tiistai 30. maaliskuuta 2010

Näin hyödytään listapimennosta

Kuten nimimerkki Pulina parin postin takaisissa kommenteissa huomautti, Jenni Vartiaisen Seili-albumin myynti huomisesta alkaen Ilta-Sanomien kylkiäisenä on taas listojen kannalta hämmentävä ratkaisu. Mutta artistin taustavoimiltahan lista-aiheinen hämmentäminen luonnistuu – ovat muun muassa saaneet mediassa julki allekopioitua soopaa:

”Levyn ensimmäinen singlejulkaisu En haluu kuolla tänä yönä teki historiaa nousemalla julkaisuviikollaan Music Control -radiolistan sijalle 7, joka on tähän mennessä korkein ensimmäisen viikon sijoitus.
Kakkosviikolla sijoitus oli kolmas, ja kolmannesta viikosta lukien single on juhlinut ykkössijalla. Jennin debyyttialbumin jättihitti Ihmisten edessä tekee sekin historiaa, tällä hetkellä listaviikkoja Music Controlissa on takana kaikkiaan 132.”


Runsas kuukausi sitten luettelin täällä kolme yhtä korkealla ja viisi vielä korkeammalla debytoinutta kappaletta. Ja päästyään ykköseksi En haluu on ehtinyt kerätä alempiakin sijoja (3, 4 ja 2 – nyt taas kärjessä). Ihmisten edessä on 132. viikkoa listalla, mutta niin on myös Katri Ylanderin Valehdellaan, 29 porrasta ylempänä (numerot 46 ja 75). 78:ntena on Irinan Älä sano mitään, 238 viikkoa.

Todellisuudessa nuo viikot kertovat siitä, kuinka kauan sitten biisit ajettiin mittauskoneistoon. Ihmisten edessä on toki viihtynyt poikkeuksellisen suuren osan ajastaan sadan ja jopa 40 soitetuimman joukossa, mutta ei jatkuvasti.

19 kommenttia:

  1. Jotenkin en ylläty :) Mutta ÄKT itse antaa säännöt, myynniksi pitäisi hyväksyä vain listaliikkeistä tapahtunut myynti, eli jos on ostanut Iltiksen ja Jennin levyn kylkiäisenä Anttilasta, Citymarketista jne.

    Mutta sen sijaan myyntiä ei voida hyväksyä yli 700 R-kioskista, huoltoasemilta jne. Viime tapahtumat huomioon ottaen kyllä arvaan, että ÄKT ei yllättäen näe asiassa ongelmaa. Samalla logiikalla vaikkapa Suomi-Soffa voisi ostaa 10.000 levyä ja nostaa minkä tahansa listalle.

    Sympatiani kyllä menevät pikkubändeille, jotka yrittävät koota Facebook-ryhmiä ja MySpace-kavereita, joiden toivotaan fanittavan bändiä ja lataavan sydänverellä tehtyä biisiä. Myyntimäärät ovat niin pieniä, että jo 50 latauksella voi päästä Top 30 -listalle. Ja kun kaverit näin tekevät, ÄKT poistaa bändin :( Reilun pelin kerho...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi 1 puhuu viisauden sanoja.

    VastaaPoista
  3. Markkinointi, uusinkaan keinoin, ei kai sinänsä ole pahasta, etenkään nyt tilanteessa, jossa piraatit vetävät välistä.

    Sääntöjen pitäisi kyllä olla kaikille samat ja käsitteiden läpinäkyviä. Ihmettelen kyllä hiukan kuinka musiikkipiirit ovat niin hampaattomia näiden "myi kultaa etukäteen" puheiden,ym. vastaavien edessä, miksei niitä saada ruotuun. Ja miten ne otetaan faktoina ihan asialehdissä, kuten Hesarissa.

    Mikseivät toteutuneet myyntiluvut ole julkisia, ovathan esim. elokuvien katsojamäärätkin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on nyt Jenni taustavoimineen aggressiivisesti liikenteessä. Koko sivun mainoksia Hesarissa, Metrossa ym. Iltasanomien tukemaa promootiota ja levyä myydään joka kioskissa. Kyllä nyt Jennin levyä viedään aggressiivisesti ja väkisin ykköseksi. Tällaista valtavan aggressiivista mainontaa en ole kyllä ennen nähnyt. Tämä on kyllä aika epistä, että iltasanomat osallistuu jonkun levyn myymiseen noin radikaalisti. Nyt pitäis laittaa viestiä ÄKT:lle asiasta.

    VastaaPoista
  5. Eikö se juuri ole markkinoinnin pointti, että aikaansaadaan suotuisa asetelma kilpailijoihin nähden. Jos tämä on epistä, niin mitäs se oli aikoinaan kun yhtä tai kahta levyä kerrallaan mainostettiin telkkarissa parin kolmen miljoonan yleisöille.

    Tuommoisessa voi myös polttaa näppinsä. Iltasanomayhteistyö takaa ainakin sen, että minä en levyä osta, vaikka se olisi uusi Sgt Pepper. (Hahaa, tahallani valitsin metaforan jota en omista sitäkään.)

    VastaaPoista
  6. Tv mainos on eri asia kun että joku tietty lehti tukee ja myy jotain levyä. Ei kai tuollaista ole ennen ollut muiden artistien kohdalla??? Varmaan on Jenniltä tulossa tv mainontaakin, ainakin ekaa levyä mainostettiin kovasti tv:ssä. Jos ei näin suurella rahalla tehdyllä mainoskampanjalla tule ykkössijaa, niin ei sitten millään.

    VastaaPoista
  7. Ei kai päällimmäinen tavoite ole ykkössija, vaan se mitä jää kvartaalissa viivan alle. Ja eikö se tullut jo runkotekstissä todistetuksi, ettei ykkössijalla ole muutenkaan väliä. Riittää että spämmätään mediaa väitteellä, että levy on ykkönen, ja väite menee sukkana läpi.

    VastaaPoista
  8. Kertokaa joku viisaampi, kuka nää valtavat mainoskampanjat nyt maksaa, iltasanomat vai Jenni Vartiainen vai molemmat?? Aika paljon saa nimittäin levyjä ja iltasanomaa myydä, että maksetaan esim. Hesarin 20 tonnin mainos sekä muiden lehtien mainokset päälle.
    Mitä muuten artisti saa yhdestä myydystä levystä keskimäärin ja mitä yhdestä midprice levystä? Jenni Vartiaisen edellistä albumiahan myytiin reilusti yli puolet midprice hinnalla.

    Ja vielä kysymys, mitä hyötyä artistille on päästä listalla hyvälle sijoitukselle? Siis ymmärrän, että tärkeetä myydä paljon, mut onks tossa jotain muutakin kikkaa, kun niistä aina houritaan???

    VastaaPoista
  9. Elämä on mennyt niin raadolliseksi, että ensin pitää vakuuttaa suuret jakelijat kuten GNT, että laittavat edes vähänkin tuntemattoman levyn rekisteriin. Sitten vakuutat kaupan sisäänostajan, että levy on edes saatavana hyllystä. Kolmanneksi vakuutat kuluttajan, että ostaa sen levyn...

    Tähän paras keino on kertoa, että bändin single X oli virallisella listalla sijalla YY, kyllä joku sen albuminkin hakee. Ja kun haetaan jättipotteja, niin hypetys alkaa kuten Timo mainitsi "Jenni rikkoo ennätyksiä". Jos ei kukaan näe levyä tai edes kiinnostu siitä, aika paha myydä. Kun taas Pete Parkkosen levystä todettiin, ettei noussut edes listalle, myynti tapettiin.

    Iltis kuuluu Sanoma-konserniin, johon myös Hesari ilmoituksineen, ja kappas vain omistavat Lehtipisteen eli myös R-kioskit :) Ehkä siinä Warner sen verran vuodessa pistää mainosrahaa - edes Sanoman omistamaan Neloseen - että tuollainen yhteispromootio onnistuu.

    Jenni ei itse hirveästi levystä saa. Ehkä joku 10% arvonlisäverottomasta PPD:stä eli tukkuhinnasta. Siis erittäin karkeasti "euro per albumi".

    VastaaPoista
  10. No nyt sitä muijaa mainostetaan myös nelosella. Ja koko sivun mainos myös Me naisissa.
    Minkä takia levy yhtiöt päättää satsata noin rajusti toisiin artisteihin ja sit esim. Pete Parkkoselle ei annettu mitään mahkua??? Missään ei näkynyt edes pienen pientä mainosta hänen levystä.

    VastaaPoista
  11. Millään mainonnalla ja panostuksella niin huonoa artistia kuin Pete Parkkonen ei olisi saatu toisella levyllään listoille.

    VastaaPoista
  12. Mä en olis halunnut sanoa tätä, mutta Me Naiset on myös Sanoma-konsernin lehti...

    Aargh. Rahalla saa mitä vaan, sillä myös voi hallita levylistoja. Kaduilla kävelee loistavia bändejä ilman levydiilejä, kun satsataan vain varmoihin juttuihin. Pete joutui ikävä kyllä levy-yhtiössä B-listalle.

    Epe joskus sanoi, että ennen sadasta singlestä soitettin 95 ja viittä ei, kun niissä oli ruma sana. Nyt sadasta singlestä soitetaan viisi, jotka on ostettu "voimasoittoon"! Monikansalliset ison rahan yhtiöt ovat tuhonneet suomalaisen musiikkibisneksen levylistoineen, miten kukaan voi kuvitella, että niitä 95 singleä ostetaan kun eivät edes soi? Radio Rockin Klaus Fleming on harvoja vanhan liiton toimittajia, saattaa soittaa biisin, ihan sillä että se on hyvä!

    Ja Timo Pennanen kiitos, että pidät täällä blogia, jossa saa sanoa mielipiteensä. Ennen kuin ÄKT:n Tommi Kyyrä poistaa tämän "epäasiallisena". Meillä ei ole muuta mahdollisuutta puolustaa suomalaista musiikkia, olla rakkikoirina! Kapinaa!

    VastaaPoista
  13. Kiitos puoltoäänistä, mutta tuskinpa ÄKT nyt koko internetiä sentään kontrolloi. Tommi lisäsi blogilinkin listasivulle oma-aloitteisesti, ja ihan samansorttista tekstiä täällä oli sitä ennenkin.

    VastaaPoista
  14. Jenni tiiminsä kanssa on kyllä niin saakutin ovela, laittaa levy myyntiin pääsiäsiviikolle, kun levykaupat kiinni. Mutta Jenninpä levyä saakin joka ikinen päivä kioskista ja huoltoasemilta. Eli puolet enemmän myyntiaikaa tällä levyllä kuin muilla levyillä. Eli tällä keinolla ja kovan rahan mainonnalla pedataan väkisin ykkössijaa ensi viikon listalle.Ihmettelen, jos sitä ei tän kaiken jälkeen tule. Ei kyllä reilua peliä ollenkaan.
    Ja eiköhän se kultalevykin kohta tule, jos noita Jennin levyä myydään jo nyt yli 4000 myyntipisteessä?? Kai jokainen paikka nyt vähintään 3 levyä on ottanut myyntiin eli se tekee jo 12000 ja jotkut ottaa varmaan kymmenenkin.

    VastaaPoista
  15. Nyt kyllä koko sanomakonserni hallitsee kahden seuraavan viikon listoja täysin, valtavalla rahalla. Menee kyllä boikottiin sanomakonsernin lehdet ihan periaatteen vuoksi, eiks Hesarinkin pitäis olla puolueeton??
    Ja kultalevykin tulee kahden viikon sisään, se on niin ennalta arvattavaa...

    VastaaPoista
  16. Taitaa nyt jo lipsahtaa parodian puolelle. Eiväthän Sanoman mediat edes julkaise listoja, paitsi ehkä joku Metro.

    Vaikka ilmoitustila on kallista, painopinta-ala ei ole.

    VastaaPoista
  17. Ei julkaise listoja sanomakonserni, mutta heidän tukemansa suosikkityttö on varmasti seuraavat kaksi viikkoa listaykkösenä ja taas saadaan lehtijuttua aiheesta.

    VastaaPoista
  18. Klasun lisäksi YleX Kaarlo ja Erno ohjelma soittaa fiilispohjalta musiikkia. Lisäksi samalta kanavalta X-ryhmäkin soittaa aika ajoin kaupallisesti menestymätöntä musiikkia. Peli ei ole vielä menetetty pojat :) Mutta tosiaan Klaus Flaming on melko kingi.

    VastaaPoista
  19. Hieman ihmetyttää muutamien kommentoijien listakiima siitä että mediakonserni muka yrittäisi väkisin tehdä jennistä listaykköstä. Eka faktahan on se ettei tätä kioskimyyntiä lasketa listamyynniksi joten tällä kampanjalla jennin listasijoitukset pikemminkin huononevat. Levyn tullessa ÄKT:n hyväksymiin kauppoihin on iso osa kovista faneista jo hankkinut levyn ja siten levyn listaviikot jäänevät huomattavasti vähäisemmiksi kuin mihin ne olisivat muuten jääneet.

    Ja mitä noihin lehtimainoksiin tulee, niin rahallahan niitä mainoksia ostetaan niin Jennin kuin muiden artistien kohdalla. Levyjä on mainostettu mediassa iät ajat. PMMP:n tv- ja prittimainonta taisi olla aikanaan lähes samaa luokkaa (tosin hesarin kokosivua en muista nähneeni).

    Varmaan nyt on mainontaan satsattu siksi että levyn ollessa kirjaimellisesti kaikkien saatavilla, on haluttu herättää juuri niitä kuluttajia jotka eivät koskaan levykaupan ovia avaa.

    VastaaPoista