maanantai 19. lokakuuta 2009

Kähvellä poliisilta

Rammsteinin albumin aikaistaminen viime perjantaille merkinnee sitä, että Irinan Miten valmiiksi tullaan jää vaille Liiba Laaba -edeltäjän saavuttamaa ykkössijaa. Mutta Et huomaa -sinkulla laulajatar on pärjännyt paremmin kuin koskaan sekä listaviikoissa että huippusijassa (2) mitattuna. Sen kahden vuoden aikana, kun lataukset on huomioitu singlelistalla, suomalaisista naisartisteista ovat päässeet ykkösiksi vain Chisu, Anna Abreu ja Anna Puu.

Et huomaa on ensimmäinen julkaistu Irinan oma sävellys, ja EMIn sivuilla artisti tunnustaa: ”Biisi on soinut minun päässä (sic) viimeiset neljä vuotta, mutta vasta nyt uskalsin esitellä sen muille.” Itse en olisi uskaltanut vieläkään, sillä heti alkumelodia on suoraan The Policen hitistä Wrapped Around Your Finger (1983). Mutta rohkeus palkitaan: radiolistallakin on noustu parhaimmillaan kolmanneksi.

2 kommenttia:

  1. toinen tunnettu biisi muutaman vuoden takaa on jenni vartiaisen tunnoton joka mun mielestä liipasee vähän liian paljon Radioheadin exit music (for a film) kappaletta

    VastaaPoista
  2. Ja yks yhteen on Elina Vettenrannan
    'Sydänten Yö' ja Richard Marxin 'Right Here Waiting'
    Elinan biisin onkin niinkutsutusti
    'säveltänyt' Risto Asikainen, niin monen Grammy-säveltäjän "tuttu".

    VastaaPoista