tiistai 31. tammikuuta 2012

Hittivuosi yskähtelee käyntiin

Albumilistan kärkipää tuskin paljon kääntää kylkeään ennen kuin uusi Stamina ehtii mukaan runsaan parin viikon päästä, mutta radiolista sentään liikehtii sesongista toiseen. Top 20:een otettiin tänään loikkia aika alhaalta: jo elokuussa singlelistalla käynyt David Guetta ft Sian Titanium 44–12 ja Chisun Tie 40–17. Vielä paljon alempaa ihan tuntumaan ilmaantui Elokuun Soutaa huopaa (94–21).

Valoisin tulevaisuus lienee silti Laura Närhen versiolla Tehosekoitin-hiturista Hetken tie on kevyt (69–18). Se on näet lähtenyt soimaan lähes koko asemaskaalalla NRJ:stä Iskelmään. Alkuperäinen ei ilmestyessään keväällä 2002 yltänyt kuin 50 hittiä -listan sijalle 30, mutta latausaikana vuoden 2008 lopulla se löydettiin singletilaston kolmanneksi. Biisin säveltänyt Matti Mikkolahan toimii nykyisin Närhi-levyjen tuottajana.

Korkeimpien Top 100 -tulokkaiden esittäjillä on noin 50 vuotta ikäeroa, eikä kannatus tainnut tulla ihan samoilta radioilta: Bruce Springsteenin We Take Care of Our Own debytoi 30:ntenä ja Robinin Frontside Ollie 38:ntena. Springsteenillä on radiolista-aikakaudella ollut vain yksi kunnon hitti – ensimmäisten Suomen-keikkojen kunniaksi Waitin’ on a Sunny Day nousi seitsemänneksi kesäkuussa 2003.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tuhat tulimmaista

Aloitin Listablogin runsaat neljä vuotta sitten, ja tämä on tuhannes postaus. Sattuman kautta normaalirytmi osui niin, että saan juhlia tuhannuutta omana syntymäpäivänäni. Kommentteja on tullut yhteensä 1690. Kiitos lukijoille kannatuksesta.

Olen koko tuon ajan jostain syystä kirjoittanut kaikki kotikoneella tekemäni tekstit samaan tiedostoon. Kyllä sitä jaksaa yhä läppäri pyörittää, vaikka matskua on yli 970.000 merkkiä ja 632 sivua. Päivityksiä on tehty melko paljon muiltakin koneilta, joten kokonaismerkkimäärä on reilusti yli miljoonan. Time well wasted, kuten viisaammilla on tapana sanoa.

torstai 26. tammikuuta 2012

Sulle pysti, mulle myynti

Vaikka You Tube -lataukset ovat jyrkästi harvenemaan päin ja radio vaikenee, Robinin Frontside Ollie kiipesi singlelistan kärkeen. Promootiokäynti nosti myös aiemmin vain latauslistan pohjilla käyneen Emeli Sandén Daddyn viidenneksi. Näkyvimmin skotti esiintyi perjantain Emma-gaalassa, ja vain tunti myöhemmin saatiin lisää FST/SVT:n Skavlanissa.

Emma-voittajat Jukka Poika ja Tuure Kilpeläinen palasivat myös täpärästi latauslistalle, mutta gaalan vaikutus albumimyyntiin jatkuu perinteisen olemattomana. Päinvastoin ne ehdokkaat näyttävät nousevan, joita ei palkittu tai päästetty esiintymään: Erin, Suvi Teräsniska, Juha Tapio, Topi Sorsakoski...

Kahden paalupaikan jälkeen Herra Ylppö ja Ihmiset debytoi albumitilaston kakkosena Adelen takana. Mies ja nainen ei saanut seurakseen kuin yhden tulokkaan, kun aiemmin Top 10:ssäkin pistäytynyt Lamb of God ilmaantui nihkeästi sijalle 46. Lähes vuosi sitten viikon ajan listalla viihtynyt Mirel Wagner palasi arvatenkin Nyt-liitteen hehkujutun siivittämänä 23:nneksi.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Biisien välisestä tunnettuudesta


Paria uutista pitänee kommentoida. Tai ei tässä mitään erityistä ole tarkoitus sanoa Musiikkituottajien vuosimyyntiraportista, katsokaa ja havainnoikaa. Mutta Ultra Bran paluukonsertin uutisoinnissa kiinnittyi huomio johonkin.

Ainakin Helsingin Sanomat, Iltalehti, MTV3 ja Nelonen katsoivat parhaaksi luetella yhtyeen (mielestään) tunnetuimpia kappaleita. Toistuvia mainintoja saivat Sinä lähdit pois (4), Minä suojelen sinua kaikelta (4), Savanni nukahtaa (2) ja Vesireittejä (2). Kolme ensimmäistä on peräisin kakkosalbumilta Kroketti (1997), joka roikkui Top 40:ssä 90 viikkoa.

Aika eri valikoima kuitenkin puskisi esiin, jos katsoisi Ultra Bran lista-, radio- ja myyntisaavutuksia. Kahdesta kultasinglestä Heikko valo sai yhden ja Villiviini nolla mainintaa. Radiolistan ykkönen Jäätelöauto lueteltiin kerran, samoin sekä singlenä että radiossa jyrännyt Tyttöjen välisestä ystävyydestä. Tosin jos jollekulle on tarpeen kertoa tunnetuimmat biisit, ei kannatakaan valita sellaista, jonka nimeä ei mainita laulussa.

En siis ole irvimässä toimittajien näppituntumalle – heidän poimimansa biisit näkyvät myös Spotifyssa kuunnelluimpina. Totean vain, että Ultra Bra oli aikoinaan radiolle ja muullekin medialle vaikea bändi. Noista kolmesta Kroketti-raidasta yksi pääsi Radio Suomen, yksi Radiomafian ja yksi tietääkseni ei minkään radion soittolistalle.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Pelipojan paluu

Radiolistan tämänviikkoiset muutokset ovat pieniä: Nickelbackin When We Stand Together palasi ykköseksi ja Herra Ylppö & Ihmisten Mustat hevoset eteni kolmanneksi. Enemmän kiinnostavat poissaolijat. Isojen levyfirmojen julkaisut käsittääkseni päätyvät mittauskoneistoon liki automaattisesti, mutta voiko pitää paikkansa, että Frontside Ollie (Universal) ei menneen viikon aikana soinut Top 100 -sijoituksen edestä?

Todennäköinen koneistosta puuttuva listalle kuuluja on Timo Pieni Huijauksen Pleiboi (Rähinä), jota kuulee ainakin Yle X:n, The Voicen ja NRJ:n rotaatiossa. Singlelistan viidestoista sämplää kertosäkeekseen Ann Christinen biisiä Playboy (1966), joka aikanaan sijoittui Suomen euroviisuedustajana kymmenenneksi ja singlelistalla kahdeksanneksi.

Ennen Pleiboita tilastossa ei ole koskaan nähty biisiä, joka lainailisi tai kierrättäisi euroviisujen Suomen kilpailukappaletta. Viisi vuotta sitten The Ratzz julkaisi Top 10 -albumin Hard Ratzz Hallelujah, mutta sen pramealla tietokoneanimaatiolla ryyditetty nimiraita ei menestynyt singlenä – kuten eivät muutkaan tuolloiset Hard Rock Hallelujah -väännökset.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Suosiota vai uteliaisuutta?

Kohu-Robinin kohubiisi Frontside Ollie ei ihan pystynyt lunastamaan kohuaasemaansa singlelistalla, vaan debytoi vasta viidentenä. Sekin on toki kotimaiselle tulokkaalle harvinainen sijoitus, mutta ristiriidassa ”päivässä Itunesin kärkeen” -hehkutuksen kanssa. Spotifyn soitetuimpiin biisi ei vielä ehtinyt.

Vaikka You Tuben miljoonalukemat toki häkellyttävät, videon tasaväkiset pitää/ei pidä -merkinnät auttavat muistamaan, kuinka erilaisessa motivaatiomaailmassa siellä liikutaan maksullisiin musiikkipalveluihin verrattuna. Videosivustoillahan keräävät klikkauksia kaiken maailman toisiaan purevat vauvat, eikä tuollaista paljolti uteliaisuuden ohjailemaa liikennettä voi suoraan julistaa todisteeksi musiikillisesta menestyksestä.

Rinnastukset Justin Bieberiin myös onnahtelevat molemmilla jaloilla. Vähättelevä vertaaminen kansainvälisesti tunnetun tähden vuosien saatossa keräämiin latauksiin on älytöntä, kun kukaan ei voi millään tasolla edes arvioida suomalaisfanien osuutta kokonaislukemista. Robin ohitti listasijoituksellaan jo nyt kanadalaisen, joka ei ole netonnut Suomessa yhtään Top 20 -sinkkua.

Seuraamisen arvoista Robin-kuviossa on se, että häntä voi pitää ensimmäisenä suomalaisena ennen äänenmurrosta läpilyöneenä poikapoptähtenä. Yleensä jostain syystä hänenkaltaistensa ääni muuttuu murrosiässä aika vähän, mutta entä jos Robin jonain aamuna huomaa muuttuneensa Suomen Justin Bieberistä vaikkapa Suomen Barry Whiteksi?

torstai 19. tammikuuta 2012

Kapseli kurkun korkeudella

Taukoa pitänyt Sydän, sydän jatkoi siitä, mihin neljä vuotta sitten (Usko itseesi, #14) albumilistalla jäi: Kapseli on viikon korkein uutuus 10:ntenä. Pikku yllätys siihen nähden, että Tuomas Skopan lievää kohuakin herättänyt soololevy ei tilastoitunut lainkaan. Muut uutuudet Lord Vicar (#41) ja Gambit (#50) ovat listalla ensi- ja albumintekijänä toiskertalaisia. Nykyisin suomeksi rappaavalla Gambitilla on yksi englanninkielinen singlehitti vuodelta 2005.

Pari levyä (Amy Winehouse #18, The Black Keys #28) kiipesi tähän asti parhaisiin asemiinsa, ja Tuure Kilpeläinen (#5) palasi sivuamaan syyskuista debyyttisijoitustaan. Melkoisen loikan (24–8) otti n Kiitos ja kunnia, jonka tähän asti voi sanoa menestyneen hieman alle odotusten. Ainakin Olli Lindholm puhui muinoin radiohaastattelussa vakaalla nuotilla ykköseksi noususta sen jälkeenkin, kun sai kuulla juhlakokoelman debytoineen kolmossijalla (josta se ei noussut).

tiistai 17. tammikuuta 2012

Syksy syrjäytti joulun

Radiolistan kovin nousija (40–16) on kaivettu oudon kiven alta: jo lokakuussa Syksyn sävelessä kilpaillut Stina Girsin Anna mun mennä soi etenkin Radio Novassa. Se on koko Top 100:n ainoa Idols-kilpailijan esittämä hitti – jos jätetään huomiotta se, että pohjasijoilla usein kuplivien ”klassikkojen” seassa on Anna Puun kolmevuotias C'est la vie. Antti Tuiskun Rukous koki joulukohtalon, vaikka siinä ei joulusta puhutakaan.

Siinä suhteessa puutostila on merkittävä, että tähänastiset viisi Idols-kisaa ovat poikineet kahdeksan vuoden aikana radiolistan 20 soitetuimman joukkoon jo 77 biisiä. Tuotantokausittain hitit voidaan jakaa näin: ensimmäisen kisaajat tekivät niistä 37, toisen 10, kolmannen 19, neljännen 9 ja viidennen vain kaksi – toinen niistä oli Martti Saarisen Kaipaus nousee siivilleen.

Nimiä, nimiä! No, tässä paremmuusjärjestys: Hanna Pakarinen 12 radiohittiä, Jani Wickholm 11, Antti Tuisku 11, Anna Abreu 10, Katri Ylander 9, Ari Koivunen 4, Kristiina Brask 4, Anna Puu 4, Christian Forss 3, Koop Arponen 3, Pete Parkkonen 2, Ilkka Jääskeläinen 1, Kristian Meurman 1, Martti Saarinen 1, Stina Girs 1.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Raivasimme tietä Klabbille

Sarakkeita katsoessa Suomen albumilistan ruhtinaat ovat Kari Tapion Laulaja 1945–2010 ja Adelen 21 – listaykkösiä, joilla pian tulee vuosi täyteen Top 50:ssä. Mutta levyalen ansiosta seassa on melkoisesti iäkkäämpiäkin ykkösiä: Wigwamin Nuclear Nightclub johti listaa vuonna 1975 ja The Beatlesin Abbey Road vuonna 1969. Mukana on myös kaikkien aikojen ensimmäinen ykkösalbumimme Rubber Soul tammikuulta 1966 – pistä siitä sitten paremmaksi.

Entisiä ykkösiä on toki lisääkin ja vielä enemmän artisteja, jotka jossain uransa vaiheessa ovat saavuttaneet paalupaikan. Yllättävän moni teki sen ennen Kari Tapiota – yllätys piilee siinä, että Tapio saavutti terävimmän kärjen vasta viikolla 17/2007. Kaikkien näiden Top 50 -artistien (Beatlesin ja Wigwamin lisäksi) ensikokemus ykkösyydestä ajoittuu kauemmas historiaan:
Eppu Normaali – 1980
– 1983
Topi Sorsakoski & Agents – 1986
Samuli Edelmann – 1991
Topi Sorsakoski – 1991
Popeda – 1992
Kaija Koo – 1993
Red Hot Chili Peppers – 1995
Smurffit – 1996
(Erin/Nylon Beat – 1999)
Petri Nygård – 2000
Nightwish – 2000
Rammstein – 2004
Coldplay – 2005

lauantai 14. tammikuuta 2012

Floppimörkö vai hittikeiju?


Mainitaan vielä yksi alkuvuoden ilmiö, jonka Levyale on viime vuosina peittänyt alleen: hiljainen julkaisumiljöö avaa sauman myöhästyneelle listaläpimurrolle, jolla lopulta saadaan tilastollista katetta hitaasti kehittyneelle media- ja fanikuhinalle. Jos vanhalla luonnonlailla on tammikuussa 2012 mitään virkaa, tyylipuhtain vitkadebytantti joko single- tai albumilistalle olisi Skrillex.

Scary Monsters and Nice Sprites julkaistiin jo syksyllä 2010, mutta on paraikaa Suomen Spotifyn 12. soitetuin albumi. Losangelesilaisen dubstep-hepun biisejä on sadan soitetuimman joukossa neljä, joista parhaiten sijoittuu First of the Year niin ikään 12:nneksi. Trendimedian lisäksi bisneksen syvä ydinkin on hyväksynyt Skrillexin niin, että nimesi hänet parhaan uuden artistin Grammy-ehdokkaaksi.

Tähän kajahtaa tietysti se fraasivanhus, että kohdeyleisö ei osta levyjä eikä maksa latauksistaan. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa Skrillexillä on kaksi Top 20 -singleä, miksei meilläkin? Jos biisillä on 57 miljoonaa soittokertaa You Tubessa kuten Scary-levyn nimiraidalla, niin tyylilajista riippumatta se on tähän asti heijastunut jotenkin myös myyntiin. Tähän asti.

torstai 12. tammikuuta 2012

Tammikuun kruunu


Vuosia sitten Rumban listapalstaa kootessani loin laskentapohjan, jolla sijaluvuista ja vuodenaikakertoimista sai koostettua kohtalaisen toimivan albumivuosilistan, kun myyntilukuja ei ollut tarjolla. Käytän sitä rajallisesti edelleenkin täällä keväisin julkaistavan hittivuosilistan pisteyttämiseen, mutta ajan siihen vain ne levyt, joilla on singlehittejä.

Viime vuodelta tuo taulukko näyttää musertavaa ylivoimaa Adelelle: 21 keräsi pisteitä yli tuplaten kakkoseen Chisuun verrattuna. Maahantuoja Playground on kuitenkin pysynyt kesäisen kultalevyn jälkeen hiljaa levyn tukkumenekistä – lähiviikkoina Musiikkituottajien vuosilista paljastanee saldon. 21 jatkaa sitä perinnettä, että vuosimyyntiä hallinnut julkaisu palaa tammikuussa ykköseksi. Samoin tekivät muun muassa Bomfunk MC’sin In Stereo (1999/2000) ja Anssi Kelan Nummela (2001/2002).

Alkuvuosi tuo myös listayllätyksiä, nyt sijalle 14 nimellä Hillbilly Flatbox. Albumi sisältää biisejä toissavuonna 25:ntenä käyneeltä amerikkalaiselta Hillbilly Casinolta ja kahdelta turkulaiselta rockabillybändiltä, joiden nimet ovat Flatbroke Trio ja Shoebox Revue. 38:ntena tekee ensiesiintymisensä tilastossa jenkkiduo The Black Keys yhdeksännellä albumillaan El Camino.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Mies murtui, hevonen ei


Chisun Kohtalon oma soi radioissamme yhä yhtä tiuhaan kuin seitsemän ykkösviikkonsa aikana, mutta silti sen ohi radiolistalla meni Nickelbackin When We Stand Together. Nickelback on neljäs kanadalainen esiintyjä Suomen radioykkösenä. Yksi on helppo arvata – Celine Dion meni kärkeen neljällä biisillä – mutta muut ehkä eivät: K-maro (Femme Like U 2005) ja Simple Plan (When I’m Gone 2008).

When We Stand Together kerää ahdistavan runsasta soittoa usealla taajuudella: Aalto 42 kertaa viikossa, The Voice 41, NRJ 37, Nova 33. Viikon kovimpien nousijoiden olennainen avittaja oli Novan soittolistalle pääsy: Haloo Helsingin Jos mun pokka pettää 22–5, Taio Cruzin & Flo Ridan Hangover 16–6 ja Herra Ylpön & Ihmisten Mustat hevoset 66–11. Edellinen ylppömaistiainen Mies murtuu ei tainnut soida kuin Yle X:ssä.

Nuorisokanavat eivät vielä käyttäneetkään kalenterigiljotiiniaan Lord Estin Vuosi vaihtuu -hittiin, vaan antoivat sen soida sijan 20 edestä. Tuure Kilpeläisen Ystävänpäivä vajosi kuutossijalta 15:nneksi, mutta mitä sille mahtaa tapahtua runsaan kuukauden kuluttua?

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vuosi eri kulmista


Vaikka olen lisännyt linkit vasemman palstan viidenteen laatikkoon, haluan näin vuosilista-aikana erikseen korostaa, että tilastoja kootaan ja syynätään myös muissa suomalaisissa blogeissa. Asialla kommenttiosioista tutut nimet: Markus kirjoittaa britti- ja jenkkilistoista suomeksi, Kai maailman listoista englanniksi ja Pulina Spotifysta suomeksi.

Vaikka tonttijako toimii, sen on hyvä myös vähän risteytyä, ja esimerkiksi minun pitää alkaneena vuonna huomioida Spotify paremmin. Juu vanhat argumentit pätevät edelleen sitä vastaan (puutteelliset valikoimat ja soittolistojen taustatiedot, saman äänitteen eri julkaisumuotoja ei yhdistetä listalaskennassa ym), mutta kulutusmassa on kasvanut niin suureksi, että se kiehtoo. Spotify on kiistaton osa hittiyden käsitettä.

Spotify-listojen luulisi voivan paremmin kuvata myös vanhojen klassikoiden suosiota, koska ne eivät mittaa ostamista, vaan jatkuvaa kulutusta. Mutta jos biisi löytyy palvelusta osana jopa 30 eri äänitettä ja näiden jokaisen kuuntelut mitataan erikseen, kilpailu 1–2 muodossa julkaistuja uutuushittejä vastaan on lievästi sanoen epäsuhtainen.

Vanhoista hiteistä on palvelussa myös valtavasti coverversioita, jotka keräävät kosolti ”harhaklikkauksia” – eiväthän kaikki kuuntelijat tiedä (alkuperäis)esittäjien nimiä. Entä biisit, joiden alkuperäistä Spotify ei pysty tarjoamaan? Katsokaapa vaikka Stairway to Heavenin tai Happy Xmas (War Is Over)in huimanmittaisia covervalikoimia. Noita katsoessa toivoo ehkä kaikkein hartaimmin saavansa kunnon tietoa todellisista kuunteluluvuista.

torstai 5. tammikuuta 2012

Vaikka vai koska?

Levyaleviikko herättää yleensä monenlaisia tilastodebatteja, mutta nyt löytyy oikeastaan vain yksi puheenaihe. Erinin Hunningolla teki listansisäisen nousuennätyksen, 46. sijalta neljänneksi, vaikka/koska siihen on lätkäisty jopa 7,99 euron hintalappuja. Albumin huippusijoitus oli 4 tätä ennenkin.

Muutkaan elpyjät eivät saavuttaneet uusia korkeuksia – korkein re-entry, Saden The Ultimate Collection sivusi aiemmin tuttua 18. sijaa. Lord Estin Vuosi vaihtuu eteni singlelistan kärkeen ja radiolistan 19:nneksi, joten Sonmoro senjoron mukaantulo ainoana debyyttinä 33:nneksi oli odotettavissa. Se on miehen paras numero tässä sarjassa, sillä ainoan aiemman merkinnän toi Tulin teitä muistuttaan -levyn 35. sija vuonna 2008.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Näennäistapahtumia


Yleensä pitäisi kai olla innoissaan listan runsaasta liikehdinnästä, mutta entä jos se ei tunnu oikealta? Jos samoalaisittain poistaisimme edellisen viikon jouluryöpsähdyksen aikakirjoistamme, suurin osa uuden radiolistan liikkeestäkin poistuisi, esimerkkeinä 3–(12)–3 (Sitkeä sydän), 9–(49)–9 (Pahalta piilossa) ja 16–(37)–14 (Kaunis rietas onnellinen). Kaikki joulubiisit hujahtivat ulos Top 100:sta, vaikka loppiaiseen on monta päivää.

Seassa on muutama läpimurtonousukin. Marraskuussa julkaistu, mutta tähän asti Top 100:n alapuolelle vaimennettu Nimetön-yhtyeen Kuuleeko kukaan kirmasi sijalle 23, ja Erinin kolmas hitti Vanha sydän paransi kymmenellä tähänastista huippuaan seitsemänneksi. Samuli Edelmann kiipesi ties mistä sijoille 12 ja 13, ja Haloo Helsingillä on biisit paikoilla 22, 28 ja 29 – kaikki näennäisesti matkalla ylös.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Suurimmat single/lataushitit 2011

Tämä Top 100 perustuu biisien sijoituksista virallisilla single- ja latauslistoilla tulleisiin pisteisiin. Suluissa paras sijoitus viikkolistoilla vuoden aikana.

1. Poju: POIKA (SAUNOO) (1)
2. Petri Nygård ft Lord Est: SELVÄ PÄIVÄ (1)
3. Adele: ROLLING IN THE DEEP (6)
4. Haloo Helsinki!: MAAILMAN TOISELLA PUOLEN (3)
5. Jennifer Lopez ft Pitbull: ON THE FLOOR (1)
6. Jukka Poika: SILKKII (1)
7. Maroon 5 ft Christina Aguilera: MOVES LIKE JAGGER (1)
8. Adele: SET FIRE TO THE RAIN (2)
9. Pitbull ft Marc Anthony: RAIN OVER ME (2)
10. Jare & Villegalle ft Märkä-Simo: HÄISSÄ (1)

Kuten radiovuosilistalla, kakkonen olisi toissavuoden pisteineen kukistanut ykkösen. Kolmonen Rolling in the Deep puolestaan jatkanee ihmeroikkumistaan alkaneenakin vuonna. Poika (saunoo) ja Selvä päivä jäivät ulos Top 100 -radiovuosilistalta, jonka voittaja Duran Duran on täällä vasta 47:ntenä.

11. LMFAO ft Lauren Bennett & Goonrock: PARTY ROCK ANTHEM (5)
12. Chisu: SABOTAGE (1)
13. Erin: VANHA NAINEN HUNNINGOLLA (8)
14. Lucenzo ft Don Omar: DANZA KUDURO (5)
15. Alexandra Stan: MR SAXOBEAT (2)
16. Lord Est ft Petri Nygård: REGGAEREKKA (1)
17. Laura Närhi: MÄ ANNAN SUT POIS (2)
18. Rihanna ft Calvin Harris: WE FOUND LOVE (1)
19. Pitbull ft Ne-yo, Afrojack & Nayer: GIVE ME EVERYTHING (8)
20. Anna Järvinen ft Olavi Uusivirta: NUORI JA KAUNIS (7)

2011 oli vahvojen ja osin yllättävienkin comebackien vuosi: Petri Nygårdin, Jennifer Lopezin ja Maroon 5 & Aguileran seuraksi nousi onnistuneesti sooloillut Erin. Kuusi ft-lyhennettä kymmentä biisiä kohden on liikaa, etenkin kun niiden perässä lukee usein ihan neverheard-populaa.

21. Rihanna: S&M (4)
22. Arttu Wiskari: TUNTEMATON POTILAS (3)
23. Bruno Mars: GRENADE (3)
24. Snoop Dogg vs David Guetta: SWEAT (3)
25. LMFAO: SEXY AND I KNOW IT (3)
26. Jenni Vartiainen: MISSÄ MURUSENI ON (1)
27. Wiz Khalifa: BLACK AND YELLOW (2)
28. Sak Noel: LOCA PEOPLE (WHAT THE FUCK!) (4)
29. Lauri: HEAVY (2)
30. Christina Perri: JAR OF HEARTS (4)

31. Usher: MORE (2)
32. Lady Gaga: BORN THIS WAY (1)
33. Coldplay: PARADISE (5)
34. Lady Gaga: JUDAS (3)
35. Sunrise Avenue: HOLLYWOOD HILLS (2)
36. Adele: SOMEONE LIKE YOU (1)
37. Britney Spears: I WANNA GO (10)
38. Chisu: KOHTALON OMA (1)
39. Samuli Edelmann: EI MITÄÄN HÄTÄÄ (8)
40. Nickelback: WHEN WE STAND TOGETHER (2)

41. Britney Spears: HOLD IT AGAINST ME (1)
42. Duck Sauce: BARBRA STREISAND (4)
43. Flo Rida: GOOD FEELING (7)
44. Anna Abreu: HYSTERIA (6)
45. Nightwish: STORYTIME (1)
46. Enrique Iglesias ft Ludacris: TONIGHT (I'M FUCKING YOU) (9)
47. Jenni Vartiainen: DURAN DURAN (10)
48. Rihanna: ONLY GIRL (IN THE WORLD) (2)
49. The Sounds: BETTER OFF DEAD (6)
50. Kaija Koo: KAUNIS, RIETAS, ONNELLINEN (7)

Vaikka kärkipäässä oli hajontaa, tämän välin biisit menestyivät sangen tasaisesti radiossa ja myynnissä. Britney Spearsin tasaisuus (sijat 37, 41, 53, 57) suorastaan epäilyttää. Pitää taas muistuttaa, että tämä lista ei pysty huomioimaan yksittäisten listaykkösten ylivoimaisuutta – esimerkiksi Nightwishin Storytime luultavasti kuuluisi myyntimäärineen ylemmäs.

51. David Guetta ft Flo Rida & Nicki Minaj: WHERE THEM GIRLS AT (5)
52. Alexandra Stan: GET BACK (ASAP) (8)
53. Britney Spears: TILL THE WORLD ENDS (6)
54. Finnish Hockey Mafia ft Antero Mertaranta: TAIVAS VARJELE (2)
55. The Black Eyed Peas: THE TIME (DIRTY BIT) (5)
56. Kaija Koo: VAPAA (5)
57. Britney Spears: CRIMINAL (11)
58. Mohombi: BUMPY RIDE (4)
59. Jennifer Lopez: PAPI (9)
60. Apulanta: PIHTIOTE (1)

61. Mohombi ft Akon: DIRTY SITUATION (9)
62. Bruno Mars: THE LAZY SONG (14)
63. Katy Perry ft Kanye West: E.T. (15)
64. Pitbull ft T-pain: HEY BABY (DROP IT TO THE FLOOR) (10)
65. Lauri Tähkä: POLTE (6)
66. Haloo Helsinki!: KUULE MINUA (9)
67. Taio Cruz ft Flo Rida: HANGOVER (9)
68. Example: CHANGED THE WAY YOU KISSED ME (15)
69. The Black Eyed Peas: JUST CAN'T GET ENOUGH (9)
70. Erin: POPEDA (15)

71. Lauri Tähkä: SYYSKUUN KYY (9)
72. Antti Tuisku: HYÖKYAALTO (14)
73. David Guetta ft Rihanna: WHO'S THAT CHICK? (11)
74. Taio Cruz: HIGHER (7)
75. Jare & Villegalle ft Heikki Kuula: NELISILMÄ (17)
76. Munamies: POMPPUFIILIS (14)
77. Lady Gaga: THE EDGE OF GLORY (14)
78. Apulanta: VÄÄRYYTTÄ (1)
79. Madcon: FREAKY LIKE ME (12)
80. Gym Class Heroes ft Adam Levine: STEREO HEARTS (16)

81. Jennifer Lopez ft Lil Wayne: I'M INTO YOU (19)
82. David Guetta ft Taio Cruz & Ludacris: LITTLE BAD GIRL (16)
83. Studio Killers: ODE TO THE BOUNCER (13)
84. A-tyyppi ft Antero Mertaranta: IHANAA LEIJONAT IHANAA (3)
85. Tinie Tempah ft Eric Turner: WRITTEN IN THE STARS (13)
86. Reckless Love: HOT (18)
87. Arttu Wiskari: MÖKKITIE (19)
88. Sean Paul ft Alexis Jordan: GOT 2 LUV U (12)
89. Juha Tapio: EN MITÄÄN, EN KETÄÄN (19)
90. Bruno Mars: JUST THE WAY YOU ARE (AMAZING) (17)

91. Coldplay: EVERY TEARDROP IS A WATERFALL (16)
92. Nelly: JUST A DREAM (20)
93. James Morrison: I WON'T LET YOU GO (20)
94. Suvi Teräsniska: JOS MIKÄÄN EI RIITÄ (17)
95. David Guetta ft Sia: TITANIUM (4)
96. Cobra Starship ft Sabi: YOU MAKE ME FEEL... (14)
97. Paradise Oskar: DA DA DAM (6)
98. Antero Mertaranta: NYT HUUDETAAN – IHANAA LEIJONAT IHANAA (5)
99. Pink: RAISE YOUR GLASS (16)
100. Duffy: WELL, WELL, WELL (12)

Singlelistan liikkeet hidastuivat taas niin, että jossain vaiheessa saattaa Top 100 -vuosilistan koostaminen jäädä haaveeksi. Toistaiseksi tilastossa näkyy vielä lätkähitti/euroviisu-tyyppisiä pikavisiittejä niin paljon, että on mistä ottaa. Kotimaisuus jäi odotetusti vähäisemmäksi kuin radiossa (38/100, laskin että Nuori ja kaunis ja Ode to the Bouncer ovat puolikkaita).