torstai 11. marraskuuta 2010

Saastaa ja huijausta lahjasäkkiin

Vanha paska valtasi jopa kaksi korkeinta debyyttisijaa Suomen albumilistalla, kun Stamina ilmaantui kakkoseksi ja Bon Jovin kokoelma kuutoseksi. Varsinaisesta uutuusmusiikista parhaiten eli 11. sijan edestä pärjäsi Timo Pieni Huijaus (kuvassa), joka on aiemmin tilastoitunut vain Pyhimys-kimppalevyllä pari vuotta sitten. Vuoden 2008 ensiesiintymisestä kohensi asemiaan myös 12:ntena debytoiva Machinae Supremacy.

Helloween (16) ja Cradle of Filth (18) panevat niin ikään ihmettelemään viikon tarjontaa: miksi tähän aikaan vuodesta julkaistaan niche-yleisöjen pikavisiittilevyjä, jotka tuskin hyötyvät joulunosteesta mitään? Missä se musiikki, jota lahjojenostajat odottavat ilmestyväksi? Onko sitä Jamppa Kääriäisen epäilemättä tikahduttavan ratkiriemukas murrecoverhuumori (17)?

Viiden vuoden tauko ei tehnyt hyvää Jamiroquain Top 10 -albumien putkelle, vaan Rock Dust Light Star ylsi vain sijalle 22. Singlelistalla White Knuckle Ride pääsi vähän ylemmäs. Jenni Vartiaisen valtakausi on kestänyt biisipuolella albumeita kauemmin, sillä Missä muruseni on viettää jo seitsemättä viikkoa ykkösenä.

9 kommenttia:

  1. Kyllä tota Jenniä nyt mainostetaan suuresti telkussa. Miksi ihmeessä muutenkin jo hyvin myyvää levyä pitää mainostaa niin hurjasti. Miksei levy-yhtiöt voisi antaa mahdollisuuksia muillekin kuin tälle yhdelle naiselle...

    VastaaPoista
  2. Eipä ole vaikea arvata, kuka voittaa tämän illan radiogaalassa vuoden artisti ja vuoden biisi palkinnon. Vihje, artistin kuva on radiogaalan etusivulla. Ja tuomaristossa mm. Warnerin edustaja... Just joo!

    VastaaPoista
  3. Yllättävän hyvin nousi uusi Helloween ilman radiosoittoa. Eikä ole näkynyt mainoksiakaan missään.

    VastaaPoista
  4. Minusta viikon kiinnostavin uutinen: Chisun "Vapaa ja yksin" saavutti 59 listaviikkoa eli ohitti "Hybrid Theoryn" 2000-luvun ykkösenä. Hurjaa menoa.

    VastaaPoista
  5. No niinpä niin se arvaus osui täysin oikeaan radiogaalan kohdalla. Tämä Vartiaisen suosiminen alkaa jo olla niin ennalta arvattavaa ja läpinäkyvää...
    Ketähän Emmagaalan tuomaristossa on...

    VastaaPoista
  6. Ihmettelen Lauri Tähkän levyn poikkeuksellisen huonoa myyntiä.

    Eliaksen kohdalla puhutaan Findancen sivulla jo floppauksesta, mutta eipä pojan levyä ole kyllä yhtään mainostettu, ei soi radiossa, ei lehtijuttuakaan.

    Hannan uusi levy lytättiin täysin Rumban arviossa, siinä varmaan niitti Hannan uralle. Eikä hänenkään musaa olla juuri radiossa kuultu.

    VastaaPoista
  7. Livelevyt kuten Tähkä ja samalla tavoin uppoava Popeda mielletään kai nykyisin fanitavaraksi, niiden siivet eivät kanna pitkälle.

    Rumban levyarvioilla ei kyllä ole valtaa niitata kenenkään uraa, ei edes tämmöisellä pienoisen nettidebatin nostattajalla.

    Täällä korostuu tuo mainostamisen merkitys vähän liikaa, listalla on käsittääkseni useita ihan hyvin menestyviä levyjä joita ei ole suuremmin mainostettu. Tosin multa on tuo Jenni-kamppiskin mennyt täysin ohi, taidan katsoa vääriä kanavia.

    VastaaPoista
  8. Kolmosella Jennin mainos tullut jo reilun viikon. Joka päivä ainakin kerran. Ilmeisesti Timo ei katso Salkkareita, koska usein Salkkareiden mainoskatkoilla ;) Mutta sehän on Suomen katsotuin tv ohjelma, jotan sinänsä hyvä paikka mainostaa.

    VastaaPoista
  9. Vai ei livelevyt myy!? Tähkä pokannut platinaa: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Lauri+T%C3%A4hk%C3%A4++Elonkerjuu+pokkasi+platinalevyn/1135261770702
    Onkohan myynyt todella tuon 30000 vai oikean platinarajan 20000?

    VastaaPoista