keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kolme uutuutta, kolme Paramorea

Vuoden 2008 selvästi myydyin albumi Death Magnetic vietti tuoreeltaan listakärjessä vain kaksi viikkoa, joten kolmas ykkösviikko on ihan sovelias tilastotapahtuma. Vaikkakin näyttää vähän oudolta, kun hyppäystä tuli 18 sijaa. Taustalla on arvatenkin alekampanja, jollaiset eivät Metallican listahistoriassa ole mitenkään harvinaisia.

Top 40 tuulettui kiitettävästi, ja muutama vanhahko äänite saavutti tähän asti parhaan sijansa. Esimerkiksi 13:nneksi noussut Katy Perryn One of the Boys on ekaa kertaa Top 20:ssä ja 24:nneksi palannut Sealin Soul ekaa kertaa Top 30:ssä. Mutta turha luulla, että niidenkään myynti olisi kasvanut edellisestä viikosta – siihen ylsi Metallican lisäksi vain korkein uutuus sijalla 23, Twilight-soundtrack.

USA:n listaykkösenä marraskuussa käyneen Twilightin keulasinkku, Paramoren Decode on ainoa uutuus Top 20 -singlelistalla, ja eikös Twilightin seuraan toiseksi albumidebyytiksikin tullut samainen Paramore livepaketilla The Final Riot. Sealiäkin korkeamman re-entryn sijalle 18 teki männävuoden ostetuin albumi Britanniassa, Duffyn Rockferry.

4 kommenttia:

  1. Albumilistan kärkipää saa aikaan hämmästyneen ähkäisyn: vieläkö on ihmisiä jotka haluavat nämä levyt, vaan eivät ole ehtineet ostaa? Death Magneticin markkinointi meni niin nappiin, että sen myyntiluvut ovat jo Metallica-asteikollakin huimat, vaikkei juuri kukaan lukisikaan sitä bändin parhaimmistoon. Moneksi viikoksi listalta kadonneen Happoradion nousu 11:ksi viestii kunnon läpimurron olevan tapahtumaisillaan. Kaunis minä saattaa roikkua listalla vielä vaikka yli puoli vuotta, koska osaavalle suomirockbändille riittää mahdollista yleisöä vielä vaikka kuinka. Happoradion seuraava julkaisu meneekin jo luultavasti saman tien kärkeen, olkoon sen taso mitä tahansa.

    VastaaPoista
  2. Ei noille myyntilukemille varsinaista takarajaa tai maksimia ole, Suomen huippulukemat ovat suhteellisen alhaisia useimpiin muihin maihin verrattuna. Ruotsin ennätyskin on tiettävästi yli miljoona kpl, tosin tapaus on niin vanha että sitä olisi helppo pitää legendana.

    Ehkä jotkut olivat loppuvuonna niin kiireisiä, että nyt vasta ehtivät levykauppaan?

    VastaaPoista
  3. Veikkaan, että Death Magneticin nousun takana on Anttilan kympin tarjous. Stupidossa se oli normaalissa hinnoissa, kun pistäydyin. Mutta kyllähän tuon luokan suksee ansaitsee kolmannenkin ykkösviikon, alessa tai ei.

    VastaaPoista
  4. Kärkikymmenikön kaikki albumit ovat muuten käyneet korkeimmillaan ykkösenä tai kakkosena! Ja rockdinosaurukset Metallica, Guns n' Roses ja AC/DC ovat ensi kertaa yhtä aikaa top tenissä.

    VastaaPoista