lauantai 17. lokakuuta 2009

Helsinkiä myydään ruotsalaisille

Parin viikon takaisesta postistani voi päätellä, että Madonna on vasta ensimmäistä kertaa Suomen musiikki-dvd-listan ykkösenä. Ansaitsee ollakin, sillä Celebrationin videoversio on 47 kappaleineen paljon kattavampi kuin cd:t. Puuttuu siitäkin hittejä – miksi esimerkiksi Hanky Panky, This Used to Be My Playground ja American Life eivät saaneet nostaa kokonaispottia muhkeaan viiteenkymmeneen?

Mielenkiintoista kyllä tilastostamme puuttuu kaksi viikkoa sitten useissa maissa julkaistu ja ainakin Ruotsissa jo viidenneksi noussut History Tour Helsinki 1997, esittäjänä Michael Jackson. Helsinki lienee valittu edustamaan 38 maassa kiertänyttä turneeta siksi, että täällä konsertti kuvattiin viimeistä kertaa kokonaisuudessaan.

Ruotsissakin Madonna johtaa dvd-listaa, mutta on albumeissa vasta kymmenentenä. Edellä on pääosin paikallisia kykyjä, mutta ykköseksi kiilasi 24-vuotias amerikkalainen jazzneito Melody Gardot. Kotimaassaan My One and Only Thrill nousi ainoastaan sijalle 42, mutta mm. Ranskassa neljänneksi ja Norjassa kakkoseksi. Meillä lähinnä kysytään, kuka Gardot. Tämä esitys oli viime viikolla Ruotsin singlelistan viidentenä.

Enpä muuten tiennytkään, että Eminem ja Wyclef Jean ovat syntyneet samana päivänä. He täyttävät tänään 37 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti