Kesäsarjassa poimitaan listahistorian 20 menestyneintä kysymykseksi nimettyä hittiä ja vastataan niihin toisten hittien nimillä.
Myöhemmän Abba-managerin Stig Andersonin sävellys muotoutui Sauvo Puhtilan tekstillä Brita Koivusen linjaan sopivan humoristiseksi ja singlelistan ykköseksi. 1960-vuosilistalla päädyttiin seitsemänneksi.
Tarina myötäilee ruotsalaisen Lill-Babsin laulamaa alkuperäistä, jossa Kustaa oli Klas-Göran. Mies on kadonnut Amerikkaan 15 vuotta sitten naisen säästöjen kanssa, mutta tämä odottaa yhä kirjettä matkalippuineen – vaikka ympärillä juorutaan, ettei Kustaa edes lähtenyt mihinkään. Naisen yksinkertaisuuteen vihjataan sanojen lausumisella: ”Onko rakkautes ruastumaton?”
Listahistoriastamme ei hevin löydy Kustaa-nimisiä muusikoita, mutta Tokio Hotelin rumpali on Gustav. ”Olen sinun puolellasi” on ihan passeli biisinnimi, sillä mentiin singlelistan 13:nneksi vuonna 2007.
Vastaus 3: An deiner seite (Ich bin da)
Uusi kikka sarjassamme: delegointi. J. Karjalainen pääsi sen avulla radiolistan neloseksi, mutta 1990-vuosilistalla hän sai tyytyä 86. sijaan.
Vastaus 2: Aurinko, lemmi häntä puolestani
Sanni saa luvan kertoa sen, minkä kaikki paitsi Brita olivat jo hoksanneet. Kappale oli hänen eka kunnon radiohittinsä (#4) ja striimasikin kolmossijan edestä. 2013-vuosilistalla yllettiin 34:nneksi.
Vastaus 1: Me ei olla enää me
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti