perjantai 30. kesäkuuta 2023

Kesäpäivän seisaus

Onhan se suuntaus ollut nähtävissä, että juhannukseksi julkaistaan nykyisin niukasti musiikkia. Niukkuudesta on kuitenkin noussut striimihittejä kuten Portion Boysin ja Teflon Brothersin Nautin elämästä (#5) vuosi sitten. Nyt singlelistan korkein uutuus on vasta sijalla 27: Kerzan Legenda.

Debyytit korvautuivat epämääräisen tuntuisilla (lue: soittolistavetoisilla?) tutuilla palaajilla, joista alkaa jo kyteä epäilys, onko juhannuksesta tulossa toinen tilastollinen joulu. Esimerkiksi Ramses II:n Villieläin virkosi 20:nneksi ja Bessin Ram pam pam 36:nneksi. Olli Halosen Suomen kesä elpyi sekä striimin että radiosoiton Top 40:een.

Erikoisempi löytö on Haloo Helsingin Ei suomalaiset tanssi, joka ei kummemmin menestynyt ilmestyessään viisi vuotta sitten Texas-ep:llä, mutta nousee juhannus juhannukselta Spotifyn viikkolistalla ylemmäs. Toissavuonna sija oli 101, viime vuonna 69 ja nyt 49. Biisi soi neljäntenä Spotifyn Kaikkien aikojen suomalaiset kesähitit -listalla, mutta sen seuralaiset eivät hyödy tuolla tavoin asemastaan.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Sinikeltaisia kukkia

Hittivuosilista 2022 ei ole edelleenkään valmistumassa, mutta voimme sen sijasta tarkkailla kuluneen puolivuotiskauden tapahtumia ulkomaisten hittien osalta. On ollut puhetta siitä, kuinka huonosti tuontimusiikki on kelvannut suomalaisille striimaajille, ja se näkyy myös oheisesta graafista. Klikkaa kookkaammaksi.

Siinä on kymmenen eniten hittipisteitä kerännyttä ulkomaista biisiä, ja vain puolella niistä on minkäänlaista sinistä osuutta eli striimien/singlelistan Top 40 -sijoituksesta saatua saldoa. Kaikilla sen sijaan on radiopisteitä – kyllä, myös Alessandralla, vaikka se hädin tuskin näkyy: Queen of Kings eteni viime viikolla sijalle 39.

Kaikki viisi pelkällä airplayllä mukaan yltänyttä kappaletta nousivat listalle jo viime vuoden lopulla, ja tuo osuus on palkissa mukana. Ne saavuttivat parhaan sijansa tänä vuonna ja luokittuvat täten 2023-hiteiksi. Kymmenes Easy Lover mahtui mukaan alle tuhannen pisteen kertymällä, eli sille on luvassa aika vaatimaton sija, kun kotimaiset tulevat samaan vertailuun.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Köyhyys kumuloituu

Maaliskuussa kirjoitin täällä Diandran poikkeuksellisesta suosiosta Elämäni biisi -sarjassa ja aprikoin, minkähänmoinen porukka valmistelee hänen paluutaan äänitemenestyjäksi. Viimeisimmästä listahitistä Huitoo kun oli kulunut jo seitsemän vuotta ja uusimmasta albumista vielä pitempi aika.

Nyt Diandra sitten komeilee Spotify-päivälistan kuudentena, mutta ei ihan sellaisella strategialla kuin oletin. Artistilta, jonka Köyhä laulaa -singlellä hän vierailee, ei näet olisi kuvitellut enää löytyvän moisia elvytysvoimia. Aste on kyllä piipahdellut listalla, viimeksi toissavuonna, mutta edellinen Top 10 -merkintä Monaco on vuodelta 2017.

Elvytysvoimaa onkin saatu lisää muualta. Kertosäe poimittiin J&J:n samannimisestä biisistä, joka on vaivihkaa haalinut Spotifysta yhdeksän miljoonaa ja Youtubesta neljä miljoonaa toistoa. Duon toinen J, muun muassa Pikku kakkosesta tuttu Jaakko Loukkola, kuoli hiljattain. Köyhä laulaa julkaistiin jo 2012, mutta sen kuuntelut olivat kworb.netin mukaan huipussaan keväällä 2021.

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Uudelleenkuviteltu historia

Eräässä euroviisuaiheisessa keskustelussa tulivat esiin piste-ennätykset ja niiden liiallinen korostuminen siihen nähden, kuinka huonosti vertailtavia eri vuosien tulokset ovat. Siitä tietenkin juolahti mieleen: voisiko niitä jotenkin indeksoimalla saada vertailukelpoisemmiksi, koko historiansa ajalta?

En tiedä vielä, mutta ensimmäiseksi kannoksi kaskessa paikallistin vuodet 1971–1973. Muina aikoina kilpailukappaleen on ollut mahdollista jäädä nollille, mutta tuolloin ne saivat kaikilta mailta vähintään kaksi pistettä, ja vuonna 1973 peränpitäjäkin sai 58 pisteen potin. Kaksihenkiset maaraadit käyttivät arvosana-asteikkoa 1–5, ja toimeksiantoa sovellettiin miten sattui. Vuonna 1971 Ranska antoi muille maille yhteensä 107 pistettä, mutta Luxemburg vain 42.

Nuo tulokset voi kuitenkin konvertoida vuonna 1975 käyttöön otetun nykypisteytyksen mukaisiksi, eli vain kymmenen biisiä saa pisteitä per raati ja paras niistä 12. Jos parhaita on kaksi, kumpikin saa 11 ja niin edelleen. Otin testiin vuoden 1973, joka tuotti Suomelle vuosikymmeniä korkeimpana säilyneen kuutossijan. Voisiko uusi laskenta jopa kohentaa sitä, kun piste-erot olivat pienet?

Voisi, mutta niin ei käynyt. Kakkos- ja kolmossija kyllä vaihtoivat paikkaa. Graafi näyttää, kuinka paljon piste-erot kasvoivat etenkin kärkikolmikon takana – sininen kertoo vanhan, punainen uuden vertailukelpoisemman asetelman. Tuon pohjalta voi sitten yrittää luoda kertoimia aikakausien yhdistämiseksi. Klikkaa lisää kokoa.

Tässä vielä tuon vuoden kappaleet pisteineen, joissa tasatilanteiden takia on myös puolikkaita.
LUXEMBURG 1973 – Anne-Marie David: Tu te reconnaîtras 139 (129)
ISO-BRITANNIA 1973 – Cliff Richard: Power to All Our Friends 133 (123)
ESPANJA 1973 – Mocedades: Eres tu 132 (125)
ISRAEL 1973 – Ilanit: Ei sham 77 (97)
RUOTSI 1973 – The Nova and the Dolls: You’re Summer 69 (94)
SUOMI 1973 – Marion: Tom Tom Tom 63,5 (93)
NORJA 1973 – Bendik Singers: It’s Just a Game 57,5 (89)
SAKSA 1973 – Gitte: Junger tag 53 (85)
MONACO 1973 – Marie: Un train qui part 47,5 (85)
IRLANTI 1973 – Maxi: Do I Dream 47,5 (80)
PORTUGALI 1973 – Fernando Tordo: Tourada 43 (80)
SVEITSI 1973 – Patrick Juvet: Je vais me marier, Marie 42 (79)
ITALIA 1973 – Massimo Ranieri: Chi sarà con te 22 (74)
ALANKOMAAT1973 – Ben Cramer: De oude muzikant 21 (69)
JUGOSLAVIA 1973 – Zdravko Colic: Gori vatra 19 (65)
RANSKA 1973 – Martine Clémenceau: Sans toi 15,5 (65)
BELGIA 1973 – Nicole & Hugo: Baby Baby 11 (58)

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Kevätkääryleen koostumus

Viime perjantain singlelistan kärkitilanne ensin yllätti, olihan Spotifyn viikkolaskelma näyttänyt selvää johtosijaa Gettomasan Jälkeekään-kappaleelle (999.965). Ykköseksi palasi kuitenkin Käärijän Cha cha cha (762.443) – niin, totta kai: mukaan oli laskettu uuden Alan Walker remixin potti 381.366, jonka Spotify tilastoi tapansa mukaan erikseen. Hyvä.

Maanantaina kuitenkin ilmoitettiin: ”Listajärjestelmässä ilmenneen teknisen vian vuoksi viikon 24/2023 Singlelista julkaistaan uudestaan ja listaykkönen vaihtuu.” En tiedä kuka aiheesta reklamoi, mutta versioita ei olisi jonkun mielestä saanutkaan yhdistää, ja remix debytoi itsekseen sijalla 12. Nythän se on jo vinhassa alamäessä eikä häiritse menoa enää pitkään.

Tuo Cha cha chan meno jatkuu jo 23. viikkoa, ja oheisesta graafista näkyvät sen suhdanteet sekä Spotify-striimeissä että Radiomonitorin impacteissa. Punaisilla palkeilla ansaittiin ykkössija. Merkittävin ero on viisufinaalin kieppeillä: perinteisesti radiosoitto oli vahvaa juuri sitä ennen, mutta striimit syöksyivät huippuunsa vasta sen jälkeen. Klikkaa isommaksi.

Vaikka biisin tähänastinen saldo näyttää vakuuttavalta, turnauskestävyyden pitäisi jatkua vielä kesän yli, jos mielitään hittivuosilistan ykköspaikalle (esteen nimi: Kuumaa). Radiosoitossa voi havaita yllättävän turvallisen tuntuisen vakiintuman.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Peesivirtauksia

Olavi Uusivirran hittiura käynnistyi vahvasti vuosien 2005–2006 isoilla radiosuosikeilla On niin helppoo olla onnellinen ••• ja Me ei kuolla koskaan ••, joista jälkimmäisen mukaan nimetty albumi ylsi sijalle 18. Sen seuraajat kohensivat tuosta asteittain niin, että vuoden 2016 Olavi käväisi ykkösenä.

Soolohittien myöhempi menekki sen sijaan on jäänyt vaisuksi, mikä selittää osaltaan sitä että albumien listaviikotkaan eivät ole päässeet ylettömästi kasvamaan. Pitkähköstä urasta huolimatta sijoitus Albumilistahistorian Top 1000 -kirjassa jäi 253:ksi. Viimeisen 15 vuoden singlet eivät ole yhteensäkään keränneet niin paljon hittipisteitä kuin On niin helppoo olla onnellinen.

Uusivirran cv:tä piristävät olennaisesti kolme vierailua naisartistien hiteillä. Anna Järvisen Nuori ja kaunis •• (2011) oli singleseiska ja radioviitonen. Anna Puun 2020 ••• (2020) eteni striimiyhdeksiköksi ja radiolistan kärkeen. Nyt mies on mukana Behmin kappaleella Viimeinen tanssi, joka debytoi singlelistan neljäntenä ja kuplii lupaavasti myös radiosoitossa.

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 6/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

10. Paula Koivuniemi: Sata kesää, tuhat yötä 5.103.585
Claudja Barryn (Boogie Woogie) Dancin’ Shoes vuodelta 1978 on unohtunut nopeammin kuin Koivuniemen versio vuodelta 1981.

9. Meiju Suvas: Pure mua 5.135.779
Puertoricolaisen Lalo Rodriguezin Ven, devórame otra vez (1988) pääsi Meijun käsittelyyn 1991, tuloksena eka paikallisradiohitti.

8. Ville Valo: Olet mun kaikuluotain 5.332.030
Valolla on listasta varmaan eniten rajojentakaisia kuuntelijoita. John Denverin Annie’s Songin suomennos tehtiin Freemanille 1976, tämä on vuotta 2016.

7. Frederik: Gran Canaria 5.946.584
MTV3:n Riemuloma Kanarialla -ohjelmaan vuonna 2013 tehty biisi oli alkujaan ruotsalaisen Baby Alice -yhtyeen Piña Colada Boy (2008).

6. Ellinoora: Funeral Song 6.562.253
Syksyn 2018 Vain elämäässä The Rasmuksen 15-vuotiaasta hitistä saatiin suomennettua kaikki muu paitsi nimi.

5. Elastinen: Pilasit mun elämän 6.662.660
Syksyn 2019 Vain elämäässä Sunrise Avenuen 13-vuotiaasta Forever Yours -hitistä saatiin suomennettua myös nimi.

4. Rauli Badding Somerjoki: Laivat 6.901.151
Venäjänkielinen Parohody tunnetaan Alla Pugatshovan levytyksenä vuodelta 1985, ja Baddingin tuore versio eteni jukebox-listan kakkoseksi

3. Elastinen: Naurava kulkuri 7.266.327
Pärre Förars 1958, Kusela 1986, Elastinen 2014. Jim Lowen alkuperäisessä Gambler’s Guitarissa (1953) annosteltiin naurua sangen kitsaasti.

2. Kari Tapio: Olen suomalainen 8.343.709
Toto Cutugnon pitkin Keski-Eurooppaa menestynyt L’italiano (1983) taisteli huippusijoista suomiversion kanssa etenkin jukebox-listalla.

1. Pate Mustajärvi, Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen ja Harri Marstio: Mä elän vieläkin 10.128.215
Ukkometso-albumilla vuonna 2000 julkaistun kvarteton alkuversio The Highwayman ilmestyi Jimmy Webbin levytyksenä jo 1977, mutta nousi suosioon superbändi The Highwaymenin esittämänä vuonna 1985.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 5/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

20. Jore Marjaranta: Haaveet kaatuu 3.721.518
Ville Pusan Ingen vinner (2000) sai pari vuotta myöhemmin Markus Koskiselta suomenkielisen tekstin ja soi Pahat pojat -elokuvassa.

19. Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa 3.835.467
Ikkunaprinssinä muun muassa Brita Koivusen vuonna 1957 levyttämä Perry Comon Glendora päätyi Somerjoen repertuaariin vuonna 1982.

18. Frederik: Tsingis Khan 4.005.673
Dschinghis Khanin vuoden 1979 euroviisusta tuli myös Frederikin jukebox- ja singlehitti ja albumin nimikappale.

17. Jippu & Samuli Edelmann: Pimeä onni 4.049.648
The Crashin Sugared ilmestyi vuonna 1999 ja Pimeä onni vuonna 2010 Jipun ja Samulin samannimisellä duettoalbumilla.

16. Topi Sorsakoski & Agents: Surujen kitara 4.100.409
Peggy Leen elokuvan nimikkobiisiksi esittämän Johnny Guitarin tulkitsi Metro-tytöt jo vuonna 1954. Agents tarttui siihen vuonna 1986.

15. Frederik: Volga 4.124.723
Frederik lauloi kaksi muuta Dschinghis Khanin hittiä tuoreeltaan, mutta Volgan vasta 23 vuoden päästä Raul Reimanin vanhalla (1979) tekstillä.

14. Kirka (& Islanders): Hetki lyö 4.486.664
Kirkan kaksi levytystä (1967, 1990) erottaa siitä, että ekassa Jaakko Salo kielsi laulamasta ”hetki lyä”. Alkuperäinen The McCoysin Beat the Clock.

13. Stig: Kuningaskobra 4.518.258
Annikki Tähti 1956, Arja Koriseva 1990, Stig Vain elämäässä 2020. Siinä tunnetuimmat versiot jo vuonna 1937 sävelletystä The Snake Charmerista.

12. Kai Hyttinen: Dirlanda 4.797.047
Kuunnelluin yli 50-vuotias käännöslevytys. Kreikkalainen alkuperäinen lienee vuodelta 1960, eka Hyttisen kolmesta versiosta vuodelta 1972.

11. Kari Tapio: Juna kulkee 4.996.085
Tapio sanoitti itse vuonna 2003 albuminsa nimiraidaksi laulun Il treno va, jonka Toto Cutugno sävelsi vuonna 2002 albuminsa nimiraidaksi.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 4/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

30. Kirka (& Islanders): Leijat 2.891.010
Kirka levytti amerikkalaisen The Rooftop Singersin Kites-biisin kahdesti, vuosina 1968 ja 1990. Versioiden striimit on laskettu yhteen.

29. Popeda: Onhan päivä vielä huomennakin 2.919.713
Pate Mustajärvi lauloi The Grass Rootsin Let’s Live for Todayn (1967) ensin 1984 Masi Luoma & Luojanluomat -yhtyeen vieraana, sitten 2008 Popedan riveissä.

28. Matti Esko: Hyvää huomenta Suomi 2.922.377
Arlo Guthrien tunnetuksi tekemän City of New Orleansin esitti meillä ensiksi Karma 1976, mutta Eskon rekkamiesmaine tuotti paremman tuloksen 1989.

27. Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen 2.989.519
Loretta Goggin Maledetta primavera ei ollut erityinen hitti eikä Koivuniemen versiokaan aluksi (1982), mutta kasvatti asemiaan pikkuhiljaa.

26. Olavi Virta: Hopeinen kuu 3.028.136
Listan vanhin äänite vuodelta 1960, alkujaan Fred Buscaglionen Guarda che luna. Myydyin versio lienee Reijo Kallion Yksinäinen-lp:llä (86.000 kpl).

25. Toni Wirtanen: Sata kesää, tuhat yötä 3.249.761
Kolmannella Vain elämää -kaudella 2014 Wirtanen versioi Paula Koivuniemelle 1981 suomennetun Claudja Barryn (Boogie Woogie) Dancin’ Shoes -kappaleen.

24. Taiska: Mombasa 3.435.158
”Eroottisessa seikkailuelokuvassa” Amore libero soinut Fabio Frizzin instrumentaali sai vuonna 1975 tekstin Jyrki Lindströmiltä.

23. Benny Törnroos: Käy muumilaaksoon 3.440.138
Vaikka muumit ovat suomalaisia, animaatiosarjan tunnusbiisin Wij zijn de moomins teki myös smurffimusaa kyhännyt hollantilainen Pierre Kartner.

22. Ville Valo & Agents: Ikkunaprinsessa 3.440.768
Kombo levytti Perry Comon Glendorasta (1956) kaksi versiota, Laulava sydän -albumille vuonna 1999 ja listaykköslevylle vuonna 2019.

21. Erin: Vasten auringon siltaa 3.493.860
Ekalla Vain elämää -kaudella 2012 Erin versioi Katri Helenalle 1975 suomennetun Gigliola Cinquettin Alle porte del sole -kappaleen.

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 3/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

40. Anna Eriksson: Juliet ja Joonatan 2.502.727
Erikssonin itse sanoittama esikoishitti (1996) on Ruotsin Melodifestivalenin peruja, Lotta Engbergin Juliette & Jonathan.

39. Topi Sorsakoski & Agents: Eeva 2.520.807
Jacques Verrièresin Éva-biisin levytti meillä ensiksi Olavi Virta vuonna 1959. Siitä tuli Sorsakosken eka single- ja jukeboxhitti vuonna 1985.

38. Elastinen: Tip tap 2.561.481
Vain elämää -sarjaan keksittiin joulukierre vuonna 2019, ja Elastisen esityksen pohjalla oli Tomtarnas julnatt, Tonttujen jouluyö.

37. Eero Raittinen: Vanha holvikirkko 2.603.989
Raittisen ensimmäinen soolohitti (1968) tuli Ruotsista. Mälarö kyrkan esittäjä Lenne Broberg yritti itsekin suomenkielistä versiota.

36. Topi Sorsakoski & Agents: Kauan 2.604.345
Petula Clarkin Downtown nousi Dannyn levytyksenä listakolmoseksi 1965, mutta Danny ei tässä laskelmassa jyllää. Topi-versio on vuodelta 1987.

35. Olli Lindholm: Tuhoutuva tarina 2.611.873
Kevään 2017 espanjalaisella Vain elämää -kaudella Lindholm esitti suomeksi Sunrise Avenuen läpimurtohitin Fairytale Gone Bad (2006).

34. Topi Sorsakoski: Olet kaikki 2.657.796
Ekalla sooloalbumillaan 1991 Sorsakoski tulkitsi parhaiten Cilla Blackin brittiykkösenä You’re My World (1964) tunnetun italialaisbiisin.

33. Ville Valo & Agents: Jykevää on rakkaus 2.729.568
Dusty Springfieldin I Only Want to Be with You 1963, Baddingin Jykevää on rakkaus 1975, Valon vierailu Agentsin Laulava sydän -albumilla 1999.

32. Ellinoora: Maa on niin kaunis (Toivioretkellä) 2.766.100
Vuonna 2017 julkaistun eri esittäjien Joulu-albumin kuunnelluin raita on tanskalaisen Bernhard Ingemannin sävellys Dejlig er jorden.

31. Anna Hanski: Kotiviini 2.797.759
Hanski levytti vuoden 1989 esikoisalbumilleen Lee Hazlewoodin Summer Wine -kappaleen (1966). Mukana laulaa myös Pekka Kaasalainen.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 2/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

50. Fredi: Kolmatta linjaa takaisin 2.209.938
Petula Clarkin Beautiful in the Rain sai sisällöltään kovin erilaisen suomiversion, joka ei aikoinaan (1968) ollut likikään suosituin Fredi-single.

49. Suvi Teräsniska: Avaruus 2.214.253
Lumiukko-animaation (1982) laulusta Walking in the Air on tehty Suomessa kymmeniä levytyksiä, joista kovimmat lukemat on Teräsniskan vuoden 2018 versiolla.

48. Lauri Tähkä & Tuuletar: Miehessä vikkaa 2.227.055
Syksyn 2019 Vain elämää -kaudella Tähkä sanoitti uusiksi Sunrise Avenuen pikkuhitin I Help You Hate Me.

47. Kari Tapio: Viisitoista kesää 2.251.628
Smokien Living Next Door to Alice nousi Tapion esittämänä Top 5 -hitiksi sekä jukeboxeissa että singlenä vuonna 1977.

46. Diandra: Lintu 2.286.847
Kerran joulukuun aikaan -albumin (2015) selvästi kuunnelluin laulu L’oiseau tehtiin vuonna 1965 ranskalaiseen tv-sarjaan Belle ja Sebastian.

45. Riki Sorsa: Joki 2.333.716
Taiska levytti Styxin Boat on the Riverin tuoreeltaan vuonna 1980 nimellä Aamulla yksin. Sorsan radiohittiversio on vuodelta 1993.

44. Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai 2.358.724
Vuonna 1967 Gene Pitneyn esityksenä läpi lyöneen Something’s Gotten Hold of My Heartin ties kuinka mones suomiversio tehtiin 2003 elokuvaan Helmiä ja sikoja.

43. Laura Voutilainen: Kun joulupukki suukon sai 2.422.598
Voutilaisen eka joululevy Lumikuningatar (1994) floppasi, mutta 1950-luvulla sävelletty I Saw Mommy Kissing Santa Claus on sittemmin noussut esiin.

42. Topi Sorsakoski & Agents: Salattu suru 2.430.789
Danny levytti vuonna 1966 The Renegadesin My Heart Must Do the Crying -biisin, ja Agents käytti samaa tekstiä In Beat -albumillaan 1986.

41. Suvi Teräsniska: Taivas sylissäni 2.453.978
Carola Häggkvistin joululaulu Himlen i min famn (1999) on laulettu meillä moneen kertaan. Teräsniskan versio julkaistiin vuonna 2014.

maanantai 5. kesäkuuta 2023

Suomennetut, striimatut 1/6

Sarjassa luetellaan 60 muusta kielestä suomeksi versioitua hittiä, jotka ovat striimanneet eniten Spotifyssa. Ilmoitetut lukemat ovat toukokuun alusta ja muuttuvat koko ajan.

60. Virve Rosti: Menolippu 1.883.842
Eruptionin discoversio vanhasta One Way Ticket -hitistä palautti käyttöön myös 60-luvun käännöstekstin, jolla parhaiten menestyi Rosti vuonna 1979.

59. Mona Carita: Rasputin 1.931.656
Vaikka Mona Carita katosi julkisuudesta 40 vuotta sitten, hän oli saada kaksikin biisiä listalle: Boney M. -version (1979) lisäksi tuntumaan ylsi Anna, kulta, anna (Hands Up).

58. Johnny: Ihana aamu 1.964.432
Unkarilaisbiisistä Kicsit szomorkás tuli Johnnyn viimeinen listaykkönen (1971), joka on jatkanut elämäänsä varuskuntien herätyslauluna.

57. Taiska: Moi moi vain 2.025.570
Taiskan toinen hitti vuodelta 1976 pohjautui Shocking Blue -vokalisti Mariska Veresin soolosinkkuun Take Me High.

56. Kari Tapio: Volga 2.052.521
Dschinghis Khanin Moskau oli Juhamatti-käännöksenä jukebox-ykkönen vuonna 1980. Tapio levytti versionsa Finnhits-kokoelmaa varten.

55. Vesku Jokinen & Sundin pojat: Olen suomalainen 2.081.224
Jokinen teki vuosina 2012–2014 kaksi coveralbumia, joiden raidoista eniten on striimattu vuoden 1983 Toto Cutugno -sävellystä L’italiano.

54. Katri Helena: Vasten auringon siltaa 2.096.701
Katri Helenan lukuisista käännöshiteistä tälle listalle eteni vain vuoden 1975 tulkinta Gigliola Cinquettin kappaleesta Alle porte del sole.

53. Hausmylly: Jos 2.148.878
F.R. Davidin Words (1982) poiki tuoreeltaan useita Helli mua hiljaa -suomennoksia, mutta Hausmylly pärjäsi niitä paremmin vuonna 1994.

52. Virve Rosti: Oon voimissain 2.177.795
Vuosina 1975–1976 Rosti nettosi käännöksillä kolme ykkössingleä. Niiden sijasta mukana on vuoden 1979 lokalisointi Gloria Gaynorin klassikosta I Will Survive.

51. Kirka: Joulupukki matkaan jo käy 2.209.254
Santa Claus Is Coming to Town päätyi Kirkan laulettavaksi vuoden 1986 Joulun suuri toivekonsertti -lp:llä. Listoille se ilmaantui vasta vuonna 2020.

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Alan kuningas jo 44 vuotta

Viime postauksessa mainitsin Record Mirrorin ja Music Weekin brittilista-analyysipalstat, mutta en niiden kirjoittajaa. Alan Jones ansaitsee ihan oman tekstinsä. Hän aloitti Record Mirrorissa vuoden 1979 alussa eikä ollut silloinkaan mikään märkäkorva, vaan listahistoria oli suvereenisti hallussa.

Record Mirror oli suuren yleisön poplehti, jolla toisin kuin kilpailijoillaan oli julkaisuoikeudet virallisiin brittilistoihin ja myös Billboardin laskelmiin. Tuolloin Jones nautti vakiopalstoineen jonkinlaista fanitustakin, mutta ei kertonut mitään itsestään eikä suostunut valokuviin. Ulkonäön kyselijöille hän sanoi olevansa ihan tavallinen, ”one of everything down the middle and two of everything down the sides”.

Vuonna 1991 Record Mirror lakkautettiin ja sulautettiin Music Weekiin, jossa Jonesin palsta jatkui asiallisempana. Sain bisneslehteä aikani vanhana Mirror-tilaajana, mutta hintavuus ja netin tulo katkaisivat suhteemme. Jones jäi eläkkeelle vuonna 2020, mutta palasi ja kirjoittanee tänäänkin tuoreen analyysin musicweek.comiin.

Legendaarisen pitkästä urastaan huolimatta Jonesista ei löydy aineksia edes wikipedia-artikkeliin, eikä nimen yleisyys helpota salapoliisityötä. Nuorena hänellä oli jonkinlaisia yhteyksiä disko- ja klubiskeneen, ja muistan hänen kommentoineen euroviisuja epätyypillisen pilkallisesti joskus uransa alussa. Kollektiiviseksi nimimerkiksi Jonesia ei sovi epäillä, hän on sellaiseksi aivan liian pätevä.