keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Yksi lähde, kolme totuutta

Jos jostakin Suomen ns. singlelistan tapahtumasta vielä jaksaa hämmästyä, niin tästä ehkä. Robinin kesäkumikampanjabiisi Kesärenkaat debytoi viime torstaina latauslistan kolmantena ja komeili seuraavana päivänä Radio Novassa julkaistun Spotifyn kuunnelluimpien listan ykkösenä. Sunnuntaina se oli kuitenkin singlelistalla – joka periaatteessa yhdistää nuo kaksi – vasta sijalla 19. Häh?

Spotifyn listoja on esillä ainakin kolmessa paikassa. Novan sivuilla ilmestyvässä Spotify Suomi Top 100:ssa ei näy kuuntelulukuja, toisin kuin charts.spotify.comin tilastossa, joka on upotettu tuohon vasemmalle. Niiden lisäksi kappale- ja myös albumilistan löytää Spotify-softan Top Lists -painikkeen alta.

Ovatko nuo listat keskenään samanlaisia? Eivätpä tietenkään. Tällä haavaa top tenit harvinaista kyllä myötäilevät toisiaan, mutta esimerkiksi Clean Banditin Rather Be on ohessa 13:ntena ja Top Listsissä 11:ntenä. Vaikka hyväntekeväisyyssingle Lohtu eteni Nova-listassa ykköseksi, vasemmalla näkyvässä se oli ylimmillään vain viides. Ehkä jo ymmärrätte, miksi en ainakaan vielä merkitse arkistoihini hittien Spotify-sijalukuja muiden listasaavutusten oheen.

1 kommentti:

  1. Spotify softan päivälistat ja tuossa vieressäkin näkyvät viikkolistat ovat ihan synkassa keskenään, mutta Novan sivuilla olevia muokataan syystä tai toisesta novamaisiksi.

    Mutta mitä sitten tulee lataus- ja sinkkulistoihin on tällä hetkellä vähän naurettavaa. Latauslista (n. 20% biisien digimarkkinoista) on täysin iTunes-lista lisättynä ilmaislatausten mokilla. Sinkkulista kerää n.80% biisien digimarkkinoista, mutta vielä jonkun aikaa ongelmana on albumilta striimattujen biisien poisto. Tuo tullee korjaantuman pikapuoliin, jaettujen sijojen ongelmahan poistui jo. Siihen asti parasta kuvaa antavat Spotifyn listat, Päivälistojen seuraaminen ja arkistoiminen ei tietty ole helppoa, sillä se vaatii välillä aktiivista välimuistin tyhjennystä koneelta. Siitä huolimatta esim. viime viikolla yhden päivän listat olivat näkyvillä vain klo 23:30-08:00.

    VastaaPoista