maanantai 19. tammikuuta 2009

25 iljettävää vuotta

Pienestäkin uutisesta voi tehdä aika suuren, jos kohde on oikea. Rumban lukijapollin tuloksista työstettiin (ainakin netti)lööppikamaa, kun Ari Koivunen valittiin vuoden kotimaiseksi iljetykseksi. Alkuperäinen otanta boostautui yli tuhatkertaiseksi Ilta-Sanomien kyseltyä surffaajiltaan, onko tulos oikea. Sivutuotteena saatiin tuttua närkästystä: ”Uskomatonta että nuorisolle suunnattu media järjestää kiusaamiseen / haukkumiseen / ihmisarvon polkemiseen kannustavia kisoja.”

Tuota ihmisarvon polkemista on harrastettu jo 25 vuotta, ja joskus paljon innostuneemmin kuin mitä viimeaikaiset pistemäärät antavat ymmärtää. Posti kantoi toimitukseen uskomattomia vastausläjiä muun muassa sinä 1990-luvun alkuvuonna, kun ääntenlaskenta annettiin erään latomaorientoituneen elämäntaiteilijan toimeksi ja tämä ilmoitti päivää ennen painoonmenoa, että tulokset sisältävä korppu on rikki (lue: substanssityyppinen puuhailu olikin kiinnostanut viime päivinä enemmän). Kolme lehden valmistumisesta eniten vastuussa olevaa työläistä vietti seuraavan yön kuponkien parissa, ja se yö oli pitkä.

Koska omistan jokseenkin kaikki Rumba-lehdet, tein katsauksen siitä, mitä lukijat ovat sinnikkäimmin inhonneet vuosien saatossa. Oheinen järjestys perustuu vuosittaisten Top 10 -sijoitusten määrään, ja sulkuihin merkittiin ykkössijat. Useimmat iljetykset tulevat ja menevät, jotkut ottavat lyhyehköstäkin pinnallaoloajastaan kaiken irti ja jotkut voittavat kotimaisen sarjan noukkimalla eri vuosikymmeninä irtosijan sieltä, toisen täältä.

Kotimaiset iljetykset
Andy Mccoy – 9
Ressu Redford – 8 (1)
Matti Nykänen – 8
Bogart Co. – 5 (3)
Antti Tuisku – 5 (3)
Kikka – 5 (1)
Nylon Beat – 4 (1)
Neumann – 4
Heli Nevakare – 4
Paavo Väyrynen – 4
Wallu Valpio – 4

Ulkomaiset iljetykset

Michael Jackson – 19 (6)
Madonna – 11
Britney Spears – 10 (5)
George W. Bush – 9 (3)
Marilyn Manson – 9
Eminem – 5 (1)
Prince – 5
Robbie Williams – 5
Ronald Reagan – 4
Pet Shop Boys – 4
Mariah Carey – 4
Spice Girls – 4
Backstreet Boys – 4

Joo joo, laskin minä ne seksiobjektitkin, saatte tulokset myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Olen lukenut Rumbaa 17 vuotta ja luen edelleenkin. Vuosiäänestyksiin olen osallistunut ehkä neljästi.
    Ulkomaisten iljetysten listassa on 11 musiikkiartistia, joista 7 on edustettuina levyhyllyssäni yhteensä parinkymmenen levyn voimin. Alkoi kiinnostaa, mahtaisivatko bändi- ja artistiäänestysten kestomenestyjät osua omaan musiikkimakuuni yhtä suurella prosentilla. Jaksaisiko Timo koota listat niistäkin?

    VastaaPoista
  2. Nythän olisi hyvä aika, kun en ole vielä järjestänyt lehtiä takaisin, mutta ehkä en kuitenkaan ehdi. Ne eivät ole samanlaisia ajankuvia kuin iljetys- ja seksiobjektikyselyt.

    VastaaPoista
  3. Madonna lienee aikamoinen kestomenestyjä sekä seksiobjekti- että iljetyskategoriassa, arvaan ma. Bush nuorempi ehti aika paljon pressavuosinaan.

    Ottaakohan Ari tavoitteeksi Ressun saaliin?

    VastaaPoista