keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Jossain on kai vielä joulu

On jo pitkään ollut tarvetta kunnon remontille listapisteytyksessäni. Tein sen nyt, koska voin syöttää siitä seuranneet muutokset järjestelmään samaan aikaan 2023-vuosilistan kanssa. Kyse on vuosi vuodelta vinhemmin pyörivästä joululaulukarusellista. Rakensin niille uuden erillisen pisteytystaulukon, jossa on samat rajoitukset kuin normaaleillakin hiteillä – 40 parasta sijoitusta sekä single- että radiolistalla.

Arkistossa on paljon vanhoja jouluhittejä kuten vaikka Bat & Ryydin Ryyd-joulu (1989), joiden on turha toivoa palaavan tilastoihin; ne saavat pitää vanhat pisteensä. Päättymättömältä tuntuvan nykyhärdellin käynnisti latausmyynti 00-luvulla, ja striimaus on kiihdyttänyt sitä erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Uudessa laskennassa jotkut biisit menettivät vanhat albumilistapisteensä, mutta niiden merkitys oli vähäinen.

Kahden biisin (jotka kyllä arvasit) kohdalla 40 saraketta on jo tullut täyteen, mutta ketjussa on varhaisia matalia sijoja, joita kohentamalla saldossa on yhä kosolti kasvunvaraa. Radiosijoissa sitä on paljon enemmän, koska radiosoitossa sesonki on lyhyempi ja huippusijat riippuvaisia siitä, miten viikonpäivät asettuvat suhteessa jouluun. Uuden laskennan tulokset ovat jo vuosilistasivustossa.

Tässä bonuksena erillinen radiopistevertailu, joka alkaa vuosina 1997–2007 Rumbassa toimineesta Suomen Radiolistasta ja päätyy Nielsen Soundscanin kautta nykyiseen Radio Monitoriin.

1. Wham!: LAST CHRISTMAS
2. Haloo Helsinki! ft Cantores Minores: JOULUN KANSSAS JAAN
3. Katri Helena: JOULUMAA
4. Vesa-Matti Loiri: SYDÄMEENI JOULUN TEEN
5. Suvi Teräsniska: HEI MUMMO
6. Mariah Carey: ALL I WANT FOR CHRISTMAS IS YOU
7. Leevi and the Leavings: JOSSAIN ON KAI VIELÄ JOULU
8. Chris Rea: DRIVING HOME FOR CHRISTMAS
9. Band Aid: DO THEY KNOW IT'S CHRISTMAS?
10. John Lennon & Yoko Ono: HAPPY XMAS (WAR IS OVER)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti