lauantai 2. toukokuuta 2026

Yllättävää liikettä

Singlelistalla on piristävästi rikottu protokollaa viime aikoina. Ensin Samuellin Hei Supermario tallusti kärkeen lyhyin Spotify-askelin, ja nyt Lounaonlinen Motion liikkui vielä poikkeuksellisemmin harpaten seitsemännellä viikollaan 19. sijalta ykköseksi. Temppua helpotti kärkitilanteen tasaisuus – kukaan ei kerännyt huippukuunteluita, kun edellisen viikon Lauri Haav -hyökykin talttui nopeasti.

Myös Haav-roiskeilla oli monenlaisia kohtaloita. Ovi kii jopa nousi kakkossijalle, mutta moni muu romahti toista- tai kolmattakymmentä pykälää. Muutamalle saman viikon uutuudelle vapautui näin tilaa petrata asemiaan: Sara Been CEO (Rich Man) eteni toisella viikolla 21–11 ja Mintun Viaton 24–16. Saimme myös vuoden ensimmäisen ulkomaisen Top 10 -singlen, kun Justin Bieberin ja Nicki Minajin Beauty and a Beat kiipesi yhdeksänneksi.

Viralliset listat julkaistaan ifpi.fin etusivulla perjantaisin klo 17, mutta ne saa yleensä esiin jo muutama tunti aikaisemmin vaihtamalla sivuosoitteeseen uudemman numeron. Eilen vappuna taisi päivittäjällä olla sen verran kiire muihin puuhiin, että kun vilkaisin tilannetta jo ennen kahtatoista, listat olivat esillä.