sunnuntai 1. lokakuuta 2023
Top 51 -> Top 40
Sekään sääntö ei enää päde, että Vain elämää -ohjelmassa käymättömiä räppäreitä ei päästettäisi Top 40 -kynnyksen yli. Perjantaina sen näet ylittivät ensi kertaa sekä Ibe (23. Blondina) että Gettomasa (33. Jälkeekään). Kummankin aiemmat hitit ovat saaneet soittoaikaa yleensä vain Yle X:ssä ja Suomiräpissä.
Ei sitä läpimurtoa ole nytkään tapahtunut kuin parilla kanavalla, NRJ:ssä ja Radio Top 51:ssä (jolle Kansallinen radiotutkimus mittasi tuoreeltaan vain 88.000 viikkokuuntelijaa). Jatkonousuun pitäisi haaveilla isommasta valloituksesta kuten Suomipopista tai Novasta, jotka muuten ovat kuunnelluimmat asemat ikäryhmässä 15–24 vuotta.
perjantai 29. syyskuuta 2023
Lue uutinen, striimaa
PMMP-debattiin en ota muuta kantaa kuin sen, että jälleen kerran viihdejätti pystyi tiedotetta muotoillessaan luottamaan siihen, että media vetää mutkat halutun suoriksi. Warnermusiclive puhui comebackistä ja stadionkeikasta, mutta ei sanonut, että stadionkeikka olisi se comeback.
Sen sijaan huomioin, että PMMP edusti osaltaan uudenlaista listailmiötä, kun keikkauutisen jälkeen Kuulkaas enot! (2003) ja Kovemmat kädet (2005) palasivat albumilistalle pariksi viikoksi. Jälkimmäisestä saatiin taas tilastosotku, kun Ifpin tietokannassa oli kaksi versiota (alkuperäinen ja kumipainos), ja paluu merkittiin alkuperäisen nimiin, vaikka nykyinen suoratoistoversio on juuri kumipainos, mukana Pikkuveli ja Kumivirsi.
Tämän ”keikkauutisella listadominanssiin” -ilmiön huipensi tietenkin ensimmäisistä Suomen-konserteistaan heinäkuussa kertonut Coldplay, joka rynni albumilistalle kahdeksan levyn voimalla ja sai kunnon sinkkumerkintöjäkin. Näyttävimmin elpyi esikoinen Parachutes (2000), jonka huippusija koheni 29:nnestä seitsemänneksi. Sen Yellow-single eteni ensi kertaa meillä listahitiksi.
Vanhaan aikaan keikat kuvastuivat listoihin vasta toteutuessaan. Niitä tehokkaammat tilastoinvaasiot aikaansaatiin uusintajulkaisuilla (mm. The Beatles, Led Zeppelin, Metallica) tai kuolinuutisilla (mm. Queen, Michael Jackson, Kari Tapio).
keskiviikko 27. syyskuuta 2023
Viisumaa #11: Tanska
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Tanska voitti ekana Pohjoismaana viisut seitsemännellä yrittämällään vuonna 1963, ja tiettävästi Dansevise antoi inspiraation euroviisu-sanaan. Ylivoimaisesti suosituin tanskalaisedustaja Suomessa on ollut vuoden 1961 Angelique, jonka Olavi Virta versioi ykköseksi. Maa on pärjännyt muuten tasaisesti, mutta 2020-luvulla ei ole ylletty kertaakaan finaaliin. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
2000 – Olsen Brothers: Fly on the Wings of Love (1)
1963 – Grethe & Jørgen Ingmann: Dansevise (1)
2001 – Rollo & King: Never Ever Let You Go (2)
2013 – Emmelie de Forest: Only Teardrops (1)
1984 – Hot Eyes: Det’ lige det (4)
1989 – Birthe Kjær: Vi maler byen rød (3)
1959 – Birthe Wilke: Uh, jeg ville ønske jeg var dig (5)
1988 – Hot Eyes: Ka’ du se hva’ jeg sa’? (3)
1995 – Aud Wilken: Fra Mols til Skagen (5)
2010 – Chanée & N’evergreen: In a Moment like This (4)
sunnuntai 24. syyskuuta 2023
Suoraan sijalle 254
Behmin perjantaina julkaistun kakkosalbumin Merkittävät erot kaikki kymmenen biisiä etenivät Spotifyn päivälistalla 18 kuunnelluimman joukkoon. Tiedossa on siis seuraavan listan ykkössija, vaikka samalle viikolle osui varsin poikkeuksellinen tapaus: yli seitsemän vuotta sitten ekan hittinsä netonneen Portion Boysin esikoisalbumi. Sen harvoilla uutuusbiiseillä ei striimattu 32. sijaa ylemmäs.
Maaliskuussa ilmestyneestä Albumilistahistorian Top 1000 -kirjastani eliminoitiin vain yhdellä levyllä tilastoituneet esittäjät, vaikka muutama olisi yksittäisellä jättimenestyksellä siihen yltänytkin. Päällimmäisenä Behm, jonka Draaman kaari viehättää rikkoi 20 ykkösviikollaan viikkolista-aikakauden ennätyksen.
Esikoinen roikkuu kolmen vuoden markkinoillaolon jälkeen yhä Top 10:ssä. Nyt kun Behm saavuttaisi kirjalistan kriteerit ja hänen pottiinsa lisättäisiin kakkoslevyn kärkisija sekä kolmen vuoden aikajännepisteet, niin kuinka korkealle hän kiipeäisi? Yhteistilanne on toki deadlinen jälkeen hieman muuttunut, mutta vuodenvaihteen vertailussa hän saavuttaisi sijan 254.
perjantai 22. syyskuuta 2023
Viisumaa #12: Israel
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Israel liittyi vuonna 1957 toisen maanosan radio- ja tv-liittoon EBUun ja ilmaantui euroviisuihin 1973. Sen neljä voittajaa ja muutama muukin edustaja ovat nousseet Suomen listoille – isoimman potin keräsi myös jukebox-tilastossa ja käännöksenä pärjännyt Hallelujah. Sen voittoa seuranneeseen kisaan Israel ei osallistunut lainkaan. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
1978 – Izhar Cohen & the Alphabeta: A-ba-ni-bi (1)
1998 – Dana International: Diva (1)
1983 – Ofra Haza: Hi (2)
2018 – Netta: Toy (1)
1991 – Duo Datz: Kan (3)
1979 – Milk and Honey: Hallelujah (1)
1982 – Avi Toledano: Hora (2)
2023 – Noa Kirel: Unicorn (3)
1985 – Izhar Cohen: Olé, olé (5)
1973 – Ilanit: Ei sham (4)
keskiviikko 20. syyskuuta 2023
Kolmetoista epäonnista
Olen vertaillut ohjelman vaiheita ennenkin, mutta tässä uusi tapa. Mikä on kunkin kauden vähiten striimattu esitys Spotifyssa? Otin huomioon vain formaatin mukaiset vastavuoroiset coverit, en viime vuosiin lisättyjä joulujuttuja tai muuta tauhkaa. Vaikka lukemien perusteella seitsemäs kausi näyttää suosituimmalta, on todettava: viitos- ja kymppikausien Ensimmäinen kattaus -albumit sisältävät pelkkiä miljoonan ylittäneitä kappaleita.
Eri Vain elämää -kausien vähiten striimatut biisit
1. kausi – Neumann: Tuulikello 200.252
2 – Maarit: Tästä asti aikaa 184.932
3 – Vesa-Matti Loiri: Aikuinen nainen 326.621
4 – Virve Rosti: I’m Gonna Roll 270.089
5 – Chisu: Kaktusviinaa 498.082
6 – Petra: Olet mulle enemmän 273.242
7 – Jari Sillanpää: Eläköön 735.594
8 – Danny: Tuhat yötä 104.913
9 – Lauri Ylönen: Rakkaudesta lajiin 237.791
10 – Maija Vilkkumaa: Ei taida tietää tyttö 687.273
11 – Herra Ylppö: Raha 366.158
12 – Anssi Kela: Fuck the World 178.606
13 – Mikko Alatalo: Levi’s-kesä 87.723
maanantai 18. syyskuuta 2023
Viisumaa #13: Belgia
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Belgia osallistui jo ensimmäiseen kilpailuun eikä ole ikinä jäänyt pois vapaaehtoisesti – vain huonon menestyksen takia kolmasti. Ainoa voittolaulu J’aime la vie ei tilastoitunut Suomessa, eikä sen jälkeenkään ole tullut kuin pari latauslistakäväisyä. Yllättäen isoin belgialaisviisuhitti meillä oli vuonna 1976 kahdeksanneksi äänestetty Judy et cie esittäjänään Pierre Rapsat. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
1986 – Sandra Kim: J’aime la vie (1)
2003 – Urban Trad: Sanomi (2)
1978 – Jean Vallée: L’amour ça fait chanter la vie (2)
2015 – Loïc Nottet: Rhythm Inside (4)
1998 – Mélanie Cohl: Dis oui (6)
1982 – Stella: Si tu aimes ma musique (4)
2017 – Blanche: City Lights (4)
1966 – Tonia: Un peu de poivre, un peu de sel (4=)
2010 – Tom Dice: Me and My Guitar (6)
1977 – Dream Express: A Million in One, Two, Three (7)
perjantai 15. syyskuuta 2023
Käännös vastaan suomennos
Projektista on karsittu kaikki rap-hyödyntämiset, joissa tutut kertosäkeet saavat seurakseen uudet välihöpinät. Samoin huumorikierrätykset, joiden lyyrinen runko on sama kuin aiemmassa versiossa. Kuten Lasse Mårtensonin Rikas mies jos oisin (1968) – Turo’s Hevi Geen Kaunis mies jos oisin (1989). Tai Baddingin Ja rokki soi (1973) – Eläkeläisten Ja humppa soi (2000).
Jälkimmäinen esimerkki tuo esiin oudon puutteen. Kriteerit täyttäviä pareja, jotka perustuisivat kotimaiseen sävellykseen, ei tunnu löytyvän. Juice Leskisen saman melodian b-puolijatkumostakin tilastoitui vain jukeboxhitti Tarzanin kalsarit. Keksitkö sinä? Kaikki tähänastiset parini ovat käännöksiä, jotka voi jakaa kahteen tyyppiin: alkuperäisen ja toistensa kanssa kilpailevat samanaikaiset versiot ja eri-ikäiset uussuomennokset. Ykköskategorian tapaukset ovat arvatenkin vähintään 40 vuotta vanhoja.
keskiviikko 13. syyskuuta 2023
Viisumaa #14: Luxemburg
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Muiden maiden vokalisteja tehokkaasti, peräti viiden voiton edestä hyödyntänyt pikkuvaltio on palaamassa 31 vuoden tauolta kisaamaan. Sen biisit ovat pärjänneet meillä myös käännöshitteinä kuten Vahanukke laulava nukke, Rakkaus on sininen, Nuoruus on seikkailu ja Lahjan sain. Baccaran Parlez-vous Français (1978) nousi listakolmoseksi, vaikka jäi kilpailun seitsemänneksi. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
1965 – France Gall: Poupée de cire, poupée de son (1)
1961 – Jean-Claude Pascal: Nous les amoureux (1)
1972 – Vicky Leandros: Après toi (1)
1973 – Anne-Marie David: Tu te reconnaîtras (1)
1983 – Corinne Hermès: Si la vie est cadeau (1)
1986 – Sherisse Laurence: L’amour de ma vie (3)
1962 – Camillo Felgen: Petit bonhomme (3)
1967 – Vicky Leandros: L’amour est bleu (4)
1974 – Ireen Sheer: Bye Bye I Love You (4=)
1975 – Géraldine: Toi (5)
maanantai 11. syyskuuta 2023
Alku- vai loppuhuipennus?
Vanhojen hittien mukaanhaalinta liittyy siihen, että ne auttavat striimeineen laskennallisesti albumia nettoamaan arvometallimainetta. Tosin tuota mainetta harvemmin jaksetaan enää hyödyntää. Kuinka moninkertaisen platinakuorrutteen Wiskari tempullaan sai? En löydä tietoa mistään, vaikka kahlasin Warner Musicin tiedotearkiston läpi.
Samasta Mökkitie-leiristä julkaistiin perjantaina Olli Halosen perinteisemmin koottu esikoisalbumi. Sen tutut singlet aseteltiin niin, että selvästi menestynein Pohjola (16,4 miljoonaa striimiä) tulee ekana, toiseksi menestynein Suomen kesä toisena ja kolmanneksi menestynein Kylä keskellä ei mitään kolmantena. Kolmen vuoden takainen pelinavaus Isän ikäinen säästettiin viimeistä edelliseksi.
Halosen digisinglestrategia on kuitenkin sellainen, että tuskin olisi fyysisten levyjen aikana mennyt läpi. Kuvataanpa hänen viittä sinkkubiisiään kirjaimin A, B, C, D ja E. Ne sijoitettiin albumia edeltäneissä julkaisuissa näin ilman mitään uusversiointia:
1. single: A
2. single: B, A
3. single: C, B, A
4. single: D. C, B
5. single: E, D, C
Wiskarin levyn uudet biisit eivät ole kolmen vuoden aikana yhteenlaskettunakaan yltäneet edes puolikkaaseen minkään sen alustushitin saldosta, vaikka Nokkahuilusta syntyi jonkinlainen kohunpoikanen. Ensireaktion perusteella Haloselle saattaa käydä samoin.
perjantai 8. syyskuuta 2023
Viisumaa #15: Kreikka
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Vuonna 1974 viisukelkkaan hypännyt Kreikka on niitä maita, joiden ainoa voittaja ei olekaan pistevertailun menestynein edustussävelmä. Kaksi kreikkalaisen laulamaa viisua ovat pärjänneet Suomen listoilla, mutta ne edustivat Luxemburgia (Vicky Leandros) ja Kyprosta (Elena Tsagrinou). Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen. Vuosilukuja katsoessa ei ihmetytä, että Kreikka oli 00-luvun toiseksi paras maa.
2004 – Sakis Rouvas: Shake It (3)
2001 – Antique: Die for You (3)
2005 – Helena Paparizou: My Number One (1)
2008 – Kalomira: Secret Combination (3)
1977 – Pascalis, Marianna, Robert & Bessy: Mathima solfege (5)
1992 – Cleopatra: Olou tou kosmou i Elpida (5)
2013 – Koza Mostra feat. Agathon Iakovidis: Alcohol Is Free (6)
2010 – Giorgos Alkaios & Friends: Opa (8)
1979 – Elpida: Socrates (8)
2006 – Anna Vissi: Everything (9)
keskiviikko 6. syyskuuta 2023
0,66 prosentin voimalla
Tämän vuoden striimilistoilla tuontimusiikin osuus on vähentynyt dramaattisesti. Access All Areas -podcastissa kerrottiin ylikansallisen levy-yhtiön edustajan valittaneen, että he eivät saa pääkonttorista promootioresursseja entiseen tapaan, koska työn tulos ei näy listoilla. Johtuuko se soittomäärien putoamisesta vai siitä, että kotimaista kuunnellaan entistä enemmän?
Päädyin vertailevaan kokeiluun, jossa lasketaan Suomen prosentuaalisen osuuden kehitys valikoitujen maailmanhittien striimipotista. Poimin viideltä hittivuosilistalta viisi paljon striimipisteitä kerännyttä ulkomaista edustavaa kappaletta – en euroviisuja tai vastaavalla tavoin maantieteellisesti profiloituneita. Spotifysta ei voi kartoittaa ulkomaisten hittien pelkän Suomen-kuuntelun kokonaispottia, mutta kworb.net on melko hyvä korvike siltä osin, kuinka biisi on menestynyt Top 200 -päivälistalla.
Ja kas: Suomen-prosentit eivät ainakaan tällä otannalla ole pienentyneet, eli huonontunut listamenestys johtuu kotimaisen kuuntelun selvästä kasvusta. Mutta paljastuipa prosessissa kuitenkin Suomi-kulutuksen osuus globaalimarkkinoista: se on keskimäärin vaivaiset 0,66 prosenttia! Vain yksi testibiisi ylitti prosentin rajan. Merkitsin oheen viisi pienintä prosenttia sinisellä ja viisi suurinta punaisella.
2019
1. Tones and I: Dance Monkey 0,6966
2. Shawn Mendes & Camila Cabello: Señorita 0,6054
3. Billie Eilish: Bad Guy 0,6968
4. Lil Nas X ft Billy Ray Cyrus: Old Town Road 0,6212
5. Billie Eilish: Everything I Wanted 0,8317
2020
1. The Weeknd: Blinding Lights 0,6954
2. 24K Goldn ft Iann Dior: Mood 0,5574
3. Dababy ft Roddy Ricch: Rockstar 0,6731
4. Saint Jhn: Roses 0,6553
5. Roddy Ricch: The Box 0,4932
2021
1. The Kid Laroi with Justin Bieber: Stay 0,4325
2. Ed Sheeran: Bad Habits 0,7838
3. Ed Sheeran: Shivers 0,6957
4. Glass Animals: Heat Waves 0,4156
5. Lil Nas X: Montero 0,5401
2022
1. David Guetta & Bebe Rexha: I’m Good (Blue) 1,0530
2. Harry Styles: As It Was 0,4016
3. Tom Odell: Another Love 0,9238
4. Jaymes Young: Infinity 0,9355
5. Imagine Dragons: Enemy 0,3943
2023
1. Miley Cyrus: Flowers 0,6255
2. Raye & 070 Shake: Escapism 0,8886
3. Dave & Central Cee: Sprinter 0,9591
4. Metro Boomin ft The Weeknd: Creepin’ 0,4582
5. David Kushner: Daylight 0,6235
maanantai 4. syyskuuta 2023
Viisumaa #16: Itävalta
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Suomen tultua viisuihin mukaan voittobiiseistä kasvoi meillä yleensä kelpo hittejä, mutta vuoden 1966 ykkönen Udo Jürgens ei kelvannut singlelistallemme. Vain kaksi hänen jälkeensä on yltänyt siihen, nekin nihkeästi: Waterloo & Robinson ja toinen kahdesta voittajasta, Conchita Wurst. Vuodesta 1957 asti kisaillut Itävalta on usein jäänyt huomaamattomaksi hissukaksi ja neljä kertaa finaalin nollille. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
1966 – Udo Jürgens: Merci, Chérie (1)
2014 – Conchita Wurst: Rise Like a Phoenix (1)
1965 – Udo Jürgens: Sag ihr, ich lass sie grüßen (4)
1989 – Thomas Forstner: Nur ein Lied (5)
1976 – Waterloo & Robinson: My Little World (5)
2018 – Cesár Sampson: Nobody but You (3)
1972 – Milestones: Falter im Wind (5)
2003 – Alf Poier: Weil der Mensch zählt (6)
1964 – Udo Jürgens: Warum nur, warum? (6)
1980 – Blue Danube: Du bist Musik (8)
lauantai 2. syyskuuta 2023
Käännekohtia 40 v. välein
Popedasta puhutaan nyt joka kulman takana, etenkin tamperelaisessa Radio 957:ssä, joka äänestytti yleisöllään sadan parhaan popedarallin listan eikä edes soita muita artisteja koko viikonloppuna. Koska asun nykyisin kuuluvuusalueella, kuuntelin countdownin loppuhuipentuman enkä yllättynyt, tuskinpa muutkaan.
Jopa Ps. tykitellään -podcastissa oli Popeda-spesiaali. Siinä mainittiin yhtyeen läpimurtovuodeksi 1984, mikä listahistoriallisesti pitää paikkansa: Harasoo-albumilta kun lohkesivat siihen asti suurimmat singlehitit Matkalla Alabamaan ja Sukset. Mutta tätä edelsi aika erikoinen tilanne.
1980-luvun alku oli suomirockin juhlaa – kulta- ja timanttilevyjä päätyi monelle seinälle. Vuonna 1983 iski kuitenkin outo hiljaisuus. Hassisen kone oli hajonnut, ja Sielun veljet lähinnä säikytti ihmisiä alkutaipaleellaan. Pelle Miljoonan ja Paul Oxley’s Unitin suosio romahti. Tuomari Nurmio ei julkaissut mitään, ja Eppu Normaalin hititön Aku ja köyhät pojat oli eppuasteikolla semifloppi.
Koko kesän keikkailleen Popedan albumi Kaasua ilmestyi elokuussa nousten kuutossijalle ja saavuttaen kultalevyrajan – tosin hyvin hitaasti. Edellisvuotinen Mustat enkelit ylsi vain 22:nneksi. Kaasua, komisario Peppone oli jukeboxsuosikki (ja yllämainitun äänestyksen neljäs), mutta muista raidoista mikään ei ole soinut Spotifyssa kuin noin 50.000 kertaa. Menestyksen voi ainakin osittain sanoa johtuneen siitä, että yhtye pääsi esille isompiensa varjosta.
Marraskuussa julkaistiin Yön esikoinen ja Juice Leskisen Boogieteorian alkeet, ja vuoden 1984 kilpailutilanne oli taas kovempi Dingoineen kaikkineen. Tuohon kohtaan olikin hyvä tarjota edellämainitut singlet ja vakiinnuttaa asemat.
keskiviikko 30. elokuuta 2023
Viisumaa #17: Venäjä
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Vaikka usein totean, että suhdetoiminnan (lue: kaverien äänestämisen) vaikutusta viisutuloksiin on liioiteltu, niin pitää myöntää: Venäjä hyötyi geopoliittisesta olemuksestaan etenkin 00-luvulla (menestynein viisumaa) ja 10-luvulla (toiseksi menestynein). Se ehti kokonaistuloksissa Suomen ohi, vaikka tuli mukaan 33 vuotta myöhemmin. Meillä sen biisit ovat kuitenkin saaneet vain matalia latauslistamerkintöjä. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
2015 – Polina Gagarina: A Million Voices (2)
2006 – Dima Bilan: Never Let You Go (2)
2000 – Alsou: Solo (2)
2003 – T.A.T.U.: Ne ver’, ne boysia (3)
2008 – Dima Bilan: Believe (1)
2012 – Buranovskie Babushki: Party for Everybody (2)
2016 – Sergei Lazarev: You Are the Only One (3)
2007 – Serebro: Song #1 (3)
2019 – Sergei Lazarev: Scream (3)
2013 – Dina Garipova: What If (5)
maanantai 28. elokuuta 2023
Luxembourgin Suomi-sympatia
16. huhtikuuta 1974 Luxembourg kohotti sijalle 30 kappaleen Seven Deadly Finns, joka oli Roxy Musicista lähteneen Brian Enon eka soolosingle. Se ei yltänyt oikeisiin listamerkintöihin eikä edes Enon esikoisalbumille, mutta netistä löytyy yksi tv-esitys. Teksti fantasioi suomalaisista merimiehistä, ja kun muistelee kuinka tuolloin intoiltiin ulkomaisten rivimuusikoiden täkäläisistä sukujuurista, tapaus keräsi meillä ihmeen vähän mediahuomiota.
Kuten tänä keväänä, euroviisut pidettiin tuolloin Britanniassa, ja listan kärkikymmenikköön ostettiin kolme ulkomaista kisabiisiä. Kaikki sujui vain paljon hitaammin. Abban Waterloo eteni ykköseksi kolmessa viikossa, Gigliola Cinquettin Go (Si) saavutti parhaan 8. sijansa seitsemässä viikossa ja tuolta paikalta sen syrjäytti seuraavalla listalla – kaksi kuukautta viisujen jälkeen – Mouth & MacNealin I See a Star. (Nämä tiedot siis viralliselta, ei Lux-listalta.)
lauantai 26. elokuuta 2023
Viisumaa #18: Suomi
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Odottiko joku parempaa sijoitusta? Vaikka mukana on oltu pitkään, melkoisissa alhoissa on välillä tarvottu. 1990-luvun vertailussa ollaan sijalla 30 ja 2010-luvulla vasta 42:ntena, mutta 2020-luku on alkanut lupaavasti. (Kaikki vuosikymmenvertailut julkaistaan erikseen myöhemmin.) Finaaliin on edetty yhteensä 48 kertaa, tässä 30 parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
2006 – Lordi: Hard Rock Hallelujah (1)
2023 – Käärijä: Cha cha cha (2)
2021 – Blind Channel: Dark Side (6)
1975 – Pihasoittajat: Old Man Fiddle (7)
1989 - Anneli Saaristo: La dolce vita (7)
1973 – Marion: Tom Tom Tom (6)
1971 – Markku Aro & Koivistolaiset: Tie uuteen päivään (8)
1985 – Sonja Lumme: Eläköön elämä (9)
1964 – Lasse Mårtenson: Laiskotellen (7)
1977 – Monica Aspelund: Lapponia (10)
1984 – Kirka: Hengaillaan (9)
1976 – Fredi & the Friends: Pump Pump (11)
2014 – Softengine: Something Better (11)
1966 – Ann-Christine: Playboy (10=)
1983 – Ami Aspelund: Fantasiaa (11=)
1979 – Katri Helena: Katson sineen taivaan (14)
1972 – Päivi Paunu & Kim Floor: Muistathan (12)
1969 – Jarkko & Laura: Kuin silloin ennen (12)
1962 – Marion Rung: Tipi-tii (7=)
1961 – Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa (10=)
1987 – Vicky Rosti: Sata salamaa (15)
2011 – Paradise Oskar: Da Da Dam (21)
1981 – Riki Sorsa: Reggae OK (16)
2007 – Hanna Pakarinen: Leave Me Alone (17)
1974 – Carita: Keep Me Warm (13)
1986 – Kari Kuivalainen: Never the End (15)
2002 – Laura Voutilainen: Addicted to You (20)
1998 – Edea: Aava (15)
2008 – Teräsbetoni: Missä miehet ratsastaa (22)
1993 – Katri Helena: Tule luo (17)
keskiviikko 23. elokuuta 2023
Alkuperäinen Africa-Toto
Listapisteissä vielä L’italianoakin isompi oli Africa, joka menestyi meillä paitsi englanniksi ja suomeksi (Kuusamo) myös ranskaksi (L’été indien). Samalta Cutugnon Albatros-yhtyeen albumilta löytyi Tapani Kansan käännöshitiksi Sulle (Monja, monja). Alla 1000 listan kirjaa varten koottu Top 12 miehen sävellyksistä.
1. Danny: Kuusamo ••••• 1976
2. Toto Cutugno: L’italiano ••••• 1983
3. Exodus: Africa •••• 1976
4. Tapani Kansa: Sulle •••• 1977
5. Marion: Senorita por favor •••• 1978
6. Kari Tapio: Olen suomalainen ••• 1983
7. Kari Tapio: Juna kulkee •• 2003
8. Joe Dassin: L’été indien • 1976
9. Markku Aro: Etsin kunnes löydän sun • 1976
10. Ville Leinonen: Etsin kunnes löydän sun 2006
11. Paula Koivuniemi: Hei buona notte 1987
12. Toto Cutugno: Insieme 1992 1990
Katsoin muutamasta kuolinjutusta, kuinka hyvin niissä oli nuo huomioitu. Iltalehti teki häijyn tempun kertomalla: ”Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle” ja linkittämällä sen erääseen paikallislehteen, jota olen systemaattisesti boikotoinut jo nelisen vuotta.
maanantai 21. elokuuta 2023
Kuumaan supervuosi jatkuu
Aiempi Kuumaa-suosikki Tulipalo palasi pitkästä aikaa täydentämään Top 40 -radiopistepottiaan, ja nuo kolme muodostavat 2023-vuosilistalla oman eliittikategoriansa. Tämänhetkisen tilanteen kolmos- ja nelossijoilla on eroa rutkasti yli 2000 pistettä, eikä kärkitrio juurikaan osoita merkkejä siitä, että niiden striimiviehätys olisi lähiaikoina lopahtamassa.
Tietysti kolmikkoa ehtivät vielä uhkaamaan uudet ikihittikokelaat, kuten vaikka Kuumaa-uutuus Tässä on kaikki, joka julkaisupäivänään nappasi täpärästi Spotify-ykkössijan. Kasvavaa kestopotentiaalia osoittaa tuore radioykkönen, Behmin ja Olavi Uusivirran Viimeinen tanssi, joka 12. viikollaan ylsi myös singlelistan tähän asti parhaalle sijalleen kakkoseksi.
lauantai 19. elokuuta 2023
Viisumaa #19: Portugali
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Ottaessaan ainoan voittonsa 53 vuotta ensimmäisen mukanaolonsa jälkeen Portugali nousi aika syvästä kuopasta: kuutena edellisenä vuonna 2011–2016 se joko karsiutui tai jätti osallistumatta. Muutenkaan maalla ei ole kaksinen viisumaine, vaikka sillä on melkein yhtä monta Top 10 -sijoitusta kuin Suomella. Ainoastaan Salvador Sobralin Amar pelos dois on saanut meillä listamerkinnän, sekin pelkästään latauslistalta. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
2017 – Salvador Sobral: Amar pelos dois (1)
1996 – Lúcia Moniz: O meu coração não tem cor (6)
1980 – José Cid: Um grande, grande amor (7)
1972 – Carlos Mendes: A festa da vida (7)
1979 – Manuela Bravo: Sobe, sobe, balão sobe (9)
1971 – Tonicha: Menina do alto da serra (9)
1994 – Sara Tavares: Chamar a música (8)
1991 – Dulce: Lusitana paixão (8)
2022 – Maro: Saudade, saudade (9)
1993 – Anabela: A cidade (até ser dia) (10)
keskiviikko 16. elokuuta 2023
Viisumaa #20: Ukraina
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Ukraina esittäytyi euroviisuissa vuonna 2003 ja otti ensimmäisen kolmesta voitostaan jo seuraavalla kerralla. Aina osallistuessaan se on päässyt finaaliin ja 12 kertaa kärkikymppiin. Suomen tilastoissa on käyty monesti, mutta edes Verka Serduchkan Dancing Lasha Tumbai ei yllä 500 listapisteeseen. Tässä kymmenen parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
2022 – Kalush Orchestra: Stefania (1)
2004 – Ruslana: Wild Dances (1)
2016 – Jamala: 1944 (1)
2013 – Zlata Ognevich: Gravity (3)
2007 – Verka Serduchka: Dancing Lasha Tumbai (2)
2008 – Ani Lorak: Shady Lady (2)
2021 – Go_A: Shum (5)
2006 – Tina Karol: Show Me Your Love (7)
2011 – Mika Newton: Angel (4)
2023 – Tvorchi: Heart of Steel (6)
maanantai 14. elokuuta 2023
Artisti tietää
Sanni: ”Me ei olla enää me oli tosi pitkään radiolistan ykkösenä.”
Pehmoaino: ”Jossain vaiheessa minulla oli kolme biisiä Spotifyn top viidessä.”
Sannin kappale oli toki läpimurto radiosoitossa, mutta ylsi parhaimmillaan vain virallisen listan neljänneksi. Haluun takas mun perhoset oli Spotifyn päivälistalla Pehmoainon ainoa Top 5 -hitti, viikkolistasta ja yhtäaikaisuudesta puhumattakaan.
Ikuisuuskysymys, johon jäämme ikuisesti vaille vastausta: miksi artistien tilastolliset muistelot kelpaavat jatkuvasti sellaisinaan tarkistamatta tietokirjoihin, dokumentteihin ja lehtijuttuihin? Minun pitkähkön kokemukseni mukaan ne ovat selvästi useammin liioiteltuja tai perättömiä kuin tosia. Onko siinä jokin tahdikkuusongelma? Pelätäänkö somen faniraivoa? ”Kai nyt artisti itse tietää paremmin kuin joku toimittaja!”
Sanni-tapauksessa viesti olisi mennyt yhtä hyvin läpi ilman tilastomausteita. ”Silloin [syksyn 2013 halloween-keikalla] ymmärsin, että jos saa biisin radioon, se tarkoittaa, että festareilla takarivikin laulaa. Jos biisi soi vain Spotifyssa, yleisöstä laulaa ensimmäinen kolmannes.”
lauantai 12. elokuuta 2023
Viisumaat #21–25
Tätä sarjaa varten euroviisujen eri pistejärjestelmät on laitettu samalle asteikolle ja laskettu historian menestyneimmät viisumaat yhteissaldojen perusteella.
Kaksi vanhaa haamua näinkin ylhäällä, 31 vuotta sitten hajonnut Jugoslavia ja jo vuoden 1979 jälkeen leikistä luopunut Monaco. Kummallakin on yksi ykkössija, samoin Turkilla. Sijan 21 Malta on menestynein ilman voittoa jäänyt maa. Nappihiteiksi Suomessa kasvoivat Danielin Džuli/Julie ja Séverinen Un banc, un arbre, une rue. Alla kaikkien viisi parhaiten pisteytettyä edustuskappaletta kisasijoituksineen.
25. JUGOSLAVIA
1989 – Riva: Rock Me (1)
1983 – Daniel: Džuli (4)
1962 – Lola Novaković: Ne pali svetla u sumrak (4=)
1987 – Novi fosili: Ja sam za ples (4)
1988 – Srebrna krila: Mangup (6)
24. KYPROS
2018 – Eleni Foureira: Fuego (2)
2004 – Lisa Andreas: Stronger Every Minute (5=)
1982 – Anna Vissi: Mono i agapi (5)
1997 – Hara & Andreas Konstantinou: Mana mou (5)
1987 – Alexia: Aspro mavro (7)
23. MONACO
1971 – Séverine: Un banc, un arbre, une rue (1)
1962 – François Deguelt: Dis rien (2)
1978 – Caline & Olivier Toussaint: Les jardins de Monaco (4)
1977 – Michèle Torr: Une petite française (4)
1976 – Mary Christy: Toi, la musique et moi (3)
22. TURKKI
2003 – Sertab Erener: Everyway That I Can (1)
2004 – Athena: For Real (4)
1997 – Şebnem Paker & Grup Ethnic: Dinle (3)
2010 – Manga: We Could Be the Same (2)
2009 – Hadise: Düm tek tek (4)
21. MALTA
2002 – Ira Losco: 7th Wonder (2)
1998 – Chiara: The One That I Love (3)
1992 – Mary Spiteri: Little Child (3)
2005 – Chiara: Angel (2)
1991 – Paul Giordimaina & Georgina: Could It Be (6)
keskiviikko 9. elokuuta 2023
Tuplakunniataulukko
Kun otetaan kummankin laskelman 250 parasta ja ynnätään niiden sijaluvut, saadaan tuplakunniataulukko. Listojen sisällössä on niin paljon eroavaisuuksia, että vain 145 esittäjää mahtui mukaan kumpaankin. Hajonnasta kertoo vaikkapa se, että erillistuloksissa sijat 82 ja 89 saanut Jari Sillanpää ylsi summauksessa 54:nneksi. Ulos jääneistä korkeimmalla albumihistoriassa oli Hurriganes (sija 12) ja hiteissä Eino Grön (19).
Listojen aikavälit poikkeavat hieman toisistaan, hitit ovat vuosilta 1960–2020 ja albumit vuosilta 1966–2022. Tasatilanteet on rikottu niin, että hittipisteissä paremmin pärjännyt menee edelle.
sija |
esittäjä |
hitti |
albumi |
1 |
Madonna |
1 |
4 |
2 |
J. Karjalainen |
6 |
2 |
3 |
The Beatles |
8 |
3 |
4 |
Eppu Normaali |
12 |
1 |
5 |
Apulanta |
7 |
16 |
6 |
Katri Helena |
2 |
22 |
7 |
Abba |
11 |
14 |
8 |
Irwin Goodman |
5 |
27 |
9 |
Nightwish |
17 |
15 |
10 |
Juice Leskinen |
25 |
9 |
11 |
Yö |
33 |
6 |
12 |
Haloo Helsinki! |
10 |
33 |
13 |
Antti Tuisku |
27 |
18 |
14 |
Tapani Kansa |
9 |
37 |
15 |
Kirka |
21 |
25 |
16 |
Kaija Koo |
26 |
24 |
17 |
Tom Jones |
42 |
10 |
18 |
JVG |
3 |
50 |
19 |
Lauri Tähkä |
20 |
35 |
20 |
Samuli Edelmann |
23 |
34 |
21 |
Boney M. |
15 |
47 |
22 |
Hector |
57 |
5 |
23 |
Metallica |
50 |
17 |
24 |
The Rolling Stones |
61 |
8 |
25 |
Bon Jovi |
53 |
23 |
26 |
Cheek |
22 |
60 |
27 |
Marion |
18 |
71 |
28 |
Popeda |
62 |
28 |
29 |
Michael Jackson |
34 |
57 |
30 |
Fredi |
16 |
76 |
31 |
Eminem |
38 |
56 |
32 |
Danny |
4 |
93 |
33 |
David Bowie |
77 |
21 |
34 |
The Rasmus |
14 |
87 |
35 |
Neljä ruusua |
47 |
54 |
36 |
Elvis Presley |
43 |
59 |
37 |
Kari Tapio |
84 |
19 |
38 |
HIM |
24 |
81 |
39 |
Juha Tapio |
45 |
62 |
40 |
Bruce Springsteen |
101 |
11 |
41 |
Topi Sorsakoski & Agents |
87 |
31 |
42 |
Jenni Vartiainen |
13 |
106 |
43 |
Dingo |
40 |
80 |
44 |
Celine Dion |
58 |
65 |
45 |
U2 |
73 |
53 |
46 |
Pet Shop Boys |
31 |
98 |
47 |
Roxette |
30 |
109 |
48 |
Queen |
119 |
20 |
49 |
Iron Maiden |
131 |
13 |
50 |
AC/DC |
120 |
32 |
51 |
Robin |
68 |
89 |
52 |
Adele |
75 |
90 |
53 |
Lady Gaga |
29 |
139 |
54 |
Jari Sillanpää |
89 |
82 |
55 |
Sleepy Sleepers |
108 |
64 |
56 |
Whitney Houston |
52 |
125 |
57 |
Mamba |
112 |
67 |
58 |
Leevi and the Leavings |
150 |
29 |
59 |
Guns n’ Roses |
96 |
85 |
60 |
ZZ Top |
133 |
49 |
61 |
PMMP |
66 |
118 |
62 |
Anssi Kela |
59 |
127 |
63 |
Robbie Williams |
69 |
120 |
64 |
Anna Puu |
79 |
113 |
65 |
Phil Collins |
94 |
102 |
66 |
Vesa-Matti Loiri |
191 |
7 |
67 |
Ed Sheeran |
48 |
152 |
68 |
Matti ja Teppo |
161 |
39 |
69 |
Abreu |
44 |
165 |
70 |
Paula Koivuniemi |
137 |
74 |
71 |
Chisu |
35 |
178 |
72 |
Suvi Teräsniska |
160 |
55 |
73 |
Maija Vilkkumaa |
141 |
77 |
74 |
Klamydia |
187 |
36 |
75 |
CMX |
179 |
45 |
76 |
Kotiteollisuus |
165 |
61 |
77 |
Bryan Adams |
90 |
141 |
78 |
Anna Eriksson |
83 |
150 |
79 |
Red Hot Chili Peppers |
163 |
70 |
80 |
Britney Spears |
39 |
197 |
81 |
Tina Turner |
92 |
149 |
82 |
Ismo Alanko |
201 |
41 |
83 |
Mikko Kuustonen |
114 |
129 |
84 |
Coldplay |
128 |
115 |
85 |
Backstreet Boys |
55 |
189 |
86 |
Pyhimys |
113 |
132 |
87 |
Miljoonasade |
139 |
108 |
88 |
Poets of the Fall |
155 |
92 |
89 |
Reijo Taipale |
65 |
184 |
90 |
Laura Voutilainen |
98 |
160 |
91 |
Agents & Jorma Kääriäinen |
186 |
73 |
92 |
Prince |
149 |
111 |
93 |
Pink |
63 |
199 |
94 |
Yölintu |
164 |
99 |
95 |
Elastinen |
41 |
224 |
96 |
The Sweet |
32 |
234 |
97 |
Kent |
144 |
122 |
98 |
Irina |
51 |
217 |
99 |
Pave Maijanen |
118 |
151 |
100 |
Nylon Beat |
82 |
188 |
101 |
Jamppa Tuominen |
124 |
146 |
102 |
Rihanna |
36 |
235 |
103 |
Depeche Mode |
154 |
117 |
104 |
Kim Wilde |
78 |
194 |
105 |
Sanni |
64 |
213 |
106 |
Tiktak |
60 |
220 |
107 |
Rammstein |
222 |
58 |
108 |
Elton John |
152 |
134 |
109 |
The Weeknd |
116 |
174 |
110 |
The 69 Eyes |
121 |
169 |
111 |
Scooter |
111 |
180 |
112 |
Viikate |
214 |
79 |
113 |
Mikko Alatalo |
93 |
206 |
114 |
Ressu Redford |
100 |
209 |
115 |
Bee Gees |
129 |
181 |
116 |
R.E.M. |
166 |
144 |
117 |
Happoradio |
135 |
176 |
118 |
Rod Stewart |
183 |
128 |
119 |
Jonna Tervomaa |
104 |
215 |
120 |
Lordi |
147 |
183 |
121 |
Bad Boys Blue |
176 |
158 |
122 |
Ultra Bra |
170 |
167 |
123 |
Green Day |
195 |
145 |
124 |
Paul McCartney |
198 |
142 |
125 |
The Offspring |
159 |
182 |
126 |
Petri Nygård |
136 |
210 |
127 |
Kake Randelin |
125 |
228 |
128 |
Lea Laven |
130 |
225 |
129 |
Zen Café |
157 |
198 |
130 |
Linkin Park |
178 |
177 |
131 |
Don huonot |
195 |
175 |
132 |
Frederik |
146 |
236 |
133 |
Egotrippi |
189 |
204 |
134 |
Suurlähettiläät |
153 |
242 |
135 |
Ariana Grande |
167 |
232 |
136 |
Slade |
181 |
218 |
137 |
Hanoi Rocks |
216 |
191 |
138 |
Jukka Poika |
177 |
239 |
139 |
Lapinlahden linnut |
208 |
211 |
140 |
Justin Bieber |
200 |
231 |
141 |
Gettomasa |
228 |
207 |
142 |
Billie Eilish |
211 |
238 |
143 |
Apocalyptica |
226 |
248 |
144 |
22 Pistepirkko |
233 |
243 |
145 |
One Direction |
232 |
247 |