tiistai 10. kesäkuuta 2014

GGH 28: Hitit – Suomirokkia ja suuria tunteita


Aknestik 2000, #5, 9 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Aknestik julkaisi ensimmäisen kokoelmansa Hittejä, piisejä ja hittipiisejä vuonna 1997 neljän vaisusti menestyneen albumin ja parin matalan singlelistamerkinnän jälkeen. Se kävi albumitilaston 35:ntenä. Seuraavana vuonna ilmestyi bändin tunnetuin kappale Suomirokkia, mutta myynti ei edelleenkään lähtenyt käyntiin.

Aknestikia erityissuojeluksessaan pitänyt Poko-pomo Epe Helenius ihmetteli tilannetta, teetti jopa markkinatutkimuksen yhtyeen tunnettuudesta ja antoi suosikkibiisinsä nimen kokonaiselle kokoelmalevysarjalle. Suomirokkia oli mukana sekä ensimmäisessä että viidennessä osassa. Sarjan multiplatinamenestys ei tarttunut Aknestikiin, jonka seuraava albumi Tulevaisuus on myöhemmin kiipesi 22:nneksi.

Helenius päätti vielä kerran vetää kaikista naruista. Elokuun 2000 hiljaisuuteen iskettiin tv-kampanjoidulla levyllä, jonka nimessä olivat sekä lähes pakkosyötetty Suomirokkia että yhtyeelle edelleen vieras käsite Hitit. Noin kymppitonnin menekki oli tv-levylle vähäinen, mutta sillä yllettiin viitossijalle. Bändin loru loppui seuraavanvuotisen albumin 31. sijaan.

Joskus noihin aikoihin poistin Rumban listakolumnistani viime tipassa retorisen kysymyksen. ”Kumpi ilmestyy aikaisemmin, Aknestikin kolmas hittikokoelma vai Aknestikin ensimmäinen hitti?”

1 kommentti:

  1. Olen kyllä aina ihmetellyt että millä helvetin ilveellä noi on kehdanneet mainita "Hitti" sanan kokoelmalevyssään. Ja kuinka monen muun menestyneen Artistin/Yhtyeen vaivalla saamia rahoja on käytetty ton paskan promoamiseen vuosi toisensa jälkeen..?

    VastaaPoista