Tänään tulee kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun lauma laulajatähtiä kokoontui American Music Awardsin jälkeen yöksi studioon levyttämään hyväntekeväisyysbiisiä We Are the World. Pisteytyksessäni siitä tuli vuoden 1985 kahdeksanneksi suurin hitti Suomessa. Huomenna Netflixissä saa ensi-iltansa The Greatest Night in Pop, dokumentti tuon kappaleen synnystä. Kommentoin sitä nähtyäni, tässä ensin taustaa.
Kuulun niihin, jotka suhtautuivat hankkeeseen skeptisesti ja jopa ärtyneesti. Kuvittelemani repliikki: "Nyt isot pojat näyttävät brittiräpeltäjille, kuinka homma oikeasti hoidetaan, teetetään puserot ja kaikkea.” Viittaan siis hieman aiemmin julkaistuun Do They Know It's Christmas -singleen, joka jouluteemansa ansiosta näyttää pysyneen paremmin esillä nykypäiviin asti. Koska USA for Africa -esittäjänimellä järjestetty tempaus on yhä varsin uniikki knoppi pophistoriassa, asenteeni on muuttunut suopeammaksi.
Tykkään seurata Youtubessa nuorempien ihmisten reaktioita musiikkivideoon. Tajuavatko he millaisista megastaroista on kyse, kenet he tunnistavat? Tuubista löytää myös aiemman, tunnin mittaisen dokumentin aiheesta emäntänään Jane Fonda. Loputtomien uusintaottojen seassa helmenä on hetki, kun hieman maistissa ollut Al Jarreau virittää kunnianosoituksen hankkeen pääarkkitehdille Harry Belafontelle, ja kaikki hoilaavat The Banana Boat Songia.
Palaan soololaulajavalintoihin myöhemmin toivoen, että uusi dokkari taustoittaa niitä enemmän, mutta Jarreaun mukaanpääsyä lienee ihmetelty. Arvelen tuottaja Quincy Jonesin halunneen tuoda esiin useita musiikkityylejä, ja Jarreauhan ainakin jossain määrin edusti jazzia. Hänen äänensä kyllä on tutumpi 50+-vuotiaille suomalaisille kuin tiedetäänkään, esitettiinhän sillä suosikkisarjan Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) tunnussävel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti