tiistai 5. elokuuta 2014

GGH 8: 20 suosikkia


Egotrippi 2004, #2, 30 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

Egotrippi koki kuudennella albumillaan Matkustaja (2003) lopulta harvinaisen pehmeän siirtymän kansansuosioon, kun Älä koskaan ikinä -hitti valloitteli vuosiprojektina eri radioiden soittolistoja yksi kerrallaan. Kokoelman julkaisuun tässä kohdassa sisältyi riski, sillä vaikka materiaalia riitti, bändi oli ehkä liian monelle liian uusi tuttavuus.

Apuun riensi Matkustaja, nimestään huolimatta ennenjulkaisematon kappale, joka harppoi radiolistan kärkeen ja yhdeksi vuoden suosituimmista biiseistä. Koska bändi oli lähes alusta asti nauttinut vastikään edesmenneen Radiomafian tasaista tukea, suuri osa kokoelmasta oli sen kuuntelijoille tuttua, vaikka ei varsinaista hittitavaraa. Kasvanut keikkasuosio ja musiikillinen yhtenäisyys nostivat levyn menekin yli 66 tuhannen.

Seuraaja-albumi Vielä koittaa uusi aika (2006) meni listaykköseksi, mutta jäi myynnissä ja listaviikoissa kolmasosaan kokoelman saldosta. Vaikka Maailmanloppua odotellessa (2008) ei enää yltänyt kultalevyrajaan, se yllättäen haali monta merkittävää Emma-palkintoa. Voi sanoa, että Egotrippi ennätti viime tipassa nauttimaan kokoelmien kulta-ajasta – yli kymmenen vuoden ikäisenäkin 20 suosikkia on tämän sarjan tuorein äänite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti