sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tuoreutta ja säilyvyyttä

Vuosi ja viikko ehti kulua siitä, kun viimeksi jonkun esikoislevy debytoi Suomen albumilistan ykkösenä. Isac Elliotin jälkiä käy nyt huumoriryhmä Justimus, jonka Wunderboy-albumin nimibiisin videota on katsottu You Tubessa yli 1,25 miljoonaa kertaa. Radioasemilta tämä jiiveegeemäinen esitys on kuitenkin kerännyt vain irtopyöräytyksiä.

Tilaston toinen voimahahmo on Led Zeppelin, jonka kolme ekaa pitkäsoittoa ilmaantuivat remasteroituina sijoille 3, 6 ja 7. Aiemmin viikkolista-aikakaudella on saman esittäjän kolme levyä nähty seitsemän myydyimmän joukossa ainoastaan parina viikkona Michael Jacksonin kuoleman jälkeen. Esikois-Zeppelin jopa paransi pykälällä vuoden 1969 merkintäänsä. Kakkonen ja kolmonen ylsivät omana aikanaan sijoille 1 ja 2.

Debyyttejä voi tehdä myös peräkkäisinä viikkoina: seitsemän päivää Suljettu-uusintajulkaisun jälkeen Absoluuttinen nollapiste näyttäytyy 19:ntenä. Pisara ja lammas -jatkumon ykkösosa pääsi toissasyksynä yhden pykälän korkeammalle. Yhden pykälän korkeammalle listahistoria-artistien aakkosjärjestyksessä sijoittuva Anna Abreu täydensi nelossijalla neljän albuminsa sijoitusputken 1–1–2–1. Parin vuoden takainen Greatest Hits hyytyi 18:nneksi.

3 kommenttia:

  1. Mietin tuota Led Zeppelin I:n kesäkuun 1969 nelossijaa. Pomusissa edelle on merkitty World Star Festival, joka on käsittääkseni Tom Jonesin kappaletta lukuun ottamatta aiemmin julkaistusta materiaalista koostettu kokoelma. Tämän perusteella albumi olisi siis ollut tuolloinkin kolmonen (esim. World Star Festivalin "jatko-osa" Top Star Festival on merkitty ilman sijalukua).

    VastaaPoista
  2. Onpas outoa että Leevi and The Leavingsin uusi kokoelma "Johanna vuodet - 1979-1983" ei noussut albumilistalle. Vai mitä sanoo listasäännöt?. Tuossa paketissahan on mukana siis kolme ensimmäistä albumia + kaikki aikakauden irtosinkut B-puolineen ja muine bonusmatskuineen. Vai onkohan markkinointi kussut?. Itse en ainakaan tiennyt kyseisestä levynjulkaisusta mitään, ennenkuin sattui Anttilassa silmään. 30.5. levy julkaistu.

    VastaaPoista
  3. Tuo Leevi-kokoelma on osa "Johanna vuodet"-kokoelmalevysarjaa, jossa on ainakin julkaistu myös ainakin Leevin tapaan kolmen levyn julkaisu Maukka Perusjätkältä ja kaksi kahden levyn kokoelmaa Juice Leskiseltä. Levykauppa Äxin nettisivuilla on myös kolmen cd:n Hanoi Rocks "Johanna Years 1980-1984", sitä en ole kaupoissa ainkaan vielä nähnyt. Ei tosiaan paljon ole markkinointia niiden kohdalla ollut.

    VastaaPoista