Sirkuskoiran ihmetemppu

Niinkin voi käydä ns. singlelistalla, että täysin latausmyyntien ja virtaussoittojen ulkopuolelta mennään ykköseksi. Kiinnostaisi tietää, millainen määrä Mikko Sipolan alle kolmen euron hintaisia Sirkuskoira-cd-singlejä riittää ohittamaan esimerkiksi 250.000 kertaa Spotifyssa soineet biisit. Sirkuskoira tosin noteerataan Spotifyn Viral-tulostuksen kolmossijalla, mutta tuon tilaston muu sisältö on niin kiikkerää, ettei siihen kovin vakavasti voi suhtautua.

Monien legendojen kanssa vuosikymmeniä kitaroinut Esa Pulliainen on lopultakin sooloprojektinsa nimissä viikon korkein albumidebyytti seitsemäntenä. Kanye Westkin nettosi parhaan sijansa (#13) kahden aikaisemman Top 20 -merkinnän jatkoksi. Kokoelmallaan 32:ntena näyttäytyvä Q.stone ei juhli urahuippuaan, mutta edellisestä visiitistä ehti kulua yli 21 vuotta. Tässä välissä Mikko Kuustonen pukkasi tilastoon 11 pitkäsoittoa.

Muutaman viikon aikana Top 50 on vastaanottanut ensikertalaisina useita viime vuosituhannella toimintansa aloittaneita bändejä/muusikoita: Aavikko, Cathedral, Rodney Crowell, Summoning... Trendiä jatkaa nyt 36:ntena amerikkalainen Autopsy, joka perustettiin 26 vuotta sitten ja julkaisi esikoisalbuminsa 1989. The Headless Ritual on tosin vasta kuudes studiolevy, koska yhtye hajosi välillä yli kymmeneksi vuodeksi.

Variöösi 7: Kesähitit 82 (1982)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista heinäkuu 1982

Vaikka Finnlevy edelleen julkaisi Finnhits-sarjaa, tuntui ettei sillä reseptillä enää pärjättäisi K-telin kansainvälisemmälle hittitulitukselle. Yllättäen parempi tulos saatiin käärimällä samaa suomi-iskelmää paketiksi Kesähitit 82. Yllättävää siksikin, että jo aiemmin M&T-yhtiö alkoi julkaista Kesähitit-nimisiä kasettikokoelmia. Saattoiko jopa kärkisija johtua siitä, että listalaatijat epähuomiossa yhdistivat kaimaäänitteiden myynnit?

Kesähitit 82 kelpuutti mukaan pelkkiä lista-artisteja, mutta ei aina vahvimmalla materiaalillaan. Avaukseksi Paula Koivuniemi lauloi Aikaan sinikellojen, vaikka samalta levyltä olisi ollut saatavilla Aikuinen nainen. Myös Kari Tapio, Katri Helena, Tapani Kansa, Frederik ja Markku Aro tarjosivat vaisusti pärjännyttä tai muistiin jäänyttä aineistoa.

1980-luvun iskelmäsukupolvi pani sentään ”parastaan”: Kake Randelinin Tarja, Nisa Sorayan Huone 105 ja Meiju Suvaksen A huu-a heijaa lienevät esittäjiensä muistetuimmasta päästä – samoin Mikko Alatalon Taitaa tulla kesä, vaikka ei listahitiksi noussutkaan. 16-raitaisen levyn päätti saksalainen levytys, Konfettin vahvasti tiputanssivaikutteinen instrumentaali Pussy Pussy eli tässä Kissatanssi. Sitä oli jo keväällä ihmetelty singletilaston 10:ntenä.

Apua ylhäältä

Vaikka Tuomas Kauhasen esikoisalbumi nuljahti 27:nneksi jo toisella listaviikollaan, Enkeli-single on kesän kiistattomia kärkihittejä. Enkä tarkoita vain The Voicen myöntämää kesähittititteliä, vaan biisin sijoittumista sekä latausten, spotify-soittojen että radiosoiton top kolmoseen. Enkelin kertosäkeethän veisaa Kuningasidean laulaja-kitaristi Väinöväinö.

Enkeliteema on auttanut useiden laulujen menestystä kautta vuosien. Suurimmasta päästä mainittakoon Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli, Yön Särkynyt enkeli, Mikko Kuustosen Enkelit lentää sun uniin, Samuli Edelmannin Enkelten tuli, Aki Sirkesalon ja/tai Anne Mattilan Enkeleitä onko heitä, Don Huonojen Suojelusenkeli, Viikatteen Ei enkeleitä... Sen sijaan Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen ei ollut koskaan listahitti.

Isoimmat angel-hitit ovat myös kotimaisia (Nightwishin Wish I Had an Angel, Lovexin Guardian Angel) tai ei-englanninkielisten esittämiä (E-typen Angels Crying, Celine Dionin I’m Your Angel). Muistiin lienevät jääneet myös Eurythmicsin There Must Be an Angel, Robbie Williamsin Angels ja Charonin Little Angel. U2:lla on aiheesta kaksikin hittiä, Angel of Harlem ja If God Will Send His Angels. Kaikkia muita kieliä saa edustaa Eva Dahlgrenin Ängeln i rummet.

Variöösi 6: Reggae Music (1981)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista toukokuu 1981

Vuonna 1981 tv-levyt eivät enää olleet niin isoja ihmeitä, että ne automaattisesti ampaisisivat listakärkeen. Reggae Musicin menestys yllätti siihen nähden, kuinka laiskasti suomalaiset muutoin ostivat reggaeta – tai sen sukulaista, Rockradion runsaasti soittamaa skata. Pakko yhdistää tämä myötätuuli jotenkin siihen, että samaan aikaan maatamme edusti euroviisuissa Riki Sorsan sinkkuykkönen Reggae OK.

Ei sillä, että levyn sisältö olisi musiikillisesti erityisen puhdasoppinen. Grace Jones (Private Life) ja Eddy Grant (Do You Feel My Love) ovat oikeasta maailmankolkasta, mutta tuskin kovin reggaeta – Robert Palmerista (Best of Both Worlds) ja 10cc:stä (Dreadlock Holiday) puhumattakaan. Mutta mitä väliä, jos biisit ovat hyviä ja myötäilevät tunnelmaa. Dreadlock Holidaytä olen tosin aina inhonnut aktiivisesti.

Kokoelman aikahaitari venyi oikeastaan kumpaankin suuntaan. Vastikään listoilla jyllänneen Blondien The Tide Is High’n sijasta kuultiin The Paragonsin ensiversio vuodelta 1967, ja Pirkka-Pekka Peteliuksen Lellelle-suomennoksena tuttu Typically Tropicalin Barbados oli sekin jo kuusivuotias. Toisaalta Mary Maryllä esittäytynyt Inner Circle kohosi suosioomme vasta kymmenen vuotta myöhemmin tv-tunnari Bad Boysin ansiosta.

Reggae Music ei sisällä yhtään esitystä Bob Marleylta, joka kuoli samassa kuussa kuin Suomen ostetuimmat single ja albumi olivat ”reggaelevyjä”. Sattumaako?

Kesähittiyttä jäljellä

Vaikka albumilistan kärkipäässä näkyy useita hittimarkkinoidenkin hallitsijoita kuten ykkösenä jatkava Erin ja kuudentena roikkuva J. Karjalainen, yhä useammin tuntuu siltä, että Top 50:n uutuusryöpsäyksillä on koko ajan vähemmän korrelaatiota siihen, mitkä biisit soivat maassamme eniten. Tämänkin viikon tulokkaista vahvin yhteys radio- ja latauslistoihin on sillä alimmalla, Olly Mursilla (#46).

11:ntenä debytoiva monikansallinen ja moniulottuvuudellinen Studio Killers on toki sekin kerännyt jonkin verran hittipisteitä – tuo biisi eli Jenny on mukana myös viitossijan variöösillä The Voice kesähitti 2013. Vaikka jo perinteeksi muodostunut Voice-tupla tihkuu tuoreita radiosuosikkeja, loppuun on laitettu kuusi aikaisempaa radioaseman kesähittiäänestyksen voittajaa Tytöt tykkää -renkutuksesta alkaen.

Kotimainen Kalmah (#15) sivusi uransa parasta, mutta selvästi tästä tavoitteesta jäivät Sigur Rós (#18) ja Jani & Jetsetters (#38). Blackmore’s Night jatkaa tasaisia pikavisiittejään: 33–38–29–31. Ensikertalaisina näemme skottiduo Boards of Canadan (#28) ja ainakin hahmotasolla Karim Z. Yskowiczin (#33). Jussi Vatasen toinen Putous-rooli Mr. Mallorca pääsi toissavuonna 15:nneksi.

etunimi.sukunimi@sekaannus.fi

Netti, tai tiettyjen tahojen tapa esittää asioita netissä automatisoidusti, vaikuttaa tiedonhakuun monin tavoin. Esimerkiksi virallisen listan ja latauslistan aakkostetuilta artistihakusivuilta pitää etsiä sooloartistit etunimen perusteella totutun sukunimen sijasta, ja kaikki The-alkuiset yhtyeet kasaantuvat T:hen. Nimen variaatioita ei keskitetä, vaan osa Thirty Seconds to Marsin listalevyistä on numeron 30 kohdalla.

Itse arkistoin tietoni vielä perinteisessä järjestyksessä, mutta viime aikoina melko usein on joutunut pohtimaan aakkostusta. Isac Elliot ja Jonne Aaron, mihin kirjaimeen? No I:hin ja J:hin, koska Elliot ja Aaron ovat heidän oikeat toiset etunimensä, vähän kuin Katri Helena. Sen sijaan Kari Tapion olen aina laittanut T:hen Juha Tapion perään, koska miehen oikea nimi oli Kari Tapani Jalkanen. Kirjassani virheellisesti annetaan ymmärtää, että Jones olisi Tom Jonesin eli Thomas Woodwardin toinen etunimi – se on hänen äitinsä tyttönimi.

Don Johnson ja Don Johnson Big Band eivät aakkostu peräkkäin, koska Big Bandissä ei esiinny ketään Don Johnson -nimistä. Samalla tavoin tämän viikon sijalle 49 päätynyt Matti Jurva orkesteri on pelkkä kunnianosoitus 70 vuotta sitten kuolleelle Jurvalle ja sijoitetaan M:n kohdalle. (Nuoremmille: Don Johnson todellakin oli lista-artisti 1980-luvulla.)

Variöösi 5: Popworld (1979)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista helmikuu 1979

Vaikka K-telin räikeät tv-mainokset onnistuivat nakertamaan tajuntaa – viimeksi sarjassa käsitelty ”tisskofaiiö”-mekkala ei unohdu ikinä – niin Popworldin kampanjasta ei ole mitään muistikuvaa. You Tube sisältää paljon näytteitä levy-yhtiön tuonaikaisesta viestintätyylistä, mutta ei suomalaisille syötettyjä sovelluksia.

Popworldin ilmiselvä vetonaula oli levyn aloittava tuore superhitti YMCA. Village Peoplen oma Cruisin’-albumi taisi kärsiä luovutuksesta ja sai katsella kokoelman kantapäitä, vaikka julkaistiinkin aikaisemmin. YMCA oli kuitenkin Popworldin ainoa Suomen single-top 20:ssä näkynyt kappale. Muutama esittäjä näkyi jollakin muulla biisillä: Blondie, Dee D. Jackson, The Motors, Third World...

Ai mutta nyt ymmärrän, Popworld, tässä oli aika monesta eri maasta artisteja. Patrick Juvet Sveitsistä, Clout Etelä-Afrikasta, Plastic Bertrand Belgiasta, Third World Jamaikalta, Alec R. Costandinos Egyptistä. Ruotsia edusti Magnum Bonum uransa ainoalla ykkössinkulla Skateboard, johon jopa tehtiin esi-MTV-aikaan suhteutettuna kansainvälisen tason video, vaikka biisi olikin ruotsinkielinen.

Mutkikas kotimatka

Radiolistan Top 20:ssä on sitten viime katsoman uutta väkeä: Redrama ja A.J. McLean 11:ntenä, Michael Monroe 17:ntenä ja Bruno Mars 19:ntenä. Ballad of the Lower East Side on Monroen uran ylimmäs kiivennyt radiohitti. Koska viime katsomasta on kaksi viikkoa, kerrottakoon että viime viikolla Paramoren Still Into You käväisi 18:ntena ja Isac Elliotin New Way Home viimeinkin 14:ntenä.

Ylivoimaisena lataus/virtaussuosikkina jatkavaa Jossua ei näy sadan soitetuimman joukossa, mutta radiot työstävät ihan omaa megahittiään. Erinin Ei taida tietää tyttöä soitettiin yli 300 kertaa viikossa, mitä en ennen muista nähneeni. Innokkaimpina mainittakoon Metro FM (vimmaiset 68 soittoa), Suomipop (51), Nova (37) ja Aalto (34). Metro veivasi myös listakakkosta (Daft Punkin Get Lucky) 67 kertaa.

Sä osaat ohittaa metallipapat

Neljä peräkkäistä Children of Bodomin varsinaista studioalbumia meni Suomessa ykköseksi, mutta pitkilläkin putkilla on tapana katketa – tällä kertaa Erinin ansiosta. Eikä tulos ole yllätys Erinin menekkiä seuranneille, koska esikoissoolo Hunningollahan vietti 48 albumilistaviikkonsa jälkeen 14 viikkoa midpricetilaston ykkösenä ja 17 viikkoa kakkosena. Ja syytä oli olettaa, että Vain elämää nostaisi laulajattaren kurssia enemmän kuin vaikka Neumannin.

Black Sabbath (#3) on parhaissa asemissaan yli 40 vuoteen, sitten Vol. 4:n kakkossijan. Ozzy Osbourne kävi itsekseen hopeakorokkeella niinkin äskettäin kuin vuonna 2007, mutta sen kummemmin Ozzy (130 listaviikkoa) kuin Sabbath (192 listaviikkoa) ei ole saanut meillä yhtään paalupaikkaa. Black Sabbathin tavoin syksyllä 1970 listauransa aloittanut, nyt 29:ntenä roikkuva Deep Purple pääsi muinoin kahdesti kärkeen.

Taikakuu kohensi tilastohuippunsa 12:nnesta viidenneksi, ja Enkelillään hittilistoilla juhliva Tuomas Kauhanen debytoi 16:ntena. Kaksi lähes 20 vuotta toiminutta kokoonpanoa ensiesittäytyy sijoilla 24 ja 33, itävaltalainen metalliduo (?) Summoning ja elektroniikkapioneeri Aavikko. Tosin Aavikon kuusibiisinen Planet Fun-Fun kuuluisi midprice-listalle, siellä kuudenneksi ilmaantuneen hiphopkaksikko Paperi T & Khidin seuraksi.

Variöösi 4: Disco Fire (1978)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista maaliskuu 1978

Disco-sanan merkitykset esimerkiksi USA:ssa ja Suomessa poikkeavat toisistaan olennaisesti. Suomalaisethan huumaantuivat simppelipoljentoisesta, usein Saksassa tuotetusta hölkästä (Boney M, Baccara) ja vierastivat kaikkea, mitä vähänkään olisi voinut kuvailla sanoilla groove tai funk. Kokoelmien kautta käsitystä saatiin edes hiukan laajennettua.

Ulkomaiset kokoelmat toi maahamme tv-markkinointiin erikoistunut K-tel, joka suosi määrää laadun kustannuksella – äänentoistokin kärsi, kun yhdelle vinyylille survottiin yli tunti musiikkia. Disco Fire sisälsi 18 biisiä, joista vain harva oli meikäläisellä mittapuulla iso hitti. Suosikkimme Boney M, Bonnie Tyler ja Smokiekin olivat edustettuina vieraahkoilla kappaleilla. Levy oli kuitenkin suunnattu pohjoismaisille markkinoille – K-tel tarjosi samalla nimellä muihin maihin eri tavaraa.

Ylläolevista nimistä voi jo päätellä, että disco-nimellä kaupattiin aika monentyylistä musaa - älppärin esimerkiksi päätti Danny Mirrorin balladi I Remember Elvis Presley. Mutta mukaan mahtui sellaistakin tanssitavaraa, josta olisi pitänyt tulla Suomessa hitti, kuten Heatwaven Boogie Nights. Hyvä että se edes tällaisen paketin mukana päätyi aika moniin levyhyllyihin.

Jossulla ei ole toista (radiota)

Latauslistan korkein uutuus on Jonna Tervomaan Minä toivon. Se on myös ainoa uutuus tilaston alimmalla portaalla, mikä kuvaa hyvin viikkovaihtelun vähäisyyttä. Nousijoistakin vain kaksi eteni oikeasti ylemmäs kuin ennen, Robin Thicken, T.I:n ja Pharrellin Blurred Lines (#18) sekä Rihannan ja David Guettan Right Now (#24).

Viikko sitten kärjessä debytoinut Cheekin ja Jukka Pojan Jossu jatkaa odotetusti paikallaan. Kuulin Yle X:n aamujuontajien irvailevan sille, että biisin videota ei soitettu Latauslistan tv-versiossa – ilmeisesti siksi, että kyseessä on väärän mediatalon kesäkumikampanjakappale. En ole vielä saanut uusinta radiolistaa enkä tiedä, pitävätkö muut kanavat yhtä tiukkaa linjaa tämän kiistattoman suurhitin suhteen.

Huomenna voi kuulla Radio Novan kannan – sehän soittaa perjantaisin Spotify-listaa, jonka huipulla Jossu juhlii huiman 302.827 viikkokuuntelun turvin. Luvut paljastava lista on toki nuori ja ennätykset tehty rikottaviksi, mutta kolmeasataatuhatta voinee pitää jo jonkinlaisena haamurajana, jollaista ei ihan joka viikko todisteta – tai mistä minä tiedän, satatuhatta ei nytkään niitä top teniin.

Variöösi 3: Superhumpat (1977)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista marraskuu 1977

1970-luvun jälkipuoliskolla etenkin itäisessä Suomessa sikisi humppabuumi, jonka huippua edustivat vuonna 1977 Mutkattomien listajyrä Jätkän humppa ja Lappeenrannassa järjestetyt ensimmäiset humppafestivaalit. Ruusuja hopeamaljassa -valssilla supersuosikiksi noussut Erkki Junkkarinen hyppäsi humppavaunuun muun muassa hiteillä Lappeenrantaan ja Kuusamoon.

Finnlevy yhdisti kaksi magneettia, humpan ja tv-kampanjan tuotteeksi Superhumpat, mutta sisältö ei ollut se odotetuin: tanssimusiikin sekalaista parhaimmistoa Fazer-arkistosta, iäkkäimpänä Olavi Virran Eva vuodelta 1959. Seassa oli humppaklassikoita kuten Eino Grönin Tulipunaruusut (1961) ja Teijo Joutselan Odessa (1971), mutta myös esimerkiksi Pauli Räsäsen hidas tango/mikälie Kotkan ruusu (1969).

Jätkän humppa ja Kuusamoon pääsivät sentään mukaan, vaikkakin Raimo Piipposen kierrättäminä. PSO:lle menestyslevynsä tehneeltä Junkkariselta kaivettiin esille vuonna 1970 levytetty Vesivehmaan jenkka. Superhumpat ei saanut jatko-osaa eikä juuri tarjoa tietoa itsestään internetissä. Näin esimerkiksi discogs.com: ”We couldn't find anything for superhumpat. Did you mean superhuman?”

Kovaääninen kesä

Touko-kesäkuun vaihde oli yllättävän monen rocknimen mielestä hyvä ajankohta uudelle albumille, ja oikeassahan näyttävät olleen – sijoitusparannuksia aimo liuta. Ylimpänä debytoinut Queens of the Stone Age jatkoi kerta kerralta kohenevaa numeroketjuaan: 11–8–6–2. Samaan aikaan albumien listaviikot ovat vähentyneet, mutta eiköhän Like Clockwork ainakin samat kolme viikkoa jaksa kuin edeltäjä Era vulgaris (2007).

Myös Megadeth (#4) ja Alice in Chains (#6) ryhdistäytyivät edellisistä kerroistaan. Ainoa The Devil Put Dinosaurs Hereä korkeammalla nähty Alice in Chains -julkaisu on puolituntinen minialbumi Jar of Flies (#3, 1994). Hämeenlinnalainen Cardiant (#11) ylsi kolmannella levyllään Top 50:n ensikertalaiseksi, ja Dark Tranquillity (#15) petrasi sijaennätystään yhdellä pykälällä.

Emmylou Harris tekaisi tilastoknopin jo edellisellä käynnillään (2006) palattuaan albumilistalle 28 vuoden tauolta. Nyt hän nosti mukanaan 24:nneksi Rodney Crowellin, joka on 62-vuotiaana ensimmäistä kertaa Suomen listoilla. Ihmettelen tähänastista sijoittumattomuutta, koska esimerkiksi Radio City soitti kulta-aikoinaan tätä Johnny Cashin ex-vävyä niin paljon, että yhä lukiessani jostain nimen Rodney Crowell se kaikuu päässäni Ari Taposen äänellä.

Variöösi 2: Finnhits (1975)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista maaliskuu 1975

Kahdeksan kirjainta, joita on niin ihana vihata. Finnhits lienee pophistoriaamme eniten vääristänyt käsite. Se mielletään joksikin Motown-tyyppiseksi hittihautomoksi, vaikka se ei luonut mitään uutta eikä synnyttänyt tähtiä. Valtaosa finnhits-biiseistä oli ulkomaisia sävellyksiä, ja tuohon nimeen takertunut nostalgiaräkä estää monia näkemästä, että kyseessä oli tasan yhtä itseisarvoton bonusrahastusprojekti kuin muutkin variöösijatkumot.

Toisaalta Finnhitsin tv-mainokset olivat jotain uutta ja ikimuistoista: iskelmämusiikkiko kalliin promootiokampanjan arvoista? (Kaikenlainen tv-mainontahan oli kahden kanavan aikakaudella iso panostus.) Ja sen ehkä voi nähdä opettaneen suomalaisia ostamaan iskelmäalbumeita, koska monen vakiintuneenkin tähden lp:t alkoivat kadota hyllyiltä uuteen tahtiin. Sarjan ensimmäisiä osia tunnutaan myös säästetyn myöhempien sukupolvien ulottuville muita ajan äänitteitä hartaammin.

Eka Finnlevyn julkaisema Finnhits ammensi melko pitkältä aikaväliltä, vanhin kappale (Kirkan Mamy Blue) oli yli kolmen vuoden takaa. Se selvästi suosituin, 150 000 kpl myynyt syksyn 1975 kakkososa harrasti samaa – Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen on vuodelta 1972. Vaikka osat 3-5 olivat ajankohtaisuudeltaan ja hittipitoisuudeltaan vahvempia, menekki alkoi väkisinkin laantua.

Huhtikuussa 1978 ilmestynyt 7. osa oli viimeinen Finnhits-listaykkönen. Ei auttanut, vaikka välillä sekaan päässeet korvike-esittäjät kitkettiin ja vuosikymmenen vaihduttua lanseerattiin nimike 80-luvun Finnhits. Mikä korvike? No esimerkiksi EMIn artisti Marion esitti itse kakkososan avaavan El Bimbon, mutta myöhemmin Kylähäät ja Rakkaus on hellyyttä kuultiin finnlevyläisten versioimina. 9. osassa Marion lauloi taas Senorita por favoria. Samalle levylle oli eksynyt myös belgialainen Francis Goya!

Suosionsa huipulla Finnhits olisi voitu valjastaa uusien kykyjen lanseeraukseen, mutta vähiin se jäi. Kolmososassa 15 kiistattoman hitin sekaan ujutettiin ennenkuulumaton Gulliver-yhtye, jonka eka singlekin julkaistiin vasta myöhemmin. Ehkä myös noilla korvikkeilla yritettiin nostaa esiin tuntemattomuuksia – yllämäinitun Rakkaus on hellyyttä -version tulkitsija Päivi Vesalainen kyllä jäikin tuntemattomaksi.

Joku roti

On tietysti harmi, etteivät Nielsen-radiolistan tiedot ole paremmin esillä netissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tämän blogin numeronmuruset pitää saman tien lakaista esille wikipediaan. Eilen illallakin mainitsemani Anna Puun ja Antti Tuiskun alhaiset sijoitukset ilmestyivät sinne saman tien.

Mikäkö vika tässä? Muun muassa se, että jos mainitsen täällä jonkin biisin sijaluvun, niin sen jälkeen minun pitäisi mainita joka ikinen kerta, kun sijaluku kohenee, jotta Wikipediaan ei jäisi väärää tietoa. Väärä tieto kun on linkitetty tänne ja joskus jopa minun nimelläni. Itse en mene sinne sorkkimaan, koska siitä sorkkimisesta ei tulisi loppua.

Case in point: Isac Elliot. New Way Home on seikkaillut radiolistalla edestakaisin ja parantanut aikaisempaa merkintäänsä ties kuinka monta kertaa. Wikipedia-sijaksi sille on merkitty täällä joskus mainittu 37, joka vanheni ajat sitten. Se on edelleenkin ylempänä. En sano, kuinka ylhäällä, koska parempi olisi poistaa sieltä kaikki Top 20:n alle jääneet sijoitukset. Kiitos mielenkiinnosta.

Levottomasta tiedottomaksi

Vauhdikas vuosi tytöllä – taas radiokärjessä, kun Erinin Ei taida tietää tyttö hyppäsi huipulle jo toisella listaviikollaan. Levoton tyttöhän hallitsi tilastoa neljä viikkoa helmi-maaliskuussa. Erin ei ole ennen yltänyt ykköseksi soolona tai Nylon Beatin osana, mutta Laura Närhen vieraana kylläkin viime syksynä.

Keskenkasvuiset maskuliinit eivät kiinnosta radioita samalla tavoin, sillä Anna Puun Nuori Loiri on hyytynyt sijalle 63. Jonkinlaisesta periksiantamisesta kertoo se, että edellinen puusingle Säännöt rakkaudelle palasi 40 soitetuimman joukkoon. Samantyylisesti takeltelee Antti Tuiskun Jää tai mee, joka on jo laskussa käytyään vain 60:ntenä.

Ehkä enemmän kuin koskaan (jotkut) muutkin radiot tuntevat painetta soittaa Yle X:n kesäkumibiisiä. Katso vasemmalta: Cheekin ja Jukka Pojan Jossu singahti oitis Spotifyn 6. soitetuimmaksi. Some-vesilasi on puolestaan myrskynnyt biisin oletetusta slutshaming-lyriikasta. Minä olen ihmetellyt sen ”ideaa”, josta tekijät radiossa puhuivat ja Elastinenkin kertoi pyöritelleensä sitä.

”Idea” siis on muuttaa vanha Taikapeili-hitti Jos sulla on toinen muotoon Jossulla on toinen. Voin kertoa, että se on yhtä vanha kuin itse hittikin. Keväällä 1994 Taikapeili kävi tuoreeltaan esittäytymässä Showmaster-tapahtumassa eli dj-mestaruuskilpailussa, jossa ainakin yksi levynkääntäjä heitti tuota Jossu-läppää – sopihan se sinne muiden vitsivainajien sekaan. Tiedän, koska tuomariston jäsenenä jouduin kuuntelemaan kaikki esitykset.

Nuori, vaan ei nuorin

Isac Elliot nousi yllättävänkin selvästi viikon kovimmaksi albumiuutuudeksi, kun Elokuu hyytyi kahdeksanneksi. Kuten seuraavasta laskelmasta näkyy, heppu on listahistoriamme toiseksi nuorin ykkössijan saavuttanut sooloartisti. Kärkikympissä yhdeksän suomalaista, onko se hyvä vai huono asia?

1. Jonna (Tervomaa) 11 v 4 kk (1984)
2. Isac Elliot 12 v 5 kk (2013)
3. Robin 14 v 2 kk (2012)
4. Pikku G 16 v 4 kk (2003)
5. Anna Abreu 17 v 6 kk (2007)
6. Carola Häggkvist 17 v 8 kk (1984)
7. Vicky (Virve Rosti) 17 v 10 kk (1976)
8. Diandra 17 v 11 kk (2012)
9. Kirka 18 v 6 kk (1969)
10. Pete Parkkonen 19 v 1 kk (2009)

12:ntena Wrote a Song for Everyonella näyttäytyvä John Fogerty ei ihan voi ylpeillä Top 10 -sijoista kuudella vuosikymmenellä. 1960-lukukin jäi täpärälle, kun hänen Creedence Clearwater Revival -bändinsä eka listamerkintä Green River ylsi 11:nneksi lokakuussa 1969. Ykköseksi mies on mennyt kahdesti CCR:n riveissä ja kerran soolona (Blue Moon Swamp 1997).

Pohjasijojakin jaettiin tutuhkoille nimille, kun ekassa The Voice of Finlandissa kakkoseksi sijoitettu Saara Aalto debytoi lopulta 43:ntena ja Yölinnun entisistä jäsenistä koostuva Lemmenklaani 47:ntenä. Jos yhtyeen nimi kalskahtaa jotenkin tutulta, niin aiemmin 2000-luvulla listamerkintöjä on rekisteröity kokoonpanoille Lemmenkipeet, Lemmenpyssyt ja Korpiklaani.

Variöösi 1: Huipulla (1972)

Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.

Jo vuonna 1959 aloitetun Finnlevyn Toivekonsertti-sarjan osia oli näkynyt albumilistalla pitkin 1960-luvun loppua, mutta ensimmäisenä myydyimmät artistialbumit pystyi päihittämään Scandian Huipulla maaliskuussa 1972. Se pysytteli listalla kuusi kuukautta, mikä on variöösille pitkä aika.

Huipulla oli oikeastaan kahdeksan singleä peräkkäin, eli tuoreehko a- ja b-puoli kahdeksalta Scandia-artistilta: Kirka, Eija Merilä, Tapani Kansa, Mimmi Mustakallio, Danny, Petri & Pettersson Brass, Muska ja Arto Sotavalta. Joka ikinen levytys oli ulkomainen käännöskappale, ja jokainen noista kahdeksasta a-puolesta oli singlelistahitti itsekseen ja/tai alkuperäisversiona.

Parhaiten pärjäsivät/muistetaan kenties Petterssonien Maalaismaisema, Kirkan Mamy Blue ja Eija Merilän Luvannut en ruusutarhaa – Tapani Kansan Rakkaustarina jäi Fredin version varjoon. Läsnäololtaan tärkein taisi olla Muskan Kirjoita postikorttiin / Hei on meillä bailut, koska biisejä ei muutoin julkaistu lp-muodossa. Muskan esikoisalbumi tehtiin vasta Love Recordsin suojissa 1973.

Huipulla-konseptia jatkettiin hiljalleen hiipuvin tuloksin, eikä käyrää nostanut edes artistimäärän tuplaaminen b-puolten kustannuksella. Ilmeisesti Finnhits-huuman imussa Huipulla 10 kiipesi euroviisuteemoineen kärjen tuntumaan keväällä 1976, mutta elpyminen jäi hetkelliseksi.