lauantai 30. elokuuta 2014

GGH 1: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä


Leevi and the Leavings 1997, #2, 134 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Vieläkö joku muistaa, millaisilla kriteereillä kerroin valinneeni sarjan levyt? Vaikka Keskiviikko ei noussut ykköseksi, se täyttää muutoin vaatimukset aivan nappiin. Se ylsi 134 listaviikkoonsa täysin omana itsenään, ilman uusia täkybiisejä, ilman promohaastatteluita ja tietysti – Leevi and the Leavingsille ominaisesti – ilman keikkailua. Okei, se palasi sijalle 14 Gösta Sundqvistin kuoltua 2003, mutta listaviikkoja oli jo tuolloin koossa ennätykselliset 126.

Vaikka yhtye sai jo tulokkaana singlelistajulkisuutta,  monien parhaana pitämä 1980-luvun alun tuotanto meni omana aikanaan ostajilta ohi. Albumilistalle nousi vasta vuoden 1988 Häntä koipien välissä (#2). Miksikään hittikoneeksi Leavings ei tuolloinkaan muuttunut, osittain outojen myyntisinglevalintojen takia. Esimerkiksi Rakkauden planeetan (1995) maistiaiseksi ei poimiutunut Vakosamettihousuinen mies tai Itkisitkö onnesta, vaan kömpelö etnohölkkä Rei Ban Bombay.

Keskiviikolta ei siis Eppu-tyyliin tarvinnut karsia hittejä. Sen biisivalinnoista voi olla monta mieltä – Nuorgamin 40 parhaan Leevi-biisin äänestystuloksiin päätyi vain 28 samaa, ja korkeimmat kokoelmalta puuttujat olivat sijoilla 5, 6 ja 11. Silti yleisöreaktioiden perusteella kyseessä on pakko olla poikkeuksellisen onnistunut kokonaisuus. Lukema 149.497 on noin kolme kertaa niin suuri kuin yhtyeen seuraavaksi ostetuimmalla äänitteellä.

3 kommenttia:

  1. Albumilistalla Leevit nähtiin jo vuonna 1985 Poika nimeltä päivi levyllä. Sija oli #28.

    VastaaPoista
  2. Sen levyn nimi oli Raha ja rakkaus. Se ylsi yhdelle tuolloin laadituista kolmesta albumilistasta (muistaakseni Seuran listalle) ja sen kautta sai merkinnän myös Sisältää hitin -kirjaan. Mutta kun ynnäsin uudestaan tarkemmalla metodilla 80-luvun listat (nähtävillä pomus.netissä), se jäikin ulos Top 30:stä.

    VastaaPoista
  3. Nyt menee Adele-21 levy listaviikoissa Leevin levyn ohi.

    VastaaPoista