aiempine levyineenkin listalla ja jääneet jokainen yhteen listaviikkoon. Loput debytantit Joose Keskitalo (25), FM2000 (28), Raphael Saadiq (29) ja Dacia (36) ovat ensikertalaisia samojen todennäköisyyksien edessä.

Uutuuksien seassa vanhatkin jaksavat kiriä. AC/DC nousi 22–11, Kings of Leon 24–12 ja Suvi Teräsniska uuteen ennätykseen 27–21. Epätyypillisenä on pidettävä myös Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon pientä kohoamista kolmannella listaviikollaan.

Moottorikaupunki on kuuma

Kokoelmalistaamme on jo jonkin aikaa hallinnut kolmois-cd Motown 50, joka tursuaa klassikoita lähinnä hittitehtaan kahden ensimmäisen toimintavuosikymmenen ajoilta. Hienoa. Mutta kuinka moni noista viidestäkymmenestä biisistä ylsi aikoinaan Suomessa listoille? Puolet? Kymmenen?

Ainoastaan yksi, ja sekin aikamoinen ällöke, Lionel Richien ja Diana Rossin duetto Endless Love (1981). Kahdeksan muuta on myöhemmin tilastoitunut covereina: Papa Was a Rollin' Stone, Reach Out I'll Be There, What Becomes of the Brokenhearted, Dancing in the Street, Easy, War, Just My Imagination ja Don't Leave Me This Way.

Ihan noin karusti maamme ei ole kohdellut ihan kaikkea Motown-musiikkia – The Commodoresin single Three Times a Lady (1978) oli melkoinen menestys, ja Stevie Wonder esittäytyi albumilistallamme ”jo” 1973 (Talking Book). Aika irvokasta, että yksi aniharvoista Suomen top teniin yltäneistä Motown-albumeista oli Bruce Willisin If It Don’t Kill You, It Just Makes You Stronger (1989)! 2000-luvulla firman kunniaa on jokseenkin yksinään puolustanut Erykah Badu.

Vastedes säästymme tältäkin

Aika pyytämättä ja yllätyksenä tuli listaekspertti Fred Bronsonin ilmoitus Billboard.comin tuoreimman Chart Beatin päätteeksi: se on loppu nyt. Seuraavana päivänä lukijoiden kysymyksiä käsittelevällä Chart Beat Chat -palstalla saimme jo selityksenkin. Vuodesta 1992 ensin lehteä ja sitten nettiä tilastokommenteillaan elävöittänyt, mitä luultavimmin sivuston luetuimpia tekstejä naputellut gubbe joutui säästökuurin uhriksi.

Tilanteeseen on vaikea imeytyä, koska Suomessa tuntuu absurdilta edes spekuloida tilanteella, että jokin netti-instanssi maksaisi tämäntyyppisen blogin pitämisestä mitään, millä olisi taloudellista merkitystä. Mutta kun katsoo, mitä Billboardin Interact-osastoon kirveen jäljiltä jäi, on pakko ihmetellä prioriteetteja. Bronsonin kuuluisien kirjojenkaan julkaisemisesta ei kuulemma ole enää mitään suunnitelmia.

Toki Bronson on muutamaan brittikollegaansa verrattuna kovin kuivakiskoinen, mutta virtaa ja intoa tuntuu yhä piisaavan. Jollen toissavuonna olisi päiväkaudet kuunnellut työkavereiden valituksia Helsingin euroviisujen huonosta tiedottamisesta ja jollei olisi ollut niin paljon duunia, olisin hakenut miehen käsiini, antanut kirjani ja kiittänyt inspiraatiosta. Just in case: thanks for the inspiration, Mr. Bronson.

Teräksinen kuiskaus

Viime vuoden kesäkuussa julkaistu Suvi Teräsniskan albumi Särkyneiden sydänten tie nousi vasta viime viikolla tähän asti parhaalle listasijalleen, 26:nneksi. Yhteensä Top 40 -viikkoja on nyt 13. Se on myynyt hiljaisen tasaisesti niin kauan, että tähänastisella yhteissummallaan se olisi mahtunut viime vuoden sadan myydyimmän albumin joukkoon. Tuossa ei olisi ihmettelemistä, jos se olisi ollut joulumyynnin aikaankin Top 40:n tuntumassa, mutta tuolloin albumi lymysi jossain 90. sijan kieppeillä.

Vielä erikoisempi roikkuja on albumin raita Hento kuiskaus, joka nousi latauslistalle ensi kerran viime syyskuussa ja samoihin aikoihin radiolistan sijalle 19. Kummastakin on lohjennut merkintöjä näihin päiviin asti, mutta ei huippusijoja. Radiopuolella tuon ymmärtää, koska ainoat varsinaiset kannattajat ovat olleet Iskelmä ja Radio Suomi. Iskelmän kuuntelijalistalla Hento kuiskaus (video) komeilee yhä kolmosena.

Vääryyttä vai viekkautta?

Singlelistan muututtua latauspainotteiseksi muutamat kestomenestyjät ovat joutuneet epävarmalle maaperälle eivätkä itsestäänselvästi kiipeäkään sen paraatipaikoille. Viime aikoina tämän ovat saaneet kokea muun muassa U2 ja CMX, joilla on kummallakin yli kaksikymmentä merkintää Suomen Top 20:ssä. Mutta Depeche Modea eivät formaatit hetkauta: Wrong debytoi tällä viikolla kuudentena.

Brittiveteraanit ovat myös hittien määrässä irkkujen ja suomalaisten edellä – Top 20 -sinkkuja tuli nyt täyteen kolmekymmentä! Niistä 18 saavutti Top 10:n ja kymmenen eteni kärkiviisikkoon, mutta vain yksi ykköseksi (I Feel You 1993). Määrää päivitellessä kannattaa vielä huomioida, että 12 ensimmäistä brittihittiä vuosilta 1981–84 menivät meiltä ohi – kuparisen rikkoi 18. sijalle noussut Shake the Disease (1985).

Rujot huipulla

Vuonna 1991 se alkoi ja 157 listaviikkoa kesti, ja 13 pitkäsoittoa ehti käydä kärkikymmenikössä. Klamydia on lopultakin ensimmäistä kertaa Suomen albumilistan ykkösenä. Kuulostaa poikkeukselliselta, mutta ei sentään ennätykselliseltä. Kari Tapio saavutti toissavuonna listakärjen yli 30 vuoden yrittämisen jälkeen. Pisimpään (255 viikkoa) ilman paalupaikkaa on tilastoissamme seikkaillut Eric Clapton.

Rujoa taidetta myi niin paljon paremmin kuin kolmosena debytoiva U2:n No Line on the Horizon, että jälkimmäisen myöhäisellä julkaisupäivällä ei kannata jossitella. Menköön viikon päästä ykköseksi, jos on mennäkseen. Ennestään bändillä on sellaisia viisi, ja cv näyttäisi ehjemmältä ilman vuosien 1998, 2002 ja 2006 kokoelmia, jotka jäivät sijoille 3, 4 ja 10. Prodigy sai vuoden 2005 kokoelmalla siipeensä vielä komeammin (sija 38), mutta Invaders Must Die nousi nyt kunniakkaasti sijalle 9.

Top 40 tervehtii useaa ensikertalaista, joista Lamb of God loikkasi peräti viidenneksi. Samalla ovenavauksella mukaan pujahtivat Torture Killer (14), tenavatrio Ra (16), Puppa J. (19), Jenny Wilson (37) ja American Idol -voittaja David Cook (39). Viime viikon uutuuksista tipahti taas kuusi saman tien ulos, korkeimmalta Morrissey.

Ääni kulkee kuvan edellä

Retroilua vielä kerta kiellon päälle. TV1:n muutoinkin epätasaiseen Uutishuone-sarjaan ajan henkeä tuoneita musiikkipoimintoja on saanut välillä ihastella, välillä kummastella, ja eilinen jakso meni kakkososastoon. Kesän 1977 tapahtumia taustoittavat biisit taidettiin valita jotain brittiläistä vuosikatsausta selaten huomioimatta sitä, kuinka hitaasti maailmanhitit tuolloin juurtuivat täkäläiseen äänimaisemaan.

Ulkomaisista kappaleista ainoastaan The Stranglersin Peaches oli edes julkaistu (kotimaassaan) jo kuvattuna aikana. Crystal Gaylen Don’t It Make My Brown Eyes Blue nousi jenkkikakkoseksi ja brittiviitoseksi vasta marras–joulukuussa, jolloin ilmestyi myös Hot Chocolaten Put Your Love in Me. Althia & Donnan Uptown Top Rankingista tuli brittiykkönen vasta helmikuussa 1978, ja Suomessa sitä tuskin pystyi tuolloin kuuntelemaan muualta kuin Radio Luxembourgista.

Mikään noista esityksistä ei ollut täällä myöhemminkään hitti. Stranglers ei pitkällä urallaan noussut koskaan Suomen listoille, ja Hot Chocolatekin vain niukasti. Stranglers soi sentään radion rock-ohjelmissa, mutta muut kolme olivat Ylen musiikkipolitiikan väliinputoajia – eivät tarpeeksi juntteja pakkosoittohiteiksi eivätkä tarpeeksi uskottavia toimitettuihin poptuokioihin. Toisaalta ihan hyvä, että Yle edes tätä kautta antaa vaihtoehtoisen kuvan 70s-popista – esimerkiksi Entisten nuorten sävellahjaa kun tunnutaan tekevän tasan samoissa juoksuhaudoissa kuin silloin ennen.

Floppiarvoitus, osa 2

Seitsemän vuoden aikaharppauksella törmäämme tapaukseen Red Box. Syntikkaduolta näyttäneiden, mutta totuttua moniulotteisempien Simon Toulsonin ja Julian Closen single Lean on Me (video) nousi brittikolmoseksi syksyllä 1985. Ilmeisesti WEA:n kanssa oli sovittu albumin teosta vasta näytesinkun jälkeen, sillä follow-upia odotettiin yli vuosi. For America (video) harppasi myös top teniin, joten siitä vain älppäri joulumarkkinoille! Vai tuliko se edes markkinoille? Mille listasijalle? 73.

Red Boxin ja WEA:n sukset olivat tiettävästi tuolloin ehtineet pahasti ristiin, minkä sivustaseuraajakin pystyi järkeilemään. Brittimusahan oli tuolloin USA:ssa erittäin kysyttyä, ja levy-yhtiö halusi eklektisen Lean on Men seuraajaksi jotain "paremmin Amerikalle sopivaa". For America ei ihan ollut sitä, mitä pyydettiin – se teki pilkkaa sekä toiveesta että kohteesta: "Magazines and gasoline and made-in-Taiwan western scenes, will you hear us in the heart of America?"

En muista, miksi itse jätin menemättä Red Box -ostoksille luottomyymälääni Diskeriin – en tainnut hoksata For American ironiaa, tai The Circle and the Square -lp vain jäi tärkeämpien uutuuksien jalkoihin. Kun kolmas sinkku Heart of the Sun (video) floppasi, siirsin duon mielessäni turhat tähdenlennot -mappiin.

Youtube esittelee kuitenkin tämän kasarihaamun varsin vireässä valossa. Sinkut kuulostavat yhä makeilta – samoin näkemyksekäs covervalinta, Buffy Saint Marien Saskatchewan (video). Mojova sympatiabonus vielä siitä, että Saskatchewanissa on sittemmin kuvattu ehdoton sitcom-suosikkini Corner Gas (video). The Circle and the Square julkaistiin lopulta cd:nä jossain päin maailmaa viime syksynä, ja nyt taidan vihdoinkin laittaa sen ostoslistalleni.