sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mörkö on totta

Järkkymätön kaksoisjohto jatkuu albumitilastossa kuudetta viikkoa, mutta alempana vipisee tammikuuksi poikkeuksellisen paljon. Korkeimmaksi uutuudeksi (#3) tunki hiphoppari Tuuttimörkö esikoisellaan On totta. USA:n listaa johtava kollega ASAP Rocky on myös ensikertalainen sijalla 18, samoin Sammal (#22) ja Sons of Aeon (#32). Viimeksimainitun jäseniä on tosin nähty muiden jyväskyläläisten metallibändien riveissä.

Neljänneksi palanneella Helloweenillä on ennestään seitsemän Top 10 -albumia, mutta tuorein niistä ilmestyi vuonna 1998. Tuon jälkeen yhtyeen mikään levy ei ole jaksanut listalla kolmea viikkoa pitempään, missä taitaa olla Straight Out of Hellille sopivasti haastetta. Totosta tuttu sijan 20 Steve Lukather oli soolona mukana viimeksi 1997, ja edellisestä Top 20 -visiitistä on yli 23 vuotta.

Dropkick Murphys (#22) kohensi parasta listamerkintäänsä 15:llä, mutta Erja Lyytinen (#30) lipsui 14 sijaa viimevuotisesta livetallenteestaan. Vuosina 1984 ja 1985 julkaistut Iron Maiden -albumit Powerslave ja Live After Death ottivat deluxe-vinyylipainoksineen numerot 16 ja 28. Aikanaan ne ylsivät neljänneksi ja viidenneksi.

1 kommentti:

  1. Helloween tosiaan hätkähdyttävän korkealla ottaen huomioon bändin laskusuhdanteen. Jäikö toinen viime vuosisadan lopun suosikki Bad Religion kokonaan ulos listalta, vai miltä aikaväliltä lista kootaan? BR:n True North tais ilmaantua kauppoihin viime maanantaina.

    VastaaPoista