Radiolistaa hallitsee yhä kova suomalaiskolmikko, joiden järjestys tällä kertaa on Mennyt mies – Koko kuva – Huuda. Seuraan tunkeutumista näyttää valmistelevan Anssi Kela, jonka Levoton tyttö harppasi 39. sijalta kahdeksanneksi ja esittäjänsä kymmenenneksi Top 10 -radiohitiksi. Biisi soi poikkeuksellisen monella kanavalla, mutta Novan rotaatioon pääsy olisi jatkonousun kannalta välttämätön.
Kaksi muuta lennokasta Top 20 -kynnyksen ylitystä voi paljolti laittaa Novan ansioksi. Toista vuotta sitten USA:ssa julkaistu Imagine Dragonsin It’s Time eteni 61–16 ja Jesse Kaikurannan Näytän sulle rannan 77–20. Matti Johannes Koivu on odottamattomassa vauhdissa Jos muutat mielesi -kappaleellaan (62–26), ja Hanna Pakarisen Jokapäiväinen ilmaantui Top 100:n ulkopuolelta 28:nneksi.
Korskeasta albumilista-avauksesta huolimatta Biffy Clyron Black Chandelier vajosi sijalle 39. Ennenaikaisesti Top 40:stä ulos ovat luisuneet Justin Timberlake (Suit & Tie) ja Biffyn tapaan albumillaan toissapäivänä hyvin debytoinut Olli Helenius (Luota vaan). Erinin Mitä tänne jää näytti jo kasvavan Vain elämää -projektin ainoaksi Top 20 -radiomenestykseksi, mutta sekin putosi nyt 30–53.
Mitkä sitten ovat Anssin yhdeksän muuta Top 10 -hittiä?
VastaaPoistaAnssi Kelan Top 10-radiohitit ovat Sisältää hitin-kirjan mukaan: Kaksi sisarta (#8), Nummela (#2), Puistossa (#1), Milla (#1), 1972 (#1), Karhusaari (#1), Jennifer Aniston (#7) ja Älä mene pois (#2). Kirjan julkaisun jälkeen Aamu (#3, 09/2009) ja nyt Levoton tyttö (toistaiseksi #8).
VastaaPoistaTimo voi korjata, jos jokin ei pidä paikkaansa.
Oliko muuten Mikan faijan BMW radiolistalla Top 20-hitti? Sehän julkaistiin ennen Kaksi sisarta-singleä mutta nousi todelliseksi hitiksi vasta Nummela-levyn julkaisun aikoihin. Kelan edellisen Aukio-levyn toinen sinkku Kaivos oli Radio Suomen viikko 40/2009 soitetuin kappale mutta ei varmaankaan noussut Music Control-listalle kun tuokin oli ennen virallista singlejulkaisua.
BMW oli korkeimmillaan sijalla 17, kuten oli 50 hittiä -listallakin.
VastaaPoistaYllättävää, että Mikan faijan BMW ei ole Top 10 -listalla. Ajattelin, että se ainakin on sillä.
VastaaPoistaMInkä voisi sanoa olleen Anssin suurin hitti tähän asti kaikilla listamenestyksillä punnittuna?
Oma vastaukseni kysymykseen suurimmasta hitistä on Milla. Radiolistan ykkössijan lisäksi siitä tuli Kelan (toistaiseksi) ainoa singleykkönen (lisäksi 14 viikkoa listalla kun muut kappaleet eivät pysyneet mukana kahta viikkoa pidempään).
VastaaPoistaMillaan liittyy sellainen knoppi, että sitä voidaan pitää maamme myydyimpänä singlenä. Paitsi että se myi itsekseen yli 10.000, single lisättiin sellaisenaan Nummela-albumin jatkopainokseen, jota ostettiin muistaakseni noin 50.000 kpl.
VastaaPoista