keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Sata pisintä #17

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Apulanta 19 + 40 = 59


Nuorempi väkikin lienee kuullut Apulannan kympin sinkuista, mutta kuinka vähän se kymppi oli? No, esimerkiksi noiden aikojen ehkä myydyimmästä "normaalihintaisesta" cd-singlestä, Prodigyn Breathestä, sai pulittaa jopa 49,90 mk. Eli osaselitys ilman muuta huimiin tilastotuloksiin. 1990-luvun radiohylkiöiden asetelma kiepsahti niin, että myyntifloppisinkuillakin alettiin mennä radioykkösiksi (Zombeja). Albumeissa tasaisempaa, vaikka ykkösputki katkesi ajat sitten. Aikahaarukka 23 vuotta.


maanantai 16. syyskuuta 2019

Sata pisintä #18

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Iron Maiden 31 + 27 = 58


Ilman kahdeksaa livelevyään ja kuutta kokoelmaansa Maiden olisi melkoisesti alempana, mutta kosolti on muutakin substanssia. Singletoimintaa on yllättävänkin paljon kun huomioi, miten vähän bändi on soinut radiossa ja jukebokseissa. Sekä ykkössinkkuja että ykkösalbumeita on kuusi. Bruce Dickinsonin poissaolokaan (1993–99) ei näy mitenkään dramaattisena notkahduksena. Aikahaarukka 36 vuotta.


lauantai 14. syyskuuta 2019

Kevät jolloin laulu loppui

Viime aikoina Radio Nova on palannut vanhalle paikalleen Suomen selvästi kuunnelluimpana kaupallisena radiona, ja ero johtavaan Radio Suomeenkin on kutistunut. Nova raportoi sivuillaan, mitkä biisit soivat eniten, ja Top 20:ssä on paljon myös vanhaa musiikkia.

Ei kuitenkaan Michael Jacksonia. Biisit.infon tietoihin perustuva oheinen graafi kertoo, että hänen kappaleittensa soittaminen loppui kokonaan viime huhtikuussa. Klikkaa suuremmaksi.

Ilmiö on ajallisesti yhteydessä Yleisradion ratkaisuun esittää Leaving Neverland -niminen elokuva ja väittää sitä dokumentiksi. Erittäin vastuuttomaan ratkaisuun. Varsin pienellä journalistisella työllä olisi voinut varmistua sen epäluotettavuudesta jo ennen kuin sitä oli edes esitetty missään, ja ensiesityksen jälkeenhän lisätodisteita ryöppysi somessa niin, että tuskinpa mihinkään on saatu kootuksi niitä ihan kaikkia täydessä hirveydessään/hilpeydessään.

Olisi voinut ottaa selville vaikka sen, kuinka vuonna 2013 nostamansa siviilikanteen setvinnöissä Wade Robson sotkeentui alati muuttuviin tarinoihinsa niin, että kanne oli pakko hylätä. Myöhemmin vuodettu video valaehtoisista todistuksista paljasti myös Robsonin äidin valehdelleen niin selvästi (kohdasta 10:30), että patenttiveruke valheisiin, ”traumatisoitunut uhri voi puhua sekavia”, ei enää toiminut – eihän äiti ollut uhri. Itse filmin päällimmäisiä pöljyyksiä on kerätty ja kumottu muun muassa täällä, ja tässä dokumentoidaan medialle suunnattua markkinointia.

Valtamediassakin toimittajat tykkäävät bongata, laskea, luetella ja kauhistella Donald Trumpin valheita, hyvä. Leaving Neverland olisi vähintään yhtä palkitseva kohde, miksei se kiinnosta?

Novan linja kiinnostaa monesta kulmasta. Onko kaupallinen radio sillä tavalla ”journalistinen” yksikkö, että päätöksen takana on jokin oma periaate? Perustuuko se muun median levittämään säkkipimeyteen? Perustuuko se höynäytettyjen kuuntelijoiden reaktioihin? Kenellä on vastuu omasta tietämättömyydestään, kenellä ei? Kenellä on vastuu korjata väärä tieto, kenellä ei? Tässä tapauksessa ei näköjään kenelläkään.

Tv-esityksen jälkeen Nova soitti vielä muutaman kerran Smooth Criminalia, kunnes sekin vaikeni. Biisivalinta pistää aprikoimaan, että kukaties suorastaan haluttiin lypsää närkästynyttä palautetta, jolla boikotti voitaisiin perustella. Julkista perustelua ei tosin ole nähdäkseni annettu.

Jos on niin pihalla kaikesta, että nielee purematta Leaving Neverlandin, soittoboikotti on tavallaan ryhdikäs liike – ryhdikkäämpi toki olisi perusteluiden kera. Mutta verratkaamme käytäntöä toisiin mediataloihin, jotka sitkeästi ainakin teeskentelevät myös nielleensä sen.

Yleisradio näytti sitouttavan kaikki instanssinsa ”dokumentin” ”todenperäisyyden” taakse – jopa niin, että kun ne varsinaiset valtionyhtiön uskottavuuden murskajaiset olivat meneillään TV2:ssa, Matti Rönkä tuputti samaan aikaan samaa teemaa TV1:n pääuutislähetyksessä. En ole myöhemminkään huomannut yhdenkään yleläisen uskaltavan kyseenalaistaa tätä onnetonta linjanvetoa. Silti ainakin Radio Suomessa on yhä soitettu Jacksonia ainakin vähän.

Helsingin Sanomat julkaisi Leaving Neverlandiin liittyen useita barbaarisia naputelmia, joista kaikki journalismiin vivahtavakin oli tislattu pois niin tehokkaasti, että lehti ansaitsisi kemian Nobel-palkinnon. Silti jokunen saman konsernin radio on koko ajan soittanut Jacksonia, Helmiradio hyvinkin tiiviisti.

Koska emme tiedä Radio Novan päätöksen ulkoisista tekijöistä, emme liioin tiedä, millaiset tekijät saisivat sen raukeamaan. Suomen media kyykkii yhä tukalassa siilipuolustuksessa vaieten kaikesta, jopa Dave Chappellen aihetta kevyesti raapaisevasta oivallisesta Netflix-spesiaalista Sticks & Stones, johon amerikkalaismedian oli pikku pakko reagoida mukakauhistuneesti.

Tilanne on hankala, eläydyn häpeäänne, mutta ihan itse maalasitte itsenne siihen nurkkaan. Muutamat yritykset samanaikaisesti sekä katua että puolustella omaa noitavainoansa ovat olleet kömpelöitä, esimerkkinä brittidokumentaristi Louis Theroux. Parhaiten valo näyttää pilkottavan juuri Britanniassa ja mustassa Amerikassa, jossa hallittiin terve kriittisyys alkujaankin. Jälkijunan perävaunussa köröttelevät valkoinen Amerikka ja ”liberaali” Suomi. Elokuvan esittämättä jättäneistä sivistysvaltioista mainittakoon Venäjä.

Jos päätät avautua katumuksestasi, hienoa, mutta älä sorru seuraaviin lievennysyrityksiin tai kuoppasi vain syvenee.

Älä vetoa syytöksen vakavuuteen, sellainenkin voidaan heittää kevyin perustein. Minä voin esimerkiksi ohimennen syyttää Sinua, Lukija, mummoni murhaamisesta ja syömisestä. Me molemmat tiedämme syytöksen valheeksi, mutta vallitsevan logiikan mukaan Lukijan kuuluisi nyt loppuikänsä ja sen jälkeenkin kärsiä mummonsyöjän maineesta, koska syytös oli niin vakava, että sitä ”ei voi sivuuttaa”.

Älä liioin vetoa siihen, että falskikin pedofiilielokuva auttaa oikeita uhreja puhumaan kokemuksistaan. Olen samaa mieltä, mutta miksi sinne rekan alle piti tuupata Michael Jacksonin ruumis? Miksei Yle esittänyt vaikkapa Riku Rantalaa tai Jouko Jokista lastenraiskaajana, tai miksei tehty ”dokumenttia” koko Ylen henkilökunnan muodostamasta pedofiiliringistä? Kaikki olisivat olleet paljon dynaamisempia vaihtoehtoja.

Sitä paitsi Leaving Neverlandin olemus ei ole millään muotoa sivistymiseen tai valaistumiseen pyrkivä. Asiantuntijat, todisteet, loogiset asiayhteydet, mitä ne ovat? Kuten David Walsh kirjoitti jo maaliskuussa: ”Leaving Neverland is not designed to educate, but to numb, intimidate and pollute.”

”Me uskomme aina uhria.” Ihan jees, mutta ottakaa ensin selvää, kuka on uhri.

Huonoin peruste epäilyksen ylläpitämiselle on kuitenkin ”emme voi varmasti tietää”. Samainen lausehan pätee joka ikiseen pallollamme koskaan eläneeseen ihmiseen. Kenenkään syyttömyyttä pedofiliaan ei voi aukottomasti todistaa, mutta epäilyksestä jätetään kärsimään vain se, jolle on tehty perusteellisimmat (ja täysin tuloksettomat) tutkimukset, se jonka lasten lelutkin rikottiin todistejahdissa, se johon ei jostain syystä päde periaate ”syytön kunnes toisin todistetaan”.

Vaan ehkä edes tuolle tasolle ei päästä aikoihin. Ehkä Novasta jättää aika ennen kuin Jackson ehtii palata ääneen. Monet ”journalistit” näyttävät yhä uskovan, että kun media yhteistuumin suojelee investointikohdettaan miljoonien wattien voimakentällä, johon edes musta aukko ei pure, he ovat itsekin suojassa. Journalismi kuolkoon kuinka tuskallisesti tahansa, kunhan MINUN ei tarvitse myöntää virhettäni eikä MINUA päästä epäilemään victim shamingista.


(Pahoittelen postauksen ja linkkien vuolassanaisuutta. Mutta niin se menee. Jos kuulet kolmen sanan väitteen, ”Maapallo on litteä”, niin varmaankin pystyt perustellusti kumoamaan sen, mutta tuskin kolmella sanalla.)

perjantai 13. syyskuuta 2019

Sata pisintä #19

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

David Bowie 30 + 28 = 58


Vaikka Bowie ei 1980-luvun jälkeen enää singlehittejä suoltanut, hänen kolmesta albumiykkösestään kaksi on tältä vuosikymmeneltä. Toki ne kokonaisvolyymissä häviävät sille isoimmalle, neljä kuukautta listaa hallinneelle Let's Dancelle. Listaläsnäolo oli vahvaa 1970-luvun alussakin, mutta sitten yllättävän heikkoa – muun muassa Queen-kimppa Under Pressure jäi täysin noteeraamatta. Aikahaarukka 45 vuotta.


keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Sata pisintä #20

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Danny 13 + 45 = 58


Hittejä Dannyllä on viidenneksi eniten ja pitemmällä aikavälillä kuin kellään muulla (55 vuotta), mutta albumisaldo pudottaa sijoitusta. Hän on julkaissut ainoastaan 17 studioalbumia (Armi-levyt mukaan lukien) ja niistä kahdeksan jäi tilastoitumatta. 1960-luvun käännöshiteissä oli hienoja löytöjä kuten Vähän ennen kyyneleitä ja Rebecca, mutta 70-luvulle tultaessa näytti, että mies vain poimii päältä maailman listaykköset. Sitten tuli Armi.


maanantai 9. syyskuuta 2019

Sata pisintä #21

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Bruce Springsteen 31 + 24 = 55


Springsteen pääsi meillä singlelistalle vasta yhdeksän vuotta ekan albumimerkinnän jälkeen, mutta siitä avautui erikoinen putki: Born in the USA:n kuusi lohkaisua ylsivät sekä singlelistalle että jukebox-kärkikymppiin. Isot hitit puuttuvat Bruceltakin, radiohittejä vain kolme, mutta albumitilastosta on tullut monenlaista meriittiä monenlaisilla julkaisuilla. Aikahaarukka 43 vuotta.


lauantai 7. syyskuuta 2019

Sata pisintä #22

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Kari Tapio 31 + 23 = 54


Tapio löi läpi iskelmätähdeksi verrattain kypsässä iässä, mutta aikahaarukka on silti 42 vuotta. Cv on karttunut artistin kuoleman jälkeenkin viidellä kokoelmalla. Runsauden syynä on se, että tunnetuin tuotanto jakautuu kahdelle levy-yhtiölle. Albumilistan ykkössija tuli vasta kuusikymppisenä, singlelistalla ei päästy edes kärkikolmikkoon. Olen suomalainen (1983) oli viimeinen käännöshitti, joka kamppaili varteenotettavasti listoilla samanaikaisesti alkuperäisesityksen kanssa.