keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kaksi elämää: Popeda

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Popeda toteuttaa kahdessa elämässään jo aiemmista tapauksista tuttua kuviota. Huumorirallit kestävät huonommin aikaa kuin muunsisältöiset kappaleet. Listapisteiden kunkku Matkalla Alabamaan on striimivertailussa vasta kahdeksantena, ja yhtyeen 1980-luvun suosikiksi on kasvanut ikuisuusteemainen Kuuma kesä. Toisaalta eikös kolmanneksi kuunnelluin Kakskytä centtiä mene enemmän Alabama-osastoon?

Ainoana neljän miljoonan platinarajan on ylittänyt omana aikanaan pienehköksi hitiksi jäänyt Tahdotko mut tosiaan? Tuoreimmasta tuotannosta viitossijan Lihaa ja perunaa -sinkkua on kehuttu bändin parhaaksi pitkään aikaan, mutta se ei onnistunut toissavuonna keräämään järjestelmässäni yhtään listapistettä.

Popeda – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
8

MATKALLA ALABAMAAN
1984
•••••
1 392 000
2
4

KERSANTTI KAROLIINA
1992
•••••
2 916 000
3

SUKSET
1984
•••
616 000
4

MÖRRI-MÖYKKY
1980
••
185 000
5
2

KUUMA KESÄ
1985
••
3 448 000
6

PUNAISTA JA MAKEAA
1991
••
786 000
7

KIRJE
1991
••
72 000
8
10

KELLOT LYÖ
1986
••
1 212 000
9

REPE JA LISSU
1992
••
736 000
10

PAULIN TAIKAKAULIN
1989
98 000
11
3

KAKSKYTÄ CENTTIÄ  
2002
2 939 000
12

TÄÄ ON SE YÖ
1986
118 000
1

TAHDOTKO MUT TOSIAAN?  
1994
4 207 000
5

LIHAA JA PERUNAA
2017

2 312 000
6

ELÄN ITSELLENI
2008
1 747 000
7

HÄÄKELLOT SOI
2011

1 507 000
9

ONHAN PÄIVÄ VIELÄ HUOMENNAKIN
2008

1 248 000
11

ONKO SAUNAN TAKANA TILAA?
2016

1 189 000
12

HELVETIN PITKÄ PERJANTAI
2017

1 145 000

5 kommenttia:

  1. "Lihaa ja perunaa" ylsi virallisella latauslistalla viikolla 9/2017 sijalle 23. (ja radiolistalla oli 48.)

    VastaaPoista
  2. Taidan selvyyden vuoksi korjata tekstin sanamuotoa. Mainitsemasi sijat ovat arkistotutkani ulkopuolella, eli biisi ei onnistunut keräämään yhtään listapistettä. Latauslistan loppuaikoina noteerasin vain Top 20 -sijoitukset. Kiitos kuitenkin tarkennuksesta.

    VastaaPoista
  3. Okei, tuo selventää myös yhtä juttua päivitetyn "Sisältää Hitin" lista-arkiston kohdalla joka on jäänyt mietityttämään - eli miksi latauslistan 21-30 sijoitukset puuttuvat vuoden 2017 kohdalla.

    VastaaPoista
  4. Vielä noista latauslistan pohjasijoituksista: tietokannassa todetaan, että singlelista "piteni latausten myötä 2007 taas Top 30:ksi". Mutta eivätkö sijat 21–30 ole otettu huomioon vasta vuoden 2008 alusta? Nuo sijoitukset eivät olleet julkisia, joten en ole niistä täysin varma, mutta latauslistaa ja singlelistaa verrattuani olettaisin, että muutama tuon ajan lataushitti (esimerkiksi Laura Voutilaisen "Timanttinen tähti" ja Foo Fightersin "The Pretender") olisi ollut mukana top 30 -mittaisella singlelistalla, vaikka ne eivät top 20 -sijoille yltäneetkään.

    VastaaPoista
  5. Joo, tuo pitää korjata, koska laajentuminenhan liittyi 50 hittiä -listan lopettamiseen vuoden 2007 lopussa.

    Mutta katsoin vähän noita mainitsemiasi biisejä, ja kun Timanttinen tähti oli latauslistalla korkeimmillaan 19:ntenä, niin se oli singlelistan kokonaistilanteessa vasta sijalla 33. Eli fyysisen myynnin osuus oli vielä ihan merkittävä, ainakin ajoittain.

    VastaaPoista