Greatest Greatest Hits -kesäsarjassa käsitellään kokoelmia, jotka menestyivät listoilla poikkeuksellisen hyvin artistin muuhun tuotantoon nähden.
Niin paljon kuin Brian May ja Roger Taylor ovat näihin päiviin asti jaksaneet puhua Queenista, yhdestä asiasta on oltu hiljaa: kuinka Greatest Hits II:n julkaisuajankohtaa päätettäessä otettiin huomioon Freddie Mercuryn vääjäämätön kuolema? Toisaalta hyvä että se ilmestyi neljä viikkoa ennen eikä juuri jälkeen, mutta sitä olisi voinut myös lykätä vaikka vuosia. Innuendo-albumihan oli tullut saman vuoden alussa, ja kokoelman alla julkaistu The Show Must Go On -sinkku mahtui vielä sen promootiohaarukkaan.Greatest Hits II kävi ennen suru-uutista listamme viitosena ja riensi ykköseksi jälkikäteen – syy-yhteys on selvä. Tietä maamme ostetuimmaksi ulkomaiseksi albumiksi tasoitti The Show Must Go Onin dramaattisuus, joka sai jopa urbaanilegendamaisia piirteitä. Moni tuntui luulevan Mercuryn kirjoittaneen ja laulaneen sen kuolinvuoteellaan, vaikka se oli pääosin Mayn kynäilemä ja levytetty yli vuotta aikaisemmin. Biisi soitettiin paikallisradiolistan ykköseksi.
Vanhemman Greatest Hitsin (1981) nousu kolmoseksi säesti sitä riitasointua, että Queenin singlemenestys Suomessa oli aina oudon vaisu. Yksi harvoista pärjääjistä Body Language (#5, 1982) vieläpä jätettiin kokoelmalta pois. Albumitilaston cv on sitäkin jykevämpi. Vaikka Greatest Hits II on yhtyeen pitkäkestoisin listalevy, The Miracle (1989) oli sitä kauemmin ykkösenä, kuusi viikkoa.
Kuinka kylmästi kalkuloitu se ikinä olikaan, Greatest Hits II ilmestyi hyvään aikaan. Jos ostohyöky olisi jakautunut vain Innuendon ja vanhan kokoelman kesken, se olisi ollut kiinnostava mutta jotenkin epäluonteva tilanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti