torstai 31. tammikuuta 2013

Pakko katsoa 18: Mamy Blue

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Musiikkivideon synty sijoitetaan yleensä 1970-luvun puoliväliin, jolloin maailmanlaajuisesti suosittujen artistien videopätkiä alettiin levittää promokäyntien korvikkeina. You Tubessa näkee toki vanhempiakin tallenteita, mutta ne on yleensä tehty elokuviin tai tv-spesiaaleihin. Bob Dylanin kuuluisa lappuraina Subterranean Homesick Blues kuvattiin sekin dokumenttileffan avaukseksi.

Mutta mikä tämä on? Espanjalainen Pop Tops esittää Mamy Blue -hittinsä kesällä 1971 viitseliäästi filmille kuvatussa neliminuuttisessa. On käsivaraista ajankuvaa, joukkokohtausta ja zoom-linssin hieman yli-innostunutta käyttöä. Miksi? Tekeleen taustoista ei löydy tietoa, mutta melkoisena harvinaisuutena siihen tulee suhtautua.

Mamy Bluen sävelsi ranskalainen Hubert Giraud ja ekana levytti italiaksi tuolloin hyvin nuori, 1980-luvun lopulla europopillaan menestynyt Ivana Spagna. Trinidadissa syntynyt Pop Tops -vokalisti Phil Trim teki siihen englanninkielisen tekstin, ja heidän versionsa eteni mm. Suomen ykköseksi. Myös Roger Whittaker ja Kirka lauloivat sen top viiteen, ja Whittakerin samanniminen albumi nousi seitsemänneksi – Pop Topsin vain sijalle 16.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti