tiistai 23. helmikuuta 2021

Suosion sokaisemat

Sitä se UMK-voitto voi teettää, kun katsojia kerrankin kertyi ruudun ääreen. Blind Channelin Dark Side nelinkertaisti striiminsä perjantai–sunnuntai-aikana edeten ylivoimaiseksi huipuksi, kun kakkoseksi jätetty Teflon Brothersin ja Pandoran I Love Youn kuuntelumäärä pysyi suunnilleen samana. Kolmanneksi eniten ääniä saanut Iltan Kelle mä soitan elpyi viitossijalle, mutta muut jätettiin Top 50:n ulkopuolelle.

Kuusi vanhempaa biisiäänkin Top 200 -päivälistalle saanut Blind Channel jätti sunnuntain soitoissa taakseen myös uuden Haloo Helsinki! -singlen Piilotan mun kyyneleet, joka niin ikään esitettiin UMK:ssa. Suosiostaan ja kehuistaan huolimatta se uhkaa ainakin tuoreeltaan jäädä vaille singlelistan ykkössijaa – katsotaan nyt kuinka kauan tämä muinaiset ajat mieleen tuova viisuhuuma kestää.

Idean euroviisukandidaattien vapaaehtoisesta kuuntelemisesta palautti kansan päihin viime vuonna kakkoseksi äänestetty Erika Vikmanin Cicciolina. Ei sekään sijoitu listahistorian kakkossijalaisten vertailussa kuin yhdeksänneksi, mutta tänä vuonna taidetaan saada isommat muutokset. Ohessa biisit, jotka Teflarien ja Iltan pitäisi kukistaa. Huom, vuonna 1978 tosiaankin kaksi kisaajaa sijoittui toiseksi.

Menestyneimmät euroviisukarsintojen kakkoset
1. Samuli Edelmann: Peggy ••• 1991
2. Danny: Sua kutsun, Maarit ••• 1967
3. Lea Laven: Aamulla rakkaani näin •• 1978
4. Katri Helena: Ystävä •• 1978
5. Mikko Alatalo: Leuhkat eväät •• 1981
6. Jari Sillanpää: Valkeaa unelmaa • 1998

Menestyneimmät euroviisukarsintojen kolmoset
1. Katri Helena: Minne tuuli kuljettaa •••• 1965
2. Ultra Bra: Tyttöjen välisestä ystävyydestä ••• 1998
3. Annika Eklund: Shanghain valot ••• 2006
4. Kirka: Toukokuu • 1996
5. Tamara Lund: Olen mikä olen • 1963
6. Taiska: Hiroshima 1981

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Suomi Hot 50 – 7/2021

Uusi Gasellit-albumi Zen sai aikaan yhden historian vahvimmista biisiryöpsähdyksistä Spotifyn päivälistan kärjessä. Se hieman toki laantui viikon mittaan ja näkyy Hot 50:ssä radiosoiton puutteen takia lievempänä. Koska Kaija Koon uutuussingle saa aina radiot reagoimaan nopeasti, Taipumaton eteni gasellilaumassa toiseksi korkeimmaksi debyytiksi. Striimin ja radion välinen kuilu taas hieman avartui, ja esimerkiksi Iskelmä-gaalassa juhlitun Behmin Hei rakas pääsi taas hivuttautumaan Top 10:n tuntumaan maltillisella saldolla.

Sininen = Spotify
Vihreä = Youtube
Keltainen = Radio Monitor 

1

4

Dinosauruksii by Ellinoora

28

7

1

2

2

Save Your Tears by The Weeknd

5

9

8

3

3

Drivers License by Olivia Rodrigo

2

12

24

4

5

Syntisten pöytä by Erika Vikman

61

3

2

5

1

Frida by Behm

13

2

10

6

6

I Love You by Teflon Brothers, Pandora

4

1

61

7

Me ei mennä rikki by Gasellit, Karri Koira

1

75

8

7

Without You by The Kid Laroi

8

39

13

9

8

The Business by Tiësto

24

23

9

10

Taipumaton by Kaija Koo

21

6

32

11

19

Hei rakas by Behm

32

16

12

9

Astronaut In The Ocean by Masked Wolf

7

15

13

Tilanne pääl by Gasellit

6

20

14

12

Tässäkö tää oli? by Arttu Wiskari

70

4

23

15

Zen by Gasellit, Onni Boi

3

16

11

Goosebumps by Hvme

31

60

30

17

10

Lady Domina by Haloo Helsinki!

56

14

26

18

13

Kelle mä soitan by Ilta

11

84

19

14

Levitating (feat. Dababy) by Dua Lipa

47

61

25

20

23

My Head & My Heart by Ava Max

66

62

21

21

18

Universum by Nublu, Mikael Gabriel

34

38

49

22

20

You Broke Me First by Tate McRae

46

27

23

16

Lääke by Viivi

10

25

24

31

Voimaa ja valoa by Pete Parkkonen

47

5

25

15

In Your Eyes by The Weeknd

97

12

26

22

Dark Side by Blind Channel

29

50

27

24

Kuka on se oikea by Stig

3

28

25

Kings & Queens by Ava Max

139

48

14

29

32

Enkelten kaupunki by Samu Haber

4

30

26

Penelope (feat. Clever) by William

22

13

31

29

Epäkohtelias by Pyrythekid

37

33

82

32

Calling My Phone by Lil Tjay, Black

14

34

33

Ruuhka by Gasellit, Pesso

9

34

35

Head Shoulders Knees & Toes by Ofenbach

96

20

35

17

Midnight Sky by Miley Cyrus

6

36

28

Prisoner (feat. Dua Lipa) by Miley Cyrus

55

31

37

21

Diamonds by Sam Smith

7

38

re

Disko by Gasellit

12

39

30

Paradise (feat. Dermot Kennedy) by Meduza

53

39

40

49

Take You Dancing by Jason Derulo

125

22

41

34

Whoopty by CJ

25

21

42

Oulunkyläst ikuisuuteen by Gasellit

15

43

33

Kuusi kuuta ja Saturnuksen renkaat by Jannika B

11

44

re

Kuvittele meidät siellä by Gasellit

16

45

Your Love (9PM) by ATB, Topic, A7S

39

93

46

44

Epäröimättä hetkeekään by Elastinen

83

34

47

27

Lelu by Nelli Matula

17

48

Toistuvia alenemia keskittymiskyvyssä by Gasellit

18

49

36

Blinding Lights by The Weeknd

19

50

Maunulan muumio by Gasellit, Tippa

20