tiistai 3. helmikuuta 2015

Palkki- ja piirakkataivas


Vaikka muun muassa Billboard on laajentanut ja elävöittänyt nettilistatarjontaansa viime aikoina, niin tervetulleimmasta havaitsemastani innovaatiosta vastaa Spotify. Sen viikkolistojen yhteyteen ilmestyi graafinurkkaus, joka paljastaa jokaisesta Top 200 -biisistä kuuntelijoiden ikä- ja sukupuolijakauman. Asioita, joita musiikinkuluttajamassaa pilkkoessa on ennen voinut vain valistuneesti arvioida.

Hittibiiseillä näyttää olevan olennaisesti enemmän naiskuuntelijoita. Käytännössä vain hiphopin kohdalla sukupuoliviisari heilahtaa miesvoittoiseksi, selvimpänä esimerkkinä, kas, Spektin Macho Fantastico. Dominoivimmin tällä viikolla tyttöjen mieleen ei ole One Direction eikä Isac Elliot, vaan Nicki Minajin Bed of Lies, jonka kuuntelijoista poikien osuus jäi alle neljäsosan.

Alaikäisten mieltymyksistäkin löytyy yllätyksiä. Esimerkiksi The Scriptin Superheroes on suhteellisesti enemmän alle 18-vuotiaiden suosiossa kuin Robinin Paperilennokki. Top 200:ssa selvästi vähiten junioreita kiinnostaa Apulannan Sun kohdalla, jonka 168. sija ei muutoinkaan ylennä mieltä. Latauksissa ja radiossahan biisi on Top 10 –hitti.

Ikäkäyrä kertoo karuhkosti sen, millaista ylivaltaa parikymppiset käyttävät lopputuloksissa. Joidenkin Haloo Helsingin ja Jenni Vartiaisen biisien listadatasta yli 40 prosenttia tulee 18-24-vuotiailta. Vain aniharvan levytyksen (Apulanta, hyväntekeväisyysveisu Lohtu) kuuntelijoista yli puolet on 25 vuotta täyttäneitä. Ruotsin Spotify-listoilla keski-ikäisetkin ovat tilastollisesti merkittäviä.

Toki perinteisesti poplistoissa on aina kuulunut nuorison ääni, mutta tällaisenaan suoratoistolistoja ei vielä kannata nostaa kansan maun mittareiksi – myös muita muuttujia tarvitaan hittiyden määrittelyyn.

5 kommenttia:

  1. Nuorten osuutta korostaa myös se, että he kuuntelevat samoja biisejä uudestaan ja uudestaan (tästä minulla ei tietenkään ole mitään dataa, mutta erittäin vahvaa empiirisiin havaintoihin perustuvaa mutua). Jospa Spotikka näyttäisi vielä erikseen yksittäisten käyttäjien määrän vs. streamit.

    Tuo ikäryhmä 30-34, se ei näytä korostuvan oikein missään biisissä, ei edes Ruotsissa jossa nuorten ylivalta ei ole niin brutaalia kuin Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Ryhmäthän ovat erikokoisia. 30-34 kattaa viisi vuosikertaa, 18-24 kattaa seitsemän ja 35-44 kymmenen.

    VastaaPoista
  3. Nöyrä kysymys tähän. Vaikka ei juuri liity tähän juttuun, mutta kuitenkin. Olemme saaneet dataa esim. Spotifyn kuunnelluimmista albumeista 2014. Eiks ne onnu vähän, jos ajattelee kuin matikan ope? Jos Kalevi Humperdink julkaisee albuminsa jo tammikuussa ja Krista Costello sen sijaan syksyn puolella, esim. lokakuussa, niin eiköhän tilastot ole epäoikeudenmukaisia? Kalevillahan on kymmenen kuukauden etumatka tän suhteen. Oliskohan reilumpaa tapaa esittää datat?

    VastaaPoista
  4. Tuo 30-34v katveeseen jääminen saattaa ryhmän pienuuden lisäksi selittyä silläkin, että 35-44 samoin kuin 45-55 vuotialla on teini-ikäisiä lapsia ja usein perheessä tunnukset ovat vanhempien nimissä vaikka lasten(kin) käytössä. Tästä kielii se, että pylväs 35-44 nousee heti esimerkiksi Robinin kohdalla. Toki äiditkin Robisita tykkäävät, mutta tuskin kuitenkaan luukuttavat armottomasti ....

    VastaaPoista
  5. Joo noissa vuosilistoissa on toki epäkohtansa, alkaen siitä että ne kootaan kauan ennen vuoden loppumista. Listablogin hittivuosilistathan kootaan niin, että hitin kaikki listapisteet keskitetään yhdelle vuodelle, jolloin mikään levy ei kärsi julkaisuajankohdastaan.

    VastaaPoista