keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

GGH 18: Vaaran vuodet 1984–1999


Mamba 1999, #1, 30 listaviikkoa

Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.

1990-luvun loppupuoliskolla suomalaiset ehtivät toistuvasti todistaa persoutensa tupla-cd-kokoelmiin. Niiden hittipitoisuuden ei tarvinnut hipoa taivaita, kunhan hinta oli tavallisen cd:n tasolla. Tähän täkyyn turvautui myös Mamba, kymmenisen vuotta aiemmin kultalevyillä ja yhdellä listaykköselläkin juhlinut, mutta kahdella tuoreimmalla albumillaan sijalle 26 pysähtynyt yhtye.

Vaikka tuplalle survottiin 45 biisiä ja sekaan mahtui jopa seitsemän näytettä kalseasti vastaanotetulta Tero Vaaran maatakiertävä uusi viihdeorkesteri -projektilta, siitä puuttui useita singleraitoja kuten toiselle firmalle levytetty Luontoon takaisin (1989), Top 10:ssä sekä singlenä että radiossa. Kokoelmaa ei pohjustettu uudella biisillä, mutta Radio Nova ja Kiss FM soittivat bändin viimeistä kunnon menestysbiisiä Valokuvia (1994). Takakäteen lohkaistiin sinkuksi ennenjulkaisematon Vuoden nainen.

Ja kas, Vaaran vuodet määräsi joulumarkkinoita keräten kahdeksan ykkösviikkoa ja myyden 86.311 kpl – lähes 40 tuhatta mitään muuta Mamba-levyä enemmän. Noste säilyi myös tulevilla äänitteillä, ja Meille vai teille (2002) eteni bändin kolmanneksi ykkösalbumiksi. Seuraava kokoelma Lempikappaleita (2004) kävi kuudentena.

3 kommenttia:

  1. Tätä levyä ostamalla Suomi näytti huonon makunsa.

    VastaaPoista
  2. Eikös Mamban 20 suosikkia -sarjan ensimmäinen kokoelma (1995) ollut myös aikamoinen myyntimenestys? Onko peräti koko kokoelmasarjan myydyin pitkäsoitto?

    VastaaPoista
  3. Tämän sivun mukaan myi noin puolet Vaaran vuosista. Ja ilmeisesti on sarjan menestynein.

    http://www.ifpi.fi/tilastot/kultalevyt/haku?q=mamba

    VastaaPoista