Kumpikaan ei kestä minkäänlaista journalistista päivänvaloa. Ehkä siksi kukaan ei suostu sitä niihin kohdistamaankaan. Niiden koko olemassaolon mahdollistaa se, että brittien ja USA:n lakien mukaan kuolleen ihmisen kunnianloukkaus ei ole rikos. Voisin tässä repiä Popin kuninkaan tuhon riekaleiksi (ehkä vielä revinkin jos kauniisti pyydetään), mutta otan kevyemmän esimerkin siitä, mihin kaikkialle ison mediatalon vuosikymmeniä kestänyt sinnikkään kokonaisvaltainen perehtymättömyys ja piittaamattomuus heijastuu.
Radio Suomen lauantaiaamupäivissä pyöri ennen ohjelma, joka pyrki olemaan erityisen lupsakka hyvän mielen levittäjä. Sitä saattoivat persu ja vassari kuunnella kahdestaan lusikka-asennossa ilman pelkoa, että kummankaan maailmankuva säröilisi. Kerran toinen juontaja rupatteli The Beatlesistä, ja toinen innostui täydentämään, kuinka Michael Jackson ”kieroili” heidän biisinsä itselleen. Olipa ihana ja lämminhenkinen anekdootti, semmoinen kieroilijahan se Jackson oli, lisää tätä!
Ylen ulkopuolella jotkut ovat kyllä hieman vilkaisseet tapausta ja tietävät, ettei siihen sisältynyt mitään kieroilua – Paul McCartney ja Lennon/Ono päättivät jättää käyttämättä sekä tämän ostomahdollisuuden että yhden aiemman. Tämänkintyyppinen Jackson-aiheinen mis-, dis-, töks-, poks- ja däng-informaatio paitsi niellään purematta myös saadaan mahdutettua osaksi minkälaista ohjelmistoa tahansa.
Pekka Laine mainostaa radiossa Ylen hankkimia musiikkidokumentteja, ja Popin kuninkaan tuhon hän hoiti vastakkainasettelulla Michael-elokuvan kanssa. Kumpi kertoo totuuden syytöksistä, aikaikkunan ulkopuolinen keskinkertainen viihdeleffa vai vastuuttomuuksia tihkuva ”dokumentti”? Heh heh. Ehkä kuitenkin se, joka vihdoin uskaltaisi kajota vuoden 2005 oikeuspöytäkirjoihin. Niistä muun muassa näkisi, että on olemassa puolustusasianajaja nimeltä Tom Mesereau. Häntä ei vaivauduttu edes mainitsemaan tässä tuoreimmassa viritelmässä.
